torstai 5. syyskuuta 2019

Walden - Elämää metsässä (kirjoittanut Henry David Thoreau)

"Walden - elämää metsässä" teos on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1854. Se on Henry David Thoreun omiin kokemuksiin pohjautuva kirja siitä miltä tuntuu asua reilu kaksi vuotta käytännössä omavaraistaloudessa Massachusetissa Walden-järven rannalla. Kirjassa on paljon mielenkiintoisia havaintoja. Osa asioista on aivan itsestäänselvyyksiä, mutta niitä kiireen keskellä, ilman pysähtymistä, meinaa huomata.

Vaikka kirjan julkaisemisesta on kulunut aikaa jo yli 150 vuotta ovat sen teemat edelleen hyvin ajankohtaiset. Tämä yllätti minut hyvin positiivisesti. Usein tuntuu, että maailma on muuttunut valtavasti jo vaikkapa viimeisen 50 vuoden aikana, niin loppuen lopuksi monet isot ja perustavanlaatuiset asiat ovat pysyneet samoina. Ihminen on edelleen ahne ja haluaa aina enemmän omaisuutta ja rahaa sekä statusta. Se taitaa olla yksi selviytymiseen ja hengissä pysymiseen liittyvistä vaatimuksista. Samalla ihminen pyrkii hallitsemaan luontoa, mutta aika ajoin luonto osoittaa, ettei näin kuitenkaan ole. Ruoka tulee edelleen vedestä, pelloilta, metsästä jne. ja sen tavoittaakseen ihmisen on tehtävä tavalla tai toisella - suoraan tai epäsuorasti - työtä.

Sain kirjasuosituksen töideni kautta, eikä kirja ole tullut minua muuta kautta vastaan. Ilmeisen suosittu se kuitenkin on, sillä Helsingin kaupunginkirjaston varausjono on pitkä. Vaikka aihe on vakava, niin kirjoitustyylistä löytyy myös sarkasmia. Kirjailija on pyrkinyt usealla tavalla elämään täysin luonnonmukaista elämää, mutta edes tuolloin se ei ole ollut täysin mahdollista, vaan hän on joutunut muutamissa kohdin turvautumaan muiden ihmisten apuun. Myös henkisellä puolella turvaa on varmasti tuonut ajatussa siitä, että "elämäntapa-kokeilusta" on mahdollista päästä eroon koska vain.

Kirjan kanssa maistoin uusiseelantilaista Sauvignon Blanc -valkoviiniä. Fernway tulee eteläsaarelta, maan kuuluisimmalta Marlborough'n viininviljelysalueelta. Viini on kuivaa ja sen sitruksisuus tuntuu kirpeytenä ikenissä asti. Viinin makumaailmassa on hyvin selkeästi havaittavissa mustaherukanlehteä. Viini on hintalaatusuhteeltan toimiva ja sopii erinomaisesti kesäiseen alkupalapöytään kalojen ja tuoreiden kasvisten pariksi. Itse maistoin sitä lohiskagen voileipien kanssa.

Kirjan ja viinin yhteensopivuudelle annan neljä pistettä. Molemmat ovat ajattomia ja raikkaita. Niissä on alkukantaisuutta ja konstailemattomuutta. Sopivat hyvin yhteen ja entistä paremmin jos molempien kanssa saa myös jotakin pientä syödäkseen.

Helmet lukuhaaste 2019: 36. Kirjassa ollaan yksin

Walden - Elämää metsässä
Kirjoittanut: Henry David Thoreau
Kirjapaja Helsinki 2010
Alkuteos: Walden, or Life in the Woods (vuonna 1852)
Suomentanut: Antti Immonen
368 sivua

Fernway
Sauvignon Blanc 2017
Marlborough, Uusi-Seelanti
11,95 (Alkosta heinäkuussa 2019)


1 kommentti:

  1. Kiinnostava kirja! Jos olisin itse vähän käytännönläheisempi tyyppi, voisin ihan mielelläni kokeilla jotain tuollaista omavaraistaloutta korven keskellä. Mutta taidanpa olla sellaista elämää ajatellen melko uusavuton hienohelma :) On silti aina kiva lukea juttuja ihmisistä, jotka tekevät jotain tällaista.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!