Alex (kirjoittanut Alexander Stubb ja Karo Hämäläinen)

Kunnian vuoden 2017 viimeisestä blogi-kirjoituksestani saa tietokirja Finlandia -ehdokkaana tänä vuonna ollut Alex. Jonkinlainen elämäkerta siis Alexander Stubbista. 90% todennäköisyydellä tähän elämäkertaan kuulemma joskus tulee jatkoa. Toivottavasti näin, sillä varmasti Stubbilla on edessä vielä paljon hienoja työtehtäviä.

Taustana, että mielikuvani Stubbista on varsin positiivinen ja ammattitaitoinen, vaikka poliittisena puolueena Kokoomus ei täysin olekaan ideologiani mukainen. Kirja on hyvin stubbmainen. Työ ja liikunta keskiössä, mutta perhe myös vahvasti taustatukena. Positiivisuus ja ratkaisuhalukkuus ja suorituskeskeisyys näkyy kirjassa. Kuten aiemminkin olen jostakin kyseisen kirjan arvostelusta lukenut, on tämä myös kirjan jonkinlainen heikkous. Olisin kaivannut paikka paikoin hieman syvällisempää katsantaa ja pohdintaa tapahtumiin. Kirjassa oli turhan paljon eri henkilöiden kehuja. Hyvin useasti tuli vastaan kehuja, kuten: "huipputyyppi, arvostan". Pidän siitä, että Stubb arvostaa ihmisiä ja heidän tekemisiään, vaikka nämä välillä edustaisivat aivan erilaistan arvomaailmaa kuin hän itse. Erikseen ei mielestäni tarvitse kovin montaa henkilöä kuitenkaan tämän tyyppisessä tietokirjassa nimeltä mainita.

Stubb kritisoi monin paikoin mediaa ja sitä, miten se on häntä erityisesti viimeisen viiden vuoden aikana on kohdellut. En itse koe, että median antama kuva Stubbista olisi kovin negatiivinen tai, että hänen sanomisiaan olisi ymmärretty tai kritisoitu kohtuuttomasti. Uutisia ja erilaisia kohuja tulee päivittäin niin paljon, että tavallinen median seuraaja ei niistä jokaiseen kiinnitä huomiota tai osaa nähdä asiat suurempina kokonaisuuksina. Välillä tuntuu, että julkisuudessa olevat henkilöt seuraavat niin tarkasti itseensä kohdistuvaa uutisointia, että kokonaiskuva julkisuuden todellisesta määrästä tai siitä, kuinka kansalaiset osaavat mediaa lukea, hämärtyy. Hyvin usein kahvipöytäkeskusteluissa median otsikointia ja artikkeleita kritisoidaan, eivätkä lukijat todellakaan pidä kaikkea lukemaansa totena. Mutta tämä miten itse koen median roolin, toki sen keskiössä olevat henkilöt kokevat tilanteen varmasti hyvin erilaisena.

Kirjan tarina ei kulje perinteisesti tarkassa aikajärjestyksessä ja tämän vuoksi syy-seuraussuhteet eivät aina aukene lukijalle muuten kuin kertojan valmiiden päätelmien kautta. Toisaalta tämä piirre tekee tekstistä lennokasta ja helposti lähestyttävää. Pidin kirjasta, sillä se herätti ajatuksia ja mielipiteitä, kuten voi huomata. Olen aiemmin lukenut pari Stubbin kirjaa ja ne mielestäni samantyyppisiä tämän kanssa.

Kirjan kanssa maistoin Ranskasta ostamaani Gerard Bertrandin Cote des roses -punaviiniä. Saman valmistajan saman sarjan roseeviiniä maistoin Marko Kantomaan kirjan Ylpeydestä  kanssa. Viini on väriltään kohtalaisen kirkkaanpunaista. Sen tuoksussa on mausteisuutta ja parfyymisyyttä, kuitenkin kevyttä sellaista. Viinin maussa on kukkaisuutta ja marjaa. Se on keskitäyteläistä ja keskitanniinista. Maistoin viiniä Serrano-kinkulla päällystetyn kalkkunan rintafileen ja uuniperunoiden kanssa. Näiden kanssa viini sopi hyvin. Viinin suuntuntuma oli miellyttävän pehmeää. Viinipullon pohja on kauniin ruusun muotoinen ja korkki on lasia.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmat ovat helppoja ja selkeitä. Viinissä on enemmän tyyliä kuin kirjassa. Viini on myös ajattomampaa, kirja sen sijaan vanhenee viimeistään siinä vaiheessa, kun Alexander Stubbista julkaistaan uusi elämäkerta. Kannatta molempia kuitenkin kokeilla - yhdessä tai erikseen.

Alex
kirjoittanut Alexander Stubb ja Karo Hämäläinen
Kustannusosakeyhtiö Otava
Helsinki 2017
304 sivua

Cote des roses
Gérard Bertrand
Syrah, Grenache, Mourvédre
Languedoc, Ranska 2014
n. 7€ (joulukuussa Rankasta)

Jääkansi (kirjoittanut Hanna Hauru)

Finlandia-ehdokkaana tänä vuonna ollut Hanna Haurun Jääkansi on koskettava kirja. Jossakin kyseistä kirjaa käsitelleessä artikkelissa tuli vastaan käsite inhorealistinen ja se mielestäni kuvastaa kirjan tyyliä osuvasti. Kirjassa on sivuja vain reilu 100 ja tekstiäkin vähäisesti, mutta sanoma on niin voimakas, että se ei yhtään enempää tarvitse koskettaakseen lukijaansa.

Tarina sijoittuu sodan jälkeiseen aikaan ja kertoo perheestä, jossa tytön isä on kaatunut rintamalla. Tytön äiti avioituu uudelleen Pahan kanssa, kuten tyttö isäpuoltaan kutsuu. Tarina käy läpi tytön kehitystarinaa, joka on kaikkea muuta kuin idyllinen. Perheen kokemia traumoja ei käsitellä puhumalla, vaan ne purkautuvat itse kunkin kohdalla esiintyvänä erilaisena pahana olona. Kun ympäristö on mukana tukemassa suoraan puhumattomuutta ja selän takana juoruamista, käsittelemättä jäänyt ahdistuneisuus siirtyy sukupolvelta eteenpäin toiselle.

Kirjan luettuani mietin hetken aikaa, miksi kirja on kirjoitettu. Mihin kirjoittaja on halunnut ottaa kantaa? Kirjan lopusta ei löydy selkeää sanomaa tai opetusta. Oma päätelmäni, pelkän tarinan perusteella lukematta mitään kyseisen kirjailijan haastattelua, on ollut Suomen 100-vuotisen itsenäisyysjuhlavuoden kunniaksi nostaa esiin kansakuntamme traumoja. Varjot käsittelemättömien tapahtumien ympärillä siirtyvät edelleen sukupolvelta toiselle ja jäävät kummittelemaan, kunnes onneksi jossain vaiheessa niiden ympärillä oleva tabu hälvenee ja puhumalla näitä traumoja päästään lievittämään. Suosittelen ehdottomasti kirjan lukemista, enkä yhtään ihmettele, että se on Finlandia-ehdokkaana ollut. Täytyypä tarttua johonkin Haurun aikaisemmista seitsemästä teoksesta ensi vuonna.

Kirjan kanssa maistoin chileläistä Concha Y Toron Casillero del Diablon Camenére -rypäleen viiniä. Carmenére-rypälettä viljellään tällä hetkellä käytännössä ainoastaan Chilessä, vaikka alun perin se on ranskalainen rypäle. Se muistuttaa jonkin verran Tempranilloa,  Väriltään viini on sekoitus purppuraa ja tiilenpunaista. Tuoksussa on hennosti marjaisuutta ja tammea. Maussa on marjaisuutta ja hapokkuutta sekä jonkin verran tanniineja. Viini muuttuu lasissa noin puoli tuntia oltuaan selvästi pehmeämmäksi ja helpommin lähestyttäväksi. Tämä on pihviviini ja itse söin sen kanssa naudan sisäpaisia ja uunissa paahdettuja lohkoperunoita.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Molemmissa on voimaa ja vahvuutta, joka jaksaa kantaa loppuun saakka - ja jättää vielä lopuksi ajattelemisen aihetta. Viini on mielestäni helpompi kuin kirja, ainakin kun sen kanssa syö jotakin. Vaikka kirjan teksti on helposti luettavaa, niin sanoman voimakkuus vaatii lukijalta hieman jälkipuintia.

Jääkansi
kirjoittanut Hanna Hauru
Like Kustannus Oy
Helsinki 2017
117 sivua

Casillero del Diablo
Carmenére
Concha Y Toro
Chile 2014
n. 7€ (heinäkuussa Tallinnasta)

Big Magic - uskalla elää luovasti (kirjoittanut Elizabeth Gilbert)

En yleensä lue ns. self help -oppaita tai muutenkaan suoraan elämänmuutoksiin liittyviä teoksia. Big Magic - Uskalla elää luovasti - teoksesta oli maininta, jossakin aiemmin syksyllä lukemassani teoksessa ja tämän innoittamana laitoin kirjan varausjonoon tietämättä mitä kirja oikeastaan käsittelee. Niinpä parikymmentä sivua kirjaa luettuani ja todettuani, että kyseessä tosiaan on opas jonkinasteiseen elämänmuutokseen meinasi lukeminen jäädä kesken. Kirjan teksti oli kuitenkin helppoa ja lennokasta ja sen lukeminen eteni nopeasti. Niinpä päätin astua hieman normaalien "lukurajojeni" ulkopuolelle ja lukaista teoksen loppuun.

