Kutsu minua nimelläsi (kirjoittanut André Aciman)

André Acimanin kirja on saanut paljon kehuja eri arvostelijoilta ja lukusuosituksia kirjablogeissa. Näiden tekijöiden vuoksi odotukseni olivat korkealla, kun tartuin kirjaan. Nyt kirjan luettuani mielipiteeni siitä on hieman kaksijakoinen. Kirja on ennakkoluuloton ja siinä on useita hyvin koottuja kohtauksia.

Kirja ei onnistunut itselleni muodostamaan kunnollista kokonaisuutta, eikä siksi myöskään oikein kirjan lukeminen missään vaiheessa lähtenyt innosta puhkuen käyntiin. Kirjan tarina alkaa Italiasta ja vuodesta 1987. Elion vanhemmat tarjoavat huvilasta huoneita opiskelijoille kesän ajaksi. Yksi vieraista on yhdysvaltalainen Oliver. Oliver ja Elio viettävät intohimoisen kesän, joka muuttaa Elion elämänsuunnan kokonaan. Kesä ei kuitenkaan jatku ikuisesti ja lähes pakkomielteinen rakkaus muuttuu ja kehittyy ajan myötä, mutta kokonaan se ei missään kohtaa katoa.

Tarinan juoni on puhutteleva, mutta itselleni kokonaisuus jäi silti pirstaleiseksi. Tämä on kirja, johon toivottavasti palaan joskus. Ehkä silloin aika ja tarina osuvat enemmän keskenään yhteen.

Kirjan kanssa maistoin Australian New South Walesin, Sydneyn luoteispuolelta Hunter Valleyn -viinialueelta tulevaa valkoviiniä. Hunter Valley on Australian perinteisin viininviljelyalue, joka määrällisesti ei kuitenkaan nykyisin suuria määriä tuota. Alkon valikoimissa taitaa tällä hetkellä olla kaksi viinä Hunter Valleysta. Olen vuosia sitten viettänyt noin kuukauden aluetta kierrellen ja sieltä löytyy pienempien viinitilojen lisäksi edustukset myös maan suurimmilta valmistajilta, kuten Penfolds, Hewitson ja Lindeman's. Alue on erityisen kuuluisa valkoisesta Sémillon -rypäleestään, josta valmistetaan sekä kuivahkoja viinejä, että makeita jälkiruokaviinejä.

Ilokseni löysin Alkon valikoimista Audrey Wilkinsonin valmistaman Sémillon-rypäleen kuivan, mutta kohtalaisen täyteläisen valkoviinin. Tällä tarkoitan, että viinissä on enemmän runkoa ja suutuntumaa, kuten usein vaikkapa tiukoilla Sauvignon Blanc -rypäleen viineillä. Viinin tuoksussa on sitruunaa ja nektariinia. Viinin maussa eksoottiset hedelmät nousevat hienostuneesti sitruunan rinnalle. Mistään hedelmäpommista ei ole kyse, vaan maut ovat hyvin tasapainossa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme pistettä. Viini on huomattavasti kirjaa selkeämpi ja kokonaisempi. Sen makumaailma, alkutuoksusta loppumakuun, on mutkaton, toisin kuin kirjan. Kumpaakin yhdistää omalle tyylilleen uskollisena pysyminen.

Helmet lukuhaaste 2019: 10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja


Kutsu minua nimelläsi
kirjoittanut André Aciman
kääntänut Antero Tiittula
Kustannusosakeyhtiö Tammi 2019
199 sivua

Audrey Wilkinson
Sémillon 2016
New South Wales, Australia
15,00€ (Alkosta heinäkuussa 2019)

Kirjakansi-bingo kesälle 2019

Oksan hyllyltä -blogi emännöi kesän 2019 Kirjankansibingoa. En aiemmin ole kyseiseen haasteeseen osallistunut, joten mielenkiinnolla odotin kuinka paljon saisin kesän aikana kirjoja luettua ja miten niitä ruudukkoon sijoitettua. Alku- ja loppukesästä tahti oli hyvä, keskikesällä sen sijaan muut asiat tuntuivat vievän aikaa lukemiselta. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin tyytyväinen tulokseen, vaikkakin muutama kirja jäi vielä harmittavasti hieman kesken ja siksi niistä tähän bingoon sopivat ruudut jäivät täyttymättä. No, ainakin riittää haastetta sitten seuraavaan kertaan.

Kesän aikana on vastaan tullut monen monta mielenkiintoisia kirjatuttavuutta ja ainakin twitterin puolella on käyty paljon kirjallista keskustelua. Erityisesti tästä kesästä mieleen jää Hanya Yanagiharan "Pieni elämä". Kertomus New Yorkissa asuvien nuorten kasvamisesta, itsetuhoisuudesta ja toisaalta tuesta, jota useimmat tarvitsisivat enemmän. Jääkiekkoilija Kevin Laanisen vinkkauksesta varmasti moni on tarttunut kesän aikana tähän kirjaan. Dekkareita lukulistalleni osunut poikkeuksellisen vähän, vaan sen sijaan matkakertomusten kaltaiset kirjat ovat vieneet aikaa. Ehkä dekkareiden aika tulee syksyiltojen pimetessä. Hyvin iloinen olen, että ehkä tärkein kuva-kohta eli "Kirja" täyttyi viimeisenä ja kunnian siitä sai mainio Shaun Bythellin "Elämäni kirjakauppiaana".

