sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Neiti Lemon erehtyy (kirjoittanut Agatha Christie)

Klassikko-dekkaristi Agatha Christien romaaniin on hyvä lopettaa dekkarien täyteinen viikko. Hercule Poirot, tuo pieni, viiksekäs ja omalaatuinen belgialainen yksityisetsivä selvittää eräässä asuntolassa tapahtuvia pieniä rikoksia ja lopulta murhia. "Neiti Lemon erehtyy" on Christietä parhaillaan. Siinä näkyvät brittiläiset luokkaerot, ihmisten taustojen vaikutus heidän menestysmismahdollisuuksiinsa ja eri maista tulevien ihmisten kohtelu 1900-luvun alkupuolen Englannissa. Näiden perusteluiden kautta kirjaa voi itse asiassa pitää varsin yhteiskunnallisena. Dekkareista on siis moneksi!

Hercule Poirot huomaa, että hänen sihteerinsä neiti Lemon tekee normaalia enemmän kirjoitusvirheitä. Selviää, että neiti Lemon on huolissaan siskostaan, joka asustaa pienessä asuntolassa, jossa tapahtuu pieniä, kummallisia rikoksia ja väärinkäytöksiä. Hercule Poirot rupeaa selvittämään tapahtumia ja pienet harmaan solut tekevät jälleen tehtävänsä ja rikokset sekä murhat selviävät. Ja lopulta neiti Lemon pääsee jatkamaan huolellisemmin arkistointijärjestelmänsä kehittämistä ja Poirotin sanelemien kirjeiden kirjoittamista.

Kirjan tapahtumat ovat vakavia ja paikoi varsin raakojakin. Hercule Poirotin loistava persoona ja käytännöllinen lähestymistapa asioihin keventää kuitenkin huomattavasti tunnelmaa ja keventää  tapahtumia. Olen joitakin Christien kirjoja lukenut, mutta enemmän tarinoita on tullut seurattua loistavien Hercule Poirot'sta tehtyjen televisiosarjojen kautta. Englantilainen tunnelma ja ihanat art deco -sisustukset sekä henkilöhahmot ovat sellaisia, joita on aina ilo seurata. Kertomuksissa minua häiritsee hieman se, että henkilöhahmoja on paljon ja menen aina hieman sekaisin mm. heidän keskinäisistä suhteistaan.

Kirjan kanssa maistoin ranskalaista, Alsacen alueelta tulevaa Pinot Noiria. Viini on  väriltään tiilenpunaista mutta syvän täyteläistä. Viinin tuoksussa on marjaa, pääasiassa puolukkaa. Viini on klassisen keskitäyteläistä ja tyylikästä Pinot Noiria.  Viini maistui kirjan lisäksi suositusta Jollaksen pizzeriasta haetun kasvispizzan kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme pistettä. Molemmissa on keveyttä ja aitoutta. Viini on kuitenkin vahvempi ja kantaa mielessä pidemmälle kuin kirja.

Osallistun tällä kirjablogien dekkariviikkoon 11.-17.6.2018

Neiti Lemon erehtyy
kirjoittanut Agatha Christie
kääntänyt Eila Pennanen
Werner Söderström Osakeyhtiö 2015
162 sivua (luettu E-kirjana)

Jean Biecher & fils
Pinot Noir Reserve Organic  2016
Alsace, Ranska
13,90€ (Alkosta kesäkuussa 2018)

lauantai 16. kesäkuuta 2018

Perillinen (kirjoittanut Camilla Läckberg)

Perillinen on Camilla Läckebergin viides osa Fjällbackan-kylään sijoittuvassa sarjassa. Kirjassa, jo aiemmista osista tuttu kirjailija-poliisipariskunta Erika ja Patrick, elävät kiireistä pienen lapsen ja työn siivittämää arkea. Seudulla tapahtuvat murhat ja Erikan äidin menneisyys tuntuvat kietoutuvan yhteen monin osin ja lopulta paljastavat paljon uusia asioita menneisyydestä. Tarinat kulkevat aina kahdessa aikatasossa - tällä kertaa nykyhetken sijasta eletään toisen maailmansodan loppua. Vaikka kyseessä ei mikään historiallinen teos ole, niin avaa tämä hieman tarinan muodossa ruotsalaisten ja natsien välisiä suhteita toisessa maailmansodassa.

