Miksi Ranska raivoaa? (kirjoittanut Annastiina Heikkilä)

Viimeisen vuoden ajan Ranskasta kantautuneet uutiset ovat pitkälti keskittyneet keltaliiviliikkeen ympärille. Mistä liikkeessä oikein on kysymys? Mitä asioita se on ajanut ja miten se nyt vuoden 2019 loppupuolella jaksaa? Näihin kysymyksiin vastaa selkeästi Ylen Ranskan kirjeenvaihtaja Annastiina Heikkilä kirjassaan: "Miksi Ranska raivoaa?".

Keltaliiviliikkeen syyt
Pitkittyneiden protestien, sotien tai muiden mullistusten kohdalla tapahtumia ulkopuolella seuraavalta saattaa kadota tapahtumien punainen lanka. Ulkomailla olevat Suomen kirjeenvaihtajat seuraavat tapahtumia ja raportoivat niistä kotimaahansa suomalaisten näkökulmasta. Annastiina Heikkilän kirjassa on tehty laaja analyysi reporttimaiseen tapaan keltaliiviliikkeestä ja Macronin presidenttikauden alusta. Kirja kertaa menneitä ja muodostaa kokonaisuuden, jonka kautta lukijan on helpompi ymmärtää tapahtumien syy-seuraussuhteita.

Ranskan keltaliivit protestoivat väkivaltaisesti presidentti Macronin politiikkaa vastaan, joka toimillaan johti maan keskiluokan aseman heikentämistä kohtaan. Liikkeen kannattajat pukeutuivat protesteissa helposti saatavissa olleisiin keltaisiin huomioliiveihin.  Keltaliiviliike syntyi sosiaalisen median kautta ja levisi nopeasti ympäri maata. Pahimmat mielenosoitukset sijoittuivat vuoden 2019 talvella ja keväällä Pariisin Champs-Elyseelle. Useiden liikkeiden ikkunoita rikottiin, paikkoja ryöstettiin ja tuhottiin. Riemukaari "vallattiin" ja se töhrittiin pahasti. Turistit peruivat matkojaan pääkaupunkiin ja presidentti Macronin oli pakko reagoida ja toimia, jotta alun perin Diesel-veron nostamisesta viimeisen pisaran perusteella alkaneet protestit saatiin vähitellen loppumaan.

Olin Helsingin kirjamessuilla kuuntelemassa Annastiina Heikkilän haastattelua ja puolituntisen aikana ehdittiin yllättävän hyvin käsitellä useita kirjan teemoja. Heikkilä oli perehtynyt liikkeeseen ja osasi kertoa siitä hyvin myös yksittäisten esimerkkitapausten avulla.

Liike tauolla?
Keltaliiviliike lopahti oikeastaan Notre Damen katedraalin dramaattiseen tulipaloon huhtikuussa 2019. Macronin oli samana iltana tarkoitus pitää puhe, jossa hän olisi tullut keltaliiviliikettä vastaan. Palo ehti kuitenkin ensin ja suunnitellut muutokset suoritettiin lopulta hieman hiljaisemmilla äänillä kuin alun perin oli ollut tarkoitus. Kirjan mukaan keltaliiviliikkeen tarina on ainakin toistaiseksi tauolla ja turistit ovat uskaltaneet pikku hiljaa palailla pääkaupunkiin ja muuallekin maahan.

Heikkilän edellinen kirja "Bibistä burkiniin eli totuuksia ranskatar-myytin takaa" oli hyvä reportaasi ranskalaisen naisen asemasta. Näissä molemmissa kirjoissa kirjailijan ääni pääsee mukavasti esille ja niissä on hieman hänen omia pohdintojaan. Ne pohjautvat kuitenkin tarkistettujen faktojen ympärille ja niihin on haastateltu silminnäkijöitä ja -kokijoita sekä erialan ammattilaisia. Kirjat ovat kuin hyvin kirjoitettu pitkä reportaasi ajankohtaislehdessä. Jos nyky-Ranska kiinnostaa niin ehdottomasti näihin kannattaa tarttua.

Hedelmäistä samppanjaa
Kirjan kanssa maistoin Pariisin eteläpuolelta, Champagnen alueelta tulevaa samppanjaa. Kuohuva oli vehnän kellertävää - varsin vaalea verrattuna useisiin muihin maistamiini alueen kuohuviineihin. Tuoksussa oli aavistus omenaisuutta ja hieman tammea. Viinin kuplat olivat pienet ja tyylikkäät. Maussa oli paahteisuutta, päärynää ja omenaa. Jälkimaku oli pehmeä. Viinissä oli varsin paljon hapokkuutta, joten päästäkseen täysin oikeuksiinsa vaatii se mielestäni jotakin syötävää pelkän maljan nostamisen lisäksi. Tällä kertää samppanjan kanssa maistui paahdettuja ja marinoituja fenkoleita, hyvää tuoretta maalaisleipää sekä salaattia. Samppanja oli hinta-laatusuhteelta oikein hyvä kokonaisuus.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmat ovat ajankohtaisia ja hyvin tehtyjä. Kuohuviini on aiheeltaan hieman positiviisempi kuin kirja. Mutta se lienee tarkoituskin.

