Salakahvilla Pohjois-Koreassa (kirjoittanut Markku Toimela ja Kaj Aalto)

Kiinnostukseni Pohjois-Koreaa kohtaan on peräisin ala-asteikäisenä lukemastani Kim Hyun Heen kirjoittamasta kirjasta "Sieluni kyyneleet". Kirja kertoo pohjoiskorealaisesta terroristista, joka räjäytti vuonna 1987 Korean Airin lennolla 858 Abu Dhabista Bangkokiin matkalla olleen lentokoneen. Kirjan kirjoittaja on yksi koneeseen räjähteen vieneistä, joka myöhemmin tunnusti tekonsa. Iskun tekijöiden manipulointi, uskottelu ja tietämättömyys muun maailman menosta tekivät minuun jollakin tavoin vaikutuksen. Minua on aina kiehtonut se, kuinka helposti meitä kaikkia voidaan manipuloida ja saada pitämään ymmärtämäämme totuutta oikeana  ja tekemään hirvittäviä asioita tämän näkemyksen eteen. Ihmisen heikkous ja mahdollisuus, kohtalaisen helppoon, aivopesuun on järkyttävää, mutta samalla jotenkin kiehtovaa.

Olen käynyt turistina Pohjois-Koreassa vuonna 2011 muutaman päivän matkalla. Tuolloin hallitsijana oli vielä nykyisen hallitsijan Kim Jong-Unin isä Kim Jong-Il. Tiedotusvälineiden kautta saamani informaation ja myös tämän kirjan perusteella, maa on vajaan 10 vuoden takaisesta ehtinyt muuttua melkoisesti. Matka maailman suljetuimpaan maahan, jonne tuolloin ei saanut viedä puhelinta, läppäriä, tablettia ym. mukaan oli ikimuistoinen ja epätodellinen. Jälkikäteen olen erityisesti muistellut vuorokauden junamatkaa Pekingistä Pjongjangiin, jossa samassa hytissä matkusti pohjoiskorealainen kauppias. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta ruutupaperille piirtämällä ja elekielellä kävimme hänen kanssaan vuorokauden verran elämää ja maailmankulkua läpi. Paikan päällä hotellihuonetta lukuun ottamatta seuraa meille pitivät jatkuvasti kaksi opasta ja autonkuljettaja. He olivat todella ystävällisiä, puhuivat hyvää englantia ja kertoivat innoissaan maastaan sekä kyselivät Suomesta. Kun keskustelu sirtyi heidän epämukavuusalueelleen kielitaito äkisti heikkeni ja näin he ystävällisesti ilmaisivat, ettei kyseisestä aiheesta ollut tarvetta keskustella. Tämän toki heille soi ja vaihdoimme vaivihkaan aihetta johonkin neutraalimpaan. Vieraillessamme paikallisessa yliopistossa kuuntelimme suuressa luentosalissa Finlandia-hymniä, seurasimme Kansankoulussa parinkymmenen lapsen tanssiesitystä ja Panmunjomin raja-alueella (Pohjois- ja Etelä-Korean välinen raja-alue) ihmettelimme, kun maassa vierailulla ollut yhdysvaltalainen uskovaisseura rukoili Koreoiden yhdistymisen puolesta. Kun lentokone nousi Pjongjangin kentältä kohti Pekingiä, matkustajat lähes samanaikaisesti huokaisivat helpotuksesta (olivat saaneet passinsa takaisin ja päässeet turvallisesti kohti kotimatkaa) ja alkoivat keskustella innoissaan toistensa kanssa. Yleensähän lennolla vierustoverin kanssa ei tervehdystä lukuun ottamatta juuri muita sanoja vaihdeta.


Viimeistään tuon reissun innoittamana olen alkanut aika ajoin lukea maata käsittelevää kirjallisuutta. Erityisen kiinnostavaa on lukea suomalaisten tarinoita maasta. Fidan lähetysseuran kautta hyväntekeväisyystyötä maassa on tehnyt Markku Toimela. Hänen inhimillinen ja vilpitön suhtautumisensa maahan ja sen ihmisiin on hyvin kiinnostavaa. Vaikka hänenkin matkaseurueeseensa ovat jatkuvasti kuuluneet paikalliset "oppaat", on hänen työnsä puolesta onnistunut kuitenkin päästä juttusilla myös paikallisen väestön kanssa. Hän on vienyt maahan ja auttanut paikallisia mm. siemenperunoiden istuttamisessa, sekä erilaisissa remonttitöissä mm. hammaslääkäriasemalla. Iso osa maan väestöstä elää köyhyydessä ja nälässä, samalla kuitenkin lähes kaikki osaavat lukea ja ovat ainakin jonkinasteisen koulun käyneitä. Tämä ristiriitaisuus erottaa maan useista köyhistä Afrikan maista.

Toimela on tehnyt hyväntekeväisyystyötä myös useissa muissa maissa, mm. Bangladeshissa ja Mongoliassa. Olin tulkitsevani hänen kirjoituksistaan samantapaisia ajatuksia länsimaisesta kulttuurista poikkeavista maista, joita itsellänikin on mm. Nepalin, Kiinan, Namibian, Perun ja Meksikon matkojen perusteella muodostunut. Usein ajattelemme, että elämä noissa paikoissa on pelkkää kurjuutta ja tietämättömyyttä. En missään nimessä hyväksy köyhyyttä ja epätasa-arvoa ja mielestäni meidän kaikkien on osaltamme osallistuttava köyhyyden poistamiseen, mutta havaintojeni mukaan, paikalliset kuitenkin ovat hyvin sopeutuneita vallitseviin olosuhteisiin ja osaavat olla pienistä arkisista asioista kiitollisia, toisin kuin me ajoittain täällä kehittyneessä länsimaailmassa. Asioita ei ehkä aina pidä joka paikassa yrittää muuttaa täysin samanlaiseksi kuin meillä täällä on.

Kirja on kauniisti ja kohteliaasti koottu. Markku Toimelan ja hänen perheensä auttamisenhalu on kunnioitettavaa ja arvokasta. Ilman hänenlaisiaan ihmisiä maailma olisi varmasti paljon nykyistäkin jakaantuneempi ja ihmiset tietämättömämpiä muista kulttuureista. Vaikka kirjoittajalla on uskonnollista taustaa, ei se kirjasta paista läpi ja vähemmän uskonnollista lukijaa häirise. Kirjan kautta on helppoa avartaa ajatuksiaan ja tietouttaan myös hieman vieraammista paikoista.

Kirjan kanssa maistoin saksalaista roseeta, joka on tehty Pinot Noirista. Viini on väriltään lohenpunaista, mutta hieman punertavaan taittavaa. Viinin tuoksussa on sitruksisuutta ja marjaa - erityisesti vadelmaa. Alkumaussa esiin nousee viinin hapokkuus ja sitten hento vadelmaisuus yhdistettynä sitruunan vahvaan hapokkuuteen. Jälkimaussa makempi marjaisuus tulee voimakkaammin esiin ja erityisesti viinin jälkmaku on kiehtova ja hyvä. Viini maistui keväisen parsa-vuohenjuustopiirakan kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmissa on pehmeyttä ja aitoutta. Kirja onnistuu koskettamaan enemmän kuin viini.

Helmet-lukuhaaste 2019: 7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt

Salakahvilla Pohjois-Koreassa
Kirjoittanut Markku Toimela ja Kaj Aalto
Docendo 2017
240 sivua

50 Pinot Noir Rosè
Rheinhessen, Saksa 2017
12,49€ (Alkosta huhtikuussa 2019)