Tämä oli nyt kymmenes ja viimeinen Läckbergin Fjällbacka-sarjan kirja, jonka luin. Seuraavaa pääsen vasta lukemaan, kun uusi Läckbergiltä toivottavasti lähiaikoina ilmestyy. Kirjat ovat leppoisaa kesäluettavaa - päähenkilöt ovat sopivan mutkattomia ja vaikka tapahtumat ovat raakoja, niin ne eivät kuitenkaan vie yöunia. Kirjassa on paljon sivuja ja luettavaa, mutta teksti etenee leppoisasti. Perillinen -teoksessa tuntui olevan varsinaisten päähenkilöiden lisäksi paljon uusia hahmoja, joten paikka paikoin menin lukijana henkilöhahmojen kanssa hieman sekaisin. Sinänsä lukukokemukseen tämä ei kuitenkaan onneksi vaikuttanut.

Ennen seuraavaa Läckbergin kirjaa on aika tutustua johonkin uuteen ruotsalaiseen dekkarikirjailijaan. Kävin tänään Korjaamolla Dekkarilauantaissa ja kuuntelin siellä keskustelua, johon osallistui Emelie Schepp. Luulen, että seuraavaksi luen jonkin hänen dekkarinsa.

Perillinen-teoksen kanssa maistoin italialaista roseeviiniä Turina Chiaretto. Viinin väri oli täyteläisen vaaleanpunaista. Tuoksussa oli marjaisuutta ja yrttisyyttä. Viinin maussa kohtalaisen täyteläinen marjaisuus oli hallitsevaa. Erityisesti vadelmaisuus nousi esille. Viini oli kuivaa ja hapokasta. Kokeilin viinin nauttimista iranilaisen jauheliha-raparperipadan kanssa. Pata oli kuitenkin liian hapokasta ja kirpeää, jotta viini olisi sille pärjännyt. Vaalean lihan tai vaikkapa juustoisen salaatin kanssa se olisi varmasti päässyt oikeuksiinsa.

Annan viinin ja kirjan yhteensopivuudelle neljä pistettä ja plussan. Molemmat ovat mukavaa kesänautittavaa. Ne ovat helposti lähestyttäviä. Vaikka muistikuva kummastakaan tuskin kovin pitkälle kantaa, saattaisin ainakin viiniin toisenkin kerran tarttua jos se Alkossa tulee vastaan. Suosittelen molempia - yhdessä tai erikseen.


Osallistun tällä kirjablogien dekkariviikkoon 11.-17.6.2018

Perillinen
alkuperäisteosTyskungen
kirjoittanut Camilla Läckerg
suomentanut Outi Menna
Schildts & Söderströms 2012
490 sivua

Turina Riviera del Garda
Classico Chiaretto 2017
Groppello, Barbera, Marzemino, Sangiovese
Riviera del Garda, Italia
10,95€ (Alkosta kesäkuussa 2018)

torstai 14. kesäkuuta 2018

Minä näen sinut (kirjoittanut Clare Mackintosh)

Minä näen sinut on Clare Mackintoshin toinen dekkari. Hänen ensimmäinen dekkarinsa Annoin sinun mennä julkaistiin vuonna 2014. Pidin tuosta dekkarista paljon ja odotukset tätä uutta kohtaan olivat täten korkealla. Ja ilokseni odotukseni myös toteutuivat. Hyvälle dekkarille tyypilliseen tapaan on  tässä sopivassa suhteessa jännitystä, ennalta arvaamattomuutta ja todellisen (tai ainakin mahdollisen) tuntuisia tapahtumia.

