lauantai 16. kesäkuuta 2018

Perillinen (kirjoittanut Camilla Läckberg)

Perillinen on Camilla Läckebergin viides osa Fjällbackan-kylään sijoittuvassa sarjassa. Kirjassa, jo aiemmista osista tuttu kirjailija-poliisipariskunta Erika ja Patrick, elävät kiireistä pienen lapsen ja työn siivittämää arkea. Seudulla tapahtuvat murhat ja Erikan äidin menneisyys tuntuvat kietoutuvan yhteen monin osin ja lopulta paljastavat paljon uusia asioita menneisyydestä. Tarinat kulkevat aina kahdessa aikatasossa - tällä kertaa nykyhetken sijasta eletään toisen maailmansodan loppua. Vaikka kyseessä ei mikään historiallinen teos ole, niin avaa tämä hieman tarinan muodossa ruotsalaisten ja natsien välisiä suhteita toisessa maailmansodassa.

Tämä oli nyt kymmenes ja viimeinen Läckbergin Fjällbacka-sarjan kirja, jonka luin. Seuraavaa pääsen vasta lukemaan, kun uusi Läckbergiltä toivottavasti lähiaikoina ilmestyy. Kirjat ovat leppoisaa kesäluettavaa - päähenkilöt ovat sopivan mutkattomia ja vaikka tapahtumat ovat raakoja, niin ne eivät kuitenkaan vie yöunia. Kirjassa on paljon sivuja ja luettavaa, mutta teksti etenee leppoisasti. Perillinen -teoksessa tuntui olevan varsinaisten päähenkilöiden lisäksi paljon uusia hahmoja, joten paikka paikoin menin lukijana henkilöhahmojen kanssa hieman sekaisin. Sinänsä lukukokemukseen tämä ei kuitenkaan onneksi vaikuttanut.

Ennen seuraavaa Läckbergin kirjaa on aika tutustua johonkin uuteen ruotsalaiseen dekkarikirjailijaan. Kävin tänään Korjaamolla Dekkarilauantaissa ja kuuntelin siellä keskustelua, johon osallistui Emelie Schepp. Luulen, että seuraavaksi luen jonkin hänen dekkarinsa.

Perillinen-teoksen kanssa maistoin italialaista roseeviiniä Turina Chiaretto. Viinin väri oli täyteläisen vaaleanpunaista. Tuoksussa oli marjaisuutta ja yrttisyyttä. Viinin maussa kohtalaisen täyteläinen marjaisuus oli hallitsevaa. Erityisesti vadelmaisuus nousi esille. Viini oli kuivaa ja hapokasta. Kokeilin viinin nauttimista iranilaisen jauheliha-raparperipadan kanssa. Pata oli kuitenkin liian hapokasta ja kirpeää, jotta viini olisi sille pärjännyt. Vaalean lihan tai vaikkapa juustoisen salaatin kanssa se olisi varmasti päässyt oikeuksiinsa.

Annan viinin ja kirjan yhteensopivuudelle neljä pistettä ja plussan. Molemmat ovat mukavaa kesänautittavaa. Ne ovat helposti lähestyttäviä. Vaikka muistikuva kummastakaan tuskin kovin pitkälle kantaa, saattaisin ainakin viiniin toisenkin kerran tarttua jos se Alkossa tulee vastaan. Suosittelen molempia - yhdessä tai erikseen.


Osallistun tällä kirjablogien dekkariviikkoon 11.-17.6.2018

Perillinen
alkuperäisteosTyskungen
kirjoittanut Camilla Läckerg
suomentanut Outi Menna
Schildts & Söderströms 2012
490 sivua

Turina Riviera del Garda
Classico Chiaretto 2017
Groppello, Barbera, Marzemino, Sangiovese
Riviera del Garda, Italia
10,95€ (Alkosta kesäkuussa 2018)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!