Helsingin kirjamessut ja viini- sekä ruokamessut ovat jälleen tänäkin vuonna täynnä tapahtumia, mielenkiintoisia vieraita ja antoisia keskusteluja. Pääsin tänä vuonna onnekseni vierailemaan messuille bloggaajapassilla. Suuri kiitos, että myös vasta vajaa kaksi vuotta blogia pitänyt harrastelija sen sai! Alla oleva kirjoitus on varmaan blogi-historiani pisin. Loppupuolella on mielipiteitäni messusta yleisellä tasolla, jos sitä ennen olevat messu-kulkemiseni eivät kiinnosta.
Torstai
Torstai alkoi puolen päivään aikaan lounaalla "Fisu ja ranet" -ruokakärryllä. Friteeratun kalan ja ranskalaisten kanssa maistoin hieman libanonilaista Ksara-tilan raikasta valkoviiniä. Maittavan lounaan jälkeen oli hyvä siirtyä kirjamessujen puolelle. Ensimmäisenä kävin kuuntelemassa mainioksi Tiedetoriksi muuttuneella Kruununhaka-lavalla Benita Heiskasen, Antti Ronkaisen ja keskustelua vetäneen Laura Parkkisen ajatuksia "Yhdysvaltain valtapolitiikan historiasta ja nykypäivästä". Keskustelu oli polveilevaa, mutta sitä oli nautinnollista kuunnella, kun keskustelijat oikeasti osasivat asiansa ja uskalsivat sanoa myös mielipiteitään ääneen. Keskustelun jälkeen Yleen nauhoitettiin hieman suuremmalla kokoonpanolla keskustelu valkoisen miehen valta-aseman murtumisesta yhdysvaltalaisessa kirjallisuudessa, joka piti tietysti käydä myös
Areenasta seuraavana aamuna kuuntelemassa.
Yritin änkeytyä Ruben Stillerin juontaman "Totuuden jälkeen" -kirjan pohjalta suunnitellun keskustelun "Miten media selviää paskapuheen aikakaudella?" mutta runsaan väkijoukon vuoksi keskustelu oli jätettävä puolivälissä kesken. Hienoa, että aihe kiinnostaa laajalti! Ei kai auta kuin lukea kirja itse.
Sieltä tie vei takaisin Tiedetorille. "Yhdysvaltojen nykyisyys, tutkimus ja amerikkalainen kirjallisuus" oli aiheena vähintäänkin laaja. Keskustelijat olivat Helsingin yliopistosta ja osin heidän tulkintansa meni yli oman ymmärrykseni. Toisaalta ajoittain on kyllä inspiroivaa kuunnella jotakin itselle liian vaikeaa ja innostua tätä kautta ottamaan asioista selvää.
Pauliina Rauhalan kirjat eivät ole minulle vielä tuttuja. En oikein innostunut hänen haastattelussaan Synninkantajat-kirjaa koskien. Uskonto ja lestadiolaisuus ovat sinänsä kiinnostavia, mutta punainen lanka jäi itseltäni puuttumaan. Toisaalta ehkä tämä on juuri aihe, jossa itsensä pitäisi haastaa... Ankka-mestari Don Rosa oli häntä ennen lavalla ja hänen innostuksensa sen sijaan tarttui jopa ei-niin-suureen-ankka -faniin.
Ennen kotiinlähtöä kuuntelin vielä hetken Minna Helteen haastattelua. Hän mainitsi, että yleisesti epäselvyyksien ja riitojen suurena aiheuttajana on, että kuuntelijoilla on liian vahvat omat oletuksensa ja he eivät halua edes yrittää ymmärtää muita. Omien oletusten rikkomisesta muotoutui jollakin tavalla ensimmäisen messupäivän teema, kun myös Benita Heiskanen oli aiemmin todennut, että ihmiset ajattelevat ja arvostelevat Yhdysvaltoja sen mukaan, jona sen olettavat olevan, ei sen, millainen se oikeasti on. Ajoittain pitäisi yrittää laajentaa omaa ajatteluaan myös olettamustensa, joista osa niin vahvoja, ettei niitä itse edes huomaa, ulkopuolelle.
