Kesytä töiden hullunmylly (kirjoittanut Jason Fried ja David Heinemeier Hansson)

"Kesytä töiden hullunmylly" on yhdysvaltalaisen Basecamp-ohjelmistoyrityksen perustajien Jason Friedin ja David Heinemeier Hanssonin kirja erilaisesta johtamisesta ja yrityskulttuurista. Se haastaa yrityskulttuurissa itsestäänselvyyksinä pidettyjä asioita ja haastaa ajattelemaan asioita uudella tavalla. Onko yrityksen tärkein tavoite todella mahdollisimman suuren ja nopean kasvun aikaansaaminen? Vai voisiko riittää, että yritys pysyisi taloudellisesti pystyssä ja takaisi työntekijöilleen hyvän paikan työn tekoon ja itsensä kehittämiseen?

Teoksen esimerkki yritys on yhdysvaltalainen, eivätkä läheskään kaikki sen esittämät ongelmat tai ratkaisut sovellu sellaiseen Suomeen. Tästä huolimatta se onnistuu ravistelemaan lukijansa ajatusmaailmaa. Luvut ovat lyhyitä ja ytimekkäitä. Tekstissä on paljon esimerkkejä ja lukujen alussa on tunnettujen vaikuttajien ja urallaan menestyneiden henkilöiden ajatuksia.

Sanat ja teot eivät vastaa toisiaan
Valitettavasti kirja sortuu kuitenkin osassa lausunnoistaan puhumaan itseään pussiin. Alussa kirja julistaa, ettei sen esittelemän yrityksen tehtävä ole kasvaa tai tuottaa suurta voittoa. Se arvostaa työntekijöitään ja haluaa, että heillä on hyvä olla sekä kehittyä omien halujensa mukaan. Kuitenkin kirjassa jatkuvasti verrataan Basecampin menestystä muihin yrityksiin juurikin taloudellisista näkökulmista. Yritys pyrkii olemaan inhimillinen ja tarjoaa työntekijöilleen paljon etuja ja pyrkii kaikin keinoin vähentämään ylitöiden teettämistä ja viikonloppujen sekoittumista työntekoon. Toisaalta ylitöiden teettäminen ei ole yrityksille ilmaista ja sen työntekijät, kuten eivät minkään muunkaan yrityksen työntekijät ole robotteja, jotka kykenevät vuorokauden ajan tekemään yhä tehokkaammin töitä. Ihminen kykenee venymään tiettyyn pisteeseen asti, mutta hyvin nopeasti 10-12 tunnin työpäivät kääntyvät tekijäänsä ja teettäjäänsä vastaan. Olemisesta tulee tehotonta ja työntekijä turhautuu sekä väsyy, kun aikaa ei jää muuhun mielekkääseen.

Kirja nostaa esiin useiden työpaikkojen, ja yleisestikin yhteiskuntamme, suurimman vitsauksen - keskeytyskulttuurin. Asiat perustuvat nykyään parin kolmen lauseen pikaviestintään ja sen pidempien tekstien lukeminen vaatii jo runsasta keskittymistä. Onnittelut, että olet muuten lukijana jaksanut kahlata tätä tekstiä näinkin pitkälle. Monelta on jo keskittymiskyky herpaantunut ja lukeminen vaihtunut toisaalle. Jatkuvat keskeytykset vähentävät tuottavuutta sekä tekevät ihmisistä levottomia. Tuntuu, että kaikki asiat jäävät koko ajan puolitiehen, kun uusia "houkutuksia" nousee jatkuvasti esiin. Kirja esittelee keinoja, joilla yritys voi pyrkiä luomaan työntekijöilleen ympäristön, jossa he saavat rauhassa keskittyä työtehtäviinsä.

Ravisteleva
Vaikka kirjassa julistetut ajatukset eivät pääosin sellaisenaan ole sovitettavissa kaikkiin yrityksiin, saa se kuitenkin ajattelemaan totuttuja käytäntöjä. Suurimmat muutokset ovat vain esimiesten ja johtajien muutettavissa, mutta lähes kaikki voivat vaikuttaa myös jossain määrin oman työnsä tekemiseen sekä ajatusmalleihinsa. Jos ei muuta, niin ainakin vaihtelu virkistää, kun huomaa, että asioita voi yrittää tehdä erilailla.

Kirjan kanssa maistoin saksalaista Rieslingiä. Viini maistui kirjan lisäksi lohitäytteisten sushien kanssa. Viinin olemus on hieman öljymäinen. Sen tuoksussa on aavistus hunajaa sekä sitruunaisuutta. Maku on pehmeä ja kevyen hapokas. Viinissä on ryhdikkyyttä ja sen makumaailma on yhtenäinen ja jatkuu aina miellyttävään jälkimakuun saakka. Viini on parasta noin 20 asteisena - lämpimämpänä kuin useimmiten valkoviinejä tulee maisteltua.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme pistettä. Kirja on kärkkäämpi viinin ollessa pehmeämpi ja pitkäjänteisempi. Molemmat ovat rohkeita asioiden ja makujen esiinnostajia.

Helmet-lukuhaaste 2019: 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Kesytä töiden hullunmylly
kirjoittanut Jason Fried ja David Heinemeier Hansson
suomentanut Aura Nurmi
alkuperäinen teos It doesn't have to be crazy at work
Atena Kustannus 2018

Villa Wolf
Riesling 2018
Pfalz, Saksa
7,20€/0,375l (Alkosta marraskuussa 2019)

Loiri. (kirjoittanut Jari Tervo)

Kirjasyksyn 2019 merkkitapaus oli  Jari Tervon kirjoittaman  uuden kirjan, Vesa-Matti Loirin elämäkerran ilmestyminen. Vesa-Matti Loiri on tullut minulle tutuksi lapsuuteni ajan Uuno Turhapuroista ja myöhemmin mm. hänen laulamistaan joululauluista sekä Eino Leinon runojen ja Junnu Vainion musiikin sovituksista. Hänen arvostuksensa on nykyisin suurta ja hän kerää suuret yleisöt niin konsertti- kuin muilla esityksillä. 

Elämäkerran kirjoittaja Jari Tervo on aiemmin julkaissut vajaa parikymmentä romaania, runo- ja novelliteoksia. Hän kirjoittaa myös kolumneja useisiin lehtiin ja koko kansan tietoisuuteen hän nousi viimeistään Ylen Uutisvuoto-ohjelman myötä. Loiri. on ensimmäinen hänen kirjoittamansa elämäkerta. Olen joskus aloittanut Myyrä-kirjan lukemisen, mutta se jäänyt kesken. Loiri olikin hyvä ja helppo tapa tutustua tarkemmin Tervon kirjoittamiseen.

Kirja etenee hyvin klassisen elämäkerran mukaisesti aikajärjestyksessä. Se käsittelee rehellisesti niin Loirin lapsuutta, nuoruutta kuin vaiherikasta aikuisuuttakin. Hän on kohdannut elämässään suuria vastoinkäymisiä, mm. kahden poikansa sekä ex-vaimonsa kuoleman sekä avioeroja. Hän on myös tasapainoillut sekä fyysisen että henkisen terveytensä kanssa. Naissuhteita on ollut lukuisia ja monet naisista ovat myös julkisuudesta tuttuja. Lähinnä lööppien kautta Loirin elämää viime vuosina seuranneelle kirja tarjoaa paljon uutta. Ajoittain hämmästyttää miten Vesa-Matti Loiri on ehtinyt olla niin monessa mukana. Turhapuroja on ilmestynyt kerran vuodessa, samalla Loiri on ollut mukana näyttelijänä muissakin elokuvissa, esiintynyt musiikin parissa ja osallistunut myös erilaisiin tuotannollisiin tehtäviin. Yksityiselämän puolella on myös riittänyt vilskettä useiden lapsien ja naisystävien sekä vaimojen kanssa.

Jari Tervolla on ollut hyvin kiinnostava kohde, kenestä on varmasti riittänyt paljon kerrottavaa kirjojen sivuille. Kirjassa on rohkeasti ja osin kaunistelematta kerrottu Vesa-Matin elämänvaiheista, joista kaikista ei Loiri voi jälkikäteen olla ylpeä. Loiri on aina tuntunut rehelliseltä ja myöntänyt tekemänsä erheet ja ottanut niistä opikseen. Hän on kohdannut vaikeita asioita, mutta onneksi hänellä on riittänyt kuitenkin tukiverkostoa ympärillä. Hänen arvostuksensa näyttelijäkollegoita kohtaan on huomiota herättävää.

Kirja on hieman äijä-kirja. Ehkä olisi väärin olettaa tai antaa edes ymmärtää jotakin muuta, kun tiedetään kirjalija ja kirjan kohde. Lähestymistapa asiohin on kuitenkin, ainakin jälkikäteen lempeä ja ymmärtäväinen. Tehdessä ja tapahtuessa ei vain aina ole malttanut ajatella ehkä loppuun asti.

Suurmies Loirista kertovan kirjan kanssa valikoitui maisteltavaksi kansanonmainen chileläinen Tarapaca-punaviini, joka löytyy Alkon alimmalta hyllyltä. Viiniä käytettiin lähinnä Bourgognen padan valmistamiseen, mutta siitä jäi lasillinen maisteltavaksi myös ruoan valmistamisen oheen. Viinin tuoksussa on marjaisuutta ja luumua. Maussa esiin nousee hieman hillomainen luumuisuus, toisaalta viinissä on myös hapokkuutta ja pehmeitä tanniineja, jotka antavat sille ryhtiä. Viini sopisi hyvin illanistumisen lisäksi vaikkapa hyvän pasta bolognesen kanssa. Ehkä sitä voisi kokeilla myös hieman kermaisten juustojen kaveriksi.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Kumpikaan ei anna olettaa enempää kuin on ja edustaa ylpeänä itseään. Kirjan taakse mahtuu enemmän tarinaa kuin viinin.

