Ääriviivat (kirjoittanut Rachel Cusk)

Helsinki Lit 2019 -käännöskirjallisuustapahtumassa puhujana ollutta Rachel Cuskia hehkutettiin etukäteen, jonka vuoksi hänen kirjansa päätyi myös lukulistalleni. Hän on kirjoittanut useita romaaneja ja muutamia omaelämäkerrallisia teoksia. Nyt lukemani Ääriviivat on romaanitrilogian ensimmäinen osa. Sarjan seuraava osa Siirtymä on ilmestynyt suomennettuna tänä vuonna ja se odottaa lukuvuoroaan. Päätösosaa voi odottaa julkaistavaksi ensi vuonna.

Kirjan tarina alkaa Lontoosta Ateenaan matkaavasta lennosta, jolla englantilainen kirjailjia Faye tutustuu vierustoverinaan matkaavaan kreikkalaiseen mieheen. Faye on matkalla kouluttamaan kirjailijoita ja sellaisiksi aikovia. Faye ja mies tapaavat myöhemmin Kreikassa uudelleen ja Faye tapaa myös maassa asuvia ystäviään. Kertojan äänenä on Faye, mutta hänen roolinsa on varsin statistinen. Kokemukset tai mielipiteet eivät suoraan kuulu tekstistä. Mutta sen sijaan ne ohjailevat merkittävästi tapahtumia ja kerronnan kulkua. Faye kertoo kiehtovasti näiden Kreikassa olevien tuttujensa elämien muutoksista, jotka ovat vaikuttaneet merkittävästi, vähintäänkin taustalla, heidän tulevaisuutensa kulkuun. Tarinat ovat rehellisiä, mutta eivät kohahduttavia taikka painostavia. Luin kirjaa kappale kerrallaan ja minulle niiden välinen tarkka kokonaisuus jäi hieman epäselväksi. Niinpä kirjasta tuli nautittua enemmän novelleina, joissa oli sama kertoja, mutta osin eri henkilöt ja tapahtumapaikat.

Luettuani kirjan katselin Yle Areenasta Helsinki Lit -tapahtumassa Philip Teirin johtaman haastattelun Rachel Cuskin kanssa. Haastattelussa ehdittiin syvällisten seikkojen lisäksi pohtia myös Brexitiä ja Trumpin politiikkaa. Hienoa muuten, että tapahtuman tallenteet ovat katsottavissa maksutta Areenasta!

Kirjan kanssa maistoin ranskalaista roseeta lähestyvän kesän kunniaksi. Eteläisestä Provencesta tuleva Henri Gaillardin rosee on viiden rypäleen sekoite (Grenache Noir, Cinsault, Syrah, Tibourenc ja Mourvedre). Viini on väriltään lohenpunaista, kuten yleensäkin alueelta tulevat roseet tuntuvat olevan. Tuoksussa on sitruunaa ja omenaisuutta sekä aavistus vadelmaista marjaisuutta. Maussa on hapokkuutta ja mineraalisuutta. Jälkimaussa esiin nousee sitruunan lisäksi myös punaisemmat marjat - ehkä viinimarja ja vadelma. Mielestäni alkoholin maku puskee hieman viinistä läpi. Viini maistui savustetun lohen ja salaatin kanssa. Se voisi sopia hyvin myös vaikkapa grillatun halloumi-juuston kanssa. Viini on sen verran voimakasta, että se kestää rinnallaan myös rasvaisuutta.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme pistettä. Molemmissa on polveilevuutta, eivätkä ole aivan helpoimpia lähestyttäviä. Henri Gaillardin roseee on kesäviini - Cuskin kirja sen sijaan sopii mihin vuoden aikaan tahansa.

Ääriviivat
kirjoittanut Rachel Cusk
kääntäjä Kaisa Kattelus
Kustantamo S&S 2018
139 sivua (luettu E-kirjana)

Henri Gaillard Cotes de Procence
Grenache Noirm Cinsault, Syrah, Tibourenc, Mourvedre
AOP Cotes de Provence, Ranska
Rose 2017
4,99€/0,25l (Alkosta huhtikuussa 2019)

Kalle - Suoraa puhetta (kirjoittanut Kalle Palander ja Timo Kangasluoma)

Kalle Palanderin ja Timo Kangasluoman teos on nimensä mukaisesti suoraa puhetta Kalle Palanderilta. Suorapuheisuus ja ehkä jonkun mielestä harkinnan puute sen takana on toisaalta ärsyttävää, mutta toisaalta kiinnostavaa. Kun karkeimpiin Palanderin heittoihin ja arvosteluihin ei herkempi lukija tartu, niin kirjalla on paljon annettavaa suomalaisesta urheilusta.

