It takes a village (kirjoittanut Hillary Rodham Clinton)

Hillary Clinton on julkaissut ensimmäisen kirjansa It takes a Village puolisonsa Bill Clintonin ensimmäisen presidenttikauden aikana. Kirjassa hän kertoo kuinka yhteiskunnan pitäisi tukea lastenkasvatusta perheen tukena. Johtoajatuksena on, että kasvatuksen tukeen tarvitaan ydinperheen lisäksi kasvuyhteisöä - romanttiseen henkeen ilmaistuna kylää.

Kirja on reilu parikymmentä vuotta vanha, mutta siinä on paljon kohtia, jotka ovat yhä tänä päivänä ajankohtaisia - liikuntaan, ruokaan, päivärytmiin, leikkiin ja median käyttöön liittyen. Jotkin asiat ovat toki muuttuneet. Clinton oli huolissaan, että lapset katsovat liikaa televisiota, eivätkä liiku riittävästi ulkona. Television lisäksi ja korvaajaksi on noussut netti ja sosiaalinen media, joiden vahingoittavuudesta kehitykselle tunnutaan olevan nykyisin paljon enemmän huolissaan kuin vain television katselun haitoista. Tuolloin huomiota saaneet perusasiat tuntuvat kuitenkin pääpiirteiltään olevan samoja kuin yhdysvaltalaisessa mediassa tänä päivänäkin nostetaan esille. Suomessa mm. turvallisuuskäsitys vaikuttaa siihen missä ja milloin lapset voivat leikkiä tai miten he kulkevat kouluun.

Kirja ei ole pelkästään kasvatusopas, vaan sitä kautta on haluttu avata presidentin ja tämän perheen elämää kansalle. Clinton käyttää siinä useaan kertaan esimerkkinä tytärtään Chelseaa ja paljastaa tätä kautta useita presidenttiperheen hieman yksityisempiä asioita. Tämän kirjan jälkeen Clinton on käsitellyt samoja asioita myös uudemmissa kirjoissaan. Hänen kirjoitustyylinsä on ilahduttavan humaani ja selkeä. Paikka paikoin osa asioista on esitetty ehkä jopa hieman lässyttävään tyyliin. Mielenkiintoinen teos, jos haluaa kerrata hieman lähihistoriaa ja ajattelua vaikkapa tämän päivän menoon Valkoisessa talossa.

Kirjan kanssa maistoin australialaista Hewitsonin tilan punaviiniä. Viinin värissä on tummaa purppuraa ja se on läpinäkymätöntä. Tuoksussa on marjaa - luumua ja aavistus rusinaisuutta. Maussa on kypsää marjaisuutta. Luumu ja raikas rusinaisuus tulevat ensin läpi. Jälkimaussa myös alkoholi puskee hieman läpi. Viini on tyypillistä uuden maailman viiniä, jossa on runsaasti hieman kaikkea. Australialaisille viineille tyypillinen eukalyptus ja maltillinen paahteisuus siitä mielestäni puuttuu. Viini maistui kenguru-pihvien, lohkoperunoiden ja papujen kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Molempiin on helppo tarttua ja niiden nauttiminen ei ärsytä tai herätä muitakaan voimakkaita tunteita. Molemmissa on omanlaistaan sanomaa, vaikkakin ehkä hieman sokerisella kuorrutteella. Maistuvat siis yhdessä paremmin kuin erikseen.

Helmet lukuhaaste: 19. Kirja käsittelee vanhemmuutta

It takes a Village - and other Lessons Children Teach Us
Kirjoittanut Hillary Rodham Clinton
Simon & Schuster 1996
318 sivua

Hewitson Le Secateur
Shiraz
Barossa Valley, Australia 2016
16,99€ (Alkosta maaliskuussa 2018)

Kirja tytölleni (kirjoittanut Jani Toivola)

Kirja jatkaa osittain siitä mihin Toivolan ensimmäinen kirja Musta tulee isona valkoinen päättyi. Katsantokanta tässä on hieman eri, sillä Toivola on kirjoittanut teoksen tyttärelleen. Jonkin verran kirjassa on aiheiden puolesta kertausta aiemmasta kirjasta.

