Rakkaudesta aseisiin (kirjoittanut Jennifer Clement)

Yhdysvalloissa syntynyt kirjailija, toimittaja, runoilija ja kansainvälisen sananvapausjärjestö PEN:in puheenjohtaja Jennifer Clement saapuu Helsingin Kirjamessuille kertomaan uudesta kirjastaan Rakkaudesta aseisiin. Kirjailija asuu nykyisin Meksikossa, maan pääkaupungissa Mexico Cityssä ja kirjassa onkin paljon etelävaltioille tyypillisiä espanjalaisvivahteita. Teos on vaikuttava, koskettava ja yhteiskunnallinen.

Se kertoo nuoren Pearlin elämästä, joka on vauvasta saakka asunut äitinsä Margotin kanssa Floridassa talovaunualueella Mercury Topaz -autossa. Pearlin äiti on kotoisin varakkaasta perheestä, jossa perheenjäsenistä ei kuitenkaan välitetty. Synnytettyään salaa Pearlin, Margot pakenee vauvansa, muutamien tavaroiden ja lahjaksi saamansa auton kanssa. Kuukaudet muuttuvat vuosiksi, kun äiti ja tytär asuvat alligaattorien asuttaman joen varrella. Heidän elämänsä tuntuvat valuvan eteenpäin ilman surempia suunnitelmia tai huolia huomisesta. Äidin jouduttua ampumavälikohtauksen uhriksi, Pearlin elämä muuttuu.

Kirjassa käytetään, piilotellaan, esitellään ja salakuljetetaan aseita. Tarinassa aseet eivät sinänsä ole kummallinen asia, vaan arkipäiväinen esine, johon jokaisella on oikeus. Tämä vaikuttaa hyvin totuudenmukaiselta kuvaukselta yhdysvaltalaisesta elämänmenosta. Kirjan tapahtumat ovat rankkoja, mutta ne on kuvailtu toteavasti ja kirjan kohdat ovat mielestäni hyvin totuudenmukaista. Kirja etenee sukkelasti eteenpäin ja sen lukee parissa päivässä. Päähenkilö Pearlin elämä ei ole helppoa, mutta hän ei tunnu turhaan kavahtavan asioita, vaan ottaa ne sellaisina kuin eteen tulevat. Me länsimaalaisen hyvinvoinnin ja yltäkylläisyyden keskellä elävät, välillä tuon unohdamme, ja hermostumme aivan turhista ja mitättömistä asioista. Mielenkiintoista päästä kuulemaan Jennifer Clementin haastattelua Messukeskukseen.

Kirjan kanssa pariksi valikoitui portugalilainen marjaisen pehmeä punaviini What Else. Yhtenä syynä valintaan oli sen nimi, joka tuntui iskevän hyvin yhteen kirjan tarinan kanssa. Viinin värissä on purppuraan viittaavaa punaisuutta. Tuoksussa on luumua, kirsikkaa ja muita makeahkoja marjoja. Maussa on hapokkuutta, joka tasapainottaa marjaista pehmeyttä. Viinissä on tanniinia, mutta se ei vaadi parikseen pihviä tai muuta vahvaa ruokaa. Itse maistoin sitä perinteisen perjantaipizzan kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme pistettä. Molemmat ovat omalla tavallaan hyviä, mutta kirjassa on huomattavasti enemmän asiaa ja sisältöä. Sen tarina jaksaa varmasti kantaa paljon kauemmin kuin viinin maku muistoissa.

Jennifer Clement esiintyy kolmessa eri tapahtumassa Helsingin Kirjamessuilla 25.-28.10.2018
- perjantaina 26.10 15-15.30 Senaatintori: HS Tähtihetki: Jennifer Clement Rakkaudesta aseisiin
- perjantaina 26.10 18.30-19.30  Senaatintori: Vaikene tai lätty lätisee
- sunnuntaina 28.10 11.00-11.30 Senaatintori: Rakkaudesta aseisiin

 Helmet-lukuhaaste 2018: 47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta

Rakkaudesta aseisiin
kirjoittanut Jennifer Clement
suomentanut Terhi Kuusisto
alkuperäinen nimi Gun Love
Like 2018
126 sivua (luettu E-kirjana)

What Else 2014
Touriga Nacional, Castelão, Syrah, Cabernet Sauvignon
Vinho Regional Lisboa, Portugali
9,98€ (Alkosta syyskuussa 2018)

Kadotus (kirjoittanut Leena Krohn)

Leena Krohnin tuotanto on laaja ja vuodesta 1970 lähtien hän on julkaissut yhteensä 34 teosta. Hänet on palkittu mm. Finlandia-palkinnolla, kirjoja on laajalti kehuttu yhteiskunnallisiksi ja monipuolisiksiksi, ja onpa hänen Pelikaanimies-kirjansa pohjalta tehty elokuvakin. Siksi onkin hieman erikoista, etten ole aiemmin hänen teoksiinsa tarttunut. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan. Tänä vuonna (2018) ilmestynyttä Kadotusta voisin kuvailla karnevaali-teokseksi.

Se kertoo löytötavaratoimistossa työskentelevästä henkilöstä, joka vastaanottaa, luovuttaa ja arkistoi sinne tuotavia tavaroita. Itse hän kutsuu työpaikkaansa Kadotukseksi. Kaikilla löytötavaratoimistoon tuotavilla tavaroilla on oma tarinansa. Suurin osa kirjassa Kadotukseen tuotavista tavaroista on hävinnyt taiteidenyötä muistuttavassa tapahtumassa.

Kirjan luvut on jaoteltu siten, että ne yksistään muodostavat pieniä kokonaisuuksia ja kirjaa voi mielestäni lukea kuin novelliteosta. Loppuun jäin kaipaamaan hieman jonkilaista kokoavaa lukua. Vaikka kirjassa on vakavuutta, karnevaalimainen tapahtuma tuo siihen riemua. Tämä johtuu varmasti osin myös tarinassa kuvailluista, osin varsin erikoisistakin kadotetuista tavaroista.

Teksti on kaunista ja kuvailevaa. Tarinat ovat tasapainoisia ja niissä käytetty kieli tuntuu tarkkaan mietityltä. Tarinat ovat täyteläisiä, mutta turhaa selittämistä niistä ei missään nimessä löydä. Tarinoissa on sanomaa, mutta ne eivät ole liian raskaita. Hieman kuin lukisi nautiskellen ihanaa viiniä!

Kirjan kaveriksi valitisin Wolfbergerin valkoviinin. Wolfbergerin viinejä olen jo parin kirjan kanssa maistellut ja lisää maistiaisia on tulossa tulevissa arvioissa. Kävinhän loppukesästä vierailemassa heidän tilallaan Alsacessa. Wolfbergerin viinit ovat kokemukseni mukaan aina tasalaatuisia. Suuria huippuja en ole heiltä ainakaan vielä maistanut, mutta toisaalta pohjanoteerauksetkin puuttuvat. Alsaceen keskeisimpien rypäleiden, Rieslingin ja Pinot Grisin, sekoite on tasapainoisen hapokasta ja sitruksisuuuden ja omenan sekoite muodostaa tyylikkään kokonaisuuden. Viini on hieman voimaista ja toisaalta siitä löytyy Pinot Grisille tyypillistä terävyyttä. Viinin tuoksussa on runsaasti hedelmäisyyttä. Viini on mukavan kevyttä juotavaksi joko sellaisenaan tai vaikkapa ruokaisan salaatin kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä ja puoli pistettä. Molemmissa on nuorekkuutta, mutta toisaalta niistä havaitsee, että tekijät osaavat asiansa. Lukijan ja maistelijan ei tarvitse kuin nauttia.

Helmet-lukuhaaste 2018: 13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa

Kadotus
kirjoittanut Leena Krohn
Teos Kustannus 2018
86 sivua (luettu E-kirjana)

Wolfberger
W2 2016
Riesling, Pinot Gris
Alsace, Ranska
7,98€ /0,375l (Alkosta kesäkuussa 2018)

Antti Tapani (useita kirjailijoita)

Suomalainen popidoli, täysillä ja sen ylikin töitä tekevä, sekä syvällinen ja herkkä. Ainakin näitä kaikkia on Antti Tuisku hänestä kertovan teoksen "Antti Tapani" perusteella. Parina viime vuonna olen lukenut yllättävänkin monta muusikosta kertovaa, jonkin sortin fanikirjaa. Yleensä nämä kirjat ovat positiivisesti kirjoitettuja ja helposti luettavia. Täydellistä luettavaa siis, kun kaipaa jotakin hieman kevyempää ja hyväntuulista luettavaa.

Mistä kirja sitten kertoo ja paljastaako se kohteestaan jotakin uutta, kuten vastaavilla fanikirjoilla on usein tapana? Kirja on kirjoittu saman tyylisesti kuin pitkä haastattelu. Se koostuu lähinnä haastattelun lainauksista. Kirjailijat eivät ole tuoneet omia näkemyksiään ilmi tai tehneet johtopäätöksiä. Eikä se mielestäni olisi missään nimessä ollut tarpeellistakaan.

Kirjassa on selvästi haluttu paljastaa Antti Tapanista, henkilöstä taitelija Antti Tuiskun takana, uusi piirteitä. Itselleni uusia asioita olivat hänen parisuhdeväkivalta-kokemuksensa sekä rahavaikeudet. Väkivalta ja erityisesti parisuhdeväkivalta ovat niin vaikeita ja henkilökohtaisia asioita, että niiden kertominen julkisesti on hyvin rohkeaa. Hyvä, että näistä asioista uskalletaan ja kehdataan puhua. Toisaalta arvostan myös suuresti sitä, että kirjassa ei lähdetty paljastamaan yhtään enempää väkivallan tekijästä. Ei edes sitä oliko kyseessä nainen vai mies.

