Luin kirjan vajaassa viikossa ja se oli hauskasti sanailtu ja koostettu kuvaus vuoden vaatelakosta. Frimanin lähtökohta shoppailijana, joka tilaa usein vaatteita ja asusteita verkkokaupoista, mutta ei hutiostoksia koskaan jaksa palauttaa, poikkeaa jonkin verran itsestäni. Olen, erityisesti aiemmin kun vapaa-aikaa oli enemmän, ollut innokas shoppailija ja kaupoissa kiertelijä. Ostoksia olen kyllä aina tehnyt kohtalaisen harkitusti, eivätkä verkkokaupat ole vieneet minua mukanaan. Olen huono tekemään päätöksiä ja valitut tuotteet ovat lähes poikkeuksetta jääneet ostoskoriin, kun olen jotakin alkanut pähkäilemään ja sitten on tullutkin jo jotakin muuta tekemistä. Tässä kohtaa keskittymiskyvyn puutteesta ja multitaskaamisesta on edes jotakin hyötyä säästömielessä. Mutta Frimanin näkökulma vaikutti kuitenkin ymmärrettävältä ja jossain mielessä samaistuttavalta.
Kirja on päiväkirjamainen ja se etenee selkeästi kronologisessa järjestyksessä. Siinä sivutaan myös päähenkilön perhe- ja työelämää ja se tarjoaa mielenkiintoisen näkökannan toimittajan ja some-vaikuttajan elämään esimerkiksi tuotenäytteiden osalta. Leppoisan kerronnan lisäksi pidän siitä, että kirjan mukaan Friman vaikuttaa oikeasti pysyneen päätöksessään. Ei varmasti mikään helppo tehtävä hänelle, tai meistä monelle muullekaan.
Tarkemmin pohdittuani ja tätä blogia selailtuani, muistui mieleen, että olen Frimanilta itse asiassa aiemmin lukenut kaksi teosta: JVG - Etenee ja yhdessä Anton Vanha-Majamaan kanssa kirjoittaman Mikael Gabriel - Alasti teoksen. Yksi muistutus jälleen miksi blogia kannattaa kirjoittaa, kun ei muuten meinaa muistaa mitä kirjoja on tullut vuosien aikana luettua.
Helmet-lukuhaaste 2025: 42. Kirjan päähenkilö tekee huonoja valintoja
kirjoittanut Laura Friman
Gummerus Kustannus 2021
218 sivua