lauantai 16. maaliskuuta 2019

Rouva C (kirjoittanut Minna Rytisalo)

Minna Rytisalon "Rouva C." herättää hieman ristiriitaisia tunteita. Tämä ei johdu kirjoittajasta tai kirjasta, vaan lukijasta. Lukijana minun on vaikea suhtautua oikeista ihmisistä tehtyihin fiktiivisiin kirjoihin. Pidän siitä, että tarinat ovat joko totta tai sitten kokonaan keksittyä, jotakin tuosta välistä on vaikea hahmottaa. Rytisalo onnistuu kuitenkin kirjassaan hieman helpottamaan suhtaumisvaikeuttani ja tutustuttamaan minut välimaaston kiehtovaan maailmaan.

Rouva C. kertoo Minna Canthista, mm. kirjailijasta ja kotiäidistä, joka haluaa tasa-arvoistaa yhteiskuntaa. Hänen vanhempansa ovat uskoneet koulutukseen ja sen luomiin tulevaisuuden mahdollisuuksiin, ja niinpä Minna on 1850-luvun Suomessa päässyt koulutielle, joka tuon ajan tytöille on ollut varsin harvinaista. Minna käy koulussa yhdessä hyvän ystävänsä Floran kanssa. Tytöt haaveilevat tulevaisuudesta, jossa he voivat itse vaikuttaa omaan elämäänsä. Päivittäiset ilot syntyvät tansseissa käymisestä ja hieman poikien ihailusta. Elämä puuttuu asioihin ja ystävyys muuttaa muotoaan, eikä koskaan palaa enää samanlaiseksi viattomaksi haaveiluksi ja tulevaisuudenuskoksi. Tyttöjen opettajana toimiva Ferdinand Canth ihastuu Minnaan ja jonkinlaisen piirittämisen jälkeen myös Minna ihastuu Ferdinandiin. Yhdessä he rakentavat hyvin tasa-arvoista ja rakastavaa parisuhdetta, johon kuuluu suuren lapsilauman lisäksi myös yhteisiä kirjallisia ja yhteiskunnallisia haasteita. Flora sen sijaan avioituu koulun vanhoillisemman opettajan kanssa ja "tyytyy" tuon ajan tavalliseen naisen asemaan, jonka tehtävä on huolehtia lapsista ja kodista. Muu elämä jää miehelle.

Minna Rytisalo on kirjaa varten tutkinut paljon Minna Canthia ja tuon ajan suomalaista yhteiskuntaa. Miehen ja naisen väliset roolit olivat nykyistä selkeämmät ja naisten oli vaikea päästä mm. opintielle tai kasvattaa ammatillista osaamistaan oikeastaan mitenkään ilman miestä. Ero nykyiseen on valtava. Lainsäädännöllisesti nainen ja mies alkavat olla asemiltaan onneksi jo hyvin lähellä toisiaan, kun tuohon aikaan naisella ei ollut oikeutta omaisuuteen, perintöön tms. ilman miestä (isää, puolisoa tai veljeä).

Kävin kuuntelemssa Minna Rytisalon haastattelua Helsingin syksyn 2018 Kirjamessuilla. Tuosta haastattelusta on jäänyt mieleen tupaten täynnä oleva sali innokkaita, lähinnä naispuolisia, kuuntelijoita. Rytisalo on tuossa tilaisuudessa ja monessa muussakin, sekä myös kirjan lopussa todennut, että tapahtumat ja henkilöt pohjautuvat jossain määrin todellisuuteen, mutta hän on lisäillyt ja muokkaillut niitä paljon. Taitelijalle toki kuuluu oikeus tähän, mutta lukijana se vaatii minulta paljon. Yritin jättää lukiessa taka-alalle ajatuksen siitä, että päähenkilö on tasa-arvoa vahvasti ajanut maamme merkittävimpiin kirjailijoihin ja koululaitoksen kehittäjiin kuulunut aikansa feministi, jonka syntymästä tulee 19.3.2019 kuluneeksi 175 vuotta. Tämän seurauksena kirjan lukukokemus muodostui lähes siirappisen romanttisen, elämän kestävän romanttisen rakkauden kertomukseksi. Edellä aikaansa eläneet päähenkilöt tuskastelivat vanhoillisen yhteiskunnan syövereissä. Tätä kautta he kohtasivat haasteita myös ystävyys- ja perhesuhteissa.