Kuuntelin kirjan äänikirjana ja se sopii siihen hyvin. Taittui mukavasti muutama matka pyöräillen töihin ja näiden lisäksi vielä ajomatka Helsingistä Kolariin.

Helmet-lukuhaaste 2019: 24. Sokkona hyllystä valittu kirja

Loiri.
kirjoittanut Jari Tervo
Lukija Eero Saarinen
Otava 2019
19h, 39min (kuunneltu äänikirjana)

Tarapaca Santa Cecilia
Merlot 2019
Valle Central, Chile
7,69€ (Alkosta marraskuussa 2019)

Eurooppa raiteilla (kirjoittanut Pekka Haavisto)

Pekka Haavisto on tullut tutuksi ihmisoikeuksien asiantuntijana, ministerinä, kansanedustajana, Vihreän liiton puheenjohtajana sekä presidenttiehdokkaana. Hänen kirjojaan en ollut ennen "Eurooppa raiteilla" teosta lukenut. Mielenkiintoisen matkakirjan perusteella hänen toimilistaansa voi kiistatta lisätä myös kirjailija-tittelin.

Reilaamassa
Pekka Haavisto matkasi kesällä 2018 kuukauden verran junalla ympäri Eurooppaa. Kyseessä ei suinkaan ollut hänen ensimmäinen reilimatkansa, mutta edellisestä oli kulunut jo pidemmän verran aikaa. Matkakertomuksen lisäksi Haavisto pohtii paljon ajankohtaisia, Eurooppaa tuona kesänä vavisuttaneita, tapahtumia. Ilmastokriisi, pakolaisaalto, kasvanut kansallismielisyys ja uudet parlamentit ja presidentit useissa Itä-Euroopan maissa. Moni asia tuntuu sekä reilin, että suurempien asioiden, kuten valuutan, poliittisten linjojen ja avoimuuden suhteen muuttuneen vuodesta 1974, jolloin Haavisto ensimmäisen kerran reilasi Euroopassa.

Kirja herättää paljon myös omia reilaus-muistojani yli kymmenen vuoden takaa, jolloin kaverini kanssa kuukauden reissasimme Saksasta Luxemburgiin, Belgiaan, Ranskaan, Italiaan, Itävaltaan, Tsekkeihin, Saksaan, Tanskaan ja lopulta perinteisesti Ruotsin kautta laivalla takaisin Helsinkiin. Kirjoitusten jälkeiseen kesään mahtui paljon, mutta tuo oli ehdottomasti yksi sen hetkisen elämän kohokohdista - ja on sitä vieläkin. Pienempiä reilejä olen itsekseni tehnyt myöhemmin mm. Ranskassa ja Italiassa. Kännykät tuohon aikaan jo löytyivät, mutta puhelut kotiin olivat kalliita ja nettiinkin pääsimme vain harvoin nettikahviloista tms. Euroa käytettiin jo varsin laajalti ja maan rajojen yli kulkemista ei juurikaan huomannut. Yövyimme hostelleissa ja rahojen riittävyyttä laskettiin, mutta ei se onneksi rajoittanut matkan kokemuksia. Useasti olen ajatellut uudelleen reilaamaan lähtemistä. Matkan tekeminen olisi nyt varmasti osin erilaista, mutta varmasti siinä olisi edelleen sitä jotakin hohdokkuutta, jota Haavisto myös kirjassa kertoo useasti kohdanneensa.

Miellyttävää luettavaa
Arvostan suuresti Haaviston asiantuntijuutta, kiihkottomuutta, mutta kuitenkin uskallusta kohdata myös vaikeita asioita. Hän ymmärtää myös erilailla ajattelevia, eikä ole kannoissaan liian ehdoton. Kirjassa hän totesi Pride-liikkeeseen viitaten omaa kantaansa (tai näin asian tulkitsin) vähemmistöön kuulumisesta: "Vähemmistössä olevat ihmiset ovat usein ihan tavallisia arkisen harmaita ihmisiä." Kaikkihan me kuulumme jossakin asiassa vähemmistöön ja jossakin enemmistöön. Riippuu mihin ja kehen verrataan. Useimmiten nämä ihmisten jaottelut erilaisiin ryhmiin ovat vain turhaa energian ja ajankäyttöä ja herättävät turhia epäilyksiä ja kysymyksiä.

Kirja sopii hyvin matkakirjojen ja interreilauksen ystäville sekä heille, joita kiinnostaa tietää mitä Euroopassa tapahtuu ruohonjuuritasolla. Kuten Haavisto toteaa kirjan lopussa, niin matkata voi usealla tavalla, lähtemällä itse reissuun, lukemalla matkakirjoja tai yhdistämällä nämä. Viimeinen vaihtoehto on ehdoton suosikkini. Mikäli lahjoja loppuvuoden juhliin miettiin, on tämä varmasti myös potentiaalinen vaihtoehto useammallekin.

Tasapainoton Ranskasta
Kirjan kanssa maistoin Ranskan Bordeaux'n Haut-Medocista tulevaa Chateau D'Agassac punaviiniä vuodelta 2013. Viiniä oli muutama vuosi tullut säilytettyä kaapissa. Nyt maistetaessa ranskalaista klassikko-ruokaa eli Burgundinpataa juuressoseen kanssa valikoitui viini maisteltavaksi. Viini on väriltään tumman tiilenpunaista. Tuoksu on luumuinen ja pippurinen sekä siinä on tammisuutta. Maku on tuoksua selkeästi pehmeämpi. Luumuisuus jatkuu, mutta viinin hapokkuus on pehmeää - samoin kuin tanniinit. Jälkimaku ei myöskään ole kovin pitkä. Viini sopii hyvin pataruoan kanssa, mutta maun puolesta voisi käydä myös vahvan ja kermaisen pastakastikkeen kera. Viinin tuoksu, maku ja jälkimaku eivät ole keskenään täysin tasapainossa. Viini ei vaikuta liian ikääntyneeltä, mutta saattaa olla että se olisi päässyt paremmin edukseen pari vuotta aiemmin.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan 3 pistettä. Molemmat ovat tyylikkään eurooppalaisia. Kirja pysyy paremmin kuosissa kuin viini.

Helmet-lukuhaaste 2019: 44. Kirja kertoo Berliinistä

Eurooppa raiteilla
kirjoittanut Pekka Haavisto
Nemo
Kustannusosakeyhtiö Otava 2019
384 sivua

Chateau D'Agassac
Haut-Medoc, Bordeaux, Ranska
Cabernet Sauvignon, Merlot
34€ (Wine-searcherin mukaan marraskuussa 2019)

Ensimmäinen nainen (kirjoittanut Johanna Venho)

Sylvi Kekkonen on suomalaisille ensisijaisesti tuttu presidentti Urho Kekkosen vaimona. Muiden presidenttien puolisoiden tapaan, hän on jäänyt omana itsenään puolisonsa varjoon. Presidentin puolison roolia ja oman minänsä varjossa pitämistä käsittelee kauniisti Johanna Venho, osin fiktiivisessä romaanissaan, "Ensimmäinen nainen". Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääosin vuoden 1966 tienoille, mutta Sylvi palaa muistoissaan myös lapsuuteensa sekä hänen ja Urhon suhteen alkuaikoihin.

Johanna Venho on romaanien lisäksi kirjoittanut ja toimittanut myös useita runoteoksia sekä lastenkirjoja. Hän on työskennellyt laajalti kirjallisuuden ja runouden parissa mm. kääntäjänä, toimittajana sekä erilaisissa luottamustehtävissä. "Ensimmäinen nainen" on ensimmäinen häneltä lukemani teos. Se on todella kauniisti ja monipuolisesti kirjoitettu tarina.

Kirjan tapahtumien kehykset ovat todelliset, mutta sisältö on kirjailijan mielikuvituksen värittämä. Tästä syystä kirja muistuttaa minua Minna Rytisalon Minna Canthista kertovasta kirjasta "Rouva C". Sylvi Kekkonen ja hänen menehtynyt ystävättärensä käyvät tarinassa vuoropuhelua elämästään. Osan asioista Sylvi on kertonut luottamuksella ystävälleen, mutta joitakin osia hän ei uskalla kertoa kenellekään. Pelkäsin aluksi, että useampi kertoja ja vaihtelevat aikatasot tekisivät lukemisesta haastavaa, mutta olin onneksi väärässä.  Venho onnistuu kuljettamaan lukijaa Sylvi Kekkosen elämän pohdinnoissa vaivatta. Ajatusten ja tapahtumien syvyys ei tästä kuitenkaan kärsi, vaan lukija pääsee hyvin Sylvin syvimpiin ajatuksiin ja voi samaistua hänen elämän vaiheisiinsa.

Sylvin ajatukset ja huolet tuntuvat realistisilta. Hänellä on ollut hyvin lämmin suhde kaksospoikiinsa ja mieheensä. Poikien vaimojen kanssa välit eivät ole olleet yhtä lämpimät. Lukiessa ajattelin, että haasteelliset suhteet miniöihin  saattavat johtua epävarmuudesta, jota Sylvi on kokenut omasta vaimon roolistaan. Urhon naissuhteet ovat olleet yleisessä tiedossa ja Sylvi on joutunut ne mukisematta nielemään. Kansalle hän on ollut ensimmäinen nainen, mutta miehelleen usein vasta toinen.

