Rakkaus & Armo. Kirjoittanut Annastiina Heikkilä

Annastiina Heikkilän kaksi tietokirjaa: Miksi Ranska raivoaa  ja Bibistä burkiniin eli totuuksia ranskatar-myytin takaa ovat minulle tuttuja. Lisäksi olen lukenut Heikkilän edellisen romaanin Vapaus valita kohtalonsa, mutta siitä on jäänyt blogi-juttu kirjoittamatta. Niinpä myös tähän hänen toiseen romaaniinsa ja neljänteen kirjaansa oli tartuttava. Olen aina pitänyt Heikkilän kirjoitustyylistä - samanlainen rauhallisuus ja vakaus, joka on välittynyt aikoinaan myös hänen ulkomaankirjeenvaihtajan juonnoistaan.  

Rakkaus & Armo on mukavaan tahtiin etenevä ja selkeästi kirjoitettu teos alunperin suomalaisesta naisesta, joka on jonkin aikaa asunut Pariisissa ja lähtee etsimään kadoksissa ollutta veljeään. Hän päätyy luostariin Ranskan maaseudulle ja soluttautuu sinne yrittäen saada vinkkejä veljensä tekemisistä ja myös pariisilaisen ystävänsä siskon toimista kyseisessä luostarissa.

Rakkaus & Armo on kaunis ja tiivistunnelmainen kertomus Rebekasta, joka hakee omaa paikkaansa ja sitä varten haluaa saada selville veljensä Simon kohtalon. Kirjassa olevat ihmissuhteiden kiemurat tarjoavat varmasti paljon samaistumispintaa useimmille lukijoille.

Tarinassa on jonkinlaista lapsellisuutta tai sellaista, jota voisi löytää myös nuorten kirjoista. Tämä ei välttämättä ole negatiivinen asia lainkaan, eikä tarkoita, että lukijaa jotenkin aliarvioitaisiin.

Kirjan loppu on mielestäni todella hyvä ja se sopivalla ja uskottavalla tavalla nitoo tapahtumia yhteen jättäen kuitenkin sopivasti kohtia myös auki ja lukijan päätettäväksi.

Kirjan tapahtumapaikkana on ihana Ranska, mutta kirja tuntuu kuitenkin hyvin suomalaiselta. Tämä johtunee päähenkilön tempramentista ja luonteesta.

Helmet-lukuhaaste 2025: 29. Kirjailijan viimeisin teos

Rakkaus & Armo
kirjoittanut Annastiina Heikkilä
WSOY 2025 
291 sivua

Miksi Ranska raivoaa? (kirjoittanut Annastiina Heikkilä)

Viimeisen vuoden ajan Ranskasta kantautuneet uutiset ovat pitkälti keskittyneet keltaliiviliikkeen ympärille. Mistä liikkeessä oikein on kysymys? Mitä asioita se on ajanut ja miten se nyt vuoden 2019 loppupuolella jaksaa? Näihin kysymyksiin vastaa selkeästi Ylen Ranskan kirjeenvaihtaja Annastiina Heikkilä kirjassaan: "Miksi Ranska raivoaa?".

Keltaliiviliikkeen syyt
Pitkittyneiden protestien, sotien tai muiden mullistusten kohdalla tapahtumia ulkopuolella seuraavalta saattaa kadota tapahtumien punainen lanka. Ulkomailla olevat Suomen kirjeenvaihtajat seuraavat tapahtumia ja raportoivat niistä kotimaahansa suomalaisten näkökulmasta. Annastiina Heikkilän kirjassa on tehty laaja analyysi reporttimaiseen tapaan keltaliiviliikkeestä ja Macronin presidenttikauden alusta. Kirja kertaa menneitä ja muodostaa kokonaisuuden, jonka kautta lukijan on helpompi ymmärtää tapahtumien syy-seuraussuhteita.