Alla listattuna kirjat, jotka bingoon sijoitin. Lopputuloksesta löytyy suorakin!

Kirja:Elämäni kirjakauppiaana - Shaun Bythell
Lomahaave: Kiehtova kurkkulaulu - Sauli Heikkilä
Ruutuja: Paitasi on pujahtanut ylleni - Jenni Haukio
Unenomainen: Seitsemän sisarta - Lucinda Riley
Mies: Herrahissin vauhdissa - Pertti J.Rosila
Nainen: Papin perhe - Minna Canth
Matkalla: Siperia - Jussi Konttinen
Harrastus: Kuolema Ulan Batorissa - Jaakko Laitinen
Jännitys: Anna minun olla - Clare Mackintosh
Ovi: Pieni elämä - Hanya Yanagihara
Yö: Idän pikajunan arvoitus - Agatha Christie
Romantiikka: Trauma ja rakkaus - Hannu Virtanen
Piirroskuva: Idiootit ympärilläni - Thomas Erikson


Kiva oli seurata myös muiden blogien haasteessa etenemistä. Monen monta kertaa on Marika Oksan taulukko tullut blogeissa vastaan. Toivottavasti ensi kesänä Kirjankansibingo järjestetään myös. Paljon kiitoksia Marikalle tämän vuotisen järjestämisestä ja kanssa bloggaajille loistavista suosituksista!

Elämäni kirjakauppiaana (kirjoittanut Shaun Bythell)

 

Shaun Bythellin "Elämäni kirjakauppiaana" on saanut osakseen paljon kehuja ja lukusuosituksia. Tositapahtumiin perustuva, päiväkirjamaisesti koottu teos, kiinnostavasta ja hiljalleen kutistuvasta toimialasta, kirjakaupoista ja yleensäkin kivijalkaliikkeistä, on todella koukuttavaa luettavaa. Sain kirjan käsiini kirjastosta vain muutama päivä sitten ja luin sen pitkän viikonlopun aikana. Oli piristävää pitkästä aikaa lukea kirjaa, jota ei olisi malttanut päästää käsistään. Kirja oli jaoteltu lyhyiksi kappaleiksi, jotka kaikki alkoivat kaupan saamien online-tilausten ja niiden toimitusten määrällä ja loppui asiakasmäärien kertomiseen ja saatuihin tuloihin, oli selkeää luettavaa, josta muodostui nopeasti tuttu ja turvallinen kehys arkipäivästen tapahtumien ympärille.

Kirja loi minulle jänniä muistikytköksiä sekä Notting Hill -elokuvaan, Gail Honeymanin kirjaan "Eleanorille kuuluu ihan hyvää" että  Sydämen asialla -televisiosarjaan. Edellä mainitut eivät sijoitu Skotlantiin, mutta niissä on samaa englantilaista mustaa huumoria. Kirjakaupan pitäjän, Shaun, ja siellä vakituisesti työskentelevän Nickyn suhde muistuttaa Notting Hill -elokuvan päähenkilö Williamin ja hänen, hieman omintakeisen ja yksinkertaisen kämppäkaverinsa Spiken välistä suhdetta. Nicky koettelee jatkuvasti Shaun kärsivällisyyttä omintakeisilla, mutta hyvää tarkoittavilla tempauksillaaan. Hän yrittää piristää kaupan kävijämääriä erikoislaatuisten Facebook-päivitysten avulla ja sinnikkäästi ylläpitämällä kirjaosastoa: "Kotirintamaromaanit". Myös Shaun välitiön suhde tuttuihin asiakkaisiin, muihin alalla toimijoihin että naisystäväänsä Annaan on juron hyväntahtoista.

Mielenkiintoisinta kirjassa on erilaisten kirjojen lisäksi, päähenkilö, josta hiljalleen vuoden edetessä ja päiväkirjamerkintöjen kasvaessa, selviää lukijalle uudenlaisia piirteitä. Shaunilla on laaja ystäväpiiri ja hän tarttuu erilaisiin tehtäviin ja niiden kautta pääsee tutustumaan hyvin erilaisiin ihmiskohtaloihin. Hän on myös aktiivisesti mukaan erilaisten kirjallisuustapahtumien järjestämisessä ja alan kehittämisessä. Mikään yltiöpositiivinen tai kaikkivoipainen hän ei kuitenkaan ole, vaan aivan tavallinen yrittäjä, jonka pääosa päivästä kuluu arkisten työtehtävien parissa. Työn hohdokkuus loistaa poissaolollaan.

