lauantai 12. syyskuuta 2020

Joe Biden - mies vallan huipulta (kirjoittanut David Hagan)


Entinen varapresidentti, senaattori ja nykyinen demokraattipuolueen ehdokas vuoden 2020 Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa Joe Biden on nimenä tuttu useimmille suomalaisista. Hänen traaginen elämänsä, johon kuuluu hänen ensimmäisen vaimonsa ja tyttärensä menehtyminen auto-onnettomuudessa ja myöhemmin aikuisen poikansa menehtyminen aivosyöpään, herättää sympatiaa. Hän on kunniallinen perheenisä, joka on onnistunut välttymään pahimmilta poliittisilta kohuilta. Hänen möläytyksistään on tehty otsikoita, mutta ne kalpenevat mielestäni nykyisen presidentin pääasialliselle ulosannille.

David Haganin tuore kirja, joka on julkaistu Bidenin presidenttikampanjan loppupuolella, on tiivis ja objektiivisuuteen pyrkivä kertomus mahdollisesta tulevasta presidentistä. Kirjaan tutustuminen käy nopeasti, sillä sen sivuilta löytyy myös runsaasti kuvia. Kirja sopii luettavaksi Bidenista kiinnostuneelle, jolla ei vielä juurikaan ole tietoa kyseisestä henkilöstä. Mikäli Joe Bidenia on tullut seurattua ja hän on tutumpi, kirja tuskin tarjoaa paljon uutta tietoa.

                                                            

Kirja etenee kronologisesti, painottumatta erityisesti mihinkään Bidenin monista tehtävistä tai rooleista. Koen sen tämänkin vuoksi pyrkivän objektiivisuuteen, eikä keskittyvän ainoastaan vaikkapa hänen senaattina tekemiinsä päätöksiin tai Barack Obaman varapresidenttinä toimimiseen. Toisaalta tästä, ja kirjan lyhyydestä johtuen, se jää sanomaltaan ehkä hieman höttöiseksi. Vähän kuin lukisi pidemmän henkilöartikkelin jostakin lehdestä.

Joe Bidenista kertovan kirjan pariksi valikoitui Yhdysvalloista tuleva, syksyiseen säähän ja sienien kaveriksi hyvin sopiva, Love Noir Pinot Noir. Perinteisesti keskitäyteläisenä ja rapsakan puolukkaisena pidettyjen rypäleiden viini, poikkeaa hieman muista saman rypälelajin viineistä. Kyseinen Kaliforniasta tuleva viini on täyteläisempää ja pehmeämpää. Syksyinen metsäisyys ei tässä viinissä maistu ja tuoksu samalla tavoin kuin vaikka vanhan maailman tai Uuden Seelannin vastaavissa viineissä.  Sen sijaan makumaailma on kirsikkaisempi, hapokkuutta tuo mustikkaisuus ja makumaailmaa syventää mausteisuus. Viini maistui syksyn ensimmäisistä suppilovahveroista tehdyn sienikaalipiirakan kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Nämä ovat molemmat tasapaksuja ja kohtalaisen laadukkaita alansa edustajia. Ne pitävät ennakkolupauksensa, mutta eivät tarjoa paljoa muuta sen päälle. Luottokaksikko kuitenkin ehdottomasti. 

Joe Biden - mies vallan huipulta
kirjoittanut David Hagan
Suomentanut Pekka Salonen
Oppian 2020
175 sivua

Love Noir Pinot Noir
Kalifornia, Yhdysvallat
2015
13€ (Alkosta syyskuussa 2020)
                                                                

keskiviikko 9. syyskuuta 2020

Lady Chatterleyn rakastaja Teatteri Jurkassa

Lady Chatterleyn rakastaja 2020, kuva: Marko Mäkinen

D.H. Lawrencen romaani "Lady Chatterleyn rakastaja" on julkaistu vuonna 1928. Sitä pidettiin julkaisun aikaan liian rohkeana julkaistavaksi kirjailijan kotimaassa Englannissa, joten kirjan ensijulkaisu tapahtui Italiassa. Englannissa kirjan julkaisua jouduttiin odottamaan 1960-luvulle saakka. Kirjan pohjalta on tehty elokuvia, näytelmiä ja mm. televisiosarjakin.

