tiistai 30. lokakuuta 2018

Älä mene pois (kirjoittanut Ayòbámi Adébáyò)

"Älä mene pois" on nigerialaisen Ayòbámi Adébáyò ensimmäinen romaani. Romaani kertoo nigerialaisesta perheestä - siihen liittyvästä moniavioisuudesta ja lapsettomuuden mukanaan tuomista yhteiskunnallisista haasteista. Yejide ja Akin tapaavat toisensa hyvin nuorina ja rakastuvat. He menevät naimisiin ja aloittavat yhteiselonsa lähes kuin missä tahansa länsimaisessa rakkausavioliitossa. Nigerialainen kulttuuri, moniavioisuus runsaslukuisine lapsineen ja ihmisten yksityisyyteen puuttuminen nousevat pariskuntaa erottavaksi haasteiksi.

Kun Yejide ei tule raskaaksi pitkän yhteiselon jälkeen, hankkii suku Akinille toisen vaimon. Yejiden halu saada lapsi on kuitenkin niin kova, että hän luulee pitkään olevansa raskaana ja vaikka "raskautta" on kestänyt yli vuoden ja useat lääkärit ovat todenneet, ettei hän todellisuudessa odota lasta, ulkoisista merkeistä huolimatta, joutuu heidän yhteiselonsa viimeistään kriisin eteen. Kun Yejide vihdoin tulee raskaaksi, seuraa haasteena mm. lasten sairaudet.

Suomessa on viime aikoina julkisuudessa paljon puhuttu siitä, kuinka nuoret eivät enää välttämättä halua lapsia ja syntyvyys on pudonnut ennätyksellisen alhaiseksi. Perhesuunnittelu ja lapsettomuus ovat toisaalta hyvin yksityisiä asioita, mutta toisaalta kenellä tahansa, tutulla tai vaikka tuntemattomalla politiikolla,  tuntuu olevan oikeus sanoa asiaan oma mielipiteensä ja neuvonsa. Tämä kirja avaa hieman samaa  tematiikkaa, mutta aivan erilaisessa kulttuurissa. Missä on yksityisyyden raja vai onko sitä ollenkaan? Ja pitääkö sitä edes olla? Miten erilaisiin yksityisiin asioihin pitää suhtautua?

Kirjailija oli Helsinki Lit -tapahtuman vieraana toukokuussa 2018. Viimeistään kuunnellessani hänen haastatteluaan vakuutuin siitä, että kirja kannattaa lukea. Ayòbámi Adébáyò on vielä varsin nuori, syntynyt vuonna 1988, mutta hänen kokemuksena ja näkemyksensä tuntuivat mielestäni hyvin kypsiltä. Kirja käsittelee haastavia aiheita, mutta se ei silti ole mielestäni liian raskas tai painostava.

Kirja on hienosti kirjoitettu ja ehdottomasti suosittelen sen lukemista. Vaikka juoni on polveilevaa ja tapahtumia on paljon, pysyy kirjassa kuitenkin lukurauha ja lukijan on helppo seurata henkilöiden kasvua. Kirja antaa myös aivan uudenlaisen kuvan suomalaisille varsin tuntemattomasta Nigeriasta.

Kirjan kanssa maistoin Kanadasta ostamaani Trius-tilan punaviiniä. Kanadalaiset viinit ovat viime vuosina alkaneet nostaa päätään ja muutamaa maan viiniä saa jo Alkostakin. Trius-viinitila sijaitsee Ontarion osavaltiossa, lähellä Niagaraa ja kohtalaisen lähellä Torontoa. Alueella on merkittävä mikroilmasto, jonka vuoksi se soveltuu viinin viljelylle, vaikkakin talviaikaan lumisateet ja pakkaset ovat hyvin yleisiä.

Viini on väriltään täyteläistä ja varsin tummaa. Tuoksussa on täyteläistä marjaisuutta ja hieman tammisuutta. Suutuntumalta viini on pehmeää ja luumuisen sekä kirsikkaisen marjaista. Viinissä on happoja, jotka antavat sille ryhtiä. Samoin tammisuus antaa hyvää vastapainoa marjaista makeutta vastaan. Tanniineja on hyvin maltillisesti, jonka vuosi viini on parhaimmillaan lihaisen pastan tai padan kanssa ennemmin kuin vaikkapa raskaan pihvin.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Molemmissa on ihanaa uutta raikkautta, mutta samalla ne ovat aitoja. Kumpikaan ei yritä olla jotakin muuta kuin mitä oikeasti on. Suosittelen molempia ja vielä parempia ovat yhdessä kuin erikseen!


Älä mene pois
kirjoittanut Ayoóbámi Adébáyó
alkuteos Stay With Me
suomentanut Heli Naski
Atena Kustannus 2018
298 sivua

Trius
Merlot
Vintage 2014
VQA Niagara Peninsula, Kanada
n. 15€ (ostettu Kanadasta kesällä 2017)


lauantai 27. lokakuuta 2018

Helsingin kirjamessut torstai ja perjantai 2018


Helsingin kirjamessut ja viini- sekä ruokamessut ovat jälleen tänäkin vuonna täynnä tapahtumia, mielenkiintoisia vieraita ja antoisia keskusteluja. Pääsin tänä vuonna onnekseni vierailemaan messuille bloggaajapassilla. Suuri kiitos, että myös vasta vajaa kaksi vuotta blogia pitänyt harrastelija sen sai! Alla oleva kirjoitus on varmaan blogi-historiani pisin. Loppupuolella on mielipiteitäni messusta yleisellä tasolla, jos sitä ennen olevat messu-kulkemiseni eivät kiinnosta.