Entä se raha? Pari vuotta Idolsin jälkeen Tuisku kärsi rahavaikeuksista. Hän oli kuitenkin osannut ja pystynyt varautumaan taloudellisesti huonompiin aikoihin ja raha-haasteita kohdatessaan osasi heti toimia. Hänellä on vahva tukiverkosto omista vanhemmistaan lähtien, joihin hän on kirjan perusteella aina pystynyt turvautumaan. Kirjan antaman kuvan mukaan Antti Tuisku huomatessaan tulovirtojen pienenevän vuokrasi oman asuntonsa ja muutti  tuttaviensa nurkkiin. Moni muu olisi saattanut jäädä elelemään velaksi ja odottelemaan parempia taloudellisia aikoja.

Kirjassa yllätti se, kuinka pienet piirit suomalaista populaari musiikkialaa pyörittävät. Samat taustahenkilöt toistuivat myös JVG:stä ja Jare Tiihosesta kertovista kirjoista. Osaaminen keskittyy ja kasvaa, kun päästään työskentelemään erilaisissa projekteissa. Miinuspuolena on toisaalta, että tekeminen perustuu pitkälti henkilökemiaan. Jos joku ei sovi johonkin porukkaan tai ole samalla aaltopituudella muiden tekijöiden kanssa, niin sitten on vaihdettava uraa.

Kaikkein parasta kirjassa oli perinteisten sukupuoli-roolien puuttuminen. Antti Tuiskua on usein epäilty homoksi, heteroksi tai joksikin muuksi näiltä väleiltä. Hän ei ottanut kantaa tai urautunut jollekin puolelle, vaan totesi, ettei noilla asioilla ole mitään väliä. Ja parasta, että kirja pysyi uskollisesti tässä näkökannassa, eikä antanut sukupuoli rooleille yhtään tilaa. Tällä ei varmasti tarkoitettu sitä, että naiset eivät saisi olla naisia ja miehet miehiä, vaan se että on aivan sama minkä sukupuolen kanssa kukin seurustelee tai aikaansa viettää. Kumpa näkisin itse vielä päivän, jolloin kumppanin sukupuolta ei tarvitisi erikseen perustella tai käydä läpi. Vaan se olisi seikka, jolla ei ole mitään väliä. Kaukana ollaan vielä valitettavasti oikeasta tasa-arvosta tässäkin mielessä.


Kirjan pariksi valikoitui ranskalainen Bourgognen alueelta tuleva Gamay-punaviini. Rypäleelle tyypillistä on hedelmäisyys ja keveys. Viinin tuoksu oli hieman marjainen ja siinä oli mielestäni nahkaisia vivahteita. Maussa puolukkainen hapokkuus nousi ensimmäisenä esille. Hieman aikaa lasissa oltuaan myös pehmeämpi ja makeampi marjaisuus ja hedelmäisyys nousi esille. Viinin mausta löytyi tällöin kirsikkaa ja jopa kukkaisuutta. Viini on tasapainoinen ja helppo nautittava hieman kevyemmänkin ruoan kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme ja puoli pistettä. Molemmat ovat mukavan helppoja. Viiniä varmasti tulee vielä uudestaankin nautittua. "Antti Tapani" kirjalle riitti yksi lukukerta.


Helmet-lukuhaaste 2018: 20. Taitelijaelämäkerta

Antti Tapani
kirjoittanut Antti Tuisku, Anton Vanha-Majamaa ja Antti Aro
Werner Söderström osakeyhtiö 2018
176 sivua (luettu E-kirjana)

Moulin-A-Vent
Joseph Drouhin
Gamay 2016
Bourgogne, Ranska
16,49€ (Alkosta syyskuussa 2018)

Sauli Niinistö - Mäntyniemen herra (kirjoittanut Nurmi ja Mörttinen)

 Pienen kohun saattelemana julkaistu Lauri Nurmen ja Matti Mörttisen kirjoittama "Sauli Niinistö - Mäntyniemen herra" on eräs katsantokanta maamme tämän hetkisestä presidentistä. Kirja kritisoi ja kehuu kohdettaan. Se päätyy samantapaiseen loppupäätelmään Niinistöstä kuin itsellenikin on lähinnä lehtiartikkeleiden ja haastattelujen perusteella aiemmin syntynyt. Kirjassa on haastateltu mm. Niinistön työtuttuja eri aikakausilta ja muita maamme vaikuttajia. Itse kirjan kohde ei ole haastattelua tai muutakaan materiaalia suoraan tälle kirjalle antanut. Toivottavasti virallisen elämäkerran aika on vielä edessä! Kirjan lopussa todetaan, että Niinistö on "positiivinen populisti" ja tämä on mielestäni hyvä kuvaus hänen presidenttiydestään.

Niinistöön on koulutus ja aiempi ammatti juristina jättänyt vahvan asiakeskeisyyden ja tarkkaan mietittyjen perusteltujen lausuntojen antamisen. Nämä ovat piirteitä, jotka sopivat presidentti-instituutiolle. Toki on myös monia muitakin piirteitä, jotka saattavat tähän rooliin sopia vähintään yhtä hyvin. Harvahkosti esiintyvän arkipäiväisen spontaaniuden lisäksi suurempaa yllätyksellisyyttä Niinistö ei tehtävässään ole esittänyt, ja tämä varmasti sopinut hyvin suomalaisille. Ainakin jos otetaan huomioon kritiikki, jota Niinistön virkaveli Yhdysvalloissa spontaanisuudestaan on saanut.

Mitään suurempia paljastuksia tai muutakaan kohuun aiheuttavaa kirjasta ei löydy. Hieman ehkä yllätyin kuinka paljon sekä Niinistö, että monet muutkin maamme valtahenkilöt sopivat keskenään, julkisuudelta piilossa. Paljon tuntuu olevan asioita, jotka tuodaan julkisuuteen vasta kuin ne on todellisuudessa jo lähes valmiiksi neuvoteltu. Tämä vähentää avoimuutta, mutta toisaalta tekee asioiden käsittelystä sutjakkaampaa. Kirjassa viitattiin usein kahteen Niinistön kirjoittamaan kirjaan "Hiljaisten historia" ja "Viiden vuoden yksinäisyys", jotka täytyisi itsekin lukea.

Kirjan pariksi valikoitui raikas ja marjainen italialainen Barbera rypäleen Fagiano. Viinissä oli samaa kirpeää kepeyttä kuin usein Pinot Noirissa. Sen selkeä marjaisuus, josta puolukan lisäksi on havaittavissa myös vadelmaa ja ehkä aavistus jopa luumuista makeutta, johdatteli ajatuksiani uuden maailman viineihin. Viinin hapokkuus ja keveät tanniinit antavat sille luonnetta. Kirjan lisäksi viini maistui sadon ensimmäisistä itse kerätyistä kantareelleista tehdyn metsästäjän leivän kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme pistettä. Viini on selkeämpi ja johdonmukaisempi kokonaisuus kuin kirja. Se jaksaa kantaa itsensä ryhdikkäästi alusta loppuun. Kirjassa on enemmän pohdiskelevuutta ja useihin eri teemoihin puuttumista.

Helmet-lukuhaaste 2018: 37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi

Sauli Niinistö - Mäntyniemen herra
kirjoittaneet Lauri Nurmi ja Matti Mörttinen
Into Kustannus 2018
228 sivua (Luettu E-kirjana)

Fagiano
Barbera d'Alba 2016
Piemonte, Italia
13,99€ (Alkosta elokuussa 2018)

Koti koivun alla (kirjoittanut Tarja Leinonen)

"Koti koivun alla" on kaunis ja aidontuntuinen kertomus lestadiolaisperheessä asuvasta, mutta sen uskonnosta irtautuneesta Seijasta. Hän on tullut 17-vuotiaana raskaaksi ja vaikka hän on edelleen osa lapsuudenperhettään, on hänet toisaalta eristetty sen ulkopuolelle mm. laittamalla hänet asumaan talon pihalla olevaan asuntovaunuun. Perheen lasten, Seija mukaan lukien, ja äidin välillä tuntuu vallitsevan yhteisymmärrys ja kunnioitus. Perheen isä sen sijaan ei pysty hyväksymään tyttärensä uutta elämänkatsomusta, saati että hänelle uskallettaisiin kertoa tulevasta perheenlisäyksestä. Kirjan edetessä soljuvasti eteenpäin tuli olo, että isä on oikeastaan se, joka on jätetty ulkopuolelle.

Kirjassa eletään perheen tavallista arkea. Nuoremmat lapset viettävät viimeisiä kesälomapäiviään ja aloittavat uuden kouluvuoden, samalla kun vanhemmat käyvät päivisin töissä. Peruskoulusta valmistunut Seija hoitaa taloutta päivisin ja suunnittelee tulevaa. Lapsen isä Hannu, on itsekin vielä lapsi, eikä tunnu pystyvän ottavan vastuuta. Kirjailija Tarja Leinosen hieman omaelämäkerrallisessa tarinassa käsitellään vakavaa aihetta, kauniisti ja ilman turhia dramatisointeja. Kirjan tarina jää mielestäni turhan paljon lopussa kesken, mutta tarkoituksena on ilmeisesti ollut antaa vain ajankuvaa.

Kirja tuli vastaani Kirjanmerkkinä lentolippu -blogin arviosta. Olin kirjasta ohimennen kuullut jotakin muuta kautta, mutta lukiessani edellä mainittua hyvin kirjoitettua postausta, kirja muistui mieleeni ja lisäsin sen lukulistalleni. Kirja etenee sulavasti ja sen lukee nopeasti. Vaikka kirjan aihe on raskas, niin kirjan lukemisesta jää kuitenkin hyvä ja toiveikas mieli.

