maanantai 20. syyskuuta 2021

Ainoa kotini (kirjoittanut Hanna Brotherus)


Tanssitaitelijana ja ohjaajana tutuksi tullut Hanna Brotherus julkaisi esikoisteoksensa "Ainoa kotini" keväällä 2021. Kirja keräsi paljon kehuja ja kevään sekä kesän kuluessa siitä julkaistiin lukuisia arviointeja eri medioissa. Luin kirjan kesällä ja nyt kolme-neljä kuukautta lukemisen jälkeen muistikuvat kirjan tapahtumista ovat jo osittain hälvenneet. Kirjan tekemä vaikutus sen sijaan ei ole unohtunut.

Kirjan päähenkilö on keski-ikäinen nainen, joka lähtee Pariisiin ja sieltä käsin muistelee elämäänsä ja kokemuksiaan eri aikatasoilla. Suhde omiin vanhempiin, toisaalta äitiys ja perhe- sekä parisuhteet ovat kaikki jättäneet leimansa hänen elämäänsä. Kiireen ja velvoitteiden kohdalla omaan itseensä keskittyminen on jäänyt taka-alalle. Nyt lasten muutettua omilleen on aikaa jälleen palata pohtimaan mitä itse on tullut koettua ja mitä elämällään vielä haluaa tehdä. Kirja käsittelee elämän suuria asioita tyylillä ja pitää lukijaansa otteessaan koko kirjan ajan. Pidempiaikaisia muistijälkiä juonesta teos ei itselleni jättänyt, mutta varmasti mielenkiinnolla lukisin silti Brotheruksen seuraavankin kirjan, mikäli sellainen ilmestyy. 

Helmet-lukuhaaste 2021: 36. Kirjassa liikutaan ajassa

Ainoa kotini
kirjoittanut Hanna Brotherus
WSOY 2021
207 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!