Ranskan keltaliivit protestoivat väkivaltaisesti presidentti Macronin politiikkaa vastaan, joka toimillaan johti maan keskiluokan aseman heikentämistä kohtaan. Liikkeen kannattajat pukeutuivat protesteissa helposti saatavissa olleisiin keltaisiin huomioliiveihin.  Keltaliiviliike syntyi sosiaalisen median kautta ja levisi nopeasti ympäri maata. Pahimmat mielenosoitukset sijoittuivat vuoden 2019 talvella ja keväällä Pariisin Champs-Elyseelle. Useiden liikkeiden ikkunoita rikottiin, paikkoja ryöstettiin ja tuhottiin. Riemukaari "vallattiin" ja se töhrittiin pahasti. Turistit peruivat matkojaan pääkaupunkiin ja presidentti Macronin oli pakko reagoida ja toimia, jotta alun perin Diesel-veron nostamisesta viimeisen pisaran perusteella alkaneet protestit saatiin vähitellen loppumaan.

Olin Helsingin kirjamessuilla kuuntelemassa Annastiina Heikkilän haastattelua ja puolituntisen aikana ehdittiin yllättävän hyvin käsitellä useita kirjan teemoja. Heikkilä oli perehtynyt liikkeeseen ja osasi kertoa siitä hyvin myös yksittäisten esimerkkitapausten avulla.

Liike tauolla?
Keltaliiviliike lopahti oikeastaan Notre Damen katedraalin dramaattiseen tulipaloon huhtikuussa 2019. Macronin oli samana iltana tarkoitus pitää puhe, jossa hän olisi tullut keltaliiviliikettä vastaan. Palo ehti kuitenkin ensin ja suunnitellut muutokset suoritettiin lopulta hieman hiljaisemmilla äänillä kuin alun perin oli ollut tarkoitus. Kirjan mukaan keltaliiviliikkeen tarina on ainakin toistaiseksi tauolla ja turistit ovat uskaltaneet pikku hiljaa palailla pääkaupunkiin ja muuallekin maahan.

Heikkilän edellinen kirja "Bibistä burkiniin eli totuuksia ranskatar-myytin takaa" oli hyvä reportaasi ranskalaisen naisen asemasta. Näissä molemmissa kirjoissa kirjailijan ääni pääsee mukavasti esille ja niissä on hieman hänen omia pohdintojaan. Ne pohjautvat kuitenkin tarkistettujen faktojen ympärille ja niihin on haastateltu silminnäkijöitä ja -kokijoita sekä erialan ammattilaisia. Kirjat ovat kuin hyvin kirjoitettu pitkä reportaasi ajankohtaislehdessä. Jos nyky-Ranska kiinnostaa niin ehdottomasti näihin kannattaa tarttua.

Hedelmäistä samppanjaa
Kirjan kanssa maistoin Pariisin eteläpuolelta, Champagnen alueelta tulevaa samppanjaa. Kuohuva oli vehnän kellertävää - varsin vaalea verrattuna useisiin muihin maistamiini alueen kuohuviineihin. Tuoksussa oli aavistus omenaisuutta ja hieman tammea. Viinin kuplat olivat pienet ja tyylikkäät. Maussa oli paahteisuutta, päärynää ja omenaa. Jälkimaku oli pehmeä. Viinissä oli varsin paljon hapokkuutta, joten päästäkseen täysin oikeuksiinsa vaatii se mielestäni jotakin syötävää pelkän maljan nostamisen lisäksi. Tällä kertää samppanjan kanssa maistui paahdettuja ja marinoituja fenkoleita, hyvää tuoretta maalaisleipää sekä salaattia. Samppanja oli hinta-laatusuhteelta oikein hyvä kokonaisuus.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmat ovat ajankohtaisia ja hyvin tehtyjä. Kuohuviini on aiheeltaan hieman positiviisempi kuin kirja. Mutta se lienee tarkoituskin.