Miksi Ranska raivoaa?
kirjoittanut Annastiina Heikkilä
Kustantamo S&S Oy 2019
213 sivua

Saint-Maurice Champagne Brut
Pinot Meunier, Pinot Noir, Chardonnay
AC Champagne, Ranska
25,99€ (Alkosta marraskuussa 2019)

Eurooppa raiteilla (kirjoittanut Pekka Haavisto)

Pekka Haavisto on tullut tutuksi ihmisoikeuksien asiantuntijana, ministerinä, kansanedustajana, Vihreän liiton puheenjohtajana sekä presidenttiehdokkaana. Hänen kirjojaan en ollut ennen "Eurooppa raiteilla" teosta lukenut. Mielenkiintoisen matkakirjan perusteella hänen toimilistaansa voi kiistatta lisätä myös kirjailija-tittelin.

Reilaamassa
Pekka Haavisto matkasi kesällä 2018 kuukauden verran junalla ympäri Eurooppaa. Kyseessä ei suinkaan ollut hänen ensimmäinen reilimatkansa, mutta edellisestä oli kulunut jo pidemmän verran aikaa. Matkakertomuksen lisäksi Haavisto pohtii paljon ajankohtaisia, Eurooppaa tuona kesänä vavisuttaneita, tapahtumia. Ilmastokriisi, pakolaisaalto, kasvanut kansallismielisyys ja uudet parlamentit ja presidentit useissa Itä-Euroopan maissa. Moni asia tuntuu sekä reilin, että suurempien asioiden, kuten valuutan, poliittisten linjojen ja avoimuuden suhteen muuttuneen vuodesta 1974, jolloin Haavisto ensimmäisen kerran reilasi Euroopassa.

Kirja herättää paljon myös omia reilaus-muistojani yli kymmenen vuoden takaa, jolloin kaverini kanssa kuukauden reissasimme Saksasta Luxemburgiin, Belgiaan, Ranskaan, Italiaan, Itävaltaan, Tsekkeihin, Saksaan, Tanskaan ja lopulta perinteisesti Ruotsin kautta laivalla takaisin Helsinkiin. Kirjoitusten jälkeiseen kesään mahtui paljon, mutta tuo oli ehdottomasti yksi sen hetkisen elämän kohokohdista - ja on sitä vieläkin. Pienempiä reilejä olen itsekseni tehnyt myöhemmin mm. Ranskassa ja Italiassa. Kännykät tuohon aikaan jo löytyivät, mutta puhelut kotiin olivat kalliita ja nettiinkin pääsimme vain harvoin nettikahviloista tms. Euroa käytettiin jo varsin laajalti ja maan rajojen yli kulkemista ei juurikaan huomannut. Yövyimme hostelleissa ja rahojen riittävyyttä laskettiin, mutta ei se onneksi rajoittanut matkan kokemuksia. Useasti olen ajatellut uudelleen reilaamaan lähtemistä. Matkan tekeminen olisi nyt varmasti osin erilaista, mutta varmasti siinä olisi edelleen sitä jotakin hohdokkuutta, jota Haavisto myös kirjassa kertoo useasti kohdanneensa.

Miellyttävää luettavaa
Arvostan suuresti Haaviston asiantuntijuutta, kiihkottomuutta, mutta kuitenkin uskallusta kohdata myös vaikeita asioita. Hän ymmärtää myös erilailla ajattelevia, eikä ole kannoissaan liian ehdoton. Kirjassa hän totesi Pride-liikkeeseen viitaten omaa kantaansa (tai näin asian tulkitsin) vähemmistöön kuulumisesta: "Vähemmistössä olevat ihmiset ovat usein ihan tavallisia arkisen harmaita ihmisiä." Kaikkihan me kuulumme jossakin asiassa vähemmistöön ja jossakin enemmistöön. Riippuu mihin ja kehen verrataan. Useimmiten nämä ihmisten jaottelut erilaisiin ryhmiin ovat vain turhaa energian ja ajankäyttöä ja herättävät turhia epäilyksiä ja kysymyksiä.

Kirja sopii hyvin matkakirjojen ja interreilauksen ystäville sekä heille, joita kiinnostaa tietää mitä Euroopassa tapahtuu ruohonjuuritasolla. Kuten Haavisto toteaa kirjan lopussa, niin matkata voi usealla tavalla, lähtemällä itse reissuun, lukemalla matkakirjoja tai yhdistämällä nämä. Viimeinen vaihtoehto on ehdoton suosikkini. Mikäli lahjoja loppuvuoden juhliin miettiin, on tämä varmasti myös potentiaalinen vaihtoehto useammallekin.

