maanantai 29. toukokuuta 2017

Islantilainen voittaa aina (kirjoittanut Satu Rämö)

Pieni, kaukana pohjoisella Atlantilla sijaitseva saarivaltio Islanti on eristyneisyytensä ja ainutlaatuisen luontonsa vuoksi kiinnostava tutusmiskohde. Useiden sattumusten kautta kirjan kirjoittaja Satu Rämö päätyi ensin opiskelemaan ja tämän jälkeen usean vierailun jälkeen asumaan ja elämään Islannissa. Kirjassa hän valottaa mielenkiintoisella ja kepeällä tyylillä sekä arkielämän oivalluksiaan että laajemmalla perspektiivillä kokemuksiaan maassa asuvana suomalaisena.

Kirjan kautta välittyy mielestäni hyvin Islannissa Rämön mielestä vallitse tunnelma. Huikean luonnon keskellä elää positiivisesti elämään suhtautuva kansakunta, joka ei oikeastaan minkään anna lannistaa itseään - ei talouslaman tai purkautuvan tulivuoren. Voisikohan tämä optimismi jotenkin kummuta läntisellä puolella olevalta naapurilta eli Yhdysvalloilta? Kirjassa on paljon kuvia ja teksti on helposti eteenpäin soljuvaa. Tämä kuvastaa ainakin kirjan perusteella myös islantilaisia.

Lähden loppukesästä ottamaan tästä selvää, kun tie vie kohti Islannin Reykjavikiä muutamaksi päiväksi. Kirjan huomioden perusteella tulee varmaankin kiinnitettyä huomiota asioihin, joita välttämättä ilman tätä kirjan lukemista ei olisi tullut havainnoitua. Esimerkiksi Rämön mukaan turistin tunnistaa siitä, että hän käyttää säähän soveltuvia vaatteita, kuten Gore-tex takkia ja kenkiä. Paikalliset sen sijaan pukeutuvat kesävaatteisiin kesällä vaikka mittari ja tuuliolosuhteet ehkä suosisivat toisenlaista pukeutumista.

Kirjan pariksi valikoitui, taas tämän blogin normaalista poiketen olut. Perusteluina valintaani oli, että mielelläni maistan eri maista tulevia juomia, eikä Islannissa viljellä myyntimarkkinoille viiniä. Islantilaista olutta sen sijaan löytyy Alkon valikoimista, joten pitihän pullo Einstök White Ale -olutta hankkia maistettavaksi.


Olut oli vaalean vehnän väristä ja sameaa. Sen kuohussa oli pienikuplaista kuohua. Olut oli maultaan raikasta ja jopa hieman sitruksista. Humalaa oli vain vähän ja oluen väri ja sameus sopivat hyvin yhteen myös maun kanssa. Olut maistui hyvin ranskalaisen siemenleivän ja herkullisen juuston parina.

Kirja ja White Ale sopivat yhteen mielestäni neljän pisteen arvoisesti. Molemmissa oli luonnetta ja karuutta, jota voin kuitenlla myös islannista löytyvät. Toisaalta molemmat menevät kyllä varmasti myös erikseen, eivätkä välttämättä vaadi kaveriksi ketään.

Islantilainen voittaa aina
- Elämää hurmaavien harhojen maassa
kirjoittanut Satu Rämö
Werner Söderström osakeyhtiö
Helsinki 2015
279 sivua

Einstök
Icelandic White Ale
5,2% alkoholia
3,69€/0,33l (Alkosta toukokuu 2017)

perjantai 26. toukokuuta 2017

JVG Etenee (kirjoittanut Laura Friman)

Alkuvuodesta luin Mikko Aaltosen kirjan Cheekistä. Sen innoittamana tulin varanneeksi kirjastosta myös JVG:stä ilmestyneen kirjan. Muutaman kuukauden odottelun jälkeen sain sen vihdoin luettavakseni. Kyseessä hyvä fanikirja yhtyeestä, joka parina viime vuonna ollut lehdissä esillä, mutta josta muuten tietämätön lukija pääsee hieman selville yhtyeen aikaisemmista vaiheista.

