tiistai 16. helmikuuta 2021

Ilmastoja (kirjoittanut Jenny Offill)


Yhdysvaltalainen kirjailija ja kirjallisuuden opettaja Jenny Offill on uusimmalla, vuonna 2020 ilmestyneellä kirjallaan Ilmastoja kerännyt paljon suosiota ja keskustelua. Kirja kertoo kiltistä ja avuliaasta kirjastonhoitaja Lizziestä, joka päätyy ystävänsä podcastiin selvittämään ja vastaamaan mitä ihmeellisempiin kysymyksiin. 

Kirjan aihemaailma pyörii ilmastonmuutoksen ja maailmanlopun ympärillä. Synkkiä aiheita, mutta kirja on kirjoitettu napakkaan tyyliin. Tästä johtuen tarina jää lukijalle hieman etäiseksi, eikä tunnu liian raskaalta. Samoin käy henkilöille, jotka ovat kyllä kiinnostavia, mutta joihin tiivissä teoksessa en pääse tarpeeksi syventymään. Kirjan lukemisesta on kulunut reilu viikko, eikä se ole sen jälkeen juuri mieleeni palannut. Ei kirja huono ollut, muttei erityisesti minuun kolahtanutkaan.

Ilmastonmuutosta koskevia romaaneja on viime vuosina ilmestynyt joitakin, mutta minun ei ole tullut aihetta käsitteleviä kirjoja juuri luettua. Jatkossa aihe kuitenkin kiinnostaa, joten mielelläni otan vinkkejä vastaan. Aihetta käsitteleviä tietokirjoja sen sijaan olen joitakin lukenut.

Jenny Offillin kirja on ollut laajalti esillä eri blogeissa ja alla linkkejä muutamiin muihin blogikirjoituksiin.

Kirjaluotsi pitää kirjan napakoista pohdinnoista, mutta kirja itsessään ei jää pitkäksi aikaa mieleen.    

Nannan kirjakimara kehuu kirjaa saman aikaisesti riemastuttavaksi ja vakavaksi paketiksi, joka haluaa ottaa kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kirja kuitenkin unohtuu myös valitettavan nopeasti. 

Anssin kirjat -blogi kiittää kirjaa suoraan asiaan menemisestä. Ilmastonmuutoksesta ei saarnata, mutta se on läsnä. 

Helmet-lukuhaaste 2021: 19. Kirjassa leikitään

Ilmastoja
kirjoittanut Jenny Offill
suomentanut Marja Luoma
Gummerus 2020
196 sivua

keskiviikko 10. helmikuuta 2021

Kimppakämppä (kirjoittanut Beth O'Leary)


Englantilaisen Beth O'Learyn esikoisteos Kimppakämppä on hauskaa luettavaa. Kyseessä on rakkaustarina, jonka lähtökohta on varsin omintakeinen, mutta lopputulos arvattavissa. Aika ajoin kepeän kirjan lukeminen tekee hyvää ja siihen tämä teos on erinomainen valinta. Kirjan pitkähköstä sivumäärästä huolimatta sen lukee varsin nopeasti. 

Värikäs ja hyväntahtoinen Tiffy elää pienen palkkansa turvin Lontoossa ja tarvitsee sen kalliista asuntotarjonnasta nopeasti paikan, jossa nukkua. Häntä vastaan tulee erikoinen vuokrailmoitus, jossa haetaan kämppistä, jonka käytössä koti on tarkkaan rajattuna aikana. Asunnon omistava Leon käy asunnossa vain päiväsaikaan muutaman tunnin nukkumassa, jolloin asunnossa ei saa olla. Iltaisin, öisin ja viikonloppuisin asunto on täysin vuokralaisen käytössä. Tiffy päättää tarttua tilaisuuteen ja sopii käytännön asiosta Leonin toisaalla asuvan tyttöystävän kanssa. 

Aluksi kämppikset, jotka eivät ole koskaan toisiaan nähneet tai puhuneet toistensa kanssa, käyvät arjen asioista kirjeenvaihtoja post it -lappujen avulla. Näiden kautta he tulevat jakaneeksi paljon humoristisiakin asioita ja lukija saa seurata kuinka erikoinen asumisratkaisu osoittaa toimivuutensa ja kämppikset hitaasti tutustuvat toisiinsa.

Jossakin vaiheessa heidän kiinnostuksensa kuitenkin kasvaa ja he tapaavat toisensa, ensin vahingossa, mutta pian myös sovitusti. Samoihin aikoihin molempien parisuhteet ovat tahoillaan päättymässä joten odotettavissa on ihastumista ja rakastumista. 

Aivan pelkästä satutarinasta ei ole kyse, vaan kämppikset kohtaavat haasteita mm. ex-puolisoidensa tahoilta. Onneksi heillä on hyviä ystäviä ympärillään, joiden avulla he pitävät suhteestaan ja elämästään yleensäkin kiinni. 

