perjantai 15. lokakuuta 2021

Rantakahvila (kirjoittanut Lucy Diamond)


Rantakahvila on ihastuttava englantilainen romaani 30-vuotiaasta Eviesta. Hän asuu Oxfordissa poikaystävänsä kanssa. Elämä kulkee eteenpäin tasaista, hieman tylsää tahtia. Yllättäen Evie saa tietää perineensä tätinsä Cornwallissa sijaitsevan kahvilan. Kahvila on aina ollut tädin silmäterä ja testamentissaan hän perustelee tarkasti miksi tahtoo juuri siskontyttärensä perivän paikan. 

Aluksi Evie ajattelee, ettei millään pysty huolehtimaan lähes toiselta puolelta maata sijaitsevasta kahvilasta. Vierailtuaan paikassa muutaman kerran ja tutustuttuaan sen omaperäisiin työntekijöihin, kylään ja kahvilan asiakkaisiin, hänen mielensä kuitenkin muuttuu. 

Kirja on leppoisa ja hyväntuulinen, mutta kuitenkin koskettava. Se sopi hyvin kesälukemiseksi, mutta miksei myös syksyllä tai talvella muistuttamaan valoisammasta vuodenajasta. 

Helmet-lukuhaaste 2021: 41. Kirjassa matkustetaan junalla 

Rantakahvila
kirjoittanut Lucy Diamond
kääntäjä Eeva Parviainen
Otava 2021
290 sivua

tiistai 12. lokakuuta 2021

Amos Rex -taidemuseo


Amos Rexin taidemuseo Helsingin Lasipalatsissa esittelee helmikuun 2022 loppuun saakka Bill Violan näyttelyn "Inner Journey". Video- ja installaatiotaiteilja on kotoisin Yhdysvalloista ja näyttely esittelee hänen teoksiaan vuodesta 1994 eteenpäin. Keskeisimpiä teemoja esittelyn mukaan videoissa ovat vesi ja matka. Videoiden pituudet vaihtuvat, osa on pienempiä teoksia ja osa taas vaatii kokonaan oman tilan.

Taiteilijan ja museon mukaan teokset käsittelevät hyvin laajalla skaalalla mm. elämää, kuolemaa, hengellisyyttä ja itsetutkistelua. Itselleni nousi mieleen useammasta teoksesta vastakkainasettelu ja toisaalta elämän kiertokulku. Vastaavanlaista, vain videoihin ja ääneen perustuvaa näyttelyä, en muistaakseni ole ennen nähnyt, joten siinä mielessä kokemus oli kiinnostava. Teokset herättivät paljon ajatuksia vaikka määrällisesti niitä ei kovin montaa ollut. Harvaan teokseen keskittyminen pidemmäksi aikaa on välillä itselleni haasteellista, mutta tämä näyttely on ainakin hyvä paikka kyseistä taitoa harjoitella.


Toinen museon näyttely käsittelee arkkitehti Sigurd Frosteruksen taidekokoelmaa. Frosterus on tullut tunnetuksi mm. tavaratalo Stockmannin suunnittelijana. Hänen taidekokoelmansa keskittyy lähinnä 1800-luvun loppupuolelle ja 1900-luvun alkuun. Esillä oleva kokoelmaa sisältää värikkäitä maalauksia eri Euroopan kaupungeista kuten Pariisista, Lontoosta ja Venetsiasta. Teosten takaa löytyy niiin Paul Signac, Alfred Finch kuin Magnus Enckelinkin sekä monien muiden taiteilijoiden teoksia. Tämä kokoelma on varmasti enemmän ns. perinteisen maalaustaiteen ystäville kuin Violanin "Inner Journey" näyttely. Toisaalta Bill Violanin näyttely tähän rinnalle muodostaa täysin vastakkaisen elämyksen, joten ehkä nämä osaltaan täydentävät toisiaan.

Olen uudessa Lasipalatsin Amos Rexissä käynyt muutaman kerran. Nyt ensimmäisen kerran paikalla vaunujen kanssa vieraillessa huomasin ilokseni, että esteettömyyden vaatimukset on otettu todella hyvin huomioon. Vaunut ohjattiin toisesta ovesta hieman tilavammalle lippukassalle ja hissi alas näyttelyyn on jo itsessään näkemisen arvoinen - toki ovat myös Amos Rexin portaat, jotka johtavat museon vaikuttavaan valkokattoiseen aulatilaan. Mikäli videoteokset kiinnostavat kannattaa tämä näyttely käydä katsomassa - puitteet ovat ainakin hienot.



lauantai 9. lokakuuta 2021

Vaiti (kirjoittanut Laura Malmivaara)


Vuonna 2017, jo kymmenen vuotta aiemmin syntynyt, #metoo -kampanja nousi kaikkien huulille. Seksuaalista ahdistelua vastustava kampanja nosti esille lukuisia vaiettuja tapauksia vuosien ja vuosikymmenten ajalta. Aiheesta on tuon jälkeen keskusteltu laajalti ja tekijöitä on tuomittu niin julkisuudessa kuin tuomioistuimissakin. 

