Saara Turusen toinen romaani Sivuhenkilö tuntui jatkuvasti tulevan vastaan lehtijutuissa, arvosteluissa ja blogi-kirjoituksissa. Viimeistään siinä vaiheessa, kun luin Hesarista Antti Majanderin artikkelin tästä kirjasta, tuntui että tekijän ympärille syntynyt vyyhti oli sellainen, jota oli itsekin tarkasteltava hieman tarkemmin. Taustatietona tähän, että kriitikko Antti Majander ei ollut kirjoittanut kovin ylistävää arvostelua Turusen ensimmäisestä teoksesta Rakkaudenhirviö, vaikkakin kirja voitti myöhemmin samana vuonna (2015) Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon. Osittain tuon kritiikin pohjalle perustuu tämä toinen kirja.
Kirjan tarinassa ensimmäisen kirjansa julkaissut, Helsingissä asuva, urbaani, yksin osin vanhempiensa rahoituksella, ilmeisesti keski-ikää lähestyvä nainen kertoo jokapäiväisestä elämästään ja ajatuksistaan. Hän käy läpi jonkinlaista vuoristorataa liittyen mm. kirjan julkaisuun, siitä tehtyihin arvosteluihin ja jatkoonsa kirjailijana.
Kirjan teksti on sujuvaa ja taitavasti kirjoitettua siten, että lukijan on sitä mukava lukea. Itse kuvittelin pitkään, että kirjan minä-kertoja on kirjailija Saara Turunen itse, mutta aiheesta haastatteluja lukiessani, ei ilmeisesti ole näin. Toki henkilöissä on varmasti samaa, mutta lukijana kirjaa on syytä lukea kuin fiktiivistä romaania.
Kirja herättää paljon ajatuksia ja mielipiteitä. Siinä ihmetellään ja kritisoidaan kirja-arvostelijoita. Osin ihan aiheesta. Tämä sai itsenikin pohtimaan niitä perusteita, joilla kirjoja blogissani arvostelen. Ainakin blogini alussa pyrin tietoisesti siihen, että en ala kirjoituksessani referoimaan teosta tai tekemään siitä arvostelua, vaan nostan esille asioita, joita se lukiessani herättää. Tuo periaate on saattanut hieman hämärtyä, kun kirjoja ja muiden tekemiä arvosteluja on tullut enemmän luettua. Ainoa asia, jota mielestäni voin arvottaa jollakin tavalla kirjoissa, on teksti ja tyyli. Henkilöiden tai tarinoiden arvostelu on mielestäni vaikeaa, sillä (valitettavan) usein käy niin, ettei kirja mielestäni avaudu minulle lukijana ensimmäisellä lukukerralla tarpeeksi. Tästä asiasta yleensä kyllä kirjoituksessani mainitsen, mutta samalla todeten, että syy saattaa hyvin olla myös tilanteessa, jossa kirjaa luen tms. Ei siis kirjasta johtuva syy, vaan lukijasta.
Mielestäni taidokkaan tekstin lisäksi tärkeintä kirjassa ovat ajatukset, joita se herättää. Sekä eriävät että yhtenevät kirjan kanssa. Niihin pyrin ainakin itse keskittymään ja pohtimaan noita havaintoja pidemmälle. Ajatusten läpikäynnillä en missään nimessä halua todeta, että kirja on oikeassa tai väärässä tai hyvä tai huono. Kaikki kirjat eivät tietenkään ole kaikkien mieleen, mutta sehän on vain rikkaus, että tulee tutustuttua asioihin ja henkilöihin, jotka eivät ole omien ajatusten ja arvojen mukaisia. Tämä Saara Turusen kirja on todella hyvä muistutus siitä, että kirjoista kirjoittavana täytyy muistaa, että niiden kirjoittajalle, teksti ja tarina ovat hyvin tärkeitä asioita, ja niitä on kunnioitettava. Ja tuon kunnioituksen on myös oltava havaittavissa blogitekstissä.
