Oneiron (kirjoittanut Laura Lindstedt)

Laura Lindstedtin Oneiron voitti Finlandia palkinnon vuonna 2015. Voittaja-kirjan raadin ehdotuksista valitsi tuona vuonna Hector. Loppuvuodesta Finlandia-palkinnosta kilpailevat kirjat nousevat puheenaiheeksi, joten päätin tutustua hieman jo aiempien vuosien voittajiin, joista moni jäänyt itseltäni lukematta. Oneiron on Lindstedtin toinen romaani.

Kirja antoi pitkästä aikaa erilaisen, mutta mielenkiintoisen lukuelämyksen. Alun varsin raju erotiikka pehmeni ja lopulta seksuaalisuudella ei mielestäni kirjassa kovin suurta merkitystä ollutkaan. Toisaalta pidin siitä, että alku oli kohahduttava, mutta ehkä koko kirjan pari päivää sitten loppuun lukeneena, se tuntuu hieman irtonaiselta ja muuhun tyyliin sopimattomalta.

Kirjassa seitsemän naista käy läpi kohtalonsa ja kuolemansa hetkenä, jolloin he ovat kuoleman ja kadotuksen (tai miksi tätä kokonaista universumista häviämistä kukin haluaakin nimittää) välisellä alueella. Kirja pitäisi varmaan lukea vähintään kahteen kertaan, jotta sen tarinan yksityiskohdat aukeaisivat kunnolla - sen verran monta kerrosta siinä kulkee samanaikaisesti. Kerroksellisuus tämän teoksen kohdalla kuitenkin vain positiivinen seikka, sillä se haastaa lukijaa, eikä tuo asioita eteen valmiiksi pureskeltuina, kuten niin moni asia nykyään kuluttajille tunnutaan tarjoilevan.

Päähenkilöt tulevat aivan eri kulttuurialueilta ja heidän kohtalonsa on hienosti saatu kehitettyä lehtiuutisten lomaan. Yhden kertomuksen naishahmon kohtalo liittyy tiiviisti aivan etelä-Saksaan sijoittuvaan Berchtesgadeniin ja Kotkanpesään, jossa kävin edelliskesänä. Myös toisen hahmon kotipaikka Afrikan Beninissä on tullut itselleni tutuksi tässäkin blogissa käsiteltyjen Vakkurin teosten kautta. Tämä luo hahmoihin tuttuutta ja tekee muuten abstraktista tarinasta todentuntuisempaa. Kirjan kieli on kaunista ja näinkin "taiteelliseksi" kirjaksi se etenee kohtalaisen soljuvasti. Tämän tyylilajin kirjoja ei voi lukea montaa putkeen, mutta yksi silloin tällöin haastaa ihanasti.

Kirjan kanssa maistoin vuoden viinit 2017 hanaviinipakkaus-osiossa voittanutta Faustinon Tempranilloa. Olen samaa viiniä ennenkin maistanut, ja muistikuvani siitä pitivät hyvin paikkansa. Kyseessä mielestäni hyvä ja laadukas perusviini, joka sopii useammankin erilaisen ruoan ja tilaisuuden kanssa. Väriltään viini on kohtalaisen täyteläisen väristä, mutta liikkuu kuitekin kevyesti lasissa. Tuoksussa on marjaisuutta ja yrttiä. Suutuntuma on aluksi pehmeä, mutta muuttuu pian varsin hapokkaaksi, toisaalta hapokkuus myös katoaa nopeasti. Tämän jälkeen suuhun jää pehmeä tanniinisuus.  Makumaailmasta löytyy tummien marjojen ja puolukan lisäksi lyijykynää ja yrttisyyttä. Viini maistui perinteisen kinkkuparsakaalipiirakan kanssa.

Yhteispisteinä annan näille kolme. Molemmat ovat parempia erikseen, mutta käyvät kyllä yhteenkin. Tasoltaan kirja ja viini ovat samanlaisia, mutta tyyleiltään eroavat kyllä mielestäni merkittävästi. Kirjassa on terävyyttä ja haastavuutta ja se puuttuu tästä selkeärakenteisesta viinistä. Kirjan lennokkuus tarvitsisi parikseen ehkä jonkin hieman hyökkäävämmän tai hyvin erikoisen makumaailman omaavan viinin. Tämä, kylläkin muuten hyvä viini, on sille aivan liian tavallinen. Viini sopii paremmin vaikka sen kinkkupiirakan pariksi kuin tälle kirjalle.

Oneiron
kirjoittanut Laura Lindstedt
Teos, painattanut Bookwell Oy Juva 2015
432 sivua

Faustino
Tempranillo
Espanja
32,90€/hanapakkaus 3L (Alkosta syyskuu 2017)