tiistai 16. helmikuuta 2021

Ilmastoja (kirjoittanut Jenny Offill)


Yhdysvaltalainen kirjailija ja kirjallisuuden opettaja Jenny Offill on uusimmalla, vuonna 2020 ilmestyneellä kirjallaan Ilmastoja kerännyt paljon suosiota ja keskustelua. Kirja kertoo kiltistä ja avuliaasta kirjastonhoitaja Lizziestä, joka päätyy ystävänsä podcastiin selvittämään ja vastaamaan mitä ihmeellisempiin kysymyksiin. 

Kirjan aihemaailma pyörii ilmastonmuutoksen ja maailmanlopun ympärillä. Synkkiä aiheita, mutta kirja on kirjoitettu napakkaan tyyliin. Tästä johtuen tarina jää lukijalle hieman etäiseksi, eikä tunnu liian raskaalta. Samoin käy henkilöille, jotka ovat kyllä kiinnostavia, mutta joihin tiivissä teoksessa en pääse tarpeeksi syventymään. Kirjan lukemisesta on kulunut reilu viikko, eikä se ole sen jälkeen juuri mieleeni palannut. Ei kirja huono ollut, muttei erityisesti minuun kolahtanutkaan.

Ilmastonmuutosta koskevia romaaneja on viime vuosina ilmestynyt joitakin, mutta minun ei ole tullut aihetta käsitteleviä kirjoja juuri luettua. Jatkossa aihe kuitenkin kiinnostaa, joten mielelläni otan vinkkejä vastaan. Aihetta käsitteleviä tietokirjoja sen sijaan olen joitakin lukenut.

Jenny Offillin kirja on ollut laajalti esillä eri blogeissa ja alla linkkejä muutamiin muihin blogikirjoituksiin.

Kirjaluotsi pitää kirjan napakoista pohdinnoista, mutta kirja itsessään ei jää pitkäksi aikaa mieleen.    

Nannan kirjakimara kehuu kirjaa saman aikaisesti riemastuttavaksi ja vakavaksi paketiksi, joka haluaa ottaa kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kirja kuitenkin unohtuu myös valitettavan nopeasti. 

Anssin kirjat -blogi kiittää kirjaa suoraan asiaan menemisestä. Ilmastonmuutoksesta ei saarnata, mutta se on läsnä. 

Helmet-lukuhaaste 2021: 19. Kirjassa leikitään

Ilmastoja
kirjoittanut Jenny Offill
suomentanut Marja Luoma
Gummerus 2020
196 sivua

keskiviikko 10. helmikuuta 2021

Kimppakämppä (kirjoittanut Beth O'Leary)


Englantilaisen Beth O'Learyn esikoisteos Kimppakämppä on hauskaa luettavaa. Kyseessä on rakkaustarina, jonka lähtökohta on varsin omintakeinen, mutta lopputulos arvattavissa. Aika ajoin kepeän kirjan lukeminen tekee hyvää ja siihen tämä teos on erinomainen valinta. Kirjan pitkähköstä sivumäärästä huolimatta sen lukee varsin nopeasti. 

Värikäs ja hyväntahtoinen Tiffy elää pienen palkkansa turvin Lontoossa ja tarvitsee sen kalliista asuntotarjonnasta nopeasti paikan, jossa nukkua. Häntä vastaan tulee erikoinen vuokrailmoitus, jossa haetaan kämppistä, jonka käytössä koti on tarkkaan rajattuna aikana. Asunnon omistava Leon käy asunnossa vain päiväsaikaan muutaman tunnin nukkumassa, jolloin asunnossa ei saa olla. Iltaisin, öisin ja viikonloppuisin asunto on täysin vuokralaisen käytössä. Tiffy päättää tarttua tilaisuuteen ja sopii käytännön asiosta Leonin toisaalla asuvan tyttöystävän kanssa. 

Aluksi kämppikset, jotka eivät ole koskaan toisiaan nähneet tai puhuneet toistensa kanssa, käyvät arjen asioista kirjeenvaihtoja post it -lappujen avulla. Näiden kautta he tulevat jakaneeksi paljon humoristisiakin asioita ja lukija saa seurata kuinka erikoinen asumisratkaisu osoittaa toimivuutensa ja kämppikset hitaasti tutustuvat toisiinsa.

Jossakin vaiheessa heidän kiinnostuksensa kuitenkin kasvaa ja he tapaavat toisensa, ensin vahingossa, mutta pian myös sovitusti. Samoihin aikoihin molempien parisuhteet ovat tahoillaan päättymässä joten odotettavissa on ihastumista ja rakastumista. 