Tasapainoton Ranskasta
Kirjan kanssa maistoin Ranskan Bordeaux'n Haut-Medocista tulevaa Chateau D'Agassac punaviiniä vuodelta 2013. Viiniä oli muutama vuosi tullut säilytettyä kaapissa. Nyt maistetaessa ranskalaista klassikko-ruokaa eli Burgundinpataa juuressoseen kanssa valikoitui viini maisteltavaksi. Viini on väriltään tumman tiilenpunaista. Tuoksu on luumuinen ja pippurinen sekä siinä on tammisuutta. Maku on tuoksua selkeästi pehmeämpi. Luumuisuus jatkuu, mutta viinin hapokkuus on pehmeää - samoin kuin tanniinit. Jälkimaku ei myöskään ole kovin pitkä. Viini sopii hyvin pataruoan kanssa, mutta maun puolesta voisi käydä myös vahvan ja kermaisen pastakastikkeen kera. Viinin tuoksu, maku ja jälkimaku eivät ole keskenään täysin tasapainossa. Viini ei vaikuta liian ikääntyneeltä, mutta saattaa olla että se olisi päässyt paremmin edukseen pari vuotta aiemmin.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan 3 pistettä. Molemmat ovat tyylikkään eurooppalaisia. Kirja pysyy paremmin kuosissa kuin viini.

Helmet-lukuhaaste 2019: 44. Kirja kertoo Berliinistä

Eurooppa raiteilla
kirjoittanut Pekka Haavisto
Nemo
Kustannusosakeyhtiö Otava 2019
384 sivua

Chateau D'Agassac
Haut-Medoc, Bordeaux, Ranska
Cabernet Sauvignon, Merlot
34€ (Wine-searcherin mukaan marraskuussa 2019)

New Yorkin uhmatar (kirjoittanut Teemu Luukka)

New Yorkin uhmatar -kirjasta oli kesällä useampia kehuvia blogi-arvosteluita. Laitoin kirjan varaukseen ja pitkähkön jonotuksen jälkeen sain sen nyt käsiini. Kirja kertoo suomalaissyntyisen, mutta Yhdysvalloissa - erityisesti New Yorkissa, uraa tehneestä Tyyni Kalervosta.

Voimakastahto ja päättäväisyys
Tyyni Kalervo syntyi vuonna 1900 ja ehti ennen Yhdysvaltoihin muuttoansa kokea mm. sisällissodan. Teemu Luukan, joka on työskennellyt Tyynin alaisena Little Finland -baarissa, kirja antaa kuvan voimakastahtoisesta naisesta, joka ei pelkää puolustaa itseään ja omia etujansa. Hän lähti ensin Kanadaan 1920-luvulla. Suurimmat siirtolaisaallot Euroopasta ja Suomesta olivat tuolloin jo takanapäin. Suomalaisten oli vaikea saada enää tuohon aikaan oleskelulupaa maahan, jossa koettiin jo olevan riittävästi vierastyövoimaa. Niinpä Tyyni loikkasi maahan Kanadan kautta. Ensin Buffaloon ja siitä hieman myöhemmin New Yorkiin. Hän työskenteli piikana, lastenhoitajana ja kodinhoitajana, mutta onnistui samalla säästämään niin että pystyi lähettämään Suomeen jääneille vanhemmilleen ja sisaruksilleen avustuksia.

Yrittäminen
Kerättyään tarpeeksi varoja hän osti Harlemin alueelta pienen baarin, jonka nimesi Little Finlandiksi. Asiakaskunta koostui varsinkin aluksi Suomesta muuttaneista siirtolaisista. Alkoholijuomien lisäksi siellä tarjoiltiin myös perinteistä suomalaista ruokaa - kaalikääryleitä, karjalanpiirakoita ja lihapullia. Baarissa järjestettiin myös paljon eri teemaisia juhlia. Jossakin kohtaa baari muutti Bronxiin ja 1960-luvun lopulla Manhattanille, jossa se pysyi toiminnassa aina vuoteen 1993 asti, jolloin Tyyni Kalervo menehtyi.

Hän ehti pitkän elämänsä aikana olla mukana kestitsemässä niin suomalaisia poliitikkoja, kerrottiin hänen aikanaan heilastelleen myös presidentti Kekkosen kanssa, julkaisemassa paikallista suomalaisyhteisön lehteä, jonka toiminnalle hän jatkuvasti keräsi rahaa. Tyyni pyrki säästämään monissa asioisa ja hän asui mm. baarinsa takahuoneessa, vaikka ilmeisesti hänellä olisi kyllä ollut varaa omaan asuntoon. Useat aikalaiset ja hänen työntekijänsä ovat kertoneet juomien miedontamisesta vedellä tai myymisestä pimeästi.