Kyseessä on kevyehkö rakkaustarina, jonka hyväntahtoisuus ja tapahtumien vauhdikkuus pitävät lukijan mukanaan. Kirjailjalta on julkaistu suomeksi myös teos Vaihtokauppa, ja häneltä on keväällä 2021 ilmestymässä englanninkielellä uusin teos The Road Trip.

Kirjaan ovat blogeissaan tarttuneet myös: 

Kaiken ei tarvitse olla totta -blogissa kirjaan tarttumista pohdittiin ensin pitkään, mutta kun ensimmäiset sivut oli luettu, vei kirja lukijan mennessään. 

Kirjataivas -blogin puolella kirjaa odotettiin innolla ja odotus palkittiin. Lukija ihasteli myös päähenkilöiden kiinnostavia persoonia. 

Helmet-lukuhaaste 2021: 6. Kirja kertoo rakkaudesta

Kimppakämppä
kirjoittanut Beth O'Leary
suomentanut Taina Wallin
WSOY 2020
445 sivua

perjantai 5. helmikuuta 2021

Mustaa jäätä (kirjoittanut Anne Vuori-Kemilä)


Anne Vuori-Kemilä on kirjoittanut kaksi teosta: Taivas ilman reunoja sekä Mustaa jäätä. Näistä jälkimmäinen oli vuoden 2020 kaunokirjallisuuden Finlandia ehdokas. Kolmen kertojan äänellä kerrottu teos kietoo elämänkulkua kuvaavilla ja myös hienovaraisella humoristisuudella lukijan nopeasti otteeseensa.

Henkilöiden erilaisuus

Koen kirjan päähenkilöksi Antin, joka kirjan alussa on vasta pieni poika. Hän asuu menneelle ajalle hyvin tyypillisessä suomalaisessa perheessä, jossa säädyllisen julkikuvan näyttäminen ulospäin on tärkeintä. Erityisesti pojan isä on tarkka, ettei ulkopuolisille anneta yhtään puheenaiheita perheen sisäisistä asioista. Naapurissa asustaa naispari Gulffi ja Elffi. Antista ja Gulffista muodostuu mielenkiintoinen kaveripari. Ehkä ainoana konkreettisena yhdistävänä tekijänä heille ovat autot. Heidän välilleen kehittyy vuosien aikana vahva, mutta hieman eriskummallinen luottamussuhde, jonka olemassaoloa he eivät itse edes kunnolla tunnista. He saavat paljon elämänoppia ja vertailua toisistaan muihin ihmissuhteisiinsa ja ajatuksiinsa. 

Elffi on koko aikuisikänsä kipuillut aiemman avioliittonsa kaatumisen ja sitä kautta suhteen katkeamiseen poikansa kanssa. Hän onnistuu viimeisinä vuosinaan pääsemään jälleen tekemisiin poikansa kanssa, mutta vuosikymmenten erossa eläminen ei ole enää täysin paikattavissa. Elffi myös kokee, ettei Gulffi ole häntä tarpeeksi tässä tukenut ja tämä aiheuttaa kitkaa pariskunnan välille.

Vahva suositus

Kirjan lähtöasetelma on mielenkiintoinen ja monimuotoisuudestaan huolimatta avautuu lukijalle helposti. Henkilöiden tunnetilat on kuvattu koskettavasti ja siten, että niitä on helppo seurata, vaikka kirja sijoittuu useille vuosikymmenille. Koen tämän kertovan siitä, että henkilöt on todella hyvin ja perusteellisesti suunniteltu ja kirjailija on onnistunut välittämään heidän tuntonsa lukijalle loistavasti. Pidin Mustaa jäätä -kirjasta kovasti ja suosittelen sen lukemista. Teksti etenee vaivattomasti, mutta jättää lukijalle kuitenkin paljon pohdittavaa.

Kirja oli syksyllä 2020 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaana ja on myös sen vuoksi kerännyt paljon lukijoita eri blogeissa. Alla muualla kirjasta sanottua.

Kulttuuri kukoistaa -blogissa kirjan henkilöiden lisäksi kehutaan kirjan kuvaavan hyvin suomalaista mielenmaisemaa. 

Kirjakaapin kummitus -blogissa kirjaa pidetään synkkänä, mutta uskottavana kuvauksena kolmesta omilla tahoillaan kipuilevasta henkilöstä.

Helmet-lukuhaaste 2021: 18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä

Mustaa jäätä
Kirjoittanut Anne Vuori-Kemilä
Karisto 2020
297 sivua

keskiviikko 27. tammikuuta 2021

Lähikaupan nainen (kirjoittanut Sayaka Murata)


Japanilaisen Sayaka Muratan teos "Lähikaupan nainen" on kiehtova ja hieman absurdi kuvaus siitä, kun yhteiskunnan normit eivät tavoitakaan käytäntöä. Sayaka Murata on japanilainen kirjailija, jolta on japankiksi julkaistu 10 teosta ja englanninkielellä kaksi pitkää ja kaksi lyhyttä kirjaa. Hän on teoksillaan voittanut useita japanilaisia ja kansainvälisiä palkintoja.