Miksi Ranska raivoaa?
kirjoittanut Annastiina Heikkilä
Kustantamo S&S Oy 2019
213 sivua

Saint-Maurice Champagne Brut
Pinot Meunier, Pinot Noir, Chardonnay
AC Champagne, Ranska
25,99€ (Alkosta marraskuussa 2019)

Irène (kirjoittanut Pierre Lemaitre)

Sarjamurhien tekijöiden motiivina voi olla lähes mikä syy tahansa. Mustasukkaisuus, kateus, kostonhalu tai katkeruus ovat yleisesti dekkareissa käytettyjä motiiveja. Yksi kekseliäimmistä löytyy ranskalaisen Pierre Lemaitren dekkarista. Murhaaja haluaa kirjoittaa täydellisen kirjan ja toteuttaa kirjaansa varten raa'at murhat. Kumpi siis on seuraus ja kumpi syy - kirja vai murha?

Pierre Lemaitresta oli tammikuun alussa (2.1.2019) laaja artikkeli Helsingin Sanomissa. Vasta reilu viisikymppisenä kirjailijanuransa aloittanut Lemaitre on koulutukseltaan psykologi. Hänen ensimmäinen kirjansa Irène julkaistiin vuonna 2006. Sen jälkeen dekkarisarja, jonka päähenkilönä on pariisilainen ylikomisario Camille Verhoeven, on saanut kolmen teoksen osalta jatkoa. Lisäksi Lemaitre on julkaissut myös historiallisia romaaneja. Hän ei itse pidä kirjojen jaottelusta eri kategorioihin.

Päähenkilö Camille Verhoeven, on keski-ikää lähestyvä, mielestäni pitkälti stereotyyppistä kuvaa pariisilaisesta poliisista vastaava hahmo. Hänen vaimonsa odottaa perheen esikoista ja vaikka he ovat moderni pariskunta, perheidyllin ajatusmaailmaan pohjautuvat arvot perustuvat enemmän perinteisiin. Kirjassa suuressa roolissa on myös Camillen assistentti Louis, joka on mielikuvissani hyvin täydellinen vastakohta hieman hompssuiselle Camillelle. Louis on aina viimeisen päälle laitettu, hän tekee työnsä virhettömästi ja pyrkii jatkuvasti siihen, että asiat sujuisivat mutkattomasti. Hänen hahmonsa jää hieman statistin rooliin. Hänessä on paljon potentiaalia enempäänkin ja toivottavasti hän pääsee sarjan tulevissa osissa loistamaan.

Kirja on kirjoitettu mielenkiintoisesti ja sitä on helppo seurata. Tapahtumat etenevät rivakkaan, mutta loogisesti ja lukijan on vaikea arvata seuraavia käänteitä. Kirjallisuuden yhdistäminen tarinaan saa itseltäni paljon plussaa. Perinteinen malli dekkarimurhasta on onnistuttu tässä kirjassa hieman nuorentamaan.

Kirjan kanssa maistoin hyvin klassista Ranskan Rhonen-laaksosta tulevaa, kolmen rypäleen sekoitepunaviiniä. Kyseinen viini on odottanut viinihyllyssäni jo reilun pari vuotta oikeaa kirjaa ja ruokaa kaverikseen. Chateneuf-du-Pape on voimakas viini, jossa marjaisuuden esiinpääsy vaatii aikaa ja avautumista. Lisäksi viini vaatii vahvan kirjan lisäksi vierelleen myös tuhdimpaa ruokaa päästäkseen kunnolla oikeuksiinsa. Viinissä on tanniinisuutta, joka pysyy kuitenkin taustalla, myöskään hapokkuus ei pääse liiaksi hyökkäämään. Makumaailmassa pehmeän tammisuuden rinnalla viinistä löytyy karhunvatukkaa ja vadelmaa ja aavistus metsäistä puolukkametsää. Maistoin viiniä usean tunnin padassa haudutetun lampaan entrecoten, vihannesten ja suppilovahveroiden kanssa. Nämä kruunasi vielä paahdetut uunijuurekset. Loistava kokonaisuus!


Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Molemmissa on ranskaista brutaalia voimakkuutta, mutta myös herkkää tyylikkyyttä. Asioilla ei mässäillä, vaan niihin tutustuaan kunnioituksella. Lammas, viini ja Irène ovat hienosti yhteen sopiva kombo.

