Rakkaudenhirviö (kirjoittanut Saara Turunen)

Saara Turunen voitti tällä vuonna 2015 julkaistulla esikoisromaanillaan Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon. Kirja ja sen kirjoittaja ovat saaneet paljon huomiota erityisesti sen jälkeen, kun Helsingin Sanomien kriitikko Antti Majander kirjoitti siitä varsin tiukkatulkintaisen arvostelun (löytyy täältä). Tästä huolimatta kirja voitti lehden kirjallisuuspalkinnon samana vuonna.

Kirjalle syntyi pari vuotta myöhemmin jatko-osa, joka käy läpi fiktiivisellä tasolla kirjailijan elämää ja tuntoja tuon esikoiskirjan julkaisemisen jälkeen. Kirjan arviointi blogissani, löytyy täältä. Luin jälkimmäisen kirjan ensimmäisenä ja pidin siitä. Siinä on paljon kohtia, jotka saivat pohtimaan myös näitä blogikirjoituksiani. Mielipiteitään kertoessaan kritiikkiä saa toki antaa, mutta se pitää osata muotoilla oikein, jotta tulee mahdollisimman oikein ymmärretyksi. On hyvä myös muistaa, että kirjojen tekstit ovat mielipideasioita, eikä näihin ole olemassa yhtä oikeaa totuutta. Hienointa kirjoissa ja tarinoissa on mielestäni juuri se, että ne saavat sekä lukijansa että kirjoittajansa ajattelemaan laaja-alaisemmin ja pohtimaan asioita eri kanteilta.

Rakkaudenhirviö on nuoren naisen kasvutarina. Siitä löytyy paljon teemoja, joista varmasti useaan on monen meistä helppo samaistua. On maalta kaupunkiin muuttoa, kipuilua koulussa, jonne ei välttämättä aivan tunne kuuluvansa, tulevaisuuden opintojen ja uran pohdintaa, oman elämän mielekkyyden ja oikeastaan tarkoituksenkin hakua. Kuten Hesarin Majanderin kritiikissä todettiin, nämä ovat kuultuja ja nähtyjä teemoja. Kyllä, mutta silti ne jaksavat aina kiinnostaa.

Tarinassa on jonkin verran symboliikkaa ja uskoisin, että toisella lukemalla siitä saisi vielä enemmän irti. Tarinan seuraaminen sinänsä on helppoa, mutta päähenkilön todelliseen sielunmaisemaan pääseminen vaatisi ehkä uusinta-kuuntelun. Päähenkilö on mielenkiintoinen ja erikoinen tyyppi. Jotenkin hän muistuttaa minua Gail Honeymanin kirjan Eleanorille kuuluu ihan hyvää, päähenkilöstä. Päähenkilö on hieman yksitotinen ja tavallaan huumorintajuton. Hän ei kuitenkaan ota asioita liian vakavasti tai tunnu juurikaan itse suoranaisesti kärsivän elämän epävarmuudesta. Kirjassa kerrotaan jonkin verran päähenkilön vanhemmista ja ystävistä, mutta kukaan näistä ei tunnu olevan kovinkaan läheinen. Kyseessä siis jossain määrin yksinäinen susi.

Kirjan ja kirjailijan ympärille on kehkeytynyt myös keskustelu siitä kuinka omaelämäkerrallinen teos on, saako kirjoissa liioitella ja jopa valehdella ja onko näillä kohdilla oikeastaan edes väliä, kun kyseessä romaani. Märta Tikkanen totesi eräässä keskustelutilaisuudessa, että romaaneissa saa valehdella niin paljon kuin haluaa, mutta asioiden oltava sellaisia, että ne periaatteessa voisivat olla totta. Tämän tulkinnan olen valmis itsekin allekirjoittamaan. Jos tapahtumat ja henkilöt ovat sellaisia, että ne tuntuvat hyvin epätodellisilta, ollaan kirjallisuudenalalla, joka tuntuu ainakin itselleni vieraalle ja heppoisalle, ehkä jopa huolimattomalle. Sen sijaan faktoihin tai selkeästi olemassa oleviin historiallisiin tapahtumiin liittyvät ja sijoittuvat tapahtumat ovat sellaisia, joista mielestäni ei saa, ainakaan tietoisesti, valehdella. Podin tätä lukiessani viime vuoden Finlandia voittajan Juha Hurmeen Niemeä. Saattaa hyvin olla, että kirjassa mainitut useat historialliset "faktat" ovat oikeasti faktoja, mutta mikäli näin ei ole niin minusta kirjan keksityistä kohdista olisi pitänyt olla selkeästi ilmoitettu vaikka saate-sanoissa.