Lähikaupan nainen -kirja kertoo 36-vuotiaasta Keikosta, joka on opiskeluaikanaan aloittanut japanilaisessa pienessä ruokakaupassa, joka lähinnä myy mukaan erilaisia valmisruokia ja herkkuja. Työskentely kyseisessä hyvin järjestäytyneessä ketjuliikkeessä on tarkkaa ja täsmällistä ja se sopii hyvin Keikon luonteelle. Keiko valmistuu koulusta, mutta ei halua etsiä uutta työpaikkaa, saati puolisoa, jonka kanssa perustaa perhe. Keikon vanhemmat ja sisko kyseenalaistavat hänen elämäänsä ja yrittävät patistaa häntä toimimaan perinteisten yhteiskunnan normien mukaan. Tämän seurauksena Keiko hankkii itselleen hyvin epäkelvon "vale" puolison, jonka kanssa yhteiselosta ei tule oikein mitään.

Kuvaus japanilaisesta yhteiskunnasta?
Kirja on kiinnostava katsaus Japaniin. Yhteiskunnalliset statukset ja pelko joukosta poikkeavuudesta ovat suuria. Status ei liity pelkästään henkilöön itseensä, vaan myös tämän perheeseen. Mikäli vanhempien lapsi poikkeaa jotenkin "tavallisesta", joutuvat vanhemmat myös huonoon valoon muiden silmissä. En tunne japanilaista kulttuuria hyvin, mutta uskoisin, että kirjan antama kuva on kuitenkin hieman liioiteltu. 

Sen sijaan kuvailut Keikon työpaikkana toimivasta valintamyymälästä kuulostavat täysin aidolle. Tuotteet on kaikki selkeästi ja harmonisesti aseteltu. Pakkausten ulkonäkö ja palvelukulttuuri ovat itsessään jo puolet koko tuotteen ostokokemuksesta. Vastaa hyvin sitä, ehkä stereotyyppistä kuvaa, joka itselläni japanilaisista myymälöistä on. 

Totuudenmukaista tai ei, mutta kirja on kuitenkin osittain hauska, mutta myös surullinen. Päähenkilön paineet siitä, ettei hän saa olla sellainen kuin oikeasti haluaisi ja tehdä elämässään omanlaisiaan valintoja, aiheuttavat hänelle paljon stressiä ja pettymyksiä. Kirjaa lukiessa pohdin, onko meillä Suomessakin tälläistä statukseen ja ennalta odotettuihin toimintatapoihin liittyviä odotuksia. Ne eivät ole yhtä selkeästi näkyvillä, mutta ehkä meilläkin osin tiedostamatta helposti ihmetellään ihmisiä, jotka tekevät elämässään täysin poikkeavia valintoja vaikka töiden, opiskelujen, asuinpaikan tai kumppanin suhteen. Selkeän rakenteensa vuoksi kirja soveltui hyvin kuunneltavaksi. 

Japani viinimaana
Uuden vuoden ja kunniaksi, blogi jättää ainakin tämän kirjan yhteydestä pois yksittäisen viiniarvostelun. Viinit eivät jää kuitenkaan täysin unholaan, vaan tällä kertaa keskitytään kirjan maan mukaisesti japanilaisiin viineihin. Alkon valikoimista löytyy vuoden 2021 alussa kaksi japanilaista valkoviiniä. Molemmat on valmistettu maassa pitkään valmistetusta valkoisesta Koshu-rypäleestä. Rypäleestä valmistetut viinit ovat tavallisesti hedelmäisiä ja sitruksisia. Niissä on ohut kuori, jonka ansiosta ne sopivat hyvin kasvatettavaksi kosteassa ilmastossa. Japanissa on kolme merkittävää viininviljelysaluetta: Yamanashi, Nagano ja Hokkaido. Viinejä on pienissä määrissä viljelty maassa ainakin sata vuotta, mutta ala on kasvanut erityisesti toisen maailmansodan jälkeen ja erityisesti parina viimeisenä vuosikymmenenä. 

Lähde: winegossips.com


Helmet-lukuhaaste 2021: 37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa

Muissa blogeissa kirjasta sanottua:

Bibbidi Bobbidi Book -blogissa on ihasteltu kirjan merkittävyyttä sen sivumäärään nähden. Pohdiskelua on herättänyt myös tietty raami, jonka mukaan ihmisten olisi ulkopuolisten mukaan soveliasta elää. 

Kirjaluotsi -blogi ei pidä kirjaa hauskana, vaan yhteiskuntakriittisenä kirjana. Sen dialogi etenee nopeasti ja on ytimekästä. 