Jare Brandin ja Ville Gallen tie yhdeksi tämän hetken suosituimmista suomlaisista bändeistä on kirjan antaman kuvan perusteella ollut monen sattuman summa. Keskeistä on hyvän tuurin lisäksi ollut heidän tinkimätön halunsa tehdä bändistä tinkimättömästi omannäköinen. Heidän julkisuuskuvan mukaan olen pitänyt heidän hieman ylivilkkaina tapauksina, jotka pohjimmiltaan kyllä ehdottomasti ovat hyviä tyyppejä. Kirjan mukaan kaverukset ovat kuitenkin jo lapsuudestaan saakka olleet varsin kunnollisia ja hoitaneet asiansa, kuten normaalistikin nuoret miehet yleensä hoitavat.

Olen pari kertaa ollut JVG:tä kuuntelemassa. Ehdottomasti upein heidän keikoistaan oli vuoden 2016 keikka Ruisrockissa. Energia ja fiilis Niittykentällä oli lähes ennenkokematonta. Erityistä siitä teki se, ettei räppi varsinaisesti kuulu musiikkilajeihin, joita normaalisti kuuntelen.

Luin kirjan yhden päivän aikana - toki siinä on paljon kuvia, mutta sivuja kuitenkin lähes 200. Poikkeuksena normaaleihin kirja ja viini yhdistelmiin, tällä kertaa kirjan pariksi valikoitui viinin sijasta olut. Moni viinikin olisi varmasti sopinut, mutta koska luin kirjan yhtenä vuoden ensimmäisistä kesäisistä päivistä ja koska lukemisen loppupuolella alkoi jääkiekon Ruotsi-Suomi -maaottelu, sopi tunnelmaan täydellisesti vehnäolut. Juon oluita silloin tällöin, mutta en niihin ole oikeastaan yhtään perehtynyt, joten tässä samanlaisia kohtia oluesta, joihin yleensä viiniä juodessa kiinnitän huomiota.

Kyseiseksi olueksi valikoitui Saimaan Juomatehtaan Marsalkka suodattamaton luomuvehnä. Parilla viime viikkoisella Saksan matkalla olin maistanut muutamia paikallisia vehnäoluita ja pidin kovasti niiden raikkaudesta ja hedelmäisyydestä. Tämäkin olut mainostaa sellaista olevansa, mutta mielestäni tässä se ei kuitenkaan tullut samaan tapaan esille. Raikkautta ja hienoista sitruksisuutta olisi saanut makuuni olla enemmän. Suodattamattomuudesta ja maun runsaudesta sen sijaan kuitenkin pidin.

Kirjan ja Marsalkan yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Pääpiirteittäin ne käyvät yhteen. Molemmat ovat hyvin suomalaisia ja helposti lähestyttäviä tapauksia. Kyseinen olut kuitenkin ehkä erityisesti jälkimaultaan hieman haastava ja sen nauttiminen osittain janojuomana kirjan ja matsin yhteydessä ei niin kevyttä ja antoisaa kuin olisin toivonut.

JVG Etenee
kirjoittanut Laura Friman
Kustannusosakeyhtiö Siltala
Helsinki 2016
Painettu Latviassa
191 sivua

Marsalkka suodattamaton Luomuvehnä
Saimaan Juomatehdas
4,6% (0,5L)

tiistai 23. toukokuuta 2017

Neljän polven puu (kirjoittanut Juha Vakkuri)

Juha Vakkurin vuonna 1980 painettu teos Neljän polven puu on mielenkiintoinen tyylisekoitus hänen uudemmasta kirjallisuudestaan sekä hänen ensimmäisenä kirjoittamastaan Veljet keskenään teoksesta. Tässä kirjassa kertojana oleva minä muistuttaa mielestäni todella paljon Vakkuria itseään hänen uudemmissa Afrikkaa käsittelevissä matkakertomuksissaan. Alussa jopa luulin, että kyseessä on omaelämänkertaa, mutta jossain vaiheessa juonta selvisi, että päähenkilön tapahtuvat sijoittuvat vähintään parikymmentä vuotta aikaisempaan aikaan, jolloin Vakkuri on itse elänyt.

