Miksi juoksen (kirjoittanut Karo Hämäläinen)

 En pidä juoksemisesta. En ole koskaan pitänyt. Miksi siis valitsin kirjan aiheesta juokseminen ja erityisesti ultramatkojen juoksemisesta? Koska kirjan kirjoittaja ja samalla kerronnan kohde on ihmisenä hyvin mielenkiintoinen. Tämä selvisi viimeistään Helsingin Sanomien hänestä tekemässä haastattelussa tammikuun 2019 alussa.  Olen myös lukenut hänen aiemmin kirjoittamansa kirjan Alex, joka kertoo Alexander Stubbista.

Juoksemisen lisäksi sijoittamisesta, ohjelmoinnista ja itsensä ylikontrolloimisesta pitävä mieskirjailija on henkilönä mielenkiintoinen. Usein tämänlainen avoin itsekontrolli - sekä liikkumisen että syömisen osalta - liitetään nuoriin naisiin. Karo Hämäläinen kertoo kirjassa avoimesti pakkomielteestään itsensä kontrollointiin. Rivien välistä minusta tuntuu, että kyseessä on pelkän luonteenlaadun lisäksi lähes jonkinasteinen sairaus. Hyvä, että Hämäläinen tuntuu tämän itsekin tunnistavan, eikä kirjaa ole tehty esimerkinomaisesti superihmisestä, jollaiseksi meidän kaikkien tulisi pyrkiä. Tämänlaisia "kadehdittavaksi" tarkoitettuja julkkiksia, kun jo löytyy aivan riittämiin yhteiskunnastamme.

Kirjan ja Helsingin Sanomien haastattelun perusteella tuntuu, että lähes mihin tahansa Hämäläinen ryhtyy, siitä tulee hänelle pakkomielle, jossa hänen on vähintään päästävä itsellensä asettamiin koviin tavoitteisiin, tai mielellään jopa ylitettävä ne. Pakkomielteisyys välittyy kirjan kuuntelusta, mutta siitä välittyy myös paljon mielenkiintoista tietoa liittyen maraton-juoksemiseen ja ultramatkojen juoksemiseen. Itsekontrolloitu elämä ei missään nimessä ole helppoa, eikä se ainakaan kirjassa olevien pohdintojen ja kärsimysten perusteella tunnu tavoittelemisen arvoiselta.

Kirjassa liikutaan sekä Lapin luonnossa, että Euroopan kaupungeissa, kuten Berliinissä, jossa Hämäläinen on myös osan aikaa asunut. Vaikka Karo Hämäläisen itsekontrolli on todella kova, hän ei onneksi  ota itseään liian vakavasti. Hän aloittaa uusia harrastuksia ja tutustuu uusiin asioihin ennakkoluulottomasti ja ilman suuria etukäteisvaruteluja. Tämä kirjasta välittyvä maanläheisyys miellyttää minua paljon. Nykyisin tuntuu, että mikäli haluat kokeilla jotakin uutta harrastusta tms. niin sinun on sijoitettava suuret summat oikeanlaisiin varusteisiin ja tykötarpeisiin. Kirja ei innostanut minua vieläkään juoksun pariin, mutta ehkä ymmärrän nyt juoksua harrastavia ihmisiä hieman paremmin.

Kirjan kanssa maistoin italiaista Valpolicellaa. Viinissä oli hapokuutta ja hieman tammisuutta. Ehkä omaan sen hetkiseen makuuni se oli aavistuksen turhan hapokasta, eikä viinin mieto marjaisuus (puolukka ja vadelma lähinnä) riittänyt tuota hapokkuutta taittamaan. Alkon mukaan kyseessä kevyt viini, mutta mielestäni se oli kyllä enemmän keskitäyteläinen ja vaatii seurakseen kevyttä syömistä. Valpolicella on tyypillisesti hyvä pizza ja pasta viini. Nyt se maistui hieman tuunatun tomaatti-pesto-rucolapizzan kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molempiin on helppo tutustua, eivätkä ne petä odotuksia, jotka eivät kylläkään kovin korkealla alunperin olleet. Helppoja ja mukavia tutustuttavia vaikkapa hieman pidemälle ehtineen kevään aikana.


Karo Hämäläisen kirjoittamaa kirjaa "Miksi juoksen".
Miksi juoksen
kirjoittanut Karo Hämäläinen
Otava kustannus 2018
lukija Joel Mäkinen
5h, 46min (kuunneltu äänikirjana)

Speri Valpolicella Classico
Corvina Veronese, Rondinella ja Molinara
Veneto, Italia 2017
8,98€/0,375l (Alkosta tammikuussa 2019)

Alex (kirjoittanut Alexander Stubb ja Karo Hämäläinen)

Kunnian vuoden 2017 viimeisestä blogi-kirjoituksestani saa tietokirja Finlandia -ehdokkaana tänä vuonna ollut Alex. Jonkinlainen elämäkerta siis Alexander Stubbista. 90% todennäköisyydellä tähän elämäkertaan kuulemma joskus tulee jatkoa. Toivottavasti näin, sillä varmasti Stubbilla on edessä vielä paljon hienoja työtehtäviä.