Kirjassa käsitellään Skotlannin itsenäistymisäänestystä, muovipussien maksullisuutta ja Amazonin ylivaltaa kirjamarkkinoilla. Ajankohtaisuuden ja päivän polttavien puheenaiheiden lisäksi, siitä välittyy mielestäni erinomaisesti myös skotlantilaista pienen kaupungin elämänmenoa. Kuten monessa muussakin blogissa on mainittu, niin kirjan lukemisen jälkeen tekee mieli lähteä tutustumaan kirjan paikkoihin tarkemmin paikan päälle.

Varastojen kätköistä minulta löytyy vielä muutama viime kesäiseltä Ranskan Alsaceen matkalta mukaan kotiin ostettu viini. Nyt tämän kirjan pariksi ja kanttarelli-pekonipiirakan kaveriksi valikoitui pinot noir -rypäleen viini. Kuumimpien kesähelteiden väistyttyä, olen jälleen alkanut kaivata kevyttä punaviiniä, ja pinot noir metsäisyydellään ja puolukkaisuudellaan, on aina varma valinta. Mielestäni se sopii myös mitä mainioiten maukkaiden kanttarellien pariksi. Pierre Charaun pinot noir ei tuota pettymystä. Sen tuoksussa on metsäisyyttä ja kuivaa marjaisuutta. Viini on kohtalaisen kevyttä, tanniineja siinä ei ole, mutta hapokkuutta jonkin verran. Mielestäni viinistä on maistettavissa hieman tammisuutta metsäisyyden rinnalla. Viinin valmistaja suosittelee nauttimaan viinin kolmen vuoden ikäisenä, joten ainakin sen puolesta, nyt oli viime hetki päästä viinin aromimaailmasta nauttimaan. Viini oli kehittynyt, mutta ei missään nimessä ollut vielä mennyt yli.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Molemmissa on syvyyttä, vaikka niihin tutustuminen onnistuukin vaivatta. Sekä viinin että kirjan nauttimisesta tulee hyvä mieli ja molempia tekee mieli makustella pitkään. Molemmissa on myös havaittavissa haikeaa loppukesän henkeä.

Helmet lukuhaaste 2019: 40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia

Osallistun kansikuvalla Kirjankansibingoon 2019: Kirja

Elämäni kirjakauppiaana
kirjoittanut Shaun Bythell
suomentanut Jaana Kupari-Jatta
englanninkielinen alkuteos The Diary of a Bookseller
Kirjapaja 2019
340 sivua

Pierer Chareau
Pinot Noir 2016
Vin d'Alsace, Ranska
n. 8€ (paikallisesta supermarketista syyskuussa 2018)

Kiehtova kurkkulaulu (kirjoittanut Sauli Heikkilä)

"Kiehtova kurkkulaulu" on kieltämättä hieman erikoinen lukuvalinta henkilölle, joka ei soittimista tai ylipäätään musiikista oikein ymmärrä mitään. Syy valinnalle löytyy yhden suositun kurkkulaulu-maan takaa, nimittäin Mongolian. Mongolia on seuraava matkakohteeni ja maata koskevaa kirjallisuutta on Suomesta hieman haasteellista löytää. Niinpä kurkkulaulua ja siihen liittyvää kulttuuria esittelevä kirja sopi hyvin lukulistalleni. Sauli Heikkilän teos on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäisessä on muutama kertomus hänen matkoistaan kurkkulaulun syntysijoille. Matkakertomukset Mongoliassa ja Siperiassa sekä Kiinan puolella, ovat mielenkiintoisia ja avartavia. Heikkilä on kurkkulaulu-harrastuksensa kautta päässyt tutustumaan paikallisiin ja matkoillaan vieraillut paikallisten luona ja keskustellut heidän kanssaan eri kulttuureista.

Toisessa osassa kirjaa käydään teoreettisella tasolla läpi kurkkulaulua ja sen eri lajeja ja historiaa. Kolmas osa painottuu tekniikkaan. Aihetta avasi sattumalta loppukesästä Helsingin Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksen VereskFest, jossa oli esiintymässä venäläinen Olena Uutai. Hän on kuuluisa etnomuusikko ja kurkku- sekä munniharppulaulaja. Hänen muutaman kappaleen esityksensä oli kiehtovaa kuultavaa ja avasi samalla hieman kirjan teoreettisuutta.

Kirja on selkeästi muodostettu ja tehty. Siinä on paljon havainnoivia kuvia ja varmasti tietojensakin puolesta oiva tietoteos kurkkulaulusta. Erityishuomio todella vaikuttavasta kansikuvasta, jossa kaksi kuvaa asetettu kiehtovasti limittäin päälle.

Kirjan kanssa maistoin suomalaista Fiskarsin panimon vehnä-olutta. Fiskarsin vehnässä on alkoholia vain 3,5%, joten oletin sen ja pullonkyljen esittelytekstin perusteella, että kyseessä olisi raikkaan kevyt vehnäolut. Oluen ulkonäkö ja tuoksu ovat hieman sitruksisia ja olkisia. Oluen maku on kuitenkin tunkkaisen vehnäinen ja sitruksisuutta on hyvin vähän. Raikkauttakaan ei ole samalla tavalla kuin olisin olettanut. Kokonaisuus on kuitenkin puhdas ja vehnäoluelle tyypillinen.

