maanantai 29. toukokuuta 2017

Islantilainen voittaa aina (kirjoittanut Satu Rämö)

Pieni, kaukana pohjoisella Atlantilla sijaitseva saarivaltio Islanti on eristyneisyytensä ja ainutlaatuisen luontonsa vuoksi kiinnostava tutusmiskohde. Useiden sattumusten kautta kirjan kirjoittaja Satu Rämö päätyi ensin opiskelemaan ja tämän jälkeen usean vierailun jälkeen asumaan ja elämään Islannissa. Kirjassa hän valottaa mielenkiintoisella ja kepeällä tyylillä sekä arkielämän oivalluksiaan että laajemmalla perspektiivillä kokemuksiaan maassa asuvana suomalaisena.

Kirjan kautta välittyy mielestäni hyvin Islannissa Rämön mielestä vallitse tunnelma. Huikean luonnon keskellä elää positiivisesti elämään suhtautuva kansakunta, joka ei oikeastaan minkään anna lannistaa itseään - ei talouslaman tai purkautuvan tulivuoren. Voisikohan tämä optimismi jotenkin kummuta läntisellä puolella olevalta naapurilta eli Yhdysvalloilta? Kirjassa on paljon kuvia ja teksti on helposti eteenpäin soljuvaa. Tämä kuvastaa ainakin kirjan perusteella myös islantilaisia.

Lähden loppukesästä ottamaan tästä selvää, kun tie vie kohti Islannin Reykjavikiä muutamaksi päiväksi. Kirjan huomioden perusteella tulee varmaankin kiinnitettyä huomiota asioihin, joita välttämättä ilman tätä kirjan lukemista ei olisi tullut havainnoitua. Esimerkiksi Rämön mukaan turistin tunnistaa siitä, että hän käyttää säähän soveltuvia vaatteita, kuten Gore-tex takkia ja kenkiä. Paikalliset sen sijaan pukeutuvat kesävaatteisiin kesällä vaikka mittari ja tuuliolosuhteet ehkä suosisivat toisenlaista pukeutumista.

Kirjan pariksi valikoitui, taas tämän blogin normaalista poiketen olut. Perusteluina valintaani oli, että mielelläni maistan eri maista tulevia juomia, eikä Islannissa viljellä myyntimarkkinoille viiniä. Islantilaista olutta sen sijaan löytyy Alkon valikoimista, joten pitihän pullo Einstök White Ale -olutta hankkia maistettavaksi.


Olut oli vaalean vehnän väristä ja sameaa. Sen kuohussa oli pienikuplaista kuohua. Olut oli maultaan raikasta ja jopa hieman sitruksista. Humalaa oli vain vähän ja oluen väri ja sameus sopivat hyvin yhteen myös maun kanssa. Olut maistui hyvin ranskalaisen siemenleivän ja herkullisen juuston parina.

Kirja ja White Ale sopivat yhteen mielestäni neljän pisteen arvoisesti. Molemmissa oli luonnetta ja karuutta, jota voin kuitenlla myös islannista löytyvät. Toisaalta molemmat menevät kyllä varmasti myös erikseen, eivätkä välttämättä vaadi kaveriksi ketään.

Islantilainen voittaa aina
- Elämää hurmaavien harhojen maassa
kirjoittanut Satu Rämö
Werner Söderström osakeyhtiö
Helsinki 2015
279 sivua

Einstök
Icelandic White Ale
5,2% alkoholia
3,69€/0,33l (Alkosta toukokuu 2017)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!