Kirjassa perheenäidistä tuntuu, että joku tai jotkut seuraavat häntä metrossa hänen työmatkoillaan. Kun hän huomaa paikallisen lehden seuralaispalvelu-ilmoituksessa kuvansa alkaa hän tosissaan epäillä, että jotain on todella vialla. Lehdessä on samanlaisia kuvia myös muista naisista, jotka ovat kadonneet mystisesti tai jotka on löydetty kuolleena. Hahmot ovat aidontuntuisia, mutta eivät tule liian lähelle. Pidän tästä, sillä usein jos kirjaa yritetään viedä eteenpäin vain hahmojen avulla, eikä myös tapahtumien, tulevat ne liian lähelle, ja lukija alkaa pitää joitakin niiden piirteistä helposti keinotekoisina tai keksittyinä.

Kirjassa on jännitystä, mutta se ei ole mielestäni ahdistava tai varsinaisesti pelottava. Loppuratkaisu on hyvä ja looginen. Kirjassa on mukava englantilainen tunnelma. Kuvailujen perusteella voi helposti itse kuvitella miltä paikat näyttävät ja millaisia ihmiset ovat. Tämä kirja sopii hyvin viinin lisäksi myös kesädekkariksi terassilla luettavaksi. Tarina on koukuttava, eikä sitä malta jättää kesken. Toivottavasti pääsemme lukemaan myös Mackintoshilta kolmannen kirjan tulevaisuudessa.

Viiniksi valikoitui itävaltalainen Lethin Riesling ja maan "kansallisrypäleen" Veltlinerin yhdistelmä. Viinissä on pyöreyttä ja voimaisuutta, joka on Rieslingille tyypillistä. Veltliner tuo siihen karheutta ja antaa mukavasti luonnetta. Viini maistui myös italialaistyylisen valkoisen pitsan kanssa, jonka päällä oli parmankinkkua ja parsaa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä ja puoli pistettä. Molemmissa on samanlainen aito ja rehellinen tunnelma, joka kuvastaa hyvin tuotteensa alkuperää. Kumpikaan ei yritä enempää kuin on.

Osallistun tällä kirjablogien dekkariviikkoon 11.-17.6.2018


Minä näen sinut
Kirjoittanut Clare Mackintosh
Suomentanut Päivi Pouttu-Deliére
Gummerus 2018
278 sivua (luettu E-kirjana)

Leth Duett
Riesling & Veltliner
Niederösterreich, Itävalta 2017
11,39€ (Alkosta toukokuussa 2018)

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Noita (kirjoittanut Camilla Läckberg)

Camilla Läckbergin 11. romaani sijoittuu aikaisempien tapaan Ruotsiin, Fjällbackan-nimiseen kylään. Tämän kirjan lukeminen oli itselleni pieni ikuisuus-projekti ja kaiken kaikkiaan lukeminen taisi viedä pari kuukautta. Samaan aikaan tuli tartuttua myös muutamaan muuhun mieleiseen teokseen ja lisäksi tässä kirjassa riitti sivuja, vaikka tyyli sinänsä oli varsin nopea lukuista.

Kirjan taustatarina sijoittuu tällä kertaa kauas historiaan, 1600-luvun noita-vainoihin. Kirjassa oli mielestäni edeltäjiään enemmän raakuutta, ajankohtaisuutta sekä vähemmän herttaisen naivia perhe-elämää. Tätä puolta olen usein Läckbergin kirjoissa hieman kritisoinut. Pidin enemmän tästä tyylistä, mutta tämä kirja on kyllä mielestäni edeltäjiään tunnelmaltaan huomattavasti painostavampi.  Aiheista löytyy maahanmuuton  vastustamista, kotouttamis-ongelmaa ja osin parin vuoden takaisen Pariisin terrorismi-iskun mukaelma. Kirjan loppu jättää koukun, jonka perusteella jatkoa tähän on varmasti luvassa. Ja hyvä niin.

Aloitin kirjan lukemisen kuukauden kestäneellä Uuden-Seelannin matkalla. Matka keskittyi osin viinien ympärille, minkä vuoksi kirjan pariksi valikoitunut Sauvignon blanc tuli haettua suoraan tilalta. Saman valmistajan muita viinejä on saatavilla myös Alkosta.