Palander arvostelee tiukin sanoin Hiihtoliittoa ja sen eri lajiosastoja. Näissä, ja yleensäkin alppihiihto-piireissä, on vallinnut tiukka nokkimisjärjestys ja hierarkisuus. Suulas ja itsevarma Palander ei ole tähän alistunut ja on osin siksi ajanut itsensä aika ajoin haasteellisiin tilanteisiin mm. rahoitukseen liittyen.

Yksi keskeisimmistä ongelmista tämän, ja usean muunkin viime aikoina lukemani urheilu-teemaisen kirjan mukaan suomalaisessa kilpaurheilussa, ovat pienet piirit ja liian vähäiset jaossa olevat rahat. Saavuttaakseen menestystä urheilijoiden on onnistuttava kokoamaan ympärilleen ammattitaitoinen, ja pääosin vapaaehtoistyöstä pitävä tiimi, jonka avulla he pystyvät treenaamaan saadakseen parhaan mahdollisen suorituksen aikaiseksi. Kaikki muu kuin urheiluun ja sen tukitoimintoihin käytetty aika vähentää kilpailijoiden menestysmahdollisuuksia sekä kotimaisissa että ennen kaikkea kansainvälisissä kilpailuissa. Toivottavasti sekä urheilijat, että muutkin uralleen oman ja läheistensä ajan antaneet, muistavat uran salliessa ja sen loppuessa, antaa myös omaa aikaansa ja osaamistaan "vastapalveluksena" takaisin.

Kirjan perusteella Palander on hauska, mutta itsekeskeinen hahmo. Hän myöntää rehellisesti tekemiään töppäilyjä, joista suurimmasta osasta hän on onnistunut ottamaan opikseen. Nämä tekevät toisaalta Palanderista inhimillisemmän. Edes huippu-urheilijan ei tarvitse viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen jatkuvasti noudattaa äärettömän tiukkoja harjoittelu- ja ruokailu-ohjelmia, vaan välillä voi pitää hauskaa ja rehellisesti nauttia tekemästään työstä. Kirjan kuuntelu sujui vaivattomasti ja kirjassa oli paljon hauskoja yksityiskohtia ja kertomuksia sattumuksista.

Kirjan kanssa maistoin erinomaista saksalaista riesling-kuohuvaa. Pauly Bergwailerin kuohuvassa oli paljon kuplattomalle rieslingille tuttuja piirteitä. Eksoottisten hedelmien tuomaa makeutta ja täyteläisyyttä ja näitä tasapainottavaa sitruksisuutta. Kuohuviinissä oli myös hieman öljymäistä raskautta. Kuohuva maistui sellaisenaan alkumaljana sekä uunissa paahdetun parsan ja parmankinkun kanssa. Tämä on hyvä kuohuviini ei liian kuivista ja mineraalisista viineistä pitäville kesän tuleviin rientoihin.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmat ovat nautittavan helppoja. Viinissä on enemmän syvyyttä kuin Palanderin kirjassa, mutta molemmat ovat aitoja itsejänsä. Suosittelen erityisesti yhdessä nautittavaksi.

Helmet-lukuhaaste 2019: 21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja

Kalle - Suoraa puhetta
Kirjoittanut Kalle Palander ja Timo Kangasluoma
Docendo 2016
Lukija Ville-Veikko Nieminen
5h, 49min (kuunneltu äänikirjana)

Pauly-Bergwailer
Riesling Extra Trocken
Saksa
11,99€ (Alkosta toukokuussa 2019)

Sijoittajaksi 7 päivässä (kirjoittanut Merja Mähkä ja Unna Lehtipuu)

Merja Mähkän ja Unna Lehtipuun kirjoittama opas "Sijoittajaksi 7 päivässä" on mielenkiintoista luettavaa. Kirja on suunnattu sijoitustaipaleensa alussa oleville, sijoittamisesta hieman kiinnostuneille, mutta sen vaikeaksi kokeville. Sijoittaminen on helppo mieltää hieman tylsäksi ja kuivaksi terminologia-viidakoksi, joka tavallisille palkansaajille on lähtökohtaisesti liian vaikeaa.
Kirja onnistuu mielestäni hyvin kumoamaan tämän ajatusmallin.

