Luettua ja maistettua -blogin vuosi 2018

 Vuoden 2018 kääntyessä vuoteen 2019, on aika tehdä tilinpäätös Luettua ja maistettua -blogin kuluneesta vuodesta. Sekä kirjojen että viinien maailmaan mahtuu monia kohokohtia. Kirjapuolen keskeisimmät mieleen jääneet kokemukset liittyvät laajaan lukukattaukseen sekä Helsingin kirjamessuilla edustamiseen. Viinipuolella kevään kohokohtana oli lyhyt työrupeama Uudessa-Seelannissa Canterburyn -alueella sijainneella viinitilalla. Loppukesästä blogi puolestaan matkasi viikoksi tutustumaan Ranskan Alsacen viineihin. Näiden lisäksi tullut maisteltua viinejä ympäri maailmaa ja tutustuttua hieman tarkemmin yhteen viinivuoden trendeistä eli alkuviineihin. Vuoden aikana näiden määrä ihastuttavasti kasvanut Alkossa ja Helsingistä löytyy entistä enemmän paikkoja, joissa näitä voi nauttia.

Kirjoja on tullut luettua ja kuunneltua oman kodin lisäksi useissa hotelleissa, kulkuneuvoissa ja tiloissa, joissa usein odotettu matkaa jonnekin tai jostakin. Perinteisen painetun kirjan lisäksi teoksia luettu myös puhelimesta ja tabletilta. Suomen lisäksi lukemisesta olen päässyt nauttimaan Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa (muutamaan otteeseen), Ranskassa, Uudessa Seelannissa, Singaporessa ja Turkissa. Samoissa paikoissa myös viinejä maisteltu.

Kirjapuolella on luettu hieman enemmän uusia kohahduttaviakin teoksia, kuin perinteisiä klassikoita. Onneksi vuoden varrelle mahtunut muutama paikkansa jo aiempina vuosina kirjahyllyiltä lunastanut teos. Ihanaa huomata, että osa kirjoista kestää todella hyvin aikaa.

Täydellisiä riman alituksia ei blogin tielle tänä vuonna osunut kirja- taikka viinipuolelta, mutta pohdintaa ja negatiivisia ajatuksia herättäviä kokemuksia tuli muutama vastaan. Positiivisia yllätyksiä sen sijaan mahtui vuoteen useita. En totuttuun tapaan laita kirjoja ja viinejä, edes näin vuoden lopussa, paremmuusjärjestykseen. Järjestys muuttuu tilanteittain sekä lukijan että maistajan mukaan.

Kiitoksia kaikille lukijoille, kommentoijille, kirjavinkkaajille ja viinien maistattelijoille kuluneesta vuodesta! Tehdään jälleen ensi vuodesta lukurikas ja makuvivahteikas! Jatkossakin toivon vinkkauksia lukuelämyksistä ja viinimaailman puolelta sekä tietysti ilahduttavaa keskustelua ja kommentointia aiheiden parista.

Alla lopuksi pientä tilastointia blogin kuluneesta 2018 vuodesta. Kaikki vuoden aikana maistamani viinit eivät blogista löydy ja muutamasta kirjastakin jäänyt arvostelu tekemättä.

Julkaistuja tekstejä: 77
Luettuja kirjoja: 73
Arvosteltuja:

• valkoviini 22
• punaviini 38
• roseeviini 7
• kuohuviini 3
• olut 1
• jälkiruokaviini 1
• sake 1

Luettuja sivuja: 15917
Kuunneltuja minuutteja: 8445 (140h, 45min)
Naiskirjailijoiden teoksia: 44
Mieskirjailijoiden teoksia: 28
Helmet-lukuhaasteen 2018 suoritetut kirjat:

1. Kirjassa muutetaan: Autarktis (kirjoittanut Tommi Liimatta)

2. Kotimainen runokirja: Vuosisadan rakkaustarina (kirjoittanut Märta Tikkanen)

3. Kirja aloittaa sarjan: Rakkaudenhirviö (kirjoittanut Saara Turunen)

4. Kirjan nimessä on jokin paikka: Minun Amerikkani (kirjoittanut Juha Itkonen)

5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit: Jakautunut kansakunta (kirjoittanut Markus Kantola)

6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa: Islantilainen kodinonni (kirjoittanut Satu Rämö)

9. Kirjan kansi on yksivärinen: Paperinarujumala (kirjoittanut Hanna Hauru)

11. Kirjassa käy hyvin: Eleanorille kuuluu ihan hyvää (kirjoittanut Gail Honeyman)

13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa: Kadotus (kirjoittanut Leena Krohn)

14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan: Valas nimeltä Goliat (kirjoittanut Cristina Sandu)

17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa: What happenede (kirjoittanut Hillary Clinton)

19. Kirja käsittelee vanhemmuutta: It takes a villages - and other lessons children teach to us (kirjoittanut Hillary Clinton)

20. Taitelijaelämäkerta: Antti Tapani (kirjoittanut Antti Tuisku, Anton Vaha-Majamaa ja Antti Aro)

21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi: Kaikki anteeksi (kirjoittanut Laura Manninen)

22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin: Tulta ja tuhoa (kirjoittanut Michael Wolff)

23. Kirjassa on mukana meri: Pentti Linkola: ihminen ja legenda (kirjoittanut Riitta Kylänpää

24. Surullinen kirja: Nimeni on Rigoberta (toimittanut Elisabeth Burgos)

26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt

27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta: Kirja tytölleni (kirjoittanut Jani Toivola)

28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä: Suomalainen vuosi (kirjoittanut Jukka Viikilä)

31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa: Vie minut jonnekin (kirjoittanut Laura Honkasalo)

32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan: Röyhkeys (kirjoittanut Ossi Nyman)

33. Selviytymistarina: Maorien laulu (kirjoittanut Sarah Lark)

34. Jurhassa syntyy tai luodaan jotain uutta: Sivuhenkilö (kirjoittanut Saara Turunen)

35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja: Venäläiset tilikirjani (kirjoittanut Anniina Tarasova)

37. Kirjalijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi: Sauli Niinistö Mäntyniemen herra (kirjoittanut Lauri Nurmi ja Matti Mörttinen)

38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo: Koti koivun alla (kirjoittanut Tarja Leinonen)

42. Kirjan nimessä on adjektiivi: Hidas kuolema (kirjoittanut Emelie Schepp)

46. Kirjan nimessä on yksi sana: Niemi (kirjoittanut Juha Hurme)

47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta: Rakkaudesta aseisiin (kirjoittanut Jennifer Clement)

48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö: Chasing Hillary (kirjoittanut Amy Chozick)

49. Vuonna 2018 julkaistu kirja: Rouva Suomine välittää - valuneen taikinan tapaus (kirjoittanut Mirjam Lohi)

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Kirjatalossa (kirjoittanut Stig-Björn Nyberg)

Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (kirjoittanut Lucia Berlin)

Lucia Berlinin novellikokoelman "Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia" läpikäynti oli todellinen työvoitto. Kuuntelin kirjan ensin, mutta ehkä en kyennyt keskittymään tarpeeksi tai sitten nämä novellit eivät vain sovi kovin hyvin kuunneltaviksi. Kokoelmaa oli kehuttu kuitenkin paljon, joten epäonnistuneen kuuntelun jälkeen päätin vielä lukea kirjan. Kirja koostuu yhtensä 25 Lucia Berlinin novellista - osa pidempiä ja osa lyhyempiä.

Suurin osa novelleista osui ja upposi. Erityisesti mieleen jäi kirjan nimeenkin päässyt "Siivojaan käsikirja" sekä "Ensi kertaa katkolla". Tarinat ovat karuja ja todenmukaisia. Asiat tapahtuvat ja ihmiset sopeutuvat muutoksiin, eivätkä turhaan yritä pyristellä muutoksia vastaan. Tämä ei kuitenkaan tee kirjasta synkkää tai surullista. Ehkä musta huumori ja arkirealismi ovat parhaita adjektiiveja kuvailemaan tarinoiden kulkua.

Lucia Berlinillä on hieno taito tiivistää tekstiä ja tarinaa. Sanoja ja kuvailuja ei ole liikaa, mutta tarinat eivät kuitenkaan jää missään nimessä kolkoiksi. Kirjailijan käyttämät ilmaisut vain ovat niin osuvat, ettei turhia selityksiä tarvita. Lukija (tai jossain tapauksessa kuuntelija) pääsee heti tunnelmaan mukaan. Hyvien tarinoiden lisäksi kirja on loistava esimerkki teoksesta, jossa päästään suoraan asiaan. Osa kirjan novelleista oli minulle vaikeasti hahmoteltavia. Vaikka monet paikat Meksikossa ja Yhdysvaltojen keskilännessä ovat tuttuja, niin henkilöiden ajatusmaailmat ja kulttuurit aiheuttanevat haastetta. Tämä seurauksena myös tarinat paikka paikoin kärsivät hieman sekavuudesta. Useimmat novellit ovat vain muutaman sivun mittaisia, joten ne lukee nopeasti. Ja vaikkei tarina miellyttäisi, niin kielikuvista ja sutjautuksista lukija pääsee näissäkin nauttimaan.