Perjantai
Perjantain messupäivä käynnistyi Henriikka Tavin haastattelulla hänen uudesta kirjastaan "Tellervo". Molemmat uusia tuttavuuksia. Itseään etsivä kolmekymppinen nainen ja chick lit tuntuivat ensin läpi kolutuilta aiheilta, mutta kun ohjelman aikana luettiin kirjasta kohtia, heräsi kiinnostus ja tämäkin taitaa lukulistalleni yltää.
Esplanadin pikkulavalta matkani suuntautui Senaatintorille, jossa Minna Rytisalo kertoi fiktiivisestä Minna Canthista kertovasta kirjastaan "Rouva C". Kirjailijaa yhdisti moni seikka Minna Canthiin ja samoin minua, joten täytyyhän tuo kirja tulevaisuudessa lukea. Pidin siitä, että Rytisalo tuntui hyvin aidolta ja rehelliseltä kertoessaan kirjastaan ja sen kirjoitusprosessista. Ihanaa, että hän uskalsi rohkeasti tarttua kirjoitusurakkaan, koska se tuntui hänelle tarkoitetulta.
Lisää naiskirjailijoita ja chick littiä tarjosi Laura Honkasalo ja "Vie minut jonnekin", joka on tässäkin blogissa aiemmin
luettu. Tuo haastattelu ei kylläkään mitään uutta antanut tai muutenkaan jäänyt juuri mieleen.
Yhdysvaltain suurlähetystön osastolla Alexandra Pasternak-Jackson kertoi business-kirja vinkkejään. Tuntui kuin olisi ollut Yhdysvalloissa kuuntelemassa kirja-myynti puheita -positiivisessa mielessä. Esiintyjä oli innostunut ja kiinnostunut aiheesta ja innostus tarttui myös kuuntelijoihin.
Ennen viinimessujen puolelle siirtymistä edessä oli vielä yksi messun kohokohdista eli Jennifer Clementin haastattelu. Luin juuri hänen kirjansa "
Rakkaudesta aseisiin" ja pidin siitä kovasti. Se avasi uudenlaisia näköpuolia Yhdysvalloista ja keskustelu puolestaan Meksikon ja Yhdysvaltojen suhteesta. Toisen kerran kävin vielä Clementiä kuuntelemassa, kun hän Sirpa Kähkösen johdolla keskusteli Sofi Oksasen kanssa naiskirjailijoiden kohtaamasta väkivallasta. Harmi, että yleisöä ei ollut paljoa paikalla kuuntelemassa hieman provokatiivista, mutta mielenkiintoista keskustelua. Niin ja mahtui väliin myös ihastuttava Saara Turunen ja "
Sivuhenkilö". Erityisen mieleenpainuvaksi keskustelun teki lähistöllä istuvat bloggaajat, jotka osasivat täysin ennakoida Saaran kommentit ja esittivät loistavaa kritiikkiä (lähinnä haastattelijasta).
Jos torstaista kokoavaksi ajatukseksi jäi ettei oletuksia pitäisi tehdä, niin perjantain teemoja kokosi Sofi Oksasen "myytti tasa-arvoisesta Suomesta". Suomea pidetään tasa-arvoisena, ja sitä se toki moneen maahan verrattuna onkin. Suomessa naiset eivät kuitenkaan ole monellakaan tilastollisesti mitattavissa olevilla tekijöinä mitattuna tasa-arvoisessa asemassa miesten kanssa. Kannatan tasa-arvoa ja haluan olla tässä hyvin maltillinen, mutta silti aika ajoin, pieni feministi minussa nostaa päätään. Erityisesti näin on käynyt viime aikoina, kun lukemien kirjojen määrä on noussut tämän blogin ansiosta.