Tässä kirjassa, kuten hänen ensimmäisessäänkin, tulee paikka paikoin lukijalle olo, että koko maailma on Toivolaa vastaan. Tietysti hän edustaa useita asioita, jotka poikkeavat "perinteisestä mallista", mutta toisaalta lähes kaikki meistä tavalla tai toisella edustaa tavallisuudesta poikkeavia asioita. Voisi melkein sanoa, että poikkeavuus ja individualismi on uusi normaali. Kirjassa on myös Toivolan kipuilua isyyden kanssa. Hänen kohtaamiaan haasteita en yhtään epäile, sillä jo pelkässä yksinhuoltajuudessa on paljon haastetta, tähän kun tulee päälle vielä hyvin vaativa kansanedustajan työ ja julkisuus sekä lukuisat muut projektit, joita hänellä tuntuu jatkuvasti olevan työn alla, ei ole ihme että aika tuntuu paikoin loppuvan kesken.

Toivolan toipuessa työuupumuksesta, hän oppii ettei koko ajan tarvitse tehdä jotakin, vaan välillä voi vain olla. Tämä on tärkeä oivallus, toinen asiaan liittyvä, ja kirjassakin sivuttu, on se ettei kaikkea voi eikä kannata saada heti.  On aikoja, jolloin kannattaa keskittyä vaikka vain perheeseen tai painottaa vaikkapa harrastusten merkitystä elämässään.

Kirjan teksti on nopeaa ja helppolukuista. Toivolan tyyli on kaunista ja vaivatonta. Kirja toistaa asioita ja hieman olisin kaivannut siihen enemmän selkeää jäsentelyä, esimerkiksi ajan tai määriteltyjen aiheiden ympärille. Nyt se etenee jossakin määrin hänen tyttärensä Ailin kehityksen mukaan, mutta siinä on kuitenkin jonkin verran poukkoilua ja asioiden kertaamisia useampaan otteeseen.

Luin kirjaa lennolla Singaporesta Uuteen Seelantiin ja kirjan pariksi valikoitui lennolla tarjoiltu Dragonflyn Cabernet Sauvignonin ja Merlot'n sekoitus. Koneessa, ilmeisesti ilmanpaineen eroista johtuen, makumaailma ei avaudu aivan samalla tavalla kuin maan pinnalla. Viini on väriltään hyvin tummaa. Sen tuoksussa on tummia marjoja - mm.  kirsikkaa ja hieman luumua. Maussa on pehmeää tammisuutta, eukalyptusta ja marjaisuutta. Viini on täyteläistä ja siinä on hyvin pehmeät tanniinit. Se sopisi mielestäni hyvin vaikkapa kermaisen kanapastan kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme pistettä ja plussan. Viinin jälkimaku on pidempi ja sen kokonaisuus jaksaa kantaa pidemmälle kuin kirjan. Toisaalta viinistä puuttuu särmäisyyttä, jota kirjassa on.

Helmet haaste:  27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta

Kirja tytölleni
Kirjoittanut Jani Toivola
Werner Södersröm osakeyhtiö 2018
141 sivua (e-kirja)

Dragonfly
Willow Bridge Estate
Ferguson Valley, Southwest Australia 2015
Cabernet Sauvignon, Merlot
Ei hintatietoa (maistettu Qantasin lennolla)

Islantilainen kodinonni (kirjoittanut Satu Rämö)

Tämä on toinen Satu Rämön teos, johon tutustuin. Islantilainen kodinonni on sekoitus matkakertomusta, elämäkertaa ja self helppiä. Rämön tyyli on tässäkin, kuten aiemmin häneltä lukemassani Islantilainen voittaa aina, mukavan rempseä ja reipas. Hänellä on itseluottamusta ja kiinnostusta uusia asioita kohtaan ja halu sekä taito kokeilla rohkeasti uusia asioita. Teksti on varsin simppeliä. Tähän kirjaan tutustuin kuuntelemalla sen ja juttuun pystyi hyvin keskittymään vaikka koiralenkillä.

