Niemi (kirjoittanut Juha Hurme)

Vuoden 2017 Finlandia voittajaksi valikoitui Elisabeth Rehnin valitsemana Juha Hurmeen Niemi. Sen tarina käy läpi alkuräjähdyksestä vuoteen 1809, suunnilleen nykyisen Suomen valtion alueella sijaitsevan Niemen historian. Tämä on mielestäni jo itsessään varsin hyvä peruste Suomi 100 -juhlavuoden Finlandia-voittajaksi.

Kirjassa on sekaisin paljon kaikkea - historiaa, faktaa, runoja, nokkelaa sanoilla ja tapahtumilla leikittelyä sekä jossakin määrin myös asioiden yksinkertaistamista. Hurme on onnistunut kokoamaan nämä kaikki osatekijät siinä mielessä hyvin yhteen, että teksti on jouhevasti etenevää ja sitä on ilo lukea. Kyseessä on romaani, joka luonnollisesti saa sisältää ja yleensä sisältääkin, fiktiota. Pohjana tässä on kuitenkin kaikkien tuntemaa historiaa, joten aika ajoin mietin, ovatko kirjassa kuvatut tapahtumat ja anekdootit missä määrin aitoja ja oikeita. Kirjassa on yksinkertaistettu paljon tapahtumia. Tämä helpottaa toki lukemista, mutta on ikävää, jos sen seurauksena syntyvät johtopäätökset jäävät lukijalle virheelliseksi.

Kirjassa on paljon erilaisia runoja ja kappaleita kansantarinoista. Olen hyvin iloinen, että näitä pätkiä on laitettu tekstin joukkoon. Ne elävöittävät tarinoita ja luovat siihen autenttista henkeä. Hurmeen omakirjoitustyyli on varsin leikittelevää ja paikka paikoin hän intoutuu kirjoittamaan jopa nykyslangin mukaisesti. Pidän myös siitä, että runoja nostetaan esille, sillä ainakin kaltaiselleni romaaneja ja tietokirjoja pääasiassa lukevalle henkilölle, tuo kirjallisuudenlaji meinaa jäädä kokonaan huomaamatta.

Pienenä huomiona mainittakoon kirjan loppupuolelta kohta, jossa kirjailija pohti Pentti Linkolaa ja tämän ajatuksia. Jännä sattuma, että nämä molemmat sattuivat samana vuonna Finlandia-voittajiksi.

Olen muutaman kyseisessä kilpailussa ehdokkaana olleen teoksen lukenut, mutta en osaa arvottaa niitä paremmuusjärjestykseen. Ne ovat niin erityyppisiä ja kaikilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Tämä kirja oli mielestäni hyvä ja lukeminen oli miellyttävää, mutta mikään varsinainen tajunnanräjäyttäjä tämä ei kuitenkaan ollut. Leppoisa tapa kerrata historiaa ja lukea kaunista ja nokkelaa kieltä sen sijaan kylläkin.

Kirjan kanssa valikoitui juomaksi Uusi-Seelantilainen valkoviini. Viinin väri on varsin vaalean vehnän sävyistä. Tuoksussa on selkeää kirpeyttä ja vihreää omenaisuutta. Maku jatkaa tuoksun linjaa ollen aluksi hyvinkin  kirpeää. Sen makumaailma on sekoitus sitruunaa ja vihreän omenan hapokkuutta. Vaikka kyseessä on Riesling-rypäle, on viinissä mielestäni hyvin paljon Uudelle-Seelannille tyypillisen Sauvignon Blancin piirteitä. Maku pehmenee hieman suussa ja jälkimaku on yllättävänkin pehmeä. Kirjan lisäksi viini maistui blinien ja savuporo täytteen kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme pistettä ja plussan. Teknisiltä ominaisuuksiltaan niissä on paljon samankaltaisuutta. Molempien alkutuntuma on herättävä ja jopa hieman säikäyttävä luoden mielikuvan varsin vaativasta luku- ja maistelu-urakasta. Vauhtiin päästyään moelmmat kuitenkin pehmenevät ja osoittautuvat ihan hyvksi. Jälkimaku on kummassakin varsin tavallinen. Tyyleiltään nämä ovat kuitenkin varsin erilaiset. Viini on raikas ja perinteetön, kun taas kirjassa on, keveydestään  huolimatta, paljon asiaa ja syvyyttä. Maistuvat yhdessä, mutta mainiosti myös erikseen.