Kirja on kauniisti kirjoitettua ja siinä on ihania vertauskuvia ja napakasti ilmaistuja kannanottoja. Hahmot ovat uskottavia ja hyvin sympaattisia. Myös tarina on kaunis. Kirjaa lukiessa oli vaikea kuvitella sen sijoittuvan yli sadan vuoden taakse. Ehkä ajankuva ei ollut kovin selkeä, tosin sitä sen ei varmaan ollut tarkoituskaan olla. 

Kirjan kanssa maistoin mielenkiintoista tuttavauutta Etelä-Afrikasta. Puolen litran kruunukorkilliseen olutpulloon pakattu Shiraz-rypäleen viini on kevyehköä ja helposti maistajalleen avautuvaa. Sen tuoksussa on marjaisuutta (kirsikkaa, mansikkaa ja hieman puolukkaa) sekä paahteisuutta. Viinistä löytyy myös tammisia vivahteita. Viini maistuu hyvin seurustelujuomana tai vaikka punajuurikikhernepihvien ja nuoren brie-juuston kanssa. Viini on erinomaista hinta-laatusuhteeltaan.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme ja puoli pistettä. Näissä molemmissa on paljon yritystä, joka varsin hyvin myös tuottaa tulosta. Molemmat vaativat nauttijoiltaan ennakkoluulottomuutta ja halua heittäytyä jonkin uuden ääreen. Kirjassa on enemmän sisältöä kuin viinissä.

Rouva C.
kirjoittanut Minna Rytisalo
Gummerus 2018
202 sivua (luettu E-kirjana)

Craft & Origin
Sustainable Shiraz 2018
Coastal Region, Etelä-Afrikka
7,90€ /0,5l (Alkosta maaliskuussa 2019)

keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Työmiehen vaimo (kirjoittanut Minna Canth)

Minna Canthin vuonna 1885 julkaisema näytelmä "Työmiehen vaimo" edustaa mielestäni parhaimmillaan vuosisadan vaihteen yhteiskunnallista asetelmaa. Miehen ylivalta-asema on jonkinlaisessa murroksessa ja sitä uskalletaan jo koetella ainakin kirjallisuuden osalta. Työmiehen vaimo on hyvin kantaaottava teos kaupunkilaisesta työväestöstä.

Kirjan päähenkilö Risto menee naimisiin hieman varakkaammasta perheestä tulevan Johannan kanssa. Johannan ja Riston liitto ei ainakaan Riston näkökannasta ole rakkausliitto ja Risto onnistuu juomaan Johannan varat. Lopulta Johanna nääntyy nälkään ja sairauksiin pienen lapsensa äärelle. Risto ei tästä juurikaan välitä, vaan lahjoittaa lapsen eteenpäin ja vikittelee itselleen entistä heilaansa mustalaistaustaista Homsantuuta. Homsantuu ei Riston heilaksi kuitenkaan suostu vaan yrittää ampua miehen.

Kirja on mielenkiintoinen yhteiskunnallinen läpileikkaus. Naisen mitätön asema miehen rinnalla ja toisaalta yhteiskunnallinen eriarvoisuus, josta osittain johtuen osa väestöstä kuoli nälkään ja kylmyyteen, on 2010-luvun suomalaiselle mielenkiintoinen ajankuva 150 vuoden takaisesta Suomesta. Kirjassa käsitellyt ongelmat eivät enää onneksi aikamme yhteiskuntaa käytännössä kosketa, mutta niiden jäännöksiä on valitettavasti vielä näkyvissä. Parisuhdeväkivalta ja tuloeroista johtuva köyhyys ovat arkipäivää. Pahimmat ääripäät on yhteiskunnastamme pääosin saatu poistettua, mutta ei kuitenkaan vielä täysin. Tasa-arvoisesta yhteiskunnasta olemme vielä mielestäni varsin kaukana.