Kirjan keskeisimpänä yrityksenä on kannustaa lukijaansa luovempaan elämään. Tämä tapahtuu lähinnä kirjailijan omakohtaisten esimerkkien avulla. Kirjan opit ovat realistisia ja kunnioitettavia, enkä kokenut niitä missään nimessä minään huuhaana. Olisin kuitenkin kaivannut kirjan tekstiltä enemmän syvällisyyttä. Nyt monet tekstissä mainitut lähinnä luovuuden kasvattamiseen ja enemmän hetkessä elämiseen liittyvät kohdat, olivat mielestäni samoja, joita erilaisissa naistenlehdissä ym. on vuosikausia toitotettu. Toisaalta ehkä tämä tarkoittaa, että luovempi elämä on todellisuudessa varsin simppeli asia. Kuten monet asiat, tämäkin lähtee jokaisesta itsestään ja muutosten tekeminen on loppuen lopuksi varsin helppoa. Pienenä taustatietona, että Elizabeth Gilbert on kirjoittanut suositun elokuvan taustalla olevan "Eat, Pray, Love" -romaanin.


Kirjan kanssa maistoin klassikko samppanjaa - Moët&Chandonia eli tuttavallisemmin Möttöstä. Olen kyseistä juomaa maistanut pari kertaa aiemminkin ja mielestäni se on joka kerta ollut tyylikästä ja maistuvaa. Väriltään tämä samppanja on kirkkaan kellertävää ja hyvin pienikuplaista. Sen tuoksussa on kukkaista hunajaisuutta. Maku jatkuu tuoksusta, mutta hunajaisuus nousee entistä enemmän esille ja makuun liittyy myös aavistus sitruunaa. Tällä kertaa maistoin samppanjaa 100-vuotiaan Suomen itsenäisyyspäivän juhlaruokailun aloitusmaljana. Sen kanssa sopisi varmasti hyvin kylmät kalat tai vaalealihaiset miedot leikkeleet.

Kirjan ja samppanjan yhteensopivuudelle annan kaksi ja puoli pistettä. Molemmat ovat positiviisia ja reippaita, mutta siihen yhteneväisyydet loppuvatkin. Samppanjassa on tyylikkyyttä, jota ei kirjasta löydy. Jälkimaku samppanjassa on pitkä, kun taas kirjassa se loppuu käytännössä samaan pisteeseen kuin itse kirjakin. Kirja ei jää millään tavalla alitajuntaan kummittelemaan, kuten hyvän kirjan pitäisi. Suosittelen siis nauttimana Möttösen mielummin ilman tätä - tai oikeastaan mitään self help -kirjaa. Ja mikäli kyseiseen teokseen haluaa tarttua, niin se kannattaa lukea sellaisenaan yksinään.

Big Magic - Uskalla elää luovasti
kirjoittanut Elizabeth Gilbert
suomentanut Laura Beck
Gummerus Kustannus Oy
Helsinki 2016
288 sivua

Moët & Chandon Impérial Champagne Brut
AC Champagne, Ranska
Pinot Noir, Pinot Meunier, Chardonnay
46,90€ (Alkosta joulukuussa 2017)

Ylpeydestä (kirjoittanut Marko Kantomaa)

Ylpeydestä on ensimmäinen Marko Kantomaan kirjoittama romaani. Se on kertomus nuoren miehen kasvutarinasta, juoksu harrastuksesta ja oman identiteetin löytämisestä. Päähenkilö Joonas on nuori mies, jonka intohimona on juokseminen. Samassa seurassa juokseva Alex sekoittaa hänen pasmansa ja myöhemmin koulussa hän tutustuu "lommoposki" Jenniin, jonka seksuaalinen kiinnostus naisia kohtaan toimii eräänlaisena vertaistukena Joonaksen omalle seksuaalisen identiteetin löytämiselle ja hyväksymiselle.

Kirjan kuvaukset ihmisten tunteista ovat rehellisiä, mutta kunnioituksella kerrottuja. Kirjoittaja on kuvaillut tarkasti ja aidosti tilanteita. Kantomaa on opiskellut liikuntatieteitä ja tämä näkyy myös tekstissä. Kuvaukset liikuntasuorituksista ja -paikoista ovat oikeita.

Nyt vuoden verran luettuani päivittäin erilaisia kirjallisuusblogeja ja yrittäessäni analysoida hieman tarkemmin lukemiani kirjoja kuin aiemmin, olen useasti kohdannut havainnon siitä, onko tarina totuudenmukainen. Muutaman lukemani esikoisteoksen pienenä, ei varsinaisena ongelmana, mutta ehkä aloittelijan hienoisena heikkoutena, olen huomannut, että kirja ei kaikissa kohdin ole täysin johdonmukainen. Täydellinen johdonmukaisuus ja aitous ei toki aina ole tarkoituksenmukaista ja kaltaiselleni totuutta ja oikeutta haluavalle lukijatyypille, tekee aika ajoittain hyvää lukea myös aivan toisnlaisella ajatuksella kirjoitettua kirjallisuutta. Kantomaan Ylpeydestä en kuitenkaan huomaa kohtia, jotka eivät tuntuisi aidoilta. Teksti ja tarina on mielestäni muutenkin valmiiksi hiottua ja laadukasta.

Pidän kirjan kerronnan kauneudesta, asioilla ei turhaan mässäillä, mutta erilaisia vaikeitakaan aiheita ei kavahdeta, vaan niistä kerrotaan, kuten ne oikeasti ovat. Kirjassa on neljä osaa: hämmennys, sieto, myöntymys ja ylpeys. Näiden osien sisällä olevat luvut ovat varsin lyhyitä. Pidän rakenteesta. Jo osien nimet paljastavat juonen kehityksen suunnan.

Kirjasta jää lukijalle hyvä mieli. Kirjan teema tai tarina ei varsinaisesti jäänyt mieleeni muutamaa päivää pidemmäksi lukusuorituksen päätyttyä, mutta kirjan hyvä yleisfiilis oli niin hyvä, että mikäli Kantomaalta (toivottavasti) vielä uusi kirja ilmestyy, niin siihen tartun.

Luin kirjaa pienen viikonloppu aurinkoloman aikana eteläisessä Ranskassa ja tämän vuoksi viinin pariksi valikoitui tietenkin ranskalaista viiniä. Kotiin palatessani huomasin kuitenkin, että kyseistä viiniä löytyy myös Alkon valikoimista - tosin hinta lähes kolminkertainen. Ensinnä on mainittava kaunis viinipullo, joka nimensä perusteella muistuttaa ruusua. Korkki on lasinen. Viini on väriltään ranskalaiseksi roseeksi aavistuksen syvemmän punaista. Sen tuoksussa on parfyymisyyttä ja kukkaisuutta sekä aavistus marjaa. Mausta parfyymisyys puuttuu, mutta kukkaisuutta löytyy. Maussa on vadelmaa ja mansikkaa. Viini on keskihapokasta ja hieman täyteläistä roseeviiniksi. Tällä kertaa viini maistui lähinnä yksikseen ilman varsinaista ruokaa. Hieman mansikoita maistelin sen kanssa ja sopivat yllättävän hyvin. Viini sopii kuitenkin oikein hyvin esimerkiksi aperitiiviksi. Matkalta tarttui mukaan saman sarjan punaviini, jota toivottavasti joulun aikana pääsen maistelemaan, joten siitäkin tulossa analysointia blogiin varmaankin ensi vuoden puolella.

Viinin ja kirjan yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmat ovat aitoja itsejänsä, jälkimaku kummassakin kohtalaisen lyhyt, mutta toisaalta ei välttämättä ole tarkoituksenmukaista, että se olisi jotakin muuta. Viinissä on runsaasti ranskalaista tyyliä. Kirja on enemmän juro suomalainen tarina. Maistuvat siis oikein hyvin yhdessä, mutta tarvittaessa toimivat myös yksinään.

Ylpeydestä
kirjoittanut Marko Kantomaa
Johnny Kniga kustannus 2017
248 sivua

Gérard Bertrand
Cote des Roses
Grenache, Cinsault, Syrah
AP Languedoc, Ranska 2016
n. 6,50€ (Monoprix Ranska joulukuu 2017)
14,90€ (Alkosta joulukuu 2017)

Palm beach Finland (kirjoittanut Antti Tuomainen)

Kirjan tapahtumapaikkana on kehitteillä oleva suomalainen rantaresortti esikuvanaan Miamin biitsit palmuineen ja lukuisine vesiharrastus ym. mahdollisuuksineen. Kirjassa häärii resortin omistava ja sitä yltiöoptimistisesti kehittävä liikemies apujoukkoineen, Kun paikkakunnalta yllättäen löytyy ruumis ja eräs piharakennus tuhopoltetaan on soppa valmis. Sitä saapuu vielä hämmentämään peitetöissä oleva poliisi, joka ihastuu yhteen mahdollisista epäillyistä.

Kirjan juoni on lennokas ja tapahtumakäänteitä on paljon. Valitettavasti juonen vauhti ja soljuvuus ei välity mielestäni lukijalle yhtä hyvin kuin aiemmassa Tuomaisen teoksessa: Mies joka kuoli. Tuomaisen kuvailut ja kieli on mukavaa luettavaa. Hahmot tässä, ja hänen edellisessä teoksessaan, ovat streotyyppisiä. Tämä on hyvä, jotta lukija ei sekoitu liiaksi henkilöiden ja juonenkäänteiden viidakossa. Kirjan henki on mukavasti pilke silmäkulmassa kirjoitettu.