Baarin lisäksi Tyynillä oli yhdessä miehensä ja poikansa kanssa kanatila muutaman tunnin ajomatkan päässä New Yorkista. Mies ja poika asuivat siellä ja Tyyni New Yorkissa. Hän kävi vain noin kerran viikossa katsomassa perhettään ja saunomassa. Lisäksi hän omisti myös mm. kerrostalon Harlemista ja muutamia muitakin kiinteistöjä. Tyynin suhteet Suomeen säilyivät hyvin tiiviinä ja hän vieraili kotimaassaan usein. Myöhemmin myös hänen sisaruksiaan muutti Yhdysvaltoihin.

Faktaa siirtolaisuudesta ja New Yorkista
Kirjassa on todella hyvin ja mielenkiintoisesti onnistuttu kuvaamaan suomalaisten siirtolaisuutta Yhdysvaltoihin 1900-luvulla. Ulkosuomalaiset ovat usein hyvin isänmaallisia ja seuraavat synnyinmaansa tapahtumia, vaikka samalla ovat täysin integroituneita uuteen kotimaahansa. Heidän tapaamisensa ja heistä lukeminen on aina kiehtovaa ja avartavaa.

Kirjassa on useita ns. faktalaatikoita, joissa kerrotaan mm. New Yorkin maamerkeistä ja historiallissta tapahtumista. Faktat on koottu selkeästi ja mielestäni ne nivoutuvat todella hyvin Tyynin tarinan kanssa. Mikäli suuntana, tai haaveena on New York, on kirja ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Oma kirjani lähti juuri sinne matkalukemiseksi.

Ikääntynyttä cabernet sauvignonia
Kesäpaikan kätköistä löytyi lähes 10 vuoden ikäistä chileläistä cabernet sauvignonia. Viini on kehittynyttä ja jopa hieman rusinaista, mutta edelleen kelpo juotavaa, vaikka pohjalla jonkin verran sakkaa olikin. Tuoksussa lämmintä luumuisuutta ja hieman yrttiä. Maku lähes täyteläinen ja suutuntuma pehmeän tanniininen. Luumuisuus ja jopa rusinaisuus jatkuu pitkään. Joukossa myös mustikkaisuutta. Kirjan lisäksi viini maistui hyvin nelisen tuntia haudutetun hirvenjauheliharagun kanssa, jonka joukossa oli pekonia ja suppilovahveroita sekä kyseistä viiniä.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Molemmat ovat hyviä esimerkkejä ikääntymisestä ja sen mukanaan tuomista kokemuksista, joista muut voivat vain haaveilla. Sekä kirjasta että viinistä löytyy särmää. Kirja onnistuu vaikuttamaan lukijansa hieman paremmin kuin viini maistajansa.

New Yorkin uhmatar
Tyyni Kalervon ja ikonisen metropolin tarina
kirjoittanut Teemu Luukka
Otava Kustannus 2018
384 sivua

El Emperador
Cabernet Sauvignon 2011
Valle Central, Chile
Ei hintatietoa

Kirjallisuuden Finlandia 2019

Lähde: Kirjavinkit.fi

Marraskuun alkupuolella jaetaan perinteisesti kaunokirjallisuuden, tietokirjallisuuden sekä lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnot. Palkinnot jakaa Suomen Kirjasäätiö. Finlandia-palkintoja on jaettu vuodesta 1984 lähtien. Aluksi kategorioita oli vain yksi, mutta vuodesta 1989 on jaettu myös Tietokirjallisuuden Finlandia ja vuodesta 1997 Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia.


Kussakin kategoriassa on kolme valitsijaa, jotka asettavat vähintään kolme ja enintään kuusi ehdokasta, joista säätiön valitsema neljäs henkilö valitsee voittajan. Voittaja-kirjan kirjoittaja saa 30 000 euron verottoman palkinnon. Ehdokkaaksi voivat asettua kaikki suomalaiset kirjat, jotka on julkaistu edellisen kilpailun ehdokasasettelun ja kuluvan vuoden määräpäivän aikana. Ehdokkaaksi asettautuvasta kirjasta on mm. lähetettävä säätiölle näytekirja ja maksettava osallistumismaksu. Kaikki vuoden aikana julkaistut kirjat eivät siis automaattisesti osallistu kilpailuun.

Finlandia-palkinto on Suomen tunnetuin kirjallisuuspalkinto. Aikaisempien vuosien ehdokkaat, ja erityisesti voittajat, ovat lisänneet kirjan myyntiään merkittävästi. Suomen kirjakauppaliiton tilastojen mukaan ainakin kolmen viimeisen vuoden aikana kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajat ovat olleet joulukuun myydyimmät kirjat. Palkinnot jaetaan juuri sopivasti joulukaupan alkaessa. Esimerkiksi viime vuoden kaunokirjallisuuden voittanutta Olli Jalosen "Taivaanpallo" kirjaa on myyty viime vuonna Suomen Kustannusyhdistyksen mukaan 40400 kappaletta, tämän lisäksi tulevat vielä sähkökirjat ja äänikirjat.