Mikäli kirjoittaja on julkisuuden kautta merkittävästi vaikuttava ja kaikkien sitä kautta tuntema hahmo ja hän kirjoittaa fiktiivisen omaelämäkerran, joka ainakin reunafaktojen perusteella voisi olla totta, saattaa se lukijoissa aiheuttaa pohdintaa ja mahdollisesti vääriä tulkintoja hänestä. Valinta tässä on kuitenkin kirjailijalla, joka jokaisessa tapauksessa joutuu kantamaan kirjoituksensa seuraukset.

Pidin tästäkin Turusen kirjasta kovasti, kuten hänen toisesta kirjastaan myös, ja innolla jään odottamaan häneltä lisää luettavaa. Kirjan kanssa maistoin omenaista jälkiruokaviiniä.


Se oli väriltään hunajan keltaista. Tuoksussa oli punaista omenaa, aavistus sitruksisuutta ja hunajaa. Maussa omena on pääosassa, mutta sen happoja pehmentää ja makeutta lisää hunajaisuus. Viinissä on prosentteja vain 14%, vaikka ensi tuntumalta epäilisin että niitä saattaisi olla jopa lähemmäs 20. Viini on oiva digestiivi sellaisenaan hyvän illallisen jälkeen. Itse maistoin sitä kardemummaisen raparperivaniljapiirakan kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudele annan kolme pistettä. Kirjassa on turhan paljon särmää ja sanomaa pehmeään ja makeaan viiniin verrattuna. Hyviä ovat kuitenkin molemmat, mutta mielummin yksinään kuin yhdessä.

Helmet-lukuhaaste 2018: 3. Kirja aloittaa sarjan

Rakkaudenhirviö
kirjoittanut Saara Turunen
Kustannusosakeyhtiö Tammi 2015
Kuunneltu äänikirjana (13h, 31min)

Põltsamaa Kuldne
2009
Viro
Ei hintatietoa

Sivuhenkilö (kirjoittanut Saara Turunen)

Saara Turusen toinen romaani Sivuhenkilö tuntui jatkuvasti tulevan vastaan lehtijutuissa, arvosteluissa ja blogi-kirjoituksissa. Viimeistään siinä vaiheessa, kun luin Hesarista Antti Majanderin artikkelin tästä kirjasta, tuntui että tekijän ympärille syntynyt vyyhti oli sellainen, jota oli itsekin tarkasteltava hieman tarkemmin. Taustatietona tähän, että kriitikko Antti Majander ei ollut kirjoittanut kovin ylistävää arvostelua Turusen ensimmäisestä teoksesta Rakkaudenhirviö, vaikkakin kirja voitti myöhemmin samana vuonna (2015) Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon. Osittain tuon kritiikin pohjalle perustuu tämä toinen kirja.

Kirjan tarinassa ensimmäisen kirjansa julkaissut, Helsingissä asuva, urbaani, yksin osin vanhempiensa rahoituksella, ilmeisesti keski-ikää lähestyvä nainen kertoo jokapäiväisestä elämästään ja ajatuksistaan. Hän käy läpi jonkinlaista vuoristorataa liittyen mm. kirjan julkaisuun, siitä tehtyihin arvosteluihin ja jatkoonsa kirjailijana.

Kirjan teksti on sujuvaa ja taitavasti kirjoitettua siten, että lukijan on sitä mukava lukea. Itse kuvittelin pitkään, että kirjan minä-kertoja on kirjailija Saara Turunen itse, mutta aiheesta haastatteluja lukiessani, ei ilmeisesti ole näin. Toki henkilöissä on varmasti samaa, mutta lukijana kirjaa on syytä lukea kuin fiktiivistä romaania.

Kirja herättää paljon ajatuksia ja mielipiteitä. Siinä ihmetellään ja kritisoidaan kirja-arvostelijoita. Osin ihan aiheesta. Tämä sai itsenikin pohtimaan niitä perusteita, joilla kirjoja blogissani arvostelen. Ainakin blogini alussa pyrin tietoisesti siihen, että en ala kirjoituksessani referoimaan teosta tai tekemään siitä arvostelua, vaan nostan esille asioita, joita se lukiessani herättää. Tuo periaate on saattanut hieman hämärtyä, kun kirjoja ja muiden tekemiä arvosteluja on tullut enemmän luettua. Ainoa asia, jota mielestäni voin arvottaa jollakin tavalla kirjoissa, on teksti ja tyyli. Henkilöiden tai tarinoiden arvostelu on mielestäni vaikeaa, sillä (valitettavan) usein käy niin, ettei kirja mielestäni avaudu minulle lukijana ensimmäisellä lukukerralla tarpeeksi. Tästä asiasta yleensä kyllä kirjoituksessani mainitsen, mutta samalla todeten, että syy saattaa hyvin olla myös tilanteessa, jossa kirjaa luen tms. Ei siis kirjasta johtuva syy, vaan lukijasta.

