Näytetään tekstit, joissa on tunniste Thurén Julia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Thurén Julia. Näytä kaikki tekstit

lauantai 20. marraskuuta 2021

Kaikki kuluttamisesta (kirjoittanut Julia Thurén)


Julia Thurenin esikoisteos "Kaikki rahasta" kertoi nimensä mukaisesti kansantajuisesti perusasiat rahankäytöstä, sijoittamisesta ja velasta. Thurenin toinen teos, Tieto-Finlandia ehdokas vuonna 2021, on "Kaikki kuluttamisesta". Kirja on koottu erilaisten haastatteluiden, omien havaintojen ja mm. somessa käytävien keskustelujen pohjalta.

Aiheensa puolesta kirja ei tarjoa mitään uutta mullistavaa. Toisaalta tässä piilee myös teoksen hienous. Thurén on kirjassa kyseenalaistanut monia normaaleina pidettyjä kulutustottumuksianne. Yhtenä keskeisimmistä näkökulmista on ympäristö. Kirja pyrkii myös tarjoamaan vaihtoehtoja ainaiselle kuluttamiselle ja uuden hankinnalle, johon muuten sortuvat niin miehet kuin naisetkin. Kaikkea ei ensinnäkään kannata hankkia aivan heti, kun asia tulee mieleen. Yön tai kahden nukkumisen jälkeen mieli voi hankinnan kohdalla tuntua jo aivan muulta tai koko hankinta on ehkä unohtunut jo mielestä. Mikäli hankinta tuntuu vielä järkevältä, tuottaa se hieman odotettuna todennäköisesti myös merkittävästi enemmän iloa.

Olin kuuntelemassa Julia Thurénia myös Helsingin kirjamessuilla 2021 ja muutenkin hänen kolumnejaan ja haastatteluja on syksyn mittaan tullut selailtua. Hän on onnistunut sanoittamaan kuluttamisen perusteena olevan ajatuksen siitä, kuinka jotakin hankintaa tehdessään kannattaa miettiä, kuinka paljon ajallisesti sen hankkimiseksi on joutunut tekemään töitä. Olisiko tuon ajan voinut käyttää johonkin mielekkäämpäänkin tekemiseen kuin työhön, joka on mahdollistanut kyseisen hankinnan, joka vieläpä saattaa unohtua muutamassa päivässä hyllyn perälle?

Kirja herättää paljon ajatuksia myös omasta kuluttamisestani. Pääasiassa pidän itseäni järkevänä ja harkitsevana kuluttajana, mutta ajoittain tulee fiilis, että haluaisi hankkia jotakin uutta tms. Tuossa olotilassa tulee helposti tehtyä virheostoksia, jotka myöhemmin kaduttavat. Mielensä rauhoittaminen ja korttien pitäminen tiukasti lompakossa ovat usein avaintekijöitä itselleni, jotta nopeisiin houkutuksiin ei tulisi liian usein sorruttua. 

Kuluttaminen saattaa aiheena tuntua syyllistävältä ja ehkä tylsältä. Kirja on onnistunut nokkelien esimerkkien ja selkeän ulosantinsa avulla kuitenkin tuomaan esille aiheen kiinnostavasti. Säästämällä ja ajankäyttöään muuttamalla on todennäköisesti mahdollista hankkia elämäänsä paljon enemmän sisältöä kuin jatkuvalla uuden, tai käytetyn, tavaran hankinnalla. Ehkä aikaa jää täten myös enemmän oleelliseen, eli elämiseen ja läsnäoloon. 

Helmet-lukuhaaste 2021: 49. Kirja on julkaistu vuonna 2021.

Kaikki kuluttamisesta
kirjoittanut Julia Thurén
Gummerus 2021
177 sivua

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Kaikki rahasta (kirjoittanut Julia Thurén)

Toimittaja, bloggaaja, kirjailija Julia Thúrenin teos "Kaikki rahasta" on selkeää ja ymmärrettävää luettavaa. Kirjan keskiössä on raha. Miten rahan kanssa pärjää ja miten mahdollisuuksien mukaan sitä kannattaisi sijoittaa. Kirjan kohderyhmänä ovat mielestäni nuoret ja nuoret aikuiset, joilta ei kovin paljon tietoa ja taitoa rahan kanssa elämisestä vielä löydy. Kaikki rahasta on käytännönläheinen perusteos, nimensä mukaisesti rahasta.