Olen kouluaikoina Minna Canthin kirjoja lukenut, mutta viime vuosina niiden lukeminen on jäänyt. Tänä vuonna päätin Minna Canthin 175-vuotisjuhlien kunniaksi tällä saralla kunnostautua. Minna Canthin päivänä, 19.3, vietetään myös tasa-arvon päivää. Tasa-arvon päivä on mielestäni meidän kaikkien päivä, ei missään nimessä vain naisten, ja sen merkitystä pitäisi nostaa huomattavasti nykyistä enemmän esille. Tasa-arvoa ei ole vain naisen ja miehen välillä, vaan myös eri kulttuurien, ikäisten, tulo- ja koulutustasoisten sekä vaikkapa ammattien välillä.

Kirjan kanssa maistoin viime kesäiseltä Alsacen matkalta ostettua Wolfbergerin Pinot Noiria. La Louve on ihanan ranskalaista Pinot Noiria, joka väristä lähtien on kevyttä, mutta kuitenkin maukasta. Puolukka, lehtimetsäisys ja tammisuus nousevat makumaailmassa esille. Keveydestään huolimatta viinin maku täyteläistyy, kun sitä jaksaa hieman aikaa lasissa pyöritellä. Viini maistui brie-mansikkasalaatin sekä paahdetun riisin ja kasvisten kanssa.

Kirjan ja viini yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Molemmista löytyy sanomaa, joka on kuitenkin enemmän toivoa antavaa kuin lannistavaa. Kepeään tyyliin esitetty vakavuus puhuttelee sekä lukijaa että maistajaa. Sopivat hyvin yhteen, mutta sanoma selkenee myös erillään.

Helmet-lukuhaaste 2019: 3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue

Työmiehen vaimo
kirjoittanut Minna Canth
Werner Söderström Osakeyhtiö 2018
Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1885
59 sivua (luettu E-kirjana)

Wolfberger
La louve
Pinot Noir 2016
Alsace, Ranska
n. 10€ (ostettu Alsacen viinitilalta syyskuussa 2018)

maanantai 11. maaliskuuta 2019

Faktojen maailma (kirjoittanut Hans Rosling, Ola Rosling ja Anna Rosling Rönnlund)

Hans Roslingin yhdessä poikansa Olan ja tämän vaimon Anna Rosling Rönnlundin kanssa kirjoittama "Faktojen maailma" on herättävä kannanotto tietämyksemme kapea-alaisuudesta.

Meillä kaikilla on paljon oletuksia, joiden perusteella teemme päätöksiä. Samantapaisten oletusten perusteella päätöksiä tekevät kirjan mukaan myös yhteiskunnalliset päättäjämme. Usein oletamme maailmassa olevan ehkä enemmän köyhiä tai nälkää näkeviä kuin heitä tosiasiassa onkaan. Toki yksikin nälkään kuoleva on liikaa, mutta isossa kuvassa maailman tulevaisuutta suunniteltaessa, maailma on kirjan mukaan kehittymässä parempaan suuntaan. Ja kirja siis pohjautuu yleisesti hyväksyittyihin tilastoihin.

Kirjoittajat haluavat herättää lukijaa ja kohahduttaa yhteiskunnallista keskustelua. Kirjan alussa on 13 kysymystä kolmen eri vastausvaihtoehdon kanssa. Suurin osa lukijoista valitsee havaintojen mukaan näistä väärän, yleensä pessimistisemmän vaihtoehdon. Kirjoittajat toteavat, että simpanssitkin vastaavat oikeammin kysymyksiin sattuman ansiosta, kuin ihmiset. Kysymykset pohjautuvat tilastotietoon ja käsittelevät mm. ympäristöä ja köyhyyttä sekä väestönkasvua. Oikeisiin vastauksiin pohjautuen kirja kertaa maailman tilaa ja kuinka se on muuttunut.