Lähikaupan nainen
kirjoittanut Sayaka Murata
kääntänyt Raisa Porrasmaa
lukija Vuokko Hovatta
Gummerus 2020
3h, 50min (kuunneltu äänikirjana)

maanantai 4. tammikuuta 2021

Mennyttä ja tulevaa kirjavuotta

 Vuosi 2020 on takanapäin ja aika suunnata kohti uutta vuotta uudella innolla. Päätöksiä tai lupauksia en uudelle vuodelle ole blogin osalta tehnyt, mutta jonkinlaisia muutoksia lienee luvassa. Kirjablogien - ja myös viinien kohdalla - on aina ollut hienoa, etteivät postaukset itsessään vanhene. Osa kirjoista jää aikaa myöten unholaan, mutta suurimpaan osaan tartutaan vielä vuosikymmentenkin päästä. 

Instan, Twitterin ja Facebookin myötä jatkuva tarve reagointiin ja somen selaamiseen on kasvanut myös kirjablogien puolella. Positiivista on tämän synnyttävä mielenkiintoinen ja ajankohtainen keskustelu, johon on helppo ottaa osaa. Negatiivisena puolena sen sijaan ajankäyttö ja stressi siitä, ettei ehdi blogata tarpeeksi usein. Luettuja ja blogikirjoitusta odottavien kirjojen määrä tuntuu koko ajan kasvavan. Periaatteenani on ollut blogata vain itseäni kiinnostavista kirjoista, arvostelukappaleita en ole vastaanottanut, sillä en voi luvata, että niistä välttämättä ehtisin bloggaamaan. Pääkaupunkiseudun kirjastot ja erilaiset digi- ja äänikirjapalvelut tarjoavat itsessään todella runsaasti helposti saatavilla olevaa kirjallisuutta.

Loppusyksystä blogi-kirjoitukset jäivät tahattomalle ja suunnittelemattomalle tauolle. Päätin, että seuraava postaus tulee, kun siltä tuntuu. Seurasin kyllä "tauon" ajan aktiivisesti kirjallisuuskeskusteluja, muita blogeja ja aihetta koskevaa some-kirjoittelua. Muutaman kirjankin luin. Vuoden vaihduttua on into kirjoittamiseen ja lukemiseen taas nostanut päätään. Jotta mielekkyys bloggaamiseen säilyy kokeilen paria erilaista lähestymistapaa blogin aktiivisena pitämiseen. 

Sen voin luvata, että kirjat, ja ehkä myös viineihin liittyvät aiheet, tulevat pysymään kaiken tekemisen keskiössä. Oikein hyvää alkanutta vuotta lukijoille ja palautetta, ideoita ja kommentteja otan jatkossakin ilolla vastaan! 

sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Englantilainen romanssi (kirjoittanut Niina Mero)


Niina Meron esikoiskirja "Englantilainen romanssi" on vaikeasti määriteltävä kirja. Siinä on mielestäni ironisia ja jopa karikatyyrisiä puolia, romantiikka, draamaa ja kahden eri kulttuurin kohtaamista. Mukava kirja määritysvaikeuksista huolimatta ja sopii hyvin myös kuunneltavaksi.

Nora tekee virallisesti lopputyötä englantilaisesta kirjallisuudesta, vaikka käytännössä hänen tulonsa koostuvat erilaisista freelancer-kirjoituksista ja ajoittain Kelan erilaisista tuista. Salaisesti hän haaveilee perienglantilaisen kartanossa asuvan miehen tapaamisesta ja tähän rakastumisesta. Päällisin puoli Nora on kuitenkin goottimaisista piirteistä pitävä, ajoittain karskia kieltä käyttävä, tatuoijalleen Mikolle avautuva nainen, joka suureksi yllätyksekseen kuulee siskopuolensa olevan menossa naimisiin korkeassa-asemassa olevan englantilaisen suvun nuoren miehen kanssa. 

Noran isä tapasi uuden vaimonsa Noran äidin kuoltua. Äitipuolen mukana "pakettiin" kuului myös "Heli-sisko", joka oli heti hyvin avoin, puhelias ja kaikinpuolin toimelias Noraan verrattuna. Nora tuntui lapsena jäävän hieman Helin varjoon ja tämä asetelma on varjostanut sisarpuolten suhteita aina. Heli vaatii, että Nona lähtee jo paria kuukautta ennen tulevia häitä Englantiin, Oxfordin lähelle. Nora yrittää keksiä syitä, miksi tämä ei käy, mutta pian huomaa olevansa matkalla kohti lentokenttää.


Nora on hieman kuin norsu posliinikaupassa saavuttuaan englantilaiseen kartanoon ja Helin tulevan miehen suvun keskelle. Hän laukoo asioita turhan suoraan, pukeutuu väärin ja tulee nostaneeksi esiin perheessä pitkään piilossa olleen salaisuuden. Vaikka tapahtumia riittää, niin etenemistahti ei kuitenkaan ole hengästyttävä. Kirjan alkupuolella etenemistahti tuntuu, jopa turhankin hitaalta. Onneksi vauhti reipastuu tapahtumien päästessä vauhtiin.