Viiniksi kirjan kanssa valikoitui italialainen punaviini. Pääsin maistamaan sitä kahdelta eri vuodelta (2011 ja 2012). Erot vuosien välillä olivat huomattavat. Uudempi oli varsin marjaisa, jopa aavistuksen pehmeän hillomaista. Vanhemmassa vuosikerrassa korostui enemmän nahkaisuus ja tammisuus. Hillomaisuus puuttui siitä mielestäni kokonaan, mutta marjaisuutta löytyi. Molemmissa vuosikerroissa oli pehmeää tanniinisuutta ja varsin voimakasta hapokkuutta. Viiniä maistoin italialaisen klassikkoruoka osso bucon ja milanolaisen risoton kanssa.

Vaikka viini oli täyteläistä ja voimakasta, löytyi siitä kuitenkin soljuvuutta ja pituutta, jotka kirjasta puuttuivat. Sekä kirja että viini olivat rehellisiä omia itsejänsä. Näiden perustelujen saattelemana annan näiden keskinäiselle yhteensopivuudelle neljä pistettä ja pienen miinuksen. Hieman täydentävät toisiaan, mutta sopivat hyvin myös erikseen.

Palm Beach Finland
kirjoittanut Antti Tuomainen
Like Kustannus
Helsinki 2017
333 sivua

Borgo Salcetino
Lucarello Riserva 2012/2011
Sangiovese, Canaiolo
Toscana, Italia
21,69€ (Alkosta joulukuussa 2017)

Tristania (kirjoittanut Marianna Kurtto)

Jossain eteläisellä pallonpuoliskolla Atlantin ja Intian valtamerten läheisyydessä sijaitsee yksinäinen, eristäytynyt saari Tristania. Saarella asuu joukko omanlainen joukko ihmisiä, jotka pitävät saarensa eristäytyneisyydestä. Ajoittain osa heistä seilaa kuukausia kestävän matkan mantereelle, yleensä Afrikkaan tai välillä jopa Eurooppaan saakka. Kulttuuriperimänsä tai kansalaisuutensa mukaan asukkaat ovat ymmärtääkseni ilmeisesti Englannista.

Elämää saaressa varjostaa siellä oleva tulivuori, joka eräänä päivänä päättää alkaa purkautua. Asukkaat evakuoidaan Kapkaupunkiin. Englannissa samaan aikaan matkaava Lars, jolla on perhe Tristanissa, mutta naisystävä Englannissa, saa lukea uutisen purkauksesta lehdestä. Hänellä on ollut pitkään vaikeuksissa päättää kenen kanssa ja missä hän saa elämäänsä jatkaa.

Kirjan kieli on kaunista ja kuvailevaa. Tapahtumapaikat on kuvailtu todenmukaisesti ja on helppo kuvitella millainen paikka Tristania on. Henkilöt sen sijaan ovat toki tarinan keskiössä, mutta ovat lukijalle hieman vaikeasti hahmotettavissa. Kirjassa on paljon hahmoja, jotka esiintyvät kappaleittain. Henkilöiden välisiin suhteisiin minun oli vaikea päästä sisään heidän määränsä vuoksi. Henkilöistä ei myöskään juurikaan puhuttu nimillä kirjan kappaleissa (otsikkoja lukuun ottamatta). Tämän vuoksi kokonaiskuvan saanti kirjasta oli mielestäni hieman haastavaa, eivätkä kaikki juonen tapahtumat ja syy-seuraussuhteet minulle auenneet.

Kirjan kanssa maistui ranskalainen pinot noir punaviini, Tussock Jumper. Väriltään viini oli tummahkon purppuraista, mielestäni tummempaa kuin rypäleeltä perinteisesti odottaisi. Tuoksussa oli marjaisuuden  lisäksi myös aavistus tammea. Maussa tammisuus tuli esille lähinnä tammisena  hapokkuutena. Tanniineja viinissä ei juuri ollut. Marjojen maku tulee voimakkaammin vastaan maun loppupuolella. Marjoista esiinnousevat puolukka ja karpalo ja marjaisuus on hieman näiden rypäleiden hillomaisuutta. Tammen maku varsin mieto tuoksussa olleeseen voimakkuuden verrattuna.

Kirjassa ja viinissä on molemmissa saman tyylistä, vaatimatonta hienostuneisuutta. Viini on kuitenkin kirjan tyyliä pehmeämpää ja helposti lähestyttämpää. Molemmista jää hyvä, joskin varsin lyhyt jälkimaku. Keskinäiselle sopivuudelle annan näille kolme ja puoli pistettä. Hyvin sopivat yhteen, mutta menevät myös erikseen.

Tristania
kirjoittanut Marianna Kurtto
Werner Söderstöm Osakeyhtiö
Helsinki 2017
331 sivua

Tussock Jumper
Pinot Noir 2015
Languedoc-Roussillon, Ranska
12,48€ (Alkosta marraskuussa 2017)

Toinen tuntematon (useiden kirjailijoiden novelleja)

Kotirintaman naiset - heidän arkensa, juhlansa, epätoivonsa ja uskonsa tulevaisuuteen. Pitkälti näistä teemoista koostuvat 22 kirjailijan novellit Tuntemattoman sotilaan takana olleista naisista. Vaikka novellit ovat erityylisiä ja keskittyvät eri ajanjaksoihin, niin kokoelmassa ne nivoutuvat hienosti yhteen keskenään. Aluksi suhtauduin hieman epäilevästi, miten näin laajan omalla hienolla tyylillään kirjoittavan kirjailijan tarinoista, saataisiin sopivanlainen kokonaisuus, mutta lopputulos on mielestäni hyvin onnistunut.

Kaikki novellit pohjautuvat johonkin Tuntemattoman sotilaan osaan (novelli alkaa lyhyellä lainauksella Linnan Tuntemattomasta sotilaasta) ja näistä osista kirjailijat ovat kehitelleet hyvin erilaisia naisten näkökulmia sotien taustoilla. Sisukkuus ja periksiantamattomuus ovat läsnä kaikissa novelleissa, suuressa osassa myös sodan aiheuttama valtava tuska on läsnä. Nämä ovat tosiasioita, joiden olemassa olon sota-aikaa elämätön tietää, mutta ei tietysti pysty kuin kuvittelemaan ajan kauheutta. Hieman jäin kuitenkin kaipaamaan toivoa, jota sota-aikanakin on ollut pakko olla. Elämässä on täytynyt tuolloinkin olla pieniä ilon pilkahduksia ja uskoa tulevasta. Mielestäni tämänlaista arkea löytyy Linnan Tuntemattomasta sotilaasta, ja sitä olisin kaivannut myös näihin novelleihin.

En osaa valita suosikki-novelliani näistä, kaikissa oli hyviä ja huonoja piirteitä, mutta tähän kokoelmaan kaikki sopivat hienosti. Teos on hieno kunnianosoitus 100-vuotiaalle Suomelle ja sen keksimisestä ja koonnista kuuluu kiitos Kirsi Pihalle. Kokoelma on myös hieno "jatkokertomus" uudelle Aku Louhimiehen ohjaamalle Tuntemattomalle sotilaalle. Kävin katsomassa ensin elokuvan (josta kovasti pidin) ja luin sen jälkeen tämän kirjan ja tämä hienosti lopetti tarinan auki jääneitä kohtia.

Kirjan kanssa maistoin Viini-lehden vuoden punaviiniksi valitsemaa italialaista Tommasi Crearoa. Viinin tuoksussa on kypsää hedelmää - lähinnä luumua ja rusinaa. Alkumaku on hedelmäisen pehmeä, sitten alkumakua vastaan nousevat terävät hapot. Viinissä on tanniineja, mutta ne ovat happoihin verrattuna pehmeät. Maussa on luumua ja nahkaisuutta sekä hieman paahteisuutta. Maistoin viiniä lehtipihvin ja sienikastikkeen kanssa.

Toinen tuntematon ja Tommas Crearo saavat yhteensopivuudelleen neljä pistettä. Molemmissa on tyylikkyyttä ja maku jatkuu pitkään. Jälkimaku on kuitenkin erilainen. Viinissä se on kepeän marjaisa ja "iloinen", kun kirjassa sen sijaan pohdiskeleva ja synkkä. Menevät siis hyvin yhteen, mutta käyvät myös erikseen.

Toinen Tuntematon
kirjoittanut: Laura Gustafsson, Joel Haahtela, Antti Heikkinen, Venla Hiidensalo, Mikko Kalajoki, Katja Kettu, Tommi Kinnunen, Tapio Koivukari, Juha-Pekka Koskinen, Tuomas Kyrö, Sirpa Kähkönen, Taina Latvala, Jenni Linturi, Laura Lähteenmäki, Mooses Mentula, Inka Nousiainen, Riikka Pulkkinen, Niina Repo, Minna Rytisalo, Petri Tamminen, Tuula-Liina Varis ja Hanna Weselius
Werner Söderström Osakeyhtiö
Helsinki 2017
376 sivua

Tommasi Crearo
Italia, Veneto 2014
Corvana Veronese, Oseleta, Cabernet Franc
18,98€ (Alkosta marraskuussa 2017)

Vasen ranta (kirjoittanut Tuomas Vimma)

Pariisilaista katu- ja luolajuoksua, uhkarohkeutta ja hillitöntä itseluottamusta sekä maisemilla ja ruoilla ja juomilla mässäilyä. Näistä tekijöistä koostuu Tuomas Vimman kahdeksas romaani Vasen ranta. Kirjan tyylistä tunnistaa heti kirjailijan, vaikkakin muutaman hänen ensimmäisen kirjansa överiäisyys ja älytön mässäilevä meininki tästä puuttuu. Olen kaikista lukemistani Vimman kirjoista pitänyt ja ne on lähes pitänyt ahmia parissa päivässä, vaikkakin niissä on paljon kohtia, jotka täydellisellä ylimielisyydelläään ärsyttävät. Toisaalta tämä lienee syy myös kirjojen vetovoiman taustalla.