Kirjan ja oluen yhteensopivuudelle annan kolme ja puoli pistettä. Molemmissa on halua pysyä perinteikkäänä ja oman alan osaamista edustavana. Perinteikkyyttä olisi mielestäni kummankin kohdalla voinut hieman raikastaa. Tyypillisiä ja säntillisä oman osaamisalueensa edustajia kuitenkin. Sekä olut että kirjat sopivat hyvin mökillä kesäillalla saunassa käynnin jälkeen pihalla nautittavaksi.

Osallistun kansikuvalla Kirjankansibingoon 2019: Lomahaave

Kiehtova kurkkulaulu
kirjoittanut Sauli Heikkilä
Aviadore 2018
132 sivua

Fiskarsin vehnä
Fiskarsin panimo 2019
3,5%
n. 4€ (ostettu suoraan valmistajalta)

Paitasi on pujahtanut ylleni (kirjoittanut Jenni Haukio)

Runoja ja runokirjoja tulee luettua aivan liian harvoin. Omalla kohdallani johtuu kahdesta syystä. Ensinnäkin hölmösti ajattelen, että runoteokset ovat yleensä vaikeaselkoista korkeakulttuuria, jota en ymmärrä. Toisaalta runokirjat eivät tule samalla tavalla vastaan median ja blogien kautta kuin romaanit ja tietokirjat. Onneksi nappasin kuitenkin kirjaston henkilökunnan suositushyllyltä mukaan Jenni Haukion 22-vuotiaana kirjoittaman runoteoksen "Paitasi on pujahtanut ylleni".

Runot ovat ihana kurkistusikkuna kesäiseen 1990-luvun maaseutu Suomeen. Niistä välittyy nuoren tytön kautta mahdollisuudet ja toisaalta realismi, joita kesän pitkät päivät tuovat tullessaan. Runojen kautta mieleen muistuvat myös omat lapsuus- ja nuoruusmuistot, jolloin kesät tuntuivat nykyistä pidemmiltä ja vapaammilta. Kun oli päiviä, joihin etukäteen ei ollut sisällytettynä tiukkaa aikataulua, vaan sai tehdä ja toimia oman mielensä mukaan. Toisaalta tuo vapaus toi mukanaan myös turhautumisen ja pitkästymisen. Ikinä ihminen ei kai voi olla täysin tyyväinen, mutta toisaalta se pitää jalat maassa ja luo mahdollisuuden ja syyn elää eteenpäin.

Teoksen jälkipohdinnoista mieleen muodostuu, hieman negatiivisin vivahtein, peruskoulu aikoina tehdyt runoanalyysit. Voi muuten olla, että ne ovat aiheuttaneet jonkinasteisia "traumoja" runoutta kohtaan, joka osaltaan vaikuttanut siihen, ettei runoihin juurikaan ole tullut tartuttua. Onneksi tuosta eroon pääseminen onnistuu varmasti helposti. Kokoelma on kaunis ja ainakin julkisuuden antaman kuvan perusteella, tekijänsä näköinen. Yhdeksi lempirunon osaksi ja tähän vuoden aikaan erityisen hyvin sopivaksi muodostui seuraava kappale:

Kuin lapsena Yyteristä
löytämäni kivi
jonka nopeasti talletin taskuuni
ja näytin kaikille rakkailleni
Kirjavia hymyjä oivallusten hyllyillä
olet läsnä päivien pumpulissa
myös virkamieskausina
suruaikoinakin
olet termoskannu
ja kauan etsitty kanttarelli.

Runojen pariksi valikoitui pienoinen harvinaisuus viinimaailman puolelta, nimittäin suomalaisen viinitilan roseeviini. Rönnvikin tila sijaitsee jonkin matkaa Tampereelta Lahden suuntaan. Tilalla on itsellään useita hehtaareja herukkapensaita ja he ostavat herukoita myös naapurissa olevilta sopismusviljelijöiltä. Viinien lisäksi tilalla tehdään liköörejä, pontikkaa ja omenatislettä. Suomalaiset "marjaviinit" eivät perinteisesti ole juurikaan nauttineet viininharrastajien arvostusta, mutta ainakin kyseinen rosee oli mielestäni positiivinen yllätys. Viini on puolimakeaa. Aluksi makeus tuntuu voimakkaampana, mutta pehmenee nopeasti happojen alle. Viinin maussa on selkeästi havainnoitavissa viinimarjaa ja omenaisuutta. Maussa on myös ryhdikkyyttä. Maun loppuminen hieman kesken erottaa sen viinirypäleistä valmistetuista roseeviineistä. Maistoin viiniä muutaman erilaisen herkullisen pizzan kanssa. Viini tuntui sopivan erityisesti kasvispainotteisten makujen pariksi. Viini voisi maistua myös kovien juustojen parina.

