Lukupiiri (kirjoittanut Kirsi Ranin)

Muutama vuosi sitten suunnitellessani oman kirjateemaisen blogin perustamista, toimi Kirsin Book Club -kirjablogi tähän kaikin puolin mallikelpoisena esimerkkinä. Kyseisen blogin taustalla toimii Kirsin Book Club -lukupiiri, joka on perustettu yli kymmenen vuotta sitten. Lukupiiri on kerännyt ympärilleen vankan joukon Kirsi Raninin ystäviä, jotka tapaavat kirjakeskustelujen merkeissä noin kerran kuussa. Myöhemmin kirjapiirin ympärille on perustettu kirjablogi, podcast ja Kirsin Book Club toimii näkyvässä roolissa myös muutenkin kirjakeskustelujen osalta mm. kirjamessuilla ja somessa.  

Kirsin Book Club on vakiintuneen asemansa ja huolella toteutettujen postaustensa, podcastien ja muutenkin laaja-alaisen kirjakeskustelun myötä edelleen loistava esimerkki ja suunnannäyttäjä useille kirjablogeille, niin myös omalleni. Syksyllä 2021 Kirsi Ranin julkaisi teoksen koskien oman kirjapiirin perustamista, jossa hän laajalti kertoo omista kokemuksistaan ja käy läpi asioita, jotka on syytä ottaa huomioon oman kirjapiirin peustamista suunnitellessaan. Vaikka Raninin omat kokemukset kolmesta eri kirjapiiristä ovat hyvin positiiviset, todetaan kirjassa muutamaan otteeseen, että kirjapiirissä käyminen, saati sellaisen vetäminen, vie aikaa ja vaatii sitoutumista. Mikäli aikaa ja innostusta tämänlaiseen harrastukseen löytyy, antaa se varmasti tekijälleen enemmän kuin ottaa.

Olen pohtinut ajoittain kirjapiiriin liittymistä tai jopa oman perustamista ja siksi tutkaillut niistä käytävää keskustelua. Jonkinlaista "pohjatyötä" aiheesta tehneelle kirja ei mitään täysin uutta anna. Sen sijaan se innostaa ja motivoi sekä selkeyttää käytännönläheisesti miten kannattaisi uuden lukupiirin kanssa toimia. Kirjassa on myös pitkä vinkkilista kirjoista, joita kirjapiirissä voitaisiin käsitellä. Hieman jäin ihmettelemään kirjan lopusta löytyvää pohjaa kirjapiirien keskustelulle. Pohja on hyvä, mutta useammalle kymmenelle sivulle kopioiminen tuntui ehkä hieman turhalle ja vanhanaikaiselle, varsinkin kun useat lainaavat kirjan tai tekevät omien kirjapiiriensä muistiinpanot verkkoon. Pantsu-kuvioiset kultakehyksiset kirjan kannet saattavat myös joitakin lukijoita karkoittaa, mutta tämä vain oma hieman rajoittunut mielipiteeni. 

Kirjaan liittyen olen kuunnellut verkon välityksellä pariakin keskustelua, joissa Ranin on kertonut kirjastaan ja samalla kannustanut kuulijoita oman piirin pariin. Innostukseni lukupiiriä kohtaan kasvoi ehdottomasti taitavasti kirjoitetun kirjan myötä ja kirja tai parikin tätä teosta tulee päätymään pukin konttiin ja toivottavasti innostaa myös muita kirjan lukijoita. 

Helmet-lukuhaaste 2021: 28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä

Lukupiiri
Kirjoista keskustelemisen elämää mullistava taika
kirjoittanut Kirsi Ranin
Otava 2021
174 sivua

Ilonpilaaja (kirjoittanut Anni Ihlberg)

Anni Ihlbergin esikoisteos Ilonpilaaja on kertomus 2010- ja 2020 -lukujen nuorisosta. Kaveriporukoiden merkitys, jako naisiin ja miehiin, menestyjiin ja epäonnistujiin sekä valtavat paineet, joita nuoret kohtaavat, ovat kirjan kantavia teemoja. Kirjaa lukiessa tunsin itseni vanhaksi ja tällaista tunnetta ei vielä montaa kertaa ole tullut vastaan romaaneja lukiessa. 

Päähenkilö Lotta kipuilee kasvamisen ja kehittymisen parissa. Nuoren naisen paineet koskien sekä ulkonäköä, että myös sisäistä kehitystä, ovat raastavia ja sairastuttavat päähenkilöä. Vaikka naiset ovat kohdanneet vastaavia ongelmia läpi historian, ovat kirjassa esitellyt Lotan kohtaamat vaatimukset raastavan suoria. Lukiessa tulee tunne, että miten tahansa Lotta toimii tai tekee, niin hän saa siitä kärsiä.  Jäädessään kaveriporukan ulkopuolelle, ei hänelle jää minkäänlaista turvaverkkoa, johon turvautua. 

Kirjan luettuani en ihmettele, että nuoret kärsivät entistä enemmän mieleterveys ja muista ongelmista. Maailma, ja erityisesti somessa tapahtuvat kohtaamiset ja vertailut muihin, ovat rankkoja. Kirja on koskettava ja paljastaa lukijalle yhden katsantokannan tämän päivän nuorison elämään. Teksti on pitkistä lauserakenteistaan huolimatta yllättävän soljuvaa. Kirjan lukeminen kesti yllättävän kauan ja muutaman kerran harkitsin jopa jättäväni sen kesken. Puolivälin jälkeen teksti ja tarina vei kuitenkin lopulta kunnolla mukaansa ja olen tyytyväinen, että kirjan sain luettua kokonaan.  

Helmet-lukuhaaste 2021: 7. Kirjassa on kaveriporukka

Ilonpilaaja
kirjoittanut Anni Ihlberg
Tammi 2021
268 sivua

Siamäk Naghianin uskomaton elämä (kirjoittanut Minna Kettunen ja Siamäk Naghian)

Minna Kettusen ja Siamäk Naghianin yhdessä kirjoittama Siamäk Naghianista kertova elämäkerta on todellakin kertomus lähes uskomattomasta elämänkulusta, joka kuitenkin on ilmeisen täyttä totta. Siamäk Naghian on syntyjään Iranista. Elämä on kuljettanut häntä ensin nuorena keskellä iranilaista suurperhettä, myöhemmin maan vallankumouksen keskelle ja tämän jälkeen armeijaann, jossa hän on nähnyt kammottavia kuolemia ja loukkaantumisia. Sattumusten kautta Siamäk on päätynyt myöhemmin Suomeen opiskelemaan.

Kielitaidottomana Teknillisessä korkeakoulussa opiskelu oli haastavaa, joten Siamäk päätti opetella suomen kieltä. Tuo on päätös, jota hän kirjassa usein jälkikäteen on kiitellyt ja korostaa kielitaidon merkitystä onnistuneesta kotoutumisesta keskustellessa. Valmistumisen jälkeen hän ajautui Iisalmeen Genelec Oy:hun töihin. Myöhemmin hänestä tuli kyseisen kaiuttimia valmistaman yrityksen toimitusjohtaja.

Kirja on kerännyt jonkin verran huomiota julkisuudessa. Itse olen lukenut siitä kertovan artikkelin Helsingin Sanomissa ja myöhemmin nähnyt hänen haastattelun mm. Ylen Aamu-TV:ssä sekä vastikään Helsingin kirjamessuilla. Siamäk on kohdannut elämänsä aikana paljon haasteita ja kauheuksia, mutta ei kirjan, eikä haastatteluiden perusteella ole katkeroitunut, vaan on onnistunut löytämään tapahtumista myös opettavaisia piirteitä. Todella kunnioitettava taito, joka tuntuu yhdistävän monia elämässään ja urallaan menestyneitä henkilöitä. 

Kirjan tarina on mielenkiintoinen ja kiehtova. Teksti sen sijaan olisi voinut olla hieman paremmin kirjoitettu. Lukijana jäin kaipaamaan huolitellumpaa kirjoitusta ja ehkä jonkinlaista selkeämpää esitysmallia. Kirjan kansi ja jopa nimi ovat sellaisia, että niiden perusteella kirja voisi hyvin olla jokin seikkailutarina tai muu fantasiakirja, eikä elämäkerta hyvin kunnioitettavasta urasta ja kokemuksista.