Kirja on parasta lukea romaanina ja jättää turha pohdinta pois siitä, mikä on totta ja mikä kirjailjian mielikuvituksen tuotetta. Monet yksityiskohdat, mm. Englannin kuningattarelta lahjaksi saatu Mini ja ulkomaanmatkat, ovat tosia. Sylvi Kekkosen ajatuksista sen sijaan ei kenelläkään ole ollut varmaa tietoa. Venho on ne onnistunut verhoamaan siten, että ne tuntuvat aidoilta ja tämän tyyppisessä kirjassa se on mielestäni tärkeintä.

Taitavan kerroksellisuuden lisäksi minua viehätti kirjan paikat, jotka pääasiassa sijoittuvat Kekkosten mökille Suomusjärven Katermaan. Lisäksi liikutaan myös Tamminiemessä ja mm. Kalliossa. Edellä mainitut paikat ovat itselleni kohtalaisen tuttuja ja kirjailija on onnistunut kuvaamaan paikkoja hyvin tarkasti ja elävästi. Seuraavan kerran naapurikunnassa sijaitsevassa mökissä käydessäni täytyy käydä ajelemassa Kekkosentiellä.

Kirjan kanssa maistoin Suomusjärven läheltä, Fiskarsista, tulevaa Vermillion olutta. Kyseinen olut on mielenkiintoinen. Väriltään se on punaisenruskeaa menevää. Vaahto on maltillista. Tuoksussa on tammisuutta. Olut maistuu ensin hieman tympeältä ja turhan maltaiselta, mutta nopeasti sen kehittynyt raikkaus tasapainottaa kokonaisuutta. Valmistaja suosittelee olutta mm. patojen seuraksi.

Kirjan ja oluen yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmissa on suomalaista päättäväisyyttä ja perinteikkyyttä. Olut on selkeämpää, kun taas kirja tarjoaa nauttijalleen enemmän haastetta ja polveilevuutta.

Helmet lukuhaaste 2019: 39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja

Ensimmäinen nainen

kirjoittanut Johanna Venho

Werner Söderström Osakeyhtiö 2019

261 sivua

Fiskars Vermillion
Saison de Rouge
5,2%
n. 4,5€/0,33l (ostettu tilalta heinäkuussa 2019)

Pensionaatti huojuva talo (kirjoittanut Tuija Lehtinen)

Tuija Lehtisen uusin kirja "Pensionaatti Huojuva talo" on kokonaisuudessaan hyväntuulinen kesäkirja. Marianne elää kiireistä elämää ja on vähitellen ajautunut erilleen poikaystävästään. Poikaystävä on jättänyt hänet sähköpostilla, mutta Mariannelta on jäänyt viesti huomaamatta. Entisen pariskunnan ystävät sen sijaan ovat tästä kuulleet ja näin Marianne joutuu useampaan noloon tilanteeseen ennen kuin ero hänelle selviää. Marianne päättää laittaa Art Deco -henkisen sisustusbloginsa ja muunkin elämänsä tauolle ja lähtee kesäksi Turun saaristoon.

Siellä hän majoittuu paikalliseen pieneen ja herttaiseen pensionaattiin. Pienellä saarella kaikki tuntevat toisensa ja toistensa asiat. Marianne ei halua saarelaisille paljastaa oikeaa syytä irrottautumiselleen, mutta sosiaalisena henkilönä hän tutustuu ja ystävystyy muihin pensionaatin asukkaisiin ja alueen matkailualan yrittäjiin. Saari herää kesäksi henkiin, kun sinne saapuu paljon veneilijöitä ja muita turisteja sekä mökkeilijöitä. Kesään mahtuu sekä romantiikkaa, saaristolaiselämää että herkullisia ihmistarinoita. Suomen kesä on kuitenkin lyhyt ja päättyy ennen pitkään, jolloin myös Mariannen on uskallettava kohdata vanha elämänsä ja kääntää sen suuntaa kohti tulevaisuutta.

Olen vuosia sitten lukenut Tuija Lehtiseltä kirjan, mutta huomioiden hänen hyvin laaja julkaistujen kirjojen määrä, on hänen tuotantonsa minulle varsin tuntematonta. Lehtinen on kirjoittanut useita nuorten kirjasarjoja, mutta hänellä on myös kymmeniä aikuisille suunnatumpia romaaneja. Leppoista suomalaista nykykirjallisuutta kaipaavalle Lehtisen kirjat ovat varmasti tutustumisen arvoisia.

Luin kirjaa hieman eksoottisemmissa olosuhteissa, eli Mongolian arolla, aivan Gobin aavikon reunamilla. Jurttaleirissä kirjan luki vaivatta parissa illassa. Kirjan kanssa maistoin Ranskan Bordeauxista tulevaa punaviiniä.

Berger Baron punaviini oli hyvin tyypillistä alueen viiniä. Tuoksussa oli tammea, pehmeää marjaisuutta ja aavistus seetriä. Viini on keskitäyteläistä, Sopii hyvin kevyempien liharuokien tai miksei vaikka jonkin sienestä valmistetun ruoan kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme pistettä. Viinissä on enemmän klassikon piirteitä kuin kirjassa, mutta molempiin on sopivan helppo tutustua.

Helmet lukuhaaste 2019: 35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä

Pensionaatti Huojuva talo
kirjoittanut Tuija Lehtinen
Otava 2019
169 sivua (luettu E-kirjana)

Myrskyn sisar (kirjoittanut Lucinda Riley)

"Myrskyn sisar" on Lucinda Rileyn toinen osa "Seitsemän sisarta" -sarjassa. Kirjat kertovat kuuden sisaruksen tarinan. Kaikki osat lähtevät liikkeelle tilanteesta, jossa tytöt adoptoinut isä, Papa Salt on kuollut. Hän on aina huolehtinut tytöistään todella hyvin ja ollut heille rakas. Kuollessaan Papa Salt jättää kaikille tytöilleen kirjeet, joiden avulla nämä voivat halutessaan selvittää menneisyyttään ennen adoptiotaan.  Sarjan osat on kirjoitettu siten, että ne voi lukea tai kuunnella missä järjestyksessä tahansa. Tähän mennessä suomeksi on julkaistu kolme sarjan osaa. Ensimmäinen, aiemmin kuuntelemani on "Seitsemän sisarta", kertoo sisarista vanhimman Mayan tarinan.

Ensimmäisen osan tavoin myös tämä toinen on romanttinen draama. Se kertoo purjehdusta rakastavan Ally-siskon suhteesta tuntemaansa isään Papa Saltiin. Kirjassa hän lähtee selvittämään myös biologista taustaansa ensin Norjasta käsin. Tutkimusmatkan aikana hän rakastuu aiemmin tapaamaansa Theoon. Kohtalo kuitenkin puuttuu peliin saaden aikaan dramatiikkaa ja muuttaa kokonaan tulevaisuuden suunnan.

"Myrskyn sisar" ei ole aivan yhtä koukuttava kuin sarjan ensimmäinen osa. Tässä on enemmän henkilöitä ja eri aikajaksoilla liikkumista ei mielestäni ole aivan yhtä helppoa seurata kuunnellen kuin sarjan ensimmäisessä osassa. Tapahtumat menevät tässä myös hieman enemmän epäuskottavuuden puolelle. Viimeinen negatiivinen maininta koskee vielä kirjan pituutta, joka omaan makuuni alkaa jo olla turhan pitkä. En kirjaa malttanut kuitenkaan jättää kesken, ja kolmas suomennettu osa odottaa jo lukulistalla.

Jostakin blogista luin hieman moitetta koskien kirjan suomennosta (en muista koskiko ensimmäistä vai toista osaa). Itsekin kiinnitin parissa kohtaa huomiota hieman hassuihin sanontoihin ja vertauskuviin. Harvoin suomennoksiin tulee sen enempään kiinnitettyä huomiota. Todennäköisesti ovat yleensä niin laadukkaasti tehtyjä. Mikäli sitten ongelmia esiintyy, nousee pienikin heikkous heti esille.

Kirjan kanssa maistoin alkavaan syksyyn ja sienien kanssa yhteen loistavasti sopivaa chileläistä pinot noiria. Kantarellipastan kanssa maistuva viini oli hyvin marjaista. Erityisesti puolukka ja vadelma nousivat esiin sekä kevyt yrttisyys. Viini oli keskitäyteläistä, mutta kuitenkin pehmeää. Tanniineja tai tammea viinissä ei ollut.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme ja puoli pistettä. Molemmat ovat hieman kehittymättömiä, mutta maistuvat silti varmasti parhaiten näin nuorena. Nuoruuden innokkuus on myös molemmista helposti havaittavissa. Viinissä on raikkautta ja tyylikkyyttä kirjaa enemmän.

Helmet lukuhaaste 2019: 17. Kirjassa on kaksoset

Myrskyn sisar
kirjoittanut Lucinda Riley
kääntänyt Hilkka Pekkanen
lukija Usva Kärnä
Bazar kustannus 2018
19h, 31min (kuunneltu äänikirjana)

Kalfu Kuda
Pinot Noir 2017
Valle de Leyla, Chile
14,90€ (Alkosta elokuussa 2019)

Ei, ei ja vielä kerran ei (kirjoittanut Nina Lykke)

Norjalaisen Nina Lykken kolmas romaani "Ei, ei ja vielä kerran ei" on viihdyttävää luettavaa. Se kertoo pitkään naimisissa olevasta pariskunnasta Ingridistä ja Janista. Ingrid kokee elämänsä merkityksettömäksi kahden, vielä kotona asuvan poikansa vaatteiden pyykkääjäksi ja siivoojaksi. Parisuhde ei kukoista, eikä aikoinaan unelmien työltä tuntunut opettan virkakaan, enää oikein jaksa kiinnostaa. Kun Ingridin mies Jan rakastuu nuorempaan kollegaansa  Hanneen, on ero ja sen käynnistämä elämänmuutos lopulta suuri helpotus Ingridille.