Kirjan kanssa maistoin parina viime vuotena muoti-ilmiöksi noussutta hapanolutta. Maitohappokäymistä hyödyntäen saadaan aikaiseksi monivivahteisia ja makumaailmaan laajoja oluita, jotka usein ovat raikkaita ja alkoholipitoisuudeltaan mietoja. Vääksyssä sijaitsevan Kanavan Panimon Puolukka-hapanolut oli raikas tuttavuus. Sen puolukkainen aromikkuus oli omiaan syksyisen mökkisaunan yhteydessä. Oluen kanssa voisi maistua myös vaikka grillattu kana tai porsaanliha. Hapanoluita löytyy nykyään hyvin ruokakaupoista ja niihin kannattaa tutustua tarkemmin.

Oluen ja kirjan yhteensopivuudelle annan kolma pistettä. Vaikka molemmat ovat maanläheisiä, niin pyrkimykset moderniudessa ovat kuitenkin erisuuntaiset. Molemmista tulee hyvä ja raikas fiilis, joten kannattaa kokeilla myös yhdessä nauttivaksi.

Helmet-lukuhaaste 2020: 2. Iloinen kirja

Englantilainen romanssi
kirjoittanut Niina Mero
lukija Pirjo Heikkilä
Gummerus 2019
10h, 17min (kuunneltu äänikirjana)

Puolukka Gose
Kanavan Panimo
hapanolut
vesi, ohramallas, vehnämallas, humala, hiiva, täyspuolukkamehu, korianteri, sitruunamehu, vuorisuola
Vääksy, Suomi 2020
Alk. 3.5%
n. 4€ (ostettu Heinolan Heila-putiikista kesäkuussa 2020)




torstai 22. lokakuuta 2020

Havaintoja Helsingin Kirjamessuista 22.-25.10.2020 - torstaista sunnuntaihin


Sunnuntai 25.10.2020 valkeni tuntia pidempien yöunien jälkeen. Perinteisesti kirjamessujen viimeinen päivä on toisaalta hieman haikea, mutta toisaalta olo on helpottunut usean päivän kiihkeän messuilla vaeltamisen jälkeen. Tänä vuonna tilanne oli kuitenkin eri, kun keskusteluita on mahdollista kuunnella vielä parin viikon ajan. 

Ensimmäisen päivän jälkeen huomasin kuuntelevani keskusteluja entistä enemmän tallenteiden kautta, sen sijaan että olisin seurannut keskusteluja suorana. Näin ei tarvinnut tarkkailla kelloa tasa- ja puolituntien merkiksi ja keskusteluja ehti kuunnella enemmän. 

Päivä alkoi lauantaina käydyllä keskustelulla äänikirjojen lukijoiden, Pirjo Heikkilän, Krista Putkonen-Örnin ja Jukka Pitkäsen kanssa. He kertoivat miten käytännössä prosessi äänikirjojen lukemisessa sujuu. Jukka Pitkäsen lukemia kirjoja en muista kuunnelleeni, mutta Pirjo Heikkilä ja Krista Putkonen-Örn ovat sen sijaan tulleet ääninä tutuiksi. Hyvä keskustelu, jossa uskallettiin myös kritisoida asioita. 


Katri Merikallio on kirjoittanut presidentti Tarja Halosesta kirjan "Tarja Halonen - erään aktivistin tarina". Messuilla Merikallio haastatteli Halosta ja keskustelussa vertailtiin nykyajan ja muutaman kymmenen vuoden takaisia aktivismin keinoja. Keskustelussa puhuttiin myös tulevaisuudesta ja sen toivosta ja toivottomuudesta. Olen aina arvostanut suuresti Halosen suorasukaisuutta ja jonkinlaista häpeilemättömyyttä. Tämäkin kirja voisi olla mielenkiintoinen ja avartava, ja on siksi päätynyt lukulistalle.


Ruotsalainen yhteiskuntakeskustelija ja filosofi Åsa Wikfors lähes paasasi keskustelussaan faktojen merkityksestä nykypolitiikassa ja päätöksenteossa. Hän on kirjoittanut, suomeksi käännetyn, kirjan: "Vaihtoehtoiset faktat". Hänen analyysiaan kuulleessaan tuli tunne, että aiheeseen liittyvässä keskustelussa ei päästä puusta pitkälle. Ehkä aiheesta jaksaa jälleen kuulla ja lukea paremmin Yhdysvaltojen presidentinvaalien ratkettua. 


Viime viikkoina paljon mediahuomiota saanut, vuoden 2018 rekrytoijaksi valittu Saana Rossi on kirjoittanut kirjan "Rekrytoija". Tämän, ja aiheesta myös muualta kuullun mukaan, kyseessä on inhimillinen kirja rekrytoinneista ja paljon myös siitä suurimmasta osasta prosessissa mukana olevista hakijoista, joita ei paikkaan kuitenkaan valita. Haastattelusta tuli hyvä mieli ja kirja päätyi myös lukulistalle.