Helmet-lukuhaaste 2021: 4.Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan

Siamäk Naghianin uskomaton elämä
kirjoittanut Minna Kettunen ja Siamäk Naghian 
Into Kustannus 2021
127 sivua

Perhosten huone (kirjoittanut Lucinda Riley)

Lucinda Riley on tullut tutuksi seitsemästä sisaruksesta kertovasta kirjasarjastaan. Mukaansatempaavat, joskin hieman imelät kirjat, ovat kerryttäneet paljon keskustelua kirjablogeissa. Perhosten huone on edellä mainitusta sarjasta irrallinen romaani, mutta siinä on paljon samoja elementtejä, kuin kirjasarjassa. 

Rileyn kirjat ovat järkälemäisiä ja niissä riittää sivuja kahlattavaksi. Teksti ja tarina etenevät nopeasti, joten sivutkin kuluvat lopulta nopeasti. Olen aiemmin kuunnellut ainakin kaksi Rileyn kirjaa. Ne ovat olleet kiinnostavia, joskaan eivät ehkä kaikilta osin kovin todentuntuisia. Esimerkkinä omaa pikkumaisuuttani häiritsee se, että kirjoissa on välillä kohtauksia, jotka tapahtumiltaan ovat liiallisen lyhyitä tai pitkiä. Kuten jonkin henkilön mennessä kahville tai teelle toisen luokse, käyvät sanavalmiit hahmot vain muutaman virkkeen mittaisen keskustelun, jonka jälkeen kahvit on juotu ja vierailija lähtee kotiin. Toki hyvä, että kohtaukset ovat napakoita, mutta jotenkin ne jäävät välillä hyvin pinnallisiksi. 

Edellä oleva kritiikki ei kuitenkaan saanut minua edes harkitsemaan kirjan kesken jättämistä. Jotenkin söpöys ja imelyys, jota kirjan ympäristö ja henkilöt herättävät, vetää mukaansa. Tarinan juoni on yllätyksellinen ja henkilöt on rakennettu totuudenmukaisesti. Kukaan ei ole täydellinen ja toisaalta kaikista löydetään hyviäkin puolia, vaikka heidän toimintansa ei ehkä aina antaisi siihen edes aihetta.

Hyvin tiivistetysti kirja kertoo Englannin Suffolkissa asuvasta Posysta. Kirja kulkee kahdella aikatasolla. Vanhemmalla tasolla Posy on ensin vasta pieni lapsi, joka rakastaa tutkia isänsä kanssa perhosia ihanan Admiral House -kotinsa ympäristössä. Kirjan edetessä Posy aikuistuu ja itsenäistyy, mutta rakkaus kotitaloa kohtaan ei katoa. Toisessa tasossa Posy on iäkkäämpi kahden pojan äiti ja yhden tytön ja yhden pojan isoäiti, joka parhaansa mukaan pyrkii tekemään muiden elämästä mahdollisimman miellyttävää. Vastaan tulee kaikenlaisia yllätyksiä ja menneisyyden varjoja, jotka horjuttavat Posyn ja tämän lähipiirin elämää. Itsevarmuutensa, hyväntahtoisuuden ja osin myös hyvän tuurin ansiosta, asiat loksahtavat paikoilleen 

Helmet-lukuhaaste 2021: 46. Kirjassa syödään herkkuja

Perhosten huone

kirjoittanut Lucinda Riley

suomentanut Tuukka Pekkanen

Bazar kustannus 2019

652 sivua

Kai minä halusin tätä (kirjoittanut Sisko Savonlahti)

Kesällä huomasin, että Sisko Savonlahdelta on alkusyksystä ilmestymässä uusi kirja "Kai minä halusin tätä". Hänen ensimmäinen kirjansa oli jäänyt mieleeni, joten odotin innolla, että pääsin myös seuraavan kirjan lukemaan. Luettuani kirjan kävin kurkkaamassa mitä olin blogin puolelle kirjoittanut hänen ensimmäisestä kirjastaan "Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu". Yllätykseksi huomasin, että olisin voinut kirjoittaa lähes samanlaisen bloggauksen myös tästä toisesta kirjasta. Kertooko siitä, että Savonlahden kirjat ovat keskenään samanlaiset tai että bloggaajana toistan itseäni kirjasta toiseen...

Päähenkilö, 30-40 vuotias Helsingissä asuva nainen, on jollakin tavoin eksyksissä ulkopuolisten vaatimusten viidakossa. Hän tuntee kyllä itsensä hyvin ja hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Haasteen tuovat ulkopuoliset odotukset, jotka pitkälti ovat päähenkilön itsensä määrittelemiä. Kirjan keskeiset teemat koskettavat pitkäaikaista parisuhdetta ja sen ylläpitoa sekä lasten hankintaa. Päähenkilö pohtii mitä hän oikein haluaa ja toisaalta mihin hänellä riittävät voimavarat. Teemat, jotka tavalla tai toisella koskettavat meistä useimpia jossakin vaiheessa elämää. 

Kirjan käsittelemät aihepiirit eivät ole nykyisin juurikaan enää tabuja tai kosketa aiheita, joista ei puhuttaisi, mutta kirjoitustyyli tekee teoksesta jollakin tavoin häpeilemättömän, ja tämä siis positiivisessa mielessä. Päähenkilö uskaltaa hämmästellä asioita, joiden ehkä oletetaan olevan itsestäänselvyyksiä, mutta jotka tosiasiassa eivät sitä useimmille ole. Pintapuolisesti kirja voisi naurattaa, mutta kuten Savonlahden edellinen teos myös tämä hämmentää minua lukijana, enkä oikein osaa sen näennäishauskuudelle kuitenkaan nauraa. Mikäli autofiktio ja kaupunkielämä kiinnostaa, kannattaa tähän mielestäni tarttua. 

Helmet-lukuhaaste 2021: 43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä

Kai minä halusin tätä
kirjoittanut Sisko Savonlahti
Gummerus 2021
176 sivua

Aino A. (kirjoittanut Jari Järvelä)

Aino A. on fiktiivisesti kerrottu tarina arkkitehti Aino Aallosta. Mikä on totta ja mikä kirjailijan mielen tuotosta, jää lukijan arvioitavaksi. Kirjailija Jari Järvelän mukaan tarkkaa kirjallista dokumentaatiota kuuluisan arkkitehti Alvar Aallon puolisosta on jäänyt varsin vähän, joten osa kirjan spekuloinneista saattaa hyvinkin pitää paikkansa. Järvelä on aiemmilla teoksillaan ollut mm. Finlandia- ja Runeberg-palkintoehdokkaana.

Kirjan Aino kuvataan lahjakkaaksi arkkitehdiksi, joka on käytännössä todellinen suunnittelija useiden miehensä nimissä suunniteltujen rakennusten ja huonekalujen takana. Ainoa tämä harmittaa, mutta hän on alistunut asemaansa, kuten useat muutkin tuon ajan naiset. Alvar puolestaan kuvaillaan hulttio-miehenä, joka saa jatkuvasti hienoja ideoita, mutta niiden ulosanti saati toteuttaminen ei yleensä onnistu. Alvarin ajattelemattomuudesta, näyttämisenhalusta ja  suuruudenhulluudesta johtuen perhe elää jatkuvassa taloudellisessa ahdingossa. Aino yrittää parhaansa mukaan sumplia asioita, tekee pitkää päivää miehensä toimistolla tämän reissatessa ympäri maailmaa ja elättää perhettään säästeliäästi, jotta heillä riittäisi raha perustarpeisiin. Vaikka kirjan päähenkilö on Aino, häntä kuvaillaan ja hänestä kerrotaan suhteessa mieheensä. 

Kirjan kuvailema pariskunta tuntuu lähes karikatyyriseltä todelliseen Aallon, tai mihin tahansa pariskuntaan verrattuna. He ovat täydelliset toistensa vastakohdat, oikeastaan vain kiinnostus arkkitehtuuriin tuntuu heitä yhdistävän. Toisaalta ehkä erilaisuus ja vapaus ovat olleet osatekijöitä, heidän pitkähkön liittonsa takana. Todellisuudessa Aallot olivat naimisissa vuodesta 1925 vuoteen 1949, jolloin Aino kuoli rintasyöpään. Muutamaa vuotta myöhemmin Alvar avioitui uudelleen Elissa Mäkiniemen kanssa. 