Lähde: Yle / Jussi Nahkuri

Vuoden 2019 kaunokirjallisuuden Finlandian valitsee Ylen päätoimittaja Merja Ylä-Anttila. Lautakunnassa kuusi kilpailevaa ehdokasta ovat valinneet Ilmi Villacis, Anne Ikonen ja Rimbo Salomaa. Ehdokkaat ovat seuraavat:

Venho Johanna (WSOY): Ensimmäinen nainen
Statovci Pajtim (Otava): Bolla
Kuisma Hanna-Riikka (Like): Kerrostalo
Koskinen JP (Like): Tulisiipi
Fagerholm Monika (Teos): Kuka tappoi bambin?
Rimminen Mikko (Teos): Jos se näyttää siltä

Sosiaalisessa mediassa on viime päivinä pyritty nostamaan ainakin kirjabloggaajien osalta esiin myös Tietokirjallisuuden sekä Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintojen merkitystä. Näiden ehdokkaiden julkistamistilaisuudesta ei esimerkiksi ollut katsottavissa suoraa live-lähetystä, toisin kuin Kaunokirjallisuuden osalta. Tämä on sääli sillä nämä kirjat ovat aivan yhtä arvokkaita kuin Kaunokirjallisuuden puolella kilpailevat kollegansa.

Tietokirjallisuuden Finlandiasta vuonna 2019 kilpailevat:

Jokiranta Anssi & Juntti Pekka & Ruohonen Anna & Räinä Jenni (Like): Metsä meidän jälkeemme
Kantola Anu & Kuusela Hanna (Vastapaino): Huipputuloiset - Suomen rikkain promille
Ropponen Ville & Sutinen Ville-Juhani (Like) Luiden tie - Gulagin jäljillä
Roselius Aapo & Silvennoinen Oulu (Tammi): Villi itä
Sergejeff Andrei (Gaudeamus): Egyptin historia - Kleopatran ajasta arabikevääseen
Tervonen Taina & Autio Anna (S&S): Hukkuneet

Ehdokasvalinnan yllä olevista teoksista ovat tehneet: Tarja Hurme, Tuomo Karhu ja Kari Mäkinen. Varsinaisen voittajan valitsee Sixten Korkman.

Lasten- ja nuorten Finlandia ehdokkaat ovat:

Frölander-Ulf Lena (Teos): Nelson Tiikeritassu
Kontio Tomi, kuvitus Warsta Elina (Teos): Koira nimeltään Kissa tapaa kissan
Laakso Maria, kuvitus Rojola Johanna (Tammi): Taltuta klassikko
Mikama Anniina (WSOY): Huijarin poika
Pannula Kaija, kuvitus Lehtola Netta (WSOY): Kettujuttuja - kolme hännäkästä tarinaa
Rasi-Koskinen Marisha (WSOY): Auringon pimeä puoli

Ehkosvalinnan ovat tehneet Hilkka Lamberg (entinen äidinkielen opettajani muuten!), Anssi Kasitonni ja Henriika Tulivirta, jonka pohjalta palkinnon valitsee Olavi Uusivirta.

Iso osa kirjoista ei ole itselleni entuudestaan tuttuja, mutta pidän sitä vain positiivisena asiana. Hienoa, että myös suurimman some-keskustelun ulkopuolelta nousee mielenkiintoisia kilpailijoita. Paljon onnea ehdokkaille ja mielenkiinnolla odotan palkintojen julkistamista keskiviikkona 27.11 kello 14 alkaen.

Lähteet:
Kirjasäätiö, Tietoa Finlandia-palkinnoista https://kirjasaatio.fi/finlandiat
Wikipedia, Finlandia-palkinto https://fi.wikipedia.org/wiki/Finlandia-palkinto
Suomen Kirjakauppaliitto, Mitä Suomi lukee https://kirjakauppaliitto.fi/mita-suomi-lukee/joulukuu-2017/
Suomen Kustannusyhdistys, Bestseller-listat https://kustantajat.fi/files/output/2231/bestsellerit-2018.pdf

Testamentit (kirjoittanut Margaret Atwood)

Kanadalainen kirjailija ja ruonoilija Margaret Atwood lienee nimenä tuttu kaikille kirjallisuuden ystäville. Häneltä on ilmestynyt yli 40 teosta ja hän on voittanut useita kirjallisuusalan palkintoja. Viimeisimpänä ilmeistyi loppukesästä 2019 "Testamentit".