Kirja kertoo suomalaisesta, Australiassa asuvasta naisesta, jonka kaukainen sisar yllättäen kuolee Pariisin terrori-iskussa. Siskoksilla ei, Alzheimeiria sairastavaa äitiä lukuun ottamatta, ole muita lähisukulaisia, joten Katariina lentää Pariisiin selvittämään kuolleen siskonsa asioita. Hän tutustuu boheemiin pariisilaiseen häävalokuvaajaan Maximeen ja pian heistä tulee muutamien käänteiden kautta Ranskan poliisin etsityimpiä henkilöitä. Heidän pakomatkansa kulkee aina Pariisin katakombien kautta Loiren alueen linnoihin saakka.

Aiemmissakin Vimman kirjoissa tapahtumat ovat liioiteltuja, mutta tämän kirjan lopussa ne muuttuvat mielestäni lähes mahdottomiksi. Eivät yliluonnollisiksi, mutta hahmojen reaktiot tapahtumiin eivät mielestäni ole aitoja ja se valitettavasti latistaa hieman kirjan lopun tunnelmaa. Hahmot sen sijaan ovat aitoja ja ennen kaikkea mielenkiintoisia. Kirjan alku ja keskiosa ovat mielestäni todella hyvät ja hienosti hänen tyyliinsä kirjoitetut, mutta viimeiset 50 sivua tuntuvat hätöikoidyiltä. Juoni ja loppuratkaisu sinänsä ovat hyvät, mutta kirjan pariisilainen fiilis ei jaksa kantaa loppuun saakka. Pariisissa varmaankin kymmenen kertaa vierailleena tapahtumapaikat (luolastoja lukuun ottamatta) ovat tuttuja ja kirjassa niin hyvin selitettyjä, että tuntuu paikka paikoin kuin itse olisi paikan päällä seuraamassa terrori-iskun jälkimaininkeja.

Kirjan kanssa maistoin ranskalaista, Provencen alueelta tulevaa La Mascaronne Fazioli punaviiniä. Sain vuosimallia 2012 olevan viinin jo keväällä lahjaksi, mutta kokonsa vuoksi (1,5L) sen maistaminen siirtyi hetkeen, jolloin maistajia oli useampia. Odotus onneksi kannatti. Viinissä oli pehmeät tanniinit ja sopivasti hapokkuttaa niin, että se maistui hyvin tunteja hautuneen lihapadan ja uunijuuresten kanssa. Viinin maussa oli marjaisuutta, mutta ei hillomaisuutta. Ilman ruokaa maku oli varsin vahva, mutta ruoan kanssa viinin aromit pehmenivät sopivasti ja sen yrttisyys ja tyylikkyys tuli esille. Viinin tyyli Vasen ranta - kirjan kanssa oli mielestäni liian hienostunut, mutta tyylikästä ranskalaista bistro-henkisyyttä molemmista sen sijaan löytyi runsaasti. Tämän vuoksi yhteensopivuudesta nämä saavat neljä pistettä. Tämä viini käy mielestäni loistavana esimerkkinä sille miten ranskalaiset viinit eroavat useista uuden maailman (esimerkiksi chileläisistä) viineistä oman tyylinsä perusteella. Suosittelen ehdottomasti maistamaan ja lähes yhtä suurella suosituksella lukemaan.

Vasen ranta
kirjoittanut Tuomas Vimma
Gummerus Kustannus Oy 2017
300 sivua

La Mascaronne Fazioli
Provence, Ranska 2012
79,00€/1,5L (Alkosta marraskuussa 2017)

Pohja (kirjoittanut Laura Gustafsson)

Aika ajoin lukulistalle sattuu kirjoja, jotka eivät ensimmäisellä lukukerralla aukene riittävästi. En osaa sanoa onko syynä kirja, lukija vai hetki jona lukija on kirjaa lukenut. Laura Gustafssonin Pohja-kirjan kohdalla hetki oli mielestäni kunnossa, mutta kirja ei minulle auennut. Tapahtumat sinänsä eivät olleet monimutkaisia, mutta en päässyt kirjan hahmojen sisään, kuten varmaan olisi pitänyt.

Pohja on kasvutarina. Tarinassa painitaan aikuistumisen, kehittymisen, vanhemmuuden, lapsuuden, ulkonäön ja itsetunnon parissa. Kirjan lauseet ovat kauniita, mutta kokonaiskuva ei valitettavasti itselleni auennut ensimmäisellä lukukerralla. Kirjan ollessa varsin ohut, voisin ottaa tästä haasteen ja lukea kirjan uudelleen. Kirjasta ei jäänyt negatiivista kuvaa, ehkä ennemminkin jäi olo, että se ei paljastanut itseään minulle. Toivottavasti palaan tähän kirjaan vielä, sillä paljon olen kehuja teoksesta kuullut.

Kirjan kanssa maistoin Wine Galleryn Suomi 100 valkoviinia. Kyseinen viini tulee Ranskan Bordeaux'sta ja siinä on Sauvignon Blancia ja Semillon -rypäleitä. Viini muistuttaa hyvin paljon toista Alkon Suomi 100 -sarjaan kuuluvaa myös Bordeaux'sta tulevaa ja samoista rypäleistä koostuvaa Carsinin valkoviiniä (Blanc de Carsin Suomi 100), jota maistoin Webstereiden kirjan kanssa muutama viikko sitten. Wine Galleryn viini on hieman hunajaisempaa ja aavistuksen pehmeämpää. Muuten tuoksussa ja maussa on paljon Sauvignon Blancin piirteitä sitruksisuutta ja herukkaa. Semillon-rypäle tuo todennäköisesti hieman aprikoosimaisuutta ja hunajaisuutta pehmentämään makua. Maistoin viiniä Suomi 100 -teemaisella illallisella ja tämän kanssa oli tarjolla mm. muikkuja, erilaisia kylmiä kaloja sekä suppilovahverokeittoa. Sopi loistavasti yhteen perinteikkäiden suomalaisten raaka-aineiden kanssa.

Viini aukesi helposti ja mauot olivat mielestäni hyvin tunnistettavissa, koska kirjan kanssa ei tällä ensimmäisellä lukukerralla käynyt samoin, niin näiden yhteensopivuudelle annan vain kaksi ja puoli pistettä. Molemmat ovat tyylikkäitä kokonaisuuksia, valitettavasti paljon tämän enempää en kirjaa pysty tulkitsemaan. Viiniä kannattaa ehkä maistaa mielummin hyvän ruoan kanssa.

Pohja
kirjoittanut Laura Gustafsson
Into Kustannus Oy
Helsinki 2017
141 sivua

Wine Gallery Suomi Finland 100
Bordeaux Blanc 2015
Sauvignon Blanc, Semillon
AC Bordeaux
14,99 (Alkosta marraskuussa 2017)

Musta tulee isona valkoinen (kirjoittanut Jani Toivola)

Rehellinen, avoin, ajatuksia herättävä, pohdiskeleva, rohkea... Jani Toivolan kirjaa "Musta tulee isona valkoinen" voi kuvailla hyvin monin adjektiivein. Kirja käy läpi kirjoittajansa tähän astista elämää kolmessa tasossa. Yhtenä kertomuksena on Toivolan tutustuminen isänsä puoleisiin kenialaisiin juuriin, toisessa osassa hän käy läpi elämäänsä aivan lapsesta vuoden 2016 loppupuolelle ja kolmannessa osassa tämän hetken Jani Toivola kommentoi ja taustoittaa menneen ajan tapahtumia. Mielestäni tämän tyylinen rakenne on hyvä ja sopii erityisesti elämäkertaan, joka vielä on kertojansa osalta keskeneräinen. Kirja on taitavasti kirjoitettu ja sen vetovoima kantaa loppuun asti.

Toivolan pohdinnat tummaihoisen, taiteilijan ja homon kokemasta syrjinnästä ja kiusaamisesta, ovat ajatuksia herättäviä. Uskon omaavani paljon samoja perusarvoja kuin Toivola mm. kaikkien yhdenvertaisuudesta - niin tumma- kuin valkoihoisten, homojen, heteroiden ja kaikkien tältä väliltä olevien. Kaikilla pitäisi olla yhtäläinen mahdollisuus toteuttaa itseänsä ja elää elämäänsä parhaalla näkemällään tavalla, ympärillä olevia ihmisiä ja luontoa toki kunnioittaen. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa elää tai rakastaa. Kaikki ovat ihmisinä aivan yhtä tärkeitä, niin pörssiyhtiöiden toimitusjohtajat kuin Intian slummeissa elävät. 

