Unkarilaisen Agota Kristoffin teoksen tarina "Iso Vihko" on kokonaisuudessaan karmivaa ja luontaantyöntävää luettavaa. Ehkä tämä tekee kirjasta mieleenpainuvan ja kauheudessaan koukuttavan.
Luin kirjan lukupiiriä varten. Kirjaa lukiessa minulta meni pitkään ennen kuin lukijana jotenkin hyväksyin ja ymmärsin kirjan kauheudet. Kirja sijoittuu sota-aikaan ja siinä äiti vie kaksospoikansa oman äitinsä, jota kutsutaan Noidaksi, luo maalle hoitoon sodan ajaksi. Isoäiti ei lapsenlapsistaan välitä ja nämä joutuvat elämään kurjissa oloissa vailla huolenpitoa. Pojat oppivat kuitenkin selviytymään ja kovettamaan itsensä isoäitiä ja ympäröivää maailmaa vastaan.
Kirjassa ei käytetä adjektiivejä ja muutenkin kerronta on hyvin selostavaa, eikä juurikaan kuvailevaa.
Kirja sopii aiheensa ja tyylinsä vuoksi hyvin lukupiiri-kirjaksi ja siitä saimme hyvää ja polveilevaa keskustelua aikaiseksi.
Kirjaan on tehty kaksi jatko-osaa, jotka olen myös ajatellut lukea.
Helmet-lukuhaaste 2025: Kirja on keltaisen kirjaston kirjalistalla
Kirjoittanut Agota Kristof
Suomentanut Anna Nordman
198 sivua