Taustana, että mielikuvani Stubbista on varsin positiivinen ja ammattitaitoinen, vaikka poliittisena puolueena Kokoomus ei täysin olekaan ideologiani mukainen. Kirja on hyvin stubbmainen. Työ ja liikunta keskiössä, mutta perhe myös vahvasti taustatukena. Positiivisuus ja ratkaisuhalukkuus ja suorituskeskeisyys näkyy kirjassa. Kuten aiemminkin olen jostakin kyseisen kirjan arvostelusta lukenut, on tämä myös kirjan jonkinlainen heikkous. Olisin kaivannut paikka paikoin hieman syvällisempää katsantaa ja pohdintaa tapahtumiin. Kirjassa oli turhan paljon eri henkilöiden kehuja. Hyvin useasti tuli vastaan kehuja, kuten: "huipputyyppi, arvostan". Pidän siitä, että Stubb arvostaa ihmisiä ja heidän tekemisiään, vaikka nämä välillä edustaisivat aivan erilaistan arvomaailmaa kuin hän itse. Erikseen ei mielestäni tarvitse kovin montaa henkilöä kuitenkaan tämän tyyppisessä tietokirjassa nimeltä mainita.

Stubb kritisoi monin paikoin mediaa ja sitä, miten se on häntä erityisesti viimeisen viiden vuoden aikana on kohdellut. En itse koe, että median antama kuva Stubbista olisi kovin negatiivinen tai, että hänen sanomisiaan olisi ymmärretty tai kritisoitu kohtuuttomasti. Uutisia ja erilaisia kohuja tulee päivittäin niin paljon, että tavallinen median seuraaja ei niistä jokaiseen kiinnitä huomiota tai osaa nähdä asiat suurempina kokonaisuuksina. Välillä tuntuu, että julkisuudessa olevat henkilöt seuraavat niin tarkasti itseensä kohdistuvaa uutisointia, että kokonaiskuva julkisuuden todellisesta määrästä tai siitä, kuinka kansalaiset osaavat mediaa lukea, hämärtyy. Hyvin usein kahvipöytäkeskusteluissa median otsikointia ja artikkeleita kritisoidaan, eivätkä lukijat todellakaan pidä kaikkea lukemaansa totena. Mutta tämä miten itse koen median roolin, toki sen keskiössä olevat henkilöt kokevat tilanteen varmasti hyvin erilaisena.

Kirjan tarina ei kulje perinteisesti tarkassa aikajärjestyksessä ja tämän vuoksi syy-seuraussuhteet eivät aina aukene lukijalle muuten kuin kertojan valmiiden päätelmien kautta. Toisaalta tämä piirre tekee tekstistä lennokasta ja helposti lähestyttävää. Pidin kirjasta, sillä se herätti ajatuksia ja mielipiteitä, kuten voi huomata. Olen aiemmin lukenut pari Stubbin kirjaa ja ne mielestäni samantyyppisiä tämän kanssa.

Kirjan kanssa maistoin Ranskasta ostamaani Gerard Bertrandin Cote des roses -punaviiniä. Saman valmistajan saman sarjan roseeviiniä maistoin Marko Kantomaan kirjan Ylpeydestä  kanssa. Viini on väriltään kohtalaisen kirkkaanpunaista. Sen tuoksussa on mausteisuutta ja parfyymisyyttä, kuitenkin kevyttä sellaista. Viinin maussa on kukkaisuutta ja marjaa. Se on keskitäyteläistä ja keskitanniinista. Maistoin viiniä Serrano-kinkulla päällystetyn kalkkunan rintafileen ja uuniperunoiden kanssa. Näiden kanssa viini sopi hyvin. Viinin suuntuntuma oli miellyttävän pehmeää. Viinipullon pohja on kauniin ruusun muotoinen ja korkki on lasia.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmat ovat helppoja ja selkeitä. Viinissä on enemmän tyyliä kuin kirjassa. Viini on myös ajattomampaa, kirja sen sijaan vanhenee viimeistään siinä vaiheessa, kun Alexander Stubbista julkaistaan uusi elämäkerta. Kannatta molempia kuitenkin kokeilla - yhdessä tai erikseen.

Alex
kirjoittanut Alexander Stubb ja Karo Hämäläinen
Kustannusosakeyhtiö Otava
Helsinki 2017
304 sivua

Cote des roses
Gérard Bertrand
Syrah, Grenache, Mourvédre
Languedoc, Ranska 2014
n. 7€ (joulukuussa Rankasta)