Haukion runoteoksen ja suomalaisen roseeviinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmat edustavat omalla tavallaan suomalaista makumaailmaa. Niissä on mukavasti syvyyttä ja raikasta kesäistä maalaisilmaa. Voi olla, että kylmä talvi ei näille ole paras mahdollinen seuralainen, mutta pitkälle syksyyn ovat molemmat varmasti nautittavissa.

Helmet lukuhaaste 2019: 47. Kirjassa on alle 100 sivua

Osallistun kansikuvalla Kirjankansibingoon 2019: Ruutuja

Paitasi on pujahtanut ylleni
kirjoittanut Jenni Haukio
Savukeidas Kustannus 1999
59 sivua

Rönnvik Rose
Puna- ja valkoherukkaviini
12,00€ (tilalta elokuussa 2019)

Seitsemän sisarta (kirjoittanut Lucinda Riley)

Lucinda Riley on irlantissyntyinen kirjailija, joka on julkaissut reilu 20 kirjaa. Teini-ikäisenä hän on muuttanut Englantiin ja tehnyt uraa myös näyttelijänä. Häneltä on suomennettu useita kirjoja aiemmin. Lucinda Riley on minulle nimeltä tuttu, mutta en ole ennen "Seitsemän sisarta" kirjaa lukenut häneltä muita teoksia.

Hieman taustaa, ennen kuin aloitan kirjan tarkemman ruotimisen. Seitsemän sisarta on ymmärtääkseni seitsemän kirjasarjan aloittava teos. Lähtökohtana kaikissa on sama. Kuuden adoptiotytön rakastava isä Papa Salt on menehtynyt ja sisarukset kokoontuvat Sveitsiin Geneven-järven rannalle lapsuudenkotiinsa Atlantikseen muistelemaan isäänsä. Kaikkien tyttöjen adoptioon ja varhaisvaiheisiin liittyy oma tarinansa, jonka Papa Salt paljastaa tytöille kuolemansa jälkeen kirjeitse. Kirjeissä on vihjeitä tyttöjen menneisyydestä ja halutessaan he voivat tutustua biologisiin vanhempiinsa tarkemmin. Kaikki tytöt ovat eläneet onnellisen lapsuuden Papa Saltin ja tämän taloudenhoitajan, tytöille äiti-hahmona toimineen, Marinan (Ma) kanssa. Sarjan osat voi lukea missä järjestyksessä tahansa ja kaikki lähtevät liikkeelle samasta tilanteesta ja kertovat kunkin tytön tarinan.

Sarjassa ensimmäisenä ilmestynyt "Seitsemän sisarta" kertoo vanhimman tyttären, Maian, tarinan. Hän on alunperin kotoisin Brasilian Rio de Janeroista. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääasiassa Rioon, Sveitsiin ja Pariisiin. Tarina on siirappinen ja paikka paikoin menee höttöisyydellään liiallisuuksiin. Mutta tästä huolimatta, tai ehkä osin juuri sen prinsessamaisuuden vuoksi, kirja on hyvin koukuttava. Kuuntelin kirjaa ja täytyy myöntää, että viimeistä tuntia en millään malttanut jättää kesken, vaan työmatka kirjaa kuunnellen, oli ajettava hieman normaalia pidempää reittiä, jotta sain kuunneltua tarinan loppuun. Kirjasta ei puutu romantiikkaa, outoja sattumuksia ja seurapiiri-elämää. Aitoa realismia kirjasta on turha hakea, mutta tarvitseeko kaiken aina olla loppuen lopuksi niin synkän realistista? Kai sitä välillä voi kuunnella mielenkiintoista ja koukuttavaa tarinaa myös pinkkien karvakorvalappujen kautta.

Kirjan kuuntelun jälkeen tekee mieli lähteä Brasiliaan - ehkä sinnepäin täytyy jossakin välissä suunnistaa tutkimaan Kristus-patsasta ja muita tarinassa mainittuja paikkoja. Kirjan nimissä, henkilöissä ja paikoissa on kuulemma paljon symboliikkaa ja ne pohjautuvat todellisiin tapahtumiin ja henkilöihin.

Kirjan pariksi valikoitui vaaleanpunainen rosee Yhdysvalloista. Casasmith Vino Rose on roseeviiniksi tuhdihkoa. Maussa on hieman tammisuutta ja kypsää punaista marjaisuutta. Marjoista esiinnousevat erityisesti vadelma ja jonkin verran myös mansikkaisuutta. Näitä tasapainottaa sitruksisuus. Viini maistui kantarellipastan kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä ja puoli pistettä. Molemmissa on tuhtia romantiikkaa ja ne ovat hyvin selväpiirteisiä. Ne ovat myös rehellisesti ja selkeästi juuri sellaisia kuin millaisia niiden on haluttu olevan. Turhaa koukeroisuutta tai vaikeasti tulkitsevuutta niistä ei löydy.