Kirja on havahduttava lukukokemus. Se herättää ajattelemaan, kuinka nyhväämme pienten, pääosin mitättömien asioiden parissa, samalla kun yleiskuvamme maailmasta on olematon. Ajatukseni laukkasivat tästä myös  loppuviikon ajnkohtaisimpaan keskusteluun koskien soten kaatumista. Kansalaisilta, ja luulen, että myös päättäjiltä, on unohtunut osin kokonaiskuva, siitä mitä tehdään ja miten se kannattaa tehdä. Yksityistämiset, fuusioitumiset ja erikoistumiset ovat vain pieniä osia kokonaisuudesta. Kirja sai ainakin itseni pohtimaan sitä kuinka tärkeää kokonaiskuvan hallitseminen on. Se meinaa ajoittain unohtua niin omaa elämää kuin laajemmin yhteiskunnallisia asioita pohtiessa.

Kirjan kanssa maistui Etelä-Afrikkalaista alkuperää oleva Origin -punaviinia. Origin Cinsault henkii hyvin vahvasti Etelä-Afrikkaa. Siinä on aavistus savuisuutta, marjaisuutta ja paahteisuutta. Viini on keskitäyteläistä ja hapot ja tanniinit ovat kevyitä, eivätkä hallitse liikaa marjojen kimaraa. Viini maistui kantarellipastan kanssa sekä sellaisenaan seurustelujuomana. Hinta-laatusuhteeltaan toimiva, hyvä punaviini.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja miinuksen. Molemmat ovat puhuttelevia  ja hyvin ajankohtaisia. Ne edustavat rohkeasti omaa itseänsä. Kirja jää mielen vaikuttamaan pidemmäksi aikaa kuin viini.

Faktojen maailma
kirjoittanut Hans Rosling, Ola Rosling ja Anna Rosling Rönnlund
suomentanut Matti Kinnunen
Otava kustannus 2018
213 sivua

Origin
Cinsault 2018
WO Breede River Valley, Etelä-Afrikka
10,59€ (ostettu Alkosta helmikuussa 2019)

Etsi syytä, älä syyllisiä

perjantai 8. maaliskuuta 2019

Peter-Peter (kirjoittanut Aila Meriluoto)


Peter-Peter on ensimmäinen Aila Meriluodolta lukemani teos. Aila Meriluoto tunnetaan erityisesti runoilijana, lastenkirjailijana ja on hän muutaman romaaninkin kirjoittanut. Meriluoto on voittanut useita palkintoja (mm. Aleksis Kivi palkinto vuonna 2002). Hän on ollut nuoruudessaan naimisissa kirjailja Lauri Viidan kanssa ja tuosta liitosta hänellä on neljä lasta. Avioliitto skitsofreniaan sairastuneen taitelijapersoona Viidan kanssa oli myrskyisä ja on varmasti osaltaan vaikuttanut hänen kirjalliseen tuotantoonsa.

Peter-Peter on keski-ikää lähestyvän Sanna Auhtin lähinnä kirjeiden avulla kuvailema romanssi-kertomus. Peter ja Sanna ovat molemmat kiinnostuneita kirjallisuudesta. Ruotsissa ruotsinsuomalaisena asuva Sanna saa Peter Marckuksen yhteystiedot erään mahdollisen tulevan projektin tiimoilta ja he aloittavat ystävyyden aluksi vain perinteisten kirjeiden välityksellä. Peterillä on vaimo ja lapsia. Sannalla on myös lapsia, mutta hän ei ole enää naimisissa. Vähitellen kirjetuttavuus kehittyy romanttisempaan suuntaan ja he tapaavat.