Irène
kirjoittanut Pierre Lemaitre
suomentanut Sirkka Aulanko
Minerva kustannus Oy 2016
392 sivua

Chateneuf-du-Pape
Cellier des Princes
Grenache Noir, Mourvedre, Syrah
Rhone, Ranska 2014
28,95€ (Alkosta helmikuussa 2019)

Bibistä burkiniin eli totuuksia ranskatar-myytin takaa (kirjoittanut Annastiina Heikkilä)

Suomalaisten ulkomaankirjeenvaihtajien tekstejä on yleensä aina mielenkiintoista lukea. Heidän kertomansa asiat on kuvailtu lukijalle mielenkiintoisesta ja ymmärrettävästä näkövinkkelistä. Annastiina Heikkilä on Ylen Ranskan kirjeenvaihtaja. Hänen raportointinsa on tullut katsojille tutuksi niin Pariisin terrorismi-iskuja koskien kuin vaikkapa maan presidentti Emmanuel Macronin isännöimien valtiovierailuja analysoiden.                                       
Kirjassaan "Bibistä burkiniin eli totuuksia ranskatar-myytin takaa" hän tuo esille vahvasti omia näkemyksiään ja kokemuksiaan. Jotkin väitteet tai ajatukset ovat varsin kohahduttaviakin, mutta toisaalta pidän kyllä siitä, että erilaisia asioita nostetaan pelkäämättä esille. Kirja on feministinen. Sieltä löytyy paljon vertailua suomalaisten ja ranskalaisten naisten ja yhteiskunnan väliltä.

Ranskassa useita kertoja turistina käyneenä ja hieman maata koskevia kirjoja lukeneena, tuntuvat useat havainnot oikealta. Ranskassa nainen pysyy ensisijaisesti naisena. Riippumatta siitä onko hän vaimo, äiti, työntekijä vai mitä. Tämä selittänee osaltaan miksi esimerkiksi maan liikunta-ihanteet tai äidin-rooliin liittyvät haasteet poikkeavat niin paljon suomalaisista.

Kirjassa käsitellään naisten kautta niin maahanmuuttoa, seksuaalista häirintää, #metoo -kampanjaa, pukeutumista kuin äitiyttä. Annastina Heikkilä ei tyydy ainoastaan omiin kokemuksiinsa, vaan kirjassa on haastateltu maan yhteiskunnallisia vaikuttajanaisia ja myös "tavallisia" ranskattaria. Kirjan lukeminen oli piristävä ja aivoja tuulettuva kokemus. Teksti oli miellyttävää luettavaa ja aihe eteni sopivan leppoisasti.

Kirjan kanssa olisi periaatteessa pitänyt maistaa ranskalaista viiniä, mutta nyt vuoroon sattui italialainen punaviini. Viinissä on hapokkuutta, raikasta tummaa marjaisuutta ja italialaista yrttisyyttä. Viini sopii hyvin sellaisenaan kirjan kanssa nautittavaksi. Se sopisi hyvin myös vaikkapa hieman sävyisen pastacarbonaran tai jonkin muun rasvaisen lihaisan pastakastikkeen kaveriksi.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmat antavat hyvän mielen, herättävät ajatuksia, mutta ovat toisaalta sopivan kepeitä helposti nautittavaksi. Jälkimaun voimakkuus ei kummassakaan ole pitkä. 

Bibistä burkiniin eli totuuksia ranskatar-myytin takaa
kirjoittanut Annastiina Heikkilä
Kustantamo S&S 2018
135 sivua (luettu E-kirjana)

Zaccagnini Montepulciano d'Abruzzo
Abruzzit, Italia
9,60€/0,375l (Alkosta marraskuussa 2018)

Revolution Francaise (kirjoittanut Sophie Pedder)

Revolution Francaise -kirjan kirjoittaja Sophie Pedder on vuosien ajan kirjoittanut erilaisiin amerikkalaisiin medioihin ja johtanut mm. The Economist -lehden Pariisin konttoria. Hän on haastatellut lukuisia kertoja Macronia ja tutustunut Ranskan sisäpolitiikkaan ulkomaalaisen näkökulmasta. Hän siis tietää mistä kirjoittaa. Kirja antaa hyvän henkilökuvan Ranskan 25.presidentistä, joka valtaan noustessaan oli vain 39-vuotias. Ilmeisesti vain Napoleon on maata hallitessaan ollut häntä nuorempi.