Torstai

Torstai alkoi puolen päivään aikaan lounaalla "Fisu ja ranet" -ruokakärryllä. Friteeratun kalan ja ranskalaisten kanssa maistoin hieman libanonilaista Ksara-tilan raikasta valkoviiniä. Maittavan lounaan jälkeen oli hyvä siirtyä kirjamessujen puolelle. Ensimmäisenä kävin kuuntelemassa mainioksi Tiedetoriksi muuttuneella Kruununhaka-lavalla Benita Heiskasen, Antti Ronkaisen ja keskustelua vetäneen Laura Parkkisen ajatuksia "Yhdysvaltain valtapolitiikan historiasta ja nykypäivästä". Keskustelu oli polveilevaa, mutta sitä oli nautinnollista kuunnella, kun keskustelijat oikeasti osasivat asiansa ja uskalsivat sanoa myös mielipiteitään ääneen. Keskustelun jälkeen Yleen nauhoitettiin hieman suuremmalla kokoonpanolla keskustelu valkoisen miehen valta-aseman murtumisesta yhdysvaltalaisessa kirjallisuudessa, joka piti tietysti käydä myös Areenasta seuraavana aamuna kuuntelemassa.

Yritin änkeytyä Ruben Stillerin juontaman "Totuuden jälkeen" -kirjan pohjalta suunnitellun keskustelun  "Miten media selviää paskapuheen aikakaudella?" mutta runsaan väkijoukon vuoksi keskustelu oli jätettävä puolivälissä kesken. Hienoa, että aihe kiinnostaa laajalti! Ei kai auta kuin lukea kirja itse.

Sieltä tie vei takaisin Tiedetorille. "Yhdysvaltojen nykyisyys, tutkimus ja amerikkalainen kirjallisuus" oli aiheena vähintäänkin laaja. Keskustelijat olivat Helsingin yliopistosta ja osin heidän tulkintansa meni yli oman ymmärrykseni. Toisaalta ajoittain on kyllä inspiroivaa kuunnella jotakin itselle liian vaikeaa ja innostua tätä kautta ottamaan asioista selvää.

Pauliina Rauhalan kirjat eivät ole minulle vielä tuttuja. En oikein innostunut hänen haastattelussaan Synninkantajat-kirjaa koskien. Uskonto ja lestadiolaisuus ovat sinänsä kiinnostavia, mutta punainen lanka jäi itseltäni puuttumaan. Toisaalta ehkä tämä on juuri aihe, jossa itsensä pitäisi haastaa... Ankka-mestari Don Rosa oli häntä ennen lavalla ja hänen innostuksensa sen sijaan tarttui jopa ei-niin-suureen-ankka -faniin.

Ennen kotiinlähtöä kuuntelin vielä hetken Minna Helteen haastattelua. Hän mainitsi, että yleisesti epäselvyyksien ja riitojen suurena aiheuttajana on, että kuuntelijoilla on liian vahvat omat oletuksensa ja he eivät halua edes yrittää ymmärtää muita. Omien oletusten rikkomisesta muotoutui jollakin tavalla ensimmäisen messupäivän teema, kun myös Benita Heiskanen oli aiemmin todennut, että ihmiset ajattelevat ja arvostelevat Yhdysvaltoja sen mukaan, jona sen olettavat olevan, ei sen, millainen se oikeasti on. Ajoittain pitäisi yrittää laajentaa omaa ajatteluaan myös olettamustensa, joista osa niin vahvoja, ettei niitä itse edes huomaa, ulkopuolelle.

Perjantai

Perjantain messupäivä käynnistyi Henriikka Tavin haastattelulla hänen uudesta kirjastaan "Tellervo". Molemmat uusia tuttavuuksia. Itseään etsivä kolmekymppinen nainen ja chick lit tuntuivat ensin läpi kolutuilta aiheilta, mutta kun ohjelman aikana luettiin kirjasta kohtia, heräsi kiinnostus ja tämäkin taitaa lukulistalleni yltää.

Esplanadin pikkulavalta matkani suuntautui Senaatintorille, jossa Minna Rytisalo kertoi fiktiivisestä Minna Canthista kertovasta kirjastaan "Rouva C". Kirjailijaa yhdisti moni seikka Minna Canthiin ja samoin minua, joten täytyyhän tuo kirja tulevaisuudessa lukea. Pidin siitä, että Rytisalo tuntui hyvin aidolta ja rehelliseltä kertoessaan kirjastaan ja sen kirjoitusprosessista. Ihanaa, että hän uskalsi rohkeasti tarttua kirjoitusurakkaan, koska se tuntui hänelle tarkoitetulta.

Lisää naiskirjailijoita ja chick littiä tarjosi Laura Honkasalo ja "Vie minut jonnekin", joka on tässäkin blogissa aiemmin luettu. Tuo haastattelu ei kylläkään mitään uutta antanut tai muutenkaan jäänyt juuri mieleen.