Tuleva nobelisti?
Atwood on niittänyt uusimmalla teoksellaan "Testamentit" paljon suosiota ja palkintoja, mm. jaettu Booker. Atwood oli vahvasti mukana veikkauksissa mm. vuoden 2019 kirjallisuuden Nobelin voittajaksi. Aiemmin en ole hänen teoksiinsa tutustunut, mutta nyt oli vihdoin aika kuunnella hänen uusin kirjansa: "Testamentti".

Odotukseni ja ennakkoluuloni kirjasta olivat aika erilaiset kuin mitä kirja lopulta kuuntelun jälkeen oli. Kirja on jatkoa yli kymmenen vuotta vanhalle teokselle "Orjattaresi". Ehkä olisin päässyt tapahtumien maailmaan paremmin sisälle jos olisin tuon hänen aiemman kirjansa lukenut, mutta muuten kirjat ovat ilmeisesti sen verran erilliset, että ne voi lukea hyvin myös erikseen. Kirjan tapahtumat sijoittuvat jonkinlaiseen rinnakkaismaailmaan Gileadiin, jossa naisen asema on täysin alistettu. Tapahtumat sijoittuvat kahdelle eri aikajaksolle, mutta molemmissa naisten asema äkkiä heikkenee nykyisenkaltaisesta. En ole lukenut Orwellin kirjoja (jälleen iso aukko sivistyksessä!), mutta jotenkin olen mieltänyt ne tyyliltään samanlaiseksi.

Ajankohtainen ja kantaaottava
Tasa-arvoa, ja samalla myös feminististä, keskustelua seuranneena, kaikki aihetta tavalla tai toisella käsittelevä kirjallisuus nostaa asiaa esille. Julkisuus, hyvä tai huono, tuo aina huomiota ja sitä kautta herättää ihmisiä ajattelemaan. Tämän näkökulman kautta koen myös tämän Atwoodin kirjan merkityksellikseksi. Kirjan todellisuus on paikoin niin utopistinen, että tapahtumien rinnastaminen todellisuuteen ei onnistu. Ajatusleikkinä, enkä tarkoita tätä halventavana ilmaisuna, kirjan esittämä todellisuus on hyvin kiehtova. Rehellisesti todettuna kirja ei aivan itseeni uponnut, mutta aihe ja erinomaiset hahmot kiehtoivat kuitenkin niin, etten missään nimessä halunnut jättää kirjaa kesken.

Kuuntelin kirjan ja se sopi sopi kuunneltavaksi varsin hyvin. Voi olla, että sävyerot olisivat tulleet paremmin esille kirjaa lukemalla. Ajoittain myös aikakerrosten erojen havainnointi kuuntelemalla oli hieman haasteellista.

Italialainen klassikko
Kirjan kanssa maistoin italialaista Violante -punaviiniä. Viini maistui raviolien, peston, tomaattien ja rucolan kanssa. Viini oli keskitäyteläistä ja siinä tuntui kevyen tammisuuden  lisäksi suomalaista marjaisuutta, kuten mustikkaa ja puolukkaa.  Kokonaisuudessaan viini oli varsin italialaista ja sopi kirjan lisäksi erinomaisesti pehmeän pastaruoan pariksi.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmissa on syvyyttä ja ajankohtaisuutta. Loistavia nautittavia pimeään syksyyn, kun ajatukset kaipaavat jotakin uutta ja kiehtovaa, mutta ei liian hilpeää.

Testamentit
kirjoittanut Margaret Atwood
suomentanut Hilkka Pekkanen
lukija Outi Vuoriranta
Otava 2019
12h, 43min (kuunneltu äänikirjana)

Rivera Violante
Nero di Troia 2017
Apulia, Italia
13,48€ (Alkosta lokakuussa 2019)

Miehemme maailmalla (kirjoittanut Mika Hentunen)

Mika Hentunen kertoo reportaasi-tietokirjassaan "Miehemme maailmalla" 25 lyhyttä tarinaa maailmaa mullistavista tapahtumista, joissa hän on ollut reportterin ominaisuudessa mukana. Hentunen työskentelee tällä hetkellä Ylen kirjeenvaihtajana Washingtonissa. Hänet on totuttu näkemään sekä kommentoimassa presidentti Trumpin edeosttamuksia että eteläisessä Yhdysvalloissa myrskytuhojen keskeltä. Aiemmin hän on asunut mm. Etelä-Koreassa ja avaa kirjassa mielenkiintoisesti näkemyksiään ja kokemuksiaan Etelä- ja Pohjois-Korean väliltä.

Monipuolinen kertoja
Hentunen on toimittajan työnsä ohella julkaissut myös kaksi dekkaria, joista toisesta "Elossa Washingtonissa" löytyy arvio myös tämän blogin puolelta. Tämä tietokirjamaisempi teos pohjautuu Hentusen Ylelle tekemään samannimiseen lyhytdokumenttisarjaan. Aiheet käsittelevät niin hirmumyrksy Katrinaa, Bosnian sotaa kuin World Trade Centerin terrorismi-iskua.