Perttu Pölönen oli toinen ehdoton iltapäivän ilahduttaja. Nuori moniosaaja ja jo monessa mukana ollut on kirjoittanut kirjan: "Tulevaisuuden lukujärjestys". Siinä paneudutaan tulevaisuuden työelämän inhimillisiin puoliin. Enemmän, nopeammin, tehokkaammin, paremmin ja vielä vähän tsemppausta päälle - tutut fraasit ainakin viimeiseltä 10 vuodelta työelämää koskien. Ehkä olisi jo aika siirtyä siihen, että tehdään oikeita asioita, säätämättä ja tehdään niitä niin, että ainakin yleensä tekeminen on kivaa. Toivottavasti Perttu Pölösestä tullaan tulevaisuudessa vielä kuulemaan ja paljon.



Blogin osalta viimeinen virallinen messupäivä päättyi yhteen odotetuimmista keskusteluista eli Erkki Alajan ja Heikki Valkaman pohdintoihin koskien Alajan uusinta kirjaa "Olympiastadion". Stadionin merkitys on ainakin helsinkiläisille merkittävä. Itse muistan valtavan rakennuksen ja siellä olleita lukuisia tapahtumia aina pienestä lapsesta saakka. Mikäli olen oikein ymmärtänyt niin omien isovanhenpieni häämatkakin on suuntautunut aikoinaan Helsingin olympialaisiin vuonna 1952 juurikin stadionille. Alajan ja Valkaman keskustelu oli antoisa ja valotti paljon uusia asioita stadionin historiasta. Kirja on lukulistalla. 


Palaan vielä myöhemmin tulevan parin viikon aikana blogin puolella Helsingin kirjamessuihin kuunneltuani vielä muutaman kaivelemaan jääneen keskustelun. Tässä vaiheessa tahdon kuitenkin jo kiittää järjestäjiä, yhteistyötahoja ja kaikkia aiheeseen liittyviä hienoista messuista. Vierailuja messujen sivustoille kertyi neljän päivän aikana yli 90 000. Kävijöitä vieraili verkkosivuilla 53 000. Verkkoon siirretty tapahtuma toimi, alun teknisiä ongelmia lukuun ottamatta, moitteettomasti ja ainakin omassa somekuplassani messut ovat herättäneet paljon positiviisia kehuja. Näin kyllä blogissa ennen messuja ennakoitiinkin. Kiitokset myös bloggaapassista, joka mahdollisti tapahtuman seurannan ja lippujen arvonnan etukäteen blogin seuraajille!



Lauantai 24.10.2020 eli YK:n päivä valkeni aurinkoisena ja verkkomessut saivat siksi hieman odottaa ulkoilun jälkeistä aikaa. Myöhemmästä iltapäivästä myös moni keskustelu jäi odottamaan myöhempää kuuntelua. Päivän tarjoama oli edellisten päivien tapaan vakuuttava. Syystä tai toisesta olen ajautunut kuuntelemaan enemmän tietokirjoihin kuin kaunokirjoihin liittyviä keskusteluja. Ehkä tänä vuonna tietokirjoja on tullut yleisestikin luettua aiempaa enemmän.

Päivän keskusteluja tuli kuunneltua niin suorana kuin tallenteena. Jälleen jäi useita keskusteluja ensi tai sitä seuraavalle viikolle kuunneltavaksi. Keskusteluja kuunnellessa myös toinen koira pääsi karvoistaan. 


Milja Sarkola on kirjoittanut esikoisteoksena: "Pääomani", joka on myös ehdokkaana Helsingin Sanomien esikoiskirjaksi. Olen kirjan lukenut ja suunnitellut siihen Q-teatterissa olevan teatteriesityksenkin katsomista. Keskustelu haastattelija Jussi Tiihosen ja ohjaaja-kirjailija Milja Sarkolan välillä oli hyvin analyyttinen. Itse olen tainnut kirjan tulkita huomattavasti pinnallisemmin. Tästä huolimatta pidin kirjasta, ja suosittelen kyllä sen lukemista. 


Camilla Läckberg on tunnettu ruotsalainen kevyiden dekkareiden kirjoittaja. Blogissa hänen kirjansa on arvosteltu lukuun ottamatta uusinta teosta "Hopeasiivet". Antti Kasper haastatteli Läckbergiä video-yhteyden kautta. Keskustelu soljui kevyen mukavasti eteenpäin sekä käsitellen Läckbergin kirjoitustyylejä että ajankohtaista korona-tilannetta. Myös naisten asema että #metoo nousivat keskustelussa vahvasti esille ja Läckberg painotti näiden tärkeyttä. Keskustelu kävi hyvin myös ruotsin kielen harjoitteluna.