Yhdysvaltain suurlähetystön osastolla Alexandra Pasternak-Jackson kertoi business-kirja vinkkejään. Tuntui kuin olisi ollut Yhdysvalloissa kuuntelemassa kirja-myynti puheita -positiivisessa mielessä. Esiintyjä oli innostunut ja kiinnostunut aiheesta ja innostus tarttui myös kuuntelijoihin.

Ennen viinimessujen puolelle siirtymistä edessä oli vielä yksi messun kohokohdista eli Jennifer Clementin haastattelu. Luin juuri hänen kirjansa "Rakkaudesta aseisiin" ja pidin siitä kovasti. Se avasi uudenlaisia näköpuolia Yhdysvalloista ja keskustelu puolestaan Meksikon ja Yhdysvaltojen suhteesta. Toisen kerran kävin vielä Clementiä kuuntelemassa, kun hän Sirpa Kähkösen johdolla keskusteli Sofi Oksasen kanssa naiskirjailijoiden kohtaamasta väkivallasta. Harmi, että yleisöä ei ollut paljoa paikalla kuuntelemassa hieman provokatiivista, mutta mielenkiintoista keskustelua. Niin ja mahtui väliin myös ihastuttava Saara Turunen ja "Sivuhenkilö". Erityisen mieleenpainuvaksi keskustelun teki lähistöllä istuvat bloggaajat, jotka osasivat täysin ennakoida Saaran kommentit ja esittivät loistavaa kritiikkiä (lähinnä haastattelijasta). 

Jos torstaista kokoavaksi ajatukseksi jäi ettei oletuksia pitäisi tehdä, niin perjantain teemoja kokosi Sofi Oksasen "myytti tasa-arvoisesta Suomesta". Suomea pidetään tasa-arvoisena, ja sitä se toki moneen maahan verrattuna onkin. Suomessa naiset eivät kuitenkaan ole monellakaan tilastollisesti mitattavissa olevilla tekijöinä mitattuna tasa-arvoisessa asemassa miesten kanssa. Kannatan tasa-arvoa ja haluan olla tässä hyvin maltillinen, mutta silti aika ajoin, pieni feministi minussa nostaa päätään. Erityisesti näin on käynyt viime aikoina, kun lukemien kirjojen määrä on noussut tämän blogin ansiosta.

Viikonloppu kuluu sienestämisen ja messukirjojen, sekä parin viinin maistamisen parissa, joten valitettavasti lauantai ja sunnuntai jäänevät nyt messuilla väliin. Onneksi monia keskusteluja voi seurata Hesarin ja Ylen kautta. Sekä tietysti muiden bloggaajien kirjoitusten jaa twiittausten avulla.

Messu mietteitä

Helsingin kirjamessut ovat aina hyvin järjestetty tapahtuma ja paikalla on valtava määrä kirjailijoita ja muita yhteiskunnallisia keskustelijoita. Ei tule mieleen mitään toista tapahtumaa, jossa yhtä suuri ja kirjava joukko pääasiassa kulttuurin ja yhteiskunnan vaikuttajia kävisi värikkäitä keskusteluja keskenään ja olisivat myös suuren yleisön tavoitettavissa. Samalla, kun pääsee vielä maistamaan lukuisten maahantuojien viinejä kohtuullisella korvauksella, ei tapahtumasta paljon muuta voi toivoa. Tai ehkä jotain kuitenkin, josta alla muutama ajatus ylös kirjoitettuna.

Vuodesta toiseen minua harmittaa, kun esiintymislavan paikkojen löytämiseen kuluu aikaa. Messuhallissa opasteita ovat ainoastaan yhteen suuntaan näkyvät nimi-kyltit. Jos satut kävelemään vastakkaiselta suunnalta jää kyltti huomaamatta. Tilanne toki helpottaa toisena vierailu-päivänä, kun paikat tulevat tutuksi, jos tuolloin paikalle myös ennättää. Eri lavoja voisi hieman myös sisustaa enemmän erityylisiksi. Haastattelu-tuolit näyttivät hyviltä, mutta useamman kerran niissä istuvat vieraat tuntuivat niihin istuessaan niiden mukavuutta kritisoida, erityisesti lyhyitä hameita käyttävät naiset.

Toinen kritiikki koskee Senaatintori-lavan ympäristöä, jonne täyteen tuppautunutta tapahtumaa voisi yrittää hallin keskeltä hieman siirtää. Joka lavalla taitaa olla lähes koko ajan ohjelmaa. Tämä on hienoa, mutta ei välttämättä aivan itsetarkoitus. Pienenä huolenaiheenani on, että määrä korvaa laatua. Myydyimmät kirjailijat kun tuntuvat säntäilevän lavalta ja osastolta toiselle laukomaan lähes samoja asioita. Jotkin aiheet taas olivat niin laajoja ja keskustelijoita paljon, ettei puolessa tunnissa saatu oikein mitään sanottua. Uuden ohjelmajohtaja Ronja Salmen jäljiltä oli nähtävissä raikkautta ja uusia lähestymistapoja kirjallisuuteen, jotka toivottavasti tulevat pysyväksi osaksi tulevia tapahtumia. Oli myös ilo nähdä, että hän kierteli ja seurasi aktiivisesti keskusteluja. Erityisenä mieleen jäi D.R.E.A.M.S-rapkollektiivin haastattelu.