Tämän kirjan aiheen pariksi olisi parhaiten sopinut varmaankin jonkinlainen marjamehu. Kirjan tekstin kauneus ja sujuvuus kuitenkin houkuttelivat valitsemaan kesäisen lämpötilan suodessa raikkaan chileläisen roseviinin. Santa Digna on väriltään pinkkiin menevää. Tuoksu on hyvin marjainen, jopa makea. Viinissä on hapokkuttaa, mutta marjaisuus puskee kyllä hapokkuuden yli. Viini on mielestäni selkeästi uuden maailman viiniä, jonka maut tulevat helposti esille. Erityisesti viinissä maistuu vadelmaisuus ja mansikkaisuus. Viini sopii kirjan lisäksi hyvin myös seurusteluun tai vaikkapa grillatun broilerin kaveriksi. Maistoin samalla viikolla tämän viinin kanssa myös saman valmistajan samoista rypäleistä tehtyä Cabernet Sauvignon punaviiniä. Uuden maailman makujen lisäksi en niistä juuri muuta yhteneväistä löytänyt.

Viinin ja kirjan yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmat ovat helppoja ja kesäisiä. Niiden nauttiminen sujuu nopeasti ilman sen suurempia juhlallisuuksia. Kirjassa on kuitenkin paljon enemmän todellista sisältöä ja annettavaa kuin viinissä.

Helmet-lukuhaaste 2018: 38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo

Koti koivun alla
kirjoittanut Tarja Leinonen
Karisto Oy 2018
244 sivua

Santa Digna
Cabernet Sauvignon Rosé 2017
Central Valley, Chile
10,40€ (Alkosta kesäkuussa 2018)

Hidas kuolema (kirjoittanut Emelie Schepp)

Hidas kuolema on kolmas Emelie Scheppin kirjoittama dekkari. Ennen tätä olen lukenut tämän sarjan toisen osan Valkoiset jäljet. Vaikka nämä teokset muodostavat selkeän jatkumon, on ne kirjoitettu niin, ettei välttämättä niiden lukemisjärjestyksellä ole väliä. Tarinasta löytyy käänteitä ja jännitystä.

Omaan makuuni kirjan hahmot eivät ole täysin uskottavia. Päähenkilö, syyttäjän ammatissa toimiva Jana Berzelius taistelee menneisyytensä paljastumista vastaan. Lukijana on paikka paikoin haasteellista käsittää, kuinka kauhea ihmisen menneisyyden on oltava, jotta sen paljastumisen estämiseksi kannattaa uhrata useiden henkilöiden henkiä. Toinen hahmo, jonka stereotyyppistä roolia lukiessa pohdin, on Lina Engström, ambulanssikuskin vaimo, jonka rooli loppua kohden nousee keskeisemmäksi (tämän enempää en juonta paljasta). Hän on nuori, hiljattain naimisiin mennyt nainen, jonka suurena unelmana on lapsen saanti ja perheen perustaminen. Jotenkin minusta tuntuu, että hänestä on tehty vain tavoitteiden ympärille keskittynyt hahmo, jonka äly ei tunnu paljon muuhun riittävän.

Näitä paria juttua lukuun ottamatta, tarina on koukuttava ja kirjan lukee nopeasti, vaikka siinä pieniprinttistä tekstiä onkin paljon. Scheppin paikkojen kuvaukset ovat hyviä ja itse ainakin pystyin hyvin eläytymään tapahtumapaikkoihin. Jännitystä on myös sopivasti - yöunet eivät mene, mutta tarinan lukemista ei malttaisi jättää kesken. Hahmoja kirjassa on useita, mutta heidän perässään pysyminen onnistuu lukijalta vaivattomasti. Kuten jo Valkoiset jäljet -kirjan yhteydessä totesin, niin mielestäni Scheppen kirjat muistuttavat useilta osin Lars Keplerin kirjoja. Näissä on naisellista näkökulmaa, mutta uskoisin, että sopivat aivan yhtä hyvin niin miehille kuin naisillekin.

Kirjan kanssa maistoin italialaista Zenaton Bardolino Chiaretto roseeviiniä. Viini on väriltään lohenpunaista. Sen tuoksussa on hentoa marjaisuutta ja sitruksisuutta. Viinin mineraalinen raikkaus on parhaimmillaan kylmänä. Lämmetessään hapot vievät mielestäni maulta liikaa tilaa. Viini maistui lohen ja kantarellikastikkeen sekä uusien perunoiden kera.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme ja puoli pistettä. Kirjassa on enemmän intensiivisyyttä ja yllätyksellisyyttä kuin viinissä. Molemmat ovat kuitenkin helposti nautittavia ja omassa lajissaan tyylikkäitä.

Helmet-lukuhaaste: 42. Kirjan nimessä on adjektiivi

Hidas kuolema
kirjoittanut Emelie Schepp
Suomentanut Meri Ala-Tauriala
HarperCrime 2018

Zenato Bardolino Chiaretto
Corvina, Rondinella, Merlot
Bardolino Chiaretto, Italia 2017
10,99€ (Alkosta heinäkuussa 2018)

Chasing Hillary (kirjoittanut Amy Chozick)

New York Times -lehden toimittaja Amy Chozickin kirja tuli vastaani ja siirtyi lukulistalleni lehden podcastia kuunnellessani. Kirja kertoo toimittajan näkövinkkelistä Hillary Clintonin presidentin vaalikampanjoista vuosilta 2008 ja 2016-2017. Amy Chozick seurasi Hillary Clintonia ja tämän vaalikampanjoita, lukuisten muiden toimittajien tapaan, vuosikymmenen ajan.                                                                              Heti aluksi on myönnettävä, että kuuntelin tämän äänikirjana, jolloin osa teoksen nyansseista on varmasti jäänyt minulta huomaamatta. Mielenkiintoista sen sijaan oli, että äänikirjan lukijana oli itse kirjan kirjoittaja. Tämä toi tekstin lähelle ja teki kuuntelusta entistä miellyttävämpää. Näkökulma on vahvasti journalistinen, vaikka paikka paikoin tulee olo, että kirjailija on useissa asioissa myös Hillaryn kannattaja. Hän on tavannut ja keskustellut lukuisia kertoja henkilökohtaisesti Hillaryn ja tämän perheen jäsenten kanssa. Kirjailijan Hillarysta antama kuva "kulissien takana" ei juurikaan muuta mielikuvaani hänestä.

Yhdysvaltain vaalikampanjat, sekä presidenttien esivaalit (tässä kirjassa käsiteltiin vuotta 2008, jolloin Hillary kisasi Barack Obamaa vastaan demokraattien ehdokasvaaleissa) että varsinaiset vaalit (vuosi 2016 ja 2017, jolloin vastassa oli Donald Trump) keskittyvät pitkälti sisäpolitiikkaan ja retoriikkaan. Suomalaiselle lukijalle nämä eivät ole normaalisti kovin tuttuja käsiteltävien asioidensa puolesta, jonka vuoksi teoksen pikkutarkkuus tuntui paikoin hieman puuduttavalta ja toistolta. Toisaalta näistä asioista ei voi oppia, jollei niihin lukemalla tutustu.

Kirja valoittaa hienosti toimittajan, ja oikeastaan kenen tahansa amerikkalaisen työkulttuuria. Kun rauta on kuumaa, niin silloin on taottava. Tämän totesi myös kirjoittaja Amy Chozick, joka pakasti munasolujaan, sillä vaalikampanjoiden aikaan, hän ei yksinkertaisesti olisi voinut jäädä pois lähes 24/7 -työstään. Hillaryn kampanjaa seuranneet toimittajat olivat täysin sitoutuneita elämään täysin hänen aikataulunsa ja menojensa mukaan. Toisaalta tämä toi joukkoon myös yhteisöllisyyttä ja mm. synttäreitä juhlittiin "työporukan" kesken, joka korvasi perheen kampanjan ajan. Nyt presidenttikampanjan päätyttyä Chozickille muodostui viimein mahdollisuus myös perheen perustamiseen. 

Kirjan kanssa maistoin uusi-seelantilaista Saint Clairin Pinot Gris Roseeta. Vierailin heidän tilallaan viime keväänä. Tämä pullo ei kuitenkaan kulkeutunut mukanani sieltä kotiin saakka, vaan ostin sen Alkosta. Viini on lähes vadelmanpunaista. Sen tuoksussa on marjaa, mutta ei niin paljon kuin ehkä värin perusteella voisi olettaa. Maussa on marjaa - mansikkaa ja vadelmaa - sekä sitruksisuutta. Viini on tyylikäs kokonaisuus ja helposti nautittava kesäjuoma vaikka ruokaisen kalasalaatin tai broilerin kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme pistettä. Kirjasta ei välity viinin maun ja tuoksun johdonmukainen jatkumo. Kirja on myös pitkähkö, kun taas juoman monipuolisuus helpottaa sen nautittavuutta erilaisissa tilaisuuksissa. Molempien parissa saa kuitenkin hyvin aurinkoisen kesäpäivän kulumaan.

Helmet 2018 lukuhaaste: 48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö

Chasing Hillary
kirjoittanut Amy Chozick
HarperCollins UK
Kuunneltu äänikirjana 12h, 33min

Saint Clair 
Pinot Gris Rose 2016
Marlborough, Uusi-Seelanti
14,99€ (Alkosta heinäkuussa 2018)

Nimeni on Rigoberta (toimittanut Elisabeth Burgos)

Nimeni on Rigoberta -kirja kertoo guatemalalaisen intiaanin Rigoberta Menchún elämästä, perheestä ja kulttuurista. Kirjan on Rigobertan sanelun perusteella muokannut kirjalliseen muotoon Elisabeth Burgos. Rigoberta Menchú on saanut vuonna 1992 Nobelin rauhanpalkinnon intiaanien oikeuksien puolesta taistelun vuoksi. Kirjassa taustoitetaan hyvin intiaanikulttuureja, vaikka se kertookin pääasiassa quiche-heimosta.

