maanantai 3. huhtikuuta 2017

Kivenhakkaaja (kirjoittanut Camilla Läckberg)

Vaikkei ensimmäinen lukemani Camilla Läckbergin romaani/dekkari saanut itseltäni kovinkaan suuria kehuja, en silti malttanut olla varaamatta kirjailijan toista teosta matkalukemiseksi Namibian matkalle. Kirjan lukeminen vastaa hieman samaa kuin jonkin saippuasarjan seuraaminen televisiosta. Mukavaa ajanvietettä, eikä lukemiseen tarvitse juonen hankaluuden tai tekstin monimutkaisuuden vuoksi liiaksi keskittyä. Hyvin leppoisaa ja samalla omalla tavallaan viihdyttävää ajanvietettä, jonka vuoksi tulossa on vielä ainakin kolmas lukukokemus Läckebergin tuotannosta.

 Kivenhakkaajassa kulkee kaksi tarinaa rinnakkain. Toinen sijoittuu yli sadan vuoden takaiseen aikaan ja toinen nykypäivään. Yllätys yllätys, kirjan lopussa nämä nivoutuvat toisiinsa. Kirjan teksti on kuten ensimmäisessäkin, hieman lukijaa aliarvioivaa ja ehkä lapsellista tai vähän naivia, mutta ehkäpä se on yksi seikka, joka koukuttaa kirjaa lukemaan.  Kirjan tapahtumat sijoittuvat ensimmäisen kirjailijan lukeman teoksen tapaan Fjällbackaniin ja kirjaa lukiessa pääsee tutustumaan erilaisiin ihmisiin, joista suurin osa on oikeita enkeleitä, jotka omaa jaksamistaan tai osaamattomuuttaan, kokevat väsymystä tai riittämättömyyden tunnetta. Toinen osa hahmoista sen sijaan ovat täysin totaalisen pahoja ja itsekkäitä, jotka eivät ajatusmaailmaltaan ja toiminnaltaan sovi ruotsalaiseen yhteiskuntaan - eivätkä kyllä amerikkalaiseenkaan, kuten tämä kirja osoittaa. Tästä huolimatta mukavaa  ja viihdyttävää matkalukemista. Tämä kirja muuten ajallisesti sijoittuu ennen, aiemmassa kirjoituksessa käsittelemääni Leijonankesyttäjä romaania. Mielestäni kirjailijan Fjällbackan-sarjaa voi kuitenkin lukea muussakin kuin kronologisessa järjestyksessä.


Tämän kirjan kanssa maistui hyvin klassinen Vergelegenin Sauvignon Blanc vuodelta 2015. Kyseinen Sauvignon Blanc edusti tuoksunsa ja makunsa puolesta hyvin tyypillisesti rypälettään. Jo tuoksussa oli havaittavissa mustaherukan lehteä ja tämän lisäksi maussa karviaista sekä hieman vihreää omenaa ja sitrusta. Viini sopi lähes täydellisesti jokirapusalaatin seuraan, sillä hapokkuuttakin oli sopivasti. Viinissä oli raikkautta, mutta myös syvyyttä. Valmistajan mukaan vuoden 2015 vuoden Sauvignon Blanc rypäleet kerättiin ennätyksellisen aikaiseen. Vergelegen on varsin suuri viinintuottaja Etelä-Afrikassa, Stellenboschin kaupungista hieman etelään. Valitettavasti ainakaan tällä hetkellä, heidän viinejään ei ole saatavilla Alkosta. Olen muutama vuosi sitten vieraillut heidän upealla viinitilallaan (jossa muistaakseni yöpyneet myös mm. kuningatar Elisabeth ja Clintonit) ja tuolloin päässyt maistelemaan useita heidän viinejään. Vergelegenin viinit ovat mielestäni toisen etelä-afrikkalaisen viinintuottaja KWV:n tapaan varsin klassisia uuden maailman edustajia puhtaiden rypäleviinien joukossa. Suosittelen kokeilemaan tätä tai muitakin Vergelegenin viinejä, jos niitä sattuu jossakin ravintolassa tai ulkomailla kohtaamaan.

Miten Läckbergin kirja ja viini sitten sopivat yhteen? Kuten ensimmäisen Läckbergin kirjan, myös tämän kanssa valkoviini on aika ehdoton. Ehkä tämä viini on kuitenkin hieman ylemmällä ja laadukkaammalla tasolla kuin kirja. Samaa makumaailmaa niissä kuitenkin ehdottomasti on, joten annan pisteeksi kolmosen.

Kivenhakkaaja
kirjoittanut Camilla Läckberg
Gummerus Kustannus Oy, Helsinki
ScandBook, Ruotsi 2016
583 sivua

Vergelen
Sauvignon Blanc 2015
Hinta Johannesburgin lentokentällä noin 10€ (maaliskuu 2017)
Ei saatavilla Alkosta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!