Vasen ranta (kirjoittanut Tuomas Vimma)

Pariisilaista katu- ja luolajuoksua, uhkarohkeutta ja hillitöntä itseluottamusta sekä maisemilla ja ruoilla ja juomilla mässäilyä. Näistä tekijöistä koostuu Tuomas Vimman kahdeksas romaani Vasen ranta. Kirjan tyylistä tunnistaa heti kirjailijan, vaikkakin muutaman hänen ensimmäisen kirjansa överiäisyys ja älytön mässäilevä meininki tästä puuttuu. Olen kaikista lukemistani Vimman kirjoista pitänyt ja ne on lähes pitänyt ahmia parissa päivässä, vaikkakin niissä on paljon kohtia, jotka täydellisellä ylimielisyydelläään ärsyttävät. Toisaalta tämä lienee syy myös kirjojen vetovoiman taustalla.

Kirja kertoo suomalaisesta, Australiassa asuvasta naisesta, jonka kaukainen sisar yllättäen kuolee Pariisin terrori-iskussa. Siskoksilla ei, Alzheimeiria sairastavaa äitiä lukuun ottamatta, ole muita lähisukulaisia, joten Katariina lentää Pariisiin selvittämään kuolleen siskonsa asioita. Hän tutustuu boheemiin pariisilaiseen häävalokuvaajaan Maximeen ja pian heistä tulee muutamien käänteiden kautta Ranskan poliisin etsityimpiä henkilöitä. Heidän pakomatkansa kulkee aina Pariisin katakombien kautta Loiren alueen linnoihin saakka.

Aiemmissakin Vimman kirjoissa tapahtumat ovat liioiteltuja, mutta tämän kirjan lopussa ne muuttuvat mielestäni lähes mahdottomiksi. Eivät yliluonnollisiksi, mutta hahmojen reaktiot tapahtumiin eivät mielestäni ole aitoja ja se valitettavasti latistaa hieman kirjan lopun tunnelmaa. Hahmot sen sijaan ovat aitoja ja ennen kaikkea mielenkiintoisia. Kirjan alku ja keskiosa ovat mielestäni todella hyvät ja hienosti hänen tyyliinsä kirjoitetut, mutta viimeiset 50 sivua tuntuvat hätöikoidyiltä. Juoni ja loppuratkaisu sinänsä ovat hyvät, mutta kirjan pariisilainen fiilis ei jaksa kantaa loppuun saakka. Pariisissa varmaankin kymmenen kertaa vierailleena tapahtumapaikat (luolastoja lukuun ottamatta) ovat tuttuja ja kirjassa niin hyvin selitettyjä, että tuntuu paikka paikoin kuin itse olisi paikan päällä seuraamassa terrori-iskun jälkimaininkeja.

Kirjan kanssa maistoin ranskalaista, Provencen alueelta tulevaa La Mascaronne Fazioli punaviiniä. Sain vuosimallia 2012 olevan viinin jo keväällä lahjaksi, mutta kokonsa vuoksi (1,5L) sen maistaminen siirtyi hetkeen, jolloin maistajia oli useampia. Odotus onneksi kannatti. Viinissä oli pehmeät tanniinit ja sopivasti hapokkuttaa niin, että se maistui hyvin tunteja hautuneen lihapadan ja uunijuuresten kanssa. Viinin maussa oli marjaisuutta, mutta ei hillomaisuutta. Ilman ruokaa maku oli varsin vahva, mutta ruoan kanssa viinin aromit pehmenivät sopivasti ja sen yrttisyys ja tyylikkyys tuli esille. Viinin tyyli Vasen ranta - kirjan kanssa oli mielestäni liian hienostunut, mutta tyylikästä ranskalaista bistro-henkisyyttä molemmista sen sijaan löytyi runsaasti. Tämän vuoksi yhteensopivuudesta nämä saavat neljä pistettä. Tämä viini käy mielestäni loistavana esimerkkinä sille miten ranskalaiset viinit eroavat useista uuden maailman (esimerkiksi chileläisistä) viineistä oman tyylinsä perusteella. Suosittelen ehdottomasti maistamaan ja lähes yhtä suurella suosituksella lukemaan.

