Ei, ei ja vielä kerran ei (kirjoittanut Nina Lykke)

Norjalaisen Nina Lykken kolmas romaani "Ei, ei ja vielä kerran ei" on viihdyttävää luettavaa. Se kertoo pitkään naimisissa olevasta pariskunnasta Ingridistä ja Janista. Ingrid kokee elämänsä merkityksettömäksi kahden, vielä kotona asuvan poikansa vaatteiden pyykkääjäksi ja siivoojaksi. Parisuhde ei kukoista, eikä aikoinaan unelmien työltä tuntunut opettan virkakaan, enää oikein jaksa kiinnostaa. Kun Ingridin mies Jan rakastuu nuorempaan kollegaansa  Hanneen, on ero ja sen käynnistämä elämänmuutos lopulta suuri helpotus Ingridille.

Kirjan kappaleilla on eri kertojat, Ingrid, Jan ja Hanne. Kirjailija on onnistunut pääsemään hienosti kaikkien, keskenään hyvin erilaisten hahmojen, pään sisään. Kaikki lähestyvät länsimaisen nykyihmisen ongelmia, jonkinlaisen tarkoituksen hakemista mielekkäälle ja itselle sopivalle elämälle, omasta näkövinkkelistään. Ingrid tekee kolmikosta kaikkein omanlaisimmansa ratkaisun ja luopuu perusmukavuuksista, kuten suihkusta ja vessasta. Hän pakkaa auton ja lähtee kiertämään Eurooppaa.

Kaikista kirjan hahmoista paistaa läpi tunnekylmyys. Vaikka heillä on tuttavia ja sukulaisia, niin nämä eivät kuitenkaan jaksa heitä oikeasti kiinnostaa. Esimerkiksi Ingridin ja Janin poikia ei juurikaan vaikuta hetkauttavan vanhempiensa ero tai näiden tukeminen eron ja uudenlaisen elämäntilanteen hetkellä. Kukin huolehtikoon vain itsestään.

Teksti on jonkinasteista satiiria ja tragikomiikkaa ja vaikkei minua sentään aivan ääneen naurata sitä lukiessa, niin moni kohta kyllä huvittaa. Hahmojen tavat reagoida tapahtumiin ovat toisaalta hyvin inhimillisiä ja ymmärrettäviä, vaikka perusjärki niistä välillä puuttuukin. Ilahduttavaa, että henkilöt eivät jämähdä kaavoihinsa tai kokonaan lamaannu tapahtumien melskeessä, vaan alkavat toimia, kukin itselle omimmalla tavalla.

Kirjan kanssa maistoin todellista harvinaisuutta, jonka virallisesta olemassa  olosta en ole edes ihan varma. Mongolian pääkaupungin Ulan Batorin State Department Storen ruokaosaston hyllyltä löytyi Merlot-pullo, joka etiketin mukaan on valmistettu Mongoliassa. Pakkohan tuo, punaista viiniä jäljittelevä viinipullo, oli ostaa mukaan.

Viinin makumaailma oli mielenkiintoinen. Viinin väri oli varsin vaaleaa ja tiilenpunaista. Usein merlot-rypäleen viinit, kun ovat hieman tummempia. Tuoksussa oli marjaisuutta, mutta vahvempaa aromimaailmaa ei tuoksusta saanut irti. Viinin maku oli siinä mielessä mielenkiintoinen, että piti varsin tarkkaan makunystyröitään herkistää, jotta viinin aromeita juomasta sai irti. Pehmeää ja jopa hillomaista marjaisuutta viinissä oli, mutta muuten juoma oli varsin mehumainen. Jälkimakua ei käytännössä ollut ja viinistä puuttui sille normaalisti kuuluva runko. Myös hapokkutta oli varsin vähän ja tanniineja ei käytännössä lainkaan. Ihan mielenkiintoinen makuelämys, vaikka varsin kauas perinteiseksi mielletystä viinistä juoma jäikin. Prosentteja juomassa oli 12%

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan kolme ja puoli pistettä. Molemmat onnistuvat yllättämään - kirja positiviisemmin kuin viini. Ne toivat kuitenkin uusia näkökulmia ja aiheuttivat keskustelua. Se lienee tärkeää sekä kirjojen että viinien osalta.

Helmet lukuhaaste 2019: 45. Kirjan nimessä on kieltosana

Ei, ei ja vielä kerran ei
Kirjoittanut Nina Lykke
Kääntänyt Sanna Manninen
Gummerus 2019
181 sivua (luettu E-kirjana)

Tses Khairkhan Vinery
Merlot
Mongolia
1,98e/500 ml (ostettu ulan batorilaisesta supermarketista)