Kirjan kappaleilla on eri kertojat, Ingrid, Jan ja Hanne. Kirjailija on onnistunut pääsemään hienosti kaikkien, keskenään hyvin erilaisten hahmojen, pään sisään. Kaikki lähestyvät länsimaisen nykyihmisen ongelmia, jonkinlaisen tarkoituksen hakemista mielekkäälle ja itselle sopivalle elämälle, omasta näkövinkkelistään. Ingrid tekee kolmikosta kaikkein omanlaisimmansa ratkaisun ja luopuu perusmukavuuksista, kuten suihkusta ja vessasta. Hän pakkaa auton ja lähtee kiertämään Eurooppaa.

Kaikista kirjan hahmoista paistaa läpi tunnekylmyys. Vaikka heillä on tuttavia ja sukulaisia, niin nämä eivät kuitenkaan jaksa heitä oikeasti kiinnostaa. Esimerkiksi Ingridin ja Janin poikia ei juurikaan vaikuta hetkauttavan vanhempiensa ero tai näiden tukeminen eron ja uudenlaisen elämäntilanteen hetkellä. Kukin huolehtikoon vain itsestään.

Teksti on jonkinasteista satiiria ja tragikomiikkaa ja vaikkei minua sentään aivan ääneen naurata sitä lukiessa, niin moni kohta kyllä huvittaa. Hahmojen tavat reagoida tapahtumiin ovat toisaalta hyvin inhimillisiä ja ymmärrettäviä, vaikka perusjärki niistä välillä puuttuukin. Ilahduttavaa, että henkilöt eivät jämähdä kaavoihinsa tai kokonaan lamaannu tapahtumien melskeessä, vaan alkavat toimia, kukin itselle omimmalla tavalla.

Kirjan kanssa maistoin todellista harvinaisuutta, jonka virallisesta olemassa  olosta en ole edes ihan varma. Mongolian pääkaupungin Ulan Batorin State Department Storen ruokaosaston hyllyltä löytyi Merlot-pullo, joka etiketin mukaan on valmistettu Mongoliassa. Pakkohan tuo, punaista viiniä jäljittelevä viinipullo, oli ostaa mukaan.

Viinin makumaailma oli mielenkiintoinen. Viinin väri oli varsin vaaleaa ja tiilenpunaista. Usein merlot-rypäleen viinit, kun ovat hieman tummempia. Tuoksussa oli marjaisuutta, mutta vahvempaa aromimaailmaa ei tuoksusta saanut irti. Viinin maku oli siinä mielessä mielenkiintoinen, että piti varsin tarkkaan makunystyröitään herkistää, jotta viinin aromeita juomasta sai irti. Pehmeää ja jopa hillomaista marjaisuutta viinissä oli, mutta muuten juoma oli varsin mehumainen. Jälkimakua ei käytännössä ollut ja viinistä puuttui sille normaalisti kuuluva runko. Myös hapokkutta oli varsin vähän ja tanniineja ei käytännössä lainkaan. Ihan mielenkiintoinen makuelämys, vaikka varsin kauas perinteiseksi mielletystä viinistä juoma jäikin. Prosentteja juomassa oli 12%

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme ja puoli pistettä. Molemmat onnistuvat yllättämään - kirja positiviisemmin kuin viini. Ne toivat kuitenkin uusia näkökulmia ja aiheuttivat keskustelua. Se lienee tärkeää sekä kirjojen että viinien osalta.

Helmet lukuhaaste 2019: 45. Kirjan nimessä on kieltosana

Ei, ei ja vielä kerran ei
Kirjoittanut Nina Lykke
Kääntänyt Sanna Manninen
Gummerus 2019
181 sivua (luettu E-kirjana)

Tses Khairkhan Vinery
Merlot
Mongolia
1,98e/500 ml (ostettu ulan batorilaisesta supermarketista)

Sydämen asioita - Perhe ja planeetta kriisissä (kirjoittanut Marlena Ernman, Svante, Beata ja Greta Thunberg)

Ilmastoaktivisti, vuonna 2003 Ruotsissa syntynyt, Greta Thunberg on perheensä kanssa kirjoittanut kirjan ilmastoaktivismistaan ja perheensä taustoista. Lukulistalleni kirja päätyi Facebookissa olevan Lankisen lukupiirin suosituksen kautta. Kirja on, juuri nyt syyskuussa 2019, hyvin ajankohtainen maailmanlaajuisesti vietettävän ympäristöviikon vuoksi.

Kirja on hyvin puhutteleva ja pysäyttävä. Aloitin kirjan lukemisen lentokentällä, joka osaltaan varmasti lisäsi aiheen kolahtavuutta. Kirjan ensimmäinen osa kertoo näyttelijä Svante Thunbergistä ja oopperalaulaja Marlena Ernmanista ja heidän keskinäisestä suhteestaan. He saavat kaksi lasta - Gretan ja myöhemmin tälle pikkusisko Beatan. Nuorena koululaisena Greta alkaa oireilla ja lopettaa mm. syömisen. Gretan suhde ruokaan on hyvin haasteellinen ja hän suostuu syömään vain hyvin harvoja ruokia ja näitäkin hyvin hyvin hitaasti. Greta poikkeaa toimillaan myös "tavallisista" ikäisistään ja useiden vuosien kestävien tutkimusten jälkeen hänellä todetaan Aspergerin oireyhtymä. Pian myös nuorempi tytär Beata alkaa oireilla ja myös hänellä havaitaan Aspergerin oireyhtymä sekä ADHD. Syitä näille ei tiedetä. Kriittinen lukija voisi syyttää mm. perheen kiertävää asumista ympäri maailmaa lasten ollessa pieniä tai muuten joiltain osin epätyypillistä arkea, jota perhe on elänyt äidin uran mukana. Todellisuudessa mitään yksittäistä syytä ei välttämättä ole tai niitä voi olla lukuisia. Selittely ei auta ketään, eivätkä vanhemmat alennu kirjassa muutenkaan selittelemään, vaan ovat enemmänkin ylpeitä tyttäriensä erikoislaatuisuudesta, jota ilman he tuskin olisivat lähteneet ajamaan meille kaikille elintärkeitä asioita.

Kirjan edetessä myös lukijat oppivat ymmärtämään tyttärien erikoislaatuisuuksien hyötyjä. Greta on vuonna 2015 lopettanut lentämisen ja pikku hiljaa muu perhe on seurannut perässä aloittaen mm. omien kasvisten kasvattamisen ja autolla matkustamisen vain pakottavissa tilanteissa - ja nekin sähköautolla. Loppukesästä 2019 Greta matkusti purjehtimalla Iso-Britanniasta New Yorkiin, jossa hän osallistuu YK:n ilmastokokoukseen ja johtaa erilaisia ilmastoon liittyviä mielenosoituksia ja pitää puheita mm. Yhdysvaltojen kongressissa.

Kirjan sanoma ei ole helppoa sulateltavaa. On hyvin epätodennäköistä, että maailma tulee yltämään Pariisin ilmastosopimuksen asettamiin tavoitteisiin päästövähennyksiin liittyen. Mikäli tavoitteisiin ei päästä tulee maapallon ilmasto lämpenemään niin paljon, ettei ihminen enää nykyisin käytössä olevien keinoin kykene muutoksesta ehjin nahoin selviämään. Gretan puheet perustuvat tieteen tutkimuksiin ja johtopäätöksiin. Maailman politiikot ja asioihin isoissa mittakaavoissa vaikuttamaan pystyvät tahot, eivät ole ottaneet tieteen tutkimustuloksia tarpeeksi vakavasti. Greta Thunberg ei halua pehmentää viestiään tai antaa lukijoille turhaa toivoa. Pelkkä autoilun vähentäminen tai asunnoissa lämpötilan laskeminen eivät yksinkertaisesti ole riittäviä toimenpiteitä. Hän toteaa useammassakin kohdassa, että kun ainoa maapallo kerran on saatettu tähän tilaan, niin ihmisten on kestettävä kuulla totuus sen tulevaisuudesta.

Kuten alussa totesin, aloitin kirjan lukemisen lentokoneessa ja pitkän välilaskun aikana pohdin, että oma jeesusteluni autoilun vähentämisestä ja kierrättämisestä ym. ei kyllä riitä. Ympäröivä yhteiskunta ei suoranaisesti kannusta kulutuksen vähentämiseen ja oman elintason pienentämiseen. Omalle hyvinvoinnille nämä sen sijaan varmasti tekisivät hyvää. En tee selkeitä lupauksia, esimerkiksi lopettamalla kokonaan lentomatkustamista, mutta ajatteluani kirja kyllä muuttaa ja sitä myötä varmasti myös toimiani. Suomessa kulutetaan nykyisin vuodessa uusiutumattomia luonnonvaroja lähes neljän maapallon verran. Se ei ole oikein tuleville sukupolville, mutta ei voi tehdä hyvää myöskään meille. Tahtia on jollakin tavoin hidastettava. Vastuu on meillä kaikilla, eikä millekään selittelylle ole aikaa tai sijaa. Toivottavasti hallinto ja yritykset ottavat muutoksiin liittyen kuitenkin vetovastuun, kuten heille kansa on tähän mennessä mm. taloudellisin perustein valtuudet antanut. 

