Verihäät (kirjoittanut Pierre Lemaitre)

Ranskalaisen Pierre Lemaitren vuonna 2018 suomennettu "Verihäät" on hyytävää luettavaa. Tarinassa pohditaan mm. totuuden ja omien kokemusten välistä kuilua. Milloin itselleen on myönnettävä, että omat havainnot eivät ehkä olekaan oikeita?  Kirjassa on myös psykologinen takaa-ajo, josta selviytymiseen päähenkilö Sophiella ei tunnu olevaan mitään mahdollisuuksia.

Olen aiemmin lukenut Lemaitren Verhoeven-sarjaan kuuluvat "Camille" ja "Irene". Kaikissa kolmessa tarinat ovat polveilevia - välillä juonessa mukana pysyminen on jopa hieman haasteellista. Kuuntelin "Verihäät" äänikirjana, luulen että lukeminen olisi pitänyt juonen minulle enemmän kasassa. Dekkareissa juoni on keskiössä, mutta sen lisäksi Lemaitren kirjoista löytyy ihanaa ranskalaista tunnelmaa ja parhaana osana hyvin mielenkiintoisia hahmoja. Henkilöt ovat totuudenmukaisia, mutta Lemaitre ei sorru heidän kohdallaan nyhväämiseen, vaan heidän toimintasa on loogista. Henkilöt eivät ole tunteettomia, mutta eivät pohdi samoja ongelmia uudelleen ja uudelleen, kuten mielestäni  aika usein kirjoissa, ja erityisesti dekkareissa käy.

Uutisten ja median kautta on välittynyt kuva, että Ranskassa terrorismi ja levottomuudet alkavat olla arkipäivää. Niinpä kirjan tapahtumat: murhat, piiloutumiset ja takaa-ajot, tuntuvat hyvin todellisilta ja välillä meinaa unohtua, että teos on lopulta mielikuvituksen tuote. Varmaan osa tapahtumista saattaa tositapahtumiin perustua. Kirjaa voi lämpimästi suositella laadukkaiden dekkareiden ystäville, jotka kaipaavat vaihtelua pitkään valta-asemassa olleeseen kylmään Nordic Noir -genreen.

Kirjan kanssa maistoin ranskalaista kuohuviiniä Alsacesta. Cremantit eivät yleensä petä odotuksia, eikä niin käynyt tämänkään Viini-lehden vuoden kuohuviiniksi 2019 valitseman kuohuvan kanssa. Cremanteissa on tasapainoisen mineraalisuuden lisäksi pienten kuplien tuomaa täyteläistä pehmeyttä.

Viini on väriltään oljenkellertävää. Kuplat ovat pieniä ja tasaisia. Tuoksussa on sitruksisuutta ja kukkaisuutta. Maussa lime, keveä hunajaisuus ja paahtoleipäisyys tasapainoilevat tyylikkäästi keskenään. Viini on tuoksusta jälkimakuun saakka tasainen ja tyylikäs kokonaisuus.

Kirjan ja kuohuvan yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Molemmat ovat raikkaita tuulahduksia klassiselta alueelta. Ne kunnioittavat perinteitä, mutta tuovat rohkeasti myös itseään esille.


Verihäät
kirjoittanut Pierre Lemaitre
Suomentanut Lauri ja Laura Holma
Lukija Markus Bäckman
Minerva Kustannus 2019
9h, 30min (kuunneltu äänikirjana)

Bestheim
Grand Prestige Cremant d'Alsace
Brut 2012,
Alsace, Ranska
19,99€ (Alkosta joulukuussa 2019)

Camille (kirjoittanut Pierre Lemaitre)

Pierre Lemaitre on ranskalainen dekkaristi, jonka kirjat ovat voittaneet lukuisia palkintoja. Kirjojen tapahtumia pidetään varsin raakoina, mutta mielestäni niissä on kuitenkin kevyempikin puoli, joka tekee niiden lukemisesta hieman leppoisampaa, kuin usein oletetaan. Camille on toinen Lemaitren dekkari, jonka luin. Sen päähenkilö on edellisestä Irène dekkarista tuttu keski-ikäinen, lyhyt ja todella taitava poliisi Camille Verhoeven.