Vasen ranta
kirjoittanut Tuomas Vimma
Gummerus Kustannus Oy 2017
300 sivua

La Mascaronne Fazioli
Provence, Ranska 2012
79,00€/1,5L (Alkosta marraskuussa 2017)

Pohja (kirjoittanut Laura Gustafsson)

Aika ajoin lukulistalle sattuu kirjoja, jotka eivät ensimmäisellä lukukerralla aukene riittävästi. En osaa sanoa onko syynä kirja, lukija vai hetki jona lukija on kirjaa lukenut. Laura Gustafssonin Pohja-kirjan kohdalla hetki oli mielestäni kunnossa, mutta kirja ei minulle auennut. Tapahtumat sinänsä eivät olleet monimutkaisia, mutta en päässyt kirjan hahmojen sisään, kuten varmaan olisi pitänyt.

Pohja on kasvutarina. Tarinassa painitaan aikuistumisen, kehittymisen, vanhemmuuden, lapsuuden, ulkonäön ja itsetunnon parissa. Kirjan lauseet ovat kauniita, mutta kokonaiskuva ei valitettavasti itselleni auennut ensimmäisellä lukukerralla. Kirjan ollessa varsin ohut, voisin ottaa tästä haasteen ja lukea kirjan uudelleen. Kirjasta ei jäänyt negatiivista kuvaa, ehkä ennemminkin jäi olo, että se ei paljastanut itseään minulle. Toivottavasti palaan tähän kirjaan vielä, sillä paljon olen kehuja teoksesta kuullut.

Kirjan kanssa maistoin Wine Galleryn Suomi 100 valkoviinia. Kyseinen viini tulee Ranskan Bordeaux'sta ja siinä on Sauvignon Blancia ja Semillon -rypäleitä. Viini muistuttaa hyvin paljon toista Alkon Suomi 100 -sarjaan kuuluvaa myös Bordeaux'sta tulevaa ja samoista rypäleistä koostuvaa Carsinin valkoviiniä (Blanc de Carsin Suomi 100), jota maistoin Webstereiden kirjan kanssa muutama viikko sitten. Wine Galleryn viini on hieman hunajaisempaa ja aavistuksen pehmeämpää. Muuten tuoksussa ja maussa on paljon Sauvignon Blancin piirteitä sitruksisuutta ja herukkaa. Semillon-rypäle tuo todennäköisesti hieman aprikoosimaisuutta ja hunajaisuutta pehmentämään makua. Maistoin viiniä Suomi 100 -teemaisella illallisella ja tämän kanssa oli tarjolla mm. muikkuja, erilaisia kylmiä kaloja sekä suppilovahverokeittoa. Sopi loistavasti yhteen perinteikkäiden suomalaisten raaka-aineiden kanssa.

Viini aukesi helposti ja mauot olivat mielestäni hyvin tunnistettavissa, koska kirjan kanssa ei tällä ensimmäisellä lukukerralla käynyt samoin, niin näiden yhteensopivuudelle annan vain kaksi ja puoli pistettä. Molemmat ovat tyylikkäitä kokonaisuuksia, valitettavasti paljon tämän enempää en kirjaa pysty tulkitsemaan. Viiniä kannattaa ehkä maistaa mielummin hyvän ruoan kanssa.

Pohja
kirjoittanut Laura Gustafsson
Into Kustannus Oy
Helsinki 2017
141 sivua

Wine Gallery Suomi Finland 100
Bordeaux Blanc 2015
Sauvignon Blanc, Semillon
AC Bordeaux
14,99 (Alkosta marraskuussa 2017)

Musta tulee isona valkoinen (kirjoittanut Jani Toivola)

Rehellinen, avoin, ajatuksia herättävä, pohdiskeleva, rohkea... Jani Toivolan kirjaa "Musta tulee isona valkoinen" voi kuvailla hyvin monin adjektiivein. Kirja käy läpi kirjoittajansa tähän astista elämää kolmessa tasossa. Yhtenä kertomuksena on Toivolan tutustuminen isänsä puoleisiin kenialaisiin juuriin, toisessa osassa hän käy läpi elämäänsä aivan lapsesta vuoden 2016 loppupuolelle ja kolmannessa osassa tämän hetken Jani Toivola kommentoi ja taustoittaa menneen ajan tapahtumia. Mielestäni tämän tyylinen rakenne on hyvä ja sopii erityisesti elämäkertaan, joka vielä on kertojansa osalta keskeneräinen. Kirja on taitavasti kirjoitettu ja sen vetovoima kantaa loppuun asti.