Aivan pelkästä satutarinasta ei ole kyse, vaan kämppikset kohtaavat haasteita mm. ex-puolisoidensa tahoilta. Onneksi heillä on hyviä ystäviä ympärillään, joiden avulla he pitävät suhteestaan ja elämästään yleensäkin kiinni. 

Kyseessä on kevyehkö rakkaustarina, jonka hyväntahtoisuus ja tapahtumien vauhdikkuus pitävät lukijan mukanaan. Kirjailjalta on julkaistu suomeksi myös teos Vaihtokauppa, ja häneltä on keväällä 2021 ilmestymässä englanninkielellä uusin teos The Road Trip.

Kirjaan ovat blogeissaan tarttuneet myös: 

Kaiken ei tarvitse olla totta -blogissa kirjaan tarttumista pohdittiin ensin pitkään, mutta kun ensimmäiset sivut oli luettu, vei kirja lukijan mennessään. 

Kirjataivas -blogin puolella kirjaa odotettiin innolla ja odotus palkittiin. Lukija ihasteli myös päähenkilöiden kiinnostavia persoonia. 

Helmet-lukuhaaste 2021: 6. Kirja kertoo rakkaudesta

Kimppakämppä
kirjoittanut Beth O'Leary
suomentanut Taina Wallin
WSOY 2020
445 sivua

perjantai 5. helmikuuta 2021

Mustaa jäätä (kirjoittanut Anne Vuori-Kemilä)


Anne Vuori-Kemilä on kirjoittanut kaksi teosta: Taivas ilman reunoja sekä Mustaa jäätä. Näistä jälkimmäinen oli vuoden 2020 kaunokirjallisuuden Finlandia ehdokas. Kolmen kertojan äänellä kerrottu teos kietoo elämänkulkua kuvaavilla ja myös hienovaraisella humoristisuudella lukijan nopeasti otteeseensa.

Henkilöiden erilaisuus

Koen kirjan päähenkilöksi Antin, joka kirjan alussa on vasta pieni poika. Hän asuu menneelle ajalle hyvin tyypillisessä suomalaisessa perheessä, jossa säädyllisen julkikuvan näyttäminen ulospäin on tärkeintä. Erityisesti pojan isä on tarkka, ettei ulkopuolisille anneta yhtään puheenaiheita perheen sisäisistä asioista. Naapurissa asustaa naispari Gulffi ja Elffi. Antista ja Gulffista muodostuu mielenkiintoinen kaveripari. Ehkä ainoana konkreettisena yhdistävänä tekijänä heille ovat autot. Heidän välilleen kehittyy vuosien aikana vahva, mutta hieman eriskummallinen luottamussuhde, jonka olemassaoloa he eivät itse edes kunnolla tunnista. He saavat paljon elämänoppia ja vertailua toisistaan muihin ihmissuhteisiinsa ja ajatuksiinsa. 

Elffi on koko aikuisikänsä kipuillut aiemman avioliittonsa kaatumisen ja sitä kautta suhteen katkeamiseen poikansa kanssa. Hän onnistuu viimeisinä vuosinaan pääsemään jälleen tekemisiin poikansa kanssa, mutta vuosikymmenten erossa eläminen ei ole enää täysin paikattavissa. Elffi myös kokee, ettei Gulffi ole häntä tarpeeksi tässä tukenut ja tämä aiheuttaa kitkaa pariskunnan välille.

Vahva suositus

Kirjan lähtöasetelma on mielenkiintoinen ja monimuotoisuudestaan huolimatta avautuu lukijalle helposti. Henkilöiden tunnetilat on kuvattu koskettavasti ja siten, että niitä on helppo seurata, vaikka kirja sijoittuu useille vuosikymmenille. Koen tämän kertovan siitä, että henkilöt on todella hyvin ja perusteellisesti suunniteltu ja kirjailija on onnistunut välittämään heidän tuntonsa lukijalle loistavasti. Pidin Mustaa jäätä -kirjasta kovasti ja suosittelen sen lukemista. Teksti etenee vaivattomasti, mutta jättää lukijalle kuitenkin paljon pohdittavaa.

Kirja oli syksyllä 2020 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaana ja on myös sen vuoksi kerännyt paljon lukijoita eri blogeissa. Alla muualla kirjasta sanottua.

Kulttuuri kukoistaa -blogissa kirjan henkilöiden lisäksi kehutaan kirjan kuvaavan hyvin suomalaista mielenmaisemaa. 

Kirjakaapin kummitus -blogissa kirjaa pidetään synkkänä, mutta uskottavana kuvauksena kolmesta omilla tahoillaan kipuilevasta henkilöstä.

Helmet-lukuhaaste 2021: 18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä

Mustaa jäätä
Kirjoittanut Anne Vuori-Kemilä
Karisto 2020
297 sivua