Tyytyväisenä uusista tuttavuuksista ja liian monesta lukupinon kasvattajasta, on hyvä jatkaa syksyä kohti talvea.

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Lampaan vaatteissa (kirjoittanut Simo Hiltunen)

Lampaan vaatteissa on rikostoimittaja Simo Hiltusen esikoisromaani. Kirja on huolellisesti ja koukuttavasti kirjoitettu. Oikea ilo dekkarin lukijalle! Tapahtumien keskiössä ovat perhesurmat, joihin myös niistä uutisoiva rikostoimittaja Lauri Kallio kytkeytyy. Kirjassa on useampi taso, mutta kaltaiseni huolimattoman lukijan iloksi, tasolta toiselle liikkuvan tarinan seuraaminen on helppoa.

Päähenkilö Lauri Kallio on mielenkiintoinen hahmo. Hänessä on paljon piirteitä jäyhästä suomalaisesta miehestä. Hän on joutunut tekemään elämässään haastavia valintoja ja joutuu kantamaan näiden seurauksia läpi elämänsä. Stereotyyppisen suomalaisen miehen mallin mukaan hän ei kuitenkaan ole mielestäni katkeroitunut. Tämän ansiosta lukijana minulle ei tule tunnetta, että minun pitäisi sääliä päähenkilöä.

Vaikka kirjan tapahtumat ja aihe ovat vakavia ja jopa ahdistavia, on kirjassa mukana paljon mustaa huumoria, joka estää tekemästä kirjan tunnelmasta liian painostavaa. Aidon oloiset tapahtumat ja juoni tuntuvat jäävän hieman hahmojen välisten ihmissuhteiden jalkoihin. Ja se on dekkarissa mielestäni ihan mukavaa vaihtelua.

Kirjan kanssa maistoin Ranskan Alsacesta tuomaani Dopff-nimisen valmistajan Rieslingiä. Dopff on valmistanut viinejä jo 1500-luvulta saakka ja nykyisin se tekee niitä yhteistyössä useiden muiden viininvalmistajien kanssa. Joitakin Dopffin viinejä on saatavilla myös Alkon valikoimista. Dopff Riesling Tradition vuosimallia 2017 on väriltään varsin vaalean kellertävää. Sen tuoksussa on omenaisuutta ja hieman petroolia. Viinin tuoksusta ja mausta löytyy myös kukkaisuutta ja eksoottista hedelmää. Ranskalaiseksi Reislingiksi siinä tuntuu olevan paljon kaikkea. Viinin hedelmäisyyttä tasapainottavat sopivat hapot. Viini on helppoa nautittavaa, joka on parhaimmillaan muutaman minuutin päästä siitä kun se on reilun kymmenen asteisena päätynyt lasiin. Maistoin viiniä perinteisen alsacelaisen annoksen, kanaa rieslingissä ja orzo-pastan kanssa. Saksalaiset spätzlet sopivat myös loistavasti orzo-pastan tilalle, jos niitä suomalaisista kaupoista löytää.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmissa on tasapainoisuutta ja raikkautta. Ne ovat omia vahvoja itsejänsä, eivätkä välttämättä tarvitse muuta, jotta niiden nauttimisesta saa kaiken haluamansa irti.

Simo Hiltunen esiintyy Helsingin Kirjamessuilla 2018. Hän on siellä esittelemässä uutta kirjaansa Ihmisen kuoressa, josta on tulossa myöhemmin arvostelu myös tässä blogissa. Messuilla hän esiintyy lauantaina 27.10 kello 19.00-19.30 Punavuori-lavalla.

Lampaan vaatteissa
kirjoittanut Simo Hiltunen
Werner Söderström Osakeyhtiö 2015
417 sivua

Dopff
Riesling Tradition 2017
Alsace, Appellation Alsace Controlee, Ranska
n. 8€ (paikallisesta supermarketista)

lauantai 20. lokakuuta 2018

Rakkaudesta aseisiin (kirjoittanut Jennifer Clement)

Yhdysvalloissa syntynyt kirjailija, toimittaja, runoilija ja kansainvälisen sananvapausjärjestö PEN:in puheenjohtaja Jennifer Clement saapuu Helsingin Kirjamessuille kertomaan uudesta kirjastaan Rakkaudesta aseisiin. Kirjailija asuu nykyisin Meksikossa, maan pääkaupungissa Mexico Cityssä ja kirjassa onkin paljon etelävaltioille tyypillisiä espanjalaisvivahteita. Teos on vaikuttava, koskettava ja yhteiskunnallinen.

Se kertoo nuoren Pearlin elämästä, joka on vauvasta saakka asunut äitinsä Margotin kanssa Floridassa talovaunualueella Mercury Topaz -autossa. Pearlin äiti on kotoisin varakkaasta perheestä, jossa perheenjäsenistä ei kuitenkaan välitetty. Synnytettyään salaa Pearlin, Margot pakenee vauvansa, muutamien tavaroiden ja lahjaksi saamansa auton kanssa. Kuukaudet muuttuvat vuosiksi, kun äiti ja tytär asuvat alligaattorien asuttaman joen varrella. Heidän elämänsä tuntuvat valuvan eteenpäin ilman surempia suunnitelmia tai huolia huomisesta. Äidin jouduttua ampumavälikohtauksen uhriksi, Pearlin elämä muuttuu.