Eeva Kolun "Korkeintaan vähän väsynyt" on herättänyt paljon huomiota mediassa. Kirjassaan Kolu kertoo omakohtaisista kokemuksistaan burn outin partaalla ja näistä selviytymisestä. Haastattelussa hän on jalat maassa ja ymmärtäväinen, mutta kuitenkin päättäväinen. Kirja on minulla lukujonossa, enkä malttaisi odottaa, että pääsen siihen tarttumaan.



Huomenna sunnuntaina vielä mahdollisuus seurata keskusteluja livenä, ja sen jälkeen onneksi vielä hieman aikaan tallenteita. Hienoja keskusteluja ollut tähän saakka ja tuskin huominen tuo tähän muutosta.



Perjantai 23.10.2020 alkoi kirjamessujen osalta kohdallani vasta puolen päivän jälkeen. Onneksi tallenteet ovat katsottavissa messulipulla parin viikon ajan, niin muutamaan kiinnostavalta vaikuttavaan haastatteluun ehtii palata vielä jälkikäteen. Itse asiassa osan päivän keskusteluista kuuntelin tallennettuna, sillä en kaikkiin ehtiyt alusta lähtien mukaan. 


Runsaan Ruska-nimisen lounassalaatin jälkeen alkoi messupäivä  Baba Lybeckin johtamalla haastattelulla, jossa keskusteltiin Ella Kannisen uudesta kirjasta: "Minun Italiani". Ella Kannisen rennon asiallinen tyyli ja kiinnostus italialaista kulttuuria ja elämää kohtaan on koottu hänen kirjoittamanaan kansien väliin. Hän kertoi kirjoittaneensa teosta osittain pahimpaan Korona-aikaan viime keväänä. Kun maailma, myös Italia, ympärillä tuntui synkältä ja ajoittain lähes toivottamalta, vaati ponnisteluja muistella kaikkea ihanaa, mitä Italia oikeasti on. Euroopan ja maailman Korona-tartuntalukujen kasvua seuratessa ja kuvia tutuista kaupungeista katsoessa, harmittaa, että ihana tunnelma joka vaikka Lontoossa, Pariisissa, Berliinissä tai Roomassa normaalisti on, tuntuu nyt lähes kadonneen. Onneksi tämä kirja tarjoaa muistumia hetkistä, joita juuri nyt ei voi kokea, mutta joihin tulevaisuudessa varmasti pääsee palaamaan.


Olin etukäteen ajatellut, etten Maaret Kallion haastattelua kuuntele. Hänen artikkeleitaan ja haastatteluja, kun tulee muutenkin paljon vastaan. Mutta toisin kävi ja pian huomasin puoli tuntisen vierähtäneen Maaretia kuunnellen. Hänen kykynsä pehmeyteen ja hyväksyvyyteen, mutta myös todelliset realiteetit huomiovaan puheesseen on turvallista tukeutua myös haastavina aikoina. Välillä edellä mainitut seikat saattavat tuntua pinnallisilta, mutta aina ne jaksavat kuitenkin koukuttavasti kiinnostaa.


Myöhemmin kuuntelin vielä tallenteena luonnon monimuotoisuutta käsittelevän keskustelun. Ilmaston muutos on saanut paljon näkyvyttää mediassa, mutta mahdollisesti yhtä vakava, ja ilmastonmuutokseen myös osin liittyvä, erilaisten lajien harveneminen ja katoaminen. Tämä saattaa johtaa jopa ilmastonmuutosta pahempaan uhkaan. Minna Pyykkö haastatteli aiheesta kirjan: "Elämän verkko" kirjoittanutta Hanna Mattilaa sekä tietokirjailijaa ja tutkijaa Jari Lyytimäkeä. Kiinnostavasti keskustelussa nousi esille se, kuinka vähän oikeastaan ylipäätään tiedämme mitä lajeja maailmassa on ja mitä niiden katoaminen suorasti ja epäsuorasti tulee tarkoittamaan. Tämä keskustelu oli todella mielenkiintoinen.

Monta kiinnostavaa keskustelua jäi vielä odottamaan, mutta varmasti aikaa niillekin lähipäivinä löytyy. Huomenna lauantaina on taas luvassa paljon kiinnostavia haastatteluja. Ehkä tämän hieman tietokirja-painotteisemman päivän jälkeen on aika keskittyä enemmän kaunokirjallisuuden pariin.
 

Torstaina 22.10.2020 kello 10 avattiin Helsingin Kirjamessut - tänä vuonna ensimmäistä kertaa vain verkossa. Omassa somekuplassani verkossa poikkeuksellisesti järjestettävät messut ovat herättäneet varovaista innostuneisuutta. Itse ajattelin, että nyt on mahdollisuus keskittyä ilman tungosta rauhassa ohjelmien kuunteluun. Toki messuille kuuluvat mahdollisuudet hyville kirjalöydöille ja erityisesti yläkerran Viini- ja ruokamessujen siirtyminen verkkoon, aiheuttivat harmitusta. Ensi tunnelmat päivän tapahtumista olivat kuitenkin heti positiiviset.