Peter-Peter kirjan henkilöhahmot ovat hyvin mielenkiintoisia. Pari ihastuu toisiinsa pelkän kirjeenvaihdon perusteella. Peter on lyhyt, lihavan pyöreä ja kalju mies - ei siis ulkoisesti vastaa tyypillisen ihannemiehen kuvaa. Hän on myös hieman huikentelevainen ja epäluotettava ja hänen käyttäytymistavoissaan olisi parannettavaa. Sanna on ruotsinsuomalainen sosiaalinen nainen, jolla on oma menneisyytensä. Hahmot ovat hieno osoitus siitä, että koskettava romanttinen kertomus voidaan kirjoittaa myös hyvin tavallisen oloisista ihmisistä - hahmojen ei tarvitse olla menestyneitä tai ulkoisilta seikoiltaan huomiota herättävän kauniita tai komeita. Suhteen tiivis tunnelma ja aitous ovat silti lukijalle vähintäänkin yhtä kiinnostavia ja koukuttavia.

Pidin kirjasta ja se jäi pyörimään mieleeni vielä useiksi päiviksi lukemisen jälkeenkin. Kirja on feministinen ja käsittelee hienosti naisen roolia yhteikunnassa sekä naisen arvomaailmaa. Jos Sannan ja Peterin osat olisivat kirjassa olleet toisinpäin, olisi lopputulos ollut varmasti aivan toinen. Kiitos tämän kirjan suosituksesta kuuluu mainiolle Sivumennen -kirjapodcastille.


Kirjan kanssa maistui espanjalainen Rioja-alueelta tuleva Crianza. Viini on tummanpuhuvaa ja tammisuus puskee siinä vahvana. Luumuisuus ja ehkä jopa aavistus mansikkaisuutta onnistuvat hapokkuutta onneksi hieman pehmentämään. Kirjan lisäksi viini maistui seurustelujuomana erilaisten suolaisten keksien kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme pistettä. Kirja onnistui koskettamaan ja puhuttelemaan enemmän kuin viini, jossa kuullä on potentiaalia, mutta joka ei tällä kertaa päässyt kunnolla aukeamaan. Viini kaipaisi varmasti rinnalleen enemmän ruokaa, kuin Peter-Peter kirjaa.

Helmet-lukuhaaste 2019: 42. Kirjailijan nimi viehättää sinua

Peter-Peter
kirjoittanut Aila Meriluoto
Werner Söderström osakeyhtiö 2010
Ensimmäinen painos ilmestynyt 1971
236 sivua


Lan Crianza
2015
Rioja, Espanja
8€ (ostettu espanjalaisesta kaupasta)

maanantai 4. maaliskuuta 2019

Pyydä luokse sun (kirjoittanut Albert Espinosa)


Ihanien pinkkien kansien väliin mahtuu koskettava kertomus espanjalaisesta nuoresta miehestä nimeltä Dani. Hän on kokenut elämässään paljon, myös vastoinkäymisiä. Niistä huolimatta hän on onnistunut säilyttämään pilkkeen silmäkulmassa ja rohkeasti menemään elämässä eteenpäin. Kirjan alussa Dani eroaa avopuolisostaan. Takana on pitkä suhde, joka pääasiassa on ollut onnellinen. Hitaasti aikaa myöten asiat ovat ajautuneet kuitenkin väärille raiteille ja pariskunta riitelee jatkuvasti samoista asioista, eikä tunnu pääsevän suhteessa eteenpäin. Eron jälkeen Dani lähtee selvittämään ajatuksiaan tarunhohtoiselle Caprin-saarelle.

Kirjan tarina on ihanan polveileva. Vaikka kirjassa ei sivuja ole paljon ja nämä vähätkin sivut lukee nopeasti, mahtuu kansien väliin mielenkiintoista kerrontaa. Danin kertomus polveilee ja ajautuu useasti sivupoluille - onneksi hyvin mielenkiintoisille sellaisille. Välillä pohditaan Danin lapsuutta, vanhempien kuolemaa, pakomatkaa ja toisaalta nielurisaleikkauksen aikana sairaalassa tavattua uutta tuttavuutta. Polveilevuudesta huolimatta asiat nivoutuvat loogisesti yhteen, eikä kirja mielestäni tunnu sekavalta.