Havaintojen kirjoittamisen lisäksi, pohdin paljon kirjan kertojaa. Hänen elämänfilosofiansa vapaana kirjoittajana on mielestäni kadehdittavaa. Perinteisessä oravanpyörässä mukana juoksevana, olisi ihanaa, kun päivänsä voisi suunnitella täysin oman aikataulunsa mukaan. Mutta toki tällä vapaudella on mm. toimeentuloon, jatkuvuuteen ja jopa yksinäisyyteen liittyvät haittapuolensa. Itse ajattelen, että ihminen ei perusluonteensa mukaan juuri koskaan ole täysin tyytyväinen kaikkeen. Aina pitäisi saada jotakin enemmän ja jotakin vähemmän. Jonkinlainen tavoite on kai löytää itselle sopiva tasapaino ja tyytyä tilanteeseen.
Kaiken kaikkiaan oikein mielenkiintoinen kirja. Tämän jälkeen on tutustuttava myös Turusen ensimmäiseen kirjaan ja toivottavasti joskus tulevaisuudessa myös seuraavaan. Kirjan kanssa maistoin kuohuviiniä toisella puolen maapalloa.
Lindauer -viinitila on tunnettu kuohuviineistään. Vuonna 2017 sen kuohuviini Cuvee Brut valittiin vuoden kuohuvaksi Suomessa. Alkosta on saatavilla muutamaa erilaista heidän kuohuviiniänsä, mutta Lindauerin synnyinmaassa Uudessa Seelannissa, valikoimat ovat merkittävästi suuremmat. Tämän kirjan pariksi valikoitui Lindauerin Sauvignon Blanc rypäleestä tehty kuohuva. Etiketistä tai tuotetiedoista ei löytynyt tietoa valmistusvuodesta, mutta voisin olettaa kyseisen pullon olleen varsin nuori.
Sauvignon Blanc -rypäleestä tehty kuovuva oli väriltään hieman oljenkellertävään menevää. Tuoksussa oli mustaherukan lehteä ja sitruunaa. Maku on rypäleelleen uskollinen, mutta tässä kuohuvassa hapokkuus ei ole liian voimakas, vaan viinissä on sopivasti pehmeyttämättä tasapainottamassa mustaherukan lehteä ja sitruunaisuutta. Viini on mielestäni tasapainoinen kokonaisuus. Turhaa hienostelua siinä ei ole, mutta sopii erinomaisesti kesäiseksi seurustelujuomaksi tai vaikkapa kevyen salaatin pariksi.
Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmat ovat varsin tasapainoisia kokonaisuuksia ja edustavat ylpeästi omaa itseään. Kirja jää kylläkin mieleen merkittävästi pidemmäksi aikaa kuin viini. Suosittelen kuitenkin molempia - yhdessä ja erikseen.!
Helmet-lukuhaaste: 34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta
Sivuhenkilö
kirjoittanut Saara Turunen
Kustannusosakeyhtiö Tammi 2018
162 sivua (luettu E-kirjana)
Lindauer
kuohuviini
Sauvignon Blanc
Uusi Seelanti
N. 8€ (paikallisesta supermarketista)
Kirjan ensimmäinen osa Bruce Springsteenin Turun konsertista oli mielestäni oikein hyvä ja mielenkiintoinen. Seuraavan osan työllistymiskurssissa mielenkiintoni hieman herpaantui ja kolmannen osan kirjoittajakurssin kohdalla jäin kaipaamaan jonkinlaista tarinan loppuhuipentumaa tai yhteenvetoa. Ehkä minulta jäi jokin koukku tekstissä huomaamatta, mutta tuntui että tarina lässähti loppua kohden. Päähenkilö eli omaa elämäänsä tapahtuma kerrallaan ja ympärillä hääräsi tyttöystävä, mutta minkäänlaisia haaveita tai suunnitelmia tulevaisuuden varalle ei tuntunut olevan. Asiat vain tapahtuivat.
