Toivolan pohdinnat tummaihoisen, taiteilijan ja homon kokemasta syrjinnästä ja kiusaamisesta, ovat ajatuksia herättäviä. Uskon omaavani paljon samoja perusarvoja kuin Toivola mm. kaikkien yhdenvertaisuudesta - niin tumma- kuin valkoihoisten, homojen, heteroiden ja kaikkien tältä väliltä olevien. Kaikilla pitäisi olla yhtäläinen mahdollisuus toteuttaa itseänsä ja elää elämäänsä parhaalla näkemällään tavalla, ympärillä olevia ihmisiä ja luontoa toki kunnioittaen. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa elää tai rakastaa. Kaikki ovat ihmisinä aivan yhtä tärkeitä, niin pörssiyhtiöiden toimitusjohtajat kuin Intian slummeissa elävät.
Olen Toivolaa hieman nuorempi ja pienestä sukupolvi-erostamme saattaa johtua, että olen aina kokenut Suomen avoimemmaksi ja suvaitsevammaksi kuin hän kirjassa esittää. En tarkoita, että vähättelisin Toivolan kokemuksia tai havaintoja, mutta itse en koe asioita ja ennakkoluuloja yhtä musta-valkoisina kuin hän. Huomasin pohtivani jossakin vaiheessa, kuka oikeastaan on "tavallinen suomalainen", joka ei jonkin "poikkeavuutensa" vuoksi joskus olisi kokenut jonkinasteista kiusaamista tai syrjimistä. Toki tummaihoisuus näkyy heti ulospäin, mutta sama koskee yli- tai alipainoa, silmälaseja tai vaikkapa kaljuutta, joiden vuoksi ihmettelyä ja jopa kiusaamista myös sanotaan esiintyvän.
Kirjan loppupuolella oli hieno Toivolan sitaatti: "Olen huomannut, että ei se useimminkaan ole maailma joka on minua vastaan; vaan olen itse itseni pahin jarru ja vihollinen." Tätä mietettä pitäisi ainakin minun itse aika ajoin pitää kirkkaampana mielessäni, kun sorrun valittamaan kohtaamiani hankaluuksia. Länsimaissa, jossa lähes kaikilla on mahdollisuus toteuttaa itseänsä ja elämäänsä halujensa mukaan, sorrutaan aivan liian usein valittamaan ja jopa masentumaan sellaisten ongelmien parissa, joita köyhemmissä maissa ei edes kunnolla tunnisteta. Jälleen en tarkoita vähätellä kenenkään ongelmia, mutta itsessäni huomaan välillä, että suhteellisuudentaju meinaa hämärtyä omien "ongelmieni" kanssa. Kun on katto pään päällä, ystäviä, perhettä ja rahaa niin, että seuraavan päivän ruoasta ei juurikaan tarvitse murehtia, ovat asiat jo varsin mallillaan.Pohdintani menevät osittain kirjan käsittelemien aiheiden ulkopuolella, mutta kuten totesin, siinä käsitellään ihmisyyden peruskysymyksiä sellaisella laajuudella, että omaa ajatuksenjuoksua on välillä vaikea hillitä. Eikö usein sanota, että hyvän kirjan merkki on se, että se herättää ajatuksia? Tässä Toivolan kirja mielestäni onnistuu hienosti.
Kirjan kanssa ajatuksia herätti (jälleen) uusiseelantilainen Pinot Noir. Punaviini Mud House Central Otago Pinot Noir 2016 on väriltään rypäleekseen hieman tavallista purppuraisempaa ja täyteläisempää. Viinin tuoksussa on metsäistä marjaa, lähinnä puolukkaa, mutta marjan tuoksu ei ole kovin hallitseva. Marjaisuuden lisäksi tuoksussa on mielestäni nahkaisuutta. Viinissä on nuorta hapokkuutta ja aavistus tanniinisuutta. Maussa on puolukkaa ja karpaloa sekä aavistus tammisuutta. Viini on kohtalaisen kevyttä ja nuoren terävää. Central Otagon alue sijaitsee Uuden Seelannin eteläisen saaren keskiosien paikkeilla. Tällä kertaa viini maistui pinaattipastan ja peston kanssa sekä parmesanin kanssa. Mahdollisesti grillattu kana olisi vielä ollut hyvä lisä annokselle ja viinille.
Kirjassa ja viinissä on paljon samoja piirteitä. Kirjan terävyys sopii hyvin yhteen nuoren punaviinin kanssa. Viini ei myöskään ole aivan kaikista tyypillisintä Pinot Noiria, joten tämän perusteella käy myös hyvin yhteen epätasa-arvoa käsittelevän teoksen kanssa. Yhteensopivuudelle annan neljä ja puoli pistettä. Suosittelen molempia erityisesti yhdessä, mutta erikseen ovat myös kokeilemisen arvoisia.Musta tulee isona valkoinen
kirjoittanut Jani Toivola
Kustannusosakeyhtiö Siltala
Helsinki 2016
266 sivua
Mud House
Pinot Noir 2016
Central Otago, Uusi-Seelanti
16,50€ (Alkosta marraskuu 2017)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!