Toivolan pohdinnat tummaihoisen, taiteilijan ja homon kokemasta syrjinnästä ja kiusaamisesta, ovat ajatuksia herättäviä. Uskon omaavani paljon samoja perusarvoja kuin Toivola mm. kaikkien yhdenvertaisuudesta - niin tumma- kuin valkoihoisten, homojen, heteroiden ja kaikkien tältä väliltä olevien. Kaikilla pitäisi olla yhtäläinen mahdollisuus toteuttaa itseänsä ja elää elämäänsä parhaalla näkemällään tavalla, ympärillä olevia ihmisiä ja luontoa toki kunnioittaen. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa elää tai rakastaa. Kaikki ovat ihmisinä aivan yhtä tärkeitä, niin pörssiyhtiöiden toimitusjohtajat kuin Intian slummeissa elävät. 

Olen Toivolaa hieman nuorempi ja pienestä sukupolvi-erostamme saattaa johtua, että olen aina kokenut Suomen avoimemmaksi ja suvaitsevammaksi kuin hän kirjassa esittää. En tarkoita, että vähättelisin Toivolan kokemuksia tai havaintoja, mutta itse en koe asioita ja ennakkoluuloja yhtä musta-valkoisina kuin hän. Huomasin pohtivani jossakin vaiheessa, kuka oikeastaan on "tavallinen suomalainen", joka ei jonkin "poikkeavuutensa" vuoksi joskus olisi kokenut jonkinasteista kiusaamista tai syrjimistä. Toki tummaihoisuus näkyy heti ulospäin, mutta sama koskee yli- tai alipainoa, silmälaseja tai vaikkapa kaljuutta, joiden vuoksi ihmettelyä ja jopa kiusaamista myös sanotaan esiintyvän.

Kirjan loppupuolella oli hieno Toivolan sitaatti: "Olen huomannut, että ei se useimminkaan ole maailma joka on minua vastaan; vaan olen itse itseni pahin jarru ja vihollinen." Tätä mietettä pitäisi ainakin minun itse aika ajoin pitää kirkkaampana mielessäni, kun sorrun valittamaan kohtaamiani hankaluuksia. Länsimaissa, jossa lähes kaikilla on mahdollisuus toteuttaa itseänsä ja elämäänsä halujensa mukaan, sorrutaan aivan liian usein valittamaan ja jopa masentumaan sellaisten ongelmien parissa, joita köyhemmissä maissa ei edes kunnolla tunnisteta. Jälleen en tarkoita vähätellä kenenkään ongelmia, mutta itsessäni huomaan välillä, että suhteellisuudentaju meinaa hämärtyä omien "ongelmieni" kanssa. Kun on katto pään päällä, ystäviä, perhettä ja rahaa niin, että seuraavan päivän ruoasta ei juurikaan tarvitse murehtia, ovat asiat jo varsin mallillaan.

Pohdintani menevät osittain kirjan käsittelemien aiheiden ulkopuolella, mutta kuten totesin, siinä käsitellään ihmisyyden peruskysymyksiä sellaisella laajuudella, että omaa ajatuksenjuoksua on välillä vaikea hillitä. Eikö usein sanota, että hyvän kirjan merkki on se, että se herättää ajatuksia? Tässä Toivolan kirja mielestäni onnistuu hienosti.

Kirjan kanssa ajatuksia herätti (jälleen) uusiseelantilainen Pinot Noir. Punaviini Mud House Central Otago Pinot Noir 2016 on väriltään rypäleekseen hieman tavallista purppuraisempaa ja täyteläisempää. Viinin tuoksussa on metsäistä marjaa, lähinnä puolukkaa, mutta marjan tuoksu ei ole kovin hallitseva. Marjaisuuden lisäksi tuoksussa on mielestäni nahkaisuutta. Viinissä on nuorta hapokkuutta ja aavistus tanniinisuutta. Maussa on puolukkaa ja karpaloa sekä aavistus tammisuutta. Viini on kohtalaisen kevyttä ja nuoren terävää. Central Otagon alue sijaitsee Uuden Seelannin eteläisen saaren keskiosien paikkeilla. Tällä kertaa viini maistui pinaattipastan ja peston kanssa sekä parmesanin kanssa. Mahdollisesti grillattu kana olisi vielä ollut hyvä lisä annokselle ja viinille.