Kirjan kanssa juomaksi valikoitui todennäköisesti kaikkein ympäristöystävällisin juoma - hanavesi. Helsinkiläisen avatessa kraanansa on sieltä tuleva vesi peräisin 120 kilometrin päästä Päijänteestä. Sen jälkeen se on Vanhassakaupungissa ja Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksilla puhdistettu ja johdettu Helsingin putkistoa pitkin asuntoihimme käytettäväksi. Kuten kaikki tiedämme, puhdas hanasta tuleva juomavesi ei ole mikään itsestäänselvyys joka puolella palloa. Erityisen harvinaista on raikas ja vain vähän kloorilta vivahtava kirkas vesi, jota saamme päivittäin hyvin pienin taloudellisin kustannuksin nauttia. Helsingin vesi on väriltään kirkasta, eikä siinä ole silmämääräisesti havaittavissa minkäänlaista sakkaa tai muutakaan epäpuhtautta. Vedessä ei ole tuoksua ja suutuntuma on raikas sekä puhdistava. Maussa on aistittavissa mineraalisuutta. Vesi maistuu kaiken kanssa ja sitä käytetään myös lähes kaikessa ruoanvalmistuksessa, puhdistuksessa, pesemisessä ja jopa wc-pöntön huuhtelussa. Monikäyttöistä ainetta, jota ei pitäisi väheksyä. Itse nautin vettä päivittäin ruokajuomana - usein sellaisenaan tai välillä lisään siihen happoja.

Kirjan ja veden yhteensopivuudelle annan viisi pistettä. Vesi on meille kaikille elintärkeää ja pikku hiljaa alkaa näyttämään, että samoin kyseiseen kirjaan pitäisi kaikkien tutustua, jotta meillä riittäisi elintärkeää vettä nautittavaksi. Molemmat ovat raikkaita ja kestäviä.

Helmet 2019: 34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia.

Sydämen asioita - Perhe ja planeetta kriisissä
kirjoittanut Marlena Ernman, Svante, Beata ja Greta Thunberg
kääntänyt Raija Rintamäki
Kustannusosakeyhtiö Tammi 2019
154 sivua (luettu E-kirjana)

Hanavesi Helsingissä
Päijänne 2019
Hinta vaihtelee mm. asunnon yhtiömuodon ja koon mukaisesti. Esimerkiksi 200m2 omakotitalossa laskennallinen perusmaksun hinta on 10,17€/kk. Tämän lisäksi tulee käyttömaksu 1,45€/m3 ja jätevesimaksu 1,75€/m3.

Tosi kivat juhlat (kirjoittanut Tuomas Kokko)

Tuomas Kokon esikoisteos "Tosi kivat juhlat" on pinnallisesti helppoa luettavaa. Karikatyyliseen tapaan muodostetun teoksen takaa lukija löytää todellisen tarinan yksinäisestä ja yhteiskunnasta eksyksissä olevasta 30-vuotiaasta miehestä. Mieheltä puuttuu suunta elämästä, jonka löytämistä vaikeuttaa entisestään parisuhteen ja pysyvän työpaikan puute. Mies ei kuitenkaan ole lannistunut, vaan yrittää, joskin hieman ponnettomasti, löytää paikkansa.

Kirjaa on verrattu Sisko Savonlahden kirjaan "Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu" ja molemissa on tosiaan paljon samoja autofiktiivisiä piirteitä. Tuomas Kokon päähenkilö on perinteiseksi miellettyyn vahvaan ja jämptiin mieshahmoon verrattuna kiltti ja sympaattisen heiveröinen. Hän suhtautuu asioihin pinnallisen kevyesti, ja hänen ajattelustaan ja toiminnastaan puuttuu perinteinen miehinen jämptiys. Hän ei suoranaisesti lannistu epäonnistumisista, mutta hänen tekemisistään ja yrittämisistään tuntuu puuttavan oikea tarmo ja tahto saada asiat hoidettua.

Kirja ei jäänyt samalla tavoin mieleeni kummittelemaan kuin Savonlahden kirja, mutta onnistui kuitenkin lukiessa koskettamaan ja samalla tavoin muistuttamaan kaupunkilaisen individualistisen yhteiskuntamme julmuudesta. Mikäli tiukka turvaverkko puuttuu, jää ihminen lopulta hyvin yksin ja kohtaamiset muiden kanssa pinnallisiksi. Pitkään jatkuessaan tämä aiheuttaa hyvin todennäköisesti syrjäytymistä ja yhteiskunnan vauhdista putoamista.

Kirjan kanssa maistoin Ukrainan Krimiltä tulevaa punaviiniä. Maistelin viiniä parina eri päivänä ja näiden välillä viinin maku kehittyi merkittävästi. Viini on väriltään hieman purppuraan taittavaa tiilenpunaista. Tuoksussa on metsää ja kirpeää marjaa. Maussa kirpeys ei juurikaan tunnu, vaan ennemminkin kypsempien ja täyteläistempien marjojen (vadelma, mansikka ja jopa luumu) nousevat enemmän esille. Toisella maistelukerralla viinistä oli tullut entistä hilloisempaa. Sinänsä hyvää viiniä, mutta ei kovin tyypillistä pinot noiria, joka usein mielletään puolukkaisen happamaksi ja kohtalaisen kevyeksi. Viini maistui ruokaisan pastasalaatin kanssa Moskovassa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Molemmat ovat pintapuolisesti hyviä, mutta syvyys puuttuu. Sekä kirja että viini tuntuvat etsivän vielä paikkaansa, mutta onnistuvat muodostamaan tutustumisen arvoisen hieman tavallisesta virrasta poikkeavan kokemusmaailman.

Helmet lukuhaaste 2019: 14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimeilla kuin omasi

Tosi kivat juhlat
Kirjoittanut Tuomas Kokko
Kosmos 2019
41 sivua (luettu E-kirjana)

Tavridia
Pinot noir 2018
Krim, Ukraina
N. 7€ (moskovolaisesta supermarketista syyskuussa 2019)

Bolla (kirjoittanut Pajtim Statovci)

Kesän 2019 yksi merkittävimmistä kirjallisuuskohahduksista  oli kolmas Pajtim Statovcilta julkaistu romaani. Bolla-kirja kertoo kosovolaisen Arsimin ja serbialaisen Milosin kiihkeässä suhteesta. Miesten välisellä intohimoisella rakkaudella ei voi olla tulevaisuutta lähenevän Balkanin sodan, Arsimin vaimon ja saman sukupuolten välisten suhteiden totaalisen kielteisyyden vuoksi.

Tarina kulkee kahdessa aikatasossa. Koskettavuudestaan ja kiireettömyydestään huolimatta se onnistuu käsittelemään laajasti erilaisia teemoja: rakkautta, sodan aiheuttamaa erottamista, mielenterveydellisiä ongelmia, perheväkivaltaa ja sukupolvien kautta jatkuvan pahanolon kierrettä. Arsim haluaisi olla tavallinen perheenisä, joka pystyisi huolehtimaan vaimostaan ja lapsistaan. Hän on pienestä lähtien kokenut olevansa heikko ja kokee, että tämän vuoksi on joutunut isänsä pahoinpitelemäksi. Todellisuudessa hänen isänsä häneen kohdistama pahoinpitely juontaa juurensa todennäköisesti jostakin kaukaa historiasta, monien sukupolvien takaa. Arsim ei itse onnistu pysäyttämään tätä väkivallan kierrettä. Perheväkivalta ei kirjassa ole keskeisin teema, joten siitä johtunee tunne että väkivalta lähes kuuluu asiaan, eikä Arsim kovin suuria tunnontuskia siitä koe. Tämä voi johtua myös kulttuurisista tekijöistä.

Kun Arsim kohtaa Milosin ihastuvat miehet heti toisiinsa ja aloittavat salaisen suhteen ja sitä kautta kaksoiselämän. Arsim tuntuu kostavan osin  ehkä huonoa omaatuntoa tai omaa selkärankansa puutetta täydelliselle vaimolleen Ajshelle. Ajshe kestää aivan kaiken käytöksen mieheltään ja puolustaa tätä niin pitkälle, kunnes sodan päättymisen jälkeen Arsim sortuu tekoihin, joista ei voi enää edes yrittää palata kulissielämään. Sodan jälkeen ei ole enää paluuta entiseen ja sen jälkeensä jättämä raadollisuus ja kohtalokkuus avautuvat lukijalle loistavasti kirjan välityksellä.

Pidin kirjasta todella paljon. Se on raikas, eikä pyri mässäilemään tai taivastelemaan tapahtumilla. Asiat vain menevät, kuten menevät. Virheistä pitää pyrkiä oppimaan, mutta samalla hyväksymään se, ettei yksi yksittäinen ihminen voi oikein ulkoisiin olosuhteisiin vaikuttaa.

Luin kirjaa Moskovassa ja lähikaupasta löytyi kelvollista georgialaista viiniä. Georgia maana yleensäkin, ja samalla myös maan viinit, ovat viime aikoina nostaneet päätään myös Suomessa ja ilokseni georgialaisia viinejä löytyy jonkin verran myös Alkon valikoimista. Viini oli väriltään jopa purppuraan menevää ja aika tiiviin väristä. Tuoksussa oli puolukkaa, vadelmaa ja luumua. Viini oli maultaan keskitäyteläistä, tanniineja ei ollut ja tammea vain hitunen ryhdittämässä marjaisuutta. Marjaisuus oli kevyttä, ei lainkaan hilloista, mutta jaksoi hyvin kantaa jälkimakuun saakka. Viini maistui tuhtien voileipien kanssa, mutta olisi varmasti sopinut hyvin jonkin tomaattipohjaisen pastan seuraan.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Pidin siitä kuinka molemmat olivat ryhdikkäitä, mutta eivät liian jämptejä ja joustamattomia. Kirja on jo nyt ainakin oman aikakautensa klassikko, tämän tyyppisestä viinistä on toivottavasti pian sellainen tulossa.

