Paitasi on pujahtanut ylleni (kirjoittanut Jenni Haukio)

Runoja ja runokirjoja tulee luettua aivan liian harvoin. Omalla kohdallani johtuu kahdesta syystä. Ensinnäkin hölmösti ajattelen, että runoteokset ovat yleensä vaikeaselkoista korkeakulttuuria, jota en ymmärrä. Toisaalta runokirjat eivät tule samalla tavalla vastaan median ja blogien kautta kuin romaanit ja tietokirjat. Onneksi nappasin kuitenkin kirjaston henkilökunnan suositushyllyltä mukaan Jenni Haukion 22-vuotiaana kirjoittaman runoteoksen "Paitasi on pujahtanut ylleni".

Runot ovat ihana kurkistusikkuna kesäiseen 1990-luvun maaseutu Suomeen. Niistä välittyy nuoren tytön kautta mahdollisuudet ja toisaalta realismi, joita kesän pitkät päivät tuovat tullessaan. Runojen kautta mieleen muistuvat myös omat lapsuus- ja nuoruusmuistot, jolloin kesät tuntuivat nykyistä pidemmiltä ja vapaammilta. Kun oli päiviä, joihin etukäteen ei ollut sisällytettynä tiukkaa aikataulua, vaan sai tehdä ja toimia oman mielensä mukaan. Toisaalta tuo vapaus toi mukanaan myös turhautumisen ja pitkästymisen. Ikinä ihminen ei kai voi olla täysin tyyväinen, mutta toisaalta se pitää jalat maassa ja luo mahdollisuuden ja syyn elää eteenpäin.

Teoksen jälkipohdinnoista mieleen muodostuu, hieman negatiivisin vivahtein, peruskoulu aikoina tehdyt runoanalyysit. Voi muuten olla, että ne ovat aiheuttaneet jonkinasteisia "traumoja" runoutta kohtaan, joka osaltaan vaikuttanut siihen, ettei runoihin juurikaan ole tullut tartuttua. Onneksi tuosta eroon pääseminen onnistuu varmasti helposti. Kokoelma on kaunis ja ainakin julkisuuden antaman kuvan perusteella, tekijänsä näköinen. Yhdeksi lempirunon osaksi ja tähän vuoden aikaan erityisen hyvin sopivaksi muodostui seuraava kappale:

Kuin lapsena Yyteristä
löytämäni kivi
jonka nopeasti talletin taskuuni
ja näytin kaikille rakkailleni
Kirjavia hymyjä oivallusten hyllyillä
olet läsnä päivien pumpulissa
myös virkamieskausina
suruaikoinakin
olet termoskannu
ja kauan etsitty kanttarelli.

Runojen pariksi valikoitui pienoinen harvinaisuus viinimaailman puolelta, nimittäin suomalaisen viinitilan roseeviini. Rönnvikin tila sijaitsee jonkin matkaa Tampereelta Lahden suuntaan. Tilalla on itsellään useita hehtaareja herukkapensaita ja he ostavat herukoita myös naapurissa olevilta sopismusviljelijöiltä. Viinien lisäksi tilalla tehdään liköörejä, pontikkaa ja omenatislettä. Suomalaiset "marjaviinit" eivät perinteisesti ole juurikaan nauttineet viininharrastajien arvostusta, mutta ainakin kyseinen rosee oli mielestäni positiivinen yllätys. Viini on puolimakeaa. Aluksi makeus tuntuu voimakkaampana, mutta pehmenee nopeasti happojen alle. Viinin maussa on selkeästi havainnoitavissa viinimarjaa ja omenaisuutta. Maussa on myös ryhdikkyyttä. Maun loppuminen hieman kesken erottaa sen viinirypäleistä valmistetuista roseeviineistä. Maistoin viiniä muutaman erilaisen herkullisen pizzan kanssa. Viini tuntui sopivan erityisesti kasvispainotteisten makujen pariksi. Viini voisi maistua myös kovien juustojen parina.

Haukion runoteoksen ja suomalaisen roseeviinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmat edustavat omalla tavallaan suomalaista makumaailmaa. Niissä on mukavasti syvyyttä ja raikasta kesäistä maalaisilmaa. Voi olla, että kylmä talvi ei näille ole paras mahdollinen seuralainen, mutta pitkälle syksyyn ovat molemmat varmasti nautittavissa.

Helmet lukuhaaste 2019: 47. Kirjassa on alle 100 sivua

Osallistun kansikuvalla Kirjankansibingoon 2019: Ruutuja

Paitasi on pujahtanut ylleni
kirjoittanut Jenni Haukio
Savukeidas Kustannus 1999
59 sivua

Rönnvik Rose
Puna- ja valkoherukkaviini
12,00€ (tilalta elokuussa 2019)