Vaikka kirja on fiktiivinen, löytyy siitä paljon myös faktoja. Aallon pariskunta perusti Artekin yhteistyössä Nils-Gustav Hahlinin ja Maire Gullichesenin kanssa. Aino myös osallistui erilaisiin kilpailuihin, joista yksi merkittävin oli lasiastiasollaan (Bölgeblick) Milanon triennaalin kultamitalin voittaminen vuonna 1936. Kirja toimii siis hyvänä ajankuvana ja historiallisena katsauksena suomalaiseen 1900-luvun alun arkkitehtuuriin.  

Jari Järvelän kirja on hyvin kirjoitettu. Varsinkin alussa itseäni häiritsi epätietoisuus siitä mikä on totta ja mikä ei. Tämän johdosta päädyin tarkistamaan monia faktatietoja ja mitä niistä on muualla sanottu. Tämä hidasti kirjan lukemista, mutta toisaalta toimi varmasti yleissivistyksenä. Mikäli aihepiiri kiinnostaa, kannattaa teokseen ehdottomasti tarttua!

Helmet-lukuhaaste 2021: 3. Historiallinen romaani

Aino A.
kirjoittanut Jari Järvelä
Tammi 2021
237 sivua

Ainoa kotini (kirjoittanut Hanna Brotherus)

Tanssitaitelijana ja ohjaajana tutuksi tullut Hanna Brotherus julkaisi esikoisteoksensa "Ainoa kotini" keväällä 2021. Kirja keräsi paljon kehuja ja kevään sekä kesän kuluessa siitä julkaistiin lukuisia arviointeja eri medioissa. Luin kirjan kesällä ja nyt kolme-neljä kuukautta lukemisen jälkeen muistikuvat kirjan tapahtumista ovat jo osittain hälvenneet. Kirjan tekemä vaikutus sen sijaan ei ole unohtunut.

Kirjan päähenkilö on keski-ikäinen nainen, joka lähtee Pariisiin ja sieltä käsin muistelee elämäänsä ja kokemuksiaan eri aikatasoilla. Suhde omiin vanhempiin, toisaalta äitiys ja perhe- sekä parisuhteet ovat kaikki jättäneet leimansa hänen elämäänsä. Kiireen ja velvoitteiden kohdalla omaan itseensä keskittyminen on jäänyt taka-alalle. Nyt lasten muutettua omilleen on aikaa jälleen palata pohtimaan mitä itse on tullut koettua ja mitä elämällään vielä haluaa tehdä. Kirja käsittelee elämän suuria asioita tyylillä ja pitää lukijaansa otteessaan koko kirjan ajan. Pidempiaikaisia muistijälkiä juonesta teos ei itselleni jättänyt, mutta varmasti mielenkiinnolla lukisin silti Brotheruksen seuraavankin kirjan, mikäli sellainen ilmestyy. 

Helmet-lukuhaaste 2021: 36. Kirjassa liikutaan ajassa

Ainoa kotini
kirjoittanut Hanna Brotherus
WSOY 2021
207 sivua

Kuka olisi uskonut (kirjoittanut Johanna Venho ja Anne Brunila)

Mutu-tuntumalla väittäisin, että suomalaisista naispuolisista yritysjohtajista on kirjoitettu vain muutamia kirjoja ja elämäkertoja. Yhtenä syynä lienee, ettei heitä kovin paljon valitettavasti vielä ole. Brunila on uransa aikana toiminut niin tutkijana kuin useiden yritysten hallitusten jäsenenä ja mm. Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtajana. Uran lisäksi hänen elämäänsä on mahtunut Oskar-poika, haasteellisia parisuhteita sekä buddhalaisuus. 

Tätä mielenkiintoista kokonaisuutta ovat Johanna Venho ja Anne Brunila avanneet mielenkiintoisessa teoksessa: "Kuka olisi uskonut". Kirja käsittelee useita teemoja ja eri lukijat löytävät siitä varmasti itseään kiinnostavia teemoja. Suomalainen yritys- ja yliopistoelämä, parisuhde ja parisuhdeväkivalta, kehitysvammaisen lapsen vanhemmuus, kulttuuri ja buddhalaisuus nousevat kaikki merkittävästi esille kirjassa. Tapahtumat sijoittuvat myös pitkälle aikajanalle, joten ne tarjoavat hyvää ajankuvaa. 

Helmet-lukuhaaste 2021: 26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa

Kuka olisi uskonut
kirjoittanut Johanna Venho ja Anne Brunila
lukija Hannamaija Nikander
Tammi 2020
8h, 44min (kuunneltu äänikirjana)

Rajamaa (kirjoittanut Terhi Kokkonen)

Laulaja ja sanoittaja Terhi Kokkosen esikoisromaani "Rajamaa" on saanut erilaisissa arvosteluissa ja myös kirjablogeissa paljon kiitosta. Teoksella Kokkonen voitti Helsingin Sanomien vuoden 2020 esikoiskirjapalkinnon. Olen aina pitänyt Ultra Bran ja Scandinavian Music Groupin kekseliäistä lyriikoista, joista monen takana on Terhi Kokkonen. Tämä Lappiin sijoittuva, psykologiseksi trilleriksi luonnehdittu romaani, vaikutti taustatietojen perusteella hyvin kiinnostavalta ja odotukseni sen suhteen olivat korkealla. 

Pariskunta-matkaa Lapissa viettäneet Karo ja Risto joutuvat paluumatkalla auto-onnettomuuteen. Tämän seurauksena heidän kotiinpaluunsa viivästyy joitakin päiviä ja he joutuvat jäämään läheiseen lomakylään. He päätyvät odottamaan kotiinpaluuta hieman eristyksissä sijaitsevaan omalaatuiseen lomakylä "Arctic Mirageen". Ristolle lisäpäivät eivät tuota ongelmaa, mutta Karo haluaisi päästä mahdollisimman pian takaisin kotiin. Lomakylän ilmapiiri on jollakin tavoin painostava, vaikkei lukija pysty tälle mitään yksittäistä syytä nimeämäänkään. Tunnelman luonti onnistuu kirjassa hienosti.  

Kotiinpaluun odottelu lomakylässä saa pariskunnan pinnan alla olevat tunteet nousemaan esiin ja tunnelman kiristymään. Aiemmin heillä ei ehkä ole ollut samalla tavoin aikaa tai mahdollisuutta käsitellä onnelliselta vaikuttavan suhteen piilossa olevia painostavia asioita. Kokkonen käsittelee tunnelmaa mielenkiintoisesti ja ennalta vaikeasti arvattavasti. Tarinassa teemoina ovat niin eristyneisyys, turistin silmissä näkyvä, ei ehkä aidoin lappilaisuus sekä jonkinlainen yleinen vinksahtaneisuus.

Kirjassa on paljon onnistuneita kohtia ja sen yksityiskohdissa on oltu tarkkana. Kokonaisuus ei tyylillisesti ole kuitenkaan aivan omaan makuuni. Olen ehkä selvempien tarinoiden tai juonellisempien kirjojen ystävä. Mikäli kaltaiseni lukija haluaa kokeilla hieman oman mukavuusalueensa ulkopuolelle menevää kirjaa, on tämä kuitenkin hyvä valinta laadukkaan ja harkitun tekstin sekä mielenkiintoisen tapahtumaympäristön vuoksi.  

Helmet-lukuhaaste 2021: 35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut

Rajamaa
kirjoittanut Terhi Kokkonen
Otava 2020
191 sivua  

Vaihtuvia maisemia (kirjoittanut Kati Kelola)

Koronan myötä lentomatkailun määrä romahti. Matkailun määrän vähentyessä viimeisen lähes puolentoista vuoden ajan, on moni varmasti alkanut pohtimaan oman lentämisen tarpeellisuutta ainakin entiseen määrään verrattuna. Ilmastonmuutos on omiaan lisäämään aiheen ajankohtaisuutta ja kiinnostavuutta. Freelance-toimittaja Kati Kelola tarjoaa kirjassaan "Vaihtuvia maisemia" lukuisia muunlaisia tapoja ja ajatuksia matkantekoon kuin kiireessä toiselle puolelle Eurooppaa tai maailmaa matkaaminen. 