Helmet lukuhaaste 2019: 15. Kirjassa käsitellään jotain tabua

Bolla
kirjoittanut Pajtim Statovci
Otava 2019
128 sivua (luettu E-kirjana)

Badagoni
Kvasnoe syhoe 2018
Akhmeta-alue, Georgia
N. 8 euroa (syyskuu 2019 moskovalaisesta supermarketista)

Walden - Elämää metsässä (kirjoittanut Henry David Thoreau)

"Walden - elämää metsässä" teos on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1854. Se on Henry David Thoreun omiin kokemuksiin pohjautuva kirja siitä miltä tuntuu asua reilu kaksi vuotta käytännössä omavaraistaloudessa Massachusetissa Walden-järven rannalla. Kirjassa on paljon mielenkiintoisia havaintoja. Osa asioista on aivan itsestäänselvyyksiä, mutta niitä kiireen keskellä, ilman pysähtymistä, meinaa huomata.

Vaikka kirjan julkaisemisesta on kulunut aikaa jo yli 150 vuotta ovat sen teemat edelleen hyvin ajankohtaiset. Tämä yllätti minut hyvin positiivisesti. Usein tuntuu, että maailma on muuttunut valtavasti jo vaikkapa viimeisen 50 vuoden aikana, niin loppuen lopuksi monet isot ja perustavanlaatuiset asiat ovat pysyneet samoina. Ihminen on edelleen ahne ja haluaa aina enemmän omaisuutta ja rahaa sekä statusta. Se taitaa olla yksi selviytymiseen ja hengissä pysymiseen liittyvistä vaatimuksista. Samalla ihminen pyrkii hallitsemaan luontoa, mutta aika ajoin luonto osoittaa, ettei näin kuitenkaan ole. Ruoka tulee edelleen vedestä, pelloilta, metsästä jne. ja sen tavoittaakseen ihmisen on tehtävä tavalla tai toisella - suoraan tai epäsuorasti - työtä.

Sain kirjasuosituksen töideni kautta, eikä kirja ole tullut minua muuta kautta vastaan. Ilmeisen suosittu se kuitenkin on, sillä Helsingin kaupunginkirjaston varausjono on pitkä. Vaikka aihe on vakava, niin kirjoitustyylistä löytyy myös sarkasmia. Kirjailija on pyrkinyt usealla tavalla elämään täysin luonnonmukaista elämää, mutta edes tuolloin se ei ole ollut täysin mahdollista, vaan hän on joutunut muutamissa kohdin turvautumaan muiden ihmisten apuun. Myös henkisellä puolella turvaa on varmasti tuonut ajatussa siitä, että "elämäntapa-kokeilusta" on mahdollista päästä eroon koska vain.

Kirjan kanssa maistoin uusiseelantilaista Sauvignon Blanc -valkoviiniä. Fernway tulee eteläsaarelta, maan kuuluisimmalta Marlborough'n viininviljelysalueelta. Viini on kuivaa ja sen sitruksisuus tuntuu kirpeytenä ikenissä asti. Viinin makumaailmassa on hyvin selkeästi havaittavissa mustaherukanlehteä. Viini on hintalaatusuhteeltan toimiva ja sopii erinomaisesti kesäiseen alkupalapöytään kalojen ja tuoreiden kasvisten pariksi. Itse maistoin sitä lohiskagen voileipien kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmat ovat ajattomia ja raikkaita. Niissä on alkukantaisuutta ja konstailemattomuutta. Sopivat hyvin yhteen ja entistä paremmin jos molempien kanssa saa myös jotakin pientä syödäkseen.

Helmet lukuhaaste 2019: 36. Kirjassa ollaan yksin

Walden - Elämää metsässä
Kirjoittanut: Henry David Thoreau
Kirjapaja Helsinki 2010
Alkuteos: Walden, or Life in the Woods (vuonna 1852)
Suomentanut: Antti Immonen
368 sivua

Fernway
Sauvignon Blanc 2017
Marlborough, Uusi-Seelanti
11,95 (Alkosta heinäkuussa 2019)

Kutsu minua nimelläsi (kirjoittanut André Aciman)

André Acimanin kirja on saanut paljon kehuja eri arvostelijoilta ja lukusuosituksia kirjablogeissa. Näiden tekijöiden vuoksi odotukseni olivat korkealla, kun tartuin kirjaan. Nyt kirjan luettuani mielipiteeni siitä on hieman kaksijakoinen. Kirja on ennakkoluuloton ja siinä on useita hyvin koottuja kohtauksia.

Kirja ei onnistunut itselleni muodostamaan kunnollista kokonaisuutta, eikä siksi myöskään oikein kirjan lukeminen missään vaiheessa lähtenyt innosta puhkuen käyntiin. Kirjan tarina alkaa Italiasta ja vuodesta 1987. Elion vanhemmat tarjoavat huvilasta huoneita opiskelijoille kesän ajaksi. Yksi vieraista on yhdysvaltalainen Oliver. Oliver ja Elio viettävät intohimoisen kesän, joka muuttaa Elion elämänsuunnan kokonaan. Kesä ei kuitenkaan jatku ikuisesti ja lähes pakkomielteinen rakkaus muuttuu ja kehittyy ajan myötä, mutta kokonaan se ei missään kohtaa katoa.

Tarinan juoni on puhutteleva, mutta itselleni kokonaisuus jäi silti pirstaleiseksi. Tämä on kirja, johon toivottavasti palaan joskus. Ehkä silloin aika ja tarina osuvat enemmän keskenään yhteen.

Kirjan kanssa maistoin Australian New South Walesin, Sydneyn luoteispuolelta Hunter Valleyn -viinialueelta tulevaa valkoviiniä. Hunter Valley on Australian perinteisin viininviljelyalue, joka määrällisesti ei kuitenkaan nykyisin suuria määriä tuota. Alkon valikoimissa taitaa tällä hetkellä olla kaksi viinä Hunter Valleysta. Olen vuosia sitten viettänyt noin kuukauden aluetta kierrellen ja sieltä löytyy pienempien viinitilojen lisäksi edustukset myös maan suurimmilta valmistajilta, kuten Penfolds, Hewitson ja Lindeman's. Alue on erityisen kuuluisa valkoisesta Sémillon -rypäleestään, josta valmistetaan sekä kuivahkoja viinejä, että makeita jälkiruokaviinejä.

Ilokseni löysin Alkon valikoimista Audrey Wilkinsonin valmistaman Sémillon-rypäleen kuivan, mutta kohtalaisen täyteläisen valkoviinin. Tällä tarkoitan, että viinissä on enemmän runkoa ja suutuntumaa, kuten usein vaikkapa tiukoilla Sauvignon Blanc -rypäleen viineillä. Viinin tuoksussa on sitruunaa ja nektariinia. Viinin maussa eksoottiset hedelmät nousevat hienostuneesti sitruunan rinnalle. Mistään hedelmäpommista ei ole kyse, vaan maut ovat hyvin tasapainossa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme pistettä. Viini on huomattavasti kirjaa selkeämpi ja kokonaisempi. Sen makumaailma, alkutuoksusta loppumakuun, on mutkaton, toisin kuin kirjan. Kumpaakin yhdistää omalle tyylilleen uskollisena pysyminen.

Helmet lukuhaaste 2019: 10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja


Kutsu minua nimelläsi
kirjoittanut André Aciman
kääntänut Antero Tiittula
Kustannusosakeyhtiö Tammi 2019
199 sivua

Audrey Wilkinson
Sémillon 2016
New South Wales, Australia
15,00€ (Alkosta heinäkuussa 2019)

Elämäni kirjakauppiaana (kirjoittanut Shaun Bythell)

 

Shaun Bythellin "Elämäni kirjakauppiaana" on saanut osakseen paljon kehuja ja lukusuosituksia. Tositapahtumiin perustuva, päiväkirjamaisesti koottu teos, kiinnostavasta ja hiljalleen kutistuvasta toimialasta, kirjakaupoista ja yleensäkin kivijalkaliikkeistä, on todella koukuttavaa luettavaa. Sain kirjan käsiini kirjastosta vain muutama päivä sitten ja luin sen pitkän viikonlopun aikana. Oli piristävää pitkästä aikaa lukea kirjaa, jota ei olisi malttanut päästää käsistään. Kirja oli jaoteltu lyhyiksi kappaleiksi, jotka kaikki alkoivat kaupan saamien online-tilausten ja niiden toimitusten määrällä ja loppui asiakasmäärien kertomiseen ja saatuihin tuloihin, oli selkeää luettavaa, josta muodostui nopeasti tuttu ja turvallinen kehys arkipäivästen tapahtumien ympärille.

Kirja loi minulle jänniä muistikytköksiä sekä Notting Hill -elokuvaan, Gail Honeymanin kirjaan "Eleanorille kuuluu ihan hyvää" että  Sydämen asialla -televisiosarjaan. Edellä mainitut eivät sijoitu Skotlantiin, mutta niissä on samaa englantilaista mustaa huumoria. Kirjakaupan pitäjän, Shaun, ja siellä vakituisesti työskentelevän Nickyn suhde muistuttaa Notting Hill -elokuvan päähenkilö Williamin ja hänen, hieman omintakeisen ja yksinkertaisen kämppäkaverinsa Spiken välistä suhdetta. Nicky koettelee jatkuvasti Shaun kärsivällisyyttä omintakeisilla, mutta hyvää tarkoittavilla tempauksillaaan. Hän yrittää piristää kaupan kävijämääriä erikoislaatuisten Facebook-päivitysten avulla ja sinnikkäästi ylläpitämällä kirjaosastoa: "Kotirintamaromaanit". Myös Shaun välitiön suhde tuttuihin asiakkaisiin, muihin alalla toimijoihin että naisystäväänsä Annaan on juron hyväntahtoista.

