Saarnaaja (kirjoittanut Camilla Läckberg)

Saarnaaja on toinen Camilla Läckbergin kirjoittamista dekkareista, jotka sijoittuvat Fjällbackaniin. Se jatkaa ensimmäisessä osassa alkanutta tarinaa, mutta on toki irrallinen osa ja hyvin luettavissa myös sellaisenaan, vaikkei sarjan muihin osiin olisi ennättänytkään tutustua. Itse olen lukenut sarjan osia ilman järjestystä, eikä se minua ole ainakaan haitannut.

Tarina etenee hieman polveilevasti, mutta kuitenkin kepeästi, jollakin tavoin ruotsalaisesti vienosti hymyillen. Henkilöt ovat varsin kotikutoisia ja paikoin naiiveja, mutta toisaalta on välillä mukavaa lukea tekstiä, jossa hahmojen sisäinen ahdistus ei saa liikaa painoarvoa.

Tarinassa Fjällbackan poliisi saa Patrickin johdolla selvitettäväksi kaksi katoamistapausta ja kaksi vanhaa, 1970-luvun lopulla tapahtunutta murhaa. Murhien selvittelyn ja poliisityön lisäksi siinä seurataan Patrikin vaimon Erican raskauden loppuaikaa ja hänen sisarensa kamppailua oman avioliittonsa kanssa. Käänteitä ja hahmoja siis riittää. Vaikka kirja ei aivan ohut olekaan, sen lukee nopeasti. Tämä on mielestäni hyvä "tauko-kirja", muuten varsin romaani- ja tietokirja painotteisessa alkuvuodessani.

Kirjan kanssa valikoitui hieman poikkeuksellisesti punaviini. Aikaisempien Läckbergin kirjojen kanssa olen maistanut valkoviinejä. Nyt maisteltavaksi tuli chileläinen kevyt Pinot Noir.

Viini on väriltään Pinot Noiriksi varsin lämpimän punaista. Tuoksussa on hapanta marjaa ja aavistus paahteisuutta, ehkä jopa savuisuutta. Maussa on metsäisiä marjoja - pääasiassa puolukkaa ja mustikkaa. Viinin hapot ovat miedot ja tanniinisuutta ei oikeastaan ole. Viinissä on terävyyttä ja sen maku on pitkä. Viini maistui sekä perjantaipitsan että karitsan paahtopaistin ja uunijuuresten kera.

Kirjassa ja viinissä on molemmissa keveyttä ja helppotta. Niitä on helppo lukea ja maistaa sellaisenaan, ilman sen suurempiaa yhteiskunnallista pohdintaa tai gourmet-ruokaa. Yhteensopivuudelle annan neljä ja puoli pistettä. Täydentävät hyvin toisiaan.

Helmet-lukuhaaste 2018: 26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt

Saarnaaja
kirjoittanut Camilla Läckberg
Suomentanut Outi Menna
Gummerus Kustannus Oy 2014
448 sivua

Novas Gran Reserva
Pinot Noir 2016
DO Valle Casablanca, Chile
13,99€ (Alkosta helmikuussa 2018)

Minun Amerikkani (kirjoittanut Juha Itkonen)

Minun Amerikkani, on ensimmäinen lukemani Itkosen kirja. Tähän asti kirjailija oli  tullut tutuksi lähinnä erilaisista keskusteluohjelmista ja kommenteista. Kirja ei ole mielestäni varsinaisesti romaani tai elämäkerta, vaan ennemminkin jonkinlainen matkakertomusten, ajankuvan ja poliittisen teoksen yhdistelmä. Itkonen käy kirjassa läpi neljä matkaansa Yhdysvaltoihin. Ensimmäinen matka sijoittui 2016 vuoden alkuun ja viimeisin vuoden 2017 alkuun, aikaan jolloin Donald Trump antoi virkavalansa Washingtonissa.