Ensimmäisen kerran kirja tuli vastaani Ylen Aamu-TV:ssä keväällä 2021 ja sen jälkeen olen huomannut useita artikkeleita ja arviointeja kirjasta. Kirja sopii hyvin sekä seuraavia matkoja suunnitteleville että nojatuolimatkailusta nauttiville. Iloisena myös huomasin, että aika monia Kelolan suosittelemia matkoja olen itsekin tehnyt ja niiden myötä rohkeus uudenlailla tehtäviin matkoihin on kasvanut. Ehkä pyörämatkaa jonnekin päin Eurooppaa voisi olla mielenkiintoista tulevaisuudessa kokeilla, lukuisia kotimaan kohteita unohtamatta.

Suomi sijaitsee Euroopan reunalla, josta muuten kuin lentoteitse matkaaminen on haasteellista, mutta ei kuitenkaan mahdotonta. Yhdellä junanvaihdolla pääsee vaikka Pekingiin tai laivalla varsin helposti Saksaan, Ruotsiin tai Viroon. Mikäli mielii kuitenkin lähteä hieman kauemmas, voisi pitkäksi viikonlopuksi keski- tai etelä-Eurooppaan säntäilyn ehkä yhdistääkin viikon mittaiseksi matkaksi. Viikon aikana voisi vierailla parissa samalla suunnalla sijaitsevassa kaupungissa matkaten näiden välin vaikka junalla tai bussilla. Kaksi erillistä lentomatkaa saisi näin vähennettyä myös yhteen ja samalla puolitettua lentokentällä vietettävän ajan. 

Ehdoton kunnia on annettava sille, ettei kirja syyllistä tai kokonaan kiellä tai paheksu lentämistä. Se tarjoaa kuitenkin uudenlaista ajattelumallia matkustamiseen liittyen. Loma ja matka ei ole vain kohteessa olemista, vaan jo matkustaminen itsessään on osa tärkeä osa kokemusta. Oman toimintatavan muuttaminen tai päivittäminen tähän suuntaan, on nyt koronan laantuessa ja matkailun hitaasti auetessa helposti mahdollista. 

Helmet-lukuhaaste 2021: 9. Kirjailijan etu- ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella. 

Vaihtuvia maisemia
kirjoittanut Kati Kelola
Gummerus 2021
201 sivua 

Ilmastoja (kirjoittanut Jenny Offill)

Yhdysvaltalainen kirjailija ja kirjallisuuden opettaja Jenny Offill on uusimmalla, vuonna 2020 ilmestyneellä kirjallaan Ilmastoja kerännyt paljon suosiota ja keskustelua. Kirja kertoo kiltistä ja avuliaasta kirjastonhoitaja Lizziestä, joka päätyy ystävänsä podcastiin selvittämään ja vastaamaan mitä ihmeellisempiin kysymyksiin. 

Kirjan aihemaailma pyörii ilmastonmuutoksen ja maailmanlopun ympärillä. Synkkiä aiheita, mutta kirja on kirjoitettu napakkaan tyyliin. Tästä johtuen tarina jää lukijalle hieman etäiseksi, eikä tunnu liian raskaalta. Samoin käy henkilöille, jotka ovat kyllä kiinnostavia, mutta joihin tiivissä teoksessa en pääse tarpeeksi syventymään. Kirjan lukemisesta on kulunut reilu viikko, eikä se ole sen jälkeen juuri mieleeni palannut. Ei kirja huono ollut, muttei erityisesti minuun kolahtanutkaan.

Ilmastonmuutosta koskevia romaaneja on viime vuosina ilmestynyt joitakin, mutta minun ei ole tullut aihetta käsitteleviä kirjoja juuri luettua. Jatkossa aihe kuitenkin kiinnostaa, joten mielelläni otan vinkkejä vastaan. Aihetta käsitteleviä tietokirjoja sen sijaan olen joitakin lukenut.

Jenny Offillin kirja on ollut laajalti esillä eri blogeissa ja alla linkkejä muutamiin muihin blogikirjoituksiin.

Kirjaluotsi pitää kirjan napakoista pohdinnoista, mutta kirja itsessään ei jää pitkäksi aikaa mieleen.    

Nannan kirjakimara kehuu kirjaa saman aikaisesti riemastuttavaksi ja vakavaksi paketiksi, joka haluaa ottaa kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kirja kuitenkin unohtuu myös valitettavan nopeasti. 

Anssin kirjat -blogi kiittää kirjaa suoraan asiaan menemisestä. Ilmastonmuutoksesta ei saarnata, mutta se on läsnä. 

Helmet-lukuhaaste 2021: 19. Kirjassa leikitään

Ilmastoja
kirjoittanut Jenny Offill
suomentanut Marja Luoma
Gummerus 2020
196 sivua

Kimppakämppä (kirjoittanut Beth O'Leary)

Englantilaisen Beth O'Learyn esikoisteos Kimppakämppä on hauskaa luettavaa. Kyseessä on rakkaustarina, jonka lähtökohta on varsin omintakeinen, mutta lopputulos arvattavissa. Aika ajoin kepeän kirjan lukeminen tekee hyvää ja siihen tämä teos on erinomainen valinta. Kirjan pitkähköstä sivumäärästä huolimatta sen lukee varsin nopeasti. 

Värikäs ja hyväntahtoinen Tiffy elää pienen palkkansa turvin Lontoossa ja tarvitsee sen kalliista asuntotarjonnasta nopeasti paikan, jossa nukkua. Häntä vastaan tulee erikoinen vuokrailmoitus, jossa haetaan kämppistä, jonka käytössä koti on tarkkaan rajattuna aikana. Asunnon omistava Leon käy asunnossa vain päiväsaikaan muutaman tunnin nukkumassa, jolloin asunnossa ei saa olla. Iltaisin, öisin ja viikonloppuisin asunto on täysin vuokralaisen käytössä. Tiffy päättää tarttua tilaisuuteen ja sopii käytännön asiosta Leonin toisaalla asuvan tyttöystävän kanssa. 

Aluksi kämppikset, jotka eivät ole koskaan toisiaan nähneet tai puhuneet toistensa kanssa, käyvät arjen asioista kirjeenvaihtoja post it -lappujen avulla. Näiden kautta he tulevat jakaneeksi paljon humoristisiakin asioita ja lukija saa seurata kuinka erikoinen asumisratkaisu osoittaa toimivuutensa ja kämppikset hitaasti tutustuvat toisiinsa.

Jossakin vaiheessa heidän kiinnostuksensa kuitenkin kasvaa ja he tapaavat toisensa, ensin vahingossa, mutta pian myös sovitusti. Samoihin aikoihin molempien parisuhteet ovat tahoillaan päättymässä joten odotettavissa on ihastumista ja rakastumista. 

Aivan pelkästä satutarinasta ei ole kyse, vaan kämppikset kohtaavat haasteita mm. ex-puolisoidensa tahoilta. Onneksi heillä on hyviä ystäviä ympärillään, joiden avulla he pitävät suhteestaan ja elämästään yleensäkin kiinni. 

Kyseessä on kevyehkö rakkaustarina, jonka hyväntahtoisuus ja tapahtumien vauhdikkuus pitävät lukijan mukanaan. Kirjailjalta on julkaistu suomeksi myös teos Vaihtokauppa, ja häneltä on keväällä 2021 ilmestymässä englanninkielellä uusin teos The Road Trip.

Kirjaan ovat blogeissaan tarttuneet myös: 

Kaiken ei tarvitse olla totta -blogissa kirjaan tarttumista pohdittiin ensin pitkään, mutta kun ensimmäiset sivut oli luettu, vei kirja lukijan mennessään. 

Kirjataivas -blogin puolella kirjaa odotettiin innolla ja odotus palkittiin. Lukija ihasteli myös päähenkilöiden kiinnostavia persoonia. 