Tarinan kertojana on neljän sukupolven ketjussa toiseksi nuorin Yrjö Roivander. Kirja alkaa hänen kertomuksellaan isästään ja tämän viimeisistä vaiheista ja päättyy oman tyttären viimeisin vaiheisiin. Taustalla kaikkien kolmen nuoremman sukupolven vaiheisiin vaikuttaa kertojan isoisä ja hänen vaiheensa eteläisessä Afrikassa. Paikoittain kirjan aiheet ja vaiheet ovat synkkiä, mutta Vakkurin tyyli kirjoittaa nostaa lukijan kuitenkin uuden luvun alussa nopeasti pois synkkyydestä. Erilaiset, välillä ikävätkin kohdat, kun vain kuuluvat elämään ja maailma jatkaa normaalia kulkuaan myös niiden jälkeen.

Kuten jo muutaman aikaisemman Juha Vakkurin kirjan kohdalla olen todennut, pidän hänen kirjoitustaidostaan, jossa hienosti faktat (erityisesti Afrikkaa koskevat) yhtyvät selkeään ja aavistuksen humoristiseenkin kerrontaan. Vaikka tämä kirja on ilmeisesti pääasiassa fiktiota, niin faktatietoa on onnistuttu lisäämään ajatuksella tarinan joukkoon. Kirjoja on mukavan keveä lukea, mutta niistä löytyy sanomaa ja asiaa, joka jää mieleen ja useita kohtia, joista haluaa lukea lisää. Mielenkiinnolla odotan, että pääsen taas hänen seuraavaan teokseensa tutustumaan.

Kirjan pariksi valikoitui saksalainen punaviini Hensel und Gretel. Viini on vuodelta 2015. Viini on väriltään hieman purppuraan vivahtavaa ja aavistuksen läpikuultavaa. Tuoksussa on marjaisuutta ja aavistus tammea. Maussa ensimmäisenä vastaan nousee marjaisuus. Marjoista ehkäpä karhunvatukka ja hento puolukkaisuus sekä mustikkaisuus nousevat esille. Viinissä on jonkin verran hapokkuutta, mutta vain hyvin vähän pehmeää tanniinisuutta. Lisäksi voi havaita hieman tammisuutta. Viini on pehmeää ja mukavaa juotavaa sellaisenaankin hyvän kirjan parissa. Itse maistoin viiniä lisäksi yrttimarinoidun broilerin sekä uusien ruotsalaisten perunoiden ja porkkanoiden kanssa.

Kirja ja viini sopivat yhteen neljän ja puolen pisteen arvoisesti. Molemmat ovat mukavan helppoja, mutta särmääkin löytyy. Molempien aloittaminen käy vaivatta, mutta mieleen nousee myös mietteitä mausta ja molempien jälkifiilis on hyvä. Puoli pistettä jää uupumaan oikeastaan vain siitä, ettei maun perusteella kirjalla ja viinillä ole muuta yhteyttä. Paitsi ehkä oikein korkealentoisesti voisi ajatella, että Saksan rooli Afrikan eteläisessä nykyhistoriassa ollut ainakin Namibian osalta jossakin määrin merkittävä - ja sitähän myös kirjassa hieman sivuutetaan.