Kirjassa ulkomaankirjeenvaihtajien mielestäni paras ominaisuus, eli tapa kertoa selkeästi ja tiivistetysti maailmaa kohahduttavista tapahtumista, tulee hyvin esille. Näkökulma on suomalainen, eli asiat on selitetty huomioiden sekä tapahtuman kansainvälinen merkitys, että mahdollisesti sen vaikutus paikalla oleviin suomalaisiin.

Kevyttä reportaasia
Kirjan tarinat on koottu selkeästi ja niitä on helppo ja nopea lukea. Useimmat tapahtumat ovat vielä hyvin lukijan muistissa, joten ehkä olisin kaivannut niihin hieman enemmän syvyyttä ja lisätietoa saadakseni kirjasta enemmän irti. Tekstissä kuuluu hyvin Hentusen selkeä ilmaisu, joka on television kautta tullut lukijalle aiemmin tutuksi.

Kirjan kanssa maistoin italialaista Ripasso Valpolicella punaviiniä. Syksyyn sopiva täyteläinen, keskitanniininen, marjainen ja pyöreä viini sopii hyvin pekonilla höystetyn suppilovahveropastan kanssa. Viini on tyylikäs kokonaisuus, jota voi nauttia myös sellaisenaan seurustelujuomana, eikä se välttämättä kaipaa ruokaa seurakseen.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmat ovat opettavaisia ja raikkaita tuttavuuksia. Raskasta syvyyttä ei myöskään kummastakaan löydy.

Miehemme maailmalla
- Washington, Soul, Bugara
kirjoittanut Mika Hentunen
Reuna Kustanne 2019
147 sivua

Cecilia Beretta Ripasso
Corvina, Rondinella, Corvinone, Negrara 2017
Veneto, Italia
15,98€ (Alkosta lokakuussa 2019)

Helsingin kirjamessut 2019 - sekä viini- ja ruokatapahtuma

Vuoden 2019 Helsingin kirjamessut olivat jälleen pitkään odotettu kirjavuoden kohokohta. Odotus palkittiin onneksi moninkertaisesti ja pitkä viikonloppu kirjallisuuden sekä viinien parissa oli tapahtumarikas ja antoisa. Kiitokset järjestäjille bloggaajapassista, jolla tänä vuonna ehdin kolmena päivänä paikalle. Messut keräsivät ennätyksellisen lähes 92 000 kävijän määrän neljän päivän aikana. Järjestelyt toimivat, enkä pientä tungoksen aiheuttamaa närkästystä lukuun ottamatta, ole kuullut niistä yhtään moitetta.

Messut alkoivat torstaina 24.10.2019. Lyhennetyn työpäivän jälkeen kävin pyörähtämässä messuilla ja kuuntelemassa muutaman keskustelun. Monika Fagerholmin "Kuka tappoi bambin?" keräsi paljon kuuntelijoita. Kirja jäi mieleen kutkuttelemaan ja sopivan tilaisuuden tullen siihen varmasti tartun. Mielenkiintoinen oli myös yhdysvaltalaisranskalaisen Pamela Druckermanin haastattelu, jonka piti Baba Lybeck. Druckerman on kirjoittanut kirjan: "Mademoisellesta Madameksi". Satuin messujen aikana useampaankin keskusteluun, joissa käsiteltiin, erityisesti naisten, keski-ikää. Eri haastatteluissa eri näkökulmista, mutta ilahduttavaa, että tästäkin aiheesta on useita kirjoja kirjoitettu - sekä vakavampia että humoristisempia. Haastattelun jälkeen aloitin kirjan kuuntelun ja siitä tulossa lähiaikoina blogiin arvio.

Perjantai oli osaltani aktiivisempi päivä. Johanna Venho ja Anne Mattson kävivät Anna-Liisa Haavikon johdolla keskustelua Sylvi Kekkosesta. Olin juuri lukenut Venhon "Ensimmäinen nainen" kirjan ja Anne Mattsonilta olen aiemmin lukenut Tellervo Koivistosta kirjoitetun elämäkerran. Jäin samalle lavalle kuuntelemaan myös Anne Kukkohovin ja hänestä kirjan kirjoittaneen Emilia Salorannan keskustelua. Faktapitoista tietoa päivään toivat Merja Mähkän ja Unna Lehtipuun keskustelu kirjastaan "Sijoittajaksi 7 päivässä". Pintaraapaisu kirjasta saatiin puolessa tunnissa käsiteltyä, mutta sitäkin enemmän mieleen jäi kehotus, että sijoittaminen ehdottomasti kannattaa sen sijaan että rahoja vain makuutetaan tavallisella pankkitilillä. Yksi odotetuin keskustelu minulle oli toimittaja ja kirjailija Annastiina Heikkilän uutta kirjaa "Miksi Ranska raivoaa?" analysointi. Ville Blåfieldin johdolla he pohtivat mm. johtajien karismaa ja vallankäyttöä. Arvostan suuresti ulkomaankirjeenvaihtajien kykyä selittää asiat ymmärrettävästi, mutta kuitenkin mahdollismman puolueettomasti. Heikkilän uusin kirja odottaa kirjastossa vielä lukuani, mutta siitäkin tulossa toivottavasti vielä tämän vuoden puolella arvio blogiin. Provosoivalta kirjalta vaikutti Mia Haglundin ja Eetu Virenin kirja "Työstäkieltäytyjän käsikirja". Asiantuntevina haastattelijoina toimivat Kallion lukiolaiset. Viimeisenä vuorossa oli vielä Jone Nikulan haastateltavana "Ennen kaikkea feministi" -kirjan kirjoittanut Minja Koskela.