Kirjan tapahtumat ovat raskasta luettavaa. Ne keskittyvät köyhyyden, alistamisen, nälän, ihmisoikeuksien puuttumisen, orjuuden ja kansanmurhan ympärille. Rigoberta kertoo kirjassa elämästään ja erilaisista kokemuksista, joita hän sekä hänen läheisensä ovat kohdanneet vähemmistö asemassa eläessään. Intiaaneja on kohdeltu, ja varmaan edelleen kohdellaan, ei vain toisen luokan kansalaisina, vaan oikeastaan vailla ilman minkäänlaisia ihmisoikeuksia. Näiden teemojen lisäksi kirjassa avataan hyvin keski-amerikkalaista elämän menoa. Maaseudun ja kaupunkien väliset erot ovat valtavia ja arkipäiväinen elämä näissä poikkeaa toisistaan merkittävästi. Ainoat intiaani-heimot, joihin olen edes hieman tutustunut ovat mayat ja inkat. Näihinkin lähinnä koulun penkillä ja Perun sekä Meksikon reissuilla. Sorrettuja ihmisryhmiä on aina ollut ja valitettavasti tuntuu, että jatkossa suuntaa parempaa ei myöskään ole näkyvissä.

Elisabeth Burgos on toimittanut kirjan Rigobertan kerronnan perusteella. Hän ei ole puuttunut asioiden oikeellisuuteen tai jättänyt joitakin teemoja oma-aloitteisesti pois. Kirjallisena tuotoksena teksti ei ole erityisen hyvää, mutta tämän kirjan kohdalla sanoman merkityksellisyys ja tarina ovat pääosassa. Kirja etenee kronologisessa järjestyksessä. Kerronta on selkeää, vaikkakin paikka paikoin varsin pikkutarkkaa.

Vinkin tähän kirjaan sain Kirjarikas elämäni -blogista. Guatemala on minulle hyvin tuntematon, joten oli mielenkiintoista päästä tutustumaan maahan tämän kirjan kautta. Toki tämä on hyvin negatiivinen lähestymiskanta sorron ja kansanmurhan  näkövinkkelistä. Mielenkiintoista olisi lukea jokin toista aihetta käsittelevä guatemalalainen kirja.


Kirjan kanssa maistoin samalta mantereelta tulevaa chileläistä valkoviiniä, Cono sur Bicicleta Rieslingiä. Aavistuksen viilenneessä viinissä tuoksu on hyvin hedelmäinen. Tuoksussa on eksoottista hedelmää, kuten persikkaa ja ananasta. Aromikkaan tuoksun perusteella en välttämättä arvaisi viiniä Riesling-rypäleestä tehdyksi. Viinissä on hapokkuutta, ehkä aavistus tammen tuomaa karheutta. Hedelmäisyys ei seuraa maussa yhtä vahvasti kuin tuoksu olisi antanut olettaa. Maussa hieman vihreää ominaisuutta ja voimakkuutta.

Kirjan ja viinin yhteensopivuus saa neljä pistettä. Molemmissa on tuoreutta ja karheutta. Jälkimaku on pitkä, mutta kumpikaan tuskin pääsee aivan TOP10-listalle nousemaan. Nautittavissa hyvin yhdessä tai erikseen.

Helmet-lukuhaaste 2018: 24. Surullinen kirja

Nimeni on Rigoberta
toimittanut Elisabeth Burgos
alkuperäinen nimi: Me llamo Rigoberta Menchú
suomentanut Anita Mikkonen
Kääntöpiiri 1990 Helsinki
353 sivua

Cono Sur Bicicleta
Riesling 2017
Bio Bio Valley, Chile
9,98€ (Alkosta kesäkuussa 2018)

Vie minut jonnekin (kirjoittanut Laura Honkasalo)

 Vie minut jonnekin taitaa olla ensimmäinen Laura Honkasalolta lukemani romaani. Se on kevyehkö lukukokemus, vaikka tarinan taustalla on koskettavaa kipuilua ja kasvutarinaa. Kirjan päähenkilö muistuttaa ulkoisilta piirteiltään pelottavan paljon itseäni. Kirjan alussa olin huolissani kuinka tämä vaikuttaa lukukokemukseen. Henkilöiden kielenkäyttö ja jonkinlainen arvomaailma poikkeavat kuitenkin (onneksi) merkittävästi omastani. Oudolta kuitenkin tuntui lukea kirjaa, joka osin olisi voitu kirjoittaa lähes suoraan omasta elämästäni niin ettei kirjoittaja ei olisi minua henkilökohtaisesti tuntenut.

Kirjan päähenkilö Nella on reilu 30-vuotias pitkässä parisuhteessa elävä nainen, joka käy itsensä kanssa kovaa pohdintaa siitä mitä oikein elämältään haluaa. Hänen avopuolisollaan Miskalla on kova vauvakuume ja hän mm. suunnittelee ahkerasti perheen tulevaisuutta paritalossa lapsiystävällisellä alueella. Kun Nella YT-neuvotteluiden päätteeksi irtisanotaan työpaikastaan kirjanpitäjänä joutuu hän oikeasti miettimään mitä tästä eteenpäin tekee. Seuraa elämänhallinta-kurssia, juhlintaa ja ystävien kanssa asian tilittämistä. Vain avopuolison kanssa asiasta vakavasti keskusteleminen tuntuu unohtuvan.

Nykymaailmassa entistä useammalla on mahdollista tehdä elämässään lähes tulkoon mitä haluaa. Parisuhde, rivari, lapset jne. eivät ole enää ainoa vaihtoehto. Moni tätä "valinnanvapautta" tuntuu toteuttavankin, sillä Suomessa syntyvyys on laskenut ja lapsia hankitaan yhä vanhempina. Monet myös haaveilevat, ja osa haaveensa toteuttaakin ja muuttaa vaikkapa ulkomaille. Töitä tehdään pätkissä ja pitkälle tulevaisuuteen näkeminen ei välttämättä onnistu. Omien kokemusteni mukaan tämä ns. näköalattomuus aiheuttaa jonkin verran stressiä ja paineita, mutta toisaalta oman elämänsä saa näin muotoiltua itselleen mieleiseksi.

Kirjan kanssa maistui italialainen punaviini Zaccagnini Montepulciano d'Abruzzo. Viini on väriltään täyteläistä ja tummaa, hieman purppuraan vivahtavaa. Siinä on marjainen tuoksu. Maussa erityisesti kirsikka nousee esiin, mutta siinä on myös happamampia marjoja lisäämässä viinin hapokkuutta, viinin tanniinit ovat hyvin pehmeät. Italialaisessa viiniksi maussa on paljon pehmeää marjaisuutta, mutta siinä maistuu myös aavistuksen tyylikästä tammea ja nahkaisuutta tasapainottamassa kokonaisuutta. Viini maistui oman istutuspussin yrttirisoton ja halloumi-juuston kanssa.

Viinin ja kirjan yhteensopivuudelle annan kolme pistettä. Molemmissa oli keveyttä, mutta erityisesti kirjan kielen osin puhemaisuus teki kirjasta hieman liian naivin tämän viinin pariksi. Molemmat antoivat kuitenkin paljon ajattelemisen aihetta.

Helmet-lukuhaaste 2018: 31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa

Vie minut jonnekin
Kirjoittanut Laura Honkasalo
Otava 2018
198 sivua (luettu E-kirjana)

Zaccagnini Montepulciano d'Abruzzo
Montepulciano 2015
Abruzzi, Italia
15,50€ (Alkosta kesäkuussa 2018)

Rakkaudenhirviö (kirjoittanut Saara Turunen)

Saara Turunen voitti tällä vuonna 2015 julkaistulla esikoisromaanillaan Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon. Kirja ja sen kirjoittaja ovat saaneet paljon huomiota erityisesti sen jälkeen, kun Helsingin Sanomien kriitikko Antti Majander kirjoitti siitä varsin tiukkatulkintaisen arvostelun (löytyy täältä). Tästä huolimatta kirja voitti lehden kirjallisuuspalkinnon samana vuonna.

Kirjalle syntyi pari vuotta myöhemmin jatko-osa, joka käy läpi fiktiivisellä tasolla kirjailijan elämää ja tuntoja tuon esikoiskirjan julkaisemisen jälkeen. Kirjan arviointi blogissani, löytyy täältä. Luin jälkimmäisen kirjan ensimmäisenä ja pidin siitä. Siinä on paljon kohtia, jotka saivat pohtimaan myös näitä blogikirjoituksiani. Mielipiteitään kertoessaan kritiikkiä saa toki antaa, mutta se pitää osata muotoilla oikein, jotta tulee mahdollisimman oikein ymmärretyksi. On hyvä myös muistaa, että kirjojen tekstit ovat mielipideasioita, eikä näihin ole olemassa yhtä oikeaa totuutta. Hienointa kirjoissa ja tarinoissa on mielestäni juuri se, että ne saavat sekä lukijansa että kirjoittajansa ajattelemaan laaja-alaisemmin ja pohtimaan asioita eri kanteilta.

Rakkaudenhirviö on nuoren naisen kasvutarina. Siitä löytyy paljon teemoja, joista varmasti useaan on monen meistä helppo samaistua. On maalta kaupunkiin muuttoa, kipuilua koulussa, jonne ei välttämättä aivan tunne kuuluvansa, tulevaisuuden opintojen ja uran pohdintaa, oman elämän mielekkyyden ja oikeastaan tarkoituksenkin hakua. Kuten Hesarin Majanderin kritiikissä todettiin, nämä ovat kuultuja ja nähtyjä teemoja. Kyllä, mutta silti ne jaksavat aina kiinnostaa.

Tarinassa on jonkin verran symboliikkaa ja uskoisin, että toisella lukemalla siitä saisi vielä enemmän irti. Tarinan seuraaminen sinänsä on helppoa, mutta päähenkilön todelliseen sielunmaisemaan pääseminen vaatisi ehkä uusinta-kuuntelun. Päähenkilö on mielenkiintoinen ja erikoinen tyyppi. Jotenkin hän muistuttaa minua Gail Honeymanin kirjan Eleanorille kuuluu ihan hyvää, päähenkilöstä. Päähenkilö on hieman yksitotinen ja tavallaan huumorintajuton. Hän ei kuitenkaan ota asioita liian vakavasti tai tunnu juurikaan itse suoranaisesti kärsivän elämän epävarmuudesta. Kirjassa kerrotaan jonkin verran päähenkilön vanhemmista ja ystävistä, mutta kukaan näistä ei tunnu olevan kovinkaan läheinen. Kyseessä siis jossain määrin yksinäinen susi.