Kirjassa ja viinissä on paljon samoja piirteitä. Kirjan terävyys sopii hyvin yhteen nuoren punaviinin kanssa. Viini ei myöskään ole aivan kaikista tyypillisintä Pinot Noiria, joten tämän perusteella käy myös hyvin yhteen epätasa-arvoa käsittelevän teoksen kanssa. Yhteensopivuudelle annan neljä ja puoli pistettä. Suosittelen molempia erityisesti yhdessä, mutta erikseen ovat myös kokeilemisen arvoisia.

Musta tulee isona valkoinen
kirjoittanut Jani Toivola
Kustannusosakeyhtiö Siltala
Helsinki 2016
266 sivua

Mud House
Pinot Noir 2016
Central Otago, Uusi-Seelanti
16,50€ (Alkosta marraskuu 2017)

Annoin sinun mennä (kirjoittanut Clare Mackintosh)

Perienglantilainen dekkari Annoin sinun mennä on koukuttavaa luettavaa. Tapahtumat sijoittuvat pääasiassa Walesin maaseudulle meren ääreen. Kirjassa on havaittavissa sama ihana englantilainen tunnelma kuin useissa television brittidekkareissa. Kirjailija Clare Mackintosh on entinen poliisi ja tämä dekkari perustuu osin vanhaan oikeaan poliisin tutkintatapaukseen, jota hän on ollut mukana tutkimassa.

Pidin kirjasta hyvin paljon. Pieni poika kuolee tahallisen yliajon seurauksena ja ajaksi epäilty pakenee tekoa maaseudulle ja yrittää aloittaa uutta elämää siellä. Menneisyys kuitenkin lopulta löytää hänet ja hyvän dekkarin tapaa tapahtumavyyhti lopulta selviää useiden jännittävien käänteiden kautta. Kirja on paikoin varsin jännittävä, mutta ei kuitenkaan liian raaka. Tekstistä välittyvä henki on aidontuntuinen ja uskottava. Kirjassa kulkee kaksi juonta vierekkäin, mutta tämä selviää lukijalle vasta kirjan puolessa välissä. Hieman jäin kaipaamaan selitystä sille, miksi kirjan todellisesta pahiksesta on kehittynyt sellainen kuin hän on. Harva ihminen yksinkertaisesti on syntyessään suoraan paha, vaan taustalta löytyy usein altistavia tekijöitä mm. väkivaltaisuudelle. Muut kirjan henkilöt sen sijaan tuntuivat aidoilta ja heidän tekemisensä perustelluilta.

Vaikka kirjan sivumäärä on reilu 400, luin sen muutamassa illassa, enkä millään olisi malttanut jättää lukemista kesken. Ihana tunne, jota ei ole vähään aikaan lukemieni kirjojen parissa tullut. Kirja oli varsin näyttävästi esillä parin viikon takaisilla Helsingin kirjamessuilla ja kirjastossa sen varausjono on myös pitkä.  Mielenkiinnolla jään odottamaan päätoimiseksi kirjailijaksi siirtyneen Mackintoshin seuraavaa teosta.