Helmet-lukuhaaste 2021: 6. Kirja kertoo rakkaudesta

Kimppakämppä
kirjoittanut Beth O'Leary
suomentanut Taina Wallin
WSOY 2020
445 sivua

Englantilainen romanssi (kirjoittanut Niina Mero)

Niina Meron esikoiskirja "Englantilainen romanssi" on vaikeasti määriteltävä kirja. Siinä on mielestäni ironisia ja jopa karikatyyrisiä puolia, romantiikka, draamaa ja kahden eri kulttuurin kohtaamista. Mukava kirja määritysvaikeuksista huolimatta ja sopii hyvin myös kuunneltavaksi.

Nora tekee virallisesti lopputyötä englantilaisesta kirjallisuudesta, vaikka käytännössä hänen tulonsa koostuvat erilaisista freelancer-kirjoituksista ja ajoittain Kelan erilaisista tuista. Salaisesti hän haaveilee perienglantilaisen kartanossa asuvan miehen tapaamisesta ja tähän rakastumisesta. Päällisin puoli Nora on kuitenkin goottimaisista piirteistä pitävä, ajoittain karskia kieltä käyttävä, tatuoijalleen Mikolle avautuva nainen, joka suureksi yllätyksekseen kuulee siskopuolensa olevan menossa naimisiin korkeassa-asemassa olevan englantilaisen suvun nuoren miehen kanssa. 

Noran isä tapasi uuden vaimonsa Noran äidin kuoltua. Äitipuolen mukana "pakettiin" kuului myös "Heli-sisko", joka oli heti hyvin avoin, puhelias ja kaikinpuolin toimelias Noraan verrattuna. Nora tuntui lapsena jäävän hieman Helin varjoon ja tämä asetelma on varjostanut sisarpuolten suhteita aina. Heli vaatii, että Nona lähtee jo paria kuukautta ennen tulevia häitä Englantiin, Oxfordin lähelle. Nora yrittää keksiä syitä, miksi tämä ei käy, mutta pian huomaa olevansa matkalla kohti lentokenttää.

Nora on hieman kuin norsu posliinikaupassa saavuttuaan englantilaiseen kartanoon ja Helin tulevan miehen suvun keskelle. Hän laukoo asioita turhan suoraan, pukeutuu väärin ja tulee nostaneeksi esiin perheessä pitkään piilossa olleen salaisuuden. Vaikka tapahtumia riittää, niin etenemistahti ei kuitenkaan ole hengästyttävä. Kirjan alkupuolella etenemistahti tuntuu, jopa turhankin hitaalta. Onneksi vauhti reipastuu tapahtumien päästessä vauhtiin.

Kirjan kanssa maistoin parina viime vuotena muoti-ilmiöksi noussutta hapanolutta. Maitohappokäymistä hyödyntäen saadaan aikaiseksi monivivahteisia ja makumaailmaan laajoja oluita, jotka usein ovat raikkaita ja alkoholipitoisuudeltaan mietoja. Vääksyssä sijaitsevan Kanavan Panimon Puolukka-hapanolut oli raikas tuttavuus. Sen puolukkainen aromikkuus oli omiaan syksyisen mökkisaunan yhteydessä. Oluen kanssa voisi maistua myös vaikka grillattu kana tai porsaanliha. Hapanoluita löytyy nykyään hyvin ruokakaupoista ja niihin kannattaa tutustua tarkemmin.

Oluen ja kirjan yhteensopivuudelle annan kolma pistettä. Vaikka molemmat ovat maanläheisiä, niin pyrkimykset moderniudessa ovat kuitenkin erisuuntaiset. Molemmista tulee hyvä ja raikas fiilis, joten kannattaa kokeilla myös yhdessä nauttivaksi.

Helmet-lukuhaaste 2020: 2. Iloinen kirja

Englantilainen romanssi
kirjoittanut Niina Mero
lukija Pirjo Heikkilä
Gummerus 2019
10h, 17min (kuunneltu äänikirjana)

Puolukka Gose

Kanavan Panimo

hapanolut

vesi, ohramallas, vehnämallas, humala, hiiva, täyspuolukkamehu, korianteri, sitruunamehu, vuorisuola

Vääksy, Suomi 2020

Alk. 3.5%

n. 4€ (ostettu Heinolan Heila-putiikista kesäkuussa 2020)

Valo jonka kadotimme (kirjoittanut Jill Santopolo)

Syyskuun 11. päivä vuonna 2001 on päivä, jonka kaikki tuolloin eläneet muistavat. "Missä olit, kun World Trade Centerin torneihin iskettiin?" on kysymys, johon olemme saaneet vastata ja muistella päivän tapahtumia vielä vuosikymmenen jälkeenkin. Kyseisen päivämäärän tapahtumia ja merkityksellisyyttä on hyödynnetty paljon myös elokuvissa, televisiossa ja kirjallisuudessa.

Jill Santopolon romaanissa "Valo jonka kadotimme" nuoret Lucy ja Gabe tapaavat syyskuun 11. päivän järkyttävissä tapahtumissa keskellä New Yorkin Manhattania. He rakastuvat intohimoisesti, mutta elämä kuljettaa heidät kuitenkin erilleen. Gabe matkustaa mm. sotatapahtumia valokuvaten ympäri maailmaa ja Lucy keskittyy ensin opintoihin ja löytää sitten itselleen täydellisesti sopivan työpaikan lastenohjelmien tuottajana. Lucy perustaa perheen rakastamansa miehen kanssa. Mies ei kuitenkaan ole Gabe. Gabe ja Lucy tapaavat satunnaisesti ja Lucy saa itsensä välillä kiinni pohtimasta, millaista hänen elämänsä olisi jos hän olisi lähtenyt nuoruuden rakkautensa Gaben matkaan, eikä olisi tyytynyt ns. tavalliseen perhe-elämään.

Romanttisen rouhea teos on ensimmäinen Jill Santopololta kuuntelemani kirja. Aiemmin olen kuunnellut myös blogistakin löytyvän "Kun sanat eivät riitä". Nämä ovat hyviä kirjoja myös kuunneltavaksi. Tapahtumat etenevät aika rauhallisesti, mutta en kokenut tätä, enkä myöskään aiemmin häneltä kuuntelemaani kirjaa pitkästyttäväksi. Kirjassa on kuitenkin mukavasti realismia mukana. Vaikka pohdiskelut menevät syvälle on kirja mielestäni sopiva hyväntuulen kirja, joka saa lukijansa monin paikoin hymyilemään. 

Kirjan kanssa maistoin ranskalaista Le Fougueux'n punaviiniä. Viinin keskitäyteläisyys ja pehmeä tanniinisuus sopivat erinomaisesti yhteen syksyisen suppilovahverolihamurekkeen ja uunijuuresten kanssa. Viinin marjamaailmassa oli luumuisuutta ja tummaa marjaisuutta. Väriltään se oli tumman tiilen punaista. Ulkonäkö, tuoksu, suutuntuma ja jälkimaku olivat viinissä harmonisessa kokonaisuudessa. Viini on varsin nuorta vielä, joten mielenkiintoista olisi tietää millaiseksi se muuttuu pari vuotta pullossa kehityttyään.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme pistettä. Kirja on viiniä kevyempi ja sopii nautittavaksi heti sellaisenaan. Viini puolestaan tarjoaa parastaan ruoan kanssa ja jonkin aikaa lasissa avauduttuaan. Malttavaiselle nautiskelijalle nämä sopivat kuitenkin hyvin yhteen.

Valo jonka kadotimme
kirjoittanut Jill Santopolo

suomentanut Inka Parpola

lukija Anni Kajos

Otava 2017

9h, 5min (kuunneltu äänikirjana)

Chateau Couronneau Le Fougueux

Merlot 2019

Bordeaux, Ranska

15,10€ (Alkosta syyskuussa 2020)

                                                                        

Pääomani (kirjoittanut Milja Sarkola)

Teatteriohjaajana ja käsikirjoittajana mainetta niittänyt Milja Sarkola julkaisi ensimmäisen kirjansa vuoden 2020 alussa. Kirjan pohjalta hän on ohjannut yhdessä Katariina Nummisen kanssa Q-teatteriin samannimisen näytelmän. Tarkoitukseni oli käydä esitys keväällä katsomassa ja siitä johtuen kirjan myös varasin. Näytelmän katsominen siirtyi keväältä pidemmälle tulevaisuuteen, mutta kirja tuli nyt onneksi luettua.

