lauantai 9. lokakuuta 2021

Vaiti (kirjoittanut Laura Malmivaara)


Vuonna 2017, jo kymmenen vuotta aiemmin syntynyt, #metoo -kampanja nousi kaikkien huulille. Seksuaalista ahdistelua vastustava kampanja nosti esille lukuisia vaiettuja tapauksia vuosien ja vuosikymmenten ajalta. Aiheesta on tuon jälkeen keskusteltu laajalti ja tekijöitä on tuomittu niin julkisuudessa kuin tuomioistuimissakin. 

Laura Malmivaaran esikoisteos "Vaiti" on autofiktiivinen kertomus yhdestä kampanjaan liittyen syytetystä. Syytökset eivät ilmeisesti koskeneet suoraan seksuaalista häirintää, vaan hieman vastaavanlaisiksi koettuja vallankäytön keinoja ja alistamista työpaikkahäirintään liittyen. Kirjassa Malmivaara kertoo päähenkilön kautta kokemuksiaan ja ajatuksiaan syytetyn ex-puolisona. Kuinka kohu vaikutti perheen lapsiin, ystävyys- ja perhesuhteisiin sekä ennen kaikkea päähenkilöön itseensä. Kirja kertoo henkilön sisäisestä kamppailusta, kun pitäisi olla lojaali montaa eri tahoa kohtaan samalla kun omat ajatuksetkin ovat tapahtumista sekaisin. 

Kirjan avoimuus ja rehellisyys tekevät vaikutuksen. Kirja ei keskity ainoastaan päähenkilöön, vaan pyrkii ottamaan huomioon myös tämän lapset ja vanhemmat sekä ystävät. Yritin lukea kirjan vertaamatta jatkuvasti sen henkilöitä tosielämän Laura Malmivaaran ja tämän entiseen puolisoon sekä heidän lapsiinsa. Se osoittautui hyvin vaikeaksi, varsinkin kun äänikirjan lukijana oli pääasiassa Laura Malmivaara. Hänen äitinsä osuudet luki Marja Packalén. Mietin, kuinka heidän lapsensa suhtautuvat kirjassa kuvailtujen lasten ajatuksiin ja tekemisiin. Väistämättä lukijat mieltävät tapahtumat todellisten henkilöiden kautta ja tekevät helposti omia liian suorasukaisia toteamuksia tapahtumista. Toisaalta kohusta on jo muutama vuosi aikaa ja suuri yleisö on sen jo varmaankin pääosin unohtanut. 

Mielenkiintoinen kirja, joka soveltui hyvin kuunneltavaksi. Arvostan sen rehellisyyttä ja puolueettomuutta. Hyvä, että vaikeistakin asioista uskalletaan puhua ja varmaankin hyvä, että kirja ilmestyy vasta nyt, kun pahin kohu on takanapäin ja osin unohtunut. Näin suurimmat tunnekuohut ovat tasoittuneet. Samanlaista toista kirjaa ei toki ole olemassa, mutta oman mutu-tuntuman mukaan vastaavia ehkä löytyy muitakin. 

Helmet-lukuhaaste 2021: 49. Kirja on julkaistu vuonna 2021

Vaiti
kirjoittanut Laura Malmivaara
lukija Laura Malmivaara ja Marja Packalén
Otava 2021
6h, 46min (kuunneltu äänikirjana) 

2 kommenttia:

  1. Kuuntelin kirjan aiemmin tällä viikolla, josta kirjoitin myös blogissani. Vaikka kirjan taustalla oleva kohu ei minua itsessään kiinnostanut silloin kun se oli julkisuudessa, Malmivaaran teos kuitenkin kiinnosti. Äänikirjana toimi mielestäni hienosti. Kiitos kun jaoit oman lukukokemuksesi! ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Luin arviosi blogistasi ja tosiaan lukijat olivat myös nappivalinta.

      Kaukaisesti itse muistan tuon kohun, taisin olla ulkomailla, kun sitä julkisuudessa käsiteltiin. Malmivaara näyttelijänä on kiinnostava ja autofiktio lajina myös. Niiden perusteella tämä päätyi kuuntelulistalleni ja hyvä niin 😊

      Poista

Kiitos kommentista!