Tämän kirjan kanssa juomaksi valikoitui yksi Alkon Suomi 100 -viineistä. Tätä viiniä olen viime vuoden lopulla kerran maistanut ja muistikuvani siitä olivat hyvät eli odotukset olivat korkealla myös tällä toisella "virallisella" maistelukerralla. Ranskan Bordeaux'sta tuleva punaviini on väriltään tummaa ja syvää. Sen tuoksussa on savuista marjaisuutta ja lyijykymää. Maussa on hapokkuutta ja tummaa marjaa sekä edelleen lyijykynää. Tanniinit ovat varsin maltilliset ja pehmeät. Viinin jälkimaussa tammisuus hieman puskee makuuni liikaa läpi. Tämä mielestäni varsin yleinen piirre niille tuon alueen viineille, joita olen maistanut. Viini on kokonaisuutena hyvä, mutta vaatii ehdottomasti ruokaa vierelleen, kuten usein Bordeaux'n viinit. Itse maistoin viiniä Sallan paahtopaisti poron ja puolukkakastikkeen sekä paahdettujen punajuurten kanssa. Lähes kympin arvoinen yhteensopivuus kyseisen hyvin suomalaisen ruoan kanssa.

Viinin ja kirjan yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Kirjasta ei löydy mielestäni samaa tyylikkyyttää kuin viinistä. Näiden välillä havaittavissa ero, joka yleisestikin koskee Ranskaa ja Britanniaa. Näiden kahden arvottaminen keskenään paremmuusjärjestykseen ei onnistu, mutta tyylissä ja yleisessä fiiliksessä maiden välillä on eroa - ja sama ero mielestäni myös kirjan ja viinin välillä. Molemmat kuitenkin yksinään todella hyviä ja mielenpainuvia, eikä niiden keskinäinen yhdessä olo tilannetta huonontanut, mutta ei kyllä välttämättä parantanutkaan.

Annoin sinun mennä
kirjoittanut Clare Mackintosh
Alkuperäisteos I let you go
Suomentanut Päivi Pouttu-Delière
Gummerus Kustannus Oy
Helsinki 2017
418 sivua

Rouge de Carsin Suomi Finland 100
Merlot, Cabernet Franc, Malbec, Cabernet Sauvignon
AC Cadillac Cotes de Bordeaux, Ranska 2015
14,96€ (Alkosta marraskuussa 2017)

Mannerheim ja saksalainen suudelma (kirjoittanut Juha Vakkuri)

Mannerheim ja saksalainen suudelma -teokseen olen tutustunut kolmea kautta. Ensin kävin Helsingin kirjamessuilla kuuntelemassa Vakkurin haastattelua kirjaa ja Mannerheimia koskien, sitten luin kirjan ja nyt viimeisimpänä kävin Helsingin Kaupunginteatterissa katsomassa kirjasta tehdyn näytelmän. Kuten joku blogin lukija on saattanut huomata, olen viimeisen vuoden aikana lukenut useamman Vakkurin teoksen. Oma kiinnostukseni hänen teoksiin on lähtöisin kiinnostavista ja innostavista Afrikan matkakertomuksista.

Tämän teoksen myötä Vakkuri on keskittynyt aivan uuteen aihepiiriin, eli Suomen presidenttinäkin toimineeseen Mannerheimiin. Viime vuonna luin pari Mannerheimista kirjoitettua epävirallista elämäkertaa ja kävin hänen syinnyinkodissaan Louhisaaren kartanossa sekä Helsingin Kaivopuistossa sijaitsevassa Mannerheim-museossa. Ilman näitä "pohjatietoja", olisi kirjasta todennäköisesti useampi kohta jäänyt hieman hämärän peittoon. Vakkurin teos pohjautuu tositapahtumiin, mutta kirjailija on ottanut paljon vapauksia tapahtumien yksityiskohdista kertoessaan. Kirjan tyylistä tulee mieleeni paikka paikoin viime vuotisen Finlandia palkinnon voittanut Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista. Taustalla tositapahtumat, mutta kirjailija jatkanut tätä omaan, hieman kepeään tyyliinsä.

Kirja on jaettu kahteen osaan eli näytökseen. Vakkurihan on teosta kirjoittaessaan tiennyt, että siitä tehdään näytelmä Suomi 100 -juhlavuotena. Ensimmäinen osa keskittyy aikaan Suomen itsenäistymistä seuraavaan vuoteen. Tähän ajanjaksoon sijoittuu mm. kansalaissota ja sen lähitapahtumien selvittäminen ja Suomen kansan uudelleen yhdistäminen. Maailmalla puolestaan ensimmäinen maailmansota loppui ja erityisesti Euroopan valtioita muotoiltiin uudelleen. Yksityiselämänsä puolella Mannerheim tapasi yhden tärkeän elämänsä rakkauden eli Kitty Linderin. Kirjassa on kaksi kertojaa Mannerheim ja hänen virallisen elämäkertansa kirjoittanut eversti Aladár Paasonen.

