sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Kirjabloggaajien joulukalenteri: Luukku 19



Luettua ja maistettua -blogi sai kunnian osallistua tänä vuonna kirjabloggaajien joulukalenteriin. Joulukalenterin ensimmäinen luukku ja samalla listaus kaikista kalenteriin osallistuvista blogeista löytyy Kirjamies-blogista. Eilisen luukun avasi Yöpöydän kirjat -blogi ja huomenna luukku aukeaa 1001 kirjaa ja pieni elämä -blogissa. Joulukuun aikana olemme saaneet joulukalenterista lukea niin vinkkejä äänikirjoista, niiden kuuntelun aikana neulotuista vaatteista ja asusteista kuin ideoista joululahjakirjoista lapsille sekä runokokoelmista. Tänään 19.12, kun jouluaattoon on jäljellä viisi yötä esittelen itselleni loppuvuodesta, jo some-alustoilla toimimisen vuoksikin, vaikutuksen tehneen Mikko Hyppösen kirjan "Internet".


F-Securen tietoturva-asiantuntija ja tietoturvasta kansantajuisesti usein asiantuntijana kommentoiva Mikko Hyppönen on kirjoittanut "Internet" -nimisen teoksen, jossa hän paneutuu erityisesti tietoturvaan konkeettisten esimerkkien avulla. Kirjassa Hyppönen pureutuu kansantajuisesti internetin tietoturvaan ja sen ongelmiin. Kaikki käytämme internettiä päivittäin ja olemme jättäneet henkilötietojamme vuosien varrella usein hyvinkin monien eri yritysten tietoon. Evästeet seuraavat tekemisiämme ja tehdessämme tilauksia netin kautta ruksimme ymmärtäneemme tietoturva ym. selosteet, vaikka harvoin jaksamme edes kyseistä linkkiä avata. Jos tämä kuulostaa tutulta on se jo itsestään hyvä syy tarttua Hyppösen kirjaan tai kuunnella se äänikirjana. Kirja käy myös mielenkiintoisena kertauksena internetin historiaan ja tarjoaa erilaisia mahdollisia näkökulmia sen tulevaisuuteen. 

Jos kirjan mainitsemista internetin vaaroista ei ahdistu liiaksi, niin sen kertomat esimerkkitarinat ovat kiinnostavaa luettavaa. Internetin kautta tehtävät huijaukset on tarkkaan suunniteltuja ja niihin saattaa sortua yksi jos toinenkin. Internetin vaarat ovat aiheena on vakavia, mutta kirjan esimerkit on onnistuttu kirjoittamaan pääosin keveästi ja helposti ymmärrettävästi. Osa kirjan kertomista teknisistä esimerkeistä  on itselleni liian haastavia, mutta toisaalta kirja tarjonnee näin uutta myös tietoteknisiltä taidoiltaan osaavimmillekin. 

Mukavaa joulun odotusta kaikille lukijoille ja toivottavasti joulun pyhät tarjoavat myös lukurauhaa sitä kaipaaville!

Helmet-lukuhaaste 2021. 49. Kirja on julkaistu vuonna 2021

Internet 
kirjoittanut Mikko Hyppönen
WSOY 2021
8h, 31min (kuunneltu äänikirjana)

2 kommenttia:

  1. Huh, alkoi jo ahdistaa tätä postaustasi lukiessa - olen juuri se huoleton klikkailija-tyyppi.. tämä kirja täytyy ehdottomasti lukea/kuunnella, kiitos erinomaisesta vinkistä! Ai niin, huolestuin myös tuosta tiedosta, että jouluun on enää vain viisi yötä, nopeastipa tämä joulunalusaika meni taas jälleen kerran. Hyvää neljättä adventtia!

    VastaaPoista
  2. Tämä kirja kiinnostaa, mutta samalla myös ahdistaa hitusen. Sisältö on varmasti tarpeellista oikeastaan kaikille.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!