Neljän polven puu
kirjoittanut Juha Vakkuri
Amer Yhtymä Oy
Weilin+Göösin kirjapaino
Espoo 1980
326 sivua

Hensel Und Gretel, 2015
Markus Schneider ja Thomas Hensel
Pfalzin alue länsi-Saksassa
Merlot, Blaufränkisch, St. Laurent ja Cabernet Sauvignon
12,90€ (toukokuu 2017 Frankfurtin lentokenttä)

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Demokratian itsepuolustus (kirjoittanut Urho Kekkonen)

"Parhainkin järjestelmä kompastuu täydellisyyteen pyrkiessään ihmiseen. Tämä tietoisuus velvoittaa demokratian kiinnittämään vakavaa huomiota kansalaisten valtiolliseen kasvattamiseen". Tähän toteamukseen päättyy Urho Kekkosen ensimmäinen teos Demokratian itsepuolustus. Luettavakseni sattui Helsingin kaupungin kirjaston varastosta löytynyt vuodelta 1934 oleva kappale. Kirjasesta löytyy kärkästä sanomaa nuoren valtion nuorelta kansalaiselta. Saattaa olla, että myöhempinä presidenttivuosinaan Kekkosen suhtautuminen esimerkiksi suomenruotsalaisiin tai sosiaalidemokraatteihin on hieman pehmentynyt 1930-luvun alkuvuosilta.

Kirjasesta löytyy pari kohtaa, joiden sanoman oikeellisuuden ja merkityksen myöhempi historia on todistanut oikeaksi. Aivan kirjan alussa Kekkonen toteaa, että jossakin määrin historia kertaantuu noin joka kolmaskymmenes vuosi. Jonkinlaisella noin arviolla tämä pitänee talouden kohdalla paikkansa ja tätä kautta kertausvaikutuksena myös esimerkiksi politiikassa. Onneksi useissa asioissa on kuitenkin menty eteenpäin eikä joka kolmaskymmenes vuosi sentään palata aivan takaisin lähtöpisteeseen. Vaikka Suomen tilanne on varmasti itsenäisyyden toisena vuosikymmenenä ollut vielä heikko ja mm. ensimmäinen maailmansota jättänyt jälkensä maailmaan ja tämän lisäksi vielä kansalaissota erityisesti Suomeen, niin kirjassa annetaan mielestäni yllättävän ja ilahduttavan vakaa kuva nuoresta valtiosta. Näin hyvin suunnitellulle ja toteututellulle pohjalle on ollut hyvä ja turvallista rakentaa jo 100-vuotta jatkunutta itsenäisyyttämme.

Tarkoituksenani oli alun perin valita tämän kirjan seuraksi Suomi 100 -sarjaan kuuluva valkoviini, mutta valitettavasti vielä en ole sitä ehtinyt Alkosta hankkimaan. Se jääköön jonkin toisen isänmaallisen kirjan seuraan. Sen sijaan valikoitui toinen ranskalainen Alsace-alueelta tuleva valkoviini.

Jean-Baptiste Adamin vuodelta 2016 oleva Reserve Pinot Gris ei lukeutunut suosikkeihini. Viinin tuoksu on kohtalaisen lupaava - siitä löytyy hieman eksoottista hedelmää ja sitruksisuutta. Maussa sen sijaan vastaan iskee kuivuus, hapokkuus ja aavistuksen tammisuus. Hedelmäisyyttä mausta löytyy lopulta vain vähän, hieman kiripeää persikkaa, päärynää sekä sitruksisuutta. Koostumukseltaan viini on öljymäisen raskas. Jälkimaussa hieman yrttistä katkeruutta, joka ei ole oikein mieleeni. Voi olla, että muutaman vuoden päästä maku olisi tasapainottunut tai sitten se olisi vaatinut kaverikseen jotakin rasvaista kalaa tms. Tällä kertaa viinin kanssa maistui broileri-juustosalaatti.

Sekä kirjassa että viinissä on terävää nuorekkuutta, joka ehdottomasti on näitä yhdistävä tekijä. Muulla tavoin näille on haasteellista löytää samankaltaisuutta tai toisaalta sopivasti keskinäistä vastakkaisuutta ja särmää, jotta niiden voisi sanoa sopivan keskenään. Pisteet jäävät siis vain kahteen - kannattaa lukea kirja ja viiniä maistaa vain harkiten sille sopivan ruoan kanssa.