Kirjan ja kirjailijan ympärille on kehkeytynyt myös keskustelu siitä kuinka omaelämäkerrallinen teos on, saako kirjoissa liioitella ja jopa valehdella ja onko näillä kohdilla oikeastaan edes väliä, kun kyseessä romaani. Märta Tikkanen totesi eräässä keskustelutilaisuudessa, että romaaneissa saa valehdella niin paljon kuin haluaa, mutta asioiden oltava sellaisia, että ne periaatteessa voisivat olla totta. Tämän tulkinnan olen valmis itsekin allekirjoittamaan. Jos tapahtumat ja henkilöt ovat sellaisia, että ne tuntuvat hyvin epätodellisilta, ollaan kirjallisuudenalalla, joka tuntuu ainakin itselleni vieraalle ja heppoisalle, ehkä jopa huolimattomalle. Sen sijaan faktoihin tai selkeästi olemassa oleviin historiallisiin tapahtumiin liittyvät ja sijoittuvat tapahtumat ovat sellaisia, joista mielestäni ei saa, ainakaan tietoisesti, valehdella. Podin tätä lukiessani viime vuoden Finlandia voittajan Juha Hurmeen Niemeä. Saattaa hyvin olla, että kirjassa mainitut useat historialliset "faktat" ovat oikeasti faktoja, mutta mikäli näin ei ole niin minusta kirjan keksityistä kohdista olisi pitänyt olla selkeästi ilmoitettu vaikka saate-sanoissa.

Mikäli kirjoittaja on julkisuuden kautta merkittävästi vaikuttava ja kaikkien sitä kautta tuntema hahmo ja hän kirjoittaa fiktiivisen omaelämäkerran, joka ainakin reunafaktojen perusteella voisi olla totta, saattaa se lukijoissa aiheuttaa pohdintaa ja mahdollisesti vääriä tulkintoja hänestä. Valinta tässä on kuitenkin kirjailijalla, joka jokaisessa tapauksessa joutuu kantamaan kirjoituksensa seuraukset.

Pidin tästäkin Turusen kirjasta kovasti, kuten hänen toisesta kirjastaan myös, ja innolla jään odottamaan häneltä lisää luettavaa. Kirjan kanssa maistoin omenaista jälkiruokaviiniä.


Se oli väriltään hunajan keltaista. Tuoksussa oli punaista omenaa, aavistus sitruksisuutta ja hunajaa. Maussa omena on pääosassa, mutta sen happoja pehmentää ja makeutta lisää hunajaisuus. Viinissä on prosentteja vain 14%, vaikka ensi tuntumalta epäilisin että niitä saattaisi olla jopa lähemmäs 20. Viini on oiva digestiivi sellaisenaan hyvän illallisen jälkeen. Itse maistoin sitä kardemummaisen raparperivaniljapiirakan kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudele annan kolme pistettä. Kirjassa on turhan paljon särmää ja sanomaa pehmeään ja makeaan viiniin verrattuna. Hyviä ovat kuitenkin molemmat, mutta mielummin yksinään kuin yhdessä.

Helmet-lukuhaaste 2018: 3. Kirja aloittaa sarjan

Rakkaudenhirviö
kirjoittanut Saara Turunen
Kustannusosakeyhtiö Tammi 2015
Kuunneltu äänikirjana (13h, 31min)

Põltsamaa Kuldne
2009
Viro
Ei hintatietoa

Vuosisadan rakkaustarina (kirjoittanut Märta Tikkanen)

Olin pari viikkoa sitten Töölön kirjastossa kuuntelemassa Tammi-kustannusosakeyhtiön 75-vuotisjuhlatapahtumaa, joka oli koottu heidän naiskirjailijoidensa ympärille. Yksi tapahtuman puhujista ja vierailijoista oli kirjailija Märta Tikkanen. En muista olenko aiemmin lukenut hänen teoksiaan, joten nyt oli korkea aika tarttua tapahtumassa mainittuun Vuosisadan rakkaustarina -kirjaan. Kyseinen teos on Tammen omilla sivuilla lajiteltu kaunokirjalliseksi teokseksi, mutta mielestäni se on myös runoteos. Perinteiset loppusoinnut ehkä puuttuvat, mutta tyyli on muuten hyvin runomainen.

Teos on Märtan vastareaktio hänen kirjailijamiehensä Henrik Tikkasen teokseen Mariankatu 26, joka varmaankin on tämän jälkeen lisättävä omalle lukulistalleni. Kirja kertoo rutinoituneen taitelijaparin avioliitosta ja elämästä, jossa on kohdattu omat haaksirikot. Siinä on kuitenkin myös ymmärrystä ja välittämistä. Raakuudessaan se on kuitenkin hyvin todenmukainen ja kuvaava.

Kirja on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1978, mutta sen aihe on mielestäni edelleen hyvin ajankohtainen. Kirjassa kuvaillut parisuhteen vaikeudet ovat pääosin edelleen aivan samoja. Tämä saa oloni surulliseksi, sillä vaikka maailma on neljässä kymmenessä vuodessa muuttunut merkittävästi parempaan suuntaan, ovat alkoholin ja pettämisen parisuhteelle aiheuttamat ongelmat kirjan perusteella pysyneet käytännössä samoina. Yhtenä merkittävänä tausta-ongelmana lienee perisuomalainen pahe, puhumattomuus. Parisuhteen lisäksi kirja käsittelee myös mm. naisen ja miehen tasa-arvoa. Tammen juhlatilaisuuden juontaja Anna Kortelainen luki Vuosisadan rakkaustarina-teoksesta pätkän:

"Mutta odotahan
siinä parikymmentä vuotta
sinä sanot sitten voitonriemuisesti
Kun ei enää ole jäljellä
mitään tasa-arvon puutetta -
mistä silloin olet aikonut
kirjoittaa?"

Jälkiviisaana olisi ehkä pitänyt olla parisataa vuotta. Ihminen ei taida pystyä muuttumaan samalla nopeudella kuin teknologia tai juuri mikään muukaan tänä päivänä. Asioista toipumiseen ja selviytymiseen kun tuntuu aina menevän kolmesta neljään sukupolvea.

Kirjan kanssa maistoin uusi-seelantilaista Pheasant's Tale Pinot Noiria. Viini on väriltään tiilenpunaisen ja purppuran välimuoto. Tuoksussa on marjaa ja luumua. Viinissä on hapokkuutta mutta ei juurikaan tanniineja. Viinin maussa on karpaloa ja jälkimaussa hapankirsikkaa. Viini on tasapainoista ja kohtalaisen täyteläistä Pinot Noiriksi. Viini maistui seurustelujuomana, mutta olisi varmasti ollut hyvä pari esimerkiksi kermakastikkeisen lihan pariksi.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme ja puoli pistettä. Niissä on paljon samaa johdonmukaisuutta ja kirpeyttä. Kirjan sanoma vain on  merkittävästi terävämpi ja satuttavampi kuin viinin pyöreä pehmeys ja täyteläisyys. Täydentävät kuitenkin mukavasti toisiaan.

Helmet-lukuhaaste 2018: 2. Kotimainen runokirja

Vuosisadan rakkaustarina
kirjoittanut Märta Tikkanen
Suomentanut Eila Pennanen
Kustannusosakeyhtiö Tammi 2010
173 sivua

Pheasant's Tale
Pinot Noir
Marlborough, Uusi-Seelanti
15,30€ (Alkosta toukokuussa 2018)

Jakautunut kansakunta (kirjoittanut Markus Kantola)

Markus Kantola on tutkija, joka on väitellyt Bill Clintonin johtamistaidoista. Hänen vuonna 2017 julkaistu teoksensa "Jakautunut kansakunta" on ajankohtainen katsaus Yhdysvaltojen lähihistorian presidentteihin. Presidenttien lisäksi se käsittelee ja taustoittaa selkeästi myös maan tärkeimpien poliittisten puolueiden - republikaanien ja demokraattien historiaa.

Kirja käy läpi kronologisessa järjestyksessä läpi Yhdysvaltojen presidenttejä Nixonista Obamaan. Presidentti-henkilöiden taustalla vaikuttavat sen hetkisen poliittisen ja taloudellisen tilanteen lisäksi myös puolueen sisäiset valtatasapaino suhteet. Nämä taustoittavat hyvin myös presidenttiyttä instituutiona. Kirja on selkeästi jäsennelty ja teksti on suomalaisen taustatiedoilla lukevalle kirjoitettu. Siinä on paljon mielenkiintoista knoppi-tietoa sekä toisaalta paljon syy-seuraussuhteiden selittelyä. Usein hyvin isotkin asiat ovat lopulta hyvin pienistä asioista kiinni, näitä voivat olla vaikka marginaalisen pienillä eroilla valittujen presidenttien linjaukset tai toisaalta äkkinäiset taloudelliset muutokset.

En malta olla mainitsematta kahta kohtaa kirjasta, jotka todella pysäyttivät miettimään yhteiskunnan kehittymistä. Kirjassa oli maininta Yhdysvaltojen tuloerojen kasvusta. Yhdysvallathan on perinteisesti tunnettu siitä, että maassa on työtä tekemällä mahdollisuus rikastua ja jokainen on käytännössä oman onnensa seppä - yhteiskunta ei ulkopuolelle jääviään juurikaan auta. 1950- ja 1960-luvuilla keskivertojohtaja tienasi maassa vain noin kaksikymmentä kertaa enemmän kuin työntekijänsä. Nyt 2010-luvulla toimitusjohtaja ansaisee 303-kertaisesti työntekijöihinsä verrattuna. Eipä mikään ihme, jos ei tunnu kaikista reilulta ja oikeudenmukaiselta. Eri töissä ja niiden haastavuudessa ja vaatimuksissa on toki hyvin suuria eroja, mutta ainakaan omaan moraaliini mukaista ei oikein ole, että kenenkään työn arvo voisi olla 300-, 100- tai oikeastaan edes 10-kertainen jonkun toisen työhön verrattuna. Kaikenlaisia työtehtäviä tarvitaan kokonaisuuden onnistumiseksi ja toisaalta kukaan ei ole korvaamaton.