Kirja on jaettu seitsemään lukuun, joista jokainen edustaa yhtä päivää. Mitä lukijan kannattaa mikäkin päivä tehdä ja mihin tutustua, jotta pääsee vauhtiin sijoittamisen kiehtovassa maailmassa. Teksti etenee ihanan leppoisasti ja jopa humoristisesti. Liian monimutkaiset asiat jätetään suosiolla selittämättä ja yksinkertaisemmat on selitetty niin simppelisti ja kiinnostavasti, kuin vain mielestäni on mahdollista. Detaljit oppii kyllä ajan kanssa.

Keskeisin kirjan sanoma on, että sijoittamisen aloittamisen kanssa ei kannata empiä, vaan se kannattaa aloittaa heti. Tekstissä myös painotetaan hajauttamisen tärkeyttä. Näillä tekijöillä ei, ainakaan historian valossa, oikeastaan voi epäonnistua. Kirja on innostava ja olisi minut saanut aloittamaan sijoittamisen, jos en sellaista jollakin tasolla jo olisi kokeillut. Käytännön tason opastuksessa kirjan anti jää ehkä täysin kokemattomalle hieman heppoisaksi. Byrokratia liittyen mm. myyntivoittojen verotukseen tai yhtiöiden tilinpäätösten ja talouslukujen läpikäyntiin käydään läpi hieman sivumennen. Mutu-tuntumaan ei pidä liiaksi luottaa, mutta samalla yhtiökokouksissa pitää keskittyä yleisen fiiliksen aistimiseen. Miten firmalla menee ja millainen pöhinä on paikalla. Ehkä olen ymmärtänyt mutu-tuntuman erilailla, mutta tarkempia talouslukuja, pois lukien  liikevaihtoa, voittoa tai tappiota sekä osinkojen suuruutta, tuntematta itse olen ainakin pyrkinyt tekemään lähinnä median ja yrityksen internet-sivujen perusteella selväksi mitä yhtiö tekee ja mitkä ovat alan lyhyen ja pitkän tulevaisuuden näkymät omasta mielestäni.

Hieman humoristisesti kirjoitettu kirjaa toimii loistavana motivaattorina ja kannustajana. Sijoittaminen ei tosiaan ole mitään tähtitiedettä. Koska kukaan ei voi ennustaa tulevaisuutta, ei kukaan voi tässä lajissa täydellisesti pärjätä tai totaalisesti hävitä. Jos siis jonkinlainen maalaisjärki pysyy hommassa mukana. Sijoittamisen kautta yleiset kansantaloudelliset asiat alkavat usein kiinnostaa hieman enemmän ja vaikkapa sanomalehtien talous-osastoista saattaa löytyä ajoittain joku artikkeli luettavaksi. Kirjoittajat Merja Mähkä ja Unna Lehtipuu avaavat omia sijoituksiaan ja kirjassa on paljon myös muiden sijoittajien kirjoituksia kokemuksistaan. Nämä ovat todella mielenkiintoisia ja rehellisiä!

Kirjan kanssa maistoin saksalaista Rieslingiä. Ilmojen lämmetessä Rieslingin kulutus on noussut huimasti ja punaviinit ovat väistyneet valkoviinien tieltä. Viinissä on paljon hedelmäisyyttä - nektariinia ja sitruksisuutta. Makumaailma on täyteläinen, mutta hapot pitävät turhan makeuden loitolla. Viini maistui broilerin ja peruna-mozzarella-tomaattimuhennoksen kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä ja puoli pistettä. Molemmat ovat positiivisia ja kannustavia ja niistä tulee yksinkertaisesti hyvä fiilis. Eivät ehkä sisällä mitään suurten palkintojen vaatimaa hienoutta, mutta se ei niistä saatavaa nautintoa lainkaan vähennä.