Mielenkiintoisinta kirjassa on erilaisten kirjojen lisäksi, päähenkilö, josta hiljalleen vuoden edetessä ja päiväkirjamerkintöjen kasvaessa, selviää lukijalle uudenlaisia piirteitä. Shaunilla on laaja ystäväpiiri ja hän tarttuu erilaisiin tehtäviin ja niiden kautta pääsee tutustumaan hyvin erilaisiin ihmiskohtaloihin. Hän on myös aktiivisesti mukaan erilaisten kirjallisuustapahtumien järjestämisessä ja alan kehittämisessä. Mikään yltiöpositiivinen tai kaikkivoipainen hän ei kuitenkaan ole, vaan aivan tavallinen yrittäjä, jonka pääosa päivästä kuluu arkisten työtehtävien parissa. Työn hohdokkuus loistaa poissaolollaan.

Kirjassa käsitellään Skotlannin itsenäistymisäänestystä, muovipussien maksullisuutta ja Amazonin ylivaltaa kirjamarkkinoilla. Ajankohtaisuuden ja päivän polttavien puheenaiheiden lisäksi, siitä välittyy mielestäni erinomaisesti myös skotlantilaista pienen kaupungin elämänmenoa. Kuten monessa muussakin blogissa on mainittu, niin kirjan lukemisen jälkeen tekee mieli lähteä tutustumaan kirjan paikkoihin tarkemmin paikan päälle.

Varastojen kätköistä minulta löytyy vielä muutama viime kesäiseltä Ranskan Alsaceen matkalta mukaan kotiin ostettu viini. Nyt tämän kirjan pariksi ja kanttarelli-pekonipiirakan kaveriksi valikoitui pinot noir -rypäleen viini. Kuumimpien kesähelteiden väistyttyä, olen jälleen alkanut kaivata kevyttä punaviiniä, ja pinot noir metsäisyydellään ja puolukkaisuudellaan, on aina varma valinta. Mielestäni se sopii myös mitä mainioiten maukkaiden kanttarellien pariksi. Pierre Charaun pinot noir ei tuota pettymystä. Sen tuoksussa on metsäisyyttä ja kuivaa marjaisuutta. Viini on kohtalaisen kevyttä, tanniineja siinä ei ole, mutta hapokkuutta jonkin verran. Mielestäni viinistä on maistettavissa hieman tammisuutta metsäisyyden rinnalla. Viinin valmistaja suosittelee nauttimaan viinin kolmen vuoden ikäisenä, joten ainakin sen puolesta, nyt oli viime hetki päästä viinin aromimaailmasta nauttimaan. Viini oli kehittynyt, mutta ei missään nimessä ollut vielä mennyt yli.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Molemmissa on syvyyttä, vaikka niihin tutustuminen onnistuukin vaivatta. Sekä viinin että kirjan nauttimisesta tulee hyvä mieli ja molempia tekee mieli makustella pitkään. Molemmissa on myös havaittavissa haikeaa loppukesän henkeä.

Helmet lukuhaaste 2019: 40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia

Osallistun kansikuvalla Kirjankansibingoon 2019: Kirja

Elämäni kirjakauppiaana
kirjoittanut Shaun Bythell
suomentanut Jaana Kupari-Jatta
englanninkielinen alkuteos The Diary of a Bookseller
Kirjapaja 2019
340 sivua

Pierer Chareau
Pinot Noir 2016
Vin d'Alsace, Ranska
n. 8€ (paikallisesta supermarketista syyskuussa 2018)

Paitasi on pujahtanut ylleni (kirjoittanut Jenni Haukio)

Runoja ja runokirjoja tulee luettua aivan liian harvoin. Omalla kohdallani johtuu kahdesta syystä. Ensinnäkin hölmösti ajattelen, että runoteokset ovat yleensä vaikeaselkoista korkeakulttuuria, jota en ymmärrä. Toisaalta runokirjat eivät tule samalla tavalla vastaan median ja blogien kautta kuin romaanit ja tietokirjat. Onneksi nappasin kuitenkin kirjaston henkilökunnan suositushyllyltä mukaan Jenni Haukion 22-vuotiaana kirjoittaman runoteoksen "Paitasi on pujahtanut ylleni".

Runot ovat ihana kurkistusikkuna kesäiseen 1990-luvun maaseutu Suomeen. Niistä välittyy nuoren tytön kautta mahdollisuudet ja toisaalta realismi, joita kesän pitkät päivät tuovat tullessaan. Runojen kautta mieleen muistuvat myös omat lapsuus- ja nuoruusmuistot, jolloin kesät tuntuivat nykyistä pidemmiltä ja vapaammilta. Kun oli päiviä, joihin etukäteen ei ollut sisällytettynä tiukkaa aikataulua, vaan sai tehdä ja toimia oman mielensä mukaan. Toisaalta tuo vapaus toi mukanaan myös turhautumisen ja pitkästymisen. Ikinä ihminen ei kai voi olla täysin tyyväinen, mutta toisaalta se pitää jalat maassa ja luo mahdollisuuden ja syyn elää eteenpäin.

Teoksen jälkipohdinnoista mieleen muodostuu, hieman negatiivisin vivahtein, peruskoulu aikoina tehdyt runoanalyysit. Voi muuten olla, että ne ovat aiheuttaneet jonkinasteisia "traumoja" runoutta kohtaan, joka osaltaan vaikuttanut siihen, ettei runoihin juurikaan ole tullut tartuttua. Onneksi tuosta eroon pääseminen onnistuu varmasti helposti. Kokoelma on kaunis ja ainakin julkisuuden antaman kuvan perusteella, tekijänsä näköinen. Yhdeksi lempirunon osaksi ja tähän vuoden aikaan erityisen hyvin sopivaksi muodostui seuraava kappale:

Kuin lapsena Yyteristä
löytämäni kivi
jonka nopeasti talletin taskuuni
ja näytin kaikille rakkailleni
Kirjavia hymyjä oivallusten hyllyillä
olet läsnä päivien pumpulissa
myös virkamieskausina
suruaikoinakin
olet termoskannu
ja kauan etsitty kanttarelli.

Runojen pariksi valikoitui pienoinen harvinaisuus viinimaailman puolelta, nimittäin suomalaisen viinitilan roseeviini. Rönnvikin tila sijaitsee jonkin matkaa Tampereelta Lahden suuntaan. Tilalla on itsellään useita hehtaareja herukkapensaita ja he ostavat herukoita myös naapurissa olevilta sopismusviljelijöiltä. Viinien lisäksi tilalla tehdään liköörejä, pontikkaa ja omenatislettä. Suomalaiset "marjaviinit" eivät perinteisesti ole juurikaan nauttineet viininharrastajien arvostusta, mutta ainakin kyseinen rosee oli mielestäni positiivinen yllätys. Viini on puolimakeaa. Aluksi makeus tuntuu voimakkaampana, mutta pehmenee nopeasti happojen alle. Viinin maussa on selkeästi havainnoitavissa viinimarjaa ja omenaisuutta. Maussa on myös ryhdikkyyttä. Maun loppuminen hieman kesken erottaa sen viinirypäleistä valmistetuista roseeviineistä. Maistoin viiniä muutaman erilaisen herkullisen pizzan kanssa. Viini tuntui sopivan erityisesti kasvispainotteisten makujen pariksi. Viini voisi maistua myös kovien juustojen parina.

Haukion runoteoksen ja suomalaisen roseeviinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmat edustavat omalla tavallaan suomalaista makumaailmaa. Niissä on mukavasti syvyyttä ja raikasta kesäistä maalaisilmaa. Voi olla, että kylmä talvi ei näille ole paras mahdollinen seuralainen, mutta pitkälle syksyyn ovat molemmat varmasti nautittavissa.

Helmet lukuhaaste 2019: 47. Kirjassa on alle 100 sivua

Osallistun kansikuvalla Kirjankansibingoon 2019: Ruutuja

Paitasi on pujahtanut ylleni
kirjoittanut Jenni Haukio
Savukeidas Kustannus 1999
59 sivua

Rönnvik Rose
Puna- ja valkoherukkaviini
12,00€ (tilalta elokuussa 2019)

Herrahissin vauhdissa (kirjoittanut Pertti J. Rosila)

Pertti J. Rosila on eduskunnan talouspäällikön virasta eläköitynyt ja sen jälkeen "Herrahissin vauhdissa" kirjan kirjoittanut mielipiteitä jakava henkilö. Hän on huolehtinut kansanedustuslaitoksemme rahaliikenteestä vuodesta 1988 lähtien ja sinä aikana ehtinyt työskennellä useamman puhemiehen kanssa. Hänen tarkan valvontansa alaisuuteen ovat kuuluneet myös yksittäisten kansanedustajien työhön liittyvät menot ja niiden seuranta. Rosila on aiemmin julkaissut samasta aiheesta teoksen "Arkadianmäen kirstunvartija", johon en ole ehtinyt tutustua.

Kirja rakentuu pitkälti sarkasmin ja Rosilan hieman omintakeisen huumorin varaan. Hän ruotii kansanedustajien rahankäyttöä hyvin avoimesti ja kertoo reippaasti oman mielipiteensä näiden taloudenhallinnan kyvyistään sekä yhteiskunnan varojen käyttöön liittyvästä moraalista. Tietoa ja ymmärrystä Rosilalla on paljon, sitä ei varmasti yksikään lukija tai kuuntelija voi kiistää. Jotenkin kirjasta paistaa kuitenkin myös katkeruus yksittäisiä edustajia ja koko systeemiä kohtaan. Tai sitten en vain osaa tulkita huumoria kaikissa kohdissa oikein.  Jossakin kohtaa kirjaa kuunnellessani mietin, miksi oikeastaan kirjaa kuuntelin, sillä huomasin tulevani siitä vain huonolle tuulelle ja menettäväni entisestään luottamusta eduskuntaamme kohtaan. Aivan liian monella kansanedustajalla tuntuu olevan liikaa aikaa suunnitella, kuinka juuri hän pääsisi parhaiten hyötymään yhteisten varojen mahdollisimman tehokkaasta henkilökohtaisesta hyödyntämisestä. Matka- ja asumiskuluja on vuosikymmenten aikana saatu hyvin moninaisten kepulikonstien avulla törkeästi hyödynnettyä. Tulevien "väärinkäytösten" estämiseksi eduskunnan toimikunnat ovat istuneet ja tarkentaneet ohjeistuksia, jotta jatkossa toimittaisiin yhteisten pelisääntöjen mukaan. Tästä huolimatta aina on löytynyt yhteisten sääntöjen rikkojia tai ainakin hyvin osaavia kiertäjiä.

