Kirja tytölleni (kirjoittanut Jani Toivola)

Kirja jatkaa osittain siitä mihin Toivolan ensimmäinen kirja Musta tulee isona valkoinen päättyi. Katsantokanta tässä on hieman eri, sillä Toivola on kirjoittanut teoksen tyttärelleen. Jonkin verran kirjassa on aiheiden puolesta kertausta aiemmasta kirjasta.

Tässä kirjassa, kuten hänen ensimmäisessäänkin, tulee paikka paikoin lukijalle olo, että koko maailma on Toivolaa vastaan. Tietysti hän edustaa useita asioita, jotka poikkeavat "perinteisestä mallista", mutta toisaalta lähes kaikki meistä tavalla tai toisella edustaa tavallisuudesta poikkeavia asioita. Voisi melkein sanoa, että poikkeavuus ja individualismi on uusi normaali. Kirjassa on myös Toivolan kipuilua isyyden kanssa. Hänen kohtaamiaan haasteita en yhtään epäile, sillä jo pelkässä yksinhuoltajuudessa on paljon haastetta, tähän kun tulee päälle vielä hyvin vaativa kansanedustajan työ ja julkisuus sekä lukuisat muut projektit, joita hänellä tuntuu jatkuvasti olevan työn alla, ei ole ihme että aika tuntuu paikoin loppuvan kesken.

Toivolan toipuessa työuupumuksesta, hän oppii ettei koko ajan tarvitse tehdä jotakin, vaan välillä voi vain olla. Tämä on tärkeä oivallus, toinen asiaan liittyvä, ja kirjassakin sivuttu, on se ettei kaikkea voi eikä kannata saada heti.  On aikoja, jolloin kannattaa keskittyä vaikka vain perheeseen tai painottaa vaikkapa harrastusten merkitystä elämässään.

Kirjan teksti on nopeaa ja helppolukuista. Toivolan tyyli on kaunista ja vaivatonta. Kirja toistaa asioita ja hieman olisin kaivannut siihen enemmän selkeää jäsentelyä, esimerkiksi ajan tai määriteltyjen aiheiden ympärille. Nyt se etenee jossakin määrin hänen tyttärensä Ailin kehityksen mukaan, mutta siinä on kuitenkin jonkin verran poukkoilua ja asioiden kertaamisia useampaan otteeseen.

Luin kirjaa lennolla Singaporesta Uuteen Seelantiin ja kirjan pariksi valikoitui lennolla tarjoiltu Dragonflyn Cabernet Sauvignonin ja Merlot'n sekoitus. Koneessa, ilmeisesti ilmanpaineen eroista johtuen, makumaailma ei avaudu aivan samalla tavalla kuin maan pinnalla. Viini on väriltään hyvin tummaa. Sen tuoksussa on tummia marjoja - mm.  kirsikkaa ja hieman luumua. Maussa on pehmeää tammisuutta, eukalyptusta ja marjaisuutta. Viini on täyteläistä ja siinä on hyvin pehmeät tanniinit. Se sopisi mielestäni hyvin vaikkapa kermaisen kanapastan kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme pistettä ja plussan. Viinin jälkimaku on pidempi ja sen kokonaisuus jaksaa kantaa pidemmälle kuin kirjan. Toisaalta viinistä puuttuu särmäisyyttä, jota kirjassa on.

Helmet haaste:  27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta

Kirja tytölleni
Kirjoittanut Jani Toivola
Werner Södersröm osakeyhtiö 2018
141 sivua (e-kirja)

Dragonfly
Willow Bridge Estate
Ferguson Valley, Southwest Australia 2015
Cabernet Sauvignon, Merlot
Ei hintatietoa (maistettu Qantasin lennolla)

Musta tulee isona valkoinen (kirjoittanut Jani Toivola)

Rehellinen, avoin, ajatuksia herättävä, pohdiskeleva, rohkea... Jani Toivolan kirjaa "Musta tulee isona valkoinen" voi kuvailla hyvin monin adjektiivein. Kirja käy läpi kirjoittajansa tähän astista elämää kolmessa tasossa. Yhtenä kertomuksena on Toivolan tutustuminen isänsä puoleisiin kenialaisiin juuriin, toisessa osassa hän käy läpi elämäänsä aivan lapsesta vuoden 2016 loppupuolelle ja kolmannessa osassa tämän hetken Jani Toivola kommentoi ja taustoittaa menneen ajan tapahtumia. Mielestäni tämän tyylinen rakenne on hyvä ja sopii erityisesti elämäkertaan, joka vielä on kertojansa osalta keskeneräinen. Kirja on taitavasti kirjoitettu ja sen vetovoima kantaa loppuun asti.