Helmet-lukuhaaste 2019: 32. Kirjan nimessä on ammatti

Sijoittaksi 7 päivässä
kirjoittanut Merja Mähkä ja Unna Lehtipuu
Alma Talent 2019
201 sivua

Ruppertsberger
Imperial Riesling 2018
Pfalz, Saksa
12,98€ (ostettu Alkosta toukokuussa 2019)

Mies joka rakasti uutisia (kirjoittanut Staffan Bruun)

Hufvudstadsbladetin pitkäaikainen toimittaja Staffan Bruun on julkaissut kirjan, jossa hän kertoo lyhyissä kappaleissa mielenkiintoisia tarinoita työuransa varrelta. Staffan Bruun ehti työskennellä suomenruotsalaisten suurimman sanomalehden toimittajana kymmeniä vuosia, ennen kuin hän irtisanoutui pitkäaikaisen työnantajansa palveluksesta vuonna 2016. Husiksen ohella hän on kirjoittanut artikkeleita myös ruotsalaiseen Aftonbladetiin ja Expresseniin.

Journalistin työssään hän on saanut olla paikan päällä todistamassa mm. pakolaisten saapumista Afrikasta Eurooppaan vuonna 2015, sekä todistamssa MM-rallin järjestämistä apartheidin aikaan vuonna 1985 Etelä-Afrikassa. Kylmäpäisyytensä, ystävällisyytensä ja maalaisjärjen avulla hän on selvinnyt useista haastavista paikoista, joihin raportoiminen ympäri palloa on hänet vienyt.

Haasteellisia hetkiä hän on joutunut kokemaan ulkoisten tapahtumien lisäksi myös Husiksen toimituksessa. Reilun 30 vuoden mittaiseen uraan, joka edelleen jatkuu freelance-pohjaisena, Husiksessa on mahtunut lukuisia päätoimittajia ja hallituksen puheenjohtajia sekä jäseniä. Työskentely ei aina ole ollut läpinäkyvää ja reilua. Erityisesti kirjan loppuosassa on havainnoitavissa jonkinasteista katkeruutta. Tämä on ymmärrettävää, sillä kirjan mukaan lehden johtaminen ei ole todellakaan ollut loogista tai kokonaisvaltaista. On keskitytty vääriin asioihin, jonka seurauksena lukijamäärät ovat vähentyneet ja laatu huonontunut. Husis ei varmasti ole ainoa toimitus, tai työpaikka, jossa toiminta ei aina ole ollut lähellekään järkevää.

Kirjassa on paljon hyvin kiinnostavia lyhyitä tarinoita, joita voi hyvin lukea silloin tällöin. Tarinoiden takana kulkee punainen lanka Staffanin urakulun suuntaisesti. Kirja avaa ja kertaa hyvin myös historiallisia tapahtumia. Vaikka ulkomaiset tapahtumat tuntuvat olevan pääosassa, löytyy kirjasta paljon myös Suomen sisäpolitiikkaa. Kiinnostavuutta lisää myös Staffanin raportoinnit Suomen tapahtumista ruotsalaisiin sanomalehtiin.

Staffan Bruunin ura on jossain määrin oman haaveammattini mukainen, joka taitaa kuitenkin jäädä unelmaksi. Toimittajan työ on mielestäni aina vaikuttanut hyvin mielenkiintoiselta. Ajankohtaisten asioiden seuraaminen paikan päällä ja niistä kokonaiskuvan hahmottaminen ja raportoiminen edelleen kuulostaa yksinkertaisesti hyvin kiehtovalta. Kirjan mukaan hän on myös saanut varsin vapaasti reissata tärkeiden skuuppien perässä. Toki toimittajan työ on myös hyvin haasteellista. Jatkuva kilpailu aikaa ja muita mediota vastaan, sekä työskentely 24/7 -periaatteella on kuluttavaa. Ihanaa kuitenkin, että tämänkaltaisesti työstä pääsee lukemaan hyvin kirjoitetusta kirjasta.

Grover on mielenkiintoinen erikoisuus Alkon valikoimissa. Intialainen Cabernet Sauvignonin ja Shirazin sekoite tuntuu jäljittelevän ranskalaista Bordeaux-tyyppistä täyteläisen tammista viiniä. Osin se yrityksessään onnistuu, mutta ei kyllä täysin. Tuoksussa on luumuisuutta ja yrttisyyttä sekä vahvaa tammisuutta. Maussa täyteläisyys ja tamminen hapokkuus ovat hallitsevassa asemassa. Lämpöisyys jatkuu läpi tuoksusta aina jälkimakuun saakka. Mielenkiintoinen tuttavuus, joka ei ihan vakuuttanut, mutta ei missään nimessä asettanut negatiivisia asenteita muita Intiasta tulevia viinejä kohtaan - joita ei tosin vielä Alkon valikoimista löydy.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme pistettä. Viinissä on kirjaan verrattuna yliyrittämistä. Molemmat varmasti kokevat ennakkoluuloja, mutta ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia.