Toisessa osassa Suomi pohtii asemaansa maailmassa juuri ennen toisen maailmansodan syttymistä. Sodan sytyttyä se hakee asemaansa Euroopassa ja kumppaneita sodassa. Maan hyökätessä jatkosodassa Venäjälle on Mannerheimilla merkittävä rooli Suomen sotapäällikkönä ja myöhemmin presidenttinä Saksan, Venäjän, Iso-Britannian, Ruotsin ja Yhdysvaltojen puristuksessa. Kirjassa ensimmäinen ja toinen osa olivat mielestäni luonnollista jatkumoa ja loppu oli selkeä ja kokosi yhteen sopivalla tavalla tapahtumat. Näytelmän ensimmäinen osa kirjallisine tehosteineen oli mieleeni, mutta toinen keskittyi liiaksi sotaan. Loppu olisi vaatinut mielestäni samantapaisen summaamisen kuin kirjassa oli. 

Kirjasta löytyy politikointia ja kertomusta sotilasvallanjohtamisesta. Siinä on Suomen ja maailmanhistoriaa, hieman romantiikkaa ja se on erinomainen kertaus tärkeistä tapahtumista satavuotiaan maamme historiassa. Tämän vuoksi kirjan pariksi valikoitui Alkon Suomi 100 -sarjaan kuuluva rosee kuohujuoma. Valkia on suomalainen hedelmäkuohuviini. Se on puolikuiva, mielestäni enemmän kuiva kuin makea. Tuoksu on hyvin marjainen ja erityisesti mustikka tuntuu tuoksussa. Tästä johtuen makuelämyksen odottaa olevan varsin makea - samoin väri ja viinin olemus lasissa viittaavat tähän. Mausta löytyy suomalaisten marjojen kimaraa - on vadelmaa, mustikkaa, mansikkaa ja viinimarjaa. Lisäksi on hieman sitruksisuutta tuomassa hapokkuutta. Viini soveltuu mielestäni erinomaisesti aperitiiviksi tai aterian päättäväksi kuivaksi kuohujuomaksi. Mielestäni viini maistuu parhaiten yksinään - sen monimuotoisuuteen ei itselleni tullut mieleen yhdistää mitään muuta ruokaa.

Sekä viinissä että kirjassa on aisittavissa suomalaisuutta, toisaalta juroutta, mutta toisaalta pienen kansan kekseliäisyyttä. Kirjan historialliset tapahtumat ja sodan läsnäolo vaatisivat ehkä hieman vakavampaa juomaa, mutta eivät nämä mikään aivan hassu yhdistelmä keskenäänkään ole. Annan näiden yhteensopivuudelle kolme ja puoli pistettä.

Mannerheim ja saksalainen suudelma
kirjoittanut Juha Vakkuri
Like Kustannus Oy
Helsinki 2017
246 sivua

Valkia 100
Suomi
19,98€ (Alkosta marraskuussa 2017)

Musta Joutsen (kirjoittanut Nassim Nicholas Taler)

Musta Joutsen - erittäin epätodennäköisen vaikutus, oli rehellisesti itselleni liian haasteellinen kirja. Kirjan perusajatus mustista joutsenista, eli tapahtumista, jotka ovat hyvin ennalta arvaamattomia ja lähes mahdottomia ennustaa, mutta kuitenkin seurauksiltaan yhteiskunnalle mullistavis, on kirjan alussa selitetty selkeästi. Tämän jälkeen kirjailija käy luku luvulta läpi, hienoa terminologiaa käyttäen, mustien joutsenten esiintymistä eri paikoissa ja eri aikakausina sekä erilaisilla tasoilla. Monin kohdin niin, että en ilman suurta pohdintaa aina ymmärrä mikä on kirjailijan ajatuksen taustalla.