Mielestäni taidokkaan tekstin lisäksi tärkeintä kirjassa ovat ajatukset, joita se herättää. Sekä eriävät että yhtenevät kirjan kanssa. Niihin pyrin ainakin itse keskittymään ja pohtimaan noita havaintoja pidemmälle. Ajatusten läpikäynnillä en missään nimessä halua todeta, että kirja on oikeassa tai väärässä tai hyvä tai huono. Kaikki kirjat eivät tietenkään ole kaikkien mieleen, mutta sehän on vain rikkaus, että tulee tutustuttua asioihin ja henkilöihin, jotka eivät ole omien ajatusten ja arvojen mukaisia. Tämä Saara Turusen kirja on todella hyvä muistutus siitä, että kirjoista kirjoittavana täytyy muistaa, että niiden kirjoittajalle, teksti ja tarina ovat  hyvin tärkeitä asioita, ja niitä on kunnioitettava. Ja tuon kunnioituksen on myös oltava havaittavissa blogitekstissä.

Havaintojen kirjoittamisen lisäksi, pohdin paljon kirjan kertojaa. Hänen elämänfilosofiansa vapaana kirjoittajana on mielestäni kadehdittavaa. Perinteisessä oravanpyörässä mukana juoksevana, olisi ihanaa, kun päivänsä voisi suunnitella täysin oman aikataulunsa mukaan. Mutta toki tällä vapaudella on mm. toimeentuloon, jatkuvuuteen ja jopa yksinäisyyteen liittyvät haittapuolensa. Itse ajattelen, että ihminen ei perusluonteensa mukaan juuri koskaan ole täysin tyytyväinen kaikkeen. Aina pitäisi saada jotakin enemmän ja jotakin vähemmän. Jonkinlainen tavoite on kai löytää itselle sopiva tasapaino ja tyytyä tilanteeseen.

Kaiken kaikkiaan oikein mielenkiintoinen kirja. Tämän jälkeen on tutustuttava myös Turusen ensimmäiseen kirjaan ja toivottavasti joskus tulevaisuudessa myös seuraavaan. Kirjan kanssa maistoin kuohuviiniä toisella puolen maapalloa.

Lindauer -viinitila on tunnettu kuohuviineistään. Vuonna 2017 sen kuohuviini Cuvee Brut valittiin vuoden kuohuvaksi Suomessa. Alkosta on saatavilla muutamaa erilaista heidän kuohuviiniänsä, mutta Lindauerin synnyinmaassa Uudessa Seelannissa, valikoimat ovat merkittävästi suuremmat. Tämän kirjan pariksi valikoitui Lindauerin Sauvignon Blanc rypäleestä tehty kuohuva. Etiketistä tai tuotetiedoista ei löytynyt tietoa valmistusvuodesta, mutta voisin olettaa kyseisen pullon olleen varsin nuori.

Sauvignon Blanc -rypäleestä tehty kuovuva oli väriltään hieman oljenkellertävään menevää. Tuoksussa oli mustaherukan lehteä ja sitruunaa. Maku on rypäleelleen uskollinen, mutta tässä kuohuvassa hapokkuus ei ole liian voimakas, vaan viinissä on sopivasti pehmeyttämättä tasapainottamassa mustaherukan lehteä ja sitruunaisuutta. Viini on mielestäni tasapainoinen kokonaisuus. Turhaa hienostelua siinä ei ole, mutta sopii erinomaisesti kesäiseksi seurustelujuomaksi tai vaikkapa kevyen salaatin pariksi.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmat ovat varsin tasapainoisia kokonaisuuksia ja edustavat ylpeästi omaa itseään. Kirja jää kylläkin mieleen merkittävästi pidemmäksi aikaa kuin viini. Suosittelen kuitenkin molempia - yhdessä ja erikseen.!

Helmet-lukuhaaste: 34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta

Sivuhenkilö
kirjoittanut Saara Turunen
Kustannusosakeyhtiö Tammi 2018
162 sivua (luettu E-kirjana)

Lindauer
kuohuviini
Sauvignon Blanc
Uusi Seelanti
N. 8€ (paikallisesta supermarketista)