Mies joka rakasti uutisia
kirjoittanut Staffan Bruun
suomentanut Meri Kuula-Bruun
Siltala 2018
319 sivua

Grover
La Réserve 2016
Cabernet Sauvignon, Shiraz
Intia
15,83€ (Alkosta maaliskuussa 2019)

Salakahvilla Pohjois-Koreassa (kirjoittanut Markku Toimela ja Kaj Aalto)

Kiinnostukseni Pohjois-Koreaa kohtaan on peräisin ala-asteikäisenä lukemastani Kim Hyun Heen kirjoittamasta kirjasta "Sieluni kyyneleet". Kirja kertoo pohjoiskorealaisesta terroristista, joka räjäytti vuonna 1987 Korean Airin lennolla 858 Abu Dhabista Bangkokiin matkalla olleen lentokoneen. Kirjan kirjoittaja on yksi koneeseen räjähteen vieneistä, joka myöhemmin tunnusti tekonsa. Iskun tekijöiden manipulointi, uskottelu ja tietämättömyys muun maailman menosta tekivät minuun jollakin tavoin vaikutuksen. Minua on aina kiehtonut se, kuinka helposti meitä kaikkia voidaan manipuloida ja saada pitämään ymmärtämäämme totuutta oikeana  ja tekemään hirvittäviä asioita tämän näkemyksen eteen. Ihmisen heikkous ja mahdollisuus, kohtalaisen helppoon, aivopesuun on järkyttävää, mutta samalla jotenkin kiehtovaa.

Olen käynyt turistina Pohjois-Koreassa vuonna 2011 muutaman päivän matkalla. Tuolloin hallitsijana oli vielä nykyisen hallitsijan Kim Jong-Unin isä Kim Jong-Il. Tiedotusvälineiden kautta saamani informaation ja myös tämän kirjan perusteella, maa on vajaan 10 vuoden takaisesta ehtinyt muuttua melkoisesti. Matka maailman suljetuimpaan maahan, jonne tuolloin ei saanut viedä puhelinta, läppäriä, tablettia ym. mukaan oli ikimuistoinen ja epätodellinen. Jälkikäteen olen erityisesti muistellut vuorokauden junamatkaa Pekingistä Pjongjangiin, jossa samassa hytissä matkusti pohjoiskorealainen kauppias. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta ruutupaperille piirtämällä ja elekielellä kävimme hänen kanssaan vuorokauden verran elämää ja maailmankulkua läpi. Paikan päällä hotellihuonetta lukuun ottamatta seuraa meille pitivät jatkuvasti kaksi opasta ja autonkuljettaja. He olivat todella ystävällisiä, puhuivat hyvää englantia ja kertoivat innoissaan maastaan sekä kyselivät Suomesta. Kun keskustelu sirtyi heidän epämukavuusalueelleen kielitaito äkisti heikkeni ja näin he ystävällisesti ilmaisivat, ettei kyseisestä aiheesta ollut tarvetta keskustella. Tämän toki heille soi ja vaihdoimme vaivihkaan aihetta johonkin neutraalimpaan. Vieraillessamme paikallisessa yliopistossa kuuntelimme suuressa luentosalissa Finlandia-hymniä, seurasimme Kansankoulussa parinkymmenen lapsen tanssiesitystä ja Panmunjomin raja-alueella (Pohjois- ja Etelä-Korean välinen raja-alue) ihmettelimme, kun maassa vierailulla ollut yhdysvaltalainen uskovaisseura rukoili Koreoiden yhdistymisen puolesta. Kun lentokone nousi Pjongjangin kentältä kohti Pekingiä, matkustajat lähes samanaikaisesti huokaisivat helpotuksesta (olivat saaneet passinsa takaisin ja päässeet turvallisesti kohti kotimatkaa) ja alkoivat keskustella innoissaan toistensa kanssa. Yleensähän lennolla vierustoverin kanssa ei tervehdystä lukuun ottamatta juuri muita sanoja vaihdeta.