Kirja kertoo islantilaisesta perhekäsityksestä ja erikoisista ja omalaatuisista piirteistä, joita siihen liittyy. Koska kirjailija on suomalainen, on perhe-käsitystä verrattu suomalaiseen perheeseen. Tässä kohtaa tulee mielestäni esiin kirjan ensimmäinen heikkous. Ei ole olemassa vain yhtä, kahta tai vaikkapa kolmea käsitystä perheestä - on sitten kyse suomalaisesta tai islantilaisesta. Perheitä ja niiden toimintatapoja on varmasti yhtä paljon, kuin on itse perheitäkin. Mielestäni teos yleistää turhan rajulla kädellä asioita ja antaa lukijalle kuvan, että kaikissa islantilaisissa perheissä ajatellaan ja toimitaan yhtä avoimesti tai vaikkapa huolettomasti. Sama ongelma vaivasi myös minua Islantilainen voittaa aina -teoksen kanssa.

Kun pääsin yli tästä "heikkoudesta" ja annoin tekstin ja tarinan vain kuljettaa minua kuuntelijana, niin nautin kyllä havainnoista ja lennokkaasti kerrotuista arkipäivän sattumuksista, joita Rämö kirjassa käy läpi. Islanti nousee Suomessakin otsikoihin aika ajoin ja yleensä positiivisessa tai ainakin yritteliäässä mielessä. Luulen, että tärkin syy maan eksotiikkaan on sen merkillinen ja vaikuttava luonto. Ja kun luonto on mitä on, niin sen ympäristössä asuvien ihmisten on myös pitänyt omalla tavallaan siihen sopeutua. Kirja on hyvä "väliteos" vaikkapa raskaampien romaanien tai tietokirjojen välissä. Kirjasta tulee hyvä mieli ja se on mieletäni sinänsä jo hyvä saavutus.

Kirjan kanssa piti tietysti maistaa islantilaista juomaa. Suomen Alkosta ei muuta saa kuin Einstök -merkkisiä oluita. Viime kesäisellä Islannin reissulla maistoin hieman karpalolla maustettua Einstökiä, samalla kun makoilin kuuman lähteen ja kylmän joen risteyskohdassa muutaman kilometrin patikoinnin jälkeen. Oli muuten hyvää! Tämä saman valmistajan Icelandic Arctic Pale Ale oli myös hyvää, mutta siitä puuttui raikas täyteläisyys ja mineraalisuus, jota tuossa Islannissa nauttimassani oluessa oli. Alkosta saatavassa Einstök Icelandic White Alessa sitä on enemmän.

Mutta siis takaisin tällä kertaa arvosteltavaan juomaan eli Einstök Icelandic Arctic Pale Aleen. Olut on väriltään tumman kullankeltaista ja varsin paksua. Oluen tuoksussa on pehmeää maltaisuutta ja jopa pesuainetta muistuttavaa raikkautta. Alkumaku on raikas ja jopa aavistuksen sitruunainen. Jälkimaussa humalan maku nousee esiin  ja siinä on myös jonkin verran maltaisuutta ja jälkiuuni-ruisleivän hapokkuutta.

Kirjan ja oluen yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmat ovat selkeästi islantilaisia. Niissä on luonto ja sen monimuotoisuus läsnä. Olut on vahvempi ja aidompi kuin kirja. Siltikin täydentävät hyvin toisiaan ja suosittelen nauttimaan mielummin yhdessä kuin erikseen.

