maanantai 11. kesäkuuta 2018

Noita (kirjoittanut Camilla Läckberg)

Camilla Läckbergin 11. romaani sijoittuu aikaisempien tapaan Ruotsiin, Fjällbackan-nimiseen kylään. Tämän kirjan lukeminen oli itselleni pieni ikuisuus-projekti ja kaiken kaikkiaan lukeminen taisi viedä pari kuukautta. Samaan aikaan tuli tartuttua myös muutamaan muuhun mieleiseen teokseen ja lisäksi tässä kirjassa riitti sivuja, vaikka tyyli sinänsä oli varsin nopea lukuista.

Kirjan taustatarina sijoittuu tällä kertaa kauas historiaan, 1600-luvun noita-vainoihin. Kirjassa oli mielestäni edeltäjiään enemmän raakuutta, ajankohtaisuutta sekä vähemmän herttaisen naivia perhe-elämää. Tätä puolta olen usein Läckbergin kirjoissa hieman kritisoinut. Pidin enemmän tästä tyylistä, mutta tämä kirja on kyllä mielestäni edeltäjiään tunnelmaltaan huomattavasti painostavampi.  Aiheista löytyy maahanmuuton  vastustamista, kotouttamis-ongelmaa ja osin parin vuoden takaisen Pariisin terrorismi-iskun mukaelma. Kirjan loppu jättää koukun, jonka perusteella jatkoa tähän on varmasti luvassa. Ja hyvä niin.

Aloitin kirjan lukemisen kuukauden kestäneellä Uuden-Seelannin matkalla. Matka keskittyi osin viinien ympärille, minkä vuoksi kirjan pariksi valikoitunut Sauvignon blanc tuli haettua suoraan tilalta. Saman valmistajan muita viinejä on saatavilla myös Alkosta.

Kävin Brancott Estaten tilalla Marlborough'ssa maistelemassa eri viinejä ja tämä valikoitui sieltä mukaan. Viinin tuoksu oli kirpeän sitruunainen. Myös mustaherukkaisuus tuntui siinä selkeästi. Maussa oli aavistus nokkoisuutta mustaherukan lehden parina. Sitruunainen hapokkuus jatkui tuoksun mukaisesti. Viini maistui brie-juuston ja patongin parina. Viini tuntui jo tässä vaiheessa varsin valmiilta, vaikka oli vasta edelliseltä sadolta.

Viinin ja kirjan yhteensopivuudelle annan neljä pistettä ja plussan. Niissä on tyylikästä skandi-särmäkkyyttä, vaikka toinen onkin kotoisin toiselta puolen palloa. Terävyyttä lisäksi molemmat edustavat vahvasti ja selkeästi omaa tyyliään. Voi olla, että viini jaksaisi tulevaisuudessa kantaa hieman pidemmälle kuin ajankohtaisten aiheiden ympärille kerrottu kirja.

Osallistun tällä kirjablogien dekkariviikkoon 11.-17.6.2018.

Noita
Kirjoittanut Camilla Läckberg
Suomentanut Outi Menna
Gummerus 2017
532 sivua (luettu äänikirjana)

Brancott Estate
Letter Series
Sauvignon Blanc 2017
Marlborough, Uusi Seelanti
N. 20€ (ostettu suoraan tilalta)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!