Olen Toivolaa hieman nuorempi ja pienestä sukupolvi-erostamme saattaa johtua, että olen aina kokenut Suomen avoimemmaksi ja suvaitsevammaksi kuin hän kirjassa esittää. En tarkoita, että vähättelisin Toivolan kokemuksia tai havaintoja, mutta itse en koe asioita ja ennakkoluuloja yhtä musta-valkoisina kuin hän. Huomasin pohtivani jossakin vaiheessa, kuka oikeastaan on "tavallinen suomalainen", joka ei jonkin "poikkeavuutensa" vuoksi joskus olisi kokenut jonkinasteista kiusaamista tai syrjimistä. Toki tummaihoisuus näkyy heti ulospäin, mutta sama koskee yli- tai alipainoa, silmälaseja tai vaikkapa kaljuutta, joiden vuoksi ihmettelyä ja jopa kiusaamista myös sanotaan esiintyvän.

Kirjan loppupuolella oli hieno Toivolan sitaatti: "Olen huomannut, että ei se useimminkaan ole maailma joka on minua vastaan; vaan olen itse itseni pahin jarru ja vihollinen." Tätä mietettä pitäisi ainakin minun itse aika ajoin pitää kirkkaampana mielessäni, kun sorrun valittamaan kohtaamiani hankaluuksia. Länsimaissa, jossa lähes kaikilla on mahdollisuus toteuttaa itseänsä ja elämäänsä halujensa mukaan, sorrutaan aivan liian usein valittamaan ja jopa masentumaan sellaisten ongelmien parissa, joita köyhemmissä maissa ei edes kunnolla tunnisteta. Jälleen en tarkoita vähätellä kenenkään ongelmia, mutta itsessäni huomaan välillä, että suhteellisuudentaju meinaa hämärtyä omien "ongelmieni" kanssa. Kun on katto pään päällä, ystäviä, perhettä ja rahaa niin, että seuraavan päivän ruoasta ei juurikaan tarvitse murehtia, ovat asiat jo varsin mallillaan.

Pohdintani menevät osittain kirjan käsittelemien aiheiden ulkopuolella, mutta kuten totesin, siinä käsitellään ihmisyyden peruskysymyksiä sellaisella laajuudella, että omaa ajatuksenjuoksua on välillä vaikea hillitä. Eikö usein sanota, että hyvän kirjan merkki on se, että se herättää ajatuksia? Tässä Toivolan kirja mielestäni onnistuu hienosti.

Kirjan kanssa ajatuksia herätti (jälleen) uusiseelantilainen Pinot Noir. Punaviini Mud House Central Otago Pinot Noir 2016 on väriltään rypäleekseen hieman tavallista purppuraisempaa ja täyteläisempää. Viinin tuoksussa on metsäistä marjaa, lähinnä puolukkaa, mutta marjan tuoksu ei ole kovin hallitseva. Marjaisuuden lisäksi tuoksussa on mielestäni nahkaisuutta. Viinissä on nuorta hapokkuutta ja aavistus tanniinisuutta. Maussa on puolukkaa ja karpaloa sekä aavistus tammisuutta. Viini on kohtalaisen kevyttä ja nuoren terävää. Central Otagon alue sijaitsee Uuden Seelannin eteläisen saaren keskiosien paikkeilla. Tällä kertaa viini maistui pinaattipastan ja peston kanssa sekä parmesanin kanssa. Mahdollisesti grillattu kana olisi vielä ollut hyvä lisä annokselle ja viinille.

Kirjassa ja viinissä on paljon samoja piirteitä. Kirjan terävyys sopii hyvin yhteen nuoren punaviinin kanssa. Viini ei myöskään ole aivan kaikista tyypillisintä Pinot Noiria, joten tämän perusteella käy myös hyvin yhteen epätasa-arvoa käsittelevän teoksen kanssa. Yhteensopivuudelle annan neljä ja puoli pistettä. Suosittelen molempia erityisesti yhdessä, mutta erikseen ovat myös kokeilemisen arvoisia.

Musta tulee isona valkoinen
kirjoittanut Jani Toivola
Kustannusosakeyhtiö Siltala
Helsinki 2016
266 sivua

Mud House
Pinot Noir 2016
Central Otago, Uusi-Seelanti
16,50€ (Alkosta marraskuu 2017)

Annoin sinun mennä (kirjoittanut Clare Mackintosh)

Perienglantilainen dekkari Annoin sinun mennä on koukuttavaa luettavaa. Tapahtumat sijoittuvat pääasiassa Walesin maaseudulle meren ääreen. Kirjassa on havaittavissa sama ihana englantilainen tunnelma kuin useissa television brittidekkareissa. Kirjailija Clare Mackintosh on entinen poliisi ja tämä dekkari perustuu osin vanhaan oikeaan poliisin tutkintatapaukseen, jota hän on ollut mukana tutkimassa.

Pidin kirjasta hyvin paljon. Pieni poika kuolee tahallisen yliajon seurauksena ja ajaksi epäilty pakenee tekoa maaseudulle ja yrittää aloittaa uutta elämää siellä. Menneisyys kuitenkin lopulta löytää hänet ja hyvän dekkarin tapaa tapahtumavyyhti lopulta selviää useiden jännittävien käänteiden kautta. Kirja on paikoin varsin jännittävä, mutta ei kuitenkaan liian raaka. Tekstistä välittyvä henki on aidontuntuinen ja uskottava. Kirjassa kulkee kaksi juonta vierekkäin, mutta tämä selviää lukijalle vasta kirjan puolessa välissä. Hieman jäin kaipaamaan selitystä sille, miksi kirjan todellisesta pahiksesta on kehittynyt sellainen kuin hän on. Harva ihminen yksinkertaisesti on syntyessään suoraan paha, vaan taustalta löytyy usein altistavia tekijöitä mm. väkivaltaisuudelle. Muut kirjan henkilöt sen sijaan tuntuivat aidoilta ja heidän tekemisensä perustelluilta.

Vaikka kirjan sivumäärä on reilu 400, luin sen muutamassa illassa, enkä millään olisi malttanut jättää lukemista kesken. Ihana tunne, jota ei ole vähään aikaan lukemieni kirjojen parissa tullut. Kirja oli varsin näyttävästi esillä parin viikon takaisilla Helsingin kirjamessuilla ja kirjastossa sen varausjono on myös pitkä.  Mielenkiinnolla jään odottamaan päätoimiseksi kirjailijaksi siirtyneen Mackintoshin seuraavaa teosta.

Tämän kirjan kanssa juomaksi valikoitui yksi Alkon Suomi 100 -viineistä. Tätä viiniä olen viime vuoden lopulla kerran maistanut ja muistikuvani siitä olivat hyvät eli odotukset olivat korkealla myös tällä toisella "virallisella" maistelukerralla. Ranskan Bordeaux'sta tuleva punaviini on väriltään tummaa ja syvää. Sen tuoksussa on savuista marjaisuutta ja lyijykymää. Maussa on hapokkuutta ja tummaa marjaa sekä edelleen lyijykynää. Tanniinit ovat varsin maltilliset ja pehmeät. Viinin jälkimaussa tammisuus hieman puskee makuuni liikaa läpi. Tämä mielestäni varsin yleinen piirre niille tuon alueen viineille, joita olen maistanut. Viini on kokonaisuutena hyvä, mutta vaatii ehdottomasti ruokaa vierelleen, kuten usein Bordeaux'n viinit. Itse maistoin viiniä Sallan paahtopaisti poron ja puolukkakastikkeen sekä paahdettujen punajuurten kanssa. Lähes kympin arvoinen yhteensopivuus kyseisen hyvin suomalaisen ruoan kanssa.

Viinin ja kirjan yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Kirjasta ei löydy mielestäni samaa tyylikkyyttää kuin viinistä. Näiden välillä havaittavissa ero, joka yleisestikin koskee Ranskaa ja Britanniaa. Näiden kahden arvottaminen keskenään paremmuusjärjestykseen ei onnistu, mutta tyylissä ja yleisessä fiiliksessä maiden välillä on eroa - ja sama ero mielestäni myös kirjan ja viinin välillä. Molemmat kuitenkin yksinään todella hyviä ja mielenpainuvia, eikä niiden keskinäinen yhdessä olo tilannetta huonontanut, mutta ei kyllä välttämättä parantanutkaan.

Annoin sinun mennä
kirjoittanut Clare Mackintosh
Alkuperäisteos I let you go
Suomentanut Päivi Pouttu-Delière
Gummerus Kustannus Oy
Helsinki 2017
418 sivua

Rouge de Carsin Suomi Finland 100
Merlot, Cabernet Franc, Malbec, Cabernet Sauvignon
AC Cadillac Cotes de Bordeaux, Ranska 2015
14,96€ (Alkosta marraskuussa 2017)

Mannerheim ja saksalainen suudelma (kirjoittanut Juha Vakkuri)

Mannerheim ja saksalainen suudelma -teokseen olen tutustunut kolmea kautta. Ensin kävin Helsingin kirjamessuilla kuuntelemassa Vakkurin haastattelua kirjaa ja Mannerheimia koskien, sitten luin kirjan ja nyt viimeisimpänä kävin Helsingin Kaupunginteatterissa katsomassa kirjasta tehdyn näytelmän. Kuten joku blogin lukija on saattanut huomata, olen viimeisen vuoden aikana lukenut useamman Vakkurin teoksen. Oma kiinnostukseni hänen teoksiin on lähtöisin kiinnostavista ja innostavista Afrikan matkakertomuksista.