Helmet-haaste: 6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa

Islantilainen kodinonni
kirjoittanut Satu Rämö
WSOY 2018
Äänikirjan lukija Sanna Majuri
Äänikirjan kesto 5h 43min

Einstök
Icelandic Arctic Pale Ale
5,6% alkoholia
3,99€/0,33l (Alkosta maaliskuussa 2018)

Paperinarujumala (kirjoittanut Hanna Hauru)

Hanna Haurun Paperinarujumala valikoitui lukulistalle, Haurun uudemman Jääkansi-teoksen lukemisen jälkeen. Jääkansi oli ehdokkaana vuoden 2017 Finlandia-voittajaksi ja koska pidin siitä, eivätkä kirjailijan teokset olleet entuudestaan minulle tuttuja, oli aika tarttua myös johonkin hänen aikaisempaan teokseensa. Kerrontatyyli on tässä hyvin samanlainen - niukaa, eleetön, mutta koskettava. Jokainen sana ja lause on tarkkaan harkittu. Teoksen lukee puolessa tunnissa, mutta se koskettaa enemmän kuin jokin yli 600-sivuinen kirja saattaa tehdä.

Teoksen tarinassa toinen sisaruksista saa puhelun Jumalalta ja tehtävän alkaa levittää uskon sanomaa. Siskokset tarttuvat toimeen ja järjestävät uskonnollisia tilaisuuksia. Uskonto on ollut heidän lapsuudenperheessään tabu, josta isän kuullen ei ole saanut jutella. Heidän äitinsä on salaa heille kuitenkin uskon asioita opettanut. Lukujen nimet on kuvattu eri kangaslaatujen mukaan (frotee, pellava jne.).

Hauru on taitava kirjailija. Teksti ei ole liian korkealentoista, mutta siinä on selkeää tyyliä tai taidokkuutta, jota monelta nykykirjailijalta en ole vähään aikaan päässyt lukemaan. Tarinaa on ilo lukea ja siinä on mielestäni tarpeeksi haastetta lukijalle.

Kirjan kanssa viiniksi valikoitui italialainen Armigero Valpolicella Ripasso. Väriltään viini on varsin tummaa ja läpinäkymätöntä. Sen tuoksussa on savuisuutta ja tammea. Suutuntuman mukaan viini on varsin tiheä, ehkä jopa aavistuksen jauhomaisen omainen. Maussa on tammea, nahkaisuutta ja hieman hedelmäistä marjaisuutta. Erityisesti luumu tuntuu nousevan esille. Viinissä on hapokkuutta ja pehmeitä tanniineja. Viini maistui italialaisittain pizzan ja kinkkupiirakan kanssa. Viini on italialaista, mutta siinä myös pyöreyttä, joka voisi viitata uuden maailman viiniin.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme pistettä. Viinissä on vahvutta, mutta se on liian selkeä tämän kirjan pariksi. Kirjan eleettömyyden ja vähäsanaisuuden pariksi olisi sopinut paremmin viini, joka avautuakseen vaatii hieman aikaa ja pohdintaa. Tässä viinissä noita ominaisuuksia ei ole kirjaan verrattuna tarpeeksi. Molemmat ovat kuitenkin selkeitä ja johdonmukaisia. Ehkä kuitenkin nauttisin mielummin erikseen.

Paperinarujumala
kirjoittanut Hanna Hauru
Like Kustannus Oy 2013
95 sivua

Armigero Valpolicella Ripasso
Veneto, Italia 2015
Corvina Veronese, Rondinella
13,99€ (Alkosta tammikuussa 2018)

Helmet-lukuhaaste: 9. Kirjan kansi on yksivärinen

Niemi (kirjoittanut Juha Hurme)

Vuoden 2017 Finlandia voittajaksi valikoitui Elisabeth Rehnin valitsemana Juha Hurmeen Niemi. Sen tarina käy läpi alkuräjähdyksestä vuoteen 1809, suunnilleen nykyisen Suomen valtion alueella sijaitsevan Niemen historian. Tämä on mielestäni jo itsessään varsin hyvä peruste Suomi 100 -juhlavuoden Finlandia-voittajaksi.