Mitä taas ajatukseen mustista joutsenista tulee, niin itse kullekin tekee hyvää pohtia ajoittain maailmaa laajemmalta kannalta ja filosofisesti. Mielestäni kuitenkin, jotta yhteiskunta pysyisi toimivana, ei tällaiseen ajatusmaailmaan pidä juuttua liiaksi. Olen varmaan hyvin pessimistinen. tosikko ja mielikuvitukseton, mutta en osaa lähteä kehittelemään kovin suurta mullistusta koskevaa yhteiskuntajärjestyksen muutosta. Tämä ei toki tarkoita, etten arvostaisi muiden vastaavaa ajatuksenjuoksua ja päättelykykyä. Ehkä kuitenkin olen kohtalaisen tyytyväinen nykyiseen järjestelmään ja haluan tyypillisen ihmisen luonteen mukaan kulkea laput lähes kokonaan silmillä muun ihmisjoukon mukana.

Kirjan lukemiseen minulla kului aikaa pari viikkoa. Välissä luin kyllä pari tähän verrattuna helppoa ja kevyttä teosta, jotta lukusuorituksen jaksoi viedä loppuun. Paikka paikoin kirjan teksti oli kevyehköä, mutta taustalla kulkevat suuret ajatukset, olivat kuitenkin sen verran raskaita ja monitahoisia, että aivan iltalukemiseksi sängyssä tämä kirja ei käynyt. Tai kävi, jos halusi nukahtaa mahdollisimman nopeasti.

Haastavan kirjaan voisi katsoa tarvitsevan parikseen haastavan viinin. Minulla kirjan pariksi valikoitui chileläinen kevyehkö punaviini Cono Sur Reserva Pinot Noir. Viini on väriltään  hyvin tummaa pinot noiriksi. Tuoksussa on runsaasti kirpeää marjaa ja nahkaisuutta. Viinin maussa on havaittavissa karpaloa ja metsäisyyttä ja hieman jopa paahteista palaneisuutta. Vaikka viini tulee Chilessä on siinä mielestäni italialaisen viinin keveyttä ja voisin kuvitella sen sopivan hyvin vaikka kevyen pasta bolognesen pariksi. Viinissä on runsaasti hapokkuutta mutta ei tanniineja. Itse maistoin sitä karitsan entrecoten ja punaviinisuppilovahverorisoton kanssa. Kävi yhteen myös raskaamman ruoan pariksi.

Pidin viinistä, sillä se oli helposti nautittavaa. Maut olivat kohtalaisen selkeitä ja tuttuja. Kirja ei tätä ollut, mutta toisaalta nämä olivat toisilleen, hieman yllättäen, vastakohtien kautta onnistunut yhdistelmä. Haastava kirja tai viini ei välttämättä kaipaa rinnalleen samanlaista paria. Sama pätee muuten ruoan ja viinin yhdistämiseen. Yhteenkuuluvuudelle annan neljä pistettä. Erilaisuuden ollessa tässä yhdistelmässä hyve, olisi jokin yhteinen punainen lanka kuitenkin nostanut pisteitä.

Musta joutsen - erittäisen epätodennäköisen vaikutus
kirjoittanut Nassim Nicholas Taleb
suomentanut Kimmo Pietiläinen
Terra Cognita Oy
Helsinki 2013
446 sivua

Cono Sur Single Vineyard Block 21
Pinot Noir
San Antonio, Chile 2016
14,99€ (Alkosta lokakuussa 2017)

Niin monta Mount Everestiä (kirjoittanut Diana ja Victoria Webster)

Niin monta Mount Everestiä on äidin ja tyttären yhteinen teos lähinnä tyttären elämänvaiheista. Tytär Victoria, perheensä kesken Spratty, sai todennäköisesti syntyessään CP-vamman ja sen vaikutukset ovat olleet aina vahva osa hänen elämäänsä. CP-vamma ei kuitenkaan ole estänyt häntä kouluttautumasta aina peruskoulun läpi lukioon ja sieltä edelleen lääketieteellisestä valmistumiseen.