Kirjan kanssa maistoin  italialaista Barbera-rypäleen punaviiniä. Viinin tuoksussa oli tyypillistä italialaista yrttistä marjaisuutta, johon sekottui aavistus tammisuutta. Viinin maussa esiin nousi punaherukkaisuus, luumuisuus ja hento kirsikkaisuus. Viinissä oli happoja ja pehmeitä tanniineja. Viini oli kaunis kokonaisuus, joka jaksoi hyvin kantaa läpi tuoksun ja maun aina jälkimakuun saakka. Viini maistui kirjan lisäksi sienitäytteisten raviolien, tuorepeston, kirsikkatomaattien, rucolan ja parmesan-raasteen kera.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmissa on aitoa konstailematonta kauneutta, joka kestää aikaa. Kirja on monisyisempi kuin viini ja sen tasojen vaihtelu tekee siitä viiniä mielenkiintoisempaa.

Helmet lukuhaaste 2019: 43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi

Pyydä luokse sun
kirjoittanut Albert Espinosa
suomentanut Satu Ekman
espanjankielinen alkuteos Si tu me dices ven lo dejo todo ... pero dime ven
Bazar Kustannus 2015
152 sivua

Rossofuoco Barbera d'Asti
Biologico 2017
Piemonte, Italia
13,98€ (Alkosta helmikuussa 2019)


lauantai 2. maaliskuuta 2019

Tahto (kirjoittanut Pekka Holopainen)


Aino-Kaisa Saarisen kertomana ja Pekka Holopaisen kirjoittamana syntynyt teos "Tahto" herättää lukiessa paljon tunteita. Toisaalta se saa minut ärtyneeksi, sillä Saarinen laukoo varsin suorasukaisesti mielipiteitään. Saarisen oma ja hänen perheensä (vanhemmat, kaksi isosiskoa ja kaksoissisko Maija sekä myöhemmin puoliso Tom Gustafsson) elämä on pyörinyt Aino-Kaisan ja hänen hiihtoharrastuksen/-ammatin ympärillä. Ärsyttävyyden rinnalla syntyy kuitenkin onneksi myös kunnioitus määrätietoisesta naisurheilijasta, joka tietää mitä haluaa ja on valmis tekemään töitä sen eteen. Tavoitteiden saavuttamiseksi myös läheisten on niiden eteen ponnisteltava, mutta onko se lopulta väärin? Tämä määrätietoisuus on johtanut myös ihmissuhteiden heikentymiseen ja katkeamiseen, mutta toisaalta niin elämässä välillä käy. Jos ei tiedä mitä tahtoo, ei mitään varmaankaan voi saavuttaa, paitsi sattumalta.

Kirjassa Saarinen ruotii suomalaista kilpahiihtomaailmaa. Piirit ovat pienet ja esimerkiksi Lahden doping-kärysuma vuonna 2001 vaikutti suuresti myös Saariseen, joka itse doping-aineiden käyttämiseen ei liittynyt millään tavoin. Hiihto-harjoittelun lisäksi Saarinen on joutunut tekemään töitä itsensä kanssa myös pärjätäkseen sosiaalisissa suhteissa. Toisaalta muut suomalaiset hiihtäjät ovat hänen treenikavereitaan, jotka sparraavat toisiaan. Toisaalta taas he kilpailevat toisiaan vastaan. Kilpailu ei liity pelkästään maineen ja kunnian saavuttamiseen, vaan parhaiden kohdalla myös taloudellisen turvan saavuttamiseen.