Laura Malmivaaran esikoisteos "Vaiti" on autofiktiivinen kertomus yhdestä kampanjaan liittyen syytetystä. Syytökset eivät ilmeisesti koskeneet suoraan seksuaalista häirintää, vaan hieman vastaavanlaisiksi koettuja vallankäytön keinoja ja alistamista työpaikkahäirintään liittyen. Kirjassa Malmivaara kertoo päähenkilön kautta kokemuksiaan ja ajatuksiaan syytetyn ex-puolisona. Kuinka kohu vaikutti perheen lapsiin, ystävyys- ja perhesuhteisiin sekä ennen kaikkea päähenkilöön itseensä. Kirja kertoo henkilön sisäisestä kamppailusta, kun pitäisi olla lojaali montaa eri tahoa kohtaan samalla kun omat ajatuksetkin ovat tapahtumista sekaisin. 

Kirjan avoimuus ja rehellisyys tekevät vaikutuksen. Kirja ei keskity ainoastaan päähenkilöön, vaan pyrkii ottamaan huomioon myös tämän lapset ja vanhemmat sekä ystävät. Yritin lukea kirjan vertaamatta jatkuvasti sen henkilöitä tosielämän Laura Malmivaaran ja tämän entiseen puolisoon sekä heidän lapsiinsa. Se osoittautui hyvin vaikeaksi, varsinkin kun äänikirjan lukijana oli pääasiassa Laura Malmivaara. Hänen äitinsä osuudet luki Marja Packalén. Mietin, kuinka heidän lapsensa suhtautuvat kirjassa kuvailtujen lasten ajatuksiin ja tekemisiin. Väistämättä lukijat mieltävät tapahtumat todellisten henkilöiden kautta ja tekevät helposti omia liian suorasukaisia toteamuksia tapahtumista. Toisaalta kohusta on jo muutama vuosi aikaa ja suuri yleisö on sen jo varmaankin pääosin unohtanut. 

Mielenkiintoinen kirja, joka soveltui hyvin kuunneltavaksi. Arvostan sen rehellisyyttä ja puolueettomuutta. Hyvä, että vaikeistakin asioista uskalletaan puhua ja varmaankin hyvä, että kirja ilmestyy vasta nyt, kun pahin kohu on takanapäin ja osin unohtunut. Näin suurimmat tunnekuohut ovat tasoittuneet. Samanlaista toista kirjaa ei toki ole olemassa, mutta oman mutu-tuntuman mukaan vastaavia ehkä löytyy muitakin. 

Helmet-lukuhaaste 2021: 49. Kirja on julkaistu vuonna 2021

Vaiti
kirjoittanut Laura Malmivaara
lukija Laura Malmivaara ja Marja Packalén
Otava 2021
6h, 46min (kuunneltu äänikirjana) 

perjantai 8. lokakuuta 2021

Hangon museo

Yli satavuotias, vuonna 1909 perustettu, Hangon museo esittelee vuoden 2021 näyttelyssään matkailun mainosjulisteita. Joukossa on niin vanhoja matkailujulisteita heti sodan jälkeiseltä ajalta, kuin myös uusia korona-aikaan sijoittuvia. Museo sijaitsee kaupungin vanhimmassa kivirakennukesssa, sataman läheisyydessä, ja sen vierestä löytyy myös perhospuutarha.

Vierailimme museossa elokuun lopulla, tuulisena ja hieman sateisena päivänä. Museo on hallimainen ja tilan keskelle on aseteltu sermejä, jotka lisäävät seinäpinta-alaa. Museon tunnelma on lämmin ja kodinomainen ja nähtävää on tarpeeksi, vaikka kyseessä ei mikään kovin laaja näyttely olekaan. 