Olen muutamia Yhdysvaltojen 2017 presidentinvaaleihin liittyviä kirjoja lukenut. Itkosen teos ei sinänsä antanut mitään uutta tietoa vaaleista ja niiden vaikutuksista, mutta sen suomalainen näkökulma oli mielenkiintoinen ja tuo aiheen lähelle. Kirja oli helposti luettavaa ja sen vaiheet etenivät kepeästi. Olen itse reissannut muutamaan kertaan Yhdysvalloissa ja Route 66 -ajoretkellä ehdin muodostaa jonkinlaisen käsityksen Keskilännestä, joka on jotakin aivan muuta kuin vaikkapa suurkaupungit New York tai Los Angeles. Itkonen on onnistunut hyvin ottamaan huomioon eri alueiden ja väestönosien vaikutuksen viimeisimpien presidentinvaalien tulokseen. Hän myös valottaa selkeästi ja omien kokemusteni mukaisesti aidosti tekijöitä, jotka ovat johtaneet Donald Trumpin valintaan maansa presidentiksi.

Luettuani nyt useampia Yhdysvaltain presidentinvaaleja käsitteleviä kirjoja, olen tehnyt niissä esiintyvän, mahdollisesti todenmukaisen, mutta hieman epäloogisen huomion. Kirjoissa haetaan lukemattomia erilaisia selityksiä sille, miksi Trump voitti. Useat näistä selityksistä ovat varsin monimutkaisia ja monimutkaisten seikkojen kautta syntyneitä. Samalla kaikissa kirjoissa on kuitenkin todettu, että useat yhdysvaltalaiset ovat lähinnä kiinnostuneita ja tietoisia vain oman kuntansa (county) ja korkeintaan osavaltionsa asioista. Maaseudulla asuville on usein samantekevää, mitä kaupungeissa tapahtuu ja samoin toisinpäin. Lähtökohdan ollessa tämä tuntuu mielestäni erikoiselta, että syyt äänestäjien ehdokasvalinnoille olisivat kovin laajoja tai maailmanpoliittisia. Syitä valinnoille on varmasti yhtä paljon kuin on äänestäjiäkin, mutta yleistäen luulen, että valinnat ovat varsin pinnallisia. Kun valinta on tehtävä käytännössä vain kahden ehdokkaan välillä, saattaa perusteena olla usein sen ehdokkaan äänestäminen, joka tuntuu vähemmän huonolta vaihtoehdolta.

Itkosen maanläheinen ja jotenkin stubbmainen asiantuntevan letkeä kerrontatyyli saavat varmasti minut tulevaisuudessa tarttumaan myös johonkin hänen toiseen teokseensa. Kirjassa keskitytään sekä suuriin linjoihin, että kevennetään näitä havainnoita pienillä arkipäivää koskevilla havainnoilla ja huomioilla.

Kirjan kanssa maistoin saksalaista Pinot Noir -rypäleen punaviiniä. Saksalaisten punaviinien tarjonta Alkossa on hyvin vaatimatonta, joten kun Alkossa tuli vastaan yksi tämän hetken suosikkirypäleistäni, oli tuota pakko kokeilla. Viinin tuoksu ja väri ovat tyypillisiä Pinot Noirille. Väri on tiilenpunaista ja tuoksussa on marjaisuutta - puolukkaa ja karpaloa, sekä metsäisyyttä. Viinissä on hapokkuutta, mutta ei tanniineja. Maussa on puolukan lisäksi savuisuutta ja metsää. Viini on tasapainoinen, hieman saksalaisesti twistattu Pinot Noir. Viini maistui uunissa paahdetun lehtikaalin, salaatin ja saksalaisen bratwurstin kanssa.

Kirjalle ja viinille annan yhteispisteiksi kolme. Nämä ovat eri maista ja maanosista ja sen huomaa. Molemmat ovat omissa luokissaan hyviä, mutta en näille oikein löydä yhteistä säveltä.

Helmet lukuhaaste: 4. Kirjan nimessä on jokin paikka

Minun Amerikkani
kirjoittanut Juha Itkonen
Kustannusosakeyhtiö Otava
Helsinki 2017
349 sivua

Karl May
Pinot Noir
Rheinhessen, Saksa 2016
15,30€ (Alkosta helmikuussa 2018)

Blogi 1-vuotta!

Tänään nousee lasi kuohuvaa blogin 1-vuotissyntymäpäivien kunniaksi. Tasan vuosi sitten julkaisin ensimmäisen kirja- ja viiniarvosteluni Luettua ja maistettua -blogissa. Kyseessä oli tanskalaisen Meik Wikingin kirjoittama "The little book of hygge".