Viime aikoina lukemissani urheiluelämäkerroissa on kerrottu kohtalaisen avoimesti myös rahasta ja taloudellisista seikoista, joita urheilijan on otettava huomioon. Ei riitä, että urheilija vain treenaa ja kisaa, hänen on huolehdittava myös kuinka kustantaa valmentajat, kilpailu- ja treenimatkat, varusteet ja oma asumisensa ja ruokansa. Tämä kyllä jossain määrin koskee ihan tavallistenkin ihmisten elämää eli liian suurta numeroa ei asiasta ole mielestäni tarpeen tehdä.

Luin kirjan pari viikkoa ennen kuin kävin katsomassa siitä tehdyn näytelmän Helsingin Kaupunginteatterissa. Näytelmän oli ohjannut Sini Pesonen ja pääroolissa Aino-Kaisaa näytteli suomalais-brittiläinen Sanna-June Hyde. Näytelmä perustui pitkälti kirjaan ja osa repliikeistä oli suoraan kirjasta. Näytelmässä Aino-Kaisasta syntyi kuitenkin huomattavasti ystävällisempi ja pehmeämpi kuva kuin mitä kirjan perusteella hänestä ajattelin. Näytelmässä Virpi Kuitunen (näyttelijänä Linda Zilliacus) sai kuitenkin suuremman roolin. Kuitusen ja Saarisen raadollista kilpasuhdetta käsiteltiin lehtijutuissa kirjan ilmestymisen aikaan. Näytelmän perusteella koin, että Kuitunen ahdisti Saarista ainakin henkisesti, mutta toisaalta toimi tekemisen motivaattorina ja selkeänä hahmona, jota vastaan oli helppo itseään verrata ja treenata. Näytelmä oli mielestäni laadukkaasti ja sopivan viihdyttäväksi tehty. Siihen oli lisätty elementtejä (mm. tennispelaaja Andre Agassi, jota näytteli Santeri Kinnunen) tekemään kokonaisuudesta moniulotteisempi. Hienoa, että esityksiä tehdään myös ajankohtaisista ja elossa olevista henkilöistä!

Kirjan kanssa maistoin Familia Torresin Merlot-rypäleestä valmistamaa Atrium punaviiniä. Atrium on piristävä yllätys talven keskelle. Viinissä on pehmeää pyöreyttä, mutta kuitenkin luonnetta. Se on kohtalaisen täyteläistä ja erityisesti karhunvatukka ja hento luumuisuus tuntuvat sekä tuoksussa että maussa. Viinissä on tammisuutta ja hieman jopa seetripuumaista jämäkkyyttä. Viini sopii hyvin sellaisenaan seurustelujuomana nautittavaksi tai vaikka pastan kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kaksi pistettä. Viinissä on pehmeyttä ja sovittelevaisuutta, joka kirjasta puuttuu lähes kokonaan. Viini pyrkii myös miellyttämään kaikenlaisia maistelijoita, kirja sen sijaan pykii olemaan hyvin totuudenmukainen ja ehkä jopa liian rehellinen. Tai onkohan liika rehellisyys sittenkään pahasta?

Helmet-lukuhaaste 2019: 1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot

Tahto
Aino-Kaisa Saarisen kahdet kasvot
kirjoittanut Pekka Holopainen
Kustannusosakeyhtiö Teos 2016
284 sivua

Atrium
Merlot 2016
Familia Torres
Penedes, Espanja
n. 9,50€ (ostettu Barcelonan lentokentältä helmikuussa 2019)

sunnuntai 24. helmikuuta 2019

10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt (kirjoittanut Jaron Lanier)

Jaron Lanier on tietokirjailja, taiteilija ja käsitteen "virtuaalitodellisuus" keksijä. Hän siis tietää käyttökokemuksen lisäksi myös teoriassa mistä kirjoittaa kirjassaan "10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt". Hänen mukaansa kaikki sometilit, ja sosiaalinen media yleensäkin, ovat pahasta. Ainoana poikkeuksena hän pitää jossakin määrin Linkediniä. Some ohjaa ja ryhmittelee meitä. Se vie pois valinnanvapauden niin ettei kukaan enää pysty hallitsemaan sitä, kuka tai mikä meitä sumuttaa. Kirjassa käytetään sumutus-termiä. Sitä yritetään avata, mutta minulle sen merkitys kuitenkin jäi hieman sumuiseksi.