Tämän teoksen myötä Vakkuri on keskittynyt aivan uuteen aihepiiriin, eli Suomen presidenttinäkin toimineeseen Mannerheimiin. Viime vuonna luin pari Mannerheimista kirjoitettua epävirallista elämäkertaa ja kävin hänen syinnyinkodissaan Louhisaaren kartanossa sekä Helsingin Kaivopuistossa sijaitsevassa Mannerheim-museossa. Ilman näitä "pohjatietoja", olisi kirjasta todennäköisesti useampi kohta jäänyt hieman hämärän peittoon. Vakkurin teos pohjautuu tositapahtumiin, mutta kirjailija on ottanut paljon vapauksia tapahtumien yksityiskohdista kertoessaan. Kirjan tyylistä tulee mieleeni paikka paikoin viime vuotisen Finlandia palkinnon voittanut Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista. Taustalla tositapahtumat, mutta kirjailija jatkanut tätä omaan, hieman kepeään tyyliinsä.

Kirja on jaettu kahteen osaan eli näytökseen. Vakkurihan on teosta kirjoittaessaan tiennyt, että siitä tehdään näytelmä Suomi 100 -juhlavuotena. Ensimmäinen osa keskittyy aikaan Suomen itsenäistymistä seuraavaan vuoteen. Tähän ajanjaksoon sijoittuu mm. kansalaissota ja sen lähitapahtumien selvittäminen ja Suomen kansan uudelleen yhdistäminen. Maailmalla puolestaan ensimmäinen maailmansota loppui ja erityisesti Euroopan valtioita muotoiltiin uudelleen. Yksityiselämänsä puolella Mannerheim tapasi yhden tärkeän elämänsä rakkauden eli Kitty Linderin. Kirjassa on kaksi kertojaa Mannerheim ja hänen virallisen elämäkertansa kirjoittanut eversti Aladár Paasonen.

Toisessa osassa Suomi pohtii asemaansa maailmassa juuri ennen toisen maailmansodan syttymistä. Sodan sytyttyä se hakee asemaansa Euroopassa ja kumppaneita sodassa. Maan hyökätessä jatkosodassa Venäjälle on Mannerheimilla merkittävä rooli Suomen sotapäällikkönä ja myöhemmin presidenttinä Saksan, Venäjän, Iso-Britannian, Ruotsin ja Yhdysvaltojen puristuksessa. Kirjassa ensimmäinen ja toinen osa olivat mielestäni luonnollista jatkumoa ja loppu oli selkeä ja kokosi yhteen sopivalla tavalla tapahtumat. Näytelmän ensimmäinen osa kirjallisine tehosteineen oli mieleeni, mutta toinen keskittyi liiaksi sotaan. Loppu olisi vaatinut mielestäni samantapaisen summaamisen kuin kirjassa oli. 

Kirjasta löytyy politikointia ja kertomusta sotilasvallanjohtamisesta. Siinä on Suomen ja maailmanhistoriaa, hieman romantiikkaa ja se on erinomainen kertaus tärkeistä tapahtumista satavuotiaan maamme historiassa. Tämän vuoksi kirjan pariksi valikoitui Alkon Suomi 100 -sarjaan kuuluva rosee kuohujuoma. Valkia on suomalainen hedelmäkuohuviini. Se on puolikuiva, mielestäni enemmän kuiva kuin makea. Tuoksu on hyvin marjainen ja erityisesti mustikka tuntuu tuoksussa. Tästä johtuen makuelämyksen odottaa olevan varsin makea - samoin väri ja viinin olemus lasissa viittaavat tähän. Mausta löytyy suomalaisten marjojen kimaraa - on vadelmaa, mustikkaa, mansikkaa ja viinimarjaa. Lisäksi on hieman sitruksisuutta tuomassa hapokkuutta. Viini soveltuu mielestäni erinomaisesti aperitiiviksi tai aterian päättäväksi kuivaksi kuohujuomaksi. Mielestäni viini maistuu parhaiten yksinään - sen monimuotoisuuteen ei itselleni tullut mieleen yhdistää mitään muuta ruokaa.

Sekä viinissä että kirjassa on aisittavissa suomalaisuutta, toisaalta juroutta, mutta toisaalta pienen kansan kekseliäisyyttä. Kirjan historialliset tapahtumat ja sodan läsnäolo vaatisivat ehkä hieman vakavampaa juomaa, mutta eivät nämä mikään aivan hassu yhdistelmä keskenäänkään ole. Annan näiden yhteensopivuudelle kolme ja puoli pistettä.

Mannerheim ja saksalainen suudelma
kirjoittanut Juha Vakkuri
Like Kustannus Oy
Helsinki 2017
246 sivua

Valkia 100
Suomi
19,98€ (Alkosta marraskuussa 2017)

Musta Joutsen (kirjoittanut Nassim Nicholas Taler)

Musta Joutsen - erittäin epätodennäköisen vaikutus, oli rehellisesti itselleni liian haasteellinen kirja. Kirjan perusajatus mustista joutsenista, eli tapahtumista, jotka ovat hyvin ennalta arvaamattomia ja lähes mahdottomia ennustaa, mutta kuitenkin seurauksiltaan yhteiskunnalle mullistavis, on kirjan alussa selitetty selkeästi. Tämän jälkeen kirjailija käy luku luvulta läpi, hienoa terminologiaa käyttäen, mustien joutsenten esiintymistä eri paikoissa ja eri aikakausina sekä erilaisilla tasoilla. Monin kohdin niin, että en ilman suurta pohdintaa aina ymmärrä mikä on kirjailijan ajatuksen taustalla.

Mitä taas ajatukseen mustista joutsenista tulee, niin itse kullekin tekee hyvää pohtia ajoittain maailmaa laajemmalta kannalta ja filosofisesti. Mielestäni kuitenkin, jotta yhteiskunta pysyisi toimivana, ei tällaiseen ajatusmaailmaan pidä juuttua liiaksi. Olen varmaan hyvin pessimistinen. tosikko ja mielikuvitukseton, mutta en osaa lähteä kehittelemään kovin suurta mullistusta koskevaa yhteiskuntajärjestyksen muutosta. Tämä ei toki tarkoita, etten arvostaisi muiden vastaavaa ajatuksenjuoksua ja päättelykykyä. Ehkä kuitenkin olen kohtalaisen tyytyväinen nykyiseen järjestelmään ja haluan tyypillisen ihmisen luonteen mukaan kulkea laput lähes kokonaan silmillä muun ihmisjoukon mukana.

Kirjan lukemiseen minulla kului aikaa pari viikkoa. Välissä luin kyllä pari tähän verrattuna helppoa ja kevyttä teosta, jotta lukusuorituksen jaksoi viedä loppuun. Paikka paikoin kirjan teksti oli kevyehköä, mutta taustalla kulkevat suuret ajatukset, olivat kuitenkin sen verran raskaita ja monitahoisia, että aivan iltalukemiseksi sängyssä tämä kirja ei käynyt. Tai kävi, jos halusi nukahtaa mahdollisimman nopeasti.

Haastavan kirjaan voisi katsoa tarvitsevan parikseen haastavan viinin. Minulla kirjan pariksi valikoitui chileläinen kevyehkö punaviini Cono Sur Reserva Pinot Noir. Viini on väriltään  hyvin tummaa pinot noiriksi. Tuoksussa on runsaasti kirpeää marjaa ja nahkaisuutta. Viinin maussa on havaittavissa karpaloa ja metsäisyyttä ja hieman jopa paahteista palaneisuutta. Vaikka viini tulee Chilessä on siinä mielestäni italialaisen viinin keveyttä ja voisin kuvitella sen sopivan hyvin vaikka kevyen pasta bolognesen pariksi. Viinissä on runsaasti hapokkuutta mutta ei tanniineja. Itse maistoin sitä karitsan entrecoten ja punaviinisuppilovahverorisoton kanssa. Kävi yhteen myös raskaamman ruoan pariksi.

Pidin viinistä, sillä se oli helposti nautittavaa. Maut olivat kohtalaisen selkeitä ja tuttuja. Kirja ei tätä ollut, mutta toisaalta nämä olivat toisilleen, hieman yllättäen, vastakohtien kautta onnistunut yhdistelmä. Haastava kirja tai viini ei välttämättä kaipaa rinnalleen samanlaista paria. Sama pätee muuten ruoan ja viinin yhdistämiseen. Yhteenkuuluvuudelle annan neljä pistettä. Erilaisuuden ollessa tässä yhdistelmässä hyve, olisi jokin yhteinen punainen lanka kuitenkin nostanut pisteitä.

Musta joutsen - erittäisen epätodennäköisen vaikutus
kirjoittanut Nassim Nicholas Taleb
suomentanut Kimmo Pietiläinen
Terra Cognita Oy
Helsinki 2013
446 sivua

Cono Sur Single Vineyard Block 21
Pinot Noir
San Antonio, Chile 2016
14,99€ (Alkosta lokakuussa 2017)

Niin monta Mount Everestiä (kirjoittanut Diana ja Victoria Webster)

Niin monta Mount Everestiä on äidin ja tyttären yhteinen teos lähinnä tyttären elämänvaiheista. Tytär Victoria, perheensä kesken Spratty, sai todennäköisesti syntyessään CP-vamman ja sen vaikutukset ovat olleet aina vahva osa hänen elämäänsä. CP-vamma ei kuitenkaan ole estänyt häntä kouluttautumasta aina peruskoulun läpi lukioon ja sieltä edelleen lääketieteellisestä valmistumiseen.