Demokratian itsepuolustus
kirjoittanut Urho Kekkonen
Werner Söderström Osakeyhtiö
Porvoo - Helsinki 1934
103 sivua

Jean-Baptiste Adam
Pinot Gris Reserve 2016
13,90€ (Alko toukokuu 2017)

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Kuningatar (kirjoittanut Sanna Tahvanainen)

Kuningatar -kirja kertoo fiktiivisesti Iso-Britannian kuningatar Viktoriasta, joka hallitsi maataan 1800-luvun puolivälin paikkeilta 1900-luvun puolelle asti. Pienestä lähtien olen seurannut lähinnä Ruotsin ja Iso-Britannian nykykuninkaallisten edesottamuksia, mutta heidän edeltäjänsä ovat jääneet hieman paitsioon. Tilanne muuttui kuitenkin ITV:n tekemän Viktoria-sarjan (Suomessa esittää Yle) myötä, jolloin oli pakko todeta, että aika tutustua myös hieman aiemman polven kuninkaallisiin.

Sanna Tahvanaisen Kuningatar-kirjasta tulee useissa kohdissa mieleeni viime vuonna Finlandia-palkinnon voittanut Jukka Viikilän teos Akvarelleja Engelin kaupungista. Kehyksiltään kirjan tapahtumat perustuvat ymmärtääkseni tositapahtumiin, mutta kirjan kertoja toimii itse Viktoria ja tyylissä on samaa samalla humoristista mutta toisaalta myös vakavaa toteamusta. Kuningatar käy läpi lähes koko Viktorian elinkaaren ja hänen lapsiaan lukuun ottamatta se avaa hieman tietoa hänen lähipiiristään. Kuningatar on nopeasti luettu ja sulateltu kirja - samaa ajattelin myös Viikilän Finlandia voittajasta. Omasta mielestäni keveitä kirjoja on toki usein mukava lukea, mutta ehkä olen sen verran vanhanaikainen, että ns. huippulaadukkaan kirjallisuuden pitäsi olla sellaista, että siinä olevat asiat jäisivät mieleen vielä ainakin muutamaksi päiväksi kirjan lukemisen jälkeen hieman herättelemään ajatuksia. Tämä kirja sitä ei tee. Kirja on kuitenkin mieleeni ja pidän kirjoittajan kirjoitustyylistä ja nokkeluudesta. Mikään vakavasti otettava henkilökuva kirja ei Viktoriasta ole, mutta ei sen toki sellainen tarvitsekaan olla.

Mikä sopisi paremmin kuninkaallisten kanssa kuin kuohuviini! Kirjan pariksi vapun tieoilla valikoitui liettualainen Inspirite Brut. Kyseinen kuohuviini on mielestäni hinta-laatusuhteeltaan varsin kelpo. Sen maussa oli parfyymista kukkaisuutta ja sitruksisuutta. Vaikka kuohuviini on erittäin kuiva pehmentää kukkaisuus kuitenkin mukavasti sen piirteitä. Sopii hyvin maljannostatukseen tai hetkeen, kun tekee mieli helppoa kuplivaa.

Kirjassa samoja piirteitä helppoutensa näkökulmasta. Kirjassa myös samantapaista kuivaa kukkaisuutta, jota kuvailin kuohuviinissä olevan. Näillä perusteilla annan siis yhteispisteiksi näiden yhteensopivuudelle neljä. Yksistään eivät mitään keskiverrosta poikkeavaa ole, mutta yhdessä ehdottomasti täydenvät toisiaan.


Kuningatar
kirjoittanut Sanna Tahvanainen
Schildts & Söderströms
alkuperäinen nimi; Bär den som en krona
InPrint Latvia 2013
316 sivua

Inspirité Brut
Liettua
6,98€ (hinta Alkossa toukokuu 2017)



maanantai 8. toukokuuta 2017

Tamminiemen pesänjakajat (toimittanut Lauantaiseura)

