keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Liian paljon onnea (kirjoittanut Alice Munro)

Kanadalaisen Alice Munron novellikokoelmassa "Liian paljon onnea" on 10 novellia. Kaikki tekstit ovat hienosti kirjoitettuja - toisaalta mitäpä muuta kirjallisuuden Nobel-voittajalta voi odottaa. Vaikka kirjoitustyyli ei ole liian haastavaa, on tarinoiden eteneminen sen verran nopeaa, että perässä pysyäkseen lukijan kannattaa lukea yksi novelli kerrallaan alusta loppuun. Itse pidin kaikista muista tarinoista paitsi kirjan nimeä kantavasta viimeisestä tarinasta.

Aiemmin olen lukenut Munron "Viha, ystävyys, rakkaus". Näissä kirjoissa on paljon samaa, enkä osaa laittaa näitä kahta paremmuusjärjestykseen. Molemmat ovat ainakin itselleni sopivan haasteellista luettavaa, joita kuitenkin voi hyvin lukea vaikka työmatkalla tai illalla nukkumaan mennessä.

Kuten jo edellisessä Kanada-teemaisessa blogi-kirjoituksessani olen todennut, suuntautuu seuraava matkani Kanadaan. Ennakko-oletukseni maasta on jonkinlainen sekoitus Yhdysvaltoja ja Eurooppaa. Kirjan tekstien perusteella ennakko-olettamukseni on entisestään vahvistunut.

Kirjan kanssa maistui luonnollisesti kanadalainen punaviini, se yksi ainoa joka tällä hetkellä Alkon valikoimista löytyy. Muutenkaan kanadalaisia juomia ei Alkon valikoimista juurikaan löydy (6kpl kanadalaisia tuotteita heinäkuussa 2017), vaikka Kanadassa useita viininviljely-alueita onkin. Omalle matkareitilleni tulevat todennäköisesti osumaan Niagara Fallsin laakson ja Prince Edward countyn varsin nuori viljely-alue, joissa viinejä täytyy käydä maistelemassa.

Mutta siis ainoa tällä hetkellä Alkon valikoimissa oleva punaviini on Pillitteri Cabernet Merlot. Hieman pelkäsin, että viini saattaisi olla makuuni liian hillomaista tai jopa makeaa. Makupariksi sille valikoitui grillatut tuoremakkarat ja uudet perunat, joiden toivoin antavan viinille mahdollisesti hieman särmää. Väriltään viini on tumman tiilenpunaista. Väri ei ole kovin täyteläinen. Tuoksussa on yrttisyyttä ja puolukkaa.  Viinissä on pehmeää tanniinisuutta ja jonkin verran happoja. Marjaisuutta on myös, mutta hillomaisuus ja uuden maailman pehmeys tuntuvat puuttuvan. Viini oli positiivinen yllätys ja sopi todella hyvin rasvaisen ja hieman mausteisen ruoan kaveriksi. Se oli myös mukavan raikasta punaviiniä kesäksi olematta kuitenkaan kevyttä.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Molemmissa sopivasti särmää ja täyteläisyyttä ja sanomaa, mutta eivä kuitenkaan liian raskaita tai toisaalta liian siirappisia (joka Kanadan kohdalla voisi hyvin olla mahdollista). Mutta molempia voi hyvin nauttia myös erillään, eikä maku tai elämys juurikaan huonone.

Liian paljon onnea
kirjoittanut Alice Munro
Kustannusosakeyhtiö Tammi
Helsinki 2010
Englanninkielinen alkuteos Too Much Happiness (2009)
suomentanut Kristiina Rikman
365 sivua

Pillitteri Cabernet Merlot
2014
Cabernet Franc, Merlot, Cabernet Sauvignon
VQA Niagara Peninsula
13,90€ (Alko kesäkuu 2017)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!