Viimeistään tuon reissun innoittamana olen alkanut aika ajoin lukea maata käsittelevää kirjallisuutta. Erityisen kiinnostavaa on lukea suomalaisten tarinoita maasta. Fidan lähetysseuran kautta hyväntekeväisyystyötä maassa on tehnyt Markku Toimela. Hänen inhimillinen ja vilpitön suhtautumisensa maahan ja sen ihmisiin on hyvin kiinnostavaa. Vaikka hänenkin matkaseurueeseensa ovat jatkuvasti kuuluneet paikalliset "oppaat", on hänen työnsä puolesta onnistunut kuitenkin päästä juttusilla myös paikallisen väestön kanssa. Hän on vienyt maahan ja auttanut paikallisia mm. siemenperunoiden istuttamisessa, sekä erilaisissa remonttitöissä mm. hammaslääkäriasemalla. Iso osa maan väestöstä elää köyhyydessä ja nälässä, samalla kuitenkin lähes kaikki osaavat lukea ja ovat ainakin jonkinasteisen koulun käyneitä. Tämä ristiriitaisuus erottaa maan useista köyhistä Afrikan maista.

Toimela on tehnyt hyväntekeväisyystyötä myös useissa muissa maissa, mm. Bangladeshissa ja Mongoliassa. Olin tulkitsevani hänen kirjoituksistaan samantapaisia ajatuksia länsimaisesta kulttuurista poikkeavista maista, joita itsellänikin on mm. Nepalin, Kiinan, Namibian, Perun ja Meksikon matkojen perusteella muodostunut. Usein ajattelemme, että elämä noissa paikoissa on pelkkää kurjuutta ja tietämättömyyttä. En missään nimessä hyväksy köyhyyttä ja epätasa-arvoa ja mielestäni meidän kaikkien on osaltamme osallistuttava köyhyyden poistamiseen, mutta havaintojeni mukaan, paikalliset kuitenkin ovat hyvin sopeutuneita vallitseviin olosuhteisiin ja osaavat olla pienistä arkisista asioista kiitollisia, toisin kuin me ajoittain täällä kehittyneessä länsimaailmassa. Asioita ei ehkä aina pidä joka paikassa yrittää muuttaa täysin samanlaiseksi kuin meillä täällä on.

Kirja on kauniisti ja kohteliaasti koottu. Markku Toimelan ja hänen perheensä auttamisenhalu on kunnioitettavaa ja arvokasta. Ilman hänenlaisiaan ihmisiä maailma olisi varmasti paljon nykyistäkin jakaantuneempi ja ihmiset tietämättömämpiä muista kulttuureista. Vaikka kirjoittajalla on uskonnollista taustaa, ei se kirjasta paista läpi ja vähemmän uskonnollista lukijaa häirise. Kirjan kautta on helppoa avartaa ajatuksiaan ja tietouttaan myös hieman vieraammista paikoista.

Kirjan kanssa maistoin saksalaista roseeta, joka on tehty Pinot Noirista. Viini on väriltään lohenpunaista, mutta hieman punertavaan taittavaa. Viinin tuoksussa on sitruksisuutta ja marjaa - erityisesti vadelmaa. Alkumaussa esiin nousee viinin hapokkuus ja sitten hento vadelmaisuus yhdistettynä sitruunan vahvaan hapokkuuteen. Jälkimaussa makempi marjaisuus tulee voimakkaammin esiin ja erityisesti viinin jälkmaku on kiehtova ja hyvä. Viini maistui keväisen parsa-vuohenjuustopiirakan kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmissa on pehmeyttä ja aitoutta. Kirja onnistuu koskettamaan enemmän kuin viini.

Helmet-lukuhaaste 2019: 7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt

Salakahvilla Pohjois-Koreassa
Kirjoittanut Markku Toimela ja Kaj Aalto
Docendo 2017
240 sivua

50 Pinot Noir Rosè
Rheinhessen, Saksa 2017
12,49€ (Alkosta huhtikuussa 2019)

Lupaus (kirjoittanut Emma Puikkonen)

Kirjailija Emma Puikkosen vuonna 2016 julkaistu teos "Eurooppalaiset unet" oli ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi. Pidin tuosta kirjasta ja se erottui ajankohtaisuutensa vuoksi kilpailijoistaan. Kohtalaisilla odotuksilla tartuin hänen uusimpaan romaaniinsa "Lupaus". Ennakkotietoni siitä olivat olemattomat, joten ilahduin kun taas ympäristö ja erityisesti ympäristön tilan aiheuttama stressi olivat vahvasti läsnä. Ajankohtaista olivat myös talvihorroksesta heränneet punkit, joiden rooli kirjassa on merkittävä. Luonnon lisäksi kirjassa käsitellään voimakkaasti äidin ja tyttären välistä suhdetta.