Helmet lukuhaaste: 46. Kirjan nimessä on vain yksi sana

Niemi
kirjoittanut Juha Hurme
Kustannusosakeyhtiö Teos 2017
440 sivua

Villa Maria
Riesling 2014
Private Bin
Marlborough, Uusi-Seelanti
n. 10€ Tallinnasta tammikuussa 2018

Valas nimeltä Goliat (kirjoittanut Cristina Sandu)

Valas nimeltä Goliat on Cristina Sandun esikoisromaani. Kyseessä on kaunis kertomus suomalaisromanialaisesta naisesta ja tämän lapsuuden perheestä. Kertomuksessa on muutama eri taso ja se etenee soljuvasti. Teksti on mielestäni taidokkaasti kirjoitettua. Sen katsantokanta mm. kulttuureihin ja ihmissuhteisiin on erilainen kuin perinteisissä itä-Euroopan maihin liittyvissä tarinoissa. Romaniaa ei tässä synkistellä tai yli-ihannoida. Sitä käsitellään kuin mitä tahansa valtiota. Yhtenä tarinan osana kulkeva Goliat valaan ruho tuo taidokasta leikkimielisyyttä ja symboliikkaa romaaniin.

Olin odottanut kirjalta paljon lukuisten lukemieni arvosteluiden ja blogi-kirjoitusten perusteella. Kirja ei ehkä aivan täyttänyt näitä odotuksia. Paikka paikoin juonessa oli haasteellista pysyä mukana hieman liiallisen poukkoilun vuoksi. Erilaisia aikoja, paikkoja ja henkilöitä oli paljon ja tapahtumat olivat paikoin varsin lennokkaita ja kekseliäitä. Tämän vuoksi välillä tuli olo, että lukukokemus kului näiden perässä pysymiseen, eikä aikaa henkilöihin tutustumiseen jäänyt. Näistä tekijöistä huolimatta suosittelen kuitenkin kirjan lukemista ja toivottavasti tämä ei jää Sandun ainoaksi kirjaksi, vaan pääsemme tutustumaan myös hänen tuleviin tuotoksiinsa. Kirja oli Finlandia-ehdokkaana vuonna 2017 ja mielestäni lähes ansaitusti.

Kirjan kanssa maistui itse ranskalaiselta tilalta tuotu valkoviini. Kyseessä on Rolle-nimisestä rypäleestä (Italiassa samaa rypälettä kutsutaan alueista riippuen Vermentinoksi, Favoritaksi ja Pigatoksi) valmistettu valkoviini. Rypäle on itselleni uusi mukava tuttavuus. Pienen tutkimuksen jälkeen selvisi, että kyseistä rypälettä sisältävää viiniä on saatavissa myös Alkosta. Viinissä on pehmeää tammisuutta ja sopivasti hapokkuutta. Viinin alkutuoksussa oli jopa hunajaista runsautta ja aavistus makeutta. Maussa vastaan tuli enemmän sitruksisuus ja hienoinen yrttisyys.




Chateau de Belletin tila sijaitsee aivan Nizzan kaupungin lähellä. Kävimme siellä paikallisbussilla ja pääsimme maistamaan muutamia heidän viinejään sekä pienelle kierrokselle tilalle. Tilalta ostettua viiniä maistoimme kirjan lisäksi jouluruoan, erityisesti kinkun kanssa. Sopi hyvin.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmissa on pehmeää voimakkuutta. Jälkimaku on viinissä pidempi kuin kirjassa, joka sen lukemisen jälkeen on käsitelty.

Valas nimeltä Goliat
kirjoittanut Cristina Sandu
Kustannusosakeyhtiö Otava 2017
263 sivua

Chateau de Bellet
Bellet, Provence, Ranska 2016
hinta noin 20€ (tilalta)

Helmet-lukuhaaste: 14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan

Autarktis (kirjoittanut Tommi Liimatta)

Tommi Liimatan Autarktis on taidokkaalla kielellä kirjoitettu kolmen eri miehen tarina ja ajankuva. Tarinat sijoittuvat 1900-luvun kuluessa kolmeen eri ajanjaksoon. Yhdistävänä tekijänä kaikissa on vahva mieskeskeisyys ja pohjoisuus. Autarktis oli kaunokirjallisuuden Finlandia ehdokkaana 2017, jota kautta se päätyi myös omalle lukulistalleni.

