keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Trauma ja rakkaus (kirjoittanut Harri Virtanen)

Harri Virtasen Trauma ja rakkaus - eli kuinka selviytyä mahdottomasta, kirja tuli vastaani parin blogin kautta ja sai niissä paljon kehuja. En varsinaisesti ole self help -kirjallisuuden ystävä, mutta välillä on hyvä laajentaa omaa lukukenttäänsä tutustumalla uudenlaisiin kirjoihin.

Harri Virtanen kertoo kirjassa, liiankin, selkeästi parisuhteiden ongelmien taustoilla mahdollisesti olevista lapsuuden traumoista. Itse en kokenut saavani kirjasta juurikaan mitään uutta. Samoja, kirjassa käsiteltyjä asioita, käsitellään iltapäivä- ja naistenlehtien elämä-aiheisissa kirjoituksissa viikottain. Kirjassa asioihin päästiin ehkä hieman syvemmin, kuin lehtiartikkeleissa, mutta itse asiat olivat mielestäni samoja.

Kehuja täytyy kuitenkin antaa kirjan selkeälle jaottelulle ja kerronnalle. Lukijalle ei voi jäädä epäselväksi kirjan jaottelu aihealueiden ympärille. Kirjan hyvin vähäistä teoreettisuutta on pyritty avaamaan mielenkiintoisin esimerkein.

Mielestäni kirja sopii helposti lähestyttävää kirjallisuutta parisuhteiden haasteista kaipaaville. Kirja on hyvin nopeasti luettava - itselläni siihen kului aikaa Berliinistä Helsinkiin matkanneen lennon verran. Kirjan lukemisesta on kulunut jo jonkin verran aikaa, eivätkä sen opetukset tai havainnot ole juurikaan minua lukemisen lisäksi jääneet pohdituttaman.

Kirjan kanssa maistoin italialaista Primitivo-punaviiniä. Viinin täyteläisyys ja hapokkuus, sekä toisaalta hillomaisuus ovat mukavasti tasapainossa. Marjaisuus, vadelmat ja karhunvatukka, nousevat selkeästi esille ja kaipaavat seurakseen ruokaa. Kirjan lisäksi viini maistui itse tehtyjen jauhelihatäytteisten cannelonien ja raikkaan salaatin kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme pistettä. Viini seuraa johdonmukaisempana ja täyteläisempänä kokonaisuutena valitsemaansa linjaa. Kirja sen sijaan poukkoilee hieman, eikä lopulta tunnu oikein pääsevän asiaan. Molemmat ovat selkeitä ja helposti nautittavia.


Helmet-lukuhaaste 2019: 37. Pienkustantamon julkaisu

Osallistun kansikuvalla Kirjankansibingoon 2019: Romantiikka

Trauma ja rakkaus
kirjoittanut Harri Virtanen
Suomalaisen Kirjallisuuden seura 2019
58 sivua (luettu E-kirjana)

Ti Amo Primitivo
Puglia, Apulia, Italia 2017
14,85€ (Alkosta toukokuussa 2019)




3 kommenttia:

  1. Itse en kokenut, että tässä olisi kovin paljon käsitelty nimenomaan parisuhdetta, vaikka se kirjan nimessä olikin. En olisi edes lukenut tätä, jos tämä olisi ollut parisuhdekirja, niin kuin ensin nimen perusteella luulin...

    En ollut myöskään lukenut naistenlehdistä enkä edes mistään kirjoista niin hyvää kuvausta joistain jutuista, jotka tunnistan omasta elämästäni. Saman kirjan voi siis näköjään kokea hyvinkin eri tavoin :) No, en sitten tiedä tuleeko nykyään vain luettua liian vähän niitä naistenlehtiä... Ehkä olen vain ihan pihalla niistä tätä nykyä :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Blogi-arvioinnistasi sain idean tämän lukea :-) Kirjan lukemisesta on jo hieman aikaa, mutta nuo päällimmäisiä tuntoja, jotka jäivät siitä mieleen. Hyvää tekee lukea erilaisia kirjoja ja hienoa, että herättävät erilaisia ajatuksia eri lukijoissa!

    VastaaPoista
  3. Kirjan Facebook-sivujen kautta huomasin, että minulle, kirjoituksen bloggaajalle, oli käynyt todella nolo kömmähdys ja kirjailijan nimi oli tullut näppäiltyä otsikkoon ensin väärin. Virhe nyt korjattu - suuret pahoittelut tästä!

    Toivottavasti jatkossa lukijat ehtivät laittaa sähköpostitse tai kommentteihin viestiä huomaamistaan asia- ja kirjoitusvirheistä, joita valitettavasti blogista ajoittain löytyy!

    Lukuiloa ja pahoittelut virheestä vielä kerran!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!