Aluksi hieman taustaa, minkä vuoksi alunperin lähemmäs 40-vuotta sitten ilmestynyt Tamminiemen pesänjakajat valikoitui lukulistalleni. Erilaisia kirjoja lukulistalleni (tai Helmetin varauslistalle oikeammin) valitessani pääsen toteuttamaan lähes ainoaa luovuuden piirrettäni eli erilaisten reissujen tai tapahtumien suunnittelua ja niihin liittyvien taustojen selvittelyä. Viime vuonna parin sattumuksen saattelemana pyrin saamaan jonkinlaista yleiskuvaa mm. Suomen presidenttinä toimineesta Mannerheimista. Hänen synnyinkartanossaan Louhisaaressa, kuolinalueellaan Sveitsin Montreux'ssa, hautapaikallaan Helsingin Hietalahdessa ja Kaivopuiston kodissa vierailujen lisäksi luin pari hänestä kirjoitettua kirjaa. Mielestäni yleissivistystä ei voi koskaan olla lähellekään tarpeeksi ja aina on aihealueita, joihin kannattaa perehtyä entisestään. Haluan, ehkä hieman naivisti, uskoa että historiaa ymmärtämällä voidaan nopeatempoisesti etenevässä nyky-maailmassa onnistua välttämään kaikkein suurimmat jo historian aikana tehdyt erehdykset.

Urho Kekkonen on ollut, ainakin presidenttiydensä pituuden perusteella, yksi tärkeimmistä presidenteistämme. Olen syntynyt vasta hänen kuolemansa jälkeen, mutta tietoni hänestä ja hänen aikakaudestaan ovat varsin vaatimattomat. Niinpä päätin, että vuonna 2017 pyrin tutustumaan ainakin muutamaan hänestä kertovaan kirjaan ja käymään mm. Tamminiemessä, hänen synnyinseuduillaan Pielavedellä ja hautapaikallaan Hietaniemessä. Osan näistä vierailuista olen jo tehnyt. Vuoden vaihteen tienoilla luin pari yleisteosta hänestä ja nyt muutaman kuukauden tauon jälkeen oli jälleen aika tarttua Kekkoseen liittyvään teokseen.

Lauantaiseura (sisältää seitsemän kirjoittajaa) on Tamminiemen pesänjakajissa valottanut tuona aikana piilossa pidettyä tietoa mm. Kekkosen viimeisistä vuosista, jolloin hän ei yleisistä kuvitelmista huolimatta, ollut enää täydessä sielun ja ruumiin voimissa. Kirjassa on myös käyty läpi mahdollisia hänen jatkajiaan ja heidän heikkouksiaan ja vahvuuksiaan. Kirja on ensimmäisen kerran ilmestynyt vuonna 1981. Ymmärtääkseni se on tuolloin aiheuttanut suurta kohua paljastuksillaan ja sensaatiohakuisuudellaan. Siinä on kirjoitettu asioita, joita ainakaan tuohon aikaan ei olisi saanut sanoa tai kirjoittaa. Lukemani kappale on julkaistu vuonna 1989 ja se on teoksen viimeisestä painoksesta. Vuonna 2017 luettaessa ja ison osan teoksessa "paljastetuista" asioista ollessa jo yleisessä tiedossa sekä muutaman seuraavan presidentinkin jo eläköidyttyä viroistaan, on kirja varsin kesy. Se antaa kuitenkin hyvää ajankuvaa ja toteaa, nyt jo useista entisistä politiikoista, asioita, jotka edelleen vallitsevan käsityksen mukaan pitävät paikkansa. Ruusuista kuvaa Kekkosen hallitsemiskyvyistä valtakautensa viimeisinä vuosina se ei kuitenkaan anna. Täytyy lukea joltakin toiselta kantilta kirjoitettu teos ennen kuin aivan kaikkiin kirjan väittämiin kannattaa uskoa.

Kirjan pariksi valikoitui  oikein hyvä perusitalialinen Chianti, joka on lähtöisin nimensä mukaisesti Chiantin seudulta Toscanasta. Rypälesekoituksessa on usein jotakin hieman samaa kuin Pinot Noir rypäleen viineissä. Toki Chiantit ovat tuhdempia ja vahvempia, mutta samaa marjaisuutta ja mineraalista keveyttä niistä kuitenkin omaan makuuni löytyy.