Kirjan alkuosan on kirjoittanut Diana Webster ja se lähtee liikkeelle Victorian syntymisestä. Äidin osuus on varsin realistista kerrontaa, siinä ei missään nimessä haeta syyllisiä tai kaivata myötätuntoa. Äidille tyttären sairaus ja tämän elämän ohjaaminen mm. oikeanlaisen koulun pariin on haaste, jonka hän on päättänyt selättää. Mahdollisiin virheratkaisuihin ei jäädä märehtimään, vaan eteenpäin etsitään parempi ratkaisu. Kerronan läpi välittyy rauhallisuus ja varmuus siitä, että asiat aina järjestyvät tavalla tai toisella.

Kirjan toisessa osassa elämästään, erityisesti peruskoulun jälkeisestä ajasta, kertoo Victoria. Hänen kertomansa kuvastaa mielestäni hienosti opiskelija-aikaa 1970-luvun Suomessa, Ruotsisssa ja Britanniassa. Tytär ei ole terästä, vaan häneen vammastaan johtuvat epäilyt hänen mahdollisuuksiinsa pärjätä erilaisten koulutusten parissa, saavat hänet pohtimaan omia mahdollisuuksiaan uransa lisäksi myös elämässä. Hän tiedostaa, että esimerkiksi kirurgin työ ei ole hänelle mahdollista, mutta moneen muuhun tehtävään lääketieteen alalla hän sen sijaan soveltuu todella hyvin, vaikka epäilijöitä asialle riittää. Eihän "tervekään" ihminen pysty kaikkea tekemään. Harvasta meistä esimerkiksi on oikeasti sekä lentäjäksi, lääkäriksi, että vaikkapa levyseppähitsaajaksi - ja hyvä niin.

Pidän kirjan henkimästä loistavasta asenteesta, jossa Britanniasta Suomeen 1950-luvulla muuttanut perhe tuntuu säilyttävän optimisminsa, vaikkei se aina tuon ajan Suomen ilmapiirissä mm. vammaisia kohtaan ole millään saralla helppoa. Webstereiden perheen elämään on sisältynyt paljon epäonnea ja järkyttäviäkin tapahtumia. Menneiden muuttaminen ei ole kuitenkaan mahdollista, vaan on keskityttävä nykyhetkeen ja pidettävä oma asenne oikeana. Periaate, jota itsekin on aika ajoin pyrittävä itselleen muistuttamaan. 

Kirjan teksti on helposti soljuvaa ja sen lukee muutamassa illassa. Vaikka aihe on vakava, jää kirjasta hyvä mieli. Vammaisuuden käsittelyn lisäksi se on mielestäni myös hyvä teos, brittiläisen perheen elämästä 1950-luvusta eteenpäin Suomessa, ja kansainvälisyydestä, jota jo tuolloin tuntui maastamme onneksi löytyvän.

Kirjan kanssa maistoin Suomi 100 -sarjaan kuuluvaa valkoviiniä Ranskasta. Blanc de Carsin Suomi Finland 100 2016 on raikas ja kohtalaisen hedelmäinen viini, joka maistuu yhteen monen ruoan kanssa. Sen tuoksu on hento , mutta siitä löytyy sitruksisuutta ja herukkaa. Viinin maussa on hieman omenaa ja todennäköisesti semillon rypäleen tuomaa hunajaisuutta. Viini koostuu Bordeaux'n alueelle tyypillisistä valkoisista rypäleistä Sauvignon Blancista ja Semillonista. Kirjan lisäksi viini maistui graavisiian ja suolasienitäytteisten ruisnappien kanssa.

Sekä kirjasta että viinistä löytyy klassista tyylikkyyttä. Kirjassa on kaunista herkkyyttä, eikä se yritä olla muuta kuin mitä se rehellisesti on. Se on helppo lukea ja siitä jää hyvä mieli. Sama juttu viinin kanssa. Juominen on nautinto ja jälkimaun pehmeä raikkaus on hyvä. Kumpikaan ei pyri alansa huipuksi, mutta yhdessä toimivat loistavasti. Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle pisteitä siis neljä ja puoli!

Niin monta Mount Everestiä
kirjoittanut Diana ja Victoria Webster
englanninkielinen alkuteos So Many Everests
suomentanut Aki Salmela
Kustannusosakeyhtiö Tammi  2011
281 sivua

Blanc de Carsin Suomi Finland 100
Bordeaux, Ranska 2016
Semillon, Sauvignon Blanc
12,49€ (Alkosta marraskuu 2017)