Edellisen kirjan tapahtumien jälkeen Camille on juuri sanut elämänsä suunnilleen takaisin raiteilleen, kun hänen läheisensä joutuu vakavasti pahoinpidellyksi. Tapahtumien selvittelyn kautta Camille pääsee suuremman rikollisvyyhdin jäljille ja joutuu elämään itsensä ja läheistensä jatkuvan vainoamisen kohteena. Ulospäin Camille vaikuttaa hahmona hieman omapäiseltä, mutta ystävälliseltä ja kiltiltä mieheltä, jonka avustaja Louis on valmis tekemään kaikkensa esimiehensä eteen. Tarvittaessa Camille on ilman suurempia tunnontuskia valmis kuitenkin uhmaamaan poliisilaitoksen sääntöjä ja toimimaan omasta mielestään parhaalla tavalla. Tämä on mielestäni ymmärrettävää, sillä Camillella ei ole mitään menetettävää, joka saisi hänet suuremmin huolehtimaan tulevaisuudesta. Moraalia hänellä kuitenkin on, sillä hän ei halua sekoittaa muita poliisilaitokselta selvitystyöhönsä, jotta he kaikki eivät joutuisi mahdollisesti tulevaisuudessa ongelmiin.

Lemaitren dekkarien lukeminen on minulle jollakin tavoin samanlaista rentoutumista kuin vaikkapa Läckbergin dekkarien lukeminen. Nämä eivät ole yhtä jankkaavia ja käy ympäristöä ja tapahtumia yhtä perusteellisesti ja tunteellisesti läpi, mutta juonen ja henkilöiden seuraaminen on helppoa ja koukuttavaa. Vaikka miellän nämä kirjat kohtalaisen helpoksi luettavaksi, ei se mielestäni tee niistä yhtään huonompia tai kevyempiä. Kiireisessä maailmassa, jossa jatkuvasti on nopeasti reagoitava asioihin ja uutta tietotulvaa tulee päivittäin vastaan väsymiseen asti,on ihanaa välillä paneutua lukemaan soljuvasti etenevää dekkaria, jossa jokaiseen lauseeseen ei ole ladattu valtavasti merkitystä ja asiaa. 

Lukupinossani odottaa jo Lemaitren kolmas dekkari Alex. Toivottavasti pääsen pian tutustumaan seuraavien Camillen selvityksessä olevien rikosten ratkomiseen.

Kirjan kanssa maistui saksalainen valkoinen alkuviini, joka oli valmistettu Riesling-rypäleestä. Tyypillisesti alkuviinille viinissä oli jo hieman sameassa ulkonäössä maanläheisyyttä, joka jatkui tuoksussa ja maussa. Rypäleelle tyypillinen pyöreys, voimaisuus ja sitruksisuus tulivat kuitenkin mukavasti esille. Viini oli varsin raikas ja hedelmäinen. Erityisesti makumaailmassa nousivat esille sitruksisuus ja hento viheromenaisuus. Viinissä oli hieman tammisuutta, joka toi kokonaisuuteen mukavasti särmää. Viini voisi sopia hyvin vaikkapa parsapohjaisten ruokien - parsarisoton tai grillatun parmankinkkuparsan kanssa. Tai vaikka sellaisenaan seurustelujuomana lähestyvän vapun aikoihin.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmissa on omaa särmikkyyttää ja haastetta, mutta ovat kuitenkin leppoisaa nautittavaa. Tämä viini maistuu paremmin hyvässä seurassa kuin kirja.

Helmet-lukuhaaste 2019: 18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja

Camille
kirjoittanut Pierre Lemaitre
Suomentanut Sirkka Aulanko
Minerva Kustannus Oy 2016
335 sivua

Engelhard Römerberg
Riesling Spätlese Trocken
Rheinhessen, Saksa 2017
14,08€ (ostettu Alkosta huhtikuussa 2019)

Irène (kirjoittanut Pierre Lemaitre)

Sarjamurhien tekijöiden motiivina voi olla lähes mikä syy tahansa. Mustasukkaisuus, kateus, kostonhalu tai katkeruus ovat yleisesti dekkareissa käytettyjä motiiveja. Yksi kekseliäimmistä löytyy ranskalaisen Pierre Lemaitren dekkarista. Murhaaja haluaa kirjoittaa täydellisen kirjan ja toteuttaa kirjaansa varten raa'at murhat. Kumpi siis on seuraus ja kumpi syy - kirja vai murha?