Kävin Brancott Estaten tilalla Marlborough'ssa maistelemassa eri viinejä ja tämä valikoitui sieltä mukaan. Viinin tuoksu oli kirpeän sitruunainen. Myös mustaherukkaisuus tuntui siinä selkeästi. Maussa oli aavistus nokkoisuutta mustaherukan lehden parina. Sitruunainen hapokkuus jatkui tuoksun mukaisesti. Viini maistui brie-juuston ja patongin parina. Viini tuntui jo tässä vaiheessa varsin valmiilta, vaikka oli vasta edelliseltä sadolta.

Viinin ja kirjan yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Niissä on tyylikästä skandi-särmäkkyyttä, vaikka toinen onkin kotoisin toiselta puolen palloa. Terävyyttä lisäksi molemmat edustavat vahvasti ja selkeästi omaa tyyliään. Voi olla, että viini jaksaisi tulevaisuudessa kantaa hieman pidemmälle kuin ajankohtaisten aiheiden ympärille kerrottu kirja.

Osallistun tällä kirjablogien dekkariviikkoon 11.-17.6.2018.

Noita
Kirjoittanut Camilla Läckberg
Suomentanut Outi Menna
Gummerus 2017
532 sivua (luettu äänikirjana)

Brancott Estate
Letter Series
Sauvignon Blanc 2017
Marlborough, Uusi Seelanti
N. 20€ (ostettu suoraan tilalta)

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Vie minut jonnekin (kirjoittanut Laura Honkasalo)

 Vie minut jonnekin taitaa olla ensimmäinen Laura Honkasalolta lukemani romaani. Se on kevyehkö lukukokemus, vaikka tarinan taustalla on koskettavaa kipuilua ja kasvutarinaa. Kirjan päähenkilö muistuttaa ulkoisilta piirteiltään pelottavan paljon itseäni. Kirjan alussa olin huolissani kuinka tämä vaikuttaa lukukokemukseen. Henkilöiden kielenkäyttö ja jonkinlainen arvomaailma poikkeavat kuitenkin (onneksi) merkittävästi omastani. Oudolta kuitenkin tuntui lukea kirjaa, joka osin olisi voitu kirjoittaa lähes suoraan omasta elämästäni niin ettei kirjoittaja ei olisi minua henkilökohtaisesti tuntenut.

Kirjan päähenkilö Nella on reilu 30-vuotias pitkässä parisuhteessa elävä nainen, joka käy itsensä kanssa kovaa pohdintaa siitä mitä oikein elämältään haluaa. Hänen avopuolisollaan Miskalla on kova vauvakuume ja hän mm. suunnittelee ahkerasti perheen tulevaisuutta paritalossa lapsiystävällisellä alueella. Kun Nella YT-neuvotteluiden päätteeksi irtisanotaan työpaikastaan kirjanpitäjänä joutuu hän oikeasti miettimään mitä tästä eteenpäin tekee. Seuraa elämänhallinta-kurssia, juhlintaa ja ystävien kanssa asian tilittämistä. Vain avopuolison kanssa asiasta vakavasti keskusteleminen tuntuu unohtuvan.

Nykymaailmassa entistä useammalla on mahdollista tehdä elämässään lähes tulkoon mitä haluaa. Parisuhde, rivari, lapset jne. eivät ole enää ainoa vaihtoehto. Moni tätä "valinnanvapautta" tuntuu toteuttavankin, sillä Suomessa syntyvyys on laskenut ja lapsia hankitaan yhä vanhempina. Monet myös haaveilevat, ja osa haaveensa toteuttaakin ja muuttaa vaikkapa ulkomaille. Töitä tehdään pätkissä ja pitkälle tulevaisuuteen näkeminen ei välttämättä onnistu. Omien kokemusteni mukaan tämä ns. näköalattomuus aiheuttaa jonkin verran stressiä ja paineita, mutta toisaalta oman elämänsä saa näin muotoiltua itselleen mieleiseksi.

