Vasen ranta (kirjoittanut Tuomas Vimma)

Pariisilaista katu- ja luolajuoksua, uhkarohkeutta ja hillitöntä itseluottamusta sekä maisemilla ja ruoilla ja juomilla mässäilyä. Näistä tekijöistä koostuu Tuomas Vimman kahdeksas romaani Vasen ranta. Kirjan tyylistä tunnistaa heti kirjailijan, vaikkakin muutaman hänen ensimmäisen kirjansa överiäisyys ja älytön mässäilevä meininki tästä puuttuu. Olen kaikista lukemistani Vimman kirjoista pitänyt ja ne on lähes pitänyt ahmia parissa päivässä, vaikkakin niissä on paljon kohtia, jotka täydellisellä ylimielisyydelläään ärsyttävät. Toisaalta tämä lienee syy myös kirjojen vetovoiman taustalla.

Kirja kertoo suomalaisesta, Australiassa asuvasta naisesta, jonka kaukainen sisar yllättäen kuolee Pariisin terrori-iskussa. Siskoksilla ei, Alzheimeiria sairastavaa äitiä lukuun ottamatta, ole muita lähisukulaisia, joten Katariina lentää Pariisiin selvittämään kuolleen siskonsa asioita. Hän tutustuu boheemiin pariisilaiseen häävalokuvaajaan Maximeen ja pian heistä tulee muutamien käänteiden kautta Ranskan poliisin etsityimpiä henkilöitä. Heidän pakomatkansa kulkee aina Pariisin katakombien kautta Loiren alueen linnoihin saakka.

Aiemmissakin Vimman kirjoissa tapahtumat ovat liioiteltuja, mutta tämän kirjan lopussa ne muuttuvat mielestäni lähes mahdottomiksi. Eivät yliluonnollisiksi, mutta hahmojen reaktiot tapahtumiin eivät mielestäni ole aitoja ja se valitettavasti latistaa hieman kirjan lopun tunnelmaa. Hahmot sen sijaan ovat aitoja ja ennen kaikkea mielenkiintoisia. Kirjan alku ja keskiosa ovat mielestäni todella hyvät ja hienosti hänen tyyliinsä kirjoitetut, mutta viimeiset 50 sivua tuntuvat hätöikoidyiltä. Juoni ja loppuratkaisu sinänsä ovat hyvät, mutta kirjan pariisilainen fiilis ei jaksa kantaa loppuun saakka. Pariisissa varmaankin kymmenen kertaa vierailleena tapahtumapaikat (luolastoja lukuun ottamatta) ovat tuttuja ja kirjassa niin hyvin selitettyjä, että tuntuu paikka paikoin kuin itse olisi paikan päällä seuraamassa terrori-iskun jälkimaininkeja.

Kirjan kanssa maistoin ranskalaista, Provencen alueelta tulevaa La Mascaronne Fazioli punaviiniä. Sain vuosimallia 2012 olevan viinin jo keväällä lahjaksi, mutta kokonsa vuoksi (1,5L) sen maistaminen siirtyi hetkeen, jolloin maistajia oli useampia. Odotus onneksi kannatti. Viinissä oli pehmeät tanniinit ja sopivasti hapokkuttaa niin, että se maistui hyvin tunteja hautuneen lihapadan ja uunijuuresten kanssa. Viinin maussa oli marjaisuutta, mutta ei hillomaisuutta. Ilman ruokaa maku oli varsin vahva, mutta ruoan kanssa viinin aromit pehmenivät sopivasti ja sen yrttisyys ja tyylikkyys tuli esille. Viinin tyyli Vasen ranta - kirjan kanssa oli mielestäni liian hienostunut, mutta tyylikästä ranskalaista bistro-henkisyyttä molemmista sen sijaan löytyi runsaasti. Tämän vuoksi yhteensopivuudesta nämä saavat neljä pistettä. Tämä viini käy mielestäni loistavana esimerkkinä sille miten ranskalaiset viinit eroavat useista uuden maailman (esimerkiksi chileläisistä) viineistä oman tyylinsä perusteella. Suosittelen ehdottomasti maistamaan ja lähes yhtä suurella suosituksella lukemaan.

Vasen ranta
kirjoittanut Tuomas Vimma
Gummerus Kustannus Oy 2017
300 sivua

La Mascaronne Fazioli
Provence, Ranska 2012
79,00€/1,5L (Alkosta marraskuussa 2017)