lauantai 18. tammikuuta 2020

Kuka murhasi rouva Skrofin? (kirjoittanut Mika Waltari)

Mika Waltarin loistavat Komisario Palmu -kirjat ja Matti Kassilan näistä ohjaamat elokuvat ovat tämän talven teemani. Näihin kolmeen kirjaan ja neljään elokuvaan (viimeisin pohjautuu Kassilan omaan kirjoitukseen) tarkempi tutustuminen on jäänyt aiemmin vain hyvin yleiselle tasolle. Tilanteen korjaaminen on nyt alkanut ja tarkoitus on lukea kirjat läpi ja katsoa elokuvat. Ensimmäiseksi kuunteluun ja katsantoon pääsi Waltarin vuonna 1939 julkaistu kirja "Kuka murhasi rouva Skrofin?". Kassila on kirjan perusteella vuonna 1961 ohjannut elokuvan, joka nimettiin "Kaasua, komisario Palmu". 

Kirjassa ja elokuvassa helsinkiläinen rikoskomisario Palmu ja tämän apuri lain ylioppilas Virta, joka toimii myös kirjojen minä-kertojana, saavat tutkittavakseen varakkaan leskirouvan epämääräisen kuoleman. Rouva Skrof jäljitetään asunnostaan kuolleena vahvan kaasun hajun perusteella. Pian selviää, ettei kyseessä olekaan kuolema kaasumyrkytykseen vaan taustalla on rikos.

Hahmot vahvuutena
Kirjan juoni ei ole liian ennalta-arvattava. Hahmot ovat monisäikeisiä ja kiinnostavia. Waltari on luonut heistä varsin karikatyyrisiä, mutta silti uskottavia. Elokuvasta mieleen jäivät erityisesti Palmua näytellyt Joel Rinne, Virtaa uskottavasti esittänyt Matti Ranin, rouva Skrofin sukulaistytön roolissa ollut Elina Salo ja elämäntapataitelijaa esittänyt Pentti Siimes.

Elokuva, ajan tehosteilla höystettynä, on hauskaa katsottavaa. Oman lisänsä luo vielä tuon päivän Helsingin maisemat, jotka ovat kyllä kovasti muuttuneet viimeisen 60 vuoden aikana. Kiehtovaa oli myös verrata elokuvan tekohetkellä sen perustana olleen tuolloin reilua 20 vuotta vanhempaa kirjaa. 1930-luvun lopulta 1960-luvulle maailma ja Suomi olivat kuitenkin ehtineet muuttua yllättävän paljon.

Kuuntelu ja katsominen
Kuuntelin kirjan äänikirjana. Hieman haasteellista oli juonen seuraaminen ajoittain - voi olla, että olisi toiminut vähän paremmin luettuna. Elokuvan katsominen täytti kuitenkin monta ensin haaleaksi jäänyttä kohtaa.

Kirjan ja elokuvan kanssa maistui Ranskasta tuleva oranssi alkuviini Gros Manseng. Viinistä ilmestyi arvostelu myös Helsingin Sanomissa 16.1.2020. Jo viinin tuoksusta lähtien greippisyys tuntuu nenässä ja maistaessa päällimmäisenä myös maussa. Viinissä on rotevuutta, mutta pelkän maun perusteella se muistuttaa kuitenkin paljon enemmän valko- kuin punaviiniä. Väri ja koostumus antaisi odottaa hunajaisuutta, mutta kirpeys ja hapokkuus - vaikkakin täyteläiset sellaiset - vievät kuitenkin päähuomion. Viini maistui uunijuuresten ja lindströmin pihvin kanssa sekä sellaisenaan kirjasta ja elokuvasta nauttiessa. Mielenkiintoinen ja kohtuuhintainen tuttavuus, joka hieman avaa harvemmin saatavien oranssien viinien makumaailmaa.

Oranssiviini
Alkuviinien löydettyä tiensä Alkon hyllyille ja sitä kautta myös laajalti viininmaistelijoiden laseihin, on seuraavaksi hitiksi muodostuneet oranssit viinit. Nämä valkoisista rypäleistä valmistetut, mutta kuorikontaktissa vielä pitkään käymisen aikana olevat viinit, saavat usein kultaiseen oranssiin vivahtavan värin. Kuori- ja rankakontakti antaa viineille myös tanniinisia piirteitä, jotka usein mielletään punaviinien ominaisuudeksi. Mistään uudesta keksinnöstä ei ole kyse, vaan oransseja viinejä on valmistettu lähes yhtä kauan kuin viiniä ylipäätään. Oranssit viinit ovat yleensä alkuviinejä, eli niiden valmistuksessa ei ole käytetty kemikaaleja tai muita viinin makuun tai ulkonäköön vaikuttavia aineksia.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Molemmat ovat luonnonläheisiä, jopa alkukantaisia. Niissä on perinteikkyyttä, joka kestää aikaa ja muuttuvia olosuhteita. Kirjaan palaaminen onnistuu helpommin kuin ainutkertaiseen viiniin.

Helmet-lukuhaaste 2020: 12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera

Kuka murhasi rouva Skrofin?
kirjoittanut Mika Waltari
lukija Lars Svedberg
Werner Söderström Osakeyhtiö 2017
8h, 27min (kuunneltu äänikirjana)

Gros Manseng
Rigal Original
Vin Orange 2018
Gros Manseng, Colombard
Ranska
12,98€ (Alkosta tammikuussa 2020)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!