Kirjan kanssa maistui italialainen punaviini Zaccagnini Montepulciano d'Abruzzo. Viini on väriltään täyteläistä ja tummaa, hieman purppuraan vivahtavaa. Siinä on marjainen tuoksu. Maussa erityisesti kirsikka nousee esiin, mutta siinä on myös happamampia marjoja lisäämässä viinin hapokkuutta, viinin tanniinit ovat hyvin pehmeät. Italialaisessa viiniksi maussa on paljon pehmeää marjaisuutta, mutta siinä maistuu myös aavistuksen tyylikästä tammea ja nahkaisuutta tasapainottamassa kokonaisuutta. Viini maistui oman istutuspussin yrttirisoton ja halloumi-juuston kanssa.

Viinin ja kirjan yhteensopivuudelle annan kolme pistettä. Molemmissa oli keveyttä, mutta erityisesti kirjan kielen osin puhemaisuus teki kirjasta hieman liian naivin tämän viinin pariksi. Molemmat antoivat kuitenkin paljon ajattelemisen aihetta.

Helmet-lukuhaaste 2018: 31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa

Vie minut jonnekin
Kirjoittanut Laura Honkasalo
Otava 2018
198 sivua (luettu E-kirjana)

Zaccagnini Montepulciano d'Abruzzo
Montepulciano 2015
Abruzzi, Italia
15,50€ (Alkosta kesäkuussa 2018)



keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Rakkaudenhirviö (kirjoittanut Saara Turunen)

Saara Turunen voitti tällä vuonna 2015 julkaistulla esikoisromaanillaan Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon. Kirja ja sen kirjoittaja ovat saaneet paljon huomiota erityisesti sen jälkeen, kun Helsingin Sanomien kriitikko Antti Majander kirjoitti siitä varsin tiukkatulkintaisen arvostelun (löytyy täältä). Tästä huolimatta kirja voitti lehden kirjallisuuspalkinnon samana vuonna.

Kirjalle syntyi pari vuotta myöhemmin jatko-osa, joka käy läpi fiktiivisellä tasolla kirjailijan elämää ja tuntoja tuon esikoiskirjan julkaisemisen jälkeen. Kirjan arviointi blogissani, löytyy täältä. Luin jälkimmäisen kirjan ensimmäisenä ja pidin siitä. Siinä on paljon kohtia, jotka saivat pohtimaan myös näitä blogikirjoituksiani. Mielipiteitään kertoessaan kritiikkiä saa toki antaa, mutta se pitää osata muotoilla oikein, jotta tulee mahdollisimman oikein ymmärretyksi. On hyvä myös muistaa, että kirjojen tekstit ovat mielipideasioita, eikä näihin ole olemassa yhtä oikeaa totuutta. Hienointa kirjoissa ja tarinoissa on mielestäni juuri se, että ne saavat sekä lukijansa että kirjoittajansa ajattelemaan laaja-alaisemmin ja pohtimaan asioita eri kanteilta.

Rakkaudenhirviö on nuoren naisen kasvutarina. Siitä löytyy paljon teemoja, joista varmasti useaan on monen meistä helppo samaistua. On maalta kaupunkiin muuttoa, kipuilua koulussa, jonne ei välttämättä aivan tunne kuuluvansa, tulevaisuuden opintojen ja uran pohdintaa, oman elämän mielekkyyden ja oikeastaan tarkoituksenkin hakua. Kuten Hesarin Majanderin kritiikissä todettiin, nämä ovat kuultuja ja nähtyjä teemoja. Kyllä, mutta silti ne jaksavat aina kiinnostaa.