Tekoäly ohjaa meitä, eikä oikein kukaan tunnu enää ohjaavan tekoälyä. Tämä kauhukuva johtaa tieteiselokuvista tuttuun skenaarioon, jossa ihminen on vain pelinappula koneiden ja robottien ohjaamssa maailmassa. Elämmekö jo tuossa maailmassa tai sen kynnyksellä, onko se lähitulevaisuudessa vai pysyykö se skenaariona? Toivotaan jälkimmäistä.

Sometilit ja netti toki meitä jo ohjaavat, ensisijaisina näkyvät uutiset tuntuvat määrittyvän aiempien klikkauksiemme mukaisesti, sosiaalinen media tuo ensisijaisesti näkyville aiheita, joista tekoäly uskoo meidän olevan kiinnostuneita tai joista se haluaa meidän kiinnostuvan. Vähitellen nämä alkavat muokata ajatteluamme haluamansa kaltaiseksi. Kirjan antaman käsityksen mukaan tekoäly ja markkinakoneistot ovat jossakin määrin sama asia.

Kuuntelin kirjan. Pituutta kuuntelulle tuli vain vajaa viisi tuntia. Teksti on helppoa ja kirjan kuuntelu onnistuu siinä mielessä hyvin. Ehkä jaottelun tarkempi ymmärtäminen olisi vaatinut lukemista. Kirjassa on hyviä pointteja ja kohtia, jotka kannattaa tiedostaa, mutta jossain määrin kirja tuntui kuitenkin olevan populistinen kannanotto. Uskoakseni kapitalistinen länsimaalainen maailmamme on jo niin syvällä tekoälyn ja somemaailman syövereissä, ettei ns. "tavallinen elämä" ilman nettiä onnistu. Toki jokaisen on vielä mahdollista tehdä omat päätöksensä. Ilman sosiaalista mediaa (ainakin twitter, facebook, insta ja ehkä myös sähköposti) elämä saattaa vielä jossain määrin onnistua.

Kirjan kanssa maistoin espanjalaista Adaras-nimistä punaviiniä. Viini maistui kirjan lisäksi erilaisten espanjalaisten tapasten (erilaisia kinkkuja ja juustoja, perunamunakasta ja paikallista leipää) kanssa. Viiniä suositeltiin andorralaisessa tapas-ravintolassa kyseisille kinkuille. Viini on valmistettu Garnacha Tintorera -rypäleestä. Siinä on marjaisuutta, mutta mielestäni espanjalaisille (tai paikallisten mukaan katalaanialaisille) viineille tyypillistä täyteläisyyttä ja voimakkuutta viinistä löytyy vain kohtalaisesti. Luumun ja karpalon sekä rusinan yhdistelmä jatkuu koko ajan varsin tasaisena. Jälkimaku on lämmin, muttei kovin pitkä. Viinin kanssa tarjotut leikkeleet ja Manchego-juuston kaltainen juusto sopivat sen pariksi hyvin.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme pistettä. Viini tuntuu valmiimmalta ja uskottavammalta kuin kirja. Kirjan merkitys tuskin kestänee kovin pitkää - viini sen sijaan pysyy nautittavana vielä useita tuleviakin vuosia.

Helmet-lukuhaaste 2019: 26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan

10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt
kirjoittanut Jaron Lanier
suomentanut Kirsimarja Tielinen
Kustantamo S&S 2019
4h, 30min (kuunneltu äänikirjana)

Adaras Huella
Garnacha Tintorera 2015
Almansa, Espanja
15€ (andorralaisessa tapas-ravintolassa)