Kuuntelin kirjan sinnikkäästi loppuun ja yritin ottaa sen mielenkiintoisesti kerrottuja sattumuksia huumorilla. Onneksi iso osa kirjassa nimeltä mainituista edustajista, ei enää kyseisessä virassa toimi. Ja onneksi joukossa on myös useita rehellisiä ja hyvällä moraalilla toimivia kansanedustajia, joista vain ei pidetä samalla tavalla positiivista meteliä. Positiivista kirjassa on, että se hieman avaa mm. kansanedustajien työn tuloja ja menoja. Tässä mielessä suosittelen sitä luettavaksi kaikille äänestäjille. Tosin kannattaa pitää mielessä, että kirjailijan oma poliittinen näkemys ja mielipiteet paistavat kirjasta selkeästi, eikä ehkä tämän vuoksi aivan kaikkia kirjan kohtia kannata ottaa liian vakavasti, tai ainakaan henkilökohtaisesti, kuten itselleni meinasi kuunnellessa käydä.

Kirjan kanssa maistoin hyvin mielenkiintoista ja todella hyvää suomalaista ice cideria. Kyseinen ice cider on Fiskarsissa sijaitsevan Kuura Ciderin suomalaisista omenoista valmistama makea siideri. Hyvin vastaavanlaista kuin vaikkapa jäisistä viinirypäleistä valmistettu, usein itävaltalainen tai kanadalainen ice wine. Ice cider on jälkiruokajuoma, joka nautitaan hyvin kylmänä. Se maistuu hyvin sellaisenaan maittavan aterian päätteeksi tai vaikkapa miedosti foliokääreessä grillattujen marjojen ja valkosuklaan sekä näiden kanssa lisukkeena tarjotun limetinmehuisen turkkilaisen jogurtin kanssa.  Kuura Ice ciderissa on sitruksisuutta hieman raikastamassa muuten hyvin hunajaisen makeaa omenaisuutta. Vaikka on kyse hyvin makeasta juomasta, on siinä kuitenkin raikkautta. Myös maltillinen alkoholinmäärä (12%) pitää maun avoimena ja tuoreena. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen tuttavuus, jos tätä pääsee vaikkapa paikan päälle Raaseporiin maistamaan tai Alkon tilausvalikoimasta saa pullon itselleen hankittua.

Kuura Cider kertoo, että kyseinen siideri on valmistettu vuoden 2016 talviomenoista, jotka on puristettu mehuksi tankkeihin ja jätetty talven ajaksi ulos jäätymään. Pakkasten loputtua ensimmäinen sulanut osa on otettu talteen ja sen on annettu käydä 6 kuukautta. 

Kirjan ja jääsiiderin yhteensopivuudelle annan kaksi ja puoli pistettä. Yhdistävää on molemmissa suomalaisuus ja juurevuus. Siideristä sen sijaan tulee rehellinen ja aito olo sekä hyvä mieli. Kirjan eduskunnasta antama kuva sen sijaan saa olon epäuskoiseksi ja närkästyneeksi. Tämä ei sinänsä ole kirjan tai sen kirjoittajan vika, vaan tuon valtion laitoksen.

Helmet-lukuhaaste 2019: 31. Kirjassa kuljetaan metrolla

Osallistun kansikuvalla Kirjankansibingoon 2019: Mies

Herrahissin vauhdissa

kirjoittanut Pertti J.Rosila

Kustannusosakeyhtiö Tammi 2019

14h, 39min (kuunneltu äänikirjana)

lukija Aku Laitinen

Kuura Ice Cider

Omena 2017

Fiskars, Suomi 

29,69€/375ml (Alkosta heinäkuussa 2019)

Siperia (kirjoittanut Jussi Konttinen)

Jussi Konttinen on Helsingin Sanomien toimittaja, joka muutti vuodeksi perheineen Siperiaan, Jakutian lähelle Töhtyrin kylään. Siperia -kirjassaan hän kertoo havainnoistaan ja vuoden aikaisista sattumuksista. Konttinen on kiertänyt eri työryhmien kanssa myös laajalti muualla Siperiassa ja tehnyt mielenkiintoisia raportteja Helsingin Sanomiin. Hän oli myös puhumassa Helsingin Sanomien Musta laatikko -tapahtumassa (Kansallisteatteri), jota kautta itsekin sain kimmokkeen tämän kirjan lukemiseen.

Siperia - suomalaisen perheen ihmeellinen vuosi ikiroudan maassa, on todella hyvin ja mielenkiintoisesti kirjoitettu. Perhe on vuoden aikana kokenut paljon ja pyrkinyt parhaansa mukaan sopeutumaan paikalliseen elämänmenoon. Loppuen lopuksi he ovat kuitenkin todenneet, ettei vuosi ole riittänyt integroitumaan siperialaiseen yhteiskuntaan. Vuoden jälkeen perheen muut jäsenet, ilmeisesti kirjoittaja Jussia lukuun ottamatta, ovat kuitenkin todenneet parhaaksi palata Suomeen. Lukijana ymmärrän hyvin perheen päätöksen. Kuitenkin kertomuksista jää hyvä mieli siitä, että ihmiset pärjäävät lähes missä tahansa ja arki pyörii niin pakkupakkasten kuin paahtavan helteenkin keskellä. Koulussa, töissä, kaupassa ja harrastuksissa käydään lähes kuten meilläkin, vaikka ne suomalaisista vastaavista eroavatkin.

Mielestäni Konttisen teos on ensisijaisesti matkakertomus ja dokumentaatio erityisesti Jussi Konttisen, mutta myös hänen puolisonsa ja lastensa, vuodesta kaukaisessa ja eristäytyneessä Siperiassa. Kirjan loppu puolelta löytyy hieman kriittisempää mielipidettä maasta ja sen hallinnosta. Erityisesti kritiikki kohdistuu Venäjän ympäristönsuojeluun ja luonnonvarojen käyttöön. Paikallisten asumuksia, kyliä ja kaupunkeja on surutta hävitetty, käytännössä ilman korvauksia, kaivosten tieltä.

Kirjoitusnäkökulma on mukavan ymmärtäväinen ja kiihkoton. Asioita pyritään katsomaan useammasta kulmasta ottaen huomioon kaikkien osallisten puolen. Tämä on juuri seikka, josta pidän kovasti, kun luen suomalaisten journalistien ja kirjeenvaihtajien tekemiä teoksia asuinmaastaan. Suomalaisia pidetään kansakuntana useissa maissa kohtalaisen puolueettomina tai ainakin rauhallisina oman mielipiteensä esiintuomisen suhteen. Tämä varmasti osaltaan mahdollistaa heidän pääsynsä useisiin sellaisiin paikkoihin ja tilanteisiin, joihin monen muun maan kansalaisella ei olisi asiaa.  Venäjä on sekä pinta-alaltaan että väestöltään niin suuri, että mitään yhtä totuutta asioista ei varmasti ole olemassa. Ongelmat ja niiden vakavuudet vaihtelevat eri puolilla valtavaa maata. Länsimaisen median kautta saamamme kuva asioista edustaa varmasti vain yhtä totuutta. Konttisen kirja avaa helpossa muodossa myös muunlaisia totuuksia.


Kirjan kanssa maistoin saksalaista rieslingiä hanapaketista. Useimmiten viinejä tulee juotua pakkausten koon vuoksi perinteisistä pulloista, mutta kesäisen Färsaarille suuntautuneelle matkalle oli kätevämpää ottaa mukaan kompakti hanapakkaus. 50 Riesling kuuluu samaan perheeseen kuin aiemmin Salakahvilla Pohjois-Koreassa -kirjan kanssa maistamani rosee.

Saksalainen 50 Riesling on kuivaa ja hedelmäistä. Siinä maistuu sitruksisuus, kevään kasvun sato, kuten raparperi ja  tuore yrttisyys. Viini on vaalean oljenkellertävää ja helposti lähestyttävää. Siinä on hitunen rypäleelle tyypillistä öljymäistä paksuutta, mutta pitäisin sitä kuitenkin kokonaisuutena kohtalaisen kevyenä seurustelujuomana, joka maistuu myös vaikkapa salaatin tai rasvaisen lohen kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Kyseinen Riesling sopii hyvin lämpimään kesäpäivään, kun taas kirjan lukeminen hellepäivänä olisi ehkä sopinut paremmin hyytävään talvipäivään. Molemmat ovat helposti lähestyttäviä, informatiivisia ja selkeitä.

Osallistun kansikuvalla Kirjankansibingoon 2019: Matkalla

Helmet 2019 -lukuhaaste: 20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria

Siperia - suomalaisen perheen ihmeellinen vuosi ikiroudan maassa
kirjoittanut Jussi Konttinen
HS Kirjat 2019
310 sivua (luettu E-kirjana)

50 Riesling 2018
Rheingau, Saksa
27,99€/2L (Alkosta kesäkuussa 2019)