Toivolan pohdinnat tummaihoisen, taiteilijan ja homon kokemasta syrjinnästä ja kiusaamisesta, ovat ajatuksia herättäviä. Uskon omaavani paljon samoja perusarvoja kuin Toivola mm. kaikkien yhdenvertaisuudesta - niin tumma- kuin valkoihoisten, homojen, heteroiden ja kaikkien tältä väliltä olevien. Kaikilla pitäisi olla yhtäläinen mahdollisuus toteuttaa itseänsä ja elää elämäänsä parhaalla näkemällään tavalla, ympärillä olevia ihmisiä ja luontoa toki kunnioittaen. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa elää tai rakastaa. Kaikki ovat ihmisinä aivan yhtä tärkeitä, niin pörssiyhtiöiden toimitusjohtajat kuin Intian slummeissa elävät. 

Olen Toivolaa hieman nuorempi ja pienestä sukupolvi-erostamme saattaa johtua, että olen aina kokenut Suomen avoimemmaksi ja suvaitsevammaksi kuin hän kirjassa esittää. En tarkoita, että vähättelisin Toivolan kokemuksia tai havaintoja, mutta itse en koe asioita ja ennakkoluuloja yhtä musta-valkoisina kuin hän. Huomasin pohtivani jossakin vaiheessa, kuka oikeastaan on "tavallinen suomalainen", joka ei jonkin "poikkeavuutensa" vuoksi joskus olisi kokenut jonkinasteista kiusaamista tai syrjimistä. Toki tummaihoisuus näkyy heti ulospäin, mutta sama koskee yli- tai alipainoa, silmälaseja tai vaikkapa kaljuutta, joiden vuoksi ihmettelyä ja jopa kiusaamista myös sanotaan esiintyvän.

Kirjan loppupuolella oli hieno Toivolan sitaatti: "Olen huomannut, että ei se useimminkaan ole maailma joka on minua vastaan; vaan olen itse itseni pahin jarru ja vihollinen." Tätä mietettä pitäisi ainakin minun itse aika ajoin pitää kirkkaampana mielessäni, kun sorrun valittamaan kohtaamiani hankaluuksia. Länsimaissa, jossa lähes kaikilla on mahdollisuus toteuttaa itseänsä ja elämäänsä halujensa mukaan, sorrutaan aivan liian usein valittamaan ja jopa masentumaan sellaisten ongelmien parissa, joita köyhemmissä maissa ei edes kunnolla tunnisteta. Jälleen en tarkoita vähätellä kenenkään ongelmia, mutta itsessäni huomaan välillä, että suhteellisuudentaju meinaa hämärtyä omien "ongelmieni" kanssa. Kun on katto pään päällä, ystäviä, perhettä ja rahaa niin, että seuraavan päivän ruoasta ei juurikaan tarvitse murehtia, ovat asiat jo varsin mallillaan.

Pohdintani menevät osittain kirjan käsittelemien aiheiden ulkopuolella, mutta kuten totesin, siinä käsitellään ihmisyyden peruskysymyksiä sellaisella laajuudella, että omaa ajatuksenjuoksua on välillä vaikea hillitä. Eikö usein sanota, että hyvän kirjan merkki on se, että se herättää ajatuksia? Tässä Toivolan kirja mielestäni onnistuu hienosti.

Kirjan kanssa ajatuksia herätti (jälleen) uusiseelantilainen Pinot Noir. Punaviini Mud House Central Otago Pinot Noir 2016 on väriltään rypäleekseen hieman tavallista purppuraisempaa ja täyteläisempää. Viinin tuoksussa on metsäistä marjaa, lähinnä puolukkaa, mutta marjan tuoksu ei ole kovin hallitseva. Marjaisuuden lisäksi tuoksussa on mielestäni nahkaisuutta. Viinissä on nuorta hapokkuutta ja aavistus tanniinisuutta. Maussa on puolukkaa ja karpaloa sekä aavistus tammisuutta. Viini on kohtalaisen kevyttä ja nuoren terävää. Central Otagon alue sijaitsee Uuden Seelannin eteläisen saaren keskiosien paikkeilla. Tällä kertaa viini maistui pinaattipastan ja peston kanssa sekä parmesanin kanssa. Mahdollisesti grillattu kana olisi vielä ollut hyvä lisä annokselle ja viinille.

Kirjassa ja viinissä on paljon samoja piirteitä. Kirjan terävyys sopii hyvin yhteen nuoren punaviinin kanssa. Viini ei myöskään ole aivan kaikista tyypillisintä Pinot Noiria, joten tämän perusteella käy myös hyvin yhteen epätasa-arvoa käsittelevän teoksen kanssa. Yhteensopivuudelle annan neljä ja puoli pistettä. Suosittelen molempia erityisesti yhdessä, mutta erikseen ovat myös kokeilemisen arvoisia.

Musta tulee isona valkoinen
kirjoittanut Jani Toivola
Kustannusosakeyhtiö Siltala
Helsinki 2016
266 sivua

Mud House
Pinot Noir 2016
Central Otago, Uusi-Seelanti
16,50€ (Alkosta marraskuu 2017)