torstai 19. maaliskuuta 2020

Pohjoisen tähti (kirjoittanut D.B John)

Englannissa syntynyt D.B John on vieraillut useamman kerran Pohjois-Koreassa ja ollut sulkeutuneesta valtiosta hyvin kiinnostunut. Ennen tätä kirjaa hän on julkaissut Berliinissä asuessaan romaanin: "Flight from Berlin". "Pohjoisen tähti" kirjalle on tekeillä jatko-osa.

Kirjan lukeminen tuntui lähes ikuisuusprojektilta. Lukemiseen taisi kulua aikaa lähes kolme viikkoa. Sivujakin on toki jonkin verran, mutta jotenkin lukeminen on vain kohdallani junnannut hieman viime aikoina. Onneksi "junnaushetkeen" sattui juuri tämä kirja, sillä aina kun kirjaa intouduin lukemaan veti sen vauhti mukanaan.

Kirjassa seurataan useampaa tapahtumaketjua, jotka nivoutuvat nopeasti toisiinsa. Kirjan päähenkilöt; Yhdysvalloissa asuva Jenna, pohjoiskorealainen rouva Moon sekä pohjoiskorealainen virkamies Cho, ovat kaikki uskottavia, vaikkakin ehkä hieman liian selväpiirteisiä. Rouva Moon on ainoa, joka kehittyy ja saa enemmän ennalta-arvaamattomia ulottuvuuksia kirjan edetessä. Hänen kaksoisroolinsa tuntuu aidolta ja uskottavalta.

Pohjois-Koreaa ja maan valtiojärjestelmää kirja kuvailee hyvin ja totuudenmukaisesti. Kirjan tapahtumarikkaat dekkarimaiset piirteet sen sijaan menevät omaan makuuni hieman liiallisuuksiin. Todellisuudessa päähenkilöt eivät varmasti olisi selvinneet hengissä yhtä pitkään vauhdikkaiden ja raakojen tapahtumien kulussa. Toivottavasti kaikki muut eivät lue tätä yhtä ryppyotsaisesti kuin minä. Kokonaisuudessaan kuitenkin kiehtova ja koukuttava kirja, joka kannattaa lukea jos maa ja actiomainen dekkari kiinnostaa.

Kirjan kanssa maistoin portugalilaista punaviiniä. Marjainen, Portugalin länsi- ja kaakon seudulta tuleva viini, on miellyttävä tuttavuus. Siinä on hillomaisuutta, jota pidän tyypillisenä useille muillekin Portugalin viinille. Viini itsessään on hyvin pehmeää ja helposti nautittavaa. Viinissä on pehmeitä tanniineja, mutta napakkuutta tuovaa tammisuutta siitä puuttuu. Viini maistui kirjan lisäksi pestopastasalaatin kanssa. Myös mausteiset, mutta eivät vahvat, tuoremakkarat olisivat olleet kirjan kanssa sopiva pari.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmat ovat täyteläisen vahvoja. Ne eivät ole kokeilevia, vaan pyrkivät tarjoamaan osansa valtaväestölle. 

Helmet-lukuhaaste 2020: 7. Kirjassa rikotaan lakia

Pohjoisen tähti
kirjoittanut D.B. John
suomentanut Kristiina Vaara
Bazar Kustannus 2020
528 sivua

Esporao Colheita
Touriga Franca, Cabernet Sauvignon
Vinho Regional Alentejano, Portugali
2018
13,99€ (Alkosta helmikuussa 2019)

5 kommenttia:

  1. Tästä kirjasta olen ollut tosi kiinnostunut, koska se kertoo Pohjois-Koreasta. Kunpa se vain ei olisi noin paksu!! Niistä liiallisuuksistakaan en välttämättä ole kiinnostunut, ja joku taisi sanoa, että tässä oli liikaa amerikkalaisuutta, olisiko se juuri sitä action-meininkiä? Mutta ehkäpä joskus uskaltaudun kokeilemaan tätä...

    VastaaPoista
  2. Olen kanssa kuullut mainintaa liiallisesta amerikkalaisuudesta tässä ja allekirjoitan sen myös. Amerikkalaisuus pysyy kuitenkin kohtuudessa ja kirja on muuten hyvä. Pohjois-Korea on sulkeutuneisuudessaan hyvin kiehtova.

    VastaaPoista
  3. Tämä oli todella hyvä kirja. Sopivasti toimintaa ja mielestäni erittäin hyvin juuri Pohjois-Koreassa. Bloggaus tulossa myöhemmin, mutta pisteitä annoin yhtä paljon. Luin kirjan kahdessa päivässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Oli kyllä hyvä kirja. Vaikka on paksuhko, niin nopealukuinen - jos ei satu kärsimään lukujumista juuri samaan aikaan :-) Mutta juonta oli helppo seurata ja siihen palata pienten taukojenkin jälkeen. Pohjois-Korea on mielenkiintoinen ja blogistani löytyy useampikin maata käsittelevän kirjan arvostelu.https://luettua-ja-maistettua.blogspot.com/search/label/Pohjois-Korea

      Poista
  4. Kiva, kuulla hienosta uudesta kirjasta!
    Toivottavasti se tulisi myös pian äänikirjaksi!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!