Kirjassa käytetään, piilotellaan, esitellään ja salakuljetetaan aseita. Tarinassa aseet eivät sinänsä ole kummallinen asia, vaan arkipäiväinen esine, johon jokaisella on oikeus. Tämä vaikuttaa hyvin totuudenmukaiselta kuvaukselta yhdysvaltalaisesta elämänmenosta. Kirjan tapahtumat ovat rankkoja, mutta ne on kuvailtu toteavasti ja kirjan kohdat ovat mielestäni hyvin totuudenmukaista. Kirja etenee sukkelasti eteenpäin ja sen lukee parissa päivässä. Päähenkilö Pearlin elämä ei ole helppoa, mutta hän ei tunnu turhaan kavahtavan asioita, vaan ottaa ne sellaisina kuin eteen tulevat. Me länsimaalaisen hyvinvoinnin ja yltäkylläisyyden keskellä elävät, välillä tuon unohdamme, ja hermostumme aivan turhista ja mitättömistä asioista. Mielenkiintoista päästä kuulemaan Jennifer Clementin haastattelua Messukeskukseen.

Kirjan kanssa pariksi valikoitui portugalilainen marjaisen pehmeä punaviini What Else. Yhtenä syynä valintaan oli sen nimi, joka tuntui iskevän hyvin yhteen kirjan tarinan kanssa. Viinin värissä on purppuraan viittaavaa punaisuutta. Tuoksussa on luumua, kirsikkaa ja muita makeahkoja marjoja. Maussa on hapokkuutta, joka tasapainottaa marjaista pehmeyttä. Viinissä on tanniinia, mutta se ei vaadi parikseen pihviä tai muuta vahvaa ruokaa. Itse maistoin sitä perinteisen perjantaipizzan kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme pistettä. Molemmat ovat omalla tavallaan hyviä, mutta kirjassa on huomattavasti enemmän asiaa ja sisältöä. Sen tarina jaksaa varmasti kantaa paljon kauemmin kuin viinin maku muistoissa.

Jennifer Clement esiintyy kolmessa eri tapahtumassa Helsingin Kirjamessuilla 25.-28.10.2018
- perjantaina 26.10 15-15.30 Senaatintori: HS Tähtihetki: Jennifer Clement Rakkaudesta aseisiin
- perjantaina 26.10 18.30-19.30  Senaatintori: Vaikene tai lätty lätisee
- sunnuntaina 28.10 11.00-11.30 Senaatintori: Rakkaudesta aseisiin

 Helmet-lukuhaaste 2018: 47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta

Rakkaudesta aseisiin
kirjoittanut Jennifer Clement
suomentanut Terhi Kuusisto
alkuperäinen nimi Gun Love
Like 2018
126 sivua (luettu E-kirjana)

What Else 2014
Touriga Nacional, Castelão, Syrah, Cabernet Sauvignon
Vinho Regional Lisboa, Portugali
9,98€ (Alkosta syyskuussa 2018)

tiistai 16. lokakuuta 2018

Lippuarvonta Helsingin Kirjamessuille 2018


**************************************************************
**Arvonta on päättynyt**

Lipun Helsingin Kirjamessuille voittivat:
- Anonyymi
- Sanna

Lähetän liput sähköposteihinne sunnuntain 21.10.2018 aikana. Onnittelut!

Kiitos kaikille osallistujille ja hyviä messuja sekä syksyisiä lukuhetkiä!
***************************************************************

Yksi vuoden kirjallisista kohokohdista lähestyy! Helsingin kirjamessut järjestetään torstaista sunnuntaihin 25.-28.10.2018 Messukeskuksessa. Samaan aikaan järjestetään myös Viini ja Ruoka -tapahtuma. Luettua ja maistettua -blogilla on pitkä juhlaviikonloppu edessä!

Messujen aikana on luvassa varmasti paljon mielenkiintoisia keskusteluja sekä uusia kirjallisia tuttavuuksia ja loistavia tarjouksia. Vuoden teemamaana on Yhdysvallat, joten maa on varmasti tapahtumassa isosti esillä. Kirjallista ähkyä voi käydä helpottamassa yläkerran Viini ja ruoka -tapahtumassa ja tutustua siellä samalla uusiin viini-tuttavuuksiin. Myös siellä tarjoiltavat ruoat ovat olleet aina kokeilemisen arvoisia. Olen vieraillut messuilla useampana vuotena ja tänä vuonna osallistun sinne bloggaajapassilla. Tämän ansiosta minulla on mahdollisuus arpoa myös pari lippua blogini lukijoille. Paikan päältä luvassa maltillista twiittailua ja messujen jälkeen kooste täällä blogin puolella.

Lippuarvontaan voit osallistua laittamalla viestiä alla olevaan kommentti-kenttään. Vinkkejä messuihin liittyen otan samalla myös ilomielin vastaan! Sähköpostiosoitteensa jättäville ilmoitan mahdollisesta voitosta viestillä ja muille laitan ilmoituksen kommentti-osion perään. Voittajat kannattaa käydä tarkistamassa sieltä sunnuntaina 21.10.2018 kello 12 eteenpäin. Arvontaan voit osallistua lauantai-iltaan  20.10.2018 asti. Mikäli en saa voittajiin yhteyttä tiistana 23.10.2018 puoleenpäivään mennessä suoritan uusinta-arvonnan tuolloin kello 16. Messulipulla pääsee osallistumaan tapahtumaan yhtenä päivänä ja sen arvo on 19€. Messuliput ovat sähköisiä ja toimitan ne sähköpostitse.