Viikonloppu kuluu sienestämisen ja messukirjojen, sekä parin viinin maistamisen parissa, joten valitettavasti lauantai ja sunnuntai jäänevät nyt messuilla väliin. Onneksi monia keskusteluja voi seurata Hesarin ja Ylen kautta. Sekä tietysti muiden bloggaajien kirjoitusten jaa twiittausten avulla.
Messu mietteitä
Helsingin kirjamessut ovat aina hyvin järjestetty tapahtuma ja paikalla on valtava määrä kirjailijoita ja muita yhteiskunnallisia keskustelijoita. Ei tule mieleen mitään toista tapahtumaa, jossa yhtä suuri ja kirjava joukko pääasiassa kulttuurin ja yhteiskunnan vaikuttajia kävisi värikkäitä keskusteluja keskenään ja olisivat myös suuren yleisön tavoitettavissa. Samalla, kun pääsee vielä maistamaan lukuisten maahantuojien viinejä kohtuullisella korvauksella, ei tapahtumasta paljon muuta voi toivoa. Tai ehkä jotain kuitenkin, josta alla muutama ajatus ylös kirjoitettuna.
Vuodesta toiseen minua harmittaa, kun esiintymislavan paikkojen löytämiseen kuluu aikaa. Messuhallissa opasteita ovat ainoastaan yhteen suuntaan näkyvät nimi-kyltit. Jos satut kävelemään vastakkaiselta suunnalta jää kyltti huomaamatta. Tilanne toki helpottaa toisena vierailu-päivänä, kun paikat tulevat tutuksi, jos tuolloin paikalle myös ennättää. Eri lavoja voisi hieman myös sisustaa enemmän erityylisiksi. Haastattelu-tuolit näyttivät hyviltä, mutta useamman kerran niissä istuvat vieraat tuntuivat niihin istuessaan niiden mukavuutta kritisoida, erityisesti lyhyitä hameita käyttävät naiset.
Toinen kritiikki koskee Senaatintori-lavan ympäristöä, jonne täyteen tuppautunutta tapahtumaa voisi yrittää hallin keskeltä hieman siirtää. Joka lavalla taitaa olla lähes koko ajan ohjelmaa. Tämä on hienoa, mutta ei välttämättä aivan itsetarkoitus. Pienenä huolenaiheenani on, että määrä korvaa laatua. Myydyimmät kirjailijat kun tuntuvat säntäilevän lavalta ja osastolta toiselle laukomaan lähes samoja asioita. Jotkin aiheet taas olivat niin laajoja ja keskustelijoita paljon, ettei puolessa tunnissa saatu oikein mitään sanottua. Uuden ohjelmajohtaja Ronja Salmen jäljiltä oli nähtävissä raikkautta ja uusia lähestymistapoja kirjallisuuteen, jotka toivottavasti tulevat pysyväksi osaksi tulevia tapahtumia. Oli myös ilo nähdä, että hän kierteli ja seurasi aktiivisesti keskusteluja. Erityisenä mieleen jäi D.R.E.A.M.S-rapkollektiivin haastattelu.
Tyytyväisenä uusista tuttavuuksista ja liian monesta lukupinon kasvattajasta, on hyvä jatkaa syksyä kohti talvea.
"Laserjuuri" on hyvä kirja, mutta pidin kyllä hieman enemmän Valkaman ensimmäisestä. Siinä etenemistahti oli rauhallisempi ja japanilaisen kulttuuriin tietämys ja tuntemus nousi siinä enemmän esille. Tämä ei välttämättä ole toki ollut tarkoitustakaan tässä toisessa kirjassa, mutta tunnelma ei mielestäni noussut yhtä aidoksi kuin "Pallokalassa".
Kirjan ja saken yhteensopivuudelle annan kaksi pistettä. Yhdistävänä tekijänä molemmissa on kärsimättömyyttä. Kirjan malttaa tästä huolimatta lukea nautiskellen. Saken sen sijaan toivoo vain saavansa mahdollisimman nopeasti pois suusta. Ehdottomasti kannattaa nauttia erikseen, jos ei saken kaveri ole.