Lauantai alkoi Suomen Kirjailijaliiton keskustelulla "Käännöksen äärellä", jossa Leena Lehtolainen ja Pasi Ilmari Jääskeläinen Tommi Melenderin johdolla pohtivat kirjojensa käännösprosessia ja onnistumista. Jälleen näkökohtia, jotka harvoin nousevat esille, mutta ovat kaikkien suomeksi käännettyjen ja suomesta käännettävien teosten kohdalla ajankohtaisia. Laura Malmivaara haastatteli Riikka Ala-Harjua tämän uudesta teoksesta "En Saab". Kuulosti hauskalta kirjalta, jossa vakavaa aihetta on kevennetty huumorilla. Hauskin tapahtuma messuilla oli, kun  "Pitääkö olla huolissaan?" -ohjelman perusteella samannimistä kirjaa olivat esittelevässä Jenni Pääskysaari, Tuomas Kyrö, Miikka Nousiainen sekä käsikirjoittaja Janne Sarja. Keskustelua seuratessa tuntui, kuin olisi päässyt katsomaan suorana ohjelman kuvauksia. Monen monta hyvää naurua tuli puoli tuntisen aikana.

Iltapäivän puolella oli hyvin mielenkiintoinen keskustelu kirjallisuuden tulevaisuudesta 10 vuoden päästä. Sitä johti kirjailijaliiton puheenjohtaja ja kirjailija Sirpa Kähkönen ja keskustelemassa olivat kansanedustajat Erkki Tuomioja ja Hilkka Kemppi sekä kirjailija Tommi Kinnunen. Odotetusti esiin nousivat kirjailijoille maksettavat apurahat ja yleisemmin kirjallisuuden merkitys kansan sivistykselle. Erkki Tuomioja totesi keskustelun lomassa mielestäni todella viisaasti: "Lyhytjänteisyys on sukua historiattomuudelle". Tämä pätee lähes kaikkiin elämän osa-alueisiin. Yleensä kannattaisi pysähtyä, edes minuutiksi, ennen kuin lähtee tekemään. Ylimääräisen ja päättömän hosumisen vähentäminen lisäisi varmasti luovuutta ja hyvinvointia kaikin tavoin.

Hyppe Salmi ja Kristiina Saha keskustelivat Päivikki Koskimiehen johdolla keski-ikäisyydestä. Maailmankaikkeutta puolestaan pohti Esko Valtaoja. Valtaojaa pääsi näkemään vain välähdyksittäin, sillä Kruununhaka-lavan ympäristö oli täynnä innokaita kuuntelijoita. Samalla lavalla, tosin hieman vähemmän yleisön edessä, Venezuelasta keskustelivat maan entinen suurlähettiläs Mikko Pyhälä ja häntä teoksesta "Kun yö saapuu Venezuelaan - taistelu oikeusvaltiosta" haastatellut Aleksi Siltala. Tuokin kirja, usean muun uuden messututtavuuden kanssa, päätyi lukulistalleni.

Kirjamessuista jäi kaikin puolin hyvä mieli - mielenkiintoisia esiintyjiä oli enemmän kuin tarpeeksi. Järjestelyt pelasivat kaikin puolin hienosti ja uusittu layout selkeämmin lavoin ja tilavamman oloisin käytävin sekä erilaisin istuskelualuein, toimivat kaikki loistavasti. Isoimmat nimet keräsivät todella suuret kuuntelijajoukot ja järjestäjät olivat heidät laittaneet suurimmalle Senaatintori-lavalle, joka pullisteli ajoittain suurten katsojamäärien puristuksissa. Kustantamot ja muut näytteilleasettajat olivat koonneet hienot osastot, joilla oli paljon tarjouksia ja muita tapahtumia. Lukupino kasvoi ja uusia maisteltavia viinejäkin tuli vastaan. Suuret kiitokset järjestäjille ja esiintyjille. Ensi vuonna jälleen uudestaan!