Kirjan päähenkilö Rinna lupaa tyttärelleen Seelalle pelastavansa tämän kaikelta. Lupaus, josta hän, tai kukaan muukaan vanhempi, ei voi aina pitää kiinni. Erityisen vaikeaa tuo on aikana, jolloin ilmasto lämpenee ja sen aiheuttamat kerrannais- ja sivuvaikutukset koskettavat meidän kaikkien elämää tavalla tai toisella.

Seelan ollessa vielä leikki-ikäinen, löytää hänen äitinsä punkin tämän korvan takaa. Muutaman päivän päästä tytär sairastuu ja selviää, että sairauden taustalla on punkin puremasta saatu tauti. Tyttären toipuminen on hidasta ja toipumisen aikana Rinna ehtii mielessään soimata itseään lupauksensa pettämisestä. Osin tämän johdosta hänestä tulee ylisuojeleva äiti. Seelan kasvaessa ja aikuistuessa, ylihuolehtivaisuus heikentää äidin ja tyttären keskinäisiä välejä.

Kirjan aihe on synkkä, oikeastaan jopa toivoton. Lukija tietää alusta asti, että lupaus kaikelta pelastamiselta ei voi onnistua. Kirja ei mielestäni tästä huolimatta ole masentava tai epätoivoinen. Syynä tähän saattaa olla se, että kirjan hahmot pysyvät varsin etäällä lukijasta. He ovat totuudenmukaisia ja aitoja, mutta itse en koe heidän kanssaan samaistumista. Sama oli muistaakseni myös edellisen Puikkoselta lukemani kirjan "Eurooppalaiset unet" kanssa. Tämä piirre on positiivinen, sillä lehdistä ja medista saa seurata aivan tarpeeksi lannistavia uutisia ympäristön tilasta. Osassa ihmisistä epätoivo on herättänyt lannistumisen ja stressin piirteitä. Yksittäisen ihmisen, tai jopa kansan, vaikutusmahdollisuudet ympäriston tilan parantamismahdollisuuksiin, ovat vaatimattomat. Tämä ei tarkoita, että teoilla ei olisi merkitystä, vaan enemmänkin, että yksittäisen ihmisen on hyväksyttävä se, että parhaansa tekemisen on riitettävä. Kuten yleensä muissakin asioissa elämässä - enempää ei kukaan voi odottaa tai pakottaa.

Kirjan kanssa maistoin Ranskan Alsacesta tulevaa Pfaffin Riesling ja Pinot Gris -valkoviiniä. Keväällä ruokavalio yleensä muuttuu kasvis- ja kalapainotteisemmaksi ja viineiltä huomaan kaipaavani hedelmäisyyttä ja kukkaisuutta. Ripauksessa sitruksista raikkautta viinissä, ei myöskään ole mitään vikaa. Puolikuiva Riesling on usein vastaus näihin toiveisiin. Pfaffin Alsacesta tuleva Riesling, jossa mukana hieman myös Pinot Gistä, on keltaluumuista, sitruksista ja kukkaista. Viinin aromit nousevat helposti esille ja antavat tilaa myös sen kanssa tumman leivän kanssa nautitulle savulohimousseelle. Viini maistuisi varmasti hyvin myös vaikkapa kalaisten sushien kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Molemmat avautuvat sopivan helposti ja ne ovat vakavasti otettavia teoksia. Niillä on myös tarpeeksi meriittiä, olla juuri sellaisia, kuin joiksi ne on suunniteltu. Yhtenäisiä pitkiä piirteitä, näiltä kuitenkin puuttuu jonkin verran.

Helmet-lukuhaaste 2019: 22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja

Lupaus
kirjoittanut Emma Puikkonen
Werner Söderström Osakeyhtiö 2019
129 sivua (luettu E-kirjana)

Black Tie by Pfaff
Riesling, Pinot Gris 2017
Alsace, Ranska
14,99€ (Alkosta huhtikuussa 2019)