maanantai 4. huhtikuuta 2022

Sinun, Margot (kirjoittanut Meri Valkama)


Alkuvuoden maailmanpoliittiset tapahtumat ovat johtaneet rautaesiripun uudelleen laskeutumiseen läntisen maailman ja Venäjän välille. Ymmärtääkseen nykyisyyttä täytyy tuntea historiaa, pitää paikkansa tässäkin tapauksessa. Yksi keino historiallisten tapahtumien kertaamiseen on lukea niistä kertovaa romaania. Tähän kannustaa nyt huhtikuun alussa vietettävä lukuviikkokin, jonka teemana on "Lukemalla parempi maailma". 

Meri Valkaman esikoisteos kulkee kahdella eri aikatasolla ja tarinassa on myös kaksi eri kertojan ääntä. Teos voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ansaitusti vuonna 2021. Valkama on kirjaa kirjoittanut kymmenisen vuotta ja viimeistelty jälki näkyy lukijalle. Teosta oli ilo lukea sekä kekseliään tarinan että historiallisten tapahtumien vuoksi. 

Tarina kertoo Vilja-tytöstä ja hänen perheestään, jotka asuvat isän työn vuoksi 1980-luvun Itä-Saksassa. Isä raportoi sosialistisen Itä-Saksan tapahtumista suomalaiselle lehdelle ja samalla hänen vaimonsa ja kaksi lasta elävät tavallista arkea Itä-Berliinissä. Jossakin vaiheessa Viljan äiti palaa pidemmäksi ajaksi  Suomeen tämän veljen kanssa. Vilja jää Saksaan isänsä ja hänen salaisen naisystävän, joka on myös Viljan tarhahoitaja, kanssa. Lapsen silmin nähdyt kokemukset eroavat totuudesta, mutta niiden ja isän rakastajan äänellä kerrottu juoni kietoutuu kiinnostavaksi tarinaksi, jolla on kosketuspinta-alaa myös tämän hetken tapahtumiin.  

Luin kirjan pari kuukautta sitten ja sen jälkeen sen tapahtumat ovat usein tulleet mieleeni. Lukiessa, ja erityisesti myös sen jälkeen, moni kirjan kohta on loksahtanut paikoilleen. Koen tämän olevan yksi merkki siitä, että kyseessä on laatuteos, jolla on klassikkoainesta. Toki kevyttä ja viihdyttävääkin kirjallisuutta on ihanaa lukea ja ne rentouttavat, mutta nämä mieltä kutkuttamaan jäävät kirjalliset tapaukset ovat omaa lajiaan.

Helmet-lukuhaaste 2022: 6.Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija 

Sinun, Margot
kirjoittanut Meri Valkama
WSOY 2021
294 sivua 

1 kommentti:

  1. Tämä kirja on kiinnostanut minuakin, mutta on vielä jäänyt lukematta. Itä-Saksasta on tullut luettua aika vähän, joten tästä olisi nyt hyvä aloittaa. Moni on kehunut tätä, ja onhan kirja tosiaan palkittukin, joten varmasti se on tosi hyvä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!