Kirjan alkuosan on kirjoittanut Diana Webster ja se lähtee liikkeelle Victorian syntymisestä. Äidin osuus on varsin realistista kerrontaa, siinä ei missään nimessä haeta syyllisiä tai kaivata myötätuntoa. Äidille tyttären sairaus ja tämän elämän ohjaaminen mm. oikeanlaisen koulun pariin on haaste, jonka hän on päättänyt selättää. Mahdollisiin virheratkaisuihin ei jäädä märehtimään, vaan eteenpäin etsitään parempi ratkaisu. Kerronan läpi välittyy rauhallisuus ja varmuus siitä, että asiat aina järjestyvät tavalla tai toisella.

Kirjan toisessa osassa elämästään, erityisesti peruskoulun jälkeisestä ajasta, kertoo Victoria. Hänen kertomansa kuvastaa mielestäni hienosti opiskelija-aikaa 1970-luvun Suomessa, Ruotsisssa ja Britanniassa. Tytär ei ole terästä, vaan häneen vammastaan johtuvat epäilyt hänen mahdollisuuksiinsa pärjätä erilaisten koulutusten parissa, saavat hänet pohtimaan omia mahdollisuuksiaan uransa lisäksi myös elämässä. Hän tiedostaa, että esimerkiksi kirurgin työ ei ole hänelle mahdollista, mutta moneen muuhun tehtävään lääketieteen alalla hän sen sijaan soveltuu todella hyvin, vaikka epäilijöitä asialle riittää. Eihän "tervekään" ihminen pysty kaikkea tekemään. Harvasta meistä esimerkiksi on oikeasti sekä lentäjäksi, lääkäriksi, että vaikkapa levyseppähitsaajaksi - ja hyvä niin.

Pidän kirjan henkimästä loistavasta asenteesta, jossa Britanniasta Suomeen 1950-luvulla muuttanut perhe tuntuu säilyttävän optimisminsa, vaikkei se aina tuon ajan Suomen ilmapiirissä mm. vammaisia kohtaan ole millään saralla helppoa. Webstereiden perheen elämään on sisältynyt paljon epäonnea ja järkyttäviäkin tapahtumia. Menneiden muuttaminen ei ole kuitenkaan mahdollista, vaan on keskityttävä nykyhetkeen ja pidettävä oma asenne oikeana. Periaate, jota itsekin on aika ajoin pyrittävä itselleen muistuttamaan. 

Kirjan teksti on helposti soljuvaa ja sen lukee muutamassa illassa. Vaikka aihe on vakava, jää kirjasta hyvä mieli. Vammaisuuden käsittelyn lisäksi se on mielestäni myös hyvä teos, brittiläisen perheen elämästä 1950-luvusta eteenpäin Suomessa, ja kansainvälisyydestä, jota jo tuolloin tuntui maastamme onneksi löytyvän.

Kirjan kanssa maistoin Suomi 100 -sarjaan kuuluvaa valkoviiniä Ranskasta. Blanc de Carsin Suomi Finland 100 2016 on raikas ja kohtalaisen hedelmäinen viini, joka maistuu yhteen monen ruoan kanssa. Sen tuoksu on hento , mutta siitä löytyy sitruksisuutta ja herukkaa. Viinin maussa on hieman omenaa ja todennäköisesti semillon rypäleen tuomaa hunajaisuutta. Viini koostuu Bordeaux'n alueelle tyypillisistä valkoisista rypäleistä Sauvignon Blancista ja Semillonista. Kirjan lisäksi viini maistui graavisiian ja suolasienitäytteisten ruisnappien kanssa.

Sekä kirjasta että viinistä löytyy klassista tyylikkyyttä. Kirjassa on kaunista herkkyyttä, eikä se yritä olla muuta kuin mitä se rehellisesti on. Se on helppo lukea ja siitä jää hyvä mieli. Sama juttu viinin kanssa. Juominen on nautinto ja jälkimaun pehmeä raikkaus on hyvä. Kumpikaan ei pyri alansa huipuksi, mutta yhdessä toimivat loistavasti. Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle pisteitä siis neljä ja puoli!

Niin monta Mount Everestiä
kirjoittanut Diana ja Victoria Webster
englanninkielinen alkuteos So Many Everests
suomentanut Aki Salmela
Kustannusosakeyhtiö Tammi  2011
281 sivua

Blanc de Carsin Suomi Finland 100
Bordeaux, Ranska 2016
Semillon, Sauvignon Blanc
12,49€ (Alkosta marraskuu 2017)

Melania Trump tämän ajan tuhkimotarina (kirjoittanut Pozar ja Omerza)

 Melania Trump on tullut erityisesti tutuksi Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin puolisona. Maailmalla Melania Trump varsin huonosti tunnettu. Hänellä tiedetään olevan urheilija- ja mallitaustaa - ja että hän on syntyjään Sloveniasta, mutta siinä oikeastaan kaikki. Donald Trumpin ollessa hyvin kiistelty ja vaikeasti ymmärrettävä persoona, olen muutaman kirjan lukenut häneen liittyen. Ne eivät ole onnistuneet juurikaan mitään uutta paljastamaan Yhdysvaltain 45.presidentistä. Päätin yrittää tutustumista hieman eri vinkkelistä, eli lukemalla kirjan hänen nykyisestä vaimostaan.

Kirjan on kirjoittanut kaksi slovenialaista oman alansa vaikuttajaa. Teoksessa he keskittyvät lähinnä Melania Trumpin perheeseen, tämän lapsuuteen ja nuoruuteen. Kirja on aivan uusi, mutta tiedot Melaniasta presidenttikampanjassa tai presidentin puolisona ovat varsin vähäiset, eivätkä tarjoa mielestäni mitään uutta siihen, mitä media on jo uutisissaan kertonut. Teoksen luoma kuva varsinkin nuoruuden ajan Melaniasta (alkuperäinen nimi Melanija Knavs) on varsin neutraali, mutta Melanian muutettua Yhdysvaltoihin ja yrittäessään pyristellä eroon slovenialaisuudestaan, on kirjasta havaittavissa kritiikkiä. Kritiikki tarttuu kyllä lukijaankin, sillä Donald Trump on vieraillut Sloveniassa ainoastaan kerran - ja tuolloin hyvin pikaisesti vain muutaman tunnin ajan. Myöskään Melania Trump ei ole kotimaassaan muuttonsa jälkeen ilmeisesti moneen kertaan käynyt, ja heidän poikansa Barron ei ole äitisä kotimaassa koskaan vieraillut.

Kirja on hieman poukkoileva ja toistaa samoja asioita muutamaan kertaan. Tämä tuntuu huolimattomalta kirjoittamiselta, mutta hyvä puoli on, että kirja on helposti luettavaa, eikä sen ajatukseen keskittyminen vaadi turhaa keskittymistä. Kirjoittajat tuntevat hyvin Slovenian ja sen kulttuurin, mutta Yhdysvallat on heille haasteellinen ja kirjasta välitty useissa kohdin, että heidän tietonsa mm. maan hallinnosta ovat varsin puutteelliset.

Kirja ei onnistu paljastamaan Melaniasta mitään uutta ja radikaalia. Monia pieniä seikkoja mm. hänen Yhdysvaltoihin töihin tulemisesta ja menestymisestä mallimaailmasta kirja arvuuttelee, mutta edes kirjoittajat eivät tunnu uskovan siihen, että tämän hetkiset julkiset tiedot asioista, ovat välttämättä oikeita ja totuudenmukaisia. Melania Trump pysyy siis samanlaisena mysteerinä kuin miehensä. Vaikka nämä kaksi henkilöä ovat paljon julkisuudessa - molemmat olleet jo vuosikymmeniä - en heidän ajatuksen juoksuunsa ja logiikkaansa pääse mukaan.
 
Melania Trumpia käsittelevän kirjan kanssa maistui luonnollisesti slovenialainen viini. Näiden valikoima Alkossa on muuten varsin vähäinen ja näistä muutamasta, tällä hetkellä hyllystä löytyviä yksilöitä on sitäkin vähemmän. Maistamani valkoviini on väriltään hieman helmeilevän kellertävää. Sen tuoksussa on sitruunaa ja vihreää hedelmää sekä aavistus hunajaa. Ensivaikutelma maun perusteella muistuttaa hieman Rieslingiä sitruksisuuden ja hienoisen öljymäisyytensä vuoksi. Viinissä on kuitenkin runsaasti hapokkuutta ja sitruksista hedelmäisyyttä. Viinin kokonaisuus ei ole kovin selkeä, mutta mielenkiintoinen tuttavuus kuitenkin. Tuoksu, alku- ja jälkimaku tuntuvat kaikki poikkeavan merkittävästi toisistaan. Kaikki ne ovat kuitenkin hyviä ja selkeitä. Viini maistui kirjan lisäksi hyvin myös lammasmakkaran ja ruusukaali-paprika sekoituksen kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Molemmista löytyy runsaasti moniulotteisuutta ja erilaisia näkökulmia. Kokonaisuus ei kuitenkaan ole selkeä ja loppujen lopuksi sekä kirja että viini unohtuvat nopeasti.