                                        

Autofiktiivinen teos?

Yritin kirjaa lukiessa olla tutkimatta enempää kirjailijan taustoja ja pohtia, mikä on oikeasti totta ja mikä ei. Kirja vaikuttaa autofiktiiviseltä teokselta, eli kirjailija on valinnut kirjaan haluamiansa kohtia omasta elämästään. Lukija voi yrittää olla peilaamatta henkilöä liiaksi kirjailijaan tai sitten keskittyä välillä epäolennaisesti juuri tähän, kuten itselleni meinaa tämän tyylisiä kirjoja lukiessa käydä. 

Kirjan päähenkilö peilaa ja järjestää omaa elämäänsä taloudellisten numeroiden pohjalta. Hän kerää tarkkaan ylös tiedot tileillä olevista varoistaan sekä mm. asuntolainan suuruudesta. Tämä luo hänen muuten hieman sekavaan elämäänsä tarkkaa järjestystä. Päähenkilöllä on mies ja poika. Hänen suhteensa puolisoonsa on kirjan perusteella hyvin järkevä. Yhdessä he tekevät viisaita ja yleisesti hyväksyttyjä päätöksiä. Järkevyyden lisäksi pariskunnalla ei ehkä ole muuten tarpeeksi yhdistäviä tekijöitä. 

Sekoitus taidetta ja taloutta

Analyyttisen tarkasta luonteestaan huolimatta kirjan päähenkilö työskentelee kuitenkin luovalla alalla. Hän kirjoittaa näytelmiä ja ohjaa teoksia. Haaveillessaan oman kirjan kirjoittamisesta hän lähtee parin viikon matkalle Yhdysvaltoihin ja asuu siellä taiteilijaresidenssissä. Päähenkilö vertaa itseään jatkuvasti muihin ja ehkä suomalaisille tyypilliseen tapaan, tuntee alemmuuden tunnetta. 

                            

Kirja on nopealukuinen ja mielenkiintoinen. Se jättää useita kohtia lukijan mielikuvituksen jatkojalostettavaksi. Kirjan tarina loppuu kesken, joten toivottavasti siihen on tulossa jonkinlainen jatko-osa jossakin vaiheessa. Kirjan luettuani olen hieman kahden vaiheilla uskallanko mennä siitä tehtyä näytelmää katsomaan. Toisaalta Eero Ritalan tähdittämä esitys kiinnostaa, toisaalta pelottaa, että kirjan pohjalta luomani mielikuvat henkilöistä särkyvät pahasti. Sama tilanne kuin usein lähelle tulevien kirjasta tehtyjen elokuvasovitusten kanssa. 

Suomalainen kesäjuoma

Kesään kuuluu lonkero. Perinteistä greippilonkeroa on tullut maisteltua sen verran usein, että oli ilo päästä maistamaan Teerenpelin suodattamatonta punaherukka-verigreippi lonkeroa. Se on valmistettu Teerenpelin omasta Pyyginistä, johon on sekoitettu viinimarjamehua. Lonkero on raikkaan makea. Hieman kuin joisi vanhan ajan appelsiiniimonadia, jossa on pieniä appelsiininhitusia vielä suodattamattomana mukana. Lonkero maistui kesäisen saunan jälkeen pihalla auringosta nauttien.

Lonkeron ja kirjan yhteensopivuudelle annan kolme ja puoli pistettä. Molemmat ovat hyvin suomalaisia. Kirja modernimpi kuin lonkero. Nämä sopivat hyvin kauniilla säällä yhdessä nautittavaksi. Kirja tarjoaa erinomaista seuraa myös hieman sateisemmalla kelillä.

Helmet-lukuhaaste 2020: 16. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli

Pääomani

kirjoittanut Milja Sarkola

Kustannusosakeyhtiö Teos 2020

165 sivua

 

Teerenpeli Punaherukka-verigreippi lonkero

5,5%

Suomi 

4,17€/0,33l (Alkosta heinäkuussa 2020

                                                    )

Nainen joka unohti (kirjoittanut Liane Moriarty)

Mitä jos päähäsi saamasta tällistä johtuen unohtaisit viimeiset kymmenen vuotta elämästäsi? Jos olisit tuona aikana saanut kolme lasta, avioliittosi nuoruuden rakkautesi kanssa olisikin päätynyt eroon ja olisit ihmisenä muuttunut rauhallisen lempeästä kaikessa mukana olevaksi tehosuorittajaksi. Mitenköhän suhtautuisin tekemiisi päätöksiin? Australialaisen Liane Moriartyn kirjassa "Nainen joka unohti" kymmenen vuoden unohduksen kokee perheenäidiksi tullut Alice. 

Kiihtynyt elämäntahti

Kirja on leppoisaa kesäluettavaa, mutta se tekee myös muutamia teräviä huomiota, joita huomaan vielä kirjan lukemisen jälkeen pohtivani. 2010-luvun aikaperspektiivi on, jos mahdollista, vieläkin lyhyempi kuin kymmenen vuotta sitten. Suorittamisesta on tullut normi, johon melkein kaikki sortuvat tai pyrkivät. Kirjassa käsitellään myös mm. lapsettomuutta ja ehkä amerikkalaisille tyypillisempää ns. kulissielämää. 

Kirjassa on paljon hahmoja. Tärkeimmät eli Alicen, tämän ex-miehen Nickyn, näiden lapset, sekä Alicen siskon Elizabethin ja entisen parhaan ystävän Ginan opin tuntemaan nopeasti, mutta muut hahmot menevät kyllä helposti hieman sekaisin. Se ei onneksi juurikaan häiritse tarinan kulun seurantaa. Kirjassa on varsin paljon sivuja, mutta se on nopeasti luettava ja hieman koukuttava. 

                                                        

                    

Luin aiemmin kesällä Moriartyn "Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista" romaanin. Kirjoissa on jotakin samaa, mutta vakavuus, vauhti ja raadollisuus poikkeavat paljon toisistaan. On itse asiassa vaihteeksi ilahduttavaa lukea saman kirjailijan varsin eri tyylinen kirja. Usein sitä ihastuu jonkun kirjailijan tyyliin, eikä sitten haluakaan lukea häneltä muun tyyppisiä kirjoja. 

Rose siideriä Paraisilta

Kesään sopivan kirjan kanssa maistoin vieläkin paremmin vuoden aikaan sopivaa rosee siideriä. Louna on Paraisilla sijaitsevan Heisala Craft Drink Companyn mielenkiintoinen rosee siideri. Se on valmistettu omenoista ja höystetty valmistajan mukaan suomalaisomisteisen, Ranskassa sijaitsevan Chateau Carsinin punaviinillä. Siideri on lohenpunaisen roseeviinin väristä. Siinä on maltillinen kuohu ja hapokkuus. Maussa omenaisuutta ryhdittää sitruksisuus ja kevyt metsämarjaisuus. Siideri on kuivaa, mutta marjaisuus pehmittää mukavasti suutuntumaa. Siideri maistui kanttarellipastan kanssa. 

Kirjan ja siiderin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmat ovat lähtökohdiltaan kepeitä ja hersyviä, mutta kuitenkin laadukkaita ja kestävät aikaa. Niistä huokuu myös paikallisuus ja juurevuus.

Helmet-lukuhaaste 2020: 22. Kirjassa on epäluotettava kertoja

Nainen joka unohti

kirjoittanut Liane Moriarty

suomentanut Helene Bützow

Werber Söderström Osakeyhtiö 2016

495 sivua

Louna

Rosee siideri

Heisala Craft Drink Company 2020

5,5% alc.

5,32€/0,33l (Alkosta heinäkuussa 2020)

                                                                        

Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä (kirjoittanut Chimamanda Ngozi Adichie)

                                         

Nigerialaissyntyinen kirjailija, tutkija ja opettaja Chiamanmanda Ngozi Adichie on tullut Suomessa tutuksi romaaneistaan: "Purppuranpunainen hibiskus" ja "Puolikas keltaista aurinkoa". Nykyisin hän asuu osan ajasta Yhdysvalloissa ja on siellä opiskellut ja opettanut kirjallisuutta ja Afrikan tutkimusta mm. Yalen yliopistossa. 

