perjantai 23. elokuuta 2019

Kiehtova kurkkulaulu (kirjoittanut Sauli Heikkilä)

"Kiehtova kurkkulaulu" on kieltämättä hieman erikoinen lukuvalinta henkilölle, joka ei soittimista tai ylipäätään musiikista oikein ymmärrä mitään. Syy valinnalle löytyy yhden suositun kurkkulaulu-maan takaa, nimittäin Mongolian. Mongolia on seuraava matkakohteeni ja maata koskevaa kirjallisuutta on Suomesta hieman haasteellista löytää. Niinpä kurkkulaulua ja siihen liittyvää kulttuuria esittelevä kirja sopi hyvin lukulistalleni. Sauli Heikkilän teos on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäisessä on muutama kertomus hänen matkoistaan kurkkulaulun syntysijoille. Matkakertomukset Mongoliassa ja Siperiassa sekä Kiinan puolella, ovat mielenkiintoisia ja avartavia. Heikkilä on kurkkulaulu-harrastuksensa kautta päässyt tutustumaan paikallisiin ja matkoillaan vieraillut paikallisten luona ja keskustellut heidän kanssaan eri kulttuureista.

Toisessa osassa kirjaa käydään teoreettisella tasolla läpi kurkkulaulua ja sen eri lajeja ja historiaa. Kolmas osa painottuu tekniikkaan. Aihetta avasi sattumalta loppukesästä Helsingin Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksen VereskFest, jossa oli esiintymässä venäläinen Olena Uutai. Hän on kuuluisa etnomuusikko ja kurkku- sekä munniharppulaulaja. Hänen muutaman kappaleen esityksensä oli kiehtovaa kuultavaa ja avasi samalla hieman kirjan teoreettisuutta.

Kirja on selkeästi muodostettu ja tehty. Siinä on paljon havainnoivia kuvia ja varmasti tietojensakin puolesta oiva tietoteos kurkkulaulusta. Erityishuomio todella vaikuttavasta kansikuvasta, jossa kaksi kuvaa asetettu kiehtovasti limittäin päälle.

Kirjan kanssa maistoin suomalaista Fiskarsin panimon vehnä-olutta. Fiskarsin vehnässä on alkoholia vain 3,5%, joten oletin sen ja pullonkyljen esittelytekstin perusteella, että kyseessä olisi raikkaan kevyt vehnäolut. Oluen ulkonäkö ja tuoksu ovat hieman sitruksisia ja olkisia. Oluen maku on kuitenkin tunkkaisen vehnäinen ja sitruksisuutta on hyvin vähän. Raikkauttakaan ei ole samalla tavalla kuin olisin olettanut. Kokonaisuus on kuitenkin puhdas ja vehnäoluelle tyypillinen.

Kirjan ja oluen yhteensopivuudelle annan kolme ja puoli pistettä. Molemmissa on halua pysyä perinteikkäänä ja oman alan osaamista edustavana. Perinteikkyyttä olisi mielestäni kummankin kohdalla voinut hieman raikastaa. Tyypillisiä ja säntillisä oman osaamisalueensa edustajia kuitenkin. Sekä olut että kirjat sopivat hyvin mökillä kesäillalla saunassa käynnin jälkeen pihalla nautittavaksi.

Osallistun kansikuvalla Kirjankansibingoon 2019: Lomahaave

Kiehtova kurkkulaulu
kirjoittanut Sauli Heikkilä
Aviadore 2018
132 sivua

Fiskarsin vehnä
Fiskarsin panimo 2019
3,5%
n. 4€ (ostettu suoraan valmistajalta)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!