Henkilökuvan lisäksi kirja käsittelee paljon myös maan sisäpolitiikkaa ja puolueiden valtasuhteita. Koska kirjoittaja on ulkomaalainen, on asioita lähestytty taustoittaen, niin että tietämättömänkin on helppoa päästä niihin käsiksi. Mitään vankkaa yleiskuvaa Ranskan valtiosta ja sen hallitsemisesta kirja ei kuitenkaan anna, eikä se toki ole sen tarkoituskaan.

Macron on mielenkiintoinen persoona ja EU:n jäsenvaltiossa asuvalle hän oli todennäköisesti hyvin mieluisa valinta Ranskan presidentiksi, ainakin kun toisena vaihtoehtona oli kansallismielinen Marie Le Pen. Lehtiartikkeleiden perusteella Macron on kuitenkin kotimaassaan aiheuttanut paljon keskustelua ja hänen suosionsa on reilun vuoden takaisesta valinnasta laskenut. Ymmärtääkseni Ranskan presidentin valta on huomattavasti keskittyneempi myös maan sisäisten asioiden hoitoon kuin vaikkapa Suomen presidentin, jonka yhtenä merkittävimmistä virkatehtävistä on edustaa maata ulkomailla. Tältä katsantokannalta ranskalaisten mielipiteen ymmärtää, sillä Macron on hyvin kosmopoliitti henkilö ja vaikka hänessä kirjan perusteella tuntuu olevan paljon periranskalaisia piirteitä, on hän kuitenkin jonkinasteinen vallankumouksellinen, joka haluaa muuttaa maata kohti kansainvälisempää maailmaa. En Marche on liike, jonka Macron perusti ennen presidenttiytänsä ja hänet myös valittiin sitä kautta, valtapuolueiden ulkopuolelta, maan johtajaksi.

Vaikka kirjalija ei ole  ranskalainen, kuvaa teos kuitenkin sitä ihanaa ranskalaista elämänmenoa ja asennetta, joka itseäni kovasti miellyttää. Kirjassa ei ole valtavasti sivuja, mutta teksti on kohtalaisen hidaslukuista ja asiat vakavia, joten kirjan läpi kahlaamiseen kului yllättävän palkon aikaa.

Kirjan kanssa pariksi valikoitui, tietenkin, ranskalainen viini. Wolfbergerin Muscat on Alsace alueelta tuleva valkoviini. Muscat on yksi alueen tärkeimmistä rypäleistä, muita tunnettuja rypäleitä Alsacesta ovat Pinot Gris, Riesling ja Gewürztraminer. Punaisista rypäleistä käytännössä viljellään vain Pinot Noiria. Väriltään Wolfbergerin Muscat on vehnän kellertävää. Viinin tuoksussa on hedelmäisyyttä, ananasta ja persikkaa sekä omenaisuutta. Viinin suutuntuma on pehmeän hedelmäinen. Erityisesti esiin nousee ananas. Jälkimaussa on hapokkuutta, ehkä jopa liikaa omaan makuuni. Mielenkiintoinen tuttavuus, joka maistui kantarellipastan kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Viinissä on paljon saksalaisia vivahteita, eikä ihme, sillä se tulee aivan maiden rajalta. Kirja on myös kansainvälinen ja Saksan ja Ranskan suhteet ovat siinäkin keskiössä. Viinissä on enemmän hapokkuutta ja kerroksellisuutta kuin kirjassa. Molemmat onnistuvat edustamaan tyylikkäästi Ranskaa ja ranskalaisuutta.

Revolution Francaise
kirjoittanut Sophie Pedder
Bloomsbury Continuum 2018
257 sivua

Wolfberger Muscat
Muscat Ottonel, Muscat D'Alsace
Alsace, Ranska 2016
12,50€ (Alkosta heinäkuussa 2018)