Kuuntelin kirjaa aluksi Uudessa Seelannissa ja siksi sen pariksi valikoitui naapurimaasta Australiasta tuleva marjainen punaviini. Eaglehawk Merlot on pehmeän marjainen - kirsikkainen ja vadelmainen. Siinä on eukalyptista hapokkuutta, mutta ei juurikaan tanniineja, jotka saattaisivat kokonaisuutta hieman tasapainottaa. Viini maistui kirjan lisäksi paikallisten juustojen kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme pistettä. Viinissä on pehmeyttä ja raikkautta, jota ei varsinaisesti kirjasta löydy. Kirjasta sen sijaan löytyy sukkeluutta ja klassisuutta, jonka avulla se varmasti kestää viiniä paremmin aikaa. 

Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia

Kirjoittanut Lucia Berlin

Suomentanut Kristiina Drews

Kustannusosakeyhtiö Aula & co 2018

292 sivua 

Wolf Blass

Eaglehawk

Merlot 2017

n. 6€ (ostettu Uuden Seelannin supermarketista keväällä 2018)

Lapsuuden talo (kirjoittanut John Grisham)

Lapsuuden talo on ensimmäinen John Grishamilta lukemani teos. Kirjalijana hänen nimensä on toki tuttu entuudestaan, mutta en ole tullut aiemmin tarttuneeksi hänen kirjoittamaansa kirjaan. John Grisham on vuonna 1955 Yhdysvaltain Arkansasin osavaltiossa syntynyt, alunperin asianajaksi valmistunut, mutta pian urasuuntansa muuttanut  hyvin tuottelias kirjailija. Hänen kirjojensa pohjalta on tehty lukuisia elokuvia, kuten Firma, Päämies, Pelikaanimuistio ja Sateentekijä. Lapsuuden talo -romaani on julkaistu Yhdysvalloissa vuonna 2001, ja suomennettuna se on ilmestynyt vuonna 2004. 

Lapsuuden talo on kaunis teos 1950-luvulle sijoittuvasta arkansilaisesta puuvillan viljelijä perheestä. Kertojana on perheen 7-vuotias Luke-poika. Puuvillan kasvattaminen, kuten maanviljeleminen yleensäkin, on säiden armoilla tapahtuvaa ammatinharjoittamista. Tulvat, paahteet ja toisaalta sateet aiheuttavat haastetta ja saattavat joinain vuosina pilata koko sadon.  Luke osallistuu vanhempiensa ja isovanhempiensa, sekä näiden kausityöntekijöiksi pestaamiensa meksikolaisten ja muualta Yhdysvalloista tuolleiden työntekijöiden kanssa sadonkorjuuseen. Elämään mahtuu onneksi myös paljon muutakin kuin vain työ. Luke tutustuuu lähistöllä asuvaan, vajaa 20-vuotiaaseen Tally-tyttöön ja pääsee tämän kautta tutustumaan aikuistuvaan maailmaan. Hän myös joutuu todistamaan pahoinpitelyä ja erilaisten tapahtumien kautta pohtimaan moraalia ja asioita, joita hänen on jaettava vanhempiensa kanssa. Luken idolina toimii, hänen setänsä Ricky, joka on sotimassa Koreassa. Kirjeiden ja muistojen välityksellä Ricky on kuitenkin vahvana osana perheen arkea.

Kirja on Luken kasvukertomuksen lisäksi oiva kuvaus 1950-luvun Yhdysvaltojen maatalouselämästä. Työväki kiertää tilalta toiselle ja tilojen kohtaamat haasteet ovat joka päivä konkreettisesti läsnä. Hieman erilaista, kuin  elämä kaupungeissa ja toimistotöissä, joissa työn tulokset eivät ole jatkuvasti konkreettisesti näkyvillä ja vuoden valmistelut tuskin kaatuvat yhteen sadekuuroon tai hellejaksoon. Kirjan perhe puhaltaa yhteen hiileen ja heidän keskinäiset suhteensa ovat lukijalle mielenkiintoiset. Mitä asioita on jaettava muiden kanssa ja miten suunnitella jatkoa puuvilla-tilalle, jonka tulevaisuus on jatkuvasti uhan alla. Kirjassa on mielestäni samanlaista lämminhenkisyyttä kuin John Steinbeckin "Vihan hedelmissä". Vaikka tuo teos sijoittuu muutaman kymmenen vuotta aikaisempaan aikaan, on näiden tematiikka samantapaista. Luettuani "Vihan hedelmät" oli lähdettävä sen viittoittamana ajamaan Route 66 -tietä. Ehkä Lapsuuden talon innoittamana pitäisi lähteä kiertelemään Arkansasiin.

Kirjan kanssa maistoin Yhdysvaltaltojen Kaliforniasta tulevaa Tom Legend -viiniä. Kyseessä hyvä ostos, joka on monessa mielessä hyvä keskitien kulkija. Viini on keskitäyteläinen, siinä on jonkin verran hapokkuutta ja tanniineja sekä marjaisuutta, erityisesti luumua ja puolukkaa. Se  sopii sellaisenaan nautittavaksi tai vaikkapa pastan tai pitsan, tai ehkä jopa kevyen pihvin kanssa. Ehkä viinissä on samaa helppoutta ja kepeyttä kuin yleensäkin maan kulttuurissa, siis Trumpia lukuun ottamatta. 

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Molempiin oli ilo tarttua, eikä niitä olisi malttanut jättää kesken. Molemmista tuli hyvälle mielellä, mutta kumpikaan ei ollut liian kepeää. Kirjan vetovoima jaksaa tosin varmasti kantaa pidemmälle kuin viinin.

Lapsuuden talo

kirjoittanut John Grisham

suomentanut Irmeli Ruuska

Werner Söderström osakeyhtiö 2004

380 sivua

Tom Legend

Organic 2015

Zinfandel, Petite Sirah, Syrah, Carignan

Kalifornia, Yhdysvallat

13,99€ (Alkosta joulukuussa 2018)

7 veljestä (kirjoittanut Mikko Aaltonen)

Mikko Aaltosen Rähinä Records -levy-yhtiön 20-vuotisesta taipaleesta kertova kirja on informatiivinen ja tunteikas teos. Rähinä Records oli alunperin seitsemän kaverin: Elastisen, Iso H:n, Andun, Tasiksen, Uniikin, Asan ja Jussi Valuutan perustama levy-yhtiö, johon myöhemmin otettiin mukaan lisää jäseniä. Kaikki maamme eturivin räppäreitä ja oikeastaan Suomen rap-kulttuurin uranuurtajia. Pari vuotta sitten Mikko Aaltonen kirjoitti suositun kirjan Cheekistä eli Jare Tiihosesta.

7 veljestä on avoin kirja sekä yhtiön, että erityisesti sen jäsenten, 20-vuotisesta historiasta. Se avaa osaltaan suomalaista musiikkialaa ja piirejä. Parin viime vuoden sisään kirjat Cheekistä, JVG:stä, Ultra Bra:sta ja Antti Tuiskusta lukeneena on todettava, että musiikkipiirit maassamme ovat hyvin pienet. Samat taustavaikuttajat tulevat esiin lähes kaikissa näissä kirjoissa. Musiikkia tehdään Suomessa kuitenkin suurella innolla ja ammattitaidolla. Oppia haetaan muualta päin maailmaa ja toisaalta uskalletaan rohkeasti tarttua tilaisuuksiin ja luoda uutta. "Vain elämää" -sarja yhdistää lähes kaikkia näitä muusikoita ja se on auttanut heitä saamaan lisää julkisuutta ja sitä kautta kuuntelijoita. Millainenkohan Suomen musiikkiala olisi ilman tuota formaattia ja onkohan sen merkitys muissa valtioissa yhtä merkittävä?