Näyttelyssä ei ole kovin paljon opasteita, mutta toisaalta julisteet puhuvat hyvin puolestaan ja niissä on mielenkiintoisia kiinnekohtia Suomen historian kulkuun. Kaikki näyttelyn julisteet eivät liity vain Hankoon, vaan joukossa on myös yleisiä Suomen matkailuun liittyviä julisteita. Merkittävä osa liittyy laivamatkailuun. Museo on vaunu- ja lapsiystävällinen. Kannattaa käydä piipahtamassa, jos Hangon suunnalla liikkuu!

torstai 7. lokakuuta 2021

Perhosten huone (kirjoittanut Lucinda Riley)


Lucinda Riley on tullut tutuksi seitsemästä sisaruksesta kertovasta kirjasarjastaan. Mukaansatempaavat, joskin hieman imelät kirjat, ovat kerryttäneet paljon keskustelua kirjablogeissa. Perhosten huone on edellä mainitusta sarjasta irrallinen romaani, mutta siinä on paljon samoja elementtejä, kuin kirjasarjassa. 

Rileyn kirjat ovat järkälemäisiä ja niissä riittää sivuja kahlattavaksi. Teksti ja tarina etenevät nopeasti, joten sivutkin kuluvat lopulta nopeasti. Olen aiemmin kuunnellut ainakin kaksi Rileyn kirjaa. Ne ovat olleet kiinnostavia, joskaan eivät ehkä kaikilta osin kovin todentuntuisia. Esimerkkinä omaa pikkumaisuuttani häiritsee se, että kirjoissa on välillä kohtauksia, jotka tapahtumiltaan ovat liiallisen lyhyitä tai pitkiä. Kuten jonkin henkilön mennessä kahville tai teelle toisen luokse, käyvät sanavalmiit hahmot vain muutaman virkkeen mittaisen keskustelun, jonka jälkeen kahvit on juotu ja vierailija lähtee kotiin. Toki hyvä, että kohtaukset ovat napakoita, mutta jotenkin ne jäävät välillä hyvin pinnallisiksi. 

Edellä oleva kritiikki ei kuitenkaan saanut minua edes harkitsemaan kirjan kesken jättämistä. Jotenkin söpöys ja imelyys, jota kirjan ympäristö ja henkilöt herättävät, vetää mukaansa. Tarinan juoni on yllätyksellinen ja henkilöt on rakennettu totuudenmukaisesti. Kukaan ei ole täydellinen ja toisaalta kaikista löydetään hyviäkin puolia, vaikka heidän toimintansa ei ehkä aina antaisi siihen edes aihetta.

Hyvin tiivistetysti kirja kertoo Englannin Suffolkissa asuvasta Posysta. Kirja kulkee kahdella aikatasolla. Vanhemmalla tasolla Posy on ensin vasta pieni lapsi, joka rakastaa tutkia isänsä kanssa perhosia ihanan Admiral House -kotinsa ympäristössä. Kirjan edetessä Posy aikuistuu ja itsenäistyy, mutta rakkaus kotitaloa kohtaan ei katoa. Toisessa tasossa Posy on iäkkäämpi kahden pojan äiti ja yhden tytön ja yhden pojan isoäiti, joka parhaansa mukaan pyrkii tekemään muiden elämästä mahdollisimman miellyttävää. Vastaan tulee kaikenlaisia yllätyksiä ja menneisyyden varjoja, jotka horjuttavat Posyn ja tämän lähipiirin elämää. Itsevarmuutensa, hyväntahtoisuuden ja osin myös hyvän tuurin ansiosta, asiat loksahtavat paikoilleen 

Helmet-lukuhaaste 2021: 46. Kirjassa syödään herkkuja

Perhosten huone
kirjoittanut Lucinda Riley
suomentanut Tuukka Pekkanen
Bazar kustannus 2019
652 sivua

keskiviikko 6. lokakuuta 2021

Fiskarsin museo

Länsi-Uudellamaalla, Raaseporin kunnassa, sijaitseva Fiskarsin pitäjä on tullut tunnetuksi ruukistaan. Fiskarsin historiaa esittelee tyylikkäästi remontoitujen teemahuoneiden mukaan Fiskarsin museo. Fiskarsin kylän tuntumassa, mäen päällä sijaitsevassa museossa on omat huoneet niin kylän läpi kulkeneesta ns. Pässi-junasta, von Julinin suvusta, kuin itse ruukin historiasta. 

Erityisen vaikutuksen tekevät tyylikkäästi restauroidut talon yksityiskohdat, sekä pieni, mutta omintakeisia tuotteita myyvä museokauppa. Museo tarjoaa tarkkaan valikoidun katsauksen alueen historiasta. Museo toimii vanhassa talossa, joten se ei ole täysin esteetön. Pienellä avustuksella vaunujen kanssa siellä kulkeminen kuitenkin onnistuu, yksi kapea ovenkarmin läpäisy tosin vaatii vaunuilta renkaan väliaikaisen poistamisen. 