Onnea arvontaan ja tavataan messuilla!

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

First in Line (kirjoittanut Kate Andersen Brower)

 Kate Andersen Browerin "First in Line" kirja kertoo Yhdysvaltojen varapresidenteistä. Siinä käsitellään varsin avoimeisesti ja useiden erilaisten tapausten osalta presidenttien ja varapresidenttien keskinäisiä valta- ja henkilösuhteita. Varapresidenttien toimenkuva ja rooli on suomalaisille hieman vieras,  sillä meiltä ei aivan vastaavaa tointa löydy.

Varapresidentin rooli vaihtelee paljon riippuen siitä millainen hänen suhteensa on presidentin kanssa. Parhaimmillaan varapresidentti voi toimia presidentin neuvonantajana ja tukena. Varapresidentin on pysyttävä myös jatkuvasti asioiden tasolla, sillä hänestä saattaa hetkenä minä hyvänä tulla maansa johtaja. Näin on Yhdysvaltojen historiassa käynyt useita kertoja.

Presidentin ja varapresidentin keskinäiset suhteet ovat Kate Andersen Browerin tekemän kirjan mukana vaihdelleet paljon. Välillä presidentti ja hänen varapresidenttinsä ovat olleet parhaita ystävyksiä, joiden perheet ovat läheisissä väleissä keskenään. Vastakohtana on myös pelkästään asiasuhteena roolinsa hoitavia, kuten kirjan mukaan Trump ja Pence.

Kirja antaa sekä mielenkiintoista tietoa Yhdysvaltain korkeimman poliittisen johdon valtasuhteista ja niihin vaikuttavista henkilökemioista. Se on myös hyvä historian kertaus maan viimeaikaisista presidenteistä. Mielestäni kirja tuntui kohtalaisen puolueettomalta teokselta, eikä siinä ollut turhaa kiihkoilua suuntaan tai toiseen.

Kirjan kuuntelun aikana aloin pohtia myös naisten roolia Yhdysvaltain politiikassa. Kaikki varmasti hyvin tiedämme, että maassa ei ole ollut vielä ainuttakaan naispresidenttiä ja kaikki presidenttien puolisot ovat olleet naispuolisia. Kirjan myötä ajatus siitä, että maan mahtavimpana pidetyn valtion presidenteistä - tai varapresidenteistä, ei yksikään ole ollut nainen, nousi jälleen tietoisuuteeni. Maailma muuttuu onneksi jatkuvasti tasa-arvoisemmaksi, mutta edelleen naisten rooli, ainakin päättävissä asemissa, tuntuu olla miehensä rinnalla seisominen ja tämän tukeminen. Tämä on karua ja väärin. Maailmaa, eikä valitettavasti edes Suomea, voida tämän perusteella pitää kovin tasa-arvoisena.

Kirjan kanssa maistoin ranskalaista alkuviiniä. Hegarty Chamans Les Nonnes oli mielenkiintoinen valkoviini. Sen tuoksussa oli paljon trooppista hedelmää ja sitruksisuutta. Maussa myös tammi nousi esille vahvasti. Tammiset valkoviinit ovat olleet itselleni aina hieman haasteellisia. Tammi tuo viiniin toisaalta ryhdikyyttä, mutta usein sen läsnäolo hallitsee makumaailmaa liikaa. Tässä viinissä tammea ei mielestäni enää jälkimaussa huomannut. Viini sopisi varmasti oikein hyvin esimerkiksi savustetun lohen kanssa. Vaikka kyseessä oli alkuviini, oli viini varsin kirkasta ja muutenkaan siitä en suoranaisia alkuviinin piirteitä havainnut.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmat edustavat vahvasti omaa itseänsä ja onnistuvat siinä hyvin. Niissä on oikeanlaista asennetta, mutta ne eivät saarnaa minkään puolesta. Ne ovat vahvoja omina itsenänsä, eikä kummankaan jälkimaku ole kovin pitkä.

First in Line
kirjoittanut Kate Andersen Brower
HarperCollins US 2018
10h, 57min (kuunneltu äänikirjana)

Hegarty Chamans Les Nonnes
Grenace Blanc, Roussanne, Clairette
Languedoc-Roussillion, Ranska 2015
20,31€ (Alkosta syyskuussa 2018)

keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Kadotus (kirjoittanut Leena Krohn)

Leena Krohnin tuotanto on laaja ja vuodesta 1970 lähtien hän on julkaissut yhteensä 34 teosta. Hänet on palkittu mm. Finlandia-palkinnolla, kirjoja on laajalti kehuttu yhteiskunnallisiksi ja monipuolisiksiksi, ja onpa hänen Pelikaanimies-kirjansa pohjalta tehty elokuvakin. Siksi onkin hieman erikoista, etten ole aiemmin hänen teoksiinsa tarttunut. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan. Tänä vuonna (2018) ilmestynyttä Kadotusta voisin kuvailla karnevaali-teokseksi.