Hyvin pienimuotoisesti osakkeisiin sijoittavalle ja omistusasunnossa asuvalle henkilölle, kirjassa ei mielestäni ollut mitään merkittävää uutta annettavaa. Oli kuitenkin mukava huomata, että pääasiat omassa talousajattelussa ovat kunnossa. Tai ainakin samansuuntaiset kuin kirjan kirjoittajalla. Raha on mielestäni lähtökohtaisesti hieman tylsä aihe, eikä sen liika pohtiminen ainakaan itseäni kiinnosta. Jonkin verran sitä toki on päivittäin mietittävä, jotta arki rullaa. Se myös mahdollistaa mukavammista asioista haaveilemisen ja pikku hiljaa näiden haaveiden toteuttamisen.

Kirjassa kritisoitiin nykyajan "mulle kaikki heti" - kulttuuria. Eli sitä, että vaikkapa uusi kallis takki, auto, sohva tai lomamatka on saatava heti, eikä niihin etukäteen rahan säästämiseksi olla valmiita näkemään vaivaa. Raha itsessään tuntuu olevan kulttuurissamme  jonkinlainen tabu, josta ei puhuta. Sen sijaan sen tuottamat asiat ovat jatkuvan julkisen tarkkailun ja arvostelun kohteena. Rahasta ja palkoista puhuminen pitäisi saada paljon arkipäiväisemmäksi kuin mitä se nykyisin on. En tarkoita, että rahasta pitäisi kerskailla tai sitä pitäisi nostaa jatkuvasti esille, mutta omista raha-asioista kertominen, vaikkapa palkan suuruus, tuntuu olevan hyvin vaikeaa ja jopa kiusallista. Haluan uskoa, että rahasta puhumisen arkipäiväistyminen lisäisi myös kaikenlaista tasa-arvoa yhteiskunnassamme.

Kirjassa on paljon havainnollistavia esimerkkejä ja sen teoria aiheesta on mielestäni oikeaa ja selkeää sekä maalaisjärjen mukaista. Kirjassa ei syytetä ketään ja useassa kohdassa toistetaan, että rahavaikeuksista on mahdollista päästä eroon. Vaikeuksien selvittämiseen tarvitaan muiden apua ja tukea ja siksi ongelmista on puhuttava avoimesti.

Kirjaa lukiessa olin reissussa Ranskassa, Saksan rajan läheisyydessä  Alsacessa. Siellä tuli luonnollisesti maisteltua alueen viinejä. Cave de Turckheim -viinitila sijaitsee aivan alueen ytimessä, Colmarin kaupungin länsipuolella. Riesling on yksi alueen tärkeimmistä rypäleistä. Tämä viini on väriltään oljenkellertävää. Tuoksussa on voimaisuutta, omenan hapokkuutta, hieman petroolia ja vielä aavistus hunajaista makeutta. Maussa rypäleelle tuttu makeus nousee esille. Makeutta tasapainottaa omenan hapokkuus. Suutuntumassa on paksuhkoa öljymäisyyttä. Kirjan lisäksi viini maistui Alsaceelle tyypillisen kanaa Rieslingissä -padan ja saksalaisten spätzeleiden kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme pistettä. Viinissä on enemmän tasoja ja monivivahteisuutta kuin kirjassa ja se vaatii avautuakseen hieman aikaa. Kirja sen sijaan on selkeä ja helposti nautittava.

Kaikki rahasta
kirjoittanut Julia Thurén
Gummerus Kustannus 2018
189 sivua (luettu E-kirjana)

Cave de Turckheim
Riesling 2016
Alsace, Ranska
n. 8€ (ostettu paikallisesta supermarketista)