Aivan kirjan lopussa pohdittiin sitä, millaisia hyvinä pidetyt presidentit ovat olleet johtajina. Itsevarma presidentti ja johtaja tuntui tässä olevan avainasemassa. Kantola on todennut: "Kun johtaja on toiveikas ja optimistinen, ominaisuudet tarttuvat myös hänen alaisiinsa. Toiveikkuus ja optimismi lisäävät riskinottokykyä ja saavat ihmiset työskentelemään kovemmin yhteisten päämäärien hyväksi. ... Itsevarmuus ja optimistisuus eivät kuitenkaan riitä, jos näitä ominaisuuksia eivät ole tasapainottamassa yhteisen hyvän edistäminen, totuudenjano ja toisten aito kunnioittaminen." Mielenkiintoisia ajatuksia itse kullekin, kun seuraavan kerran käymme ääniuurnalla tai ehkä itse johdamme jotakin tahoa.  Jos Yhdysvallat ja politiikka yhtään kiinnostavat, suosittelen ehdottomasti tämän lukemista!

Kirjan kanssa valikoitui ranskalainen Riesling Alsacesta. Viini on väriltään kellertävää, jopa hieman kultaisen sävyistä. Viini vaatii runsaasti aikaa ja lämpöä lasissa avautuakseen. Sen tuoksussa on sitruksisuutta ja hapokasta omenaa. Viinin maussa on varsin hallitsevan sitruksisengreippisyyden lisäksi vihreää omenaa. Hapokkuutta pehmentää mieto hedelmäisyys. Viinissä on tyylikkyttä ja pitkähkö jälkimaku. Viinissä on aavistus voimaisuutta, mutta se ei mielestäni ole aivan oppikirjan mukainen Riesling. Viini maistui hyvin parmankinkkuun käärityn parsan ja hollandaise-kastikkeen kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme pistettä. Kirja avautuu lukijalle aihe huomioiden varsin helposti ja se on hyvin kattava ja selkeä. Viini puolestaan vaatii aikaa ja siltikin jää ehkä omaan makuuni hieman pliisuksi. Menevät yhdessä, mutta kirjan pariksi voisi sopia jokin raikkaampikin Riesling.

Helmet-lukuhaaste: 5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit

Jakautunut kansakunta
kirjoittanut Markus Kantola
Gaudeamus 2017
395 sivua

Jean Biecher Réserve
Riesling 2017
Alsace, Ranska
12,90€ (Alkosta toukokuussa 2018)

Kaikki anteeksi (kirjoittanut Laura Manninen)

Kaikki anteeksi -teos osui lukulistalleni hieman sattumalta, eikä minulla ollut oikeastaan minkäänlaisia ennakko-odotuksia siitä. Ehkä ajattelin sen olevan hieman kevyehkö suomalainen romaani. Totuus oli kuitenkin toinen. Se on vahva ja koskettava kertomus uusperheen muotoutumisesta ja parisuhdeväkivallasta.

Kirjan päähenkilö tapaa miehen, ihastuu ja rakastuu. Vähitellen hän tutustuu miehen lapsiin edellisestä avioliitosta.  Kaikki tuntuu sujuvan hyvin, kunnes miehen henkinen ja fyysinen väkivaltaisuus päähenkilöä kohtaan alkaa. Väkivallan määrä ja voima kasvaa hitaasti ja päähenkilön on haasteellista päättää, milloin liika on liikaa. Kirjan ensimmäinen puolisko kuvaa suhteen alkua ja toinen puolisko väkivallan tuloa suhteeseen ja yrityksiin päästä ensin väkivallasta ja lopulta koko suhteesta eroon.

Kirja on omaelämäkerrallinen. Se on paikoin painostava ja raakakin. Aihe on kuitenkin niin tärkeä ja vakava, että oikein muunlainen lähestymistapa ei olisi oikeutettu. Kirja herätti monenlaisia kysymyksiä mm. viranomaisten toiminnasta ja lasten asemasta väkivaltaisessa parisuhteessa. Yhteiskunnasta tuntuu puuttuvan pitävä tuki- ja apuverkko väkivallasta kärsiville. Tilanteen ollessa akuutti pitäisi apua ja toimintamalleja saada heti, eikä vasta viikon päästä, kun on seuraava vapaa aika. Avun pitäisi myös olla jatkuvaa ja kokonaisvaltaisesti huolehtivaa.

Tämä oli väkivallan uhrin kertomus ja näkemys. Tekstissä kirjailija oli rohkeasti avannut suhteen sisäisiä jännitteitä ja näiden herättämiä tunteita. Kirjan kirjoittaminen ja aiheen nostaminen esille ja tabujen poistaminen sen ympäriltä oli kirjailijan hieno tapa ottaa kantaa parisuhdeväkivaltaan ja saada asialle julkisuutta. Minkäänlaista sääliä en jää väkivallan tekijää kohtaan tuntemaan, mutta olisi mielenkiintoista joskus lukea väkivaltaisista teoista parantuneen/lopettaneen (jos on edes mahdollista) kertomusta. He, kuten uhritkaan, eivät varmaan koskaan kokonaan pääse tapahtumien yli. Molempien osapuolten kuuntelemisesta voitaisiin todennäköisesti kuitenkin ottaa oppia, jotta vastaavanlaisiin tapahtumiin opittaisiin yhteiskunnassamme reagoimaan ja niiden syntymistä estämään. Parisuhdeväkivalta - ja väkivalta yleensäkin - kun on aivan liian yleistä ja koskettaa liian monia.

Kuuntelin kirjan äänikirjana ja erityismaininta täytyy antaa loistavalle lukijalle Sanna Majurille.

Viinin kanssa maistui uusi-seelantilaista Pinot Noiria autenttisesti Uuden Seelannin Tongariron kansallispuiston reunamilla olleella terassilla.

Viini on väriltään varsin tummanpunaista rypäleensä edustajaksi. Tuoksussa on karpaloa ja metsäisyyttä. Maussa jatkuu pehmeä marjaisuus ja hapokkuus. Viinissä on hieman tanniineja. Viinille tekisi hyvää kypsyä pari vuotta, jotta siitä tulisi tasapainoisempaa. Viinin kanssa maistui uusiseelantilainen Camembert-juusto.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Molemmissa on hyvin asiallinen ja yleismaailmallinen lähestyminen. Kumpikaan ei yritä olla liian kärkäs, vaan antaa sisällön puhua puolestaan.

Helmet-lukuhaaste 2018: 21. Kirja ei ole omall amukavuusalueellasi

Kaikki anteeksi
kirjoittanut Laura Manninen
lukija Sanna Majuri
Werner Söderström Osakeyhtiö 2018
Kuunneltu äänikirjana 9h 1min

Montana Winemakers
Pinot Noir 2017
Uusi Seelanti
N. 8€ paikallisesta supermarketista

Maorien laulu (kirjoittanut Sarah Lark)

Maorien laulu -kirja ei lukuisista blogeissa olevista kehuista huolimatta, tuntunut kuvailujen perusteella ensin aivan omaltani. Käsitykseni mukaan se oli historiallinen, hyvin romanttinen siirtolaistarina paksujen kansien välissä. Uuden Seelannin matkan lähestyessä halusin kuitenkin lukea suomen kielellä jotakin maasta kertovaa romaania. Vaihtoehtoja ei tuntunut kovin montaa olevan, joten tämä pääsi sitä kautta lukulistalleni. Ja hyvä niin.

Kirja oli positiivinen yllätys. Se kertoo parista varakkaasta Euroopasta Uuteen Seelantiin muuttaneesta suvusta, heidän elämästään uudessa maassa 1800-luvulla ja perheiden keskinäisistä suhteista, joista osaan liittyy paljonkin romantiikkaa. Tapahtumat sijoittuvat eteläsaarelle Canterburyn ja Otagon alueille (keski- ja eteläosiin). Kirjaa lukiessa kävin siis osin autenttisissa paikoissa, mm. Greymouthin kaupungissa ja eteläisillä Alpeilla. Kirjan luku-urakka kesti pari kolme viikkoa, mutta samaan aikaan tuli kyllä luettua muutama lyhyempi kirja. Kirjan kuvailut kullankaivajista, lammasviljeilijöistä, kaivoksista ja kulttuuripiireistä olivat mielestäni varsin aidon tuntuisia. Vaikka romantiikka ehkä paikka paikoin meni omaan makuuni hieman imeläksi, niin kevensi se kuitenkin mukavasti muuten varsin rankkoja ja synkkiä ihmiskohtaloita, joita kirjassa oli.

Kirjassa kulkee kerroksittain useita ihmistarinoita ja -kohtaloita. Hahmot on tyypitelty varsin perinteisesti ja pahat saavat lopulta palkkansa. Hahmot edustavat myös mukavasti eri yhteiskuntaluokkia, sekä maahanmuuttajia että alkuperäisasukkaita. Kirjan hahmot ja tapahtumat eivät suoraan ole todellisia, mutta kirjoittajan mukaan niissä on paljon todellisista historiallisista tapahtumista otettuja osia.