Osallistun kansikuvalla Kirjankansibingoon 2019: Unenomainen

Seitsemän sisarta
kirjoittanut Lucinda Riley
Bazar kustannus 2017
Kääntänyt: Hilkka Pekkanen
Lukija: Meri Nenonen
15h, 27min (kuunneltu äänikirjana)

Casasmith Vino Rose
Sangiovese 2018
Washington State, Yhdysvallat
15,90€ (Alkosta kesäkuussa 2019)

Herrahissin vauhdissa (kirjoittanut Pertti J. Rosila)

Pertti J. Rosila on eduskunnan talouspäällikön virasta eläköitynyt ja sen jälkeen "Herrahissin vauhdissa" kirjan kirjoittanut mielipiteitä jakava henkilö. Hän on huolehtinut kansanedustuslaitoksemme rahaliikenteestä vuodesta 1988 lähtien ja sinä aikana ehtinyt työskennellä useamman puhemiehen kanssa. Hänen tarkan valvontansa alaisuuteen ovat kuuluneet myös yksittäisten kansanedustajien työhön liittyvät menot ja niiden seuranta. Rosila on aiemmin julkaissut samasta aiheesta teoksen "Arkadianmäen kirstunvartija", johon en ole ehtinyt tutustua.

Kirja rakentuu pitkälti sarkasmin ja Rosilan hieman omintakeisen huumorin varaan. Hän ruotii kansanedustajien rahankäyttöä hyvin avoimesti ja kertoo reippaasti oman mielipiteensä näiden taloudenhallinnan kyvyistään sekä yhteiskunnan varojen käyttöön liittyvästä moraalista. Tietoa ja ymmärrystä Rosilalla on paljon, sitä ei varmasti yksikään lukija tai kuuntelija voi kiistää. Jotenkin kirjasta paistaa kuitenkin myös katkeruus yksittäisiä edustajia ja koko systeemiä kohtaan. Tai sitten en vain osaa tulkita huumoria kaikissa kohdissa oikein.  Jossakin kohtaa kirjaa kuunnellessani mietin, miksi oikeastaan kirjaa kuuntelin, sillä huomasin tulevani siitä vain huonolle tuulelle ja menettäväni entisestään luottamusta eduskuntaamme kohtaan. Aivan liian monella kansanedustajalla tuntuu olevan liikaa aikaa suunnitella, kuinka juuri hän pääsisi parhaiten hyötymään yhteisten varojen mahdollisimman tehokkaasta henkilökohtaisesta hyödyntämisestä. Matka- ja asumiskuluja on vuosikymmenten aikana saatu hyvin moninaisten kepulikonstien avulla törkeästi hyödynnettyä. Tulevien "väärinkäytösten" estämiseksi eduskunnan toimikunnat ovat istuneet ja tarkentaneet ohjeistuksia, jotta jatkossa toimittaisiin yhteisten pelisääntöjen mukaan. Tästä huolimatta aina on löytynyt yhteisten sääntöjen rikkojia tai ainakin hyvin osaavia kiertäjiä.

Kuuntelin kirjan sinnikkäästi loppuun ja yritin ottaa sen mielenkiintoisesti kerrottuja sattumuksia huumorilla. Onneksi iso osa kirjassa nimeltä mainituista edustajista, ei enää kyseisessä virassa toimi. Ja onneksi joukossa on myös useita rehellisiä ja hyvällä moraalilla toimivia kansanedustajia, joista vain ei pidetä samalla tavalla positiivista meteliä. Positiivista kirjassa on, että se hieman avaa mm. kansanedustajien työn tuloja ja menoja. Tässä mielessä suosittelen sitä luettavaksi kaikille äänestäjille. Tosin kannattaa pitää mielessä, että kirjailijan oma poliittinen näkemys ja mielipiteet paistavat kirjasta selkeästi, eikä ehkä tämän vuoksi aivan kaikkia kirjan kohtia kannata ottaa liian vakavasti, tai ainakaan henkilökohtaisesti, kuten itselleni meinasi kuunnellessa käydä.

Kirjan kanssa maistoin hyvin mielenkiintoista ja todella hyvää suomalaista ice cideria. Kyseinen ice cider on Fiskarsissa sijaitsevan Kuura Ciderin suomalaisista omenoista valmistama makea siideri. Hyvin vastaavanlaista kuin vaikkapa jäisistä viinirypäleistä valmistettu, usein itävaltalainen tai kanadalainen ice wine. Ice cider on jälkiruokajuoma, joka nautitaan hyvin kylmänä. Se maistuu hyvin sellaisenaan maittavan aterian päätteeksi tai vaikkapa miedosti foliokääreessä grillattujen marjojen ja valkosuklaan sekä näiden kanssa lisukkeena tarjotun limetinmehuisen turkkilaisen jogurtin kanssa.  Kuura Ice ciderissa on sitruksisuutta hieman raikastamassa muuten hyvin hunajaisen makeaa omenaisuutta. Vaikka on kyse hyvin makeasta juomasta, on siinä kuitenkin raikkautta. Myös maltillinen alkoholinmäärä (12%) pitää maun avoimena ja tuoreena. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen tuttavuus, jos tätä pääsee vaikkapa paikan päälle Raaseporiin maistamaan tai Alkon tilausvalikoimasta saa pullon itselleen hankittua.