Melania Trump
Tämän ajan tuhkimotarina
kirjoittanut Bojan Pozar ja Igor Omerza
suomentanut (englannin kielestä) Päivi Paju
Minerva Kustannus Oy
Helsinki 2017
298 sivua

Puklavec Gomila Exclusive
Furmint
Slovenia 2013
12,99€ (Alkosta lokakuussa 2017)

Talous ja utopia (kirjoittanut Sixten Korkman)

Talous ja utopia on hieman oppikirjamainen teos, jossa Sixten Korkman käy läpi makrotalouden ilmiöitä. Teksti on selkeää ja ymmärrettävää. Asiat ovat pääsääntöisesti hyvin ymmärrettävissä, vaikka talouteen liittyvät asiat olisivat lukijalle hieman hakusessa.

Mikäli talous ei lukijaa alunperinkään kiinnosta, ei tämä teos mielestäni, saa intoa aihetta kohtaan heräämään. Kirjan välityksellä syntyy kuitenkin kuva, että talousasiat eivät loppuen lopuksi mitään ydinfysiikkaa ole, vaan ilmiöiden taustalla on selkeitä syy-seuraussuhteita. Loppujen lopuksi talouden nousu- ja laskukausiin vaikuttavat aivan tavallisten tallaajien tekemiset. Näitä tekemisiä talouteen perehtyneet sitten tulkitsevat erilaisin tavoin. Ja pääosin näiden tulkintojen pohjalta tehdään kansallisia ja kansainvälisiä talouspoliittisia ratkaisuja.

Korkman on hyvinvointivaltion kannattaja ja puolestapuhuja, mutta teksti on kiihkotonta ja pyrkii olemaan kohtalaisen puolueetonta. Kirjasta paistaa läpi huolestuneisuus siitä, että kansalaiset eivät tiedä ja eivät ole oikein kiinnostuneita taloudesta. Tämä on kirjoittajasta sääli, sillä talouspolitiikassa tehtävät ratkaisut (ja ratkaisijat ovat kansan vaalien kautta valitsemia) vaikuttavat kaikkien elämään ja varallisuuden kehitykseen.

Kirja on muutaman vuoden vanha ja sen kirjoittamisen aikaan Suomi on ollut varsin syvässä lamassa. Nyt pienen talouskasvun alettua ja toivon näkyessä myös talouden tulevaisuudessa, eivät Korkmanin tulevaisuuden ennusteet ole onneksi täysin (ainakaan vielä) toteutuneet, vaan taloutta tarkemmin tuntemattomalle tuntuu, että nousu on alkanut hieman samoin perustein kuin aina.

Itse koin kirjan keskeisimmäksi hyödyksi sen, että se kertasi hieman, osin jo varsin tuttuja, talouden lainalaisuuksia ja toisaalta painotti jälleen kerran aiheen seuraamisen tärkeyttä. Mikäli koet, että talouden tuntemisen perusteet ovat hieman hakusessa, on tämä teos oiva väline muistin virkistämiseen. Tämän luettua on varmasti helpompi ymmärtää myös julkista keskustelua aiheesta. Asiat voivat tuntua monimutkaisilta, mutta loppupeleissä, talouden ydin on onneksi kuitenkin varsin yksinkertainen ja toimintalogiikalta johdonmukainen.

Kirjan kanssa maistoin Frankfurtin lentokentältä ostamaani ranskalaista Bordeauxn alueelta peräisin olevaa Chateu Magnol punaviiniä. Viini on kolmen rypäleen sekoite (48% Merlot, 40% Cabernet Sauvignon ja 12% Cabernet Franc) Bordeaux'n vasemmalta rannalta. Viini on väriltään varsin tummaa, mutta ei kuitenkaan kovin syvää. Viinin tuoksussa lämmintä marjaa, erityisesti luumua. Maku on pehmeä ja marjaisa. Maussa myös hieman kuivattua marjaa. Viinissä on pehmeät tanniinit ja hieman hapokkuutta. Jälkimaku on pitkä. Väri, tuoksu ja maku luovat selkeän kokonaisuuden. Kirjan lisäksi viini maistui sienisen burgundin padan kanssa.

Viinin ja kirjan yhteensopivuudelle annan kolme ja puoli pistettä. Molemmista paistaa vahva oman asian osaaminen ja edustaminen. Molempien jälkimaku myös kantaa pitkälle. Kirja on mielestäni hieman kuivahko viinin marjaisaan makumaailmaan ja keveyteen verrattuna. Tämä laskee yhteispisteet muuten lähelle viidestä yltäneestä yhteensopivuudesta. Hyvät yhdessä, mutta lähes yhtä hyvät myös erikseen.

Talous ja utopia
kirjoittanut Sixten Korkman
Docendo Oy 2015
Saarijärven Offset Oy
264 sivua

Chateau Magnol
Haut-Medoc 2014
Bordeaux, Ranska
Merlot, Cabernet Sauvignon, Cabernet Franc
hinta noin 15€ Frankfurtin lentokentältä toukokuussa 2017

Oneiron (kirjoittanut Laura Lindstedt)

Laura Lindstedtin Oneiron voitti Finlandia palkinnon vuonna 2015. Voittaja-kirjan raadin ehdotuksista valitsi tuona vuonna Hector. Loppuvuodesta Finlandia-palkinnosta kilpailevat kirjat nousevat puheenaiheeksi, joten päätin tutustua hieman jo aiempien vuosien voittajiin, joista moni jäänyt itseltäni lukematta. Oneiron on Lindstedtin toinen romaani.

Kirja antoi pitkästä aikaa erilaisen, mutta mielenkiintoisen lukuelämyksen. Alun varsin raju erotiikka pehmeni ja lopulta seksuaalisuudella ei mielestäni kirjassa kovin suurta merkitystä ollutkaan. Toisaalta pidin siitä, että alku oli kohahduttava, mutta ehkä koko kirjan pari päivää sitten loppuun lukeneena, se tuntuu hieman irtonaiselta ja muuhun tyyliin sopimattomalta.

Kirjassa seitsemän naista käy läpi kohtalonsa ja kuolemansa hetkenä, jolloin he ovat kuoleman ja kadotuksen (tai miksi tätä kokonaista universumista häviämistä kukin haluaakin nimittää) välisellä alueella. Kirja pitäisi varmaan lukea vähintään kahteen kertaan, jotta sen tarinan yksityiskohdat aukeaisivat kunnolla - sen verran monta kerrosta siinä kulkee samanaikaisesti. Kerroksellisuus tämän teoksen kohdalla kuitenkin vain positiivinen seikka, sillä se haastaa lukijaa, eikä tuo asioita eteen valmiiksi pureskeltuina, kuten niin moni asia nykyään kuluttajille tunnutaan tarjoilevan.

Päähenkilöt tulevat aivan eri kulttuurialueilta ja heidän kohtalonsa on hienosti saatu kehitettyä lehtiuutisten lomaan. Yhden kertomuksen naishahmon kohtalo liittyy tiiviisti aivan etelä-Saksaan sijoittuvaan Berchtesgadeniin ja Kotkanpesään, jossa kävin edelliskesänä. Myös toisen hahmon kotipaikka Afrikan Beninissä on tullut itselleni tutuksi tässäkin blogissa käsiteltyjen Vakkurin teosten kautta. Tämä luo hahmoihin tuttuutta ja tekee muuten abstraktista tarinasta todentuntuisempaa. Kirjan kieli on kaunista ja näinkin "taiteelliseksi" kirjaksi se etenee kohtalaisen soljuvasti. Tämän tyylilajin kirjoja ei voi lukea montaa putkeen, mutta yksi silloin tällöin haastaa ihanasti.

Kirjan kanssa maistoin vuoden viinit 2017 hanaviinipakkaus-osiossa voittanutta Faustinon Tempranilloa. Olen samaa viiniä ennenkin maistanut, ja muistikuvani siitä pitivät hyvin paikkansa. Kyseessä mielestäni hyvä ja laadukas perusviini, joka sopii useammankin erilaisen ruoan ja tilaisuuden kanssa. Väriltään viini on kohtalaisen täyteläisen väristä, mutta liikkuu kuitekin kevyesti lasissa. Tuoksussa on marjaisuutta ja yrttiä. Suutuntuma on aluksi pehmeä, mutta muuttuu pian varsin hapokkaaksi, toisaalta hapokkuus myös katoaa nopeasti. Tämän jälkeen suuhun jää pehmeä tanniinisuus.  Makumaailmasta löytyy tummien marjojen ja puolukan lisäksi lyijykynää ja yrttisyyttä. Viini maistui perinteisen kinkkuparsakaalipiirakan kanssa.

Yhteispisteinä annan näille kolme. Molemmat ovat parempia erikseen, mutta käyvät kyllä yhteenkin. Tasoltaan kirja ja viini ovat samanlaisia, mutta tyyleiltään eroavat kyllä mielestäni merkittävästi. Kirjassa on terävyyttä ja haastavuutta ja se puuttuu tästä selkeärakenteisesta viinistä. Kirjan lennokkuus tarvitsisi parikseen ehkä jonkin hieman hyökkäävämmän tai hyvin erikoisen makumaailman omaavan viinin. Tämä, kylläkin muuten hyvä viini, on sille aivan liian tavallinen. Viini sopii paremmin vaikka sen kinkkupiirakan pariksi kuin tälle kirjalle.

Oneiron
kirjoittanut Laura Lindstedt
Teos, painattanut Bookwell Oy Juva 2015
432 sivua

Faustino
Tempranillo
Espanja
32,90€/hanapakkaus 3L (Alkosta syyskuu 2017)