Viiniksi kirjan kanssa valitsin Straight 8 Estate tilan vuoden 2015 Rieslingin. Kuten arviossani Anniina Tarasovan Venäläiset tilikirjani -teoksessa kerroin, työskentelin kyseisellä tilalla maaliskuussa. Tila tekee Rieslingeistään sekä kuivaa että hieman makeampaa versiota. Tilalla tastingeissä käyvien turistien perusteella pystyi tekemään johtopäätöksen, että makeampi oli enemmän aasialaisten makuun, kun taas kuivempi paikallisten ja eurooppalaisten. Pidin itse myös kuivemmasta versiosta enemmän.

Vuoden 2015 Rieslingissä oli aavistus voimaisuutta, sitruunaa ja eksoottista hedelmää. Se maistui mm. paikallisten cheddar-tyylisten juustojen ja keksien kanssa. Maistoin myös saman viinin vuoden 2016 ja 2017 versiota. Vuoden 2016 Riesling oli eri viinintekijän tuotos (rypäleet kuitenkin samat samasta paikasta). Tuossa viinissä oli makuuni hieman liikaa kaikkea - se oli lähes eksoottisten hedelmien pommi. Näiden kahden vertailussa totesin, että mielestäni vanhempi vuosikerta edusti enemmän vanhan maailman hillittyä tyyliä, kun taas uudempi oli ehdottomasti uuden maailman viini. Vuoden 2017 Riesling oli vielä turhan nuori ja kaipaa todennäköisesti ainakin puoli vuotta kypsytystä ennen kuin sitä kannattaa nauttia.

Sekä kirjan tarina että viini tulevat samoilta alueilta, mutta toki eroa näiden välillä on n. 150 vuotta. Molemmissa on kuitenkin brittihenkistä kartanoromantiikkaa ja toisaalta siirtomaan karheutta. Yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Neljään ja puoleen pisteeseen voisin nostaa vielä sen perusteella, että molempia tuli nautittua autenttisessa ympäristössä. Suosittelen!

Helmet-lukuhaaste: 33. Selviytymistarina

Maorien laulu
Kirjoittanut Sarah Lark
Suomentanut Sanna van Leeuwen
Bazar 2017
531 sivua (luettu E-kirjana)

Straight 8 Estate
Riesling 2015
N. 15€ (ostettu tilalta)

Röyhkeys (kirjoittanut Ossi Nyman)

Vapun ja työväen juhlan kunniaksi kirjoitus kirjasta, jossa ei haluta tehdä työtä. Viime vuonna kohun saattelemana julkaistu Ossi Nymanin Röyhkeys on tarina kiltistä, keski-ikää lähestyvästä miehestä, joka ei halua mennä töihin. Hän käy kiltisti ja mukisematta TE-keskuksen järjestämillä kursseilla, mutta hänellä ei ole mitään tarkoitusta työllistyä, vaan ainoastaan nostaa työttömyysrahaa Kelalta. Tarina alkaa Turusta, jossa päähenkilö käy Bruce Springsteenin keikalla. Kirjan toisessa osassa päähenkilö on Tampereella työvoimakoulutuksessa ja kolmannessa osassa Helsingissä kirjoittajakoulutuksessa.

Kirjan päähenkilön moraalista tai sen puutteesta voi olla montaa mieltä ja ymmärrettävästi se herättää työtä tekevissä veronmaksajissa katkeruuttakin. Kirja ei kuitenkaan herättänyt minussa moraalista pohdintaa, vaan ennemminkin sai ajattelemaan kuinka paljon erilaisia ihmisiä, taustoiltaan ja ajatusmaailmoiltaan, ympärillämme jatkuvasti on. Noita havaintoja ei aina ehdi tehdä, kun elää omassa mikrokuplassaan. Kertojan havainnot ympäristostä olivat hyvin kuvailtuja ja kirjoitettuja. Lukijan oli hyvin helppo kuvitella olevansa paikalla mukana.

Kirjan ensimmäinen osa Bruce Springsteenin Turun konsertista oli mielestäni oikein hyvä ja mielenkiintoinen. Seuraavan osan työllistymiskurssissa mielenkiintoni hieman herpaantui ja kolmannen osan kirjoittajakurssin kohdalla jäin kaipaamaan jonkinlaista tarinan loppuhuipentumaa tai yhteenvetoa. Ehkä minulta jäi jokin koukku tekstissä huomaamatta, mutta tuntui että tarina lässähti loppua kohden. Päähenkilö eli omaa elämäänsä tapahtuma kerrallaan ja ympärillä hääräsi tyttöystävä, mutta minkäänlaisia haaveita tai suunnitelmia tulevaisuuden varalle ei tuntunut olevan. Asiat vain tapahtuivat.

Kirjan kanssa maistoin kevään kunniaksi pitkästä aikaa roseeta. Ranskalainen Brovence on väriltään hennon lohenpunaista. Sen tuoksussa on vihreää omenaa ja sitruksisuutta, sekä aavistus kesäisiä marjoja. Viinin avautuminen kestää jonkin aikaa, mutta oltuaan lasissa noin puoli tuntia, siinä alkaa maistumaan sitruunan kuori ja hento vadelmaisuus. Viini on tasapainoista, vaikkakin ehkä jonkin verran on turhaa hapokkuutta hentoon makuun verrattuna. Kirjan lisäksi viini maistui pitsan kanssa ja seuraavalla maistelukerralla miedon brie-juuston kanssa. Kumpikaan kokeilu ei ehkä ollut aivan nappisuoritus, vaan juoma on parasta sellaisenaan.

Viinin ja kirjan yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molempien huippuhetket (kirjan alku ja viinin loppu) ovat hyviä ja raikkaita. Niissä on sopivasti terävyyttä, mutta kauniilla tavalla. Ne eivät kuitenkaan oikein jaksa kantaa niin, että niihin kovin nopeasti tekisi mieli uudelleen palata.

Helmet-lukuhaaste: 32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan

Röyhkeys
kirjoittanut Ossi Nyman
Kustannusosakeyhtiö Teos 2017
189 sivua

Brovence
Organic Rosee 2016
Grenache, Rolle, Syrah
AOP Coteaux Varois en Provence
13,19€ (Alkosta huhtikuussa 2018)

Kirjatalossa (kirjoittanut Stig-Björn Nyberg)

Stig-Björn (Nalle) Nybergin teos käy läpi suomalaista kirja-alan historiaa 1960-luvulta tähän päivään. Teoksen kirjoittaja on tehnyt pitkän uran Akateemisessa kirjakaupassa, toimien mm. vuosia sen johtajana. Nyberg on ollut muutenkin vaikuttava ja aikaansaava hahmo suomalaisella kirja-alalla. Hän on ollut mukana perustamassa Helsingin Kirjamessuja ja toiminut mm. niiden vetäjänä useita vuosia. Hänellä on vahva osaaminen sekä kirjallisuudesta että alan kaupallisesta puolesta niin kaupan kuin kustantamonkin puolella.

Juuri Helsingin Kirjamessuilla syksyllä 2017 kirja tuli minullekin ensimmäisen kerran vastaan, kun olin kuuntelemassa Nalle Nybergin haastattelua. Hänen haastattelujansa (sekä haastattelijana että haastateltavana) on aika ajoin tullut vastaan mm. Ylen Aamu-Tv:ssä ja Akateemisen Kohtaamispaikalla. Hänellä on mielestäni hyvin laaja-alainen näkemys ja tietämys asioista. Hän ei kaihda mielipiteidensä esiin tuomista, mutta ei ole niihin jumiutunut. Hän kuuntelee vastapuolta ja on tarvittaessa valmis muokkaamaan omia näkemyksiään. Tuo sama ominaisuus näkyy ilokseni myös kirjassa. Tuntuu, että harvemmin ihmiset ovat valmiita toteamaan olleensa väärässä ja muokkaamaan mielipiteitään. Nyberg kykenee tähän ja ilman turhia selityksiä. Kirja kiinnosti kirjallisuuden lisäksi myös siksi, että olen aikoinaan myös työskennellyt Stockmann-konsernissa ja päässyt henkilöstön jäsenenä seuraamaan Akateemisen valitettavaa laskukehitystä.

Kirja herätti minut myös (jälleen) pohtimaan kaupan alaa, jossa ainoa tarkoitus on mahdollisimman suuren voiton aikaansaaminen mahdollisimman nopeasti. Millään muulla ei tunnu olevan merkitystä kuin seuraavan kvartaalin tuloksella ja liikevaihdolla. Olen tästä seuraavaa jatkuvuuden puutetta ja tulevaisuuden näköalattomuutta kritisoinut useasti. Nyberg nostaa kirjassa samaa ajatusta esille erityisesti kirjanimikkeiden määrän vähentämisenä. Akateemisen valikoimissa olevien kirjanimikkeiden määrä on tippunut rajusti eli myymälässä oleva valikoima on pienentynyt. Samaan aikaan myös myynti on laskenut - aika erikoinen yhtälö, vai mitä? Tähän, kun vielä lisää verkkokaupan kasvun ja sen asiakkaille mahdollistaman kirjojen tilaamisen mistä päin maailmaa tahansa kohtalaisen helposti, on yhtälö valmis, kirjakaupan myynti laskee ja varmasti.

Ihmiset ovat samaan aikaan kuitenkin vähintäänkin yhtä kiinnostuneita kirjallisuudesta - ainakin jos on uskominen vaikkapa Helsingin Kirjamessujen kävijämääriä, jotka vuodesta toiseen ovat kasvaneet. Tapahtumassa on tarjolla laaja valikoima erilaisia kirjoja ja niiden ympärille tehtyjä kokemuksia eli muodikkaasti "elämyksiä". Voisi kuvitella, että ihmiset jaksaisivat aiheen pariin palata useamminkin kuin vain kerran vuodessa. Täysin maallikkona voisin siis epäillä, että tässä olisi aika hyvä markkinarako ja kehityskohde kirjakaupoille. Hinta ei yksinään normaalisti ole ainoa ratkaiseva tekijä myyntipäätöksen teossa, vaan elämys, helppous ja positiivinen kokemus ovat myös suuria vaikuttimia. Miksi kuluttajat muuten olisivat valmiita maksamaan useita kertoja enemmän brändi t-paidasta kuin lähes samanlaisesta, mutta ilman merkkiä olevasta. Tai miksi ihmiset käyttäisivät vapaa-aikaansa kaupoissa ja kauppakeskuksissa kiertelyyn, jos he voisivat helposti ja samaan hintaan tilata samat tuotteet suoraan kotiinsa netin kautta. 