Pierre Lemaitresta oli tammikuun alussa (2.1.2019) laaja artikkeli Helsingin Sanomissa. Vasta reilu viisikymppisenä kirjailijanuransa aloittanut Lemaitre on koulutukseltaan psykologi. Hänen ensimmäinen kirjansa Irène julkaistiin vuonna 2006. Sen jälkeen dekkarisarja, jonka päähenkilönä on pariisilainen ylikomisario Camille Verhoeven, on saanut kolmen teoksen osalta jatkoa. Lisäksi Lemaitre on julkaissut myös historiallisia romaaneja. Hän ei itse pidä kirjojen jaottelusta eri kategorioihin.

Päähenkilö Camille Verhoeven, on keski-ikää lähestyvä, mielestäni pitkälti stereotyyppistä kuvaa pariisilaisesta poliisista vastaava hahmo. Hänen vaimonsa odottaa perheen esikoista ja vaikka he ovat moderni pariskunta, perheidyllin ajatusmaailmaan pohjautuvat arvot perustuvat enemmän perinteisiin. Kirjassa suuressa roolissa on myös Camillen assistentti Louis, joka on mielikuvissani hyvin täydellinen vastakohta hieman hompssuiselle Camillelle. Louis on aina viimeisen päälle laitettu, hän tekee työnsä virhettömästi ja pyrkii jatkuvasti siihen, että asiat sujuisivat mutkattomasti. Hänen hahmonsa jää hieman statistin rooliin. Hänessä on paljon potentiaalia enempäänkin ja toivottavasti hän pääsee sarjan tulevissa osissa loistamaan.

Kirja on kirjoitettu mielenkiintoisesti ja sitä on helppo seurata. Tapahtumat etenevät rivakkaan, mutta loogisesti ja lukijan on vaikea arvata seuraavia käänteitä. Kirjallisuuden yhdistäminen tarinaan saa itseltäni paljon plussaa. Perinteinen malli dekkarimurhasta on onnistuttu tässä kirjassa hieman nuorentamaan.

Kirjan kanssa maistoin hyvin klassista Ranskan Rhonen-laaksosta tulevaa, kolmen rypäleen sekoitepunaviiniä. Kyseinen viini on odottanut viinihyllyssäni jo reilun pari vuotta oikeaa kirjaa ja ruokaa kaverikseen. Chateneuf-du-Pape on voimakas viini, jossa marjaisuuden esiinpääsy vaatii aikaa ja avautumista. Lisäksi viini vaatii vahvan kirjan lisäksi vierelleen myös tuhdimpaa ruokaa päästäkseen kunnolla oikeuksiinsa. Viinissä on tanniinisuutta, joka pysyy kuitenkin taustalla, myöskään hapokkuus ei pääse liiaksi hyökkäämään. Makumaailmassa pehmeän tammisuuden rinnalla viinistä löytyy karhunvatukkaa ja vadelmaa ja aavistus metsäistä puolukkametsää. Maistoin viiniä usean tunnin padassa haudutetun lampaan entrecoten, vihannesten ja suppilovahveroiden kanssa. Nämä kruunasi vielä paahdetut uunijuurekset. Loistava kokonaisuus!


Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Molemmissa on ranskaista brutaalia voimakkuutta, mutta myös herkkää tyylikkyyttä. Asioilla ei mässäillä, vaan niihin tutustuaan kunnioituksella. Lammas, viini ja Irène ovat hienosti yhteen sopiva kombo.

Irène
kirjoittanut Pierre Lemaitre
suomentanut Sirkka Aulanko
Minerva kustannus Oy 2016
392 sivua

Chateneuf-du-Pape
Cellier des Princes
Grenache Noir, Mourvedre, Syrah
Rhone, Ranska 2014
28,95€ (Alkosta helmikuussa 2019)