Fiskarsista on tullut suosittu käyntikohde, erityisesti kesäaikaan, pääkaupunkiseudulta. Museossa käynti kannattaa lisätä päiväretkeen hyvän ruokailun ja alueen luonnon sekä putiikkien kiertelyn oheen. 

tiistai 5. lokakuuta 2021

Kai minä halusin tätä (kirjoittanut Sisko Savonlahti)


Kesällä huomasin, että Sisko Savonlahdelta on alkusyksystä ilmestymässä uusi kirja "Kai minä halusin tätä". Hänen ensimmäinen kirjansa oli jäänyt mieleeni, joten odotin innolla, että pääsin myös seuraavan kirjan lukemaan. Luettuani kirjan kävin kurkkaamassa mitä olin blogin puolelle kirjoittanut hänen ensimmäisestä kirjastaan "Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu". Yllätykseksi huomasin, että olisin voinut kirjoittaa lähes samanlaisen bloggauksen myös tästä toisesta kirjasta. Kertooko siitä, että Savonlahden kirjat ovat keskenään samanlaiset tai että bloggaajana toistan itseäni kirjasta toiseen...

Päähenkilö, 30-40 vuotias Helsingissä asuva nainen, on jollakin tavoin eksyksissä ulkopuolisten vaatimusten viidakossa. Hän tuntee kyllä itsensä hyvin ja hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Haasteen tuovat ulkopuoliset odotukset, jotka pitkälti ovat päähenkilön itsensä määrittelemiä. Kirjan keskeiset teemat koskettavat pitkäaikaista parisuhdetta ja sen ylläpitoa sekä lasten hankintaa. Päähenkilö pohtii mitä hän oikein haluaa ja toisaalta mihin hänellä riittävät voimavarat. Teemat, jotka tavalla tai toisella koskettavat meistä useimpia jossakin vaiheessa elämää. 

Kirjan käsittelemät aihepiirit eivät ole nykyisin juurikaan enää tabuja tai kosketa aiheita, joista ei puhuttaisi, mutta kirjoitustyyli tekee teoksesta jollakin tavoin häpeilemättömän, ja tämä siis positiivisessa mielessä. Päähenkilö uskaltaa hämmästellä asioita, joiden ehkä oletetaan olevan itsestäänselvyyksiä, mutta jotka tosiasiassa eivät sitä useimmille ole. Pintapuolisesti kirja voisi naurattaa, mutta kuten Savonlahden edellinen teos myös tämä hämmentää minua lukijana, enkä oikein osaa sen näennäishauskuudelle kuitenkaan nauraa. Mikäli autofiktio ja kaupunkielämä kiinnostaa, kannattaa tähän mielestäni tarttua. 

Helmet-lukuhaaste 2021: 43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä

Kai minä halusin tätä
kirjoittanut Sisko Savonlahti
Gummerus 2021
176 sivua

maanantai 4. lokakuuta 2021

Taidehalli


Helsingin Kampin tuntumassa sijaitsevan Taidehallin syksyn 2021 näyttely esittelee Helsinki Schoolin valokuvia 25 vuoden ajalta. Kyseessä on Taideteollisessa korkeakoulussa Timothy Personsin johdolla opiskellut ryhmä, jossa kukin yksilö osaltaan on haastanut perinteistä valokuvausta. Yhdistävänä tekijänä ryhmän jäsenillä on haastamisen lisäksi ollut käyttää valokuvausta ajattelun välineenä.

Taidehallissa on valokuvia esillä 30 taiteilijalta. Suurin osa kuvista on perinteisesti kehitetty paperille, mutta osa myös kankaalle. Näyttelystä löytyy myös muutama videotaideteos, joista vaikuttavin itselleni oli Santeri Tuorin "Waterfall" vuodelta 2006. Koin, että näyttelyn teokset käsittelivät niin ilmastonmuutosta, luonnon ja ihmisen kiertokulkua kuin tasa-arvoakin. Kuvista henki soveliaisuuden rajojen sisäpuolella pysyminen ja jopa kauneus, vaikka ajatuksia toki pyrkivätkin herättelemään.

Museo ja näyttely on helposti saavutettavissa myös muille kävijöille kuin omilla kahdella jalallaan kulkeville. Sisäänkäynti hissille löytyy rakennuksen takaa ja henkilökunta avustaa oma-aloitteisesti. Taidehalli miljöönä sopii monenlaisille näyttelyille ja se on tilana ilmava ja raikas. Mukava pistätymispaikka syksyisessä Helsingissä.