Se kertoo löytötavaratoimistossa työskentelevästä henkilöstä, joka vastaanottaa, luovuttaa ja arkistoi sinne tuotavia tavaroita. Itse hän kutsuu työpaikkaansa Kadotukseksi. Kaikilla löytötavaratoimistoon tuotavilla tavaroilla on oma tarinansa. Suurin osa kirjassa Kadotukseen tuotavista tavaroista on hävinnyt taiteidenyötä muistuttavassa tapahtumassa.

Kirjan luvut on jaoteltu siten, että ne yksistään muodostavat pieniä kokonaisuuksia ja kirjaa voi mielestäni lukea kuin novelliteosta. Loppuun jäin kaipaamaan hieman jonkilaista kokoavaa lukua. Vaikka kirjassa on vakavuutta, karnevaalimainen tapahtuma tuo siihen riemua. Tämä johtuu varmasti osin myös tarinassa kuvailluista, osin varsin erikoisistakin kadotetuista tavaroista.

Teksti on kaunista ja kuvailevaa. Tarinat ovat tasapainoisia ja niissä käytetty kieli tuntuu tarkkaan mietityltä. Tarinat ovat täyteläisiä, mutta turhaa selittämistä niistä ei missään nimessä löydä. Tarinoissa on sanomaa, mutta ne eivät ole liian raskaita. Hieman kuin lukisi nautiskellen ihanaa viiniä!

Kirjan kaveriksi valitisin Wolfbergerin valkoviinin. Wolfbergerin viinejä olen jo parin kirjan kanssa maistellut ja lisää maistiaisia on tulossa tulevissa arvioissa. Kävinhän loppukesästä vierailemassa heidän tilallaan Alsacessa. Wolfbergerin viinit ovat kokemukseni mukaan aina tasalaatuisia. Suuria huippuja en ole heiltä ainakaan vielä maistanut, mutta toisaalta pohjanoteerauksetkin puuttuvat. Alsaceen keskeisimpien rypäleiden, Rieslingin ja Pinot Grisin, sekoite on tasapainoisen hapokasta ja sitruksisuuuden ja omenan sekoite muodostaa tyylikkään kokonaisuuden. Viini on hieman voimaista ja toisaalta siitä löytyy Pinot Grisille tyypillistä terävyyttä. Viinin tuoksussa on runsaasti hedelmäisyyttä. Viini on mukavan kevyttä juotavaksi joko sellaisenaan tai vaikkapa ruokaisan salaatin kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä ja puoli pistettä. Molemmissa on nuorekkuutta, mutta toisaalta niistä havaitsee, että tekijät osaavat asiansa. Lukijan ja maistelijan ei tarvitse kuin nauttia.

Helmet-lukuhaaste 2018: 13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa

Kadotus
kirjoittanut Leena Krohn
Teos Kustannus 2018
86 sivua (luettu E-kirjana)

Wolfberger
W2 2016
Riesling, Pinot Gris
Alsace, Ranska
7,98€ /0,375l (Alkosta kesäkuussa 2018)

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Kaikki rahasta (kirjoittanut Julia Thurén)

Toimittaja, bloggaaja, kirjailija Julia Thúrenin teos "Kaikki rahasta" on selkeää ja ymmärrettävää luettavaa. Kirjan keskiössä on raha. Miten rahan kanssa pärjää ja miten mahdollisuuksien mukaan sitä kannattaisi sijoittaa. Kirjan kohderyhmänä ovat mielestäni nuoret ja nuoret aikuiset, joilta ei kovin paljon tietoa ja taitoa rahan kanssa elämisestä vielä löydy. Kaikki rahasta on käytännönläheinen perusteos, nimensä mukaisesti rahasta.

Hyvin pienimuotoisesti osakkeisiin sijoittavalle ja omistusasunnossa asuvalle henkilölle, kirjassa ei mielestäni ollut mitään merkittävää uutta annettavaa. Oli kuitenkin mukava huomata, että pääasiat omassa talousajattelussa ovat kunnossa. Tai ainakin samansuuntaiset kuin kirjan kirjoittajalla. Raha on mielestäni lähtökohtaisesti hieman tylsä aihe, eikä sen liika pohtiminen ainakaan itseäni kiinnosta. Jonkin verran sitä toki on päivittäin mietittävä, jotta arki rullaa. Se myös mahdollistaa mukavammista asioista haaveilemisen ja pikku hiljaa näiden haaveiden toteuttamisen.

Kirjassa kritisoitiin nykyajan "mulle kaikki heti" - kulttuuria. Eli sitä, että vaikkapa uusi kallis takki, auto, sohva tai lomamatka on saatava heti, eikä niihin etukäteen rahan säästämiseksi olla valmiita näkemään vaivaa. Raha itsessään tuntuu olevan kulttuurissamme  jonkinlainen tabu, josta ei puhuta. Sen sijaan sen tuottamat asiat ovat jatkuvan julkisen tarkkailun ja arvostelun kohteena. Rahasta ja palkoista puhuminen pitäisi saada paljon arkipäiväisemmäksi kuin mitä se nykyisin on. En tarkoita, että rahasta pitäisi kerskailla tai sitä pitäisi nostaa jatkuvasti esille, mutta omista raha-asioista kertominen, vaikkapa palkan suuruus, tuntuu olevan hyvin vaikeaa ja jopa kiusallista. Haluan uskoa, että rahasta puhumisen arkipäiväistyminen lisäisi myös kaikenlaista tasa-arvoa yhteiskunnassamme.