Kuura Cider kertoo, että kyseinen siideri on valmistettu vuoden 2016 talviomenoista, jotka on puristettu mehuksi tankkeihin ja jätetty talven ajaksi ulos jäätymään. Pakkasten loputtua ensimmäinen sulanut osa on otettu talteen ja sen on annettu käydä 6 kuukautta. 

Kirjan ja jääsiiderin yhteensopivuudelle annan kaksi ja puoli pistettä. Yhdistävää on molemmissa suomalaisuus ja juurevuus. Siideristä sen sijaan tulee rehellinen ja aito olo sekä hyvä mieli. Kirjan eduskunnasta antama kuva sen sijaan saa olon epäuskoiseksi ja närkästyneeksi. Tämä ei sinänsä ole kirjan tai sen kirjoittajan vika, vaan tuon valtion laitoksen.

Helmet-lukuhaaste 2019: 31. Kirjassa kuljetaan metrolla

Osallistun kansikuvalla Kirjankansibingoon 2019: Mies

Herrahissin vauhdissa

kirjoittanut Pertti J.Rosila

Kustannusosakeyhtiö Tammi 2019

14h, 39min (kuunneltu äänikirjana)

lukija Aku Laitinen

Kuura Ice Cider

Omena 2017

Fiskars, Suomi 

29,69€/375ml (Alkosta heinäkuussa 2019)

Papin perhe (kirjoittanut Minna Canth)

Alkuvuodesta, Minna Canthin maaliskuisen syntymäpäivän ja tasa-arvon päivän aikoihin, luin muutaman Canthiin liittyvän tai hänen kirjoittamansa kirjan. Papin perhe jäi tuolloin lukematta, mutta nyt oli hyvä kirjallinen väli tarttua kyseiseen näytelmään. Canthin kirjat ovat reilu sata vuotta vanhoja, mutta niiden tematiikka on edelleen ajankohtainen. Toki naisen asema on parantunut monessa kohtaa merkittävästi, mutta aihe puhuttaa ja herättää edelleen paljon ajatuksia. 

Tasa-arvon lisäksi Canthin kirjat ovat mielestäni myös hyviä ajankuvauksia. Naisten yhteiskunnallisen aseman lisäksi, niissä paneudutaan yhteiskunnalliseen hierarkiaan ja perhesuhteisiin. En ole muistaakseni koskaan käynyt katsomassa teatterissa yhtään Canthin näytelmää, mutta sellainen olisi varmasti mielenkiintoista joskus nähdä.

Papin perhe kertoo tarinan pappina työskentelevästä perheenisästä ja hänen lapsistaan. Lapset syntyvät erilaiseen maailmaan kuin missä heidän isänsä on kasvanut. He eivät alistu heille annettuihin rooleihin ja tulevaisuuteen, vaan haluavat vaikuttaa asioihin itse. Tämän vuoksi he joutuvat asettumaan poikkiteloin isänsä vaatimuksia vastaan. Tapahtumat ovat dramaattisia, kuten ajan näytelmille on tyypillistä.

Minna Canthin näytelmän Papin perhe pariksi valikoitui suomalainen olut. Raaseporin Fiskarsin Panimosta tuleva Foeder One on mielenkiintoinen Riesling-henkinen tuotos. Valmistajan mukaan olueen on kypsytyksen aikana lisätty murskattuja riesling-rypäleitä ja niiden villihiivaa. Makunsa ja ulkonäkönsä perusteella juoma on selkeästi olut, mutta sen makumaailmassa on viinimäistä kuivaa hedelmäisyyttä ja sitruksisuutta. Foeder Onen nauttiminen vaatii aikaa ja avointa mieltä. Tuotteessa on prosentteja 7,6. Valmistaja suosittelee olutta tuhtien salaattien ja kypsien juustojen pariksi. Itse maistoin juomaa itse tehdyn parmankinkku pizzan kanssa. 

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmista löytyy jämäkkää suomalaista asennetta ja periksiantamattomuutta. Halu tehdä asioita entistä paremmin, mutta samalla perinteitä kunnioittaen hohkaa molemmista. Olut on kokeilevampi kuin reilu sata vuotta vanha näytelmä.

Osallistun kansikuvalla Kirjankansibingoon 2019: Nainen

Papin perhe

kirjoittanut Minna Canth

Werner Söderström Osakeyhtiö 1999

Alunperin ilmestynyt 1891

131 sivua

Riesling Saison

Foeder One 7,6%

Fiskarsin Panimo Brewery

vajaa 5€/0,33l (ostettu suoraan Fiskarsin panimolta heinäkuussa 2019)

Siperia (kirjoittanut Jussi Konttinen)

Jussi Konttinen on Helsingin Sanomien toimittaja, joka muutti vuodeksi perheineen Siperiaan, Jakutian lähelle Töhtyrin kylään. Siperia -kirjassaan hän kertoo havainnoistaan ja vuoden aikaisista sattumuksista. Konttinen on kiertänyt eri työryhmien kanssa myös laajalti muualla Siperiassa ja tehnyt mielenkiintoisia raportteja Helsingin Sanomiin. Hän oli myös puhumassa Helsingin Sanomien Musta laatikko -tapahtumassa (Kansallisteatteri), jota kautta itsekin sain kimmokkeen tämän kirjan lukemiseen.