Viimeisimpänä näytelmä on innoittanut ohjaajana ja kirjailijana tunnetuksi tullutta Pasi Lampelaa. Hän on sovittanut kirjaan perustuvan näytelmän Teatteri Jurkalle syyskaudelle 2020. Englannin avaralle maaseudulle sijoittuvan kirjan tuominen pieneen huoneteatteriin kahden näyttelijän esitettäväksi on varmasti asettanut haastetta sovitukselle. Lavastuksella, äänisuunnittelulla ja valaistuksella on tilasta saatu toimiva ja näytelmän tarinaa hyvin tukeva. Mielenkiinnolla etukäteen odotin, kuinka selkeästi kolmen päähenkilön, sir Clifford Chatterleyn, hänen puolisonsa rouva Constance (Connie) Chatterleyn ja tämän rakastajan riistanvartija Mellorsin tarina muovautuu kahden näyttelijän suoritukseksi. Sovitus ja näytelmän näkökulma osoittautui onnistuneeksi. Molemmat näyttelijät saivat esittää onneksi koko ajan vain yhtä roolia ja näin pitää tiivistahtisesti etenevän tarinan tunnelman kiinnostavan jännittyneenä. 

Kertomuksen juoni perustuu sir Cliffordin halvaantumiseen sodassa, jonka jälkeen tämän rooli rakastavana aviomiehenä menettää merkitystään. Hänen vaimonsa haaveilee intohimoisesta parisuhteesta ja lapsesta, joita avioimies ei pysty, eikä ehkä haluakaan, hänelle tarjota. Rouva Chatterley hankkii rakastajan miehensä tilan riistanvartijana toimivasta Mellorsista. Heidän suhteeseensa tuo haastetta, mutta toisaalta myös lisäkipinää, pakko pitää suhde salassa herra Mellorsilta, sekä juoruilevilta kyläläisiltä.

Lady Chatterlyä näyttelee Matleena Kuusniemi ja hänen rakastajaansa riistanvartija Mellorsia Jari Virman. Kuusniemen roolisuoritus on hieno ja mieleenpainuva. Hän onnistuu roolissaan  kokonaisvaltaisesti kasvamaan kirjan Lady Chatterleyn eli Connien mukana arasta naisesta, joka todellisen rakkauden ja intohimon löytäessään kuoriutuu ulos jähmeän englantilaisrouvan roolista. Esimerkki henkisen kasvun säteilystä, ihanan kullanvärisen vaatetuksen mukana, hohtaa hänen palatessaan useamman viikon Venetsian matkalta. Jari Virmanin roolihahmo on huomattavasti vakaampi ja jurompi, mutta kuitenkin moniulotteinen. Hänen roolihahmonsa maalaisuutta ja alempaa luokkaa oli haluttu korostaa hänen hieman slangimaisella puhetyylillään, jossa käytettiin termejä kuten "mulla" ja "sulla". Jotenkin tämä särähti hieman omaan korvaani. Idea kielenkäytölle oli hyvä, mutta ehkä se ei vain istunut kyseisen näyttelijän suuhun.

                                         

Teatteri Jurkka tarjosi lipun näytelmään kirjan lukemista ja sen sekä näytelmän perusteella tehtävää arviointia vastaan. Kirjan ja siihen sopivan viinin arvioiti on luvassa blogissa hieman myöhemmin. Kävin katsomassa näytelmän ennakkonäytöksessä. 

Korona-aikaan teatterissa käyntiin liittyy oma jännityksensä mm. turvaväleihin ja hygieniaan liittyen. Nämä oli Teatteri Jurkassa otettu hyvin huomioon. Suurimmalla osalla katsojista oli teatterin tarjoama maski näytelmän ajan kasvoillaan. Myös jo valmiiksi pieneen teatteriin otetaan korkeintaan 20 katsojaa esitystä kohden. Näytelmä kosketti ja tuli sopivan lähelle. Teatterimaailman budjetteja tarkemmin tuntematta lienee kuitenkin selvää, ettei näillä turvatoimenpiteillä toiminta voi olla taloudellisesti kovin kannattavaa. On todella kunnioitettavaa, että Teatteri Jurkka, kuten monet muutkin teatterit, tekee parhaansa myös poikkeusaikoina pitääkseen kulttuurimaailmaa toiminnassa.  