Lukemisen jälkeiset ajatukset kirjasta ovat hieman sekavat. Toisaalta kirjoituskieli ja -tyyli on taidokasta ja kaunista. Sanat ja lauseet ovat aitoja. Mutta toisaalta juoni ja hahmot, Ruottikuumetta lukuun ottamatta, sekoittuivat oman lukemiseni aikana. Vaikka otsikot on kirjoitettu hahmoittain ja pääosassa heitä on vain kolme, niin silti onnistuin itseni sekoittamaan näiden välillä. Yritin lukea tarinoita ajatuksella ja keskittyneesti, mutta tapahtumien sekoittavuus tapahtui silti. Luettuani muiden blogi-kirjoituksia kyseisestä kirjasta, en ole ollut ainoa, jolle näin on käynyt.

Ruottikuume oli ainoa poikkeus näistä tarinoista. Ajallisesti se sijoittui johonkin 1970- ja 1980-luvuille. Se on kertomus pohjoisessa asuvasta suomalaisesta, joka lähinnä työn perässä reissaa Ruotsin ja Suomen väliä. Tuo tarina oli kohtalaisen mielenkiintoinen ja sen innoittamana jaksoin kirjan loppuun asti hyvin lukea.

Vaikka kaiken kaikkiaan mieskeskeisiä tarinoita on varmasti kirjoitettu ja kerrottu paljon enemmän kuin naiskeskeisiä, niin mielestäni tarinoita miehistä mahtuu silti yhä hyvin kirjallisuuteen. Tasa-arvoa kannattavana tuntuu, että välillä naiset "alempiarvoisesta" asemasta noustessaan liikaakin ovat onnistuneet valtaamaan alaa vain itselleen. Hyvä, että tarinankertojina ja kertomuksen kohteina on vielä myös miehiä.

Kirjan pariksi valikoitui ranskalainen punaviini Crafty Hedgehog Merlot Rouge. Viinin avautuminen vaatii aikaa ja parhaimmillaan se on mielestäni noin 20 asteisena. Sen tuoksussa on vivahdus tammisuutta ja marjaisuutta ja viinin täyteläisyys näiden makujen välillä on ihanteellinen. Marjoista mielestäni tunnistettavissa on puolukkaisuus ja tuore luumuisuus. Hapokkuutta ja tanniineja on miedosti. Viini maistui pekonilla terästetyn pasta bolognesen kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kaksi ja puoli pistettä. Viini on selkeä ja helposti hahmotettavissa. Kirja ei tätä ole. Yhtenäistä näille on kuitenkin tyylikkyys ja taidokkuus, jota molemmista löytyy.

Aloitan tämän vuoden 2018 ensimmäisenä lukemani kirjan myötä Helmet 2018 -lukuhaasteen. En ole ennen Helmet-haasteisiin osallistunut, joten katsotaan kuinka käy. Kirja sopisi hyvin moneen kohtaan, mutta valinnan vaikeuden vuoksi, valitsen helpoimman eli ensimmäisen: Kirjassa muutetaan. Erityisesti koskee Ruottikuume-hahmoa, joka ei välillä paljon muuta tunnu tekevän kuin muuttavan ympäri Ruotsia ja Suomea paikasta toiseen.

Autarktis
kirjoittanut Tommi Liimatta
Like Kustannus Oy 2017
271 sivua

Terroir Vivants
Merlot Organic
Ranska 2016
11,40€ (Alkosta tammikuussa 2018)

Helmet lukuhaaste: 1. Kirjassa muutetaan

Alex (kirjoittanut Alexander Stubb ja Karo Hämäläinen)

Kunnian vuoden 2017 viimeisestä blogi-kirjoituksestani saa tietokirja Finlandia -ehdokkaana tänä vuonna ollut Alex. Jonkinlainen elämäkerta siis Alexander Stubbista. 90% todennäköisyydellä tähän elämäkertaan kuulemma joskus tulee jatkoa. Toivottavasti näin, sillä varmasti Stubbilla on edessä vielä paljon hienoja työtehtäviä.