Kirjan teksti on helposti etenevää ja sitä on mukava lukea. Siinä keskitytään varsin paljon akateemilaisiin ja muihin kirja-alalla työskenteleviin, joista suurin osa ei ole alan ulkopuoliselle lukijalle tuttuja. Tämä minua paikka paikoin hieman ärsytti, mutta annettakoon tämä anteeksi, kun kyseessä hieman muistelmamainen teos. Myös jos kirja-alan kaupallisempi puoli kiinnostaa, kannattaa tämä teos lukea.

Näin jälkikäteen ajateltuna kirjan pariksi olisi pitänyt valita jokin hitaasti aukeava ranskalainen viini. Kirjan nimittäin luki helposti parissa illassa, mutta sen herättämän ajatukset tulivat mieleen vasta useampi päivän kirjan lukemisen jälkeen. Tällä kertaa kirjan kanssa nautin kuitenkin usean uusi-seelantilaisen viinin jälkeen perus chileläistä punaviiniä. Aliwen Pinot Noir on selkeästi uuden maailman viiniä. Siinä on marjaisuutta, tammea ja hapokkuutta. Viiniä ei kannata lasissa turhan kauan hapettaa, sillä sen alun perin varsin tiukkakin särmäisyys lässähtää nopeasti. Viini maistui pepperoni-pesto-pizzan kanssa. Viini olisi päässyt todennäköisesti enemmän oikeuksiinsa, jonkin hieman miedomman ruoan parina. Pinot Noiriksi varsin täyteläistä ja aavistuksen pippurista. Itse olen enemmän hennon puolukkaisen Pinot Noirin ystävä, mutta on tällekin varmasti oma aikansa ja paikkansa.

Kirjan ja viini yhteensopivuudelle annan vain kaksi ja puoli pistettä. Kirja ei ole tyyliltään yhtä selkeä kuin viini. Kirja jaksaa kuitenkin kantaa paljon pidemmälle kuin viini ja siinä on enemmän tyyliä kuin tässä viinissä. Kannattaa siis ehkä nauttia mielummin erikseen kuin yhdessä.

Helmet-haaste: 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Kirjatalossa
Muistoja kirja-alalta ja vähän muualtakin
Kirjoittanut: Stig-Björn Nyberg
Kustannusosakeyhtiö Otava 2017
253 sivua

Aliwen
Pinot Noir Reserva 2015
Valle de Leyda, Valle del Maipo, Chile
10,49€ (Alkosta maaliskuussa 2018)

Sivuhenkilö (kirjoittanut Saara Turunen)

Saara Turusen toinen romaani Sivuhenkilö tuntui jatkuvasti tulevan vastaan lehtijutuissa, arvosteluissa ja blogi-kirjoituksissa. Viimeistään siinä vaiheessa, kun luin Hesarista Antti Majanderin artikkelin tästä kirjasta, tuntui että tekijän ympärille syntynyt vyyhti oli sellainen, jota oli itsekin tarkasteltava hieman tarkemmin. Taustatietona tähän, että kriitikko Antti Majander ei ollut kirjoittanut kovin ylistävää arvostelua Turusen ensimmäisestä teoksesta Rakkaudenhirviö, vaikkakin kirja voitti myöhemmin samana vuonna (2015) Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon. Osittain tuon kritiikin pohjalle perustuu tämä toinen kirja.

Kirjan tarinassa ensimmäisen kirjansa julkaissut, Helsingissä asuva, urbaani, yksin osin vanhempiensa rahoituksella, ilmeisesti keski-ikää lähestyvä nainen kertoo jokapäiväisestä elämästään ja ajatuksistaan. Hän käy läpi jonkinlaista vuoristorataa liittyen mm. kirjan julkaisuun, siitä tehtyihin arvosteluihin ja jatkoonsa kirjailijana.

Kirjan teksti on sujuvaa ja taitavasti kirjoitettua siten, että lukijan on sitä mukava lukea. Itse kuvittelin pitkään, että kirjan minä-kertoja on kirjailija Saara Turunen itse, mutta aiheesta haastatteluja lukiessani, ei ilmeisesti ole näin. Toki henkilöissä on varmasti samaa, mutta lukijana kirjaa on syytä lukea kuin fiktiivistä romaania.

Kirja herättää paljon ajatuksia ja mielipiteitä. Siinä ihmetellään ja kritisoidaan kirja-arvostelijoita. Osin ihan aiheesta. Tämä sai itsenikin pohtimaan niitä perusteita, joilla kirjoja blogissani arvostelen. Ainakin blogini alussa pyrin tietoisesti siihen, että en ala kirjoituksessani referoimaan teosta tai tekemään siitä arvostelua, vaan nostan esille asioita, joita se lukiessani herättää. Tuo periaate on saattanut hieman hämärtyä, kun kirjoja ja muiden tekemiä arvosteluja on tullut enemmän luettua. Ainoa asia, jota mielestäni voin arvottaa jollakin tavalla kirjoissa, on teksti ja tyyli. Henkilöiden tai tarinoiden arvostelu on mielestäni vaikeaa, sillä (valitettavan) usein käy niin, ettei kirja mielestäni avaudu minulle lukijana ensimmäisellä lukukerralla tarpeeksi. Tästä asiasta yleensä kyllä kirjoituksessani mainitsen, mutta samalla todeten, että syy saattaa hyvin olla myös tilanteessa, jossa kirjaa luen tms. Ei siis kirjasta johtuva syy, vaan lukijasta.

Mielestäni taidokkaan tekstin lisäksi tärkeintä kirjassa ovat ajatukset, joita se herättää. Sekä eriävät että yhtenevät kirjan kanssa. Niihin pyrin ainakin itse keskittymään ja pohtimaan noita havaintoja pidemmälle. Ajatusten läpikäynnillä en missään nimessä halua todeta, että kirja on oikeassa tai väärässä tai hyvä tai huono. Kaikki kirjat eivät tietenkään ole kaikkien mieleen, mutta sehän on vain rikkaus, että tulee tutustuttua asioihin ja henkilöihin, jotka eivät ole omien ajatusten ja arvojen mukaisia. Tämä Saara Turusen kirja on todella hyvä muistutus siitä, että kirjoista kirjoittavana täytyy muistaa, että niiden kirjoittajalle, teksti ja tarina ovat  hyvin tärkeitä asioita, ja niitä on kunnioitettava. Ja tuon kunnioituksen on myös oltava havaittavissa blogitekstissä.

Havaintojen kirjoittamisen lisäksi, pohdin paljon kirjan kertojaa. Hänen elämänfilosofiansa vapaana kirjoittajana on mielestäni kadehdittavaa. Perinteisessä oravanpyörässä mukana juoksevana, olisi ihanaa, kun päivänsä voisi suunnitella täysin oman aikataulunsa mukaan. Mutta toki tällä vapaudella on mm. toimeentuloon, jatkuvuuteen ja jopa yksinäisyyteen liittyvät haittapuolensa. Itse ajattelen, että ihminen ei perusluonteensa mukaan juuri koskaan ole täysin tyytyväinen kaikkeen. Aina pitäisi saada jotakin enemmän ja jotakin vähemmän. Jonkinlainen tavoite on kai löytää itselle sopiva tasapaino ja tyytyä tilanteeseen.

Kaiken kaikkiaan oikein mielenkiintoinen kirja. Tämän jälkeen on tutustuttava myös Turusen ensimmäiseen kirjaan ja toivottavasti joskus tulevaisuudessa myös seuraavaan. Kirjan kanssa maistoin kuohuviiniä toisella puolen maapalloa.

Lindauer -viinitila on tunnettu kuohuviineistään. Vuonna 2017 sen kuohuviini Cuvee Brut valittiin vuoden kuohuvaksi Suomessa. Alkosta on saatavilla muutamaa erilaista heidän kuohuviiniänsä, mutta Lindauerin synnyinmaassa Uudessa Seelannissa, valikoimat ovat merkittävästi suuremmat. Tämän kirjan pariksi valikoitui Lindauerin Sauvignon Blanc rypäleestä tehty kuohuva. Etiketistä tai tuotetiedoista ei löytynyt tietoa valmistusvuodesta, mutta voisin olettaa kyseisen pullon olleen varsin nuori.

Sauvignon Blanc -rypäleestä tehty kuovuva oli väriltään hieman oljenkellertävään menevää. Tuoksussa oli mustaherukan lehteä ja sitruunaa. Maku on rypäleelleen uskollinen, mutta tässä kuohuvassa hapokkuus ei ole liian voimakas, vaan viinissä on sopivasti pehmeyttämättä tasapainottamassa mustaherukan lehteä ja sitruunaisuutta. Viini on mielestäni tasapainoinen kokonaisuus. Turhaa hienostelua siinä ei ole, mutta sopii erinomaisesti kesäiseksi seurustelujuomaksi tai vaikkapa kevyen salaatin pariksi.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmat ovat varsin tasapainoisia kokonaisuuksia ja edustavat ylpeästi omaa itseään. Kirja jää kylläkin mieleen merkittävästi pidemmäksi aikaa kuin viini. Suosittelen kuitenkin molempia - yhdessä ja erikseen.!

Helmet-lukuhaaste: 34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta

Sivuhenkilö
kirjoittanut Saara Turunen
Kustannusosakeyhtiö Tammi 2018
162 sivua (luettu E-kirjana)

Lindauer
kuohuviini
Sauvignon Blanc
Uusi Seelanti
N. 8€ (paikallisesta supermarketista)