perjantai 30. kesäkuuta 2017

Afrikkalainen iltapäivä (kirjoittanut Juha Vakkuri)

Afrikkalainen iltapäivä on mielenkiintoinen teos. Siinä on lukuisia aivan erilaisia teemoja ja vaikka kaikki nämä käsiteltävät teemat nivoutuvat teoksessa loogisesti hyvin yhteen, niin aiheen kuvailu lyhyesti ja selkeästi on haastavaa. Kirjassa on parisuhdeongelmia - tai ehkäpä ylipäätään parisuhdetta vailla oleva pariskunta, tutkija, joka etsii itseään lähtemällä töihin Afrikkaan, kulttuurieroja niin afrikkalaisten kuin Afrikassa asuvien länsimaalaisten välillä. On matkustamista, kolmiodraamaa, ystävyyssuhteita, sosiologiaa ja Vakkurin ominta alaa eli Afrikkaa.

Kirja on mukaansatempaava ja sen aloitettuani oli se nopeasti saatava luettua loppuun. Vaikka kieli on paikoin karskia, niin tarinan soljuvuus ja osittain ennalta arvattomuus on koukuttavaa. Pidän siitä, että kirjassa on useita eri henkilöiden minä-muodossa kertomia tarinoita, näin näkökulmiin tulee hieman vaihtelevuutta. Tämä kerrontatyyli antaa myös tarinalle ulottuvuutta, kun esimerkiksi kuva päähenkilöstä ei perustu vain hänen omaan tai yleisnäkemykseen hänestä. Kuten yleensäkin, jokin piirre ihastuttaa jotakin henkilöä kun taas sama piirre saattaa vihastuttaa toista.

Afrikkalaisen kirjan kanssa maistui luonnollisesti afrikkalainen viini. Olen muutamaan otteeseen maistanut Thandin roseeviiniä, jonka hinta-laatusuhde on hyvä. Tämän kirjan kanssa päätin kokeilla saman valmistajan Sauvignon Blanc -rypäleen viiniä.

Viinin tuoksussa ensimmäisenä esiin tulee kukkainen greippisyys. Tuoksussa on myös hieman herukkaa ja italialaista yrttiä. Väriltään viini on sauvignon blanciksi varsin kellertävää. Viinin maussa greippisyyttä pehmentää makean hunajan aromit. Maussa on myös pehmeyttä ja pyöreyttä. Viini on mielestäni helposti tunnistettavissa uuden maailman viiniksi ja hyvin helpoksi juotavaksi. Omaan makuuni siitä puuttuu syvyyttä, mutta toisaalta siinä olevat lukuisat eri aromit sopivat mielenkiintoisesti yhteen.

Kirjan ja viinin yhtensopivuudelle annan kolme pistettä. Kirjassa on enemmän laatua ja moniulotteisuutta. Yhdistävää kutienkin on, että kirja etenee kevyesti ja helposti, samoin kuin kyseisen viinin nauttiminen.

Afrikkalainen iltapäivä
kirjoittanut Juha Vakkuri
Weilin + Göös
Espoo 1978
339 sivua

Thandi Sauvignon Blanc
Stellenbosch, Etelä-Afrikka
2016
5,49€/0,375l (Alko kesäkuussa 2017)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!