Taustana, että mielikuvani Stubbista on varsin positiivinen ja ammattitaitoinen, vaikka poliittisena puolueena Kokoomus ei täysin olekaan ideologiani mukainen. Kirja on hyvin stubbmainen. Työ ja liikunta keskiössä, mutta perhe myös vahvasti taustatukena. Positiivisuus ja ratkaisuhalukkuus ja suorituskeskeisyys näkyy kirjassa. Kuten aiemminkin olen jostakin kyseisen kirjan arvostelusta lukenut, on tämä myös kirjan jonkinlainen heikkous. Olisin kaivannut paikka paikoin hieman syvällisempää katsantaa ja pohdintaa tapahtumiin. Kirjassa oli turhan paljon eri henkilöiden kehuja. Hyvin useasti tuli vastaan kehuja, kuten: "huipputyyppi, arvostan". Pidän siitä, että Stubb arvostaa ihmisiä ja heidän tekemisiään, vaikka nämä välillä edustaisivat aivan erilaistan arvomaailmaa kuin hän itse. Erikseen ei mielestäni tarvitse kovin montaa henkilöä kuitenkaan tämän tyyppisessä tietokirjassa nimeltä mainita.

Stubb kritisoi monin paikoin mediaa ja sitä, miten se on häntä erityisesti viimeisen viiden vuoden aikana on kohdellut. En itse koe, että median antama kuva Stubbista olisi kovin negatiivinen tai, että hänen sanomisiaan olisi ymmärretty tai kritisoitu kohtuuttomasti. Uutisia ja erilaisia kohuja tulee päivittäin niin paljon, että tavallinen median seuraaja ei niistä jokaiseen kiinnitä huomiota tai osaa nähdä asiat suurempina kokonaisuuksina. Välillä tuntuu, että julkisuudessa olevat henkilöt seuraavat niin tarkasti itseensä kohdistuvaa uutisointia, että kokonaiskuva julkisuuden todellisesta määrästä tai siitä, kuinka kansalaiset osaavat mediaa lukea, hämärtyy. Hyvin usein kahvipöytäkeskusteluissa median otsikointia ja artikkeleita kritisoidaan, eivätkä lukijat todellakaan pidä kaikkea lukemaansa totena. Mutta tämä miten itse koen median roolin, toki sen keskiössä olevat henkilöt kokevat tilanteen varmasti hyvin erilaisena.

Kirjan tarina ei kulje perinteisesti tarkassa aikajärjestyksessä ja tämän vuoksi syy-seuraussuhteet eivät aina aukene lukijalle muuten kuin kertojan valmiiden päätelmien kautta. Toisaalta tämä piirre tekee tekstistä lennokasta ja helposti lähestyttävää. Pidin kirjasta, sillä se herätti ajatuksia ja mielipiteitä, kuten voi huomata. Olen aiemmin lukenut pari Stubbin kirjaa ja ne mielestäni samantyyppisiä tämän kanssa.

Kirjan kanssa maistoin Ranskasta ostamaani Gerard Bertrandin Cote des roses -punaviiniä. Saman valmistajan saman sarjan roseeviiniä maistoin Marko Kantomaan kirjan Ylpeydestä  kanssa. Viini on väriltään kohtalaisen kirkkaanpunaista. Sen tuoksussa on mausteisuutta ja parfyymisyyttä, kuitenkin kevyttä sellaista. Viinin maussa on kukkaisuutta ja marjaa. Se on keskitäyteläistä ja keskitanniinista. Maistoin viiniä Serrano-kinkulla päällystetyn kalkkunan rintafileen ja uuniperunoiden kanssa. Näiden kanssa viini sopi hyvin. Viinin suuntuntuma oli miellyttävän pehmeää. Viinipullon pohja on kauniin ruusun muotoinen ja korkki on lasia.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmat ovat helppoja ja selkeitä. Viinissä on enemmän tyyliä kuin kirjassa. Viini on myös ajattomampaa, kirja sen sijaan vanhenee viimeistään siinä vaiheessa, kun Alexander Stubbista julkaistaan uusi elämäkerta. Kannatta molempia kuitenkin kokeilla - yhdessä tai erikseen.

