maanantai 27. helmikuuta 2017

Viiniä kaikille (kirjoittanut Matt Skinner)

Kauniilla ja rennoilla kuvilla varustettu kevyt tietokirja viinien maailmasta. Kirjoittajana ihana aussi-somelier Matt Skinner, joka tehnyt yhteistyötä mm. Jamie Oliverin kanssa. Kuten useat muutkin viiniaiheiset kirjat tämän voi lukaista kokonaan tai keskittyä vain joihinkin osiin.

Kirjan sisällön voi jakaa kolmeen osaan. Ensimmäinen lähinnä johdattelee viinien maailmaan, ja perustelee ettei viinin maistelu on snobien ajanvietettä, vaan kaikkien viineistä kiinnostuneiden kannattaisi viinin maistelua harrastaa. Niinhän se on, mutta tuota on toitoteltu jo niin paljon, että luulisi sen pikku hiljaa, ainakin kirjan kohderyhmälle, olevan itsestään selvyys. Tosin kirja kyllä jo kymmenisen vuotta vanha, joten se ehkä selittää tätä itsestäänselvyyden toitottelua. En ole perehtynyt kirjojen kääntämiseen, mutta osin laittaisin kirjan ensimmäisen osan heikkouden käännöstyön piikkiin. Englannin kielessä olevat hauskat vitsit, eivät suomenkielisinä vaikuta. Onneksi kirja pääsee vauhtiin kuitenkin toisessa osassa, jossa keskitytään rypäleisiin, viinitarhaan sekä viinin tuotantoon. Erityisen mielenkiintoisena pidin osiota valmistusprosessista, sillä ne muutamat viinejä käsittelevät teokset, joihin olen kerennyt tutustua ovat valmistuksen koukerot jättäneet käytännössä kokonaan käsittelemättä. Viinien mausta kiinnostuneelle, mutta vasta oppitaivaleensa alussa olevalle lukijalle, yksinkertaisesti kerrottu tieto valmistusmenetelmistä on kiehtovaa.

Kolmannen osan, eli tyypillisten viinin liittyvien maantietojen kohdalla meinaa iskeä epätoivo. Olen lähes kaikki tässä kohtaa käsitellyt asiat ennen kuullut ja lukenut, mutta silti niiden muistaminen ja asioiden linkittäminen toisiinsa on haasteellista. Ei kai auta muu kuin jatkaa viinien maistamista ja niistä lukemista.
Kertaus on opintojen äiti.

Viini-aiheisen kirjan kanssa sopii mielestäni lähes mikä tahansa hyvä viini. Harmaan helmikuisen sunnuntain piristäjäksi ja tämän kirjan kaveriksi valikoitui ranskalainen punainen Les Dauphins Rhônen alueelta. Viinissä on pehmeä suutuntuma, siinä on jonkin verran tanniineja ja pehmeää hapokkuutta. Väriltään viini on kevyen punertava. Marjoina mausta ja tuoksusta on havaittavissa tummaa marjaisuutta, ehkäpä kirsikkaisuus erottuu eniten. Viini maistui sekä ihan yksinään että stroganoffin kanssa. Stroganoff ei perinteisesti taida olla mikään varsinainen viinin kanssa tarjottava ruoka, mutta tämän viinin pehmeys ja tanniinisuus kuitenkin hyvin sen kanssa sopivat. Lisäksi ruoan maussa eivät korostuneet liikaa suolakurkut, jotka erityisesti eivät ole viinin kanssa yhteensopivia herkkuja.

Kirja ja viini sopivat yhteen kolmen tähden arvoisesti. Kirja pyrkii olemaan globaali ja käsittelemään kaikkia alueita, mutta siitä huokuu vahvasti australialaisuus. Valitsemani viini oli kohtalaisen perinteinen ranskalainen viini, joten se ei aivan tunnu istuvan yhteen modernin australialaisen kirjan kanssa. Yhdessä siis ihan ok, mutta ehkäpä pääsevät paremmin oikeuksiinsa erikseen.

Viiniä kaikille
Matt Skinner
Werner Söderström osakeyhtiö
Helsinki 2006
176 sivua

Côtes du Rhône Villages Grande Rèserve Les Dauphins 2012
11,50€ (Ei saatavilla Alkosta)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!