Siperia - suomalaisen perheen ihmeellinen vuosi ikiroudan maassa, on todella hyvin ja mielenkiintoisesti kirjoitettu. Perhe on vuoden aikana kokenut paljon ja pyrkinyt parhaansa mukaan sopeutumaan paikalliseen elämänmenoon. Loppuen lopuksi he ovat kuitenkin todenneet, ettei vuosi ole riittänyt integroitumaan siperialaiseen yhteiskuntaan. Vuoden jälkeen perheen muut jäsenet, ilmeisesti kirjoittaja Jussia lukuun ottamatta, ovat kuitenkin todenneet parhaaksi palata Suomeen. Lukijana ymmärrän hyvin perheen päätöksen. Kuitenkin kertomuksista jää hyvä mieli siitä, että ihmiset pärjäävät lähes missä tahansa ja arki pyörii niin pakkupakkasten kuin paahtavan helteenkin keskellä. Koulussa, töissä, kaupassa ja harrastuksissa käydään lähes kuten meilläkin, vaikka ne suomalaisista vastaavista eroavatkin.

Mielestäni Konttisen teos on ensisijaisesti matkakertomus ja dokumentaatio erityisesti Jussi Konttisen, mutta myös hänen puolisonsa ja lastensa, vuodesta kaukaisessa ja eristäytyneessä Siperiassa. Kirjan loppu puolelta löytyy hieman kriittisempää mielipidettä maasta ja sen hallinnosta. Erityisesti kritiikki kohdistuu Venäjän ympäristönsuojeluun ja luonnonvarojen käyttöön. Paikallisten asumuksia, kyliä ja kaupunkeja on surutta hävitetty, käytännössä ilman korvauksia, kaivosten tieltä.

Kirjoitusnäkökulma on mukavan ymmärtäväinen ja kiihkoton. Asioita pyritään katsomaan useammasta kulmasta ottaen huomioon kaikkien osallisten puolen. Tämä on juuri seikka, josta pidän kovasti, kun luen suomalaisten journalistien ja kirjeenvaihtajien tekemiä teoksia asuinmaastaan. Suomalaisia pidetään kansakuntana useissa maissa kohtalaisen puolueettomina tai ainakin rauhallisina oman mielipiteensä esiintuomisen suhteen. Tämä varmasti osaltaan mahdollistaa heidän pääsynsä useisiin sellaisiin paikkoihin ja tilanteisiin, joihin monen muun maan kansalaisella ei olisi asiaa.  Venäjä on sekä pinta-alaltaan että väestöltään niin suuri, että mitään yhtä totuutta asioista ei varmasti ole olemassa. Ongelmat ja niiden vakavuudet vaihtelevat eri puolilla valtavaa maata. Länsimaisen median kautta saamamme kuva asioista edustaa varmasti vain yhtä totuutta. Konttisen kirja avaa helpossa muodossa myös muunlaisia totuuksia.


Kirjan kanssa maistoin saksalaista rieslingiä hanapaketista. Useimmiten viinejä tulee juotua pakkausten koon vuoksi perinteisistä pulloista, mutta kesäisen Färsaarille suuntautuneelle matkalle oli kätevämpää ottaa mukaan kompakti hanapakkaus. 50 Riesling kuuluu samaan perheeseen kuin aiemmin Salakahvilla Pohjois-Koreassa -kirjan kanssa maistamani rosee.

Saksalainen 50 Riesling on kuivaa ja hedelmäistä. Siinä maistuu sitruksisuus, kevään kasvun sato, kuten raparperi ja  tuore yrttisyys. Viini on vaalean oljenkellertävää ja helposti lähestyttävää. Siinä on hitunen rypäleelle tyypillistä öljymäistä paksuutta, mutta pitäisin sitä kuitenkin kokonaisuutena kohtalaisen kevyenä seurustelujuomana, joka maistuu myös vaikkapa salaatin tai rasvaisen lohen kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Kyseinen Riesling sopii hyvin lämpimään kesäpäivään, kun taas kirjan lukeminen hellepäivänä olisi ehkä sopinut paremmin hyytävään talvipäivään. Molemmat ovat helposti lähestyttäviä, informatiivisia ja selkeitä.

Osallistun kansikuvalla Kirjankansibingoon 2019: Matkalla

Helmet 2019 -lukuhaaste: 20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria

Siperia - suomalaisen perheen ihmeellinen vuosi ikiroudan maassa
kirjoittanut Jussi Konttinen
HS Kirjat 2019
310 sivua (luettu E-kirjana)

50 Riesling 2018
Rheingau, Saksa
27,99€/2L (Alkosta kesäkuussa 2019)