Lyhyessä, mutta asiapitoisessa ja kantaaottavassa esseessään hän kiinnittää lukijan huomion naisen asemaan. Kirja sivuuttaa naisen asemaa Yhdysvalloissa, mutta erityistä huomiota se kiinnittää naisen asemaan Afrikassa. Vaikka sukupuolten kesken tasa-arvoista valtiota ei maailmasta vielä löydykään, poikkeavat lähellä sitä oleva Suomi ja useita askeleita kauempana oleva Afrikassa sijaitseva Nigeria toisistaan merkittävästi. Yhdistäviä rakenteellisia tekijöitä on molemmissa valtioissa kuitenkin paljon, joita Chimamanda nostaa kirjasessa esille.

Rakenteelliset epätasa-arvon aiheuttajat

Piilossa olevia rakenteellisia epätasa-arvon aiheuttajia löytynee kaikista maista. Näistä yhtenä esimerkkinä mies- ja nais-termit mm. ammattien yhteydessä. Nuo ovat sinällänsä varsin mitättömiä moniin suurempiin asioihin verrattuna, mutta jatkussa arkisessa päivittäisessä käytössä, ehkä osaltaan aiheuttavat etukäteistä arvottamista. 

Feminismi-terminä saa monet puolustuskannalle ja saattaa olla punainen vaate. Syitä tähän on monia ja useat syyt ovat hyvin ymmärrettävissä. Ehkä tämän kanssa toimii sama kuin monen muunkin tunteita herättävän ja ärsytystä aiheuttavan asian kanssa. Asian maltillinen esille nostaminen ja konsensus-hakuisuus. Tähän koen myös kirjailijan tässä esseesssään pyrkivän.

                                            

Italialaisen ruoan pari

Kirjan kanssa maistoin Italian Piemontesta tulevaa 9 punaisen rypäleen sekoitetta OttoBucce Piemonte Rossoa. Italiasta tuleva viini on omiaan - yllätys yllätys - italialaisen ruoan kanssa. Tällä kertaa viinin ruokapariksi valikoitui itse tehty parmankinkku pizza. Viini on keskitäyteläistä ja marjaista, mutta siinä on myös pehmeitä tanniineja ryhdittämässä aromeita. Viini sopisi hyvin yhteen myös vaikka tomaattipohjaisen pastakastikkeen kanssa. 

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme pistettä. Kirja on selkeästi viiniä kärkkäämpi ja pyrkii haastamaan lukijaansa. Viini puolestaan pyrkii miellyttämään nauttijaansa. Kumpikaan ei ole, mahdollisuuksista huolimatta, oman lajinsa tai ajattelunsa ääripään edustaja. Sopivat hyvin kesäisenä iltana nautittavaksi, erikseen ja yhdessä.

Helmet-lukuhaaste 2020: 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä

kirjoittanut Chimamanda Ngozi Adichie

suomentanut Sari Karhulahti

Kustannusosakeyhtiö Otava 2017

45 sivua

Ottobucce Piemonte Rosso

Piemonte, Italia 2018

Dolcetto, Barbera, Bonarda, Cabernet, Freisa, Albarossa, Cabernet Sauvignon, Merlot, Syrah

10,88€ (Alkosta kesäkuussa 2020)

    

                                                                

Kunnes jalkasi kantavat (kirjoittanut Pirjo Puukko)

Pirjo Puukon ensimmäinen romaani "Kunnes jalkasi kantavat" on kertomus kahdesta naissukupolvesta. Se on tarkkanäköinen kasvutarina 1920-luvulla syntyneen Ellin ja hänen 1940-50 -luvun taitteessa syntyneen tyttärensä Anitan elämästä. Sodat ovat olleet läsnä molempien naisten elämässä, mutta niin myös lukuisat ennakkoluulot ja asenteet, joiden ristituulessa nämä sukupolvet ovat etsineet paikkaansa.

Aiemmin olen lukenut Pirjo Puukolta novellikokoelman "Mutkanlukutaito". Sen tekstin selkeys ja toisaalta rivien välissä aistittava tunnelma tekivät vaikutuksen. Vaikutuksen teki myös tämä romaani. Teksti on tyyliltään samantapaista, mutta pitkään romaaniin mahtuu toki paljon enemmän kerroksellisuutta. Elli on maalta kotoisin oleva epävarma ja paikkaansa hakeva nuori nainen. Hän tapaa kirjetuttavuuden jälkeen lomiaan viettävän Oivan ja parin tapaamisen jälkeen rakastuu tähän palavasti. Arkuus ja nöyryys estävät tunteiden syvällisemmän näyttämisen ja ilmaisun. Kun Oivasta äkkiä ei kuulukaan mitään, ei Ellille jää muuta mahdollisuutta kuin olettaa tämän kaatuneen sodassa. Suuren rakkauden puutteessa hän valitsee puolisokseen kaikin puolin kunnollisen Taunon. He saavat kaksi lasta, tytön ja pojan, joista kirjassa seurataan omana kertojanaan Anita-tyttären vaiheita. 

Yhteiskunnan jatkuva muutos

Aika ja yhteiskunta, jolla naiset viettävät lapsuuttaan ja, jolla he aikuistuvat on hyvin erilainen, vaikka ajallisesti eroa ei ole kuin reilu parikymmentä vuotta. Sota on varmasti saanut yhteiskunnan muuttumaan nopeasti, mutta ehkä tuosta eteenpäin asiat ovat muutenkin olleet jatkuvassa muutoksessa. Yhteiskunnat, joissa äidit ja myöhemmin heidän tyttärensä ovat kasvaneet, ovat siitä saakka olleet varsin erilaisia. Tämä aiheuttanut mm. sen ettei suoraa mallin ottaminen aiemmista sukupolvista ole enää samalla tavoin mahdollista kuin ennen maailmansotia. Tämä tarjoaa toki paljon uusia mahdollisuuksia, mutta myös paljon kipuilua uusien tehtävien ja roolien kanssa.

Kaiken yhteiskunnallisuuden ja kasvamisen keskellä, kyseessä on myös viihdyttävä romaani, jonka juonesta löytyy yllätyksellisyyttä. Suosittelen, mikäli mennyt suomalainen maailma ja niissä eläneiden naisten historia kiinnostaa.

                                                        

  

Greippisen kirpeä

Kirjan kanssa maistoin Uudesta Seelannista tulevaa Sauvignon Blanc ja Merlot -rypäleistä valmistettua roseviiniä. Kyseessä hapokkaan kirpeähkö viini, joka sopii täydellisesti helteisiin kesäpäiviin sellaisenaan tai uusien perunoiden ja vaalean kalan kaveriksi. Uudesta Seelannista tulevat Sauvignon Blanc -viinit ovat usein ihastuttavan greippisiä ja jopa kirpeitä, olematta kuitenkaan liian kevyitä.  Viini on väriltään tummahkon lohenpuinaista, tuoksussa on hitunen omenaisuutta, mutta pääasiassa greippiä ja herukkaa ja nokkosta. Maku on kuiva ja hapokas. Maussa on paljon herukkaa ja greippiä. Hitunen omenaisuutta pehmittäää viinin vahvaa hapokkuutta.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Vaikka nämä tulevat aivat eri puolilta palloa ja edustavat eri aikakausia, niin niitä yhdistää juurevuus omaan paikkaansa. Ne ovat avoimia maailmalle, mutta eivät tahdo, tai voi, unohtaa omia perinteitään. Suosittelen lukemista ja nauttimista yhdessä.

Helmet-lukuhaaste 2020: 46. Kirjassa on sauna

Kunnes jalkasi kantavat

kirjoittanut Pirjo Puukko

Stresa Kustannus 2019

305 sivua

Nau Mai

Sauvignon Blanc Blush 2018

Sauvignon Blanc, Merlot

Marlborough, Uusi-Seelanti

                                                                    

Rajoilla (kirjoittanut Eva Wahlström)

Tunnetuin ja menestynein suomalainen nyrkkeilijä Eva Wahlström on julkaissut vuonna 2018 teoksen omasta urheilu- ja perheurastaan. Eva Wahlström on voittanut kymmenen Suomen mestaruutta ja ammattilaisnyrkkeilijänä maailmanmestaruuden. Periksiantamaton Wahlström on vaatinut itseltään sekä nyrkkeilijänä että muutenkin ihmisenä aina paljon. Hän ei ole luovuttanut, vaikka on kärsinyt mm. vakavasta sairastelusta.