Maistelemani viini on lähes läpinäkymätöntä, mutta silti väriltään vaaleahkon (reunat) tummanpunaista. Tuoksussa on pehmeää marjaisuutta ja yrttisyyttä. Hieman tanniineja ja hapokuutta - maussa yrttisyys tulee entisestään enemmän lisää. Marjoista havaittavissa mielestäni puolukkaa ja karhunvatukkaa. Helppoa juotavaa, kuten chiantit usein ovat. Maistui kirjan lisäksi myös parmankinkku pitsan ja tomaattisen jauhelihapastakastikkeen kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuus saa arvosanakseen nelosen, eli täydentävät toisiaan. Hyviä erikseen mutta hieman parempia yhdessä.

Tamminiemen pesänjakajat
toimittanut Lauantaiseura (Aarno Laitinen, Arto Astikainen, Kalle Heiskanen, Ritva Remes, Hannu Savola, Anneli Sundberg, Janne Virkkunen)
Gummerus Kirjanpaino Oy
Jyväskylä 1989
207 sivua

Castiglioni Chianti 2015
Sangiovese, Merlot
Toscana, Italia
12,49€ (Alkosta huhtikuu 2017)

maanantai 1. toukokuuta 2017

Jääprinsessa (kirjoittanut Camilla Läckberg)

Jääprinsessa on Läckbergin Fjällbacka-sarjan ensimmäinen teos. Se on hyvin samankaltainen kuin aiemmin samalta kirjailijalta lukemani Leijonankesyttäjä, Kivenhakkaaja ja Majakanvartija. Ehkä tässä kirjassa naiviutta on hieman vähemmän kuin noissa kirjoissa. Muuten kirjan tyyli ja kerronta noudattaa hyvin tarkasti seuraajiansa. Fjällbacka-sarjaan kuuluvia kirjoja on tähän mennessä ilmestynyt suomeksi 10 kappaletta.

Kirjasarjan päähenkilö Erica Falck on palannut kotiseudulleen Fjällbackaniin selvittämään vanhempiensa kuoleman johdosta syntyneitä käytännön asioita. Kirjan aikana hän rakastuu ja ehtii olla merkittävässä roolissa myös yhden murhan selvittämisessä. Kirja taustoittaa myös Erican siskon Annan perhetragediaa, jonka seurauksia myöhemmissä kirjoissa käsitellään tarkemmin. Kirja on hyvin helppolukuista ja hieman koukuttavaa. Varmaan täytyy viidenteenkin sarjan kirjaan jossain vaiheessa tarttua.

Kirjan kanssa maistui chileläinen valkoviiini. Kuten aiempien Läckbergin kirjojen kanssa todettua, niin ruotsalaisten merenrantaan sijoittuvien dekkareiden kanssa sopii mielestäni erityisen hyvin yhteen valkoviini. Jokin punaviinikin saattaisi sopia, mutta se ehkä vaatisi, että lukiessa sään pitäisi olla talvinen. Monimutkaista ja monisäikeistä selittelyä...

Kyseinen viini on väriltään hennon kellertävää. Tuoksussa on greippiä ja aavistus yrttisyyttä. Maussa voimaisuutta ja greippiä sekä aavistus tammea. Viini on keskihapokas ja kuiva. Kirjan lukemisen lisäksi se maistui pestomarinoidun kanan ja rucolaparmesaanirisoton kanssa.

Viinin ja kirjan yhteensopivuus saavat arvosanaksi kolme plussan. Ihan ok:t yhdessä, mutta käyvät hyvin myös erikseen. Viini ehkä hieman turhan täyteläinen kevyen kirjan pariksi.

Jääprinsessa
kirjoittanut Camilla Läckberg
Schildts kustannus Oy
Porvoo 2011
357 sivua

Cono Sur single vineyard 23
Rulos del Alto Tiesin 2016
Valle del bio bio, Chile
12,99€ (Alkosta huhtikuu 2017)