Tarinassa on jonkin verran symboliikkaa ja uskoisin, että toisella lukemalla siitä saisi vielä enemmän irti. Tarinan seuraaminen sinänsä on helppoa, mutta päähenkilön todelliseen sielunmaisemaan pääseminen vaatisi ehkä uusinta-kuuntelun. Päähenkilö on mielenkiintoinen ja erikoinen tyyppi. Jotenkin hän muistuttaa minua Gail Honeymanin kirjan Eleanorille kuuluu ihan hyvää, päähenkilöstä. Päähenkilö on hieman yksitotinen ja tavallaan huumorintajuton. Hän ei kuitenkaan ota asioita liian vakavasti tai tunnu juurikaan itse suoranaisesti kärsivän elämän epävarmuudesta. Kirjassa kerrotaan jonkin verran päähenkilön vanhemmista ja ystävistä, mutta kukaan näistä ei tunnu olevan kovinkaan läheinen. Kyseessä siis jossain määrin yksinäinen susi.

Kirjan ja kirjailijan ympärille on kehkeytynyt myös keskustelu siitä kuinka omaelämäkerrallinen teos on, saako kirjoissa liioitella ja jopa valehdella ja onko näillä kohdilla oikeastaan edes väliä, kun kyseessä romaani. Märta Tikkanen totesi eräässä keskustelutilaisuudessa, että romaaneissa saa valehdella niin paljon kuin haluaa, mutta asioiden oltava sellaisia, että ne periaatteessa voisivat olla totta. Tämän tulkinnan olen valmis itsekin allekirjoittamaan. Jos tapahtumat ja henkilöt ovat sellaisia, että ne tuntuvat hyvin epätodellisilta, ollaan kirjallisuudenalalla, joka tuntuu ainakin itselleni vieraalle ja heppoisalle, ehkä jopa huolimattomalle. Sen sijaan faktoihin tai selkeästi olemassa oleviin historiallisiin tapahtumiin liittyvät ja sijoittuvat tapahtumat ovat sellaisia, joista mielestäni ei saa, ainakaan tietoisesti, valehdella. Podin tätä lukiessani viime vuoden Finlandia voittajan Juha Hurmeen Niemeä. Saattaa hyvin olla, että kirjassa mainitut useat historialliset "faktat" ovat oikeasti faktoja, mutta mikäli näin ei ole niin minusta kirjan keksityistä kohdista olisi pitänyt olla selkeästi ilmoitettu vaikka saate-sanoissa.

Mikäli kirjoittaja on julkisuuden kautta merkittävästi vaikuttava ja kaikkien sitä kautta tuntema hahmo ja hän kirjoittaa fiktiivisen omaelämäkerran, joka ainakin reunafaktojen perusteella voisi olla totta, saattaa se lukijoissa aiheuttaa pohdintaa ja mahdollisesti vääriä tulkintoja hänestä. Valinta tässä on kuitenkin kirjailijalla, joka jokaisessa tapauksessa joutuu kantamaan kirjoituksensa seuraukset.

Pidin tästäkin Turusen kirjasta kovasti, kuten hänen toisesta kirjastaan myös, ja innolla jään odottamaan häneltä lisää luettavaa. Kirjan kanssa maistoin omenaista jälkiruokaviiniä.


Se oli väriltään hunajan keltaista. Tuoksussa oli punaista omenaa, aavistus sitruksisuutta ja hunajaa. Maussa omena on pääosassa, mutta sen happoja pehmentää ja makeutta lisää hunajaisuus. Viinissä on prosentteja vain 14%, vaikka ensi tuntumalta epäilisin että niitä saattaisi olla jopa lähemmäs 20. Viini on oiva digestiivi sellaisenaan hyvän illallisen jälkeen. Itse maistoin sitä kardemummaisen raparperivaniljapiirakan kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudele annan kolme pistettä. Kirjassa on turhan paljon särmää ja sanomaa pehmeään ja makeaan viiniin verrattuna. Hyviä ovat kuitenkin molemmat, mutta mielummin yksinään kuin yhdessä.

Helmet-lukuhaaste 2018: 3. Kirja aloittaa sarjan

Rakkaudenhirviö
kirjoittanut Saara Turunen
Kustannusosakeyhtiö Tammi 2015
Kuunneltu äänikirjana (13h, 31min)

Põltsamaa Kuldne
2009
Viro
Ei hintatietoa