Kirjassa on paljon havainnollistavia esimerkkejä ja sen teoria aiheesta on mielestäni oikeaa ja selkeää sekä maalaisjärjen mukaista. Kirjassa ei syytetä ketään ja useassa kohdassa toistetaan, että rahavaikeuksista on mahdollista päästä eroon. Vaikeuksien selvittämiseen tarvitaan muiden apua ja tukea ja siksi ongelmista on puhuttava avoimesti.

Kirjaa lukiessa olin reissussa Ranskassa, Saksan rajan läheisyydessä  Alsacessa. Siellä tuli luonnollisesti maisteltua alueen viinejä. Cave de Turckheim -viinitila sijaitsee aivan alueen ytimessä, Colmarin kaupungin länsipuolella. Riesling on yksi alueen tärkeimmistä rypäleistä. Tämä viini on väriltään oljenkellertävää. Tuoksussa on voimaisuutta, omenan hapokkuutta, hieman petroolia ja vielä aavistus hunajaista makeutta. Maussa rypäleelle tuttu makeus nousee esille. Makeutta tasapainottaa omenan hapokkuus. Suutuntumassa on paksuhkoa öljymäisyyttä. Kirjan lisäksi viini maistui Alsaceelle tyypillisen kanaa Rieslingissä -padan ja saksalaisten spätzeleiden kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme pistettä. Viinissä on enemmän tasoja ja monivivahteisuutta kuin kirjassa ja se vaatii avautuakseen hieman aikaa. Kirja sen sijaan on selkeä ja helposti nautittava.

Kaikki rahasta
kirjoittanut Julia Thurén
Gummerus Kustannus 2018
189 sivua (luettu E-kirjana)

Cave de Turckheim
Riesling 2016
Alsace, Ranska
n. 8€ (ostettu paikallisesta supermarketista)


keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Fear - Trump in the White House (kirjoittanut Bob Woodward)

Suuren kohun saattelemana julkaistu Bob Woodwardin kirja Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpista oli aikamoista kuunneltavaa. Kuuntelin kirjaa Ranskaan ja Saksaan suuntautuneen ajomatkan aikana. Useaan kertaan mieleen hiipi ajatus, miten kukaan on voinut Trumpia kannattaa presidentiksi.

Kirjan kohde vaikuttaa huonotuuliselta, pilalle hemmotellulta ja aivan omien sääntöjensä mukaan käyttäytyvältä leikki-ikäiseltä lapselta. Jos hän haluaa jotakin, hän sen myös saa. Aivan sama loukkaako hän samalla muita.

Järkyttävää on tietysti, että kiukuttelija on maailman mahtovaltion Yhdysvaltain presidentti. Jotta kirjasta saisi enemmän irti pitäisi tuntea tarkemmin maan sisäpolitiikkaa ja siinä tällä hetkellä vaikuttavia henkilöitä. Kirjassa esiinnostetut kohdat ja niistä julkisuudessa esiin nousseet juorut koskevat lähinnä Trumpin tietämättömyyttä ja huonokäytöksisyyttä. Nämä ovat asioita, joihin puuttuminen ja joiden perusteella pilkkaaminen on helppoa.

En Trumpia kannata tai millään tavalla hänen toimiaan pidä hyväksyttävänä. Toivon, että hänen ensimmäinen presidenttikautensa menisi nopeasti ohi, eikä jatkoa seuraisi. Silti alan olla varsin kyllästynyt eurooppalaisen median hänestä tekemiin otsikoihin. Näkökulma on jatkuvasti negatiivinen ja kaikkiin hänen tokaisuihinsa, joita on luvattoman paljon, pitää päästä puuttumaan ja sanomaan viimeinen sana. Tätä samaa on jatkunut jo vuosikausia. Välillä olisi mukava lukea uutisia, joissa näkökantaa yritettäisiin muuttaa edes hieman, eikä keskitettäisi energiaa näihin seikkoihin. Voi tietysti olla, että negatiivisuuden jälkeen ei oikeasti ole mitään mistä kirjoittaa.

Kirjan kanssa maistoin Emperor Point Pinot Noir viiniä, joka tulee Uuden Seelannin pohjoissaarelta. Sen tuoksussa on täyteläistä marjaisuutta, joista erityisesti esiin tuntuu nousevan puolukka ja hapankirsikkaisuus. Viini on väriltään varsin täyteläistä ja jopa hieman purppuraan menevää. Viini on kohtalaisen kevyttä ja maussa tuoksun täyteläisyys hieman pehmenee. Puolukka, mustikka ja kirsikka ovat mielestäni maussa vallitsevat marjat. Viinissä on tiukkuutta ja hapokkuutta. Sen kanssa söin tomaatti-kinkku-jauhelihapastaa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme pistettä. Viini on parempaa kuin kirja, tällä kertaa ei muita perusteluja.

Fear - Trump in the White House
kirjoittanut Bob Woodward
lukija Robert Petkoff
Simon & Schuster 2018
12h 20min (kuunneltu äänikirjana)

Emperor Point
Pinot Noir 2017
Hawke's Bay, Uusi-Seelanti
12,90€ (Viking Linelta syyskuussa 2018)