perjantai 8. maaliskuuta 2019

Peter-Peter (kirjoittanut Aila Meriluoto)


Peter-Peter on ensimmäinen Aila Meriluodolta lukemani teos. Aila Meriluoto tunnetaan erityisesti runoilijana, lastenkirjailijana ja on hän muutaman romaaninkin kirjoittanut. Meriluoto on voittanut useita palkintoja (mm. Aleksis Kivi palkinto vuonna 2002). Hän on ollut nuoruudessaan naimisissa kirjailja Lauri Viidan kanssa ja tuosta liitosta hänellä on neljä lasta. Avioliitto skitsofreniaan sairastuneen taitelijapersoona Viidan kanssa oli myrskyisä ja on varmasti osaltaan vaikuttanut hänen kirjalliseen tuotantoonsa.

Peter-Peter on keski-ikää lähestyvän Sanna Auhtin lähinnä kirjeiden avulla kuvailema romanssi-kertomus. Peter ja Sanna ovat molemmat kiinnostuneita kirjallisuudesta. Ruotsissa ruotsinsuomalaisena asuva Sanna saa Peter Marckuksen yhteystiedot erään mahdollisen tulevan projektin tiimoilta ja he aloittavat ystävyyden aluksi vain perinteisten kirjeiden välityksellä. Peterillä on vaimo ja lapsia. Sannalla on myös lapsia, mutta hän ei ole enää naimisissa. Vähitellen kirjetuttavuus kehittyy romanttisempaan suuntaan ja he tapaavat.

Peter-Peter kirjan henkilöhahmot ovat hyvin mielenkiintoisia. Pari ihastuu toisiinsa pelkän kirjeenvaihdon perusteella. Peter on lyhyt, lihavan pyöreä ja kalju mies - ei siis ulkoisesti vastaa tyypillisen ihannemiehen kuvaa. Hän on myös hieman huikentelevainen ja epäluotettava ja hänen käyttäytymistavoissaan olisi parannettavaa. Sanna on ruotsinsuomalainen sosiaalinen nainen, jolla on oma menneisyytensä. Hahmot ovat hieno osoitus siitä, että koskettava romanttinen kertomus voidaan kirjoittaa myös hyvin tavallisen oloisista ihmisistä - hahmojen ei tarvitse olla menestyneitä tai ulkoisilta seikoiltaan huomiota herättävän kauniita tai komeita. Suhteen tiivis tunnelma ja aitous ovat silti lukijalle vähintäänkin yhtä kiinnostavia ja koukuttavia.

Pidin kirjasta ja se jäi pyörimään mieleeni vielä useiksi päiviksi lukemisen jälkeenkin. Kirja on feministinen ja käsittelee hienosti naisen roolia yhteikunnassa sekä naisen arvomaailmaa. Jos Sannan ja Peterin osat olisivat kirjassa olleet toisinpäin, olisi lopputulos ollut varmasti aivan toinen. Kiitos tämän kirjan suosituksesta kuuluu mainiolle Sivumennen -kirjapodcastille.


Kirjan kanssa maistui espanjalainen Rioja-alueelta tuleva Crianza. Viini on tummanpuhuvaa ja tammisuus puskee siinä vahvana. Luumuisuus ja ehkä jopa aavistus mansikkaisuutta onnistuvat hapokkuutta onneksi hieman pehmentämään. Kirjan lisäksi viini maistui seurustelujuomana erilaisten suolaisten keksien kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme pistettä. Kirja onnistui koskettamaan ja puhuttelemaan enemmän kuin viini, jossa kuullä on potentiaalia, mutta joka ei tällä kertaa päässyt kunnolla aukeamaan. Viini kaipaisi varmasti rinnalleen enemmän ruokaa, kuin Peter-Peter kirjaa.

Helmet-lukuhaaste 2019: 42. Kirjailijan nimi viehättää sinua

Peter-Peter
kirjoittanut Aila Meriluoto
Werner Söderström osakeyhtiö 2010
Ensimmäinen painos ilmestynyt 1971
236 sivua


Lan Crianza
2015
Rioja, Espanja
8€ (ostettu espanjalaisesta kaupasta)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!