Kirjassa on sekaisin paljon kaikkea - historiaa, faktaa, runoja, nokkelaa sanoilla ja tapahtumilla leikittelyä sekä jossakin määrin myös asioiden yksinkertaistamista. Hurme on onnistunut kokoamaan nämä kaikki osatekijät siinä mielessä hyvin yhteen, että teksti on jouhevasti etenevää ja sitä on ilo lukea. Kyseessä on romaani, joka luonnollisesti saa sisältää ja yleensä sisältääkin, fiktiota. Pohjana tässä on kuitenkin kaikkien tuntemaa historiaa, joten aika ajoin mietin, ovatko kirjassa kuvatut tapahtumat ja anekdootit missä määrin aitoja ja oikeita. Kirjassa on yksinkertaistettu paljon tapahtumia. Tämä helpottaa toki lukemista, mutta on ikävää, jos sen seurauksena syntyvät johtopäätökset jäävät lukijalle virheelliseksi.

Kirjassa on paljon erilaisia runoja ja kappaleita kansantarinoista. Olen hyvin iloinen, että näitä pätkiä on laitettu tekstin joukkoon. Ne elävöittävät tarinoita ja luovat siihen autenttista henkeä. Hurmeen omakirjoitustyyli on varsin leikittelevää ja paikka paikoin hän intoutuu kirjoittamaan jopa nykyslangin mukaisesti. Pidän myös siitä, että runoja nostetaan esille, sillä ainakin kaltaiselleni romaaneja ja tietokirjoja pääasiassa lukevalle henkilölle, tuo kirjallisuudenlaji meinaa jäädä kokonaan huomaamatta.

Pienenä huomiona mainittakoon kirjan loppupuolelta kohta, jossa kirjailija pohti Pentti Linkolaa ja tämän ajatuksia. Jännä sattuma, että nämä molemmat sattuivat samana vuonna Finlandia-voittajiksi.

Olen muutaman kyseisessä kilpailussa ehdokkaana olleen teoksen lukenut, mutta en osaa arvottaa niitä paremmuusjärjestykseen. Ne ovat niin erityyppisiä ja kaikilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Tämä kirja oli mielestäni hyvä ja lukeminen oli miellyttävää, mutta mikään varsinainen tajunnanräjäyttäjä tämä ei kuitenkaan ollut. Leppoisa tapa kerrata historiaa ja lukea kaunista ja nokkelaa kieltä sen sijaan kylläkin.

Kirjan kanssa valikoitui juomaksi Uusi-Seelantilainen valkoviini. Viinin väri on varsin vaalean vehnän sävyistä. Tuoksussa on selkeää kirpeyttä ja vihreää omenaisuutta. Maku jatkaa tuoksun linjaa ollen aluksi hyvinkin  kirpeää. Sen makumaailma on sekoitus sitruunaa ja vihreän omenan hapokkuutta. Vaikka kyseessä on Riesling-rypäle, on viinissä mielestäni hyvin paljon Uudelle-Seelannille tyypillisen Sauvignon Blancin piirteitä. Maku pehmenee hieman suussa ja jälkimaku on yllättävänkin pehmeä. Kirjan lisäksi viini maistui blinien ja savuporo täytteen kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme pistettä ja plussan. Teknisiltä ominaisuuksiltaan niissä on paljon samankaltaisuutta. Molempien alkutuntuma on herättävä ja jopa hieman säikäyttävä luoden mielikuvan varsin vaativasta luku- ja maistelu-urakasta. Vauhtiin päästyään moelmmat kuitenkin pehmenevät ja osoittautuvat ihan hyvksi. Jälkimaku on kummassakin varsin tavallinen. Tyyleiltään nämä ovat kuitenkin varsin erilaiset. Viini on raikas ja perinteetön, kun taas kirjassa on, keveydestään  huolimatta, paljon asiaa ja syvyyttä. Maistuvat yhdessä, mutta mainiosti myös erikseen.

Helmet lukuhaaste: 46. Kirjan nimessä on vain yksi sana

Niemi
kirjoittanut Juha Hurme
Kustannusosakeyhtiö Teos 2017
440 sivua

Villa Maria
Riesling 2014
Private Bin
Marlborough, Uusi-Seelanti
n. 10€ Tallinnasta tammikuussa 2018