Elämäkerrat sopivat yleensä hyvin kuunneltavaksi - niin myös tämäkin. Parasta olisi ollut jos lukijana olisi toiminut Wahlström itse - hänhän on itse kirjan myös kirjoittanut. Pihla Pohjolaisessa lukijana ei ollut mitään vikaa, omakohtaisuus olisi vain toiminut varmasti vielä paremmin Evan itse lukiessa kirjaansa. Hölkkä- ja pyörälenkeillä oli mielenkiintoista kuunnella Wahlströmin rehellisen kuuloista analyysia omasta tekemisestään. Hän on kohtelias, vaikkakin rehellinen läheistensä, yhteistyökumppaneidensa ja kilpailijoidensa toimintaa pohtiessaan

Wahlström on saanut kokea urheilu-urallaan paljon terveydellisiä vastoinkäymisiä. Vastoinkäymisistä huolimatta hän on menestynyt niin Suomessa kuin kansainvälisestikin ja häntä voidaan pitää parhaana suomalaisena naisnyrkkeilijänämme. Kirjassa ruodittiin hyvin tarkkaan Wahlströmin terveydellisiä haasteita, ehkä omaan makuuni tarina pyöri jopa liiaksikin niiden ympärillä. Moneen kertaan pohdin, mikä Wahsltrömin on oikein saanut jatkamaan ja myös menestymään, kun kerran jo kävelykin on usein tuottanut lähes ylitsepääsemättömiä haasteita. 

                                                       

Wahlströmin positiivisuus tarttuu, jopa niin että omatkin lenkit tuntuivat kirjaa kuunnellessa kevenevän. Wahlström on mielenkiintoinen persoona, joka on saanut hengästyttävän paljon aikaan. Hänellä ovat koko ajan pysyneet jalat maassa ja järki päässä. Ja se on ehdottoman kunnioitettavaa.

Korona-kevät muutti matkailumahdollisuuksia ja -haluja ulkomaalaisista kohteista suomalaisiin. Aiemmin kesälomilla on tullut kierreltyä ja tutustuttua eri maiden viineihin. Onneksi Suomestakin löytyy useita viinimarjoista paikallisia viinejä valmistavia tiloja. Viinirypäleistä ja viinimarjoista valmistettujen viinien keskinäinen vertailu ei ole mielekästä, sillä kyseessä ovat aivan erilaiset tuotteet. Suomalaisten viinien arvostusta ja arkisempaakin käyttöä kannattaa lisätä, sillä viinit ovat taiten tehtyjä ja sopivat hyvin paikallisten ruokien makumaailmaan. Niiden saatavuus muualta kuin suoraan tiloilta vain on harmillisen vähäistä.

Mikkelin lähellä Anttolassa sijaitseva Ollinmäen viinitila on kehitellyt omia marjaviinejään 1990-luvulta eteenpäin. Viineissä käytettävät marjat tulevat sekä omalta tilalta että lähellä sijaitsevilta sopimusvalmistajilta. Marjaviinien lisäksi tilalla valmistetaan tisleitä, siidereitä ja liköörejä. Viinitila on mielenkiintoinen paikka piipahtaa jos lähistöllä liikkuu. Ruhtinas on vaaleista viinimarjoista valmistettu kuohuva. Väriltään se on hyvin vaaleaa, aavistuksen kellertävään ja hopeaan vivahtava. Kuohu on voimakasta ja pienet kuplat pysyvät lasissa kohtalaisen pitkään. Tuoksussa on maanläheisyyttä ja hentoa nokkoksisuutta ja sitruunaa. Viini on hyvin kuivaa ja makumaailman avautuminen kestää hieman. Maussa on metsäisyyttä ja nokkosta. Viinin aromit ovat hyvin hentoja ja kevyitä. Viini maistui sellaisenaan maljankohotuksessa juhannusaattona. 

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme pistettä. Molemmissa on suomalaista sinnikkyyttä ja asennetta. Viini on kirjaa selkeästi hienostuneempi ja hennompi. 

Helmet-lukuhaaste 2020: 42. Kirjassa on isovanhempia

Rajoilla

kirjoittanut Eva Wahlström

Lind & Co 2018

lukija Pihla Pohjolainen

11h, 55min (kuunneltu äänikirjana)

Ruhtinas

Ollinmäen viinitila 

Valkea viinimarja

11%

16,50€ (ostettu tilalta kesäkuussa 2020)

Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista (kirjoittanut Liane Moriarty)

Australialainen Liane Moriarty on kirjoittanut useita maailmalla menestyneitä romaaneja ja jännityskirjoja. Lisäksi häneltä on julkaistu myös lastenkirjasarja "Space Brigade". "Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista" on julkaistu suomeksi vuonna 2019. Kirja on mielenkiintoinen kokoelma psykologiaa, rakkausromaania sekä myös jännityskirjallisuutta. 

Yhdeksän erilaisessa elämäntilanteessa olevaa henkilöä päättää, kukin omista ja perheensä syistä johtuen, lähteä kymmenen päivän lomalle Tranquillum Houseen. Paikkaa johtaa omavaltaisesti kuolleesta heräämiskokemuksen saanut Masha. Tranquillum House on sekoitus hyvinvointikeskusta, lomaresorttia, hoitolaitosta ja kokeellista vaihtoehtohoitoja tarjoavaa kompleksia. Jokaiselle vieraalle luvataan tehdä kymmeneksi päiväksi juuri heidän tarpeitaan vastaava hoito-ohjelma. Tranquillum House on saanut vaihtelevia arvioita, mutta kirjan päähenkilöt Frances, Tony, Heather, Napoleon, Zoe, Carmel, Jessica, Ben ja Lars uskaltautuvat paikalle ja saavat kokea Masan ja tämän apulaisten Yaon ja Delilahin tarjoamia hyvin kokeellisia parannustapoja.

Kirjan eri luvuissa on eri kertoja, mutta eteneminen on kronologista ja tapahtumien seuranta on yllättävänkin helppoa. Kirja vie mukanaan ja tarina on koukuttava. Päähenkilöt ovat selkeästi tyypitettyjä ja varsin ennalta-arvattavia, mutta tämän ansiosta lukijan on helppo pysyä heistä kärryillä ja seurata tapahtumien kulkua. Kirja sopii mielestäni erityisen hyvin ihmissuhdedraamaa ja jännitystä kesäksi kaipaaville lukijoille. Teos on saanut ansaitusti paljon suitsutusta osakseen. Vaikka tapahtumat sijoittuvat Australiaan, ei toiselta puolen palloa katsottuna eksoottinen maa, saa kirjassa paljoa huomiota osakseen. 

                                                            

Kirjan kanssa maistoin Portugalista tulevaa roseeviiniä. Alentejossa Tempranillo-rypälelajiketta kutsutaan Aragoneziksi. Tälle viinille kyseinen rypäle tarjoaa kauniin heleän pinkin värin, jonka maussa on runkoa, mutta myös runsaasti kypsää metsämarjaisuutta. Vadelma, metsämansikkaisuus ja kukkaisuus nousevat tässä viinissä ensimmäisenä esille. Viini tarjoaa varsinaisen marjaisan pommin nauttijalleen ja vaatiikin sen kanssa tarjottavalta ruoalta vahvaa makua. Viini sopii hyvin nautittavaksi sellaisenaan tai paistetun lohen ja tuhdin kesäisen salaatin kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä ja puoli pistettä.  Molemmat ova inspiroivia ja mukaansatempaavia. Loppumaku niissä on kuitenkin yllättävänkin lyhyt.

Helmet-lukuhaaste 2020: 18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja

 

Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista

kirjoittanut Liane Moriarty

suomentanut Helene Bützow

Werner Söderström osakeyhtiö 2019

455 sivua

Monte dos Amigos Rosé

Aragonez, 2019

Vinho Regional Alentejano, Portugali

5,99€/0,375l (Alkosta toukokuussa 2020)