Päivä alkoi valitettavasti teknisillä haasteilla, jonka vuoksi itseltäni jäi avajaistilaisuudesta ensimmäinen vartti näkemättä. Mutta, kun nämä saatiin ratkottua, niin messupäivä lähti perinteisesti liikkeelle eli harhailemalla sellaisen ohjelman pariin, jota en ollut suunnitellut katsovani. Näin minulle käy aina fyysisllä messuillakin. Töölö-lavalla kirjailijat Riina Katajavuori ja Jenny Lucander kertoivat mietteistään koskien tuoretta lastenkirjaansa: "Kaksi kotia". Kiinnostavia aiheita ovat nostaneet esille ja onnistuneet tuomaan vaikeitakin aiheita lapsille sopivaksi luettavaksi. 

Senaatintori-lavalla käytiin keskustelua hyvin ajankohtaisesta aiheesta: "Solvaajat - herjaamisen hävytön historia". Asia ei ole uusi, vaan historiamme aikana on esiintynyt lukuisia toinen toistaan hurjempia solvaamisen kautta valtaansa käyttäviä henkilöitä. Aiheesta keskustelivat Ari Turunen ja Petri Laukka, jotka ovat kirjoittanet aiheesta samannimisen kirjan. Tilaisuutta juonsi Timo Kalevi Forss. 


Suunnitelmissani oli tämän jälkeen  kuunnella vielä Jani Toivosen haastattelu koskien hänen kirjaansa: "Musta tulee isona valkoinen", josta on tänä vuonna julkaistu äänikirja, jonka Toivonen lukee itse. Haastattelun alkua kuunnellessa tuntui, että samaa pohdintaa on tullut kuunneltua useasti, eikä keskustelu tällä kertaa oikein napannut. Tässä vaiheessa olikin hyvä aika pitää lounastauko.

Lounaan jälkeen pääsin seuraamaan koskettavaa kahden kirjailijan - Petri Tammisen ja tämän pojan Antti Röngän välistä keskustelua. He olivat kirjoittaneet toisilleen kirjeitä ja näistä oli julkaistu kirja. Keskustelussa he kertoivat toisiltaan oppimia asioita. Keskustelu oli aitoa ja rehellistä, mutta toisiaan kauniisti kunnioittavaa. Kirjeiden perusteella julkaistu kirja on nimeltään: "Silloin tällöin onnellinen". 

Outi Pakkanen on julkaissut 29.kirjansa "Naistenkutsut". Keskustelu ajautui pian uusimmasta kirjasta yleisesti Pakkasen kirjoihin. Hän mainitsi, että usein jokin aikoja sitten jossakin ohimennen kuultu lause nousee kirjaa kirjoittaessa esiin ja hän saa sen kirjaan lisätyksi. Keskustelussa käytiin läpi myös vakioaiheita, kuinka selättää valkoisen ruudun kammo ja miten edetä juonenkäänteissä. Takuuvarmaa laatua. Pitääpä taas pitkästä aikaa lukea Pakkasen kirja. 

Iltapäivällä ehdin kuuntelemaan vain osia joistakin keskusteluista, mutta onneksi keskusteluihin pääsee parin seuraavan viikon aikana palaamaan. Ainakin Miika Nousiaisen "Pintaremontti" ja Tiedetorin keskustelu Tulevaisuudesta jäivät mieleen pyörimään.

Erityisesti tämän vuoden messuja on kritisoitu siitä, että esikoiskirjailijat, jotka eivät ole jo valmiiksi olleet mediassa esillä, eivät saa tämän vuoden hieman typistetyillä messuilla ansaitsemaansa huomiota. Onneksi tämä ei koskenut Eeva Klingbergiä, joka oli Jonna Tapanaisen haastattelussa kertomassa esikoiskirjastaan "Syvän maan juuret". Menneeseen ja nykyiseen Yhdysvaltoihin sijoittuva kirja kuulosti kiinnostavalta - ja päätyi näin ollen myös lukujonooni. 

Ensimmäisen illan viimeisestä keskustelusta vastasi Yhdysvaltojen alkuperäisväestöön kuuluva Tommy Orange. Sofi Oksasen johtamassa keskustelussa sivuttiin alkuperäisväestön asemaa Yhdysvalloissa ja heidän näkymistään yhteiskunnassa. Aiheesta ei ole tätä ennen tainnut suomennettua kirjallisuuttakaan olla. 


Kaiken kaikkiaan hieno aloitus messuille. Väsyneenä, mutta onnellisena jään odottamaan perjantaita. Sitä ennen täytyy aamulla koettaa jaksaa katsoa vielä mielenkiintoinen presidenttivaaliväittely suoraan Tenneseestä.