Tämäkään teos ei ole, eikä sen varmasti ole tarkoituskaan olla, mikään paljastusteos. Ennemminkin kyseessä on ajankuva ja subjektiivinen kertomus sekä Rähinä Records -yhtiön että erityisesti sen jäsenten vaiheista. Se onnistuu avaamaan hieman jäsentensä sielunelämää sekä uran että yksityiselämän puolelta. Kaikki seitsemän miestä ovat hyvin erilaisia ja heidän arvonsa poikkeavat varsin merkittävästikin toisistaan. Heitä yhdistää kuitenkin hiphop ja halu tehdä sekä esitää rappia. Mielestäni kirja avaa hyvin tätä musiikkigenreä ja elämäntyyliä, vaikkei se olisi lukijalle (tai tässä tapauksessa kuuntelijalle) entuudestaan kovin tuttu. Kirjaa kuunnellessa oli välillä kuunneltava myös käsiteltäviä biisejä. Kirja on mielestäni paikka paikoin hieman sekava lukuisten henkilöiden vuoksi. Muuten se on kirjoitettu selkeästi ja koukuttavasti, niin ettei kuuntelemista olisi malttanut jättää aina kesken.

Kirjan kanssa maistoin Ranskan Bourgognesta tulevaa Cremant-kuohuviiniä. Ja pitkästä aikaa se oli kuohuviini, joka iski kunnolla. Viini oli väriltään hieman teräksisen kellertävää. Tuoksussa oli omenaisuutta ja kukkaisuutta. Maussa sitruksisuus toi mukavasti happoja tasapainottamaan omenaisuutta. Viinistä puuttui teräksinen mineraalisuus, jota esimerkiksi usein cavoissa on. Sekin on toki mukava ominaisuus, mutta näin syksyllä hieman pyöreämpi viini maistui paremmin. Kuohuviini maistui sellaisenaan seurustelujuomana sekä parmankinkusta ja hunajamelonista muodostuvan alkupalan kanssa. Se olisi varmasti ollut omiaan myös vaikkapa hieman voimaisen suolaisen vihanenspiirakan kanssa. Loistava kuohuva vaikkapa lähestyvään jouluun tai vuoden vaihteeseen!

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme ja puoli pistettä. Molemmissa oli runsaasti sisältöä ja ne olivat helposti lähestyttäviä. Viinin viehätys jaksaa varmasti kantaa kuitenkin tällä kertaa pidemmälle kuin kirjan.

7 veljestä
kirjoittanut Mikko Aaltonen
Otava 2018
9h, 32min (kuunneltu äänikirjana)

André Delorme Crémant de Bourgogne
Blanc de Blancs Brut
Chardonnay, Aligoté
Bourgogne, Ranska
19,98€ (Alkosta joulukuussa 2018)

Elossa Washingtonissa (kirjoittanut Mika Hentunen)

Ylen Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Mika Hentusen "Elossa Washingtonissa" on nopeatempoinen dekkari. Yhdysvaltojen tuntijana maan kuvailut ovat tarkkoja ja oikeita. On aina ilo lukea kirjaa, kun lukijana voi luottaa, että paikat ovat ovat oikeasti kuvaillun mukaisia. Osassa olen itsekin käynyt ajaessani kuuluisaa Route 66 -reittiä pitkin Chicagosta keskilännen läpi Los Angelesiin.

Kirjassa kulkee monta tarinaa rinnakkain ja lopussa ne nivoutuvat onnistuneesti toisiinsa. Nopeasti etenevissä tapahtumissa mukana pysyäkseen lukijan on todella keskityttävä tapahtumiin. Eri "kohtaukset" ovat usein vain sivun tai kahden mittaisia, joten lukijan herpaantuminen juonen kulusta tapahtuu nopeasti. Luettuani kirjaa reilusti yli puolivälin minun oli todettava, että olin tipahtanut niin pahasti tapahtumien kulusta, ettei auttanut muu kuin tarttua kirjan alkuun uudestaan. Lukiessani mietin myös, että tätä kirjaa olisi varmasti haasteellista kuunnella äänikirjana. Sen verran nopeaan tahtiin siirtymät tapahtuivat.

Kirjan uudelleen lukeminen kuitenkin kannatti. Juonen polveilevuuden lisäksi pidin siitä, että käsiteltävät tapahtumat olivat, paitsi hyvin totuudenmukaisia tapahtumapaikoista lähtien, mutta samalla myös ajankohtaisia. Toisaalta ei kai muuta toimittajalta ja maan kirjeenvaihtajalta voi oikein odottaakaan. Henkilöhahmojen kautta käsiteltiin yhdysvaltalaisuuden lisäksi myös suomalaisuutta, venäläisyyttä ja korealaisuutta (sekä pohjois- että eteläpuolen). Näiden lisäksi myös ihmissuhteet, hirmumyrskyt ja maan pääkaupunki Washington saivat huomiota. Varsin paljon teemoja sivumäärällisesti lyhyeen kirjaan. Kirjan kokonaisuus kesti tämän mielestäni onneksi hyvin.

Kirjan kanssa maistoin Viini-lehden vuoden 2018 punaviiniksi valitsemaa chileläistä Leyda Las Brisas punaviiniä. Pinot Noir -rypäleistä valmistettu viini on keskitäyteläistä.. Sen väri on chileläisen Pinot Noirin tapaan hieman enemmän purppuraan menevään kuin yleensä vanhan maailman edustajien. Tuoksussa on rypäleelle tyypillisesti puolukkaa ja kirpeää marjaisuutta. Maussa esiin nousee myös pehmeämpää marjaisuutta kuten vadelmaa sekä aavistus tammisuutta. Vähäiset tanniinit ovat hyvin pehmeitä. Viini sopii hyvin sellaisenaan seurustelujuomaksi tai vaikkapa vastaleivotun juureen tehdyn rapeakuorisen leivän kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmat ovat nopeatempoisia ja paljastavat itsensä helposti. Kummassakaan ei ole ärsyttäviä piirteitä, vaan ne ovat puhtaita kokonaisuuksia. Viini jaksaa kantaa hieman pidempään kuin kirja.

Elossa Washingtonissa
kirjoittanut Mika Hentunen
Crime Time 2018
240 sivua

Leyda Las Brisas
Pinot Noir 2016
Valle de Leyda, Chile
15,99€ (Alkosta marraskuussa 2018)

Sumua Darjeelingissa - ja teetä (kirjoittanut Mikael Bergstrand)

Keski-ikäinen ruotsalainen mies kaipaa hieman tylsähköön elämäänsä muutosta ja useiden eri sattumien kautta ajautuu Intiaan. Siellä hän tapaa elämänsä rakkauden, mutta heidän tarinansa ei pääse kehittymään, osin olosuhteista johtuvista syistä. Tästä ja paljosta muustakin kertoo Mikael Bergstrandin "Delhin kauneimmat kädet". Luin kirjan pari vuotta sitten ja ihastuin siihen. Vaikka Intia maana tai ruotsalaisen miehen sielunelämä eivät ehkä kaikkein kiinnostavimpia aiheita itselleni ole, niin tarinan hyväntuulisuus, oikeellisuus ja totuudenmukaisuus kolahti. Teksti on soljuvaa ja sitä on mukava lukea.

Lukupinoni on tällä hetkellä suuri, ja kaipasin pientä ajatuksellista irtiottoa siitä ja hyväntuulista luettavaa. Niinpä lähikirjastoa kierrellessä käsiin sattui Bergstrandin jatko-osa "Sumua Darjeelingissa - ja teetä". Ja onneksi sattui. Jatko-osat  eivät aina yllä ensimmäisen osan tasolle, mutta tämä pääsi kyllä hyvin lähelle.

Palattuaan edellisessä kirjassa Ruotsiin takaisin Intiasta, Göran Borg on aloittanut uuden elämän. Siihen kuuluu tiiviimpi yhteydenpito Linda-tyttäreen,  uusi hieman puuduttava työ mainostoimissa, terapiassa käynti ja jalkapallon seuraaminen. Kun vanha ystävä Yogi Intiasta kutsuu Göranin Intiaan häihinsä, hän tarttuu tilaisuuteen ja lähtee kohti Delhiä. Yltiöoptimistisen Yogin kanssa peruspessimistinen Göran kokee jälleen erilaisia seikkailuja ja vaaratilanteita Intiassa. Kaikesta onneksi selvitään, mutta silti Intia ei tunnu miehelle aivan omimmalta paikalta ja hän palaa takaisin Ruotsiin.

Kirjassa minua kiehtoi erityisesti sen hyväntuulisuus, joka kuitenkin tuntuu hyvin totuudenmukaiselta. Intian vaihteleva kulttuuri ja hienosti luodut aavistuksen karikatyyriset hahmot ovat kiehtovia ja heidän seikkailuistaan lukemista ei malta lopettaa. Onneksi tähän sarjaan on tällä hetkellä olemassa vielä kolmas osa "Omenalaakson guru".  Seuraavan kerran, kun tekee mieli lukea jotain kevyehköä ja positiivista, niin varmasti siihen tartun.