Alex
kirjoittanut Alexander Stubb ja Karo Hämäläinen
Kustannusosakeyhtiö Otava
Helsinki 2017
304 sivua

Cote des roses
Gérard Bertrand
Syrah, Grenache, Mourvédre
Languedoc, Ranska 2014
n. 7€ (joulukuussa Rankasta)

Jääkansi (kirjoittanut Hanna Hauru)

Finlandia-ehdokkaana tänä vuonna ollut Hanna Haurun Jääkansi on koskettava kirja. Jossakin kyseistä kirjaa käsitelleessä artikkelissa tuli vastaan käsite inhorealistinen ja se mielestäni kuvastaa kirjan tyyliä osuvasti. Kirjassa on sivuja vain reilu 100 ja tekstiäkin vähäisesti, mutta sanoma on niin voimakas, että se ei yhtään enempää tarvitse koskettaakseen lukijaansa.

Tarina sijoittuu sodan jälkeiseen aikaan ja kertoo perheestä, jossa tytön isä on kaatunut rintamalla. Tytön äiti avioituu uudelleen Pahan kanssa, kuten tyttö isäpuoltaan kutsuu. Tarina käy läpi tytön kehitystarinaa, joka on kaikkea muuta kuin idyllinen. Perheen kokemia traumoja ei käsitellä puhumalla, vaan ne purkautuvat itse kunkin kohdalla esiintyvänä erilaisena pahana olona. Kun ympäristö on mukana tukemassa suoraan puhumattomuutta ja selän takana juoruamista, käsittelemättä jäänyt ahdistuneisuus siirtyy sukupolvelta eteenpäin toiselle.

Kirjan luettuani mietin hetken aikaa, miksi kirja on kirjoitettu. Mihin kirjoittaja on halunnut ottaa kantaa? Kirjan lopusta ei löydy selkeää sanomaa tai opetusta. Oma päätelmäni, pelkän tarinan perusteella lukematta mitään kyseisen kirjailijan haastattelua, on ollut Suomen 100-vuotisen itsenäisyysjuhlavuoden kunniaksi nostaa esiin kansakuntamme traumoja. Varjot käsittelemättömien tapahtumien ympärillä siirtyvät edelleen sukupolvelta toiselle ja jäävät kummittelemaan, kunnes onneksi jossain vaiheessa niiden ympärillä oleva tabu hälvenee ja puhumalla näitä traumoja päästään lievittämään. Suosittelen ehdottomasti kirjan lukemista, enkä yhtään ihmettele, että se on Finlandia-ehdokkaana ollut. Täytyypä tarttua johonkin Haurun aikaisemmista seitsemästä teoksesta ensi vuonna.

Kirjan kanssa maistoin chileläistä Concha Y Toron Casillero del Diablon Camenére -rypäleen viiniä. Carmenére-rypälettä viljellään tällä hetkellä käytännössä ainoastaan Chilessä, vaikka alun perin se on ranskalainen rypäle. Se muistuttaa jonkin verran Tempranilloa,  Väriltään viini on sekoitus purppuraa ja tiilenpunaista. Tuoksussa on hennosti marjaisuutta ja tammea. Maussa on marjaisuutta ja hapokkuutta sekä jonkin verran tanniineja. Viini muuttuu lasissa noin puoli tuntia oltuaan selvästi pehmeämmäksi ja helpommin lähestyttäväksi. Tämä on pihviviini ja itse söin sen kanssa naudan sisäpaisia ja uunissa paahdettuja lohkoperunoita.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Molemmissa on voimaa ja vahvuutta, joka jaksaa kantaa loppuun saakka - ja jättää vielä lopuksi ajattelemisen aihetta. Viini on mielestäni helpompi kuin kirja, ainakin kun sen kanssa syö jotakin. Vaikka kirjan teksti on helposti luettavaa, niin sanoman voimakkuus vaatii lukijalta hieman jälkipuintia.

Jääkansi
kirjoittanut Hanna Hauru
Like Kustannus Oy
Helsinki 2017
117 sivua

Casillero del Diablo
Carmenére
Concha Y Toro
Chile 2014
n. 7€ (heinäkuussa Tallinnasta)