Lady Chatterleyn rakastaja
Teatteri Jurkassa 4.9.2020 - 28.11.2020

Suomennos, sovitus ja ohjaus: Pasi Lampela
Rooleissa: Matleena Kuusniemi ja Jari Virman
Lavastus: Markus Tsokkinen
Puvut: Heidi Tsokkinen
Valo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen    

Lady Chatterleyn rakastaja 2020, kuva: Marko Mäkinen
                                    

tiistai 8. syyskuuta 2020

Kun sanat eivät riitä (kirjoittanut Jill Santopolo)


Varhaisaamun työmatkapyöräilyyn kaipasin kuunneltavaksi jotakin kevyen koukuttavaa ja hyväntuulista kuunneltavaa. New Yorkissa asuvan Jill Santopolon kirja "Kun sanat eivät riitä" tuntui esittelynsä perusteella vastaavan tähän toiveeseen. Se on kertomus kaupungin yläluokasta ja sen suhdekiemuroista. Kevyttä, mutta kuitenkin koskettavaa. 

Yalen käynyt, tuleva hotelliketjun perijätär, Nina Gregory on luvannut ottaa isänsä työn hoitaakseen, kun hän ei enää itse siihen pysty. Siihen saakka Nina työskentelee kampanjaavustajana Rafael-nimiselle latinoehdokkaalle. Nina seurustelee lapsuudenystävänsä Timin kanssa. Vaikka Nina ja Tim tulevat erinomaisesti juttuun, niin jotain suhteesta puuttuu. Tim on ehtinyt pyytää jo Ninan isältä tämän kättä ja pari on kihlautunut ja edessä pitäisi olla loistava tulevaisuus. Ninan ja tämän pomon Rafaelin välillä kuitenkin kipinöi ja pikku hiljaa he ihastuvat toisiinsa. Nina yrittää pitkään taistella ihastumista vastaan, mutta joutuu lopulta pysähtymään pohtiakseen mitä elämältään oikein haluaa. 

Ninan isän menehtyessä, Nina joutuu tekemään suuria valintoja. Jatkaako isältään perimällään tiellä vai uhmatakko tämän periaatteita? Pikku hiljaa Ninalle selviää myös, ettei hänen isänsä elämä ehkä ole ollut niin puhtoista, kuin hän on antanut ymmärtää. Kirjassa on ihania, vaikkakin ennalta-arvattavia suhdekiemuroita. Siinä on myös syvyyttä ja älykkyyttä, jonka vuoksi kirjaa jaksaa kiinnostuneena kuunnella loppuun saakka. 


Kirjan kanssa maistoin Portugalista tulevaa marjaista Falco Rose -roseviiniä. Portugalilaiset viinit ovat usein varsin täyteläisiä ja marjaisia, joskus jopa hilloisia. Tämä viini on raikkaudellaan mukava poikkeavuus, ainakin maan punaisten viinien perinteeseen. Viinissä maistuvasta marjaisuudesta löytyy vadelmaa ja karhunvatukkamaisuutta sekä hieman hapokasta puolukkaa. Mukava, hieman tuhti kesärosee. Viinin kanssa maistui kesäinen salaatti ja grillattuja tuoremakkaroita. 

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmissa on luonnetta ja syvyyttä, vaikka päällisin puolin ovatkin helppoja nautittavia. Nämä sopivat erinomaisesti yhteen, vielä näin alkusyksyn iltoinakin nautittavaksi.

Helmet-lukuhaaste 2020: 33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos

Kun sanat eivät riitä
kirjoittanut Jill Santopolo
suomentanut Inka Parpola
lukija Mirjami Heikkinen
Otava 2019
9h, 20min (kuunneltu äänikirjana)

Falco Rose 
2019
DOC Vinho Verdo, Portugali 
11,98€ (Alkosta heinäkuussa 2020)