Kirjan kanssa maistoin etelä-Australiasta tulevaa Tempus Two Syrah -punaviiniä. Mukavaa, että kyseisen valmistajan viiniä löytyy nykyään Alkosta. Olen aikoinaan käynyt kyseisellä viinitilalla ja tilan viinit jääneet positiivisena mieleen. Viinin tuoksussa selkeästi havaittavissa eukalyptusta ja marjaisuutta - kirsikkaa sekä luumua. Viini on varsin täyteläistä ja hapokkuus antaa tasapainoa marjaisuudelle. Viinin tanniinit ovat pehmeitä. Viini sopisi varmaankin naudanlihan kanssa, itse maistoin sitä Manchego-juuston ja serrano-kinkun sekä juurileivän kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmat ovat mukavan kevyitä ja raikkaita. Niistä on löydettävissä kuitenkin syvyyttä.

Sumua Darjeelingissa - ja teetä
kirjoittanut Mikael Bergstrand
alkuperäinen teos Dimma över Darjeeling
suomentanut Sanna Manninen
Bazar Kustannus 2016
391 sivua

Tempus Two
Shiraz 2016
Etelä-Australia, Australia
13,99€ (Alkosta marraskuussa 2018)

Bibistä burkiniin eli totuuksia ranskatar-myytin takaa (kirjoittanut Annastiina Heikkilä)

Suomalaisten ulkomaankirjeenvaihtajien tekstejä on yleensä aina mielenkiintoista lukea. Heidän kertomansa asiat on kuvailtu lukijalle mielenkiintoisesta ja ymmärrettävästä näkövinkkelistä. Annastiina Heikkilä on Ylen Ranskan kirjeenvaihtaja. Hänen raportointinsa on tullut katsojille tutuksi niin Pariisin terrorismi-iskuja koskien kuin vaikkapa maan presidentti Emmanuel Macronin isännöimien valtiovierailuja analysoiden.                                       
Kirjassaan "Bibistä burkiniin eli totuuksia ranskatar-myytin takaa" hän tuo esille vahvasti omia näkemyksiään ja kokemuksiaan. Jotkin väitteet tai ajatukset ovat varsin kohahduttaviakin, mutta toisaalta pidän kyllä siitä, että erilaisia asioita nostetaan pelkäämättä esille. Kirja on feministinen. Sieltä löytyy paljon vertailua suomalaisten ja ranskalaisten naisten ja yhteiskunnan väliltä.

Ranskassa useita kertoja turistina käyneenä ja hieman maata koskevia kirjoja lukeneena, tuntuvat useat havainnot oikealta. Ranskassa nainen pysyy ensisijaisesti naisena. Riippumatta siitä onko hän vaimo, äiti, työntekijä vai mitä. Tämä selittänee osaltaan miksi esimerkiksi maan liikunta-ihanteet tai äidin-rooliin liittyvät haasteet poikkeavat niin paljon suomalaisista.

Kirjassa käsitellään naisten kautta niin maahanmuuttoa, seksuaalista häirintää, #metoo -kampanjaa, pukeutumista kuin äitiyttä. Annastina Heikkilä ei tyydy ainoastaan omiin kokemuksiinsa, vaan kirjassa on haastateltu maan yhteiskunnallisia vaikuttajanaisia ja myös "tavallisia" ranskattaria. Kirjan lukeminen oli piristävä ja aivoja tuulettuva kokemus. Teksti oli miellyttävää luettavaa ja aihe eteni sopivan leppoisasti.

Kirjan kanssa olisi periaatteessa pitänyt maistaa ranskalaista viiniä, mutta nyt vuoroon sattui italialainen punaviini. Viinissä on hapokkuutta, raikasta tummaa marjaisuutta ja italialaista yrttisyyttä. Viini sopii hyvin sellaisenaan kirjan kanssa nautittavaksi. Se sopisi hyvin myös vaikkapa hieman sävyisen pastacarbonaran tai jonkin muun rasvaisen lihaisan pastakastikkeen kaveriksi.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmat antavat hyvän mielen, herättävät ajatuksia, mutta ovat toisaalta sopivan kepeitä helposti nautittavaksi. Jälkimaun voimakkuus ei kummassakaan ole pitkä. 

Bibistä burkiniin eli totuuksia ranskatar-myytin takaa
kirjoittanut Annastiina Heikkilä
Kustantamo S&S 2018
135 sivua (luettu E-kirjana)

Zaccagnini Montepulciano d'Abruzzo
Abruzzit, Italia
9,60€/0,375l (Alkosta marraskuussa 2018)

Paranoidi optimismi (kirjoittanut Risto Siilasmaa ja Catherine Fredman)

Nokia, Nokia... Suomalainen menestystarina, jonka huima liito kuitenkin katkesi yllättävän nopeasti. Teknologiayritysrintamalla tämä ei sinänsä ole mikään poikkeus tai yllätys, mutta Nokia on pörssiyhtiönä ollut pitkään poikkeuksellisen lähellä suomalaisia. Näin ainakin kirjoittaja Siilasmaan mukaan. Ennen kirjan julkaisua, se herätti kohua Helsingin Sanomissa, kun selvisi, että Siilasmaa arvostelee kirjassa varsin tiukoin sanoin hallituksen edellistä puheenjohtajaa Jorma Ollilaa. Lehden artikkeleissa oli sekä Ollilan että Siilasmaan haastattelut ja kirjoitukset Nokian johtamiseen liittyen.

Risto Siilasmaa on ollut Nokian hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2012. Yrityksen hallituksen jäsen hän on ollut vuodesta 2008. Tuota ennen hän työskenteli perustamansa F-Securen toimitusjohtajana. Hän on ehtinyt tutkia ja pohtia paljon yrityksen johtamista. Ainoa asia, josta hänellä ei ole kirjan mukaan omakohtaista kokemusta on alaisena oleminen. Mielestäni se on iso puute johtajalle. Havaintojensa ja haastattelujansa perusteella hän on kehitellyt käsitteen paranoidi optimismi. Hyvin tiivistetysti hän tarkoittaa sillä, varautumista aina pahimpiin vaihtoehtoihin, mutta suhtautumalla kuitenkin lähtökohtaisesti positiivisesti tulevaan. Kun kaikki ei suju suunnitelmien mukaan, on kriisin keskellä reagoiminen muutoksiin välillä liian hidasta tai ei osata katsoa asioita rehellisesti niiden vaatimalla laajuudella. Erityisesti tämä koskee suuria yrityksiä, joissa toimintasuunnan muuttaminen on hidasta.

Kirja on kirjoitettu rehellisesti ja osin jossitellen. Toisaalta arvostettavaa, että Siilasmaa huomaa yhtiön tekemät väärät päätökset, toisaalta mennyttä ei voi muuttaa, mikä tekee jatkuvasta jossittelusta turhaa. Kirja avaa myös suuren yhtiön hallituksen toimintaa. Mitä hallitus oikeastaan tekee sekä mihin ja kuinka se voi asioihin vaikuttaa? Yhtiön johtaminen on kovaa työtä ja epäonnistumisia tulee varmasti. Tätä tosin kompensoi johtajien tilipussi.

Kirjan kanssa maistoin raikasta italialaista valkoviiniä. Verdicchio on hapokkaan sitruunainen, mutta siitä löytyy myös tuhtia rakennetta. Kevyt yrttisyys tasapainottaa keveyttä. Jälkimaussa on lisäksi eksoottista hedelmäisyyttä. Viini maistui kirjan lisäksi bataatti-kesäkurpitsa-fetapiirakan sekä juustoisen salaatin kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme pistettä. Kirjassa on enemmän rakennetta, mutta viini on uskottavampi kokonaisuus. Molemmat mielenkiintoisia tuttavuuksia - yhdessä tai erikseen.


Paranoidi optimismi
(Transforming Nokia)
kirjoittanut Risto Siilasmaa ja Catherine Fredman
Kustannusosakeyhtiö Tammi 2018
10h, 55min (kuunneltu äänikirjana)

Moncaro Verdicchio dei Castelli di Jesi
Classico Organic 2017
Marche, Italia
10,99€ (Alkosta lokakuussa 2018)

Minun tarinani (kirjoittanut Michelle Obama)

Pitkään odotettu Michelle Obaman elämäkerta ilmestyi vajaan parin vuoden päästä siitä, kun valta Valkoisessa talossa vaihtui Obamilta Trumpeille. Viime vuodet maan politiikassa, niitä ulkoapäin seuraavalle, ovat olleet vähintään mielenkiintoisia. Michelle Obaman kirjassa lukija pääsee muistelemaan hieman tasaisemmaksi miellettyä aikaa.