Nyt tasan vuosi tuon ensimmäisen julkaisun jälkeen, löytyy täältä blogista kirja- ja viini-arvosteluja yhteensä 62 kappaletta. Vuoden aikana luettuja sivuja on kertynyt 19705 . Maistettuja viinejä on todellisuudessa varmaankin ainakin tuplamäärä siihen verrattuna, mitä olen tässä blogissa ehtinyt kirjojen kanssa julkaista. Muutaman kirjan olen lisäksi lukenut ja äänikirjana kuunnellut, joista en ole arvostelua tänne julkaissut.

Näin juhlapäivän kunniaksi on hyvä kerrata mistä tämä kaikki oikein sai alkunsa. Olen aina pitänyt lukemisesta ja jo lapsena lukenut klassikkoja kuten Sinuhe egyptiläinen, Täällä Pohjantähden alla ja Anna Karenina. Klassikkojen lisäksi lähellä sydäntäni ovat olleet myös elämäkerrat ja dekkarit. Mielelläni luen kuitenkin kaikenlaista kirjallisuutta, ehkä fantasia ja scifi ovat ainoita lajityyppejä, joihin ei juurikaan ole tullut tartuttua. Olen myös aina pitänyt kirjoittamisesta. Valitettavasti en ole kovin luova kirjoittaja ja tarinoiden laatija.

Lukemisen lisäksi eräs toinen kiinnostuksen kohteeni ovat viinit. Niiden maailma on loputon ja tällä hetkellä tuntuu, että edes jonkinlaisen hataran kokonaisuuden hahmottaminen on lähes mahdoton tehtävä. Saadakseni aiheen opiskelusta hieman järjestelmällisempää, halusin alkaa kirjata ylös maistamiani viinejä ja niiden herättämiä ajatuksia. Viinien makumaailmat ovat usein varsin samanlaisia samojen rypäleiden ja maiden mukaan. Niinpä keksin yhdistää ja verrata viiniä johonkin kirjaan. Kirja, kun lähtökohtaisesti usein herättää paljon ajatuksia ja pohdittavaa, joka jää mieleen pidemmäksi aikaa kuin yksittäinen viini. Selatessani nyt lukemiani kirjoja ja niiden kanssa maistamiani viinejä, muistuu mieleeni vuoden aikana tehty useampi matka ja hotellihuoneet sekä lentokentät, joissa kirjoja on tullut luettua (Namibia, Islanti, Saksa, Kanada, Ranska). Toki myös muutamilla viinitiloilla, noiden matkojen aikana tuli vierailtua. Viinit muistuttavat puolestaan kirjoista, mutta myös erilaisista kokkailuista, joita niiden kanssa on tullut tehtyä.

Näiden perusteella voin todeta, että mennyt vuosi on ollut hyvin mielenkiintoinen ja antoisa. On ollut hienoa seurata myös useita muita blogeja ja saada sieltä paljon loistavia havaintoja kirjoista, joita olen itse lukenut sekä tietysti vinkkejä lukulistalle, joka ei tällä hetkellä kovin lyhyt ole. Toivottavasti seuraava vuosi tuo tullessaan myös monen monta hienoa tarinaa ja makuelämystä. Reissuja näiden havainnointien taustalle on taas suunnitteilla - ensimmäinen suuntautuu aivan pallon toiselle puolelle eli Uuteen-Seelantiin.

Oikein mielelläni otan jatkossakin vastaan kommentteja ja palautetta blogistani - sekä tietysti uusia lukijoita! Jatkossa pyrin ainakin parantamaan kuvieni laatua ja panostamaan tekstin oikeinkirjoitukseen.

Mukavaa talven jatkoa kaikille lukemisen ja viinin merkeissä!

Pentti Linkola: ihminen ja legenda (kirjoittanut Riitta Kylänpää)

Pentti Linkolasta elämäkerran kirjoittanut Riitta Kylänpää on mielestäni onnistunut loistavasti varmasti hyvin haasteellisen tehtävän edessä. Linkolan ajattelu on varsin äärimmäistä ja useat hänen lasusuntonsa hyvin provokatiivisia. Jotta kirjasta ei tulisi vain hänen manifestiansa, on sen kirjoittajan täytynyt pystyä muodostamaan laaja kokonaiskuva ja etäännyttämään teksti kohteestaan. Tekstistä pitää kuitenkin kuvastua sen kohteen persoona ja luonne. Tässä kirjailija on upeasti onnistunut. Teos voitti vuoden 2017 Tieto-Finladia -palkinnon, eikä missään nimessä suotta.

Teksti käy läpi Pentti Linkolan elämää kronologisessa järjestyksessä. Sen joukossa on runsaasti lainauksia mm. hänen päiväkirjoistaan ja kirjeistään. Tämä ei onneksi tee tarinasta sekavaa, vaan antaa sille persoonaa. Kirja on paitsi kertomus Pentti Linkolasta, se on mielestäni myös loistava ajankuva. Itseäni ilahdutti erityisesti kantakaupungissa asuvana lukuisat kuvaukset mm. sodanaikaisesta Helsingistä. Usein mielikuvana ovat vain mustavalkoiset videopätkät, joissa näky vaurioituneita rakennuksia ja ihmisiä kulkemassa pommisuojiin tai niistä pois. Oli mielenkiinoista lukea aitoa ajankuvaa, jossa sota oli normaalielämän taustalla vaikuttava tekijä. Elämä kaupungissa jatkoi kulkuaan sen keskellä.

Kirjassa käytiin myös Linkolan näkökannasta läpi Vihreän liiton perustamiseen liittyneitä tapahtumia. Useat kirjassa mainitut henkilöt ovat ainakin nimeltä tuttuja. Itse olin hyvin yllättynyt kuinka laaja tuttavapiiri Linkolalla on ollut - aiemmin olen kuvitellut hänen olleen varsin erakoitunut. Tämä mielikuva kuitenkin muuttui. Tekstiä keventämään oli lisätty runsaasti kuvia, joka teki lukemisesta miellyttävämpää. Ehdottomasti suosittelen tähän kirjaan tarttumaan, vaikka itse sen kohde ei niin kovin paljon lukijaa kiinnostaisikaan.

Kirjan kanssa juomaksi valikoitui yksi harvoista Alkon valikoimissa olevista alkuviineistä. Itävaltalainen  alkuviini Meinklang on Burgenlandin alueelta, itäisestä Itävallasta, kotoisin oleva punaviini. Alkuviinit on viljelty, kerätty ja valmistettu niin luonnonmukaisesti ja puhtaasti (ilman lisäaineita ym.) kuin mahdollista. Niitä ei ole myöskään suodatettu, joten ne ovat tavallisesti usein hieman sakeita.

Viini on väriltään hyvin tummaa ja siinä on havaittavissa hentoa sakeutta. Viinin tuoksussa on marjaa, erityisesti kirsikkaa ja paahteisuutta tai jopa hieman palanutta kumia, joka normaalisti on tyypillistä etelä-afrikkalaisille viineille. Viinin maussa kirsikka ja puolukka puskevat vahvasti esiin. Myös kevyt tammisuus ja nahkaisuus ovat huomattavia piirteitä. Viinissä on hapokkuutta ja kevyesti tanniineja. Viini on mielestäni parhaimmillaan noin 20 asteisena. Pitkään lasissa oltuaan se menettää terävyyttään. Kirjan lisäksi viini maistui italialaisen tomaatti-ravioli -kastikkeen kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmat edustavat vankasti omaa näkemystään ja ovat omalla tavallaan raikkaita. Kirjan jälkitunnelma jaksaa kantaa pitkään, kun taas viinin kohdalla se hieman lässähtää.

Helmet lukuhaaste: 23. Kirjassa on mukana meri

Pentti Linkola: ihminen ja legenda
kirjoittanut Riitta Kylänpää
Kustannusosakeyhtiö Siltala
Helsinki 2017
455 sivua

Meinklang Zweigelt
Burgenland, Itävalta 2016
17,36€ (Alkosta helmikuussa 2018)

What happened (kirjoittanut Hillary Rodham Clinton)

What happened on Hillary Clintonin vuoden 2016 presidentinvaalitappiostaan kirjoittama kirja. Kirjassa Hillary käy monipuolisesti läpi vaalikampanjaa omalta sekä kilpailijoiden (Bernie Sanders ja lopussa Donald Trump) kannalta. Hän tekee myös paljon vertailua edelliseen kampanjaansa Barack Obamaa vastaan. Kirjan pituudesta huolimatta mihinkään suuriin johtopäätöksiin tappion syistä hän ei kuitenkaan mielestäni tunnu pääsevän.

Kirja on englanninkielinen, mutta sen lukeminen on sujuvaa, sillä sanasto ja lauseet ovat varsin yksinkertaisia. Kirjassa on myös paljon samojen asioiden toistoa. Olen vuosia sitten lukenut Hillary Clintonin elämäkerranja muutenkin seurannut jonkin verran Yhdysvaltain politiikkaa ja kyseisiä vaaleja, joten taustatietoa kirjaan löytyi. Pidin siitä, että tekstistä kuvastui jonkinasteinen maanläheisyys ja laaja ymmärrys asioihin. Hillary totesi kirjassa useasti, että hän on saanut elää etuoikeutettua elämää. Tästä huolimatta tekstistä pystyi mielestäni aistimaan rehellistä halua pyrkiä tekemään Yhdysvalloista oikeudenmukaisempaa ja reilumpaa valtiota sen kansalaisille. Hän myös totesi usein tehneensä asioita väärin, mutta pyrki aktiivisesti oppimaan virheistään tulevaisuutta varten. Nämä ominaisuudet tuntuvat Yhdysvaltojen nykyiseltä presidentti Trumpilta puuttuvan.

Hieman jäi kummaksuttamaan Clintonin hyvin negatiivinen asennoitumnen Venäjää kohtaan. Eivät yhdysvaltalaiset toki poliittisesti ainakaan ylimpiä ystäviä ole, mutta ymmärtääkseni pyrkivät kuitenkin suhtautumaan toisiinsa sivistyneesti. Käsitykseni varmasti osin johtuu Suomen sijainnista Venäjän naapurissa. Hillary ei tuntunut näkevän mitään hyvää Putinissa tai Venäjän politiikassa. Sama juttu oli Trumpin kanssa, jota hän surutta arvosteli hyvin tiukasti - myös muilta kuin vain poliittisella kantilta. Tämäntyyppinen arvostelu ja jopa suora haukkuminen on suomalaiselle lukijalle hieman erikoista.

Nyt kun läheisenä vertailukohtana on mielestäni hyvin sivistynyt ja rauhallinen presidentinvaalikampanja talvelta 2018, näyttää Yhdysvaltalainen vertailukohta hyvin likaiselta ja henkilökohtaisuuksiin menevältä. Suosittelen kirjan lukemista jos aihe kiinnostaa, vaikkakin sitä olisi kyllä jonkin verran voitu tiivistää ja lyhentää.

Kirjan kanssa maistoin tietysti yhdysvaltalaista viiniä. Apothic Dark on usean punaisen rypäleen sekoiteviini Kaliforniasta. Olemukseltaan ja maultaan se on mielestäni varsin tyypillinen maansa viinikulttuurin edustaja. Viini on helposti lähestyttävän pehmeää, mutta siitä löytyy myös runsautta ja hapokkuutta. Viini on väriltään hyvin tummaa ja läpinäkymätöntä. Tuoksussa on kypsää marjaisuutta ja luumua sekä aavistus tammea. Maussa kirsikkaisuutta ja luumua. Viinissä on hapokkuutta ja aavistus tanniineja. Pyöreän makeisuutensa puolesta se sopii hyvin kevyempienkin ruokien pariksi. Jälkimaku on lyhyt, mutta viini on tasapainoinen. Kirjan lisäksi viini maistui karitsan jauhelihasta valmistetun pasta bolognesen kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Molemmat ovat hyvin tyypillisiä jenkkejä. Pintakerros on sokerinen ja helppoa small talk -kulttuuria edustava höttö, mutta sisältä löytyy molemmista myös mahtia ja voimaa. Kirjan vetovoima häviää varmasti viimeistään seuraaviin vaaleihin mennessä, kun puolestaan viiniä voi todennäköisesti nauttia myös kolmen vuoden päästä, kun Yhdysvaltoihin valitaan seuraavaa presidenttiä.

Helmet lukuhaaste: 17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa

What Happened
kirjoittanut Hillary Clinton
Simon & Schuster 2017
469 sivua

Apothic Dark
Petit Sirah, Teroldego, Cabernet Sauvignon, Zinfandel, Petit Verdot, Merlot
AVA California, Yhdysvallat 2015
13,30€ (Alkosta tammikuussa 2018)