Kirjan alkuosa keskittyy pitkälti Michellen lapsuuteen ja perheeseen. Hän on kotoisin hyvin tavallisesta chicagolaisesta kodista. Tummaihoisten syrjintä on hänelle aina ollut osa arkipäivää. Kirjassa hän useasti toteaa, että on ihonvärinsä vuoksi joutunut tekemään tuplasti töitä osoittaakseen taitonsa. Perhe on aina ollut kaiken tekemisen keskiössä hänen elämässään. Arvo, jota miespoliitikkojen kirjoissa ei samalla tavalla painoteta. Merkitys lienee heillekin yhtä suuri, mutta ehkä sitä pidetään tietyssä mielessä itsestäänselvyytenä tai aiheesta ei kehdata puhua.

Michelle paljastaa paljon lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Ensirakkaudet, pilvenpoltot ja aikuistumisen vaiheet tulevat lukijalle tutuksi. Elämä vaalikampanjoiden keskellä ja Valkoisessa talossa jäävät sen sijaan mielestäni perinteisen kulissin taakse. Valkoisen talon ajalta hän lähinnä keskittyy kertomaan lastensa Sashan ja Malian tarkoin säädellystä elämästä ja kehityksestä. Barack Obama on joutunut työnsä vuoksi olemaan paljon poissa perheensä luota ja tämä on luonnollisesti asettanut Michellelle entistä suuremmat paineet vanhemmuudesta.

Kirjasta huokuu inhimillisyys ja jalat maassa asenne. Se antaa kohteestaan samanlaisen kuvan, kuin hänestä julkisuuden kautta on muutenkin muodostunut. Ehkä siis paikkansa pitävä tai ainakin hyvin suunniteltu ja rakennettu. Kirja on hyvä, vaikkakin subjektiivinen teos presidentti Obaman kauden taustalta. Samalla se on myös tummaihoisen naisen kasvutarina Yhdysvalloissa. Eli kirjasta löydettävissä lähes jokaiselle jotakin.

Kirjan kanssa maistoin Ranskan Bordeauxsta tulevaa hyvin klassista Cabernet Sauvignonin, Merlotin ja Cabernet Francin sekoitetta. Viini oli väriltään purppuran tummaa ja tiivistä. Tuoksussa oli pehmeyttä ja kypsiä marjoja - luumua, kirsikkaa ja aavistus hapokasta puolukkaa. Maussa samat marjat jatkoivat tasapainossa tuoksun enteilevää etenemistä. Viinssä oli pehmeitä tanniineja. Hyvin tasapainoinen pihviviini, joka ei kuitenkaan ollut liian raskas. Viini maistui kirjan lisäksi sisäfileepihvin, bearneise-kastikkeen, itse tehtyjen maalaissipsien ja vihreän salaatin kanssa. Oikea klassikko!

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Molemmat ovat tasapainoisia ja kestävät aikaa. Viinissä hieman enemmän särmää kuin kirjassa.

Michelle Obama
Minun tarinani
kirjoittanut Michelle Obama
Otava 2018
392 sivua (luettu E-kirjana)

Château Fontesteau
Cabernet Sauvignon, Merlot, Cabernet Franc
Bordeaux, Ranska 2012
18,40€ (Alkosta marraskuussa 2018)

Ultra Bra (kirjoittanut Mervi Vuorela ja Ville Similä)

"Ultra Bra - sokeana hetkenä" on hieman erilainen bändikirja. Hieman samoin kuin bändi, josta se kertoo. Olen aina pitänyt Ultra Bran musiikista, mutta heidän menestysvuosinaan 1990-luvulla olen ollut hieman nuori keikoilla kävijä. Viime vuonna pääsin heitä onnekseni Hartwall Areenalle kuuntelemaan ja olihan hieno musiikillinen ilta!

Kirjan ilmestyessä olin hieman vastahakoinen siihen tarttumaan, sillä jotenkin tuntui, että kirjan lukemisen jälkeen bändin yllä itselleni ollut magia varmasti hälvenisi. Kun tietokirja Finlandia-ehdokkaat julkistettiin mieleni tältä osin muuttui ja onneksi niin.

Kirjan kappaleita ja alaotsikoita on jaoteltu osin yhtyeen kappaleiden mukaan. Sinä lähdit pois, Tyttöjen välisestä ystävyydestä ja Kun vaihtuu vuosituhat ovat sellaisia hittejä, jotka alkavat soida heti mielessä, kun uusi luku alkaa. Tarina etenee kronologisesti ja tuntuu rehelliseltä. Tietysti aika saattaa vaikuttaa muistoihin ja fiiliksiin, mutta bändin jäsenet vaikuttavat aidoilta ja käsittelevät bändi-aikaa ilman turhaa dramatiikkaa.

Kirja on paitsi kertomus bändin jäsenistä, se on myös loistava ajankuva aina sen jäsenten lapsuudesta ja nuoruudesta 80- ja 90-luvuilta lähtien. Se paljastaa paljon uusia piirteitä yhtyeen jäsenistä ja toisaalta antaa hyvää kuvaa ajasta, jolloin ulkoiset seikat ja trendien mukana pysyminen, eivät ehkä olleet aivan niin tärkeitä kuin hieman myöhemmin. Toisaalta nuo ovat myös seikkoja, joiden perusteella yhtye on muista erottunut ja luonut menestystään.

Kirjan kanssa maistoin saksalaista Pinot Noir -viiniä. Jo viinin tuoksussa kirsikkaisuus ja puolukkaisuus tuntuivat varsin voimakkaina. Maussa puolukka nousi eniten esille, mutta kirsikka pehmensi taustalla mukavasti kirpsakkaa marjaa. Viinin maussa myös metsäisyys on vahvasti läsnä. Hapokkuutta on, mutta tanniineja ei juurikaan. Viini maistui kirjan lisäksi perinteisen salami-pesto perjantaipizzan kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Molemmissa on sopivasti syvyyttä ja niiden nauttimisesta tulee hyvälle tuulelle. Aika onnistunut kombo!

Ultra Bra - Sokeana hetkenä
kirjoittanut Mervi Vuorela ja Ville Similä
Werner Söderström Osakeyhtiö 2018
190 sivua (luettu E-kirjana)

J.W Huesgen
Pinot Noir 2016
Pfalz, Saksa
10,49€ (Alkosta lokakuussa 2018)

Lasten planeetta (kirjoittanut Riikka Pulkkinen)

"Lasten planeetta" on Riikka Pulkkisen kuudes teos. Vuonna 1980 syntyneen Pulkkisen toinen kirja "Totta" oli Finlandia-ehdokkaana vuonna 2010. Olen vuosia sitten lukenut hänen ensimmäisen romaaninsa "Raja". Muistikuvani mukaan kirja oli hyvin kirjoitettu ja tarina oli kiehtova. "Lasten Planeetta" on ollut kesän ja syksyn aikana paljon esillä ja se päätyi myös omalle lukulistalleni. Lukeminen muuttui kuitenkin automatkojen aikana kuuntelukirjaksi.

Tarinan keskiössä on tavallinen kaupunkilainen perhe; Frederika, Henrik ja heidän alle kouluikäinen lapsensa. Vanhemmat kasvavat erilleen ja alkaa eroprosessi. Ero- ja samalla kasvuprosessia käsitellään pääasiassa perheen äidin näkökulmasta. Taustalla kulkee myös Frederikan ja tämän Julia-siskon kasvutarina. Julia on kärsniyt psykooseista ja muista mieleterveysongelmista. Sivutarina on mielenkiintoinen, mutta jää kyllä minulle kuuntelijana varsin etäiseksi verrattuna varsinaiseen tarinaan.

Kirjassa kuvailtu Frederikan ja Henrikin eroprosessi tuntuu hyvin totuudenmukaiselta ja uskottavalta. Aihe on haastava ja siihen liittyy paljon ristiriitaisia tunteita ja huomioon otettavia asioita. Tarinassa kaiken keskiöön nousee parin lapsi. Tulee tunne, että hänet otetaan kaikissa käänteissä täydellisesti huomioon. Ajoittain vanhemmat elävät vain ja ainoastaan hänen kauttaan, eivätkä uskalla astua pois äidin ja isän rooleistaan. Kun vanhempien arki eron myötä muuttuu, putoaa heiltä tavallaan pohja pois elämältä. Miten pitää toimia missäkin tilanteessa ja mitä tehdä, kun tietyssä mielessä on aivan yksin.

Kirja on loistava aikakautensa kuvaus. Erot eivät ole yhteiskunnassamme uusi asia, mutta kirja raottaa hieman sitä ajatusmaailmaa, että ehkä tavallisena pidetty perhe ei olekaan se ainoa oikea tavoiteltava tilanne. Ehkä elämää voi elää muutenkin tai elämä voi muodostua erilaisista janamaisista palikoista.

Kirjan kanssa maistoin alsacelaista Andrée Klipfeltin Gewürtzamineria. Viinissä on mineraalisuutta, sitruksisuutta ja aavistus omenaa. Viinissä on myös hapokkuutta ja aavistus mausteisuutta. Maistoin viiniä pekonilla terästetyn kanttarellikeiton kanssa. Yhteensopivuus oli hyvä, viini sopisi varmasti hyvin myös vaikka kermaisen kanan kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmissa on perusasiast kunnossa. Kirja antaa ehkä enemmän ajatuksen aihetta.

Lasten planeetta
kirjoittanut Riikka Pulkkinen
lukija Elina Ylisuvanto
Otava 2018
11h 29min (kuunneltu äänikirjana)

Andrée Klipfel
Gewurtzaminer
Alsace, Ranska
n. 9€ (ostettu alsacelaissta supermarketista)

Laserjuuri (kirjoittanut Heikki Valkama)

Heikki Valkaman toinen gastronominen dekkari "Laserjuuri" on suoraa jatkoa hänen ensimmäiselle kirjalleen "Pallokala". Kirjassa suomalainen, Japaniin ihastunut ja sinne muuttanut kokki Riku Mäki  saa tehtäväksi etsiä jo kadonneeksi kuvitellut Laserjuuri-kasvin. Palkkioksi hänelle luvataan oma ravintola Japaniin. Laserjuuren perässä on myös muita, joten etsintä muuttuu jännittäväksi seikkailuksi yltäen aina Kreikan saaristoon saakka.

Valkaman ensimmäisessä kirjassa päähenkilön taustoihin ja hänen kuvailuunsa käytettiin mielestäni enemmän aikaa. Laserjuuresssa mennään suoraan asiaan ja mielestäni on merkittävä etu, että "Pallokala" on lukijalle entuudestaan tuttu. Vauhdikkaiden, jopa mielestäni hieman bondimaisten, tapahtumien lisäksi kirjassa keskitytään gastronomiaan ja japanilaiseen ruokakulttuuriin. Sushit lienevät tuttuja, mutta niiden ja muidenkin maan herkkujen takana on varsin monisäikeinen traditiokehikko. Lukijana välillä pohdin mikä on totta, ja mikä on Valkaman itsensä keksimää informaatiota.

"Laserjuuri" on hyvä kirja, mutta pidin kyllä hieman enemmän Valkaman ensimmäisestä. Siinä etenemistahti oli rauhallisempi ja japanilaisen kulttuuriin tietämys ja tuntemus nousi siinä enemmän esille. Tämä ei välttämättä ole toki ollut tarkoitustakaan tässä toisessa kirjassa, mutta tunnelma ei mielestäni noussut yhtä aidoksi kuin "Pallokalassa".

Kirjan pariksi valikoitui aihe huomioiden ja ensimmäisen kirjan kohdalla makupariksi vinkattu japanilainen sake. Sake eli riisiviini ei ole minulle entuudestaan oikeastaan tuttua. Jossakin olen sitä saattanut maistaa, mutta siihen tietoni tästä juomasta ovat jääneet. Nyt pienen googlettelun avulla pyrin selkeyttämään itselleni tästä juomasta perustiedot. Kyseessä siis riisistä käymisteitse ja pästoroimalla valmistettu juoma, jota voidaan nauttia joko kylmänä tai lämpimänä.

Alkosta on löydettävissä useampia sake-juomia. Tällä kertaa maistettavaksi valikoitui varsin laajalti löytyvä Kura no Machi Tokubetsu Junmai Ginjo Sake. Miltä se sitten maistui? No, ei noussut lempijuomieni joukkoon, ei oikeastaan edes lähelle. Tuoksussa on hieman melonisuutta ja riisin keitinveden tuoksua. Maussa on kevyttä helmäisyyttä - lähinnä hunajamelonia ja riisin aromia. Alkoholia tässä sakessa on 14,5% eli saman verran kuin vahvahkossa viinissä. Alkoholin maku ei suoraan puske vastaan, mutta juomasta puuttuu viinille tyypillinen raikkaus ja hapokkuus. Maistoin sakea itsetehdyn sushin kanssa.

Kirjan ja saken yhteensopivuudelle annan kaksi pistettä. Yhdistävänä tekijänä molemmissa on kärsimättömyyttä. Kirjan malttaa tästä huolimatta lukea nautiskellen. Saken sen sijaan toivoo vain saavansa mahdollisimman nopeasti pois suusta. Ehdottomasti kannattaa nauttia erikseen, jos ei saken kaveri ole.

Laserjuuri
kirjoittanut Heikki Valkama
Kustannusosakeyhtiö Tammi 2018
296 sivua

Kura no Machi Tokubetsu Junmai Ginjo
Sake
Japani
5,38€/300ml (Alkosta lokakuussa 2018)

Kiira (kirjoittanut Jere Nurminen)

Kiira Korpea voidaan pitää yhtenä Suomen menestyneimpänä taitoluistelijana. Luistelu on ollut hänen intohimonsa yli parikymmentä vuotta. Kurinalanen harjoittelu ja halu jatkuvasti kehittyä ei ole rajoittunut vain luisteluun, vaan Kiira Korpi on menestynyt myös opiskelussaan ja kilttinä tyttönä huolehtinut myös perheestään ja kodista. "Kiira - ehjäksi särkynyt" -kirja käy läpi Kiiran uraa ja tuntoja sen aikana.

Ääneen kirjassa pääsevät myös lyhyillä lainauksilla mm. Kiiran valmentajat ja vanhemmat sekä Petra-sisko. Heidänkin elämänsä on pyörinyt pitkälti Kiiran luistelu-uran ympärillä. Vaikka Kiiraa kuvaillaan kirjassa kiltiksi ja tottelevaiseksi, niin hänellä on silti vahva oma tahto ja näkemys, joka varmasti on auttanut häntä menestyksen tiellä. Päätökset valmentajien vaihdoista, ulkomaille muuttamisesta ja erilaisten tukijoiden palkkaamisesta  Kiira on kirjan mukaan tehnyt itse. Huippu-urheilumaailmaa suuremmin tuntematta nämä tuntuvat isoilta ratkaisuilta sekä henkisesti että taloudellisesti.

Kirja avaa hieman myös huippu-urheilijoiden taloutta. Se valottaa lukijalle, kuinka sponsorointi Suomessa käynnistyy ja etenee. Urheilijoiden on oltava monitaitureita, sen lisäksi että he päätoimisesti valmentautuvat, heidän on huolehdittava tukijoukoistaan ja taloudestaan. Toki tässä joukossa jokainen tukee toinen toistaan, mutta jollakin tavalla urheilijalla on kuitenkin päävastuu, että homma pyörii. Ja kun se ei pyöri kunnolla, niin urheilija on viime kädessä vastuussa tehtävistä muutoksista. Arvostan Kiiraa suuresti siitä, että hän on valmis kantamaan vastuunsa. Kenenkään kaikki valinnat elämässä eivät välttämättä ole täysin oikeita, mutta ne ovat ainakin Kiiran kohdalla harkittuja.

Kirjan kirjoittaja Jere Nurminen on tullut tutuksi mm. Ylen Urheiluruudun ankkurina ja toimittajana. Nykyisin hän toimii Ylen ulkoisen ja sisäisen viestintätiimin esimiehenä. Ennen toimittajan uraa Nurminen on toiminut tanssijana mm. Lyonin ja Suomen Kansallisbaleteissa. Vaikka laji on eri, niin urheilumaailma on hänelle tuttu.

Kirja on tyypillinen tämän ajan urheilijaelmäkerta. Siinä ei keskitytä teknisesti lajin esittelyyn, vaan pääosassa on urheilijassa ihmisenä. Kiira Korpi on vasta 30-vuotias, joten on keskuteltu voiko hänen ikäisestään vielä elmäkertaa kirjoittaa. Mielestäni voi, kuten tämä kirja osoittaa. Asiat ovat vielä tuoreessa muistissa, eikä aika ole päässyt kultaamaan muistoja. Ja toki elämäkerta voidaan myöhemmin kirjoittaa uudestaan.

Kirjan kanssa maistoin aivan uudenlaista tuttavuutta, nimittäin romanialaista punaviiniä. Olin saanut viinin tuliaisiksi Romaniasta ja hieman arvelutti mitä tulevan piti. Kirjan lisäksi viini maistui lihaisan borsch-keiton kanssa. Cuvee Nicolae viini on sekoitetta, jossa on Cabernet Sauvignonia, Fetecasca Negra ja Pinot Noir rypäleitä. Viini on valmistettu bordeauxlaiseksi ja kyllä siitä mielestäni oli ranskalaisia piirteitä havaittavissa. Viinissä on kirsikkaista marjaisuutta, siinä on mukavasti happoja ja tanniineja. Viinissä on myös maanläheisyyttä, ehkä savea ja tupakkaa. Ihan ok, vähän ehkä yliyrittämistä ranskalaiseen suuntaan, joka näyttäytyy siten, että viinissä yrittää olla kaikkea, eikä se keskity vain yhteen tai kahteen vahvaan osa-alueeseensa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme ja puoli pistettä. Molemmissa on paljon yritystä. Kirja kantaa hieman pidemmälle. Toisaalta kirjasta puuttuu syvyyttä, jota viinissä on. Sopivat hyvin yhdessä tai erikseen nautittavaksi.

Kiira
kirjoittanut Jere Nurminen
Otava 2018
170 sivua (luettu E-kirjana)

Cuvee Nicolae
Tohani Winery
Cabernet Sauvignon, Frtecasca Negra, Pinot Noir
Bukarestin pohjoispuolella, Romania
n. 10€ (ostettaessa viinitilalta)

Älä mene pois (kirjoittanut Ayòbámi Adébáyò)

"Älä mene pois" on nigerialaisen Ayòbámi Adébáyò ensimmäinen romaani. Romaani kertoo nigerialaisesta perheestä - siihen liittyvästä moniavioisuudesta ja lapsettomuuden mukanaan tuomista yhteiskunnallisista haasteista. Yejide ja Akin tapaavat toisensa hyvin nuorina ja rakastuvat. He menevät naimisiin ja aloittavat yhteiselonsa lähes kuin missä tahansa länsimaisessa rakkausavioliitossa. Nigerialainen kulttuuri, moniavioisuus runsaslukuisine lapsineen ja ihmisten yksityisyyteen puuttuminen nousevat pariskuntaa erottavaksi haasteiksi.

Kun Yejide ei tule raskaaksi pitkän yhteiselon jälkeen, hankkii suku Akinille toisen vaimon. Yejiden halu saada lapsi on kuitenkin niin kova, että hän luulee pitkään olevansa raskaana ja vaikka "raskautta" on kestänyt yli vuoden ja useat lääkärit ovat todenneet, ettei hän todellisuudessa odota lasta, ulkoisista merkeistä huolimatta, joutuu heidän yhteiselonsa viimeistään kriisin eteen. Kun Yejide vihdoin tulee raskaaksi, seuraa haasteena mm. lasten sairaudet.

Suomessa on viime aikoina julkisuudessa paljon puhuttu siitä, kuinka nuoret eivät enää välttämättä halua lapsia ja syntyvyys on pudonnut ennätyksellisen alhaiseksi. Perhesuunnittelu ja lapsettomuus ovat toisaalta hyvin yksityisiä asioita, mutta toisaalta kenellä tahansa, tutulla tai vaikka tuntemattomalla politiikolla,  tuntuu olevan oikeus sanoa asiaan oma mielipiteensä ja neuvonsa. Tämä kirja avaa hieman samaa  tematiikkaa, mutta aivan erilaisessa kulttuurissa. Missä on yksityisyyden raja vai onko sitä ollenkaan? Ja pitääkö sitä edes olla? Miten erilaisiin yksityisiin asioihin pitää suhtautua?

Kirjailija oli Helsinki Lit -tapahtuman vieraana toukokuussa 2018. Viimeistään kuunnellessani hänen haastatteluaan vakuutuin siitä, että kirja kannattaa lukea. Ayòbámi Adébáyò on vielä varsin nuori, syntynyt vuonna 1988, mutta hänen kokemuksena ja näkemyksensä tuntuivat mielestäni hyvin kypsiltä. Kirja käsittelee haastavia aiheita, mutta se ei silti ole mielestäni liian raskas tai painostava.

Kirja on hienosti kirjoitettu ja ehdottomasti suosittelen sen lukemista. Vaikka juoni on polveilevaa ja tapahtumia on paljon, pysyy kirjassa kuitenkin lukurauha ja lukijan on helppo seurata henkilöiden kasvua. Kirja antaa myös aivan uudenlaisen kuvan suomalaisille varsin tuntemattomasta Nigeriasta.

Kirjan kanssa maistoin Kanadasta ostamaani Trius-tilan punaviiniä. Kanadalaiset viinit ovat viime vuosina alkaneet nostaa päätään ja muutamaa maan viiniä saa jo Alkostakin. Trius-viinitila sijaitsee Ontarion osavaltiossa, lähellä Niagaraa ja kohtalaisen lähellä Torontoa. Alueella on merkittävä mikroilmasto, jonka vuoksi se soveltuu viinin viljelylle, vaikkakin talviaikaan lumisateet ja pakkaset ovat hyvin yleisiä.

Viini on väriltään täyteläistä ja varsin tummaa. Tuoksussa on täyteläistä marjaisuutta ja hieman tammisuutta. Suutuntumalta viini on pehmeää ja luumuisen sekä kirsikkaisen marjaista. Viinissä on happoja, jotka antavat sille ryhtiä. Samoin tammisuus antaa hyvää vastapainoa marjaista makeutta vastaan. Tanniineja on hyvin maltillisesti, jonka vuosi viini on parhaimmillaan lihaisen pastan tai padan kanssa ennemmin kuin vaikkapa raskaan pihvin.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Molemmissa on ihanaa uutta raikkautta, mutta samalla ne ovat aitoja. Kumpikaan ei yritä olla jotakin muuta kuin mitä oikeasti on. Suosittelen molempia ja vielä parempia ovat yhdessä kuin erikseen!


Älä mene pois
kirjoittanut Ayoóbámi Adébáyó
alkuteos Stay With Me
suomentanut Heli Naski
Atena Kustannus 2018
298 sivua

Trius
Merlot
Vintage 2014
VQA Niagara Peninsula, Kanada
n. 15€ (ostettu Kanadasta kesällä 2017)

Helsingin kirjamessut torstai ja perjantai 2018

Helsingin kirjamessut ja viini- sekä ruokamessut ovat jälleen tänäkin vuonna täynnä tapahtumia, mielenkiintoisia vieraita ja antoisia keskusteluja. Pääsin tänä vuonna onnekseni vierailemaan messuille bloggaajapassilla. Suuri kiitos, että myös vasta vajaa kaksi vuotta blogia pitänyt harrastelija sen sai! Alla oleva kirjoitus on varmaan blogi-historiani pisin. Loppupuolella on mielipiteitäni messusta yleisellä tasolla, jos sitä ennen olevat messu-kulkemiseni eivät kiinnosta.

Torstai

Torstai alkoi puolen päivään aikaan lounaalla "Fisu ja ranet" -ruokakärryllä. Friteeratun kalan ja ranskalaisten kanssa maistoin hieman libanonilaista Ksara-tilan raikasta valkoviiniä. Maittavan lounaan jälkeen oli hyvä siirtyä kirjamessujen puolelle. Ensimmäisenä kävin kuuntelemassa mainioksi Tiedetoriksi muuttuneella Kruununhaka-lavalla Benita Heiskasen, Antti Ronkaisen ja keskustelua vetäneen Laura Parkkisen ajatuksia "Yhdysvaltain valtapolitiikan historiasta ja nykypäivästä". Keskustelu oli polveilevaa, mutta sitä oli nautinnollista kuunnella, kun keskustelijat oikeasti osasivat asiansa ja uskalsivat sanoa myös mielipiteitään ääneen. Keskustelun jälkeen Yleen nauhoitettiin hieman suuremmalla kokoonpanolla keskustelu valkoisen miehen valta-aseman murtumisesta yhdysvaltalaisessa kirjallisuudessa, joka piti tietysti käydä myös Areenasta seuraavana aamuna kuuntelemassa.

Yritin änkeytyä Ruben Stillerin juontaman "Totuuden jälkeen" -kirjan pohjalta suunnitellun keskustelun  "Miten media selviää paskapuheen aikakaudella?" mutta runsaan väkijoukon vuoksi keskustelu oli jätettävä puolivälissä kesken. Hienoa, että aihe kiinnostaa laajalti! Ei kai auta kuin lukea kirja itse.

Sieltä tie vei takaisin Tiedetorille. "Yhdysvaltojen nykyisyys, tutkimus ja amerikkalainen kirjallisuus" oli aiheena vähintäänkin laaja. Keskustelijat olivat Helsingin yliopistosta ja osin heidän tulkintansa meni yli oman ymmärrykseni. Toisaalta ajoittain on kyllä inspiroivaa kuunnella jotakin itselle liian vaikeaa ja innostua tätä kautta ottamaan asioista selvää.

Pauliina Rauhalan kirjat eivät ole minulle vielä tuttuja. En oikein innostunut hänen haastattelussaan Synninkantajat-kirjaa koskien. Uskonto ja lestadiolaisuus ovat sinänsä kiinnostavia, mutta punainen lanka jäi itseltäni puuttumaan. Toisaalta ehkä tämä on juuri aihe, jossa itsensä pitäisi haastaa... Ankka-mestari Don Rosa oli häntä ennen lavalla ja hänen innostuksensa sen sijaan tarttui jopa ei-niin-suureen-ankka -faniin.

Ennen kotiinlähtöä kuuntelin vielä hetken Minna Helteen haastattelua. Hän mainitsi, että yleisesti epäselvyyksien ja riitojen suurena aiheuttajana on, että kuuntelijoilla on liian vahvat omat oletuksensa ja he eivät halua edes yrittää ymmärtää muita. Omien oletusten rikkomisesta muotoutui jollakin tavalla ensimmäisen messupäivän teema, kun myös Benita Heiskanen oli aiemmin todennut, että ihmiset ajattelevat ja arvostelevat Yhdysvaltoja sen mukaan, jona sen olettavat olevan, ei sen, millainen se oikeasti on. Ajoittain pitäisi yrittää laajentaa omaa ajatteluaan myös olettamustensa, joista osa niin vahvoja, ettei niitä itse edes huomaa, ulkopuolelle.

Perjantai

Perjantain messupäivä käynnistyi Henriikka Tavin haastattelulla hänen uudesta kirjastaan "Tellervo". Molemmat uusia tuttavuuksia. Itseään etsivä kolmekymppinen nainen ja chick lit tuntuivat ensin läpi kolutuilta aiheilta, mutta kun ohjelman aikana luettiin kirjasta kohtia, heräsi kiinnostus ja tämäkin taitaa lukulistalleni yltää.

Esplanadin pikkulavalta matkani suuntautui Senaatintorille, jossa Minna Rytisalo kertoi fiktiivisestä Minna Canthista kertovasta kirjastaan "Rouva C". Kirjailijaa yhdisti moni seikka Minna Canthiin ja samoin minua, joten täytyyhän tuo kirja tulevaisuudessa lukea. Pidin siitä, että Rytisalo tuntui hyvin aidolta ja rehelliseltä kertoessaan kirjastaan ja sen kirjoitusprosessista. Ihanaa, että hän uskalsi rohkeasti tarttua kirjoitusurakkaan, koska se tuntui hänelle tarkoitetulta.

Lisää naiskirjailijoita ja chick littiä tarjosi Laura Honkasalo ja "Vie minut jonnekin", joka on tässäkin blogissa aiemmin luettu. Tuo haastattelu ei kylläkään mitään uutta antanut tai muutenkaan jäänyt juuri mieleen.

Yhdysvaltain suurlähetystön osastolla Alexandra Pasternak-Jackson kertoi business-kirja vinkkejään. Tuntui kuin olisi ollut Yhdysvalloissa kuuntelemassa kirja-myynti puheita -positiivisessa mielessä. Esiintyjä oli innostunut ja kiinnostunut aiheesta ja innostus tarttui myös kuuntelijoihin.

Ennen viinimessujen puolelle siirtymistä edessä oli vielä yksi messun kohokohdista eli Jennifer Clementin haastattelu. Luin juuri hänen kirjansa "Rakkaudesta aseisiin" ja pidin siitä kovasti. Se avasi uudenlaisia näköpuolia Yhdysvalloista ja keskustelu puolestaan Meksikon ja Yhdysvaltojen suhteesta. Toisen kerran kävin vielä Clementiä kuuntelemassa, kun hän Sirpa Kähkösen johdolla keskusteli Sofi Oksasen kanssa naiskirjailijoiden kohtaamasta väkivallasta. Harmi, että yleisöä ei ollut paljoa paikalla kuuntelemassa hieman provokatiivista, mutta mielenkiintoista keskustelua. Niin ja mahtui väliin myös ihastuttava Saara Turunen ja "Sivuhenkilö". Erityisen mieleenpainuvaksi keskustelun teki lähistöllä istuvat bloggaajat, jotka osasivat täysin ennakoida Saaran kommentit ja esittivät loistavaa kritiikkiä (lähinnä haastattelijasta). 

Jos torstaista kokoavaksi ajatukseksi jäi ettei oletuksia pitäisi tehdä, niin perjantain teemoja kokosi Sofi Oksasen "myytti tasa-arvoisesta Suomesta". Suomea pidetään tasa-arvoisena, ja sitä se toki moneen maahan verrattuna onkin. Suomessa naiset eivät kuitenkaan ole monellakaan tilastollisesti mitattavissa olevilla tekijöinä mitattuna tasa-arvoisessa asemassa miesten kanssa. Kannatan tasa-arvoa ja haluan olla tässä hyvin maltillinen, mutta silti aika ajoin, pieni feministi minussa nostaa päätään. Erityisesti näin on käynyt viime aikoina, kun lukemien kirjojen määrä on noussut tämän blogin ansiosta.

Viikonloppu kuluu sienestämisen ja messukirjojen, sekä parin viinin maistamisen parissa, joten valitettavasti lauantai ja sunnuntai jäänevät nyt messuilla väliin. Onneksi monia keskusteluja voi seurata Hesarin ja Ylen kautta. Sekä tietysti muiden bloggaajien kirjoitusten jaa twiittausten avulla.

Messu mietteitä

Helsingin kirjamessut ovat aina hyvin järjestetty tapahtuma ja paikalla on valtava määrä kirjailijoita ja muita yhteiskunnallisia keskustelijoita. Ei tule mieleen mitään toista tapahtumaa, jossa yhtä suuri ja kirjava joukko pääasiassa kulttuurin ja yhteiskunnan vaikuttajia kävisi värikkäitä keskusteluja keskenään ja olisivat myös suuren yleisön tavoitettavissa. Samalla, kun pääsee vielä maistamaan lukuisten maahantuojien viinejä kohtuullisella korvauksella, ei tapahtumasta paljon muuta voi toivoa. Tai ehkä jotain kuitenkin, josta alla muutama ajatus ylös kirjoitettuna.

Vuodesta toiseen minua harmittaa, kun esiintymislavan paikkojen löytämiseen kuluu aikaa. Messuhallissa opasteita ovat ainoastaan yhteen suuntaan näkyvät nimi-kyltit. Jos satut kävelemään vastakkaiselta suunnalta jää kyltti huomaamatta. Tilanne toki helpottaa toisena vierailu-päivänä, kun paikat tulevat tutuksi, jos tuolloin paikalle myös ennättää. Eri lavoja voisi hieman myös sisustaa enemmän erityylisiksi. Haastattelu-tuolit näyttivät hyviltä, mutta useamman kerran niissä istuvat vieraat tuntuivat niihin istuessaan niiden mukavuutta kritisoida, erityisesti lyhyitä hameita käyttävät naiset.

Toinen kritiikki koskee Senaatintori-lavan ympäristöä, jonne täyteen tuppautunutta tapahtumaa voisi yrittää hallin keskeltä hieman siirtää. Joka lavalla taitaa olla lähes koko ajan ohjelmaa. Tämä on hienoa, mutta ei välttämättä aivan itsetarkoitus. Pienenä huolenaiheenani on, että määrä korvaa laatua. Myydyimmät kirjailijat kun tuntuvat säntäilevän lavalta ja osastolta toiselle laukomaan lähes samoja asioita. Jotkin aiheet taas olivat niin laajoja ja keskustelijoita paljon, ettei puolessa tunnissa saatu oikein mitään sanottua. Uuden ohjelmajohtaja Ronja Salmen jäljiltä oli nähtävissä raikkautta ja uusia lähestymistapoja kirjallisuuteen, jotka toivottavasti tulevat pysyväksi osaksi tulevia tapahtumia. Oli myös ilo nähdä, että hän kierteli ja seurasi aktiivisesti keskusteluja. Erityisenä mieleen jäi D.R.E.A.M.S-rapkollektiivin haastattelu.

Tyytyväisenä uusista tuttavuuksista ja